Luin joskus jotai novellii tms ihmisestä, joka etti pahinta vihollistaan, matka oli pitkä ja lopulta löysi peilin -siellähän se oli. Tuli olo, että vau hieno tarina. Mut en kyl tiiä...
Ihminen on itsensä pahin vihollinen. Ymmärtäisin sen niin, että esim. hirveen ylpeen ihmisen elämä voi mennä sen piirteen takia pilalle tai sit taas turhan vaatimaton jää ilman kaikenlaista. Eli luonteen heikkoudet lois sen pahimman vihollisen. Tajusinko?
Mut en silti oikeen tiiä. Ku mä ainaki ihan tykkään itestäni. Ei mulla kyllä kai muitakaa vihollisia oo. Allekirjottaako joku tuota hienoa viisautta? Onko nykyään ees vihollisia (meillä päin maailmaa)?
Ihminen on itsensä pahin vihollinen. Ymmärtäisin sen niin, että esim. hirveen ylpeen ihmisen elämä voi mennä sen piirteen takia pilalle tai sit taas turhan vaatimaton jää ilman kaikenlaista. Eli luonteen heikkoudet lois sen pahimman vihollisen. Tajusinko?
Mut en silti oikeen tiiä. Ku mä ainaki ihan tykkään itestäni. Ei mulla kyllä kai muitakaa vihollisia oo. Allekirjottaako joku tuota hienoa viisautta? Onko nykyään ees vihollisia (meillä päin maailmaa)?
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Ihmisen tulee oppia rakastamaan itseään ennenkuin voi todella rakastaa muita ihmisiä."
tappelussa itsesi kanssa.
"Pidä ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä." Tarkoitetaan kuitenkin ehkä vähän muuta.
En nyt nimittäisi itseäni pahimmaksi vihollisekseni, mutta pääsyyllinen olen tilanteeseeni. Jos tapahtuu jotakin mihin en voi vaikuttaa, olen kuitenkin vastuussa asennoitumisestani siihen.
Olen myös itselleni mysteeri, en joskus tajua itseäni. Enpä tosin muitakaan.
Sepä se.
Mitäs sitten jos peilistä näkyykin se parempi puolensa? Mitä se tekee itsestä?
voi ottaa valokuvan itestään. ne näyttää takuuvarmasti toisenki puolen..
heikkoudesta sen verran, että sitä löytyy jokaisesta ihmisestä.
Oli kyse ylpeästä tai vähemmän ylpeästä henkilöstä.
Minäkin rakastan itseäni ja tiedän osan heikkouksistani