ihastuminen suhteessa

Itse ihastun hyvin helposti (melkein viikottain), joten minusta tuo kertomasi on aivan normaalia. Eihän tunteet mitään järkeilyä kaipaa. Sitä ihastuu, jos tapaa ihastutttavan ihmisen, oli sitten suhteessa tai ei.

Vakituisessa parisuhteessa sitten vain täytyy ymmärtää, että on sitoutunut siihen kumppaniinsa. Kuulin tuossa äskettäin hyvän sanonnan tähän liittyen: Ilman tahallisuutta ei voi rakastaa. Eli rakkaus on myös tietoinen valinta.

Ihan samanlainen tilanne mulla. Tosin eroaa siinä mielessä että yhteiseloa takana jo tuplasti pidempään ja ihan selvästi havaittavissa jotain kyllästymistäkin.

Olin tuossa parin vuoden kohdalla kanssa ihan varma etten ikinä pettäisi, nyt olen senkin kuitenkin jo tehnyt. Ihastunut siinä sivussa jo pari kertaa erittäin vakavasti. Pahinta että edes omatunto ei enää soimaa.

En oikein osaa neuvoa mitään, kun olen itekkin ihan pihalla että missä mennään tai mitä tapahtuu. Mutta pirun vaikeita juttuja nämä ovat.

Täysin normaalia. Aika on paras lääke, jos haluaa unohtaa. Muista kuitenkin, että yhden ihmisen rakastaminen ei sulje pois sitä, että kykenee rakastamaan myös muita. Mitä tapahtuisi, jos kertoisit tunteistasi poikaystävällesi?

Itseasiassa sellainen on aika luonnollista. Siinä tarvitaan kovaa itsekuria, jos haluaa olla pettämättä. Oleellista on kuitekin se, että omaa rakasta ei lakkaa rakastamasta.
Tärkeää on, että suhde on läheinen omaan rakkaaseen. Siksi kaukorakkaudet ovat vähän vaikeita.

Jotkut ihmiset vaan ovat herkkiä ihastumaan, ei sille mitään mahda. Tiedän ihmisiä (naisia), jotka ovat jo monta vuotta olleet kohtuullisen onnellisesti parisuhteessa ja silti silloin tällöin ihastuvat muihin. Kun tuntee itsensä ja osaa suhtautua noihin ihastuksiin oikealla tavalla (eli antaa niiden mennä ja tulla ottamatta sen kummempaa stressiä asiasta), ne eivät välttämättä ole mikään ongelma. Erään ystäväni mies on jopa niin ymmärtäväinen, että ystäväni voi kertoa hänelle ihastuksistaan. He ovat puhuneet asiat selviksi ja mies tietää, etteivät ohimenevät ihastukset uhkaa hänen asemaansa eikä vaimo missän nimessä pettäisi häntä.

Ihastuminen on paitsi ihanaa, myös normaalia. Olen itse ollut aviossa kohta 7 vuotta ja parisuhteessa yhteensä 14 v ja ihastuminen kuuluu edelleen ohjelmaan. Välillä ihastun uudelleen vaimooni, välillä satunnaisesti tapaamiini ihmisiin. On vain tiedettävä, mitä haluaa tapahtuvan. Flirtti ja ihastumisen tuoma hyvänolon tunne ovat asioita, joista täytyy uskaltaa nauttia, kumpikaan ei "oikein käytettynä" vaaranna parisuhdetta, mikäli suhteen perusteet ovat kohdallaan. Ajattele muita ihmisiä kaikessa rauhassa, ole avoin - mutta tiedosta vastuusi. Ja keskustele asiasta kumppanisi kanssa, sopikaa pelisäännöt niin ongelmilta vältytään.

on vaan ihastumista niin hyvä juttu, menee ohi nopeasti ja varmasti. Mutta jos rakastut toiseen, niin silloin olet kyllä suossa.

Miksi et voisi kertoa omalle rakastetullesi, että ihastuit toiseen? Ehkä se helpottaa? Kestääkö miehesi sellaista tietoa vai ei?

Niinpä tosiaan, onko ihastuminen toiseen normaalia? Kumpa minä myös saisin vastauksen niin paljon mieltä askarruttavaan asiaan.Samanlainen kokemus on minulla myös kuin sinulla ja minulla on myös herkkä omatunto enkä pysty pitämään asioita salassa.En osaa oikein neuvoa mitä sinun tulisi tehdä kun yritän itsekkin selvitellä mitä tämä kaikki oikein on.
Uskoisin kuitenkin että on aivan luonnollista ihastua toiseen itseä viehättävään ihmiseen vaikka ei tätä kunnolla tuntisikaan.Uskon myös että ajan kanssa pystyt selvittämään itsellesi kyseisen tapahtuman ja sen merkityksen itsellesi.Koskaan ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Omaststa kokemuksesta sanon että kannattaa antaa ajan kulua, niin kyllä se siitä hieman hellittää jos kyseessä on vain pieni ihastuminen. Varsinkin jos itse on hyvässä parisuhteessa ei kannata pilata hyvää ja pitkää parisuhdetta pienen ihastumisen takia ja menettää toimivaa suhdetta sillä riskillä että toinen ei oliskaan sellainen kuin oli kuvitellut. Sillä yleensä se arki on samanlaista kaikkien kanssa omine ongelmineen, jotka voivat muuttua vain ihmisten mukaan.Itse olen ollut jo suhteessa 7 vuotta ja kyllä tämä koville ottaa ja olenkin yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin selvittää mitä tämä kaikki on ja mitä minulle mahdollisesti tapahtuu(elän ehkä 30-kiisiä).Oleellista on myös se että minusta tuli myös poissaoleva ja jotain oli todella vialla, suoraansanoen minusta tuli aivan ihmeellinen ja todella hullaantunut(ajatukset sumeni täysin muutamaksi viikoksi)!Joten ei siinä ihme jos mies alkaa ihmetellä. Itselle tuli myös niin paha omatunto, vaikka en ollutkaan tehnyt mitään, joten luotin niin paljon mieheeni että kerroin hänelle kaiken ja mitä tunsin sisälläni ja miksi olen niin sekaisin sekä myös selitin että en itsekkään tiedä mitä minulle tapahtuu mutta kaikki tämä ei tarkoita sitä että en hänestä välittäisi!Itse olen sitä mieltä että joskus on hyvä kertoa kaikki, eipähä sitten jää mitään salattavaa.Hän ymmärsi kaiken ja minä sain itselleni rauhan koska ei tarvinnut pitää sekasortoa sisälläni!
Ehkä kaikki tämä tuntui meille sopivalta tavalta silloin ja vähän nytkin. Nyt myöhemmin olen kuitenkin sitä mieltä että olisi pitätänyt antaa ajan kulua ja elää tuntemukset itse sisällä eikä kertoa mitään miehelleni, koska joskus on parempi ettei puoliso tiedä kaikkea vaikka ei olisi itse tehnyt mitään väärää. Eipähän ainakaan tule mitään sekaannuksia ja väärinkäsityksiä.Uskon että aika parantaa haavat ja että ihastuksia voi tulla myöhemmin uusia mutta aito rakkaus säilyy jos jaksaa tehdä sen eteen töitä ja yrittää olla sinnikäs!Vaikeudet kasvattavat ja lujittavat monesti parisuhdetta, vaikka aina ei niin uskoisi.