Erosin reilu nelikymppisenä. Ensijärkytyksen jälkeen (mies löysi heti uuden ja tietysti nuoremman ja lapsettoman, minun vastakohdan) eristäydyin, aloin marttyyriksi. Ajattelin että minun pitää hoitaa lapset, meillä oli kuitenkin yhteishuoltajuus. Lapset olivat kaikki kaikessa, elämäni sisältö. Todellisuudessa jopa käytin lapsia tekosyynä kotona pysymiseen ja eristäytymiseeni. Olen hiukan erakko luonne muutenkin. Ne vähätkin ystävät jotka minulle jäi erottuani, karisivat yksi kerrallaan. Kun lapset olivat mieheni ja tämän uuden vaimon luona, kylvin itsesäälissä ja yksinäisyydessä.
Nyt kun lapset on muuttaneet pois kotoa, tajuan ettei minulla ole mitään, ei mitään. Exäni elää uutta elämäänsä. Heillä tapahtuu kaikkea, uusi vauva, matkoja, menoja... Itse olen yksin edelleen.
Eksäni kanssa olen ollut vähän tekemisissä, en ole halunnut kohdata häntä nyt kuuteen vuoteen ollenkaan. Puhelimessa olemme "tapelleet" ja keskusteluissa tulee ilmi että hän syyttää minua siitä että halusin lapsia ja hankin ne vasten hänen tahtoaan. Luulempa että juuri se koituikin meidän avioeromme lopulliseksi syyksi. Halusin lapsia enemmän kuin hyvää parisuhdetta ja nyt olen ypöyksin.
Haluan vain sanoa kaikille eronneille äideille: Oli eronne syy mikä tahansa, älkää takertuko lapsiin, lapset ovat vain lainaa! Eläkää omaa elämäänne, älkää unohtako itseänne lasten kustannuksella. Irroittautukaa katkeruudesta ja olkaa avoimia kaikelle uudelle.
Itse ajattelin vain sitä että minut on jätetty ja otin sen marttyyrin asenteen, katkerana syytin miestä kaikesta. Nyt ymmärrän että tein vain itselleni hallaa, ja minä olen se onneton tällä hetkellä!! Avioliitossa aina arvostelin mieheni ystäviä, en pitänyt heistä eikä he minusta, vaikka toimeen tultiinkin. Nyt ottaisin sen ajan takaisin ja ymmärrän oman nyrpeyteni, saisimpa käännettyä kelloja taaksepäin.
Nyt kun lapset on muuttaneet pois kotoa, tajuan ettei minulla ole mitään, ei mitään. Exäni elää uutta elämäänsä. Heillä tapahtuu kaikkea, uusi vauva, matkoja, menoja... Itse olen yksin edelleen.
Eksäni kanssa olen ollut vähän tekemisissä, en ole halunnut kohdata häntä nyt kuuteen vuoteen ollenkaan. Puhelimessa olemme "tapelleet" ja keskusteluissa tulee ilmi että hän syyttää minua siitä että halusin lapsia ja hankin ne vasten hänen tahtoaan. Luulempa että juuri se koituikin meidän avioeromme lopulliseksi syyksi. Halusin lapsia enemmän kuin hyvää parisuhdetta ja nyt olen ypöyksin.
Haluan vain sanoa kaikille eronneille äideille: Oli eronne syy mikä tahansa, älkää takertuko lapsiin, lapset ovat vain lainaa! Eläkää omaa elämäänne, älkää unohtako itseänne lasten kustannuksella. Irroittautukaa katkeruudesta ja olkaa avoimia kaikelle uudelle.
Itse ajattelin vain sitä että minut on jätetty ja otin sen marttyyrin asenteen, katkerana syytin miestä kaikesta. Nyt ymmärrän että tein vain itselleni hallaa, ja minä olen se onneton tällä hetkellä!! Avioliitossa aina arvostelin mieheni ystäviä, en pitänyt heistä eikä he minusta, vaikka toimeen tultiinkin. Nyt ottaisin sen ajan takaisin ja ymmärrän oman nyrpeyteni, saisimpa käännettyä kelloja taaksepäin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun sain tietää, että miehelläni oli toinen nainen, heitin mieheni pihalle. Ensimmäiset 3 kuukautta itkin lasten kanssa, mutta sitten tein itsekkään päätöksen ja annoin lapseni mieheni huollettavaksi. Itselläni ei ole sukulaisia, jotka olisivat voineet auttaa lasten hoidossa enkä ero tilanteessa halunnut entisen miehen vanhempien tulevan arvostelemaan tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni. Olen ollut katkera, mutta olen säästänyt lapseni katkeruudelta, siten etten tapaa heitä enkä näin ollen voi haukkua heidän isäänsä. Silloin tällöin kuulen heistä ja tiedän, että heillä ovat asiat hyvin. Erosta on yli kolme vuotta, enkä ole vieläkään päässyt irti menneistä.
Yksinäisyyteen alan jo tottua ja mitä enemmän aikaa kuluu sitä helpompaa se on.
hänen kanssaan, mutta miksi luovuit myös lapsista. Ajattele lastesi tilannetta. Olet heidän äitinsä ja kaikki lapset kaipaavat kaikkialla maailmassa omaa äitiään. Ajattelitko, että miehen mukana romuttui koko perhe vai olivatko voimasi vain lopussa silloin. Tee itsellesi ja lapsillesi palvelus ja palatkaa takaisin toistenne elämään tavalla taikka toisella. Jätä marttyyrius ja lievennä syyllisyyttäsi. Kyllä sinullekin onni ja äitiys kuuluu. Mies elää omaa uutta elämäänsä, sille et enää mitään voi ja miksi pitäisikään voida.