Miksi kukaan ei ole enää huolestunut otsonikadosta?
Onko asia korjautunut jo parissa vuodessa, kun freonit korvattiin Cl-vapailla ponnekaasuilla?
Otsonikadonhan piti kohottaa tappavan UV-säteilyn sille tasolle, että se vaarantaa kaiken elollisen olemassaolon maapallolla. Mm. tietyt kasvit kärsivät nähtävästi UV-säteilystä ja ihosyöpä on räjähtänyt paljon aurinkoa saavien maanosien kuten Australian väestössä.
Aika nopeasti nämä maailmanlopun syyt muuttuvat.
Minne katosi otsonikato?
13
832
Vastaukset
- muistan näin...
Itse olen käsittänyt ja kirjoista lukenut, että asiaan reagoitiin tarpeeksi nopeasti, joka lopetti otsonikerroksen tuhoutumisen.
Edelleen otsonikerroksessa on aukkoja, mutta ne "paikkautuvat" muistaaksena n 200 vuodessa? ennalleen.
Onneksi otsonikatoon oli helppo ratkaisu, muuten olis ollu huono mennä ulos aurinkoisena päivänä :) - uppopumppu
Eihän se ole enää trendikästä. Pitää seurata aikaansa.
- Juippi vain
Asiasta ei olla enää huolestuneita koska otsonikerroksen väheneminen saatiin kuriin. Ei se vieläkään hyvin voi, mutta eipä se juuri ohenekaan.
Ei tuota kuitenkaan ihan vitsilläänkään kehoiteta välttämään keskipäivän aurinkoa jopa meidän leveysasteillamme asti.
Minusta on lähinnä huolestuttavaa että uusi, mahdollinen vakava uhka ilmaantui ennen kuin edellinen saatiin hädin tuskin hoidettua siedettävään kuntoon.- --------
Otsonikadon kohdallakaan ei voi vielä huokaista helpotuksesta. Ilmastonmuutos nimittäin voi kääntää myös otsonikeroksen kehityksen uudelleen negatiiviseen suuntaan. Kun ihmisen kasvihuonekaasupäästöt lämmittää ala-ilmakehää, samalla yläilmakehä jäähtyy ja se taas edistää otsonin hajoamista. Otsoni on alailmakehässä myrkky ja yleensä ihmisen toiminnan seurausta, mutta yläilmakehässä se on välttämätön suoja ultraviolettisäteilyltä. Kun yläilmakehä jäähtyy, niin otsonikerrokselle voi yhä käydä entistä huonommin...
- fdfdfdf-
Ei se otsonikato ole mihinkään kadonnut. Suomenkin yllä on edelleen otsoniaukko, kuten muunkin keski- ja pohjoiseuroopan yllä. myös etelämantereella on edelleen otsoniaukko.
Ilmatieteenlaitos varottelee joka vuosi suuresta auringon ultraviolettisäteilyn määrästä. Me täällä suomessa asutaan nimenomaan sillä alueella missä ultraviolettisäteily on koholla otsonikerroksen ohentumisen takia. Vuosittain todettujen ihosyöpien määrä on lisääntynyt ja lisääntyy yhä edelleen.
Eli ottasitko seuraavan kerran eka asioista selvää ennenkuin alat puhua?- mitä on trendikästä pelätä
Milloin se 1970-luvulla suurena uhkana esitetty jääkausi sitten tupsahtaa?
- amatöör
mitä on trendikästä pelätä kirjoitti:
Milloin se 1970-luvulla suurena uhkana esitetty jääkausi sitten tupsahtaa?
Sanoko ne sulle 70-luvulla että kohta alkaa jääkausi? Taitaa aika kullata muistot papalla. Muistatko vielä kun 80-luvulla alettiin puhua kasvihuoneilmiöstä?
Jääkausisykleistä kun puhutaan, puhutaan kymmenistä tuhansista vuosista. Ilmastonmuutos on tämän vuosisadan ja sen jälkeisten sukupolvien murhe.
Huolehditko rasva-arvoistasi ja suolankäytöstä kun olet jäämässä rekan alle? - Horst S.
amatöör kirjoitti:
Sanoko ne sulle 70-luvulla että kohta alkaa jääkausi? Taitaa aika kullata muistot papalla. Muistatko vielä kun 80-luvulla alettiin puhua kasvihuoneilmiöstä?
Jääkausisykleistä kun puhutaan, puhutaan kymmenistä tuhansista vuosista. Ilmastonmuutos on tämän vuosisadan ja sen jälkeisten sukupolvien murhe.
Huolehditko rasva-arvoistasi ja suolankäytöstä kun olet jäämässä rekan alle?Nykyajalla ja 70-luvulla on valtava ero mm siksi, kun ei silloin ollut Internettiä, missä olisi voinut lukea ja kirjoittaa kaiken maailman huuhaailmiöistä.
Niinpä jääkausiuhkakaan ei ollut varmasti mikään issue tuolloin, koska turhan vouhottamisen sijasta oli yleistä käyttää omaa järkeä eikä uskoa kaikkia maailmanlopun profeettoja. Ainoa realistinen uhka oli tuolloin YYA-sopimuksen toinen osapuoli.
No olihan se yhteen aikaan kuviteltu öljykriisi, mutta jätetään pois nuo lillukanvarret lähemmästä tarkastelusta.
- amatöör
Menepä Islantiin ja ole ilman paitaa pari tuntia pilvisenä kevätpäivänä niin alkaa otsoniaukon todellisuus selkiytyä.
- Horst S.
Jo vuonna 1970 heinäkuussa Sveitsissä vuorilla patikoidessa niin mukava vilvoittava tuuli, auringon paistetta ja pari tuntia ilman paitaa.
Avot, siitä syntyi seuraavana päivänä mahtavat vesirakkulat selkään. Vain kylmä suihku tuntui tarpeeksi vilvoittavalta. Ei voinut kyllä pukea paitaa pariin päivään päälle. Ei tullut muuten ihosyöpää.
Veikkaan, että UV-indeksi oli jo silloin aivan eri luokkaa Alpeilla kuin Suomessa nytkään sen otsonikadon ansiosta. - urvo
Horst S. kirjoitti:
Jo vuonna 1970 heinäkuussa Sveitsissä vuorilla patikoidessa niin mukava vilvoittava tuuli, auringon paistetta ja pari tuntia ilman paitaa.
Avot, siitä syntyi seuraavana päivänä mahtavat vesirakkulat selkään. Vain kylmä suihku tuntui tarpeeksi vilvoittavalta. Ei voinut kyllä pukea paitaa pariin päivään päälle. Ei tullut muuten ihosyöpää.
Veikkaan, että UV-indeksi oli jo silloin aivan eri luokkaa Alpeilla kuin Suomessa nytkään sen otsonikadon ansiosta.Sveitsi on paljon etelämpämä kuin Suomi. Aurinko paistaa siellä siis päivällä paljon korkeammalla, joten uv-indeksi on korkeampi. Samaten mitä korkeammalla vuoristossa olet sitä kovempi on uv-indeksi, koska ohuempi ilmakehä pidättelee vähemmän säteilyä kuin merenpinnantasolla. Ja oliko vielä lunta heijastamassa ja pahentamassa siten säteilyä?
- hupaisaa.
urvo kirjoitti:
Sveitsi on paljon etelämpämä kuin Suomi. Aurinko paistaa siellä siis päivällä paljon korkeammalla, joten uv-indeksi on korkeampi. Samaten mitä korkeammalla vuoristossa olet sitä kovempi on uv-indeksi, koska ohuempi ilmakehä pidättelee vähemmän säteilyä kuin merenpinnantasolla. Ja oliko vielä lunta heijastamassa ja pahentamassa siten säteilyä?
Nyt ei ole muotia - trendikästä - puhua otsonikadosta.
Aiheet muuttuvat kuin hameen pituus. - Horst S.
urvo kirjoitti:
Sveitsi on paljon etelämpämä kuin Suomi. Aurinko paistaa siellä siis päivällä paljon korkeammalla, joten uv-indeksi on korkeampi. Samaten mitä korkeammalla vuoristossa olet sitä kovempi on uv-indeksi, koska ohuempi ilmakehä pidättelee vähemmän säteilyä kuin merenpinnantasolla. Ja oliko vielä lunta heijastamassa ja pahentamassa siten säteilyä?
Ei silloin keskellä kesää ollut tietenkään lunta ja ihan matalia vuoria Vierwaldstätterseen lähistöllä patikoimassa. Mutta UV-vaikutus oli noin ihotuntuman perusteella yhtä kova kuin Kanarialla loka-marraskuussa keskipäivän aikaan, jolloin siis tunti pari auringossa alkaa olla tarpeeksi.
Paitsi silloin palanut iho, tuosta kesästä jäi myös elinikäinen kiintymys Sveitsiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as643202Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna242978- 512872
- 562678
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582568Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532311Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782198- 692088
- 452082