mitä on sanojen takana?

siili

Mites on, kun poikaystäväni (joka ei juuri avaudu tunteistaan paitsi humalassa) tässä viime viikonloppuna terassilta kämpille kävellessämme oli jotenkin ahdistuneen oloinen ja sanoi asioita kuten "joskus musta tuntuu, ettei mulla ole ketään muuta kuin sut" ja "mä elän niin sun kautta että pelottaa ja ei sen tällaista pitäisi olla". Itse olen oikeastaan koko suhteemme ajan (kohta vuosi, tunnettu on kolmisen vuotta) ollut se pakoilevampi ja arempi osapuoli, ja vasta viime aikoina olen alkanut oppia päästämään toisen lähelle ja ehkä vaatimaankin sitä läheisyyttä. Esimerkiksi poikakaverini on lähes aina se, joka on ottanut yhteyttä ja toivonut, että tavattaisiin - itse olen viime aikoihin asti lähinnä odotellut yhteydenottoja enkä juurikaan harrastanut niitä itse. Lähiaikoina myös minä olen uskaltanut myöntää itselleni kaipaavani ja ottanut puhelimen kauniiseen käteen, kun siltä on tuntunut, ja ollut muutenkin aktiivisempana osapuolena. Nyt tuntuu, että olisi sittenkin parempi ollut pysyä etäällä, jos toinen kerta noin säikähtää...vai mistä on kyse?

1

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petri Q

      Se on pelästyny ihan jotain muuta kun sua ton kertomuksen perusteella - tai sit sillä on jotain vanhoja haavoja.

      Sano sille, että voi kertoo sulle mikä sitä vaivaa, jos haluaa. Ja pidä sitä lähellä.

      Jos sen kaveri on vaikka pettäny sen tai jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe