Tunturi-Lapin maakuntakaava on yleisesti nähtävillä kunnassa. Lapin liitto järjestää tiistaina 18.3 klo 18 yleisen kaavan esittelytilaisuuden suurelle yleisölle. Muonionkin osalta kaavalla on isoja vaikutuksia, maakuntakaavassahan päätetään maankäytön päälinjoista tuleviksi vuosikymmeniksi.
Nyt päätetään "lopullisesti" mm. kunnan pohjoisosan valtionmaiden tuleva kohtalo ja käyttö.
Lapin liiton esityksessä melkein koko viime talvisen metsäkiistan kohteena ollut alue on maa- ja metsätalousaluetta kuten lähes koko muukin kunta kansallispuistoa lukuunottamatta! Siis käyttömuotona (avo)hakkuu - maankäsittely - männyn istutus. Matkailulle, poronhoidolle, metsästykselle ja yleiselle virkistykselle on jäämässä hyvin kapea kaista puiston reunaan ja Vuontisjärven kupeeseen, näilläkin alueilla toki metsätalous on pääkäyttömuoto!
Asianosaisia maakuntakaavassa ovat siis kaikki alueen asukkaat, mökkiläiset ja matkailijat.
Nyt on aika sanoa oma mielipiteensä siitä, mitkä ovat Muonion pääelinkeinot, ovatko ne matkailu ja poronhoito ym. vai ovatko ne metsätalous ja maatalous. Nyt voi kertoa myös mielipiteensä halutaanko kaikki valtion metsät sellupuuksi nyt heti vai jätetäänkö jotain vielä tuleville sukupolville. (Yksityismetsänomistajathan voivat jatkossakin itse päättää siitä, mitä metsilleen tekevät).
Maakuntakaavasta voi jättää myös muistutuksia Lapin liittoon 7.4 asti.
Illan esittelytilaisuus on siis kaikille tärkeä
Markku

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ole poronhoito lähellekään pääelinkeinoja täällä, vain marginaaliryhmän harrastusta lähinnä.
ei poroelinkeino ole muoniossa ,eikä muuallakaan enää pääelinkeino.mutta poro on ollut ennen muoniossa monelle perheelle toimeentulo ja työkalu,nykyisin samat suvut harjoittavat poronhoitoa muoniossa kuka milläkin lailla ja antaa poikien jatkaa töitään niiden parissa tosi miesten puuhaa. jatkakaa pojat !
Tottakai pojat saavat harrastustaan jatkaa. Se on vain mennyttä se entinen aika ja niitä porollisia sukuja on ollu enemmänkin, kuin vain nämä nykyiset. Mutta esitetään tosiasiat ilman turhaa ja harhaanjohtavaa propagandaa.
Siis se maakuntakaavan esittely on kunnantalolla.
Näky jääneen edellisestä pois!
Näin sattumoisin tuon kuvan tilaisuudesta Pohjolan Sanomissa ja ihmettelin jotta onko siellä Muoniossa yhtään naisihmistä?
Äijiä vain koko katsomo täynnä,naisesta ei jälkeäkään.
Kyllä ne on vieläkin nuo naisten ja miesten hommat täällä Lapissa kovasti erillään.
Oli tuolla tilaisuudessa naisiakin. Toki paljo vähempi kuitenkin kun äijänköriläitä. Yksi esittelijäki oli nainen ja yleisössäkin varmaan joka kymmenes, ei siis kovin paljoa.