Huumori voi tuhota avioliiton?!?

Kuulosti vähän samalta kuin minunkin mieheni. Hänkin on sellainen keskipiste-tyyppi, puhuu ja nauraa paljon. Minä olen hiljaisempi.

Minä en yritä miestäni muuttaa, hän on ollut tuollainen kai aina. Minä joko kuuntelen sujuvasti miehen johtamaa juttua tai kiertelen itsekseni keskustelemassa mielenkiintoisten ihmisten kanssa (rauhallisempaan tyyliin).

tavallaan kiva kun on huumorintajuinen mies, siitähän kaikki tykkää ja just sä olet sen saanut.

loppujen lopuksi se vaan on aika rasittavaa.

Ootko kertonut miehellesi, että sinusta tuntuu joskus vähän kurjalta, kun tunnet jääväsi täysin ulkopuoliseksi juhlissa tms. tilanteissa, kun kaikki muut yrittävät päästä osingolle miehesi huomiosta ja huumorintajusta?

Koita kertoa miltä sinusta tuntuu, ilman että syyllistät häntä. Ei siis lauseita: kun sinä aina ja sinä nautit siitä ja sinä sinä sinä. Aloita: minusta tuntuu. Ja lopeta oma puheenvuorosi siihen, että kysyt häneltä, voisiko hän ottaa sinua hiukan paremmin huomioon noissa tilanteissa, muistaa että sinäkin olet olemassa ja aina välillä näyttää niille toisille huomionjakajille, kenet hän on rinnalleen valinnut - sinun. Ei siihen oikeastaan muuta tarvita kuin sen mainitseminen aina välillä, että itääpä kysyä mitä mieltä vaimo on, tai koskettaminen, tai merkitsevä katse. Ja kyllä hänen kuuluu juhlissa aina välillä sinunkin kanssasi kahden keskustella.

Jos huumorintajut kovasti poikkeavat, se on välillä hankalaa. Koska toinen voi ottaa toisen sanomiset veetuiluna, vaikka tarkoitus olisi ollut vain saada aikaiseksi hilpeyttä. Ilkeä huumori tosin ei ole mielestäni huumoria, vaan sarkasmia ja piikittelyä. Jos huumorit ovat kovin erilaisia, eikä aina oikein ymmärrä, mitä ihmettä se toinen tarkoitti, kannattaa sekin sanoa ja selvittää suoraan. Esim. "kun sanoit siten, minusta tuntui että tarkoitit tätä, olenko oikeassa vai väärässä?".

Hedelmällisen keskustelun kannalta tärkeää on muistaa se, että painottaa hyviä asioita myös, kertoo omista tunteistaan ja unohtaa syyttävän sävyn, vaikka tuntisikin olonsa joskus loukatuksi.

Tunnen tuon tunteen. Itse kärsin siitä jatkuvasti. Mieheni tietää sen. Olemme usein keskustelleet asiasta, mutta hän kertoo vain olevansa niin kohtelias. Halauksia satelee aina tilanteen tullen. Itse en voi edes sietää sitä, että pitää puhutella kaikki oudot ihmiset joka paikassa. Hän lirkuttaa kaikille: kassoille, ruokajonossa oleville, junassa oleville, kolleegoilleen, asiakkailleen jne.. jne..
Minusta todella vastenmielistä. Minun kohdallani se johtaa inhoon ihanaa miestäni kohtaan. Ja en tiedä miten pitkälle loppujen lopuksi....