..Tänään se päivä sitten tuli, kun erosta tulee 2 kuukautta... Lähes 4 vuotta ehdittiin viettää elämää yhdessä, kunnes mies vaan kylmästi lähti ja halusi oman elämän... No tässä sitä on yritetty laittaa omaa elämää taas järjestykseen... ja on ollut hyviä päiviä, mutta myös niitä päiviä, kun tekisi mieli vaan lähteä maailman ääriin tästä kaupungista missä entinenkin vielä asuu..
No, eilen sitten yöllä tyhjällä hiljaisella kadulla kävelin ja eikös entinen sieltä kävele vastaan... Eron jälkeen ei olla nähty kertaakaan, ja vain pari kertaa olen erehtynyt soittamaankin... No se oli jotain kauheeta... Tuijotin sitä silmiin kadun toiselta puolelta, ja hän tuijotti minua kylmällä, tyhjällä katseellaan... Ei edes kättä nostanut kaiken yhteisen jälkeen, ja hän oli vielä se joka jätti... No, ensin huusin perään, sen jälkeen soitin ja huusin, ja kysyin liekö jo uutta naista tapailee.. puhelusta ei tullut mitään. Ei yhtään mitään. Huusin vaan kuinka häntä vihaan ja miten se pystyi tekemään kaiken tän ja löin luurin korvaan... Nyt aamulla heräsin, ja kyyneleet valuen kirjoitan täällä, niin pahalta ja loukatulta tuntuu... Miksi en vaan saanut rakastaa....
Olen vaan lukenut kun moni yrittää kaverina pysyä.. eikö löydy semmoisia ketkä haluavat kaikki välit katkaista entiseen? Itse olen niin loukattu ja vihainen, en edes pysty puhumaan järkevästi puhelimessa.. saati sitten juttelemaan kasvotusten... Tiedän, että viha entistä kohtaan hellittää ja menee ehkä pois, mutta silti en halua mikään kaveri hänelle olla. En koskaan. Ja en halua kuulumisiakaan käydä missään kadun kulmalla vaihtamaan.. Kai ajattelen vain, että kaikki tai ei mitään...
No, eilen sitten yöllä tyhjällä hiljaisella kadulla kävelin ja eikös entinen sieltä kävele vastaan... Eron jälkeen ei olla nähty kertaakaan, ja vain pari kertaa olen erehtynyt soittamaankin... No se oli jotain kauheeta... Tuijotin sitä silmiin kadun toiselta puolelta, ja hän tuijotti minua kylmällä, tyhjällä katseellaan... Ei edes kättä nostanut kaiken yhteisen jälkeen, ja hän oli vielä se joka jätti... No, ensin huusin perään, sen jälkeen soitin ja huusin, ja kysyin liekö jo uutta naista tapailee.. puhelusta ei tullut mitään. Ei yhtään mitään. Huusin vaan kuinka häntä vihaan ja miten se pystyi tekemään kaiken tän ja löin luurin korvaan... Nyt aamulla heräsin, ja kyyneleet valuen kirjoitan täällä, niin pahalta ja loukatulta tuntuu... Miksi en vaan saanut rakastaa....
Olen vaan lukenut kun moni yrittää kaverina pysyä.. eikö löydy semmoisia ketkä haluavat kaikki välit katkaista entiseen? Itse olen niin loukattu ja vihainen, en edes pysty puhumaan järkevästi puhelimessa.. saati sitten juttelemaan kasvotusten... Tiedän, että viha entistä kohtaan hellittää ja menee ehkä pois, mutta silti en halua mikään kaveri hänelle olla. En koskaan. Ja en halua kuulumisiakaan käydä missään kadun kulmalla vaihtamaan.. Kai ajattelen vain, että kaikki tai ei mitään...
Vastaukset 7
Vanhimmat
jotka haluavat katkaista välit ex:ään. Oltiin 10 vuotta yhdessä, josta 2 vuotta kihloissa. Yksi sunnuntai niskaan tiputettiin elämäni suurin pommi. Hän jätti minut muutaman aivan turhanpäiväsen syyn takia. Jälkikäteen kävi ilmi että minut siirrettiin syrjään uuden ihastuksen tieltä.
Hän haluaisi olla ystäväni/kaverini vielä mutta en suostu siihen. Minut olis silloin pakoitettu kaveriksi ja joutuisin tyytymään siihen. No, en tyydy. Hän oli melkein vaimoni, nyt pelkkä kaveri. Itse joudun kohtaamaan hänet piakkoin, en tiedä miten käy, raivoanko, itkenkö, masennunko vai mitä. Ehkä kaikkia noita.
Eli, olen juuri samoilla linjoilla kuin sinä, kaikki tai ei mitään. Välimuoto on aivan liian tuskallinen ja haittaa uusia suhteita.
Mutta sitten on meitä, joilla on yhteisiä lapsia. Ja vaikka kuinka haluaisi välttää toisen näkemistä tai kohtaamista, on se silloin tällöin pakon sanelemaa.
.. joka kuitenkin tahtoisi olla ystävä. Emme koskaan muuta ollutkaan, mutta hän vain tylysti katkaisi kaikki välit kun paljastin hänelle tunteeni. Se tuntuu niin pahalta. Minä todella rakastin häntä ja hänkin välitti minusta ystävänä ja ihmisenä. Sitten kaikki loppui yksipuolisesti ilman mitään selitystä tai yhtäkään kaunista sanaa. Ei se käy näinkään.
Kun näitä lukee, ei voi kuin ihmetellä miten toisiinsa joskus rakastuneet voivat muuttua toisensa vihollisiksi. Vaikka hän onkin pettänyt minut ystävänä, voisin kyllä antaa sen hänelle anteeksi ja toivoisin vielä saavani nähdä hänet.
Kyllä niitä uusia suhteista enemmän häiritsee tuollainen roikkuminen entisessä kuin yhteydenpito. Säälittävää. Menisit jo eteen päin sinäkin. Voithan tietysti jäädä ikuisesti nyyhkyttämään, jos se sulle nautintoa tuottaa.
Ja miksi "joutuisit" kohtaamaan. Älä kohtaa, jos et kerran halua.
Että miettikääpä te toipilaat, mitä tuskaa tuotatte "uusissa suhteissa" kun käytettä viatonta osapuolta itseänne etsiessänne ja niitä haavojanne korjatessanne.
Ole onnellinen, että olet alusta asti ollut sitä mieltä, ettet haluu olla kaveri jättäjän kaa...
Mut jätettiin ihan äkkiarvaamatta ja vielä niin loukattunakin halusin olla sen kaa kaveri, ettei se lähtis lopullisesta mun elämästä ja sekin sano, et kaveruus ihan ok.
Mutta lopultakin loukkasin siinä vain itseäni lisää... se ihminen oli niin kylmä mua kohtaan, ettäkun jälkeenpäin ajattelen se kaveruuspuhe oli sen puolelta ihan silkkaa paskapuhetta. Lopulta sanoin sille, että jos tää on sen sen käsitys ystävyydestä ni oon mielummin ilman. Enkä ole sen jälkeen ottanu yhteyttä.
On turha yrittää roikkua exässään.. siinä satuttaa vain itseään
Miksi sä nyt sitten olet niin murheen murtama? Neljä vuotta nyt on jo aika pitkä aika ja minkäs mies tunteilleen mahtaa. Jos niitä tunteita ei enää siinä vaiheessa ollut, niin kai hänellä oli oikeus lähteä menemään? Jos hän olisi sun kanssa jatkanut, niin se olisi ollut valheellista olemista. Nyt hänellä on se oma elämänsä ja sä olet vaan joku jota hän tapaili joskus.