Minua on vaivannut jo pidempään se, kun en omista oikeastaan naispuolisia kavereita. En osaa tutustua heihin...Lisäksi naiset tuntuvat jotenkin "inhoavan" minua, vaikka eivät tuntisikaan minua. Viimeisimmät kokemukset naisista joihin olisin voinut tutustua, oli tilanne jossa olin ystävällinen, tervehdin, yritin aloittaa keskustelua, ja minua katseltiin nenänviertä pitkin ja siihen se homma sitten jäikin.
Minusta vedetään jonkinlaisia johtopäätöksiä kai.
En tiedä olenko sitten naisille joku "uhka". Minusta tuo ajatus on täysin naurettaa. Olen ihan normaalin näköinen nainen, saan jonkin verran huomiota miehiltä, mutta ei se sitä tarkoita että olisin joku vamppi joka vie kaikkien miehet. En sitä paitsi osoita itse kiinnostusta ympärillä pyöriviin miehiin, koska olen vakituisessa ja pitkään kestäneessä parisuhteessa josta ei ole aikomuskaan lähteä. Yritän hymyillä naisille ja olla kaikin tavoin helposti lähestyttävä, mutta turpaan tulee koko ajan.
Se on jotenkin masentavaa.
Miksi näin?
Olisi kiva kuulla onko siellä ruutujen äärellä vastaavassa tilassa olevia naisia, ja mitä te ajattelette asioista. Olisi kiva myös kuulla ajatuksia naisilta, jotka ovat kateellisia tai ylimielisiä toisille naisille välittämättä siitä onko käytökselle aihetta. Miksi teette niin?
Joku vastaan kävelevistä vihaamistanne naisista voisi olla hädän hetkellä parempi ystävä kuin kukaan aikaisemmin tuntemanne.
Itse olen ystävänä uskollinen,ja tahdon olla hyvä ystävä.
Omistan oikeastaan vain kolme samalla paikkakunnalla asuvaa naispuolista ystävää. Kahden kanssa on todella vähän yhteistä, ei ole oikein jutun aiheita vaikka on yritetty niitä keksiä pari vuotta, ja kolmatta en näe hänen työkiireidensä vuoksi oikeastaan juuri ollenkaan. Tosi harvoin.
Minusta vedetään jonkinlaisia johtopäätöksiä kai.
En tiedä olenko sitten naisille joku "uhka". Minusta tuo ajatus on täysin naurettaa. Olen ihan normaalin näköinen nainen, saan jonkin verran huomiota miehiltä, mutta ei se sitä tarkoita että olisin joku vamppi joka vie kaikkien miehet. En sitä paitsi osoita itse kiinnostusta ympärillä pyöriviin miehiin, koska olen vakituisessa ja pitkään kestäneessä parisuhteessa josta ei ole aikomuskaan lähteä. Yritän hymyillä naisille ja olla kaikin tavoin helposti lähestyttävä, mutta turpaan tulee koko ajan.
Se on jotenkin masentavaa.
Miksi näin?
Olisi kiva kuulla onko siellä ruutujen äärellä vastaavassa tilassa olevia naisia, ja mitä te ajattelette asioista. Olisi kiva myös kuulla ajatuksia naisilta, jotka ovat kateellisia tai ylimielisiä toisille naisille välittämättä siitä onko käytökselle aihetta. Miksi teette niin?
Joku vastaan kävelevistä vihaamistanne naisista voisi olla hädän hetkellä parempi ystävä kuin kukaan aikaisemmin tuntemanne.
Itse olen ystävänä uskollinen,ja tahdon olla hyvä ystävä.
Omistan oikeastaan vain kolme samalla paikkakunnalla asuvaa naispuolista ystävää. Kahden kanssa on todella vähän yhteistä, ei ole oikein jutun aiheita vaikka on yritetty niitä keksiä pari vuotta, ja kolmatta en näe hänen työkiireidensä vuoksi oikeastaan juuri ollenkaan. Tosi harvoin.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Ihan kuin sinä kirjoittaisit minusta,niin tutulle tuo kullostaa..en omista itsekkään kovin monta hyvää ystävää sillä kaiketi olen heille uhka tai vastus..Ei se minun vika ole että miehet pitää kokonaisuuttani vetovoimaisena.. olen jopa jättäytynyt baareissa käynnit sikseen että saisin pidettyä itselläni edes ne muutamat naispuoliset ystävät.. En ole edes diiva tai miesten nielijä..ihan tavallinen typykkä mutta silti en ymmärrä mikä mättää..
Mikä ilmenee juuri kertomallasi tavalla,jokin uhkaa sitä toisen naisen asemaa,minusta se kertoo että nainen ei ole sinut oman itsensä kanssa,johtunee ehkä kehnosta itseluottamuksesta.olen kokenut myös elämässäni liian usein samaa "sorsimista"ja sekö pistää olon vihaiseksi. Kaikkihan me täällä asutaan samassa veneessä.On turha alkaa yhtikäs mittailemaan ulkokuoren perusteella ketään, se on aika alkukantaista käytöstä..olen mielummin edes katsomatta jatkossa sellaisen henkilöön päinkään,jos ei meinaa suosiolla kemiat kompata.ja vältyy turhalta mielipahalta..jos haluat aiheesta kirjoitella lisää.käy galleria sivuillani
Nainen on naiselle susi ympäristössä, jossa ei koe oloaan turvalliseksi, oikeudenmukaiseksi, omia tarpeitaan, tilanteitaan ja itseään ymmärretyksi, tunteitaan vastaanotetuiksi etc.
Mun mielestä kertoo paljon meidän sovinistisesta maailmasta, että naiset saattavat asettua toisiaan vastaan, eikä tehdä yhteistyötä. Ikään kuin yritetään saada suojelua, ymmärrystä ja empatiaa miehiltä, mutta ei kuitenkaan tasapuolisesti haluta sitä kaikille. En tiedä, missä on vika? Yhteiskunnan kilpailuhenkisissä ja koko ajan kovenevissa arvoissa vai missä. Outoa on, todella outoa välillä. Ystävyyden, ymmärryksen ja empatian määrää pitäisi lisätä meidän suomalaisten keskuudessa, eikä tuoda empaattisia itäeurooppalaisia sairaanhoitaja -naisia meidän tunnetarpeitamme tänne paikkailemaan.
Kriisitilanteissa uskoisin, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Joidenkin tutkimusten mukaan naiset pystyvät pitämään yhtä myös yli valtion ja roturajojen, ehkä joskus paremminkin kuin miehet, jotka ainakin suomalaismiehet ovat velvoitettuja käymään armeijan ja näkemään Suomen puolustusvoimien silmälasien takaa.
Mulla on ihan sama ongelma ollut koko aikuisikäni, nyt olen 25. Olen aina kokenut ystävystymisen naisten kanssa tosi vaikeaksi ja tuntuu, että monet vierastavat minua jollain tavalla. Ystävystyminen ja suhteen ylläpitäminen on osaltani lähes mahdotonta; yleensä ystävyyssuhteeni hiipuvat jossain kohtaa. Olen jännittäjä ja ujo mutten todellakaan mikään tuppisuu.Voi kyllä olla, että jotkut näkevät jännittyneisyyteni ylpeytenä.. Olen pitkä ja hoikka mistä saa välillä kuulla aika katkeraa kommenttia. Tämä pistää todella surulliseksi just kun itse tietää, että voisi olla todella hyvä ja luotettava ystävä, mutta joku tökkii ja pahasti..
Minut on myös aina jostakin syystä aina jätetty työpaikkojen naisyhteisöjen ulkopuolelle. Olen myös pitkä ja hoikka, joten minulla ei ole laihdutuskeskusteluihin mitään sanottavaa. En muutenkaan osaa "kälättää akkalaumojen kanssa", se ei vain onnistu minulta! Niinpä teenkin työpaikalla töitä sillä aikaa, kun muut käyttävät osan ajastaan "keskustelemiseen". Ehkä sekin herättää katkeruutta, kun olen liian ahkera...
myös jotain ihme p-jauhamisgeeniä. Sama juttu, että itse tykkään tehdä töitä mieluummin kuin höpistä jostain laihdutusvinkeistä tai Kiljusen rouvan moraalista jne. Ja jos joku vaikka joskus haukkuu jonkun julkkisnaisen ulkonäköä ja itse sanon, että musta se on kaunis, niin ne mulkasut, joita muhun kohdistetaan ovat kyllä pahoja.
kateus kai se on. mikä estää heitä ystävystymästä sinun kanssasi, ja juuri niinkun itse sanoit, he kokevat sinut uhkaksi jollain tapaa, tai tuntevat itsensä huonommaksi sinun seurassasi, ja näin he sitten käyttäytyvät ylimielisesti sinua kohtaan, peittääksen omaa huonommuuden tunnetta.
minulla on kans todella vähän nais ystäviä, naiset ei yleensä pidä minusta, mutta kun he tutustuvat, jos sinne asti pääsee, silloin minusta vasta pidetään.. itse kanssa raukkaudessa ja ystävyydessä olen uskollinen ja luotettava.. kaikkeni teen heidän puolestaan, jos on tarvis.
Aivan sama fiilis minulla. Kaipaisin ystäviä elämääni. Vaikka olen aina ystävällinen/hymyilevä ja yritän jopa ystävystyä uusien ihmisten kanssa, silti tuntuu että juuri naispuoliset karsastavat minua. Tämä on ollut jo noin 10 vuoden ajan, nyt olen 24 vuotias pitkässä parisuhteessa elelevä.
Ihan pari ystävää olen löytänyt, ja heidänkin kanssaan kesti pitkään ennekuin kunnolla lopulta ystävystyttiin. Työkaverit on ok, mutta aina jään ulkpuolelle heidän jutuistaan. Miuluummin hoidan työni kunnolla ja annan akkojen juoruilla ja hihitellä lapsellisia juttujaan. Eikä oikeastaan enää edes harmita, olen jo niin täynnä. Pian minusta tulee katkeroitunut ja vieläkin sisäänpäinkääntyneempi kuin mitä jo olen..:( Kuoreni paksuuntuu ja kovettuu.
Juuh...se on naiset se juttu että näillä kyseisillä naisilla jotka tuntuvat todella ilkeitä teitä kohtaan on juuri kateus tai jokin muu juttu...esim. rasismia teitä kohtaan tai pelkäävät teidän vievän kaiken huomion. Itse olen ollut myös tämän kamalan kateuden kohde aika useasti. Sekin vielä että ne naiset jopa pelkäävät joskus minua vain siksi että olen niin ihana
itsekin olen katkeroituneena ruvennut usein jopa tuntemaan sääliä näitä ilkimyksiä kohtaan. Totean vain, että eivätpä he ole läheskään samalla henkisyyden tasolla kuin minä - eivät voi olla kovin fiksuja kun käyttäytyvät noin!
Joten salaa ehkä katson heitä alaspäin...
Samoja kokemuksia. Nykyään osaan olla ylpeä omasta itsestäni, enkä missään nimessä suostu pyytelemään kateellisilta anteeksi olemassa olostaan! Ja siitähän he masentuvat yhä kovemmin.
Kaikki "hylkiöt" pääpystyyn ja olkaa ylpeitä ja onnellisia siitä, mitä te olette!
Kateelliset katkeroitukoon!
Viestisi oli kuin omasta elämästäni.Voisi melkein sanoa, että veit sanat suustani :) Minä olen ihan tavallinen nainen...mielestäni en ole huippu kaunis, paremmin menestynyt tms. josta voisi kuvitella jonkun olevan kateellinen. Olen päätynyt samaan analyysiin eli olen jotekin erilainen kuitenkin. Mahdollinen uhka tai jtkn. Miten sitten tunnistaa toisen samalaisen sielun ?
Kuulostaapa yllättävän tutulta :) Et ole siis yksin :D
Minulla naispuolisten ystävien hylkiminen alkoi vielä rajummin kun aloin seurustelemaan pari vuotta sitten elämäni miehen kanssa. Kyllä, ystäväni ovat sinkkuja. Mutta olen tehnyt selväksi heille että he ovat minulle yhtä tärkeitä kuin miesystävänikin...
Ilmeisesti se ei auta. He ovat alkaneet juosta kahviloissa ja viettää tyttöjeniltoja keskenään, minulle ei enää edes mainita. Masentaa kun ystävyys voi hajota minun onneni takia (enkä heille suhteestani juuri puhu, en mainosta tai ivaa tms...)
Nykyisin minulla ei juuri muita ystäviä ole kuin tuo kultani. Pari hyvänpäiväntuttua joita näen harvoin ja pari miespuolista kaveria. Olen miehekkeelleni kateellinen hänen tiiviistä pienestä kaveriporukastaan joka kestää vaikka asuvat aivan eri puolilla Suomea ja seurustelevat tahoillaan...
Voi että, miten hiukan mieltä lämmittää tietää etten ole ainut nainen maailmassa jossa ystävät pettävät luottamuksen. :o)
Elämä koetellut kovalla kouralla - sairastelua, leikkauksia, masennusta yms.
Löysin oman kultani ja mentiin naimisiin viime kesänä. Minulle kävi ystävissä kato. Ei pyydetty kahville, tyttöjeniltamiin ym. illanistujaisiin. Vaan sain kuulla jälkikäteen kuinka kivaa heillä oli ollut.
Tuntuu pahalta kun ystävät jättävät ulkopuolelle ihmisen, joka on aviossa ja he itse sinkkuja (suurinosa). Miksi ei kelpaa enään mukaan. Olenko muka uhka vaiko kateellisiako ovat... jostain? Kyllä minua on kehuttu kauniiksi yms. mutta en minä näe asiaa niin. Mulla on takana isoja rankkoja asioita, jotka koulinut elämäni varrella ja osaan arvostaa ilmeisesti elämän tosiasioita toisella tapaa esim. oikeaa ystävyyttä! Olisi mukava vaihtaa ajatuksia jonkun samanhenkisen naisen kanssa.
En olisi ikinä uskonut että joku on tuntenut ihan samoin kuin minä.
Olen myös kokenut elämässäni melko kovia ja rankkoja asioita. Minulla on aina ollut muutama erittäin läheinen ystävä, joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Olen ystävänä sellainen, joka on aina valms kuuntelemaan ja auttamaan. Lukio aikana tapasin nykyisen poikaystäväni, joka asui silloin toisella puolella Suomea. Lomat ja usein viikonloput vietin hänen luonaan. Yhtäkkiä ystäväni tuntuivat inhoavan tai torjuvan minua. Yksi parhaista ystävistäni ei edes katsonut enää päällenikään vaikka vietimme samassa porukassa aikaa.. Lukion loputtua saimme kuitenkin välimme taas kuntoon ja vietimme enemmän aikaa yhdessa, tosin poikaystäväni oli tällöin armeijassa.
Nyt olen 21 vuotias ja olemme asuneet poikakaverini kanssa jo pari vuotta yhdessä onnellisesti, ja samalla ystävyytemme on viimeisen vuoden sisällä taas kuin kadonnut.. Seurustelun myötä olen tietenkin viettänyt aikaa poikaystäväni kanssa, eikö se ole normaalia?! Tuntuu että hän on kateellinen minulle toimivasta suhteesta ja ehkä muistakin asioista...... Olen aina tuntenut, että hänen täytyy laittaa jokainen asia paremmaksi jos itse olen kertonut jostain mukavasta tapahtumasta/asiasta elämässäni. Nykyään vain tunnen että on parempi olla puhumatta mitään iloisia asioita elämästäni, koska ei hän näytä välittävän niistä. Silti kuuntelen aina hänen ilot ja surut..... Hänellä suhteetkaan eivät ole ikinä kestäneet kuukausista yhtä vuotta pidempään...... En tiedä mitä tehdä... Tilanne vain satuttaa itseäni, koska haluaisin olla hänen ystävänsä mutta miksi ihmeessä täytyy kääntää toisen onni sitten vihaksi ja kateudeksi??!!
En olisi ikinä uskonut että joku on tuntenut ihan samoin kuin minä.
Olen myös kokenut elämässäni melko kovia ja rankkoja asioita. Minulla on aina ollut muutama erittäin läheinen ystävä, joiden kanssa jakaa ilot ja surut. Olen ystävänä sellainen, joka on aina valms kuuntelemaan ja auttamaan. Lukio aikana tapasin nykyisen poikaystäväni, joka asui silloin toisella puolella Suomea. Lomat ja usein viikonloput vietin hänen luonaan. Yhtäkkiä ystäväni tuntuivat inhoavan tai torjuvan minua. Yksi parhaista ystävistäni ei edes katsonut enää päällenikään vaikka vietimme samassa porukassa aikaa.. Lukion loputtua saimme kuitenkin välimme taas kuntoon ja vietimme enemmän aikaa yhdessa, tosin poikaystäväni oli tällöin armeijassa.
Nyt olen 21 vuotias ja olemme asuneet poikakaverini kanssa jo pari vuotta yhdessä onnellisesti, ja samalla ystävyytemme on viimeisen vuoden sisällä taas kuin kadonnut.. Seurustelun myötä olen tietenkin viettänyt aikaa poikaystäväni kanssa, eikö se ole normaalia?! Tuntuu että hän on kateellinen minulle toimivasta suhteesta ja ehkä muistakin asioista...... Olen aina tuntenut, että hänen täytyy laittaa jokainen asia paremmaksi jos itse olen kertonut jostain mukavasta tapahtumasta/asiasta elämässäni. Nykyään vain tunnen että on parempi olla puhumatta mitään iloisia asioita elämästäni, koska ei hän näytä välittävän niistä. Silti kuuntelen aina hänen ilot ja surut..... Hänellä suhteetkaan eivät ole ikinä kestäneet kuukausista yhtä vuotta pidempään...... En tiedä mitä tehdä... Tilanne vain satuttaa itseäni, koska haluaisin olla hänen ystävänsä mutta miksi ihmeessä täytyy kääntää toisen onni sitten vihaksi ja kateudeksi??!!
kaveripiirin sinkut tahdotaan kohta syrjäyttää illanistujaisista yms.,kun parit haluaisivat viettää iltamia vain toisten parien kanssa.Joillakin(kuten sinulla)asiat ovat näköjään toisin päin.
olen miettinyt kun minussa tuntuu aina joku ärsyttävän toisia naisia. Olen mennyt monta kertaa itseeni mutta taidan kyllä tietää kenessä se vika piilee. Sitä etsitään vikoja toisesta oikein pilkkua viilaamalla, että saisi toista haukkua ja mollata. Taitaa tyttärillä olla kateuden purema.
Niin tuttua :( Olen sisarusparveni nuorin, lyhyin, kouluttamattomin ym. Eli siis olen saanut aika huonon itsetunnon perinnökseni kasvatuksesta ja ympäristöstä johtuen. Olen toisaalta ujo, mutta ajan myötä minusta on tullut mielestäni tosi aito ja rohkea ihminen.
Mutta siitä on ollut paljon haittaakin.. voin sanoa että vähintään 50% avioeroni syystä johtui sisarusystävieni-mieheni sukulaisten kateudesta.
Itse en ole koskaan osannut olla kateellinen, ainakaan sillä tavalla sellaisessa mielessä että se olisi jotenkin pahaa. Päinvastoin, olen aina osannut iloita tai pyrkinyt iloitsemaan toisten menestyksestä omista suruistani huolimatta! Voin siis sanoa ylpeänä ettei kateus ainakaan ole paheeni!
Mutta katkerasti olen saanut myös kokea, mitä kateelliset ihmiset voivat saada aikaan. Se ei ole kaunista. Mm. avioliittoni, joka päättyi jo vuosia sitten, aiheutti pahaa kateutta parhaissa ystävissäni jotka kaiken lisäksi olivat mieheni sukulaisia. Lopulta katkaisin välit näihin "ystäviin" joka taas aiheutti minulle syyllisyyden siitä etten halunnut tavata miesteni sukulaisia + entisiä parhaita ystäviäni.. Voi mikä sotku siitä tuli! Ja yli 10 vuotta masennusta, paniikkihäiriötä, josta vain vähän aikaa sitten olen toipumaan päin.
Olen aina ollut ns. sinisilmäinen ihminen, en ole voinut kuvitella että parhaat ystäväni voisivat haluta minulle pahaa. Mutta niin vain kävi.
Jostain syystä olen ollut miesten mieleen, vaikken itseäni sen kummoisempana pidä. Edelleen miehet "juoksevat" perässäni, vaikken mielestäni siihen mitenkään yllytä. Ehkä se johtuu siitä, että olen hyvin avoin ja aito persoona. Kait jonkun verran kauniskin, vaikka itse ulkonäöstäni tunnenkin huonommuutta jatkuvasti!
Siksi tulenkin paremmin toimeen miesten kanssa kuin naisten, jotka osaavat olla tosi raadollisia toisilleen. Luoja armahtakoon, etten minä ole ollut sellainen jollekulle kanssasisarelleni :(
Yksinäistä, eikö totta! Minusta ainakin tuntuu siltä.. Seuraavat 35-vuotissynttäritkin luultavasti vietän yksin bailaten jossain baarissa.. tosin seuraa saan aina ;)
Mä olen monesti ihmetellyt sitä, että vaikkapa sukulainen tulee kadulla vastaan, eikä viitsi tervehtiä. Kummini toimii näin, sekä hänen toinen tyttärensä. Monesti kun olen yrittänyt johonkin tutustua, niin mahdotonta on ollut! Ei lähdetä mukaan keskusteluun, vastaillaan vaan ynseästi. Jos sama tyyppi tulee kadulla vastaan, niin ei elettäkään että tuntisi. Kertakaikkiaan en käsitä, mistä tämmönen voi johtua?!
Ilmeisesti en kaverina kiinnosta, mutta että pitää vielä käyttäytyä ku juntti. Eihän se ihme ole jos suomessakin on paljon yksinäisiä ihmisiä, jos sosiaaliset taidot on tuota luokkaa.
Olen saanut nuorena varsinkin tuta muutamien naisten kateudesta! Naiset voivat tehdä aivan hirveitä kateuksissaan!
Minua on kadehdittu mm. ulkonäöstä, vaikka todellisuudessa olen ihan tavallisen näköinen! Itse en arvioi ihmistä ulkonäön suhteen.
Mitä kateus naisten kesken pitää sisällään? Huonoa itsetuntoa, omanarvon tuntoa? Mitä se on?
Nyt aikuisena naisena olen ajatellut, että naisten keskinäinen kateus haittaa myös työelämässä esimerkiksi naisten ja miesten palkkatasa-arvon saavuttamista, koska yhteistyö on naisten kesken niin vaikeaa. Yhteistyötähän ei voi olla jos kateus estää luottamuksen kehittymistä. Miehet pystyvät ajamaan yhteisiä asioita, koska heillä pelaa paremmin "kaveria ei jätetä" - periaate.
Toivoisin, että myös naiset voisivat kehittää keskinäistä kunnioitusta ja arvostusta. Se vaatisi kuitenkin tietynlaisen moraalisen selkärangan kehittämistä.
Me kaikki ja tyttäremme hyötyisivät siitä.
Oprah epäili kerran jossakin showssaan, ihan sivulauseessa kateuden johtuvan itseinhosta. - Siis kateus ei johdu kateuden kohteesta, vaan kumpuaa kadehtijan rakkaudettomuudesta itseään kohtaan.
Kateus on tunne, se ei ole vielä teko. Se, että nainen oikeuttaa esim. henkisen väkivallan käyttämisen itselleen toista naista kohtaan, on päätös, jonka nainen on tietoisesti tehnyt jostain syystä. Minua on pohdituttanut erityisesti se, että jotkut tuntemani naiset antavat itselleen luvan käyttäytyä halveksivasti, heittää lokaa toisen naisen päälle sillä verukkeella, että ovat kateellisia tälle.
Miksi nainen antaa luvan kohdella toista naista huonosti ilman, että kokee tästä huonoa omaatuntoa? Ikäänkuin naisella olisi oikeus olla toiselle naiselle susi.
Minusta tällaista oikeutta ei ole kenelläkään.
Kun tapasimme Jytten kans (nimi keksitty,mut tanskal.) olin heti yhtä kateellinen hänelle,kuin monet muutkin.Hänen ilmestyksensä oli: kiharatukkainen täydellinen blondi,jolla isot rinnat ja niukka vyötärö.Ilmetty Marilyn Monroe.Itse olen kuin Charlotte Perelli, eli ihan hyvä kroppa ja yleisulkonäkö,mut silti,liian ruikuli tohon J:hen verrattuna.
Sit vähitellen huomasimme,vaikka J ensin morkkasi mua,et hän on päälaulaja ja mä olen ryhmätanssijatar,että meillä oli samoja intressejä.Työn puitteissa: ekonomisointi, paperityön järjestelmällisyys, miesten kurissapito.Aivan järkkyä oli kähmintä,siis insinuaatioina.
Hylkäsimme eripuran,menimme saunaan.Huomasimme,että edes alastominakaan emme enää olleet kadeja,vaan täynnä kiukkua yhteisistä menetyksistä,juuri töissä,kun oli saneerauksia avaintyyppien kiusaamiseksi.
Vaihdoimme shampoita ja saippuoita sinetöimään sen,et hammasta purren vaikka vedetään samoja pässejä samoista köysistä,hyvä vaan jos yhdellä on hauisvoimaa ja toisella taas liikkuvaiset raajat.Hän on punttiksella kävijä,minä thai nyrkkeilijä,siis kun veitsi tulee kurkulle palkkapäivänä,et veroja tähän.
Teemme kohta yhteisen kirjan,mä kirjoitan sen ja hän testaa käytännössä voiko ympäristö kestää päähenkilöä silmiensä edessä.Heh!
Hän on tosi hauska,sellasta et herneitä vaan nenään ihmisille,saavat itse kaivaa ne ulos!Danke !Du bist so wunderbar zum ein person.
Mulla vähän sama,mielelläni kyllä tulisin naispuolisenkin kanssa juttuun,mutta ne kyllä kattoo mua heti nenänvartta myöten,jos varsinkin heillä on oma mies mukana.Itsekkin olen naimisissa ja en todellakaan ole iskemässä muiden miehiä.
Onneksi nyt jokunen naispuolinen tuttavuus on ja nekin netin kautta tulleita...
En mä tiedä tulee vaan mieleen että onko niin huoni itsetunto yms. että on vaikea kaveera nätin naisen kanssa,lie en tiedä,kait se vaan on että sitten kavereita on miespuolisia.
Esim hirvitti eilenkin kun yksi mun kaveri moikkas ja hänellä oli avokki mukana niin se avokki kyllä katsoi hyvin nenänvartta pitkin mua.... apua ne on kamalia tilanteita ja haloo mulla oli oma perhe kuitenkin mukana....
kyllä sitä voi kaveri olla vaikka olisi 2 erisukupuolta mutta rajat pitää tehdä miten pitkälle kaveruus saa mennä
kavereita. Hauskempia, vähemmän kateellisia, eivät puhu koko ajan miehistä, eivät valita koko ajan ym. Liian lähelle tuleminen on suhteellisen helppo torjua sen varjolla, että olen naimisissa. Ei tarvitse ruveta kenellekään perustelemaan sen kummemmin, miksi en juuri hänen kanssaan kaipaa läheisempää suhdetta.
Vai on täällä monen mielestä miehet parempia kavereita.. no varmasti, jos ne sattuu olemaan heteromiehiä, koska monet miehet herkästi viehättyvät vastakkaisesta sukupuolesta:D Ei ne miehet yhtä ihania kavereita välttämättä miespuolisille kavereilleen ole. Yhtälailla miesten maailmassa on kateutta, kilpailua, selkään puukottamista, jopa isommassa mittapuussa.
Itsellä oli tämä ongelma teini-iässä, minun oli vaikea löytää kivoja naispuolisia kavereita, ja hengasinkin paljon poikien kanssa. Ongelma todennäköisesti johtui sekä naispuolisten ikätovereideni että omasta huonosta itseluottamuksestani joka johti väärinkäsityksiin yms. Tänä päivänä olen 25-v, mulla on ihania naisia elämässäni, jotka on todellisia sielunsiskoja. Muutenkin uskon, että naiset osaavat olla ystävinä empaattisempia kuin miehet. Ja kaksi miespuolista ystävää on jäljellä, muut kariutuneet pois kun oli pojilla mielessä muuta kuin ystävyys, eikä vaan mennyt heille kaaliin että mitään muuta ei ole eikä tule.
mekon päälle ja menemään kanssaan sellaseen paikkaan, missä en käy.
olen 14 ja mulla on ihan sama ongelma et kukaan ei haluut utustuu ja ei oo oikeen kavereitakaan tai siis on mutta ois kiva saada uusia.. mutta kukaan ei uskalla tulla jutteleen mulle...en ymmärrä miks... varmaan se on just toi juttu oon monesti itekki yrittäny mennä jutteleen mut toiset vaan kattoo sillee kauheen halvekisvasti :s
Kuulostaa tosiaan tutulta. Lukion jälkeen opiskelemaan lähdettyäni tämä ystävystymisen vaikeus on korostunut, ennen sitä kun oli nämä kaverit, joihin oli tutustunut jo lapsena.
Todellakaan en tiedä mikä mättää. Saan aika usein kuulla olevani kaunis, mutta itse en ajattele tippaakaan niin. Luulen kuitenkin, että juuri tämä ulkonäköasia yhdistettynä ujouteen (en uusien ihmisten kanssa ole heti kovinkaan puhelias, hymyilen kuitenkin ja olen ystävällinen) antaa jotenkin leuhkan vaikutelman. Olen joskus myös tästä leuhkasta vaikutelmasta ihan kuullutkin, jälkikäteen.
Kyllähän se harmittaa, kun jätetään ulkopuolelle. Mulle on käynyt pari niin tökeröäkin tapausta tässä opiskelujen aikana, miten minut ihan kirjaimellisesti on jätetty ringin ulkopuolelle. Aivan konkreettisesti käännetty selkä ja oltu niinkuin minä en olisi paikalla ollenkaan.
Otin itse kanssa sellaisen asenteen kun lähdin opiskelemaan, että menen ns. reippaasti juttelemaan ihmisille, ja teinkin näin, mutta alun jälkeen nämä tyypit kuitenkin löysivät muuta seuraa, ja minusta tuli juuri se, joka jätettiin pois.
Pakko on vaan opetella nousemaan tollasen käytöksen yläpuolelle ja ajatella, että eipä tollasilla ihmisilllä mitään tekisikään.
Kannattaa luottaa itseensä, mutta positiivisella ei ylimielisellä tavalla.
Jos toiset naiset tuntuvat jossakin porukassa käyttäytyvän nuivasti sinua kohtaan, älä etsi syitä itsestäsi. Ihmisen käytöksen syy on aina hänessä itsessään, ei syrjinnän kohteessa.
Syrjinnän aloittaja on usein vain yksi primus-motor, joka usein pelottelulla ja uhalla saa muut mukaansa. Naisethan osaavat toimia henkisen väkivallan alueella hyvin hienovaraisesti, mutta samanaikaisesti äärimmäisen ja totaalisen julmasti.
Oman kokemukseni mukaan julmat ja tylyt naiset ovat kokeneet itse halveksuntaa, josta selvitäkseen he OVAT NOUSSEET TILANTEEN YLÄPUOLELLE ja menneet siinä yläpuolelle nousemisessa niin pitkälle, että ovat kehittäneet itselleen narsistisia piirteitä ja tästä seurauksena alkaneet ITSE SYRJIÄ muita.
Tätä syrjimiskierrettä pitäisi pystyä naisten kesken katkaisemaan. Koska eihän naisten keskinäinen luottamus pääse kehittymään muuten.
Luottamus on tärkein perusta naistenkin välisille suhteille, työssä ja vapaa-aikana.
Itse olen huomannut että jos sinulla on sinkku-ystäviä, ja itse olet varattu ja parisuhteesi on onnellista niin silloin kateus todella nostaa päätään.. Itse olen onnellisesti parisuhteessa mutta melkein kaikki ystäväni ovat sinkkuja, ja huomaan että aina kun olen heidän seurassaan he kehuuvat sinkkuutta ja miten kivaa on kun voi tehdä mitä huvittaa ja he kertovat aina VAIN minun seurassani hauskoista seikkailuistaan yms.. Mutta luulen että heitä vain harmittaa etteivät he VIELÄ ole onnistuneet saamaan kestävää parisuhdetta, enkä tällä tarkoita että he olisivat jotenkin huonompia tai mitään..
Itse olen heivannut nuo " he luulevat että olen heille uhka" väitteet kokonaan koska jopa omassa päässäkin ne tuntuvat ihan tosi ylimielisiltä ja suorastaan pahalta, ja jos oikein miettii niin ylimielistähän tuommoinen ajattelutapa onkin..
Mutta olen kuullut monelta että he juuri luulevat minun olevan ylimielinen ihminen joka katsoo muita nenänvartta pitkin, vaikken todellakaan ole sellainen.. Itse en tiedä miten ilmaista muille että olen helposti lähestyttävä ihminen.. Humalassa naiset juttelevat minulle aika usein, en sano että olisin oikeastaan ystävystynyt mutta en usko että useimmat jotka ennen vaikuttivat siltä että inhoavat minua oikeasti tekisivät niin.
Itse en halua ajatella että nainen on naiselle susi.. Tottakai pahaa puhutaan silloin kun ollaan kateellisia, mutta sekin pitäisi ottaa imarteluna :)
Mitä kateus on? Itse ajattelen, että se on tunne. Kateus on minun sanavarastossani tunne, lähellä pelkoa oleva tunne siitä, että jää ulkopuolelle, ilman, osattomaksi.
Suhtautuminen toiseen ihmiseen on oma valinta, josta olemme vastuussa. Kateus ei sinänsä AIHEUTA meissä mitään! Kateus tunteena saattaa toimia motiivina vihamieliselle käyttäytymiselle toista kohtaan. Mutta aina ennen käytöstä eli toimintaa ihminen on antanut itselleen LUVAN ja OIKEUTUKSEN toista vahingoittavaan käytökseen.
Tunnen, valitettavasti, naisia jotka antavat itselleen OIKEUTUKSEN vahingoittaa toisen, tuntemansa ihmisen mainetta ja kunniaa sillä perusteella, että tuo toinen on sukupuoleltaan nainen. Naiseus antaa joillekin naisille heidän omassa mielessään oikeutuksen vihamieliseen ja vahingoittavaan käytökseen. Tällöin vedotaan naureskellenkin, omaa aggressiivista käytöstä vähätellen "kateuteen" tekosyynä, jonka itsestään selvästi katsotaan kuuluvan naisten keskinäiseen kanssakäymiseen -> joten kätevästi voidaan selittää oma moraaliton ja epäeettinen käytös pois itsestä, omasta vastuusta. Ei tarvitse syyllistyä tai potea huonoa omaatuntoa asiasta, joka on luonnonlaki!
Pahan puhuminen voi jäädä joskus harmittomaksi, suunnittelemattomaksi oman pahan olon purkaukseksi naisella, jolla ei ole syystä tai toisesta kehittynyt kypsempiä keinoja käsitellä negatiivisia tunteitaan, esim. pelkojaan hylätyksi tulemisesta, huomiotta jäämisestä.
Olen valitettavasti törmännyt ja yrittänyt tulla toimeen, ymmärtääkin naisia, jotka suunnitelmallisesti pyrkivät tuhoamaan ystävättäriensä parisuhteita ja saavat siitä ilmeistä sadistista nautintoa. Siihen voi tietysti suhtautua kohteliaisuutena ja imarteluna, mutta se lienee mahdotonta tapauksessa, jossa tärkeä parisuhde rikkoutuu. Pelkästään "ystävättären" sadististen tarpeiden tyydyttämiseksi.
Naisten keskinäinen henkinen väkivalta voi saada muotoja, joita ei voi parhaalla tahdollakaan kuitata huumorilla, naureskellen.
Ylipäätänsäkin naisten väkivalta on ollut viime vuosiin asti tabu, joka on yritetty vaieta näkymättömäksi. Tiedämme myös, että naiset kohdistavat väkivaltaa seinien sisällä myös lapsiinsa ja puolisoihinsa. Naiset pystyvät pitämään väkivallan piilossa pitkään ja uhrit ovat tottuneet nuolemaan haavansa yksin, kaikessa hiljaisuudessa. Myös ns. naisten "ystävättäret". Häpeä on suuri, kun joutuu kokemaan häpäisyä ystävänään pitämältään ihmiseltä.
Kateus tai mikään muukaan tunne ei sinänsä VOI AIHEUTTAA TOIMINTAA.
Vain nainen voi tietää, miten toista naista voi haavoittaa syvimmin niin, että samalla säilyttää omat kasvonsa.
Erittäin hieno kirjoitus.
Naisten välisen kateuden seurauksiin ei kuitenkaan kuulu vain toisten parisuhteiden pilaaminen, josta kirjoitit. Itse asiassa kateus saa kasvonsa useimmiten juuri tuona edellä mainittuna syytöksenä, joka kautta aikain on toiminut naisten välisen kateuden pahimpana lyömäaseena.
Ilmiön taustalla on kovin perusinhimillinen piirre - ihminen haluaa itse sitä tiedostamattaan olla ihailtu ja kateuden kohde. Tämä tiedostamaton toive tai oma piiloinen kateus siirretään sitten "ystävättäriin". Oma kateus onkin aina helpompi nähdä muissa. Parisuhteen muut ongelmat ja oma epävarmuus kasataan kaverin niskoille. Jos kuvittelen, että minulla on jotain enemmän kuin toisella, kuvittelen myös jatkuvasti ympärilleni ihmisiä, jotka haluavat sen minulta viedä.
Sama "nainen on naiselle susi" -ilmiö havaitaan tietyssä mielessä myös ns. "toisten naisten" suhteen. Pettämistapauksissahan puoliso (mies) on naisesta ikään kuin syyttömämpi, jonkinlainen tahdoton, pahan "syöjättären" uhri, vaikka todennäköisimmin mies on valehdellut yhtä paksua pajunköyttä molempiin suuntiin.
Kateus ei ole vain toisissa vaan se löytyy paljon lähempää. Yleensä juuri se, joka näkee kateellisia "tyrkkyjä" jatkuvasti ympärillään, tarvitsee kateutta tunteena paljon enemmän kuin se ilkeämieliseksi leimattu "tyrkky-ystävätär". Kaikkihan tunnemme ihmisiä, joiden mielestä viaton hymy kaverin poikakaverille oikeuttaa leimaamaan kaverin kateelliseksi h*raksi. Ihminenhän ei tarvitse mitään muuta kuin oikeutuksen tunteilleen, ja jokainenhan me kuvittelemme siinä suhteessa olevamme aina oikeassa.
kuinka loppujen lopuksi niin moni nainen kärsii jopa sairaalloisesta kateudesta. Se on tietysti hyvä sanoa, että en minä mutta ne muut. Mutta tosiaan, itselläni ei ole vaikeuksia tulla toimeen todella kauniiden ja viehättävien naisten kanssa. Ja olen siis täysin heteroseksuaali. Mutta toisaalta joku todella upea kaunotar voi kärsiä sairaalloisesta kateudesta ja sitäkin ihmettelen. Kateus ei aina katso edes onnistumisia koska menestyneempi ja rikkaampi ihminen voi olla kateellinen vähemmän menestyvälle ja päinvastoin. Mutta erityisesti kateus näkyy juuri naisissa. Sitä on vaan vaikea käsittää mistä se kaikki paha ja ruma oikein kumpuaa ja saa alkunsa? Joku voi olla kateellinen toiselle ystävättärelleen mutta ei sitten taas toiselle ollenkaan..toiselle haluaa suoda hyvää mutta ei sitten taas toiselle. Minusta kateus on tunteena hyvin mielenkiintoinen koska itse on sitä juurikaan tunne mutta tiedän paljon ihmisiä joilla se on hyvinkin olennainen osa elämää ja hallitseva tunne. Olisi oikeasti mielenkiintoista kuulla jos joku sairaalloisesta kateudesta kärsivä nainen voisi rehellisesti kertoa tunteistaan ja mistä kaikki on saanut alkunsa yms....sitä vaan ei itse voi käsittää kun ei tunne samalla tavalla..
minä myös olen huomannut kuinka eräät naispuoliset ystäväni pitävät minua jotenkin "uhkana". Yksikin ystäväni ei myönnä olevansa kateellinen minulle, mutta tiedän sen kyllä sillä esimerkiksi, jos minulla on uudet tennarit (vaikka nämä ei olisikaan merkkikengät) tämä ystävä haukkuu niitä poikkeuksellisen ilkeällä äänellä (muuten vitsailee ihan eri äänensävyllä!). en kyllä ymmärrä tätä sillä hänen perheensä on rikkaita ja hän saa lähes aina sen mitä tahtoo hänellä on varmaan kymmenet kalliit merkkikengät. Itsellä ei ole yhtiäkään kalliita merkkejä, mutta osaan valita ja tuunata kirppis- ja halpojakin kenkiä hienoiksi.. kyllä ystävänikin osaa hienoja kenkiä ostaa, mutta en voi tajuta hänen kateellisuuttaan ja synkistelyä seurassani..
Kun olemme kolmistaan tämän ystäväni ja erään toisen ystäväni kanssa, tämä edmainittu ystävä puhuu vain toiselle kaverille eikä mulle. Jotenkin luulen hänen "pelkäävän" minua ja minun kanssa kahdestaan olemista. toisin sanoen hän ehkä "välttelee" seuraani .. mietittyäni asiaa olen tullut siihen pätökseen että hän pelkää mun sanovan sille jotain pahaa, nyt kun olen ottanut itseäni niskasta kiinni enkä alistu enää kiusaamiseen jne.. (viime vuonna tää kaveri kiusas mua.) ja uskallan suoraan mitä aattelen ja hän on varmasti huomannut sen. (siks me ollaanki tultu jotenkuten toimee vaikka kiusaskin...)
Pakko vielä mainita että saan purkaa ärsyyntyneisyyttäni:
SUORAANSANOTTUNA: tämä kaveri on niin helvetin omahyvänen vain itseään ajatteleva paskiainen joka kehuskelee rahoillaan ja kuinka hän saa mitä ikinä vain keksii pyytää vanhemmiltaan ja kiukuttelee opettajille ja kavereille haukkuu opet lyttyyn sen takia kun ne pisti sen vain tunnilla ruotuun tämän jälkeen opettaja-oppilas suhde on oppilaan puolelta kuvattava sana on vihamies jolle pitää entistä enemmän vittuilla.
Ei kaikki ihmisten väliset ongelmat kateudesta johdu, sillä tunnutaan vaan nykyään selittelevän kaikkea. Jos valitat metelöivästä (häiritsevästä) naapurista, olet naapurin mukaan kateellinen kun naapuri elää räväkämpää elämää kuin sinä, esimerkiksi.
Toisen ihmisen ärsyttävät tavat ovat mielestäni se syy, miksi ihmisten kanssa ei yleensä haluta olla tekemisissä. Joku puhuu koko ajan taukoamatta omista asioistaan eikä jaksa kuunnella toisia, joku kehuskelee omilla saavutuksillaan, jollain on taipumus valittaa koko ajan kaikista mahdollisista pienistäkin asioista jne. Hyökkäävyys, päälle puhuminen, harkitsemattomat puheet, ujous tms voivat olla syitä miksi ei haluta edes tutustua. Joku saattaa vaikuttaa tahtomattaan ylimieliseltä eikä häneen haluta tutustua. Nämäkin voivat olla sellaisia asioita joita ei itse tiedosta, tai tiedostaa mutta ei pidä ongelmaa yhtä pahana mitä toiset.
En väitä etteikö kateellisia ihmisiä olisi olemassa, mutta en voi uskoa että se näin monessa tapauksessa olisi se perimmäinen syy. Esim. varakas ystävä (tai varakkaasta perheestä oleva ystävä) ei yksinään ärsytä, mutta se jos kehuskelee, "mällää" rahalla ja tuo varakkuuttaan ikävästi esille, se saattaa ärsyttää. Eikä se ärsytä, jos joku on hyvännäköinen, mutta se jos häikäilemättä käyttää ulkonäköä hyväkseen tai käyttäytyy provosoivasti, se saattaa ärsyttää.
Kyllä se yleensä on joku luotaantyöntävä luonteenpiirre joka ihmissuhteita häiritsee, ei pelkkä ulkonäkö tai vaatteet. Syy on jossain "syvemmällä".
Aina ei ole kyse kateudesta, mutta usein on. Siinä mielessä naapurimeluesimerkkisi oli melko huono, että en itse ainakaan kuvittelisi siinä tapauksessa olevan kyse kateudesta.
Monta kertaa on helpompi sanoa, että toisessa ihmisessä ärsyttävät ne kaikki negatiiviset piirteet, joita luettelit, kuin myöntää, että syy on usein sitäkin syvemmällä ja mikä pahinta itsessä sen toisen sijaan. Syy voi olla kateus, mutta myös jokin toinen negatiivinen tunne sinussa. Luettelit nyt ärsytyksen aiheiksi toisten ihmisten vikoja. "Enhän minä kateellinen ole! Minähän vain näen, miten huonoja ihmisiä muut ovat - itseeeni nähden!"
Mutta miksi sinä näet juuri tietynlaiset asiat negatiivisina ja toinen ei? Miksi rahalla mällääminen ärsyttää, jos et kerran ole kateellinen? Miksi varakkuuden esille tuominen ärsyttää, jos se ei edes ketään vahingoita? Jos et ole kateellinen, silloin sinuahan ei tällainen asia häiritse, kuten ei jonkun toisen saituuskaan.
Itseäni kyllä ärsyttää ja rasittaa tavaralla ja omaisuudella hössöttäjät. (Ärsyttävät monet muutkin ihmiset eri syistä.) Kyse ei ole siitä, että kadehtisin heidän kamojaan, vaan siitä, että itseäni eivät moiset asiat ole koskaan ihmeemmin kiinnostaneet. Päinvastoin, olen aina inhonnut kaikenlaista "ylimääräistä krääsää". Kun kuuntelee kaverin hössötystä jostain sohvasta puolituntia, alkaa vaan kummasti miettiä, miksi sitä ylipäänsä on moisen tyypin kanssa tekemisissä. Ei meinaan auta, vaikka olisi vinkannut, etteivät itselle nuo huonekalut niin kovasti merkitse, että niistä jaksaisi hirveästi juttua vääntää. Se uusi sohva kun on niin hemmetin hieno ja kallis, että siitä on pakko muiden innostua. Minä puhuisin mieluummin vaikka paskahuussista...
Jos ihmisillä on erilaiset arvomaailmat (tai vaikka vain luonteetkin), kyllä se vastapuoli saattaa alkaa käydä hermoille. Tuskinpa esim. se, joka hihhulin paasauksesta ärsyyntyy, kadehtii häneltä hänen uskoaan. Ei vaan jaksaisi kuunnella jatkuvaa saarnaa asioista, jotka eivät häntä kosketa.
*p* ei käsittääkseni tilittänyt mistään henk. koht. ärsyyntymisistään, vaan puhui asiasta ihan yleisellä tasolla. Eiköhän meistä jokaista ärsytä välillä asia jos toinenkin. Se voi vallan hyvin olla jokin piirre toisessa ihmisessä. Joidenkin kanssa kun vaan natsaa paremmin yhteen, kuin toisten. Ja tottakai jokaisessa itsessään on piirteitä, jotka varmasti ärsyttävät taas vuorostaan muita. Sellaista ihmistä tuskin on syntynytkään, josta jokainen pitäisi. Tuskinpa tuossa on kyse mistään itsensä "paremmaksi" kokemisesta muiden "huonommuuden" kustannuksella. Eiköhän täyspäinen ihminen sen tiedä, että erot aiheuttaa ristiriitoja, vaikka parhaassa tapauksessa vastakkaisuudet voivatkin täydentää toisiaan. Ja ne piirteet, jotka joku kokee arvokkaina, voivat jonkun toisen mielestä olla juuri niitä ärsyttäviä tekijöitä.
Suomessa on ihan tyypillistä, että niitä, jotka pitävät itsestään suurta mekkalaa, pidetään jokseenkin noloina tapauksina. Täällä kun on ollut se perinne, että teot puhuvat puolestaan ja itsekorostus lähinnä tekee ihmisestä epäuskottavan. Suuren rapakon tuollapuolen on enemmän ollut tapana nostattaa omaa statustaan kamalla ja isoilla puheilla. Suomessa sellainen edelleenkin aiheuttaa hämmennystä riippumatta hämmentyjän statuksesta tai pankkitilin saldosta , joka voi olla korkeakin. Niin käy, kun joku ei osaa noudattaa niitä ääneenlausumattomia käytössääntöjä...
Juuri noilla "ääneenlausumattomilla käytössäännöillä" pidetään tavikset ruodussa. Ollaan kaikki tasaisen harmaita. Pääasia, ettei ärsytä ketään.
Joo... kävi tässä yksi viikonloppu niin että saatiin kaverini kanssa turpaan ihan ilman mitään syytä juuri tällaiselta kauniilta ( vissiin kateelliselta) muijalta..... syy oli kuulemma se että olimme kytänneet, vaikka emme edes tienneet kuka hän edes oli ja mistä siihen ilmesty..ettäää näin... :/
Ja lisäys tuhon edelliseen, eli olemme kaverimme kanssa myös kohtuu hyvännäköisiä ja meillä oli poikaystävät ja heidänkin kaverinsa kanssamme.... Heillä oli vain likkaporukkansa, että en tiedä johtuiko lyöminen kateudesta vai mistä..???? Hämmentää
Sinussa on se jokin ehkä mikä toisissa ei, näin saattaa olla, joku kadehtii? haluaisi ehkä olla kuin sinä,
olet ystävällinen ja avoin, ehkä lämmin ihminen. Kaikilla sitä ei ole lämpöä lähimmäistä kohtaan.
Saatat olla tyylikäs, kivannäköinen ym. Minulla on ollut vähän samalaisia kokemuksia, minua on kadehdittu
enkä sitä ymmärrä, tuntuu joskus pahalta. Mutta mikäs teet. Annan olla niiden ihmisten.
Vaikka jokainen ihminen on arvoinen, ei ole toista samanlaista luotu. Miksi kadehtia?
Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä aina ole siltä miltä näyttää.
... vaan sosiaalisista taidoista. Juuri sosiaalisesti taidottomat aina kuvittelevat että syy siihen miksi heillä ei ole ystäviä, johtuisi kateudesta. tämä selittyy taas sillä, että henkilö alunperinkin kuvittelee itsensä muita paremmaksi, ja näin olen luulee että muut ovat kateellisia hänelle. Älä kuvittele että olet muita parempi, siinä on ratkaisu! Koska todennäköisesti et ole. Yleensä kun on sympaattinen henkilö, ja oikeasti kiinnostunut auttamaan muita kanssakulkijoita, saa ystäviä. Siis oikeasti, eikä vaan pinnallisesti, muut kyllä huomaavat eron, onko henkilö selkäänpuukottaja, vai sympaattinen.Teeskennelty kohteliaisuus kyllä erottuu.Kun tulee alas samalle tasolle muiden kanssa, voi jakaa asioita.
oon aika pitkälti samaa mieltä sun kanssas. sosiaalisten taitojen vähäisyys/puuttuminen tietysti johtaa siihen, ettei ole helposti lähestyttävä, kyllä teennäisyys huomataan, vaikka hyvää tarkoittaisikin. sitä on vain vaikea yrittää olla ystävällinen ja lähestyttävä luonne, ellei sitä todellisuudessa ole. itse en edes yritä, ja se tulkitaan itsekkyydeksi ja itsekeskeisyydeksi, vaikka totuus on, etten vain viitsi vaivautua esittämään mitään mitä en oikeasti ole vain siksi, että minuun olisi helpompi tutustua. en halua lähelleni ihmisiä, jotka eivät tahdo nähdä minua sellaisena kuin olen.
tuo samalle tasolle pääseminen. eivät kaikki ihmiset ole samalla tasolla, varmaan mahdotonta löytää sellaista kuka olisi. ensinnäkin ihmiset on älyllisesti eritasoisia, toisilta puuttuu kouluäly, toisilta tunneäly, toiset ei osaa pelata muiden kanssa, toisilla nämä kaikki on hallussa, toisilla ei sitten mikään. tuntemani helposti lähestyttävät, ulkopuolisten silmissä miellyttävät ihmiset ovat moraalittomia selkäänpuukottajia ja kateellisia - enkä tosiaan tarkoita, että kaikki sellaiset sitä olisivat, tämä on vain oma kokemukseni. kateellisia ollaan rahasta, miehistä, ulkonäöstä ja sellaisistakin jutuista, mistä normaali ihminen ei tuntisi kateutta (yritin lopettaa tupakoinnin, ja kaverini sabotoi tätä yritystä kaikin keinoin, koska ei itse onnistunut lopettamaan, aloin harrastaa liikuntaa, ja samainen ihminen arvosteli vaatteeni ja liikuntamuodon). kyseessä on siis lauma pitkäaikaisia ystäviäni, joihin välit nyt meni ihan muista syistä kuin kyseisistä, ja kateellisia ovat myös toisilleen. ei siis ole itserakkautta ajatella, että joku on kateellinen. aloittajan kirjoituksesta tuli olo, että hän on luonnollinen ja suht rauhallinen ihminen, mikä todellakin voi olla tietyn tyypin muijille syy kadehtia, ja hänen yrittämisensä näkyy näiden muijien silmiin, joten sabotaasi kehiin. kumma, että ventovieraat ihmiset voivat harrastaa tällaista. ja tämä on vain minun mielipiteeni, voin olla ihan väärässä.
joillain muijilla on tietysti ne omat tiiviit pikkupiirinsä, mihin ei mahdu ketään ylimääräistä. totta kai miehiä pitää olla ja juhlissa seuraa, kaupungilla ihmisiä ketä moikkailla ihan vain sosiaalisuuden pönkittämiseksi, mutta jos "kaveripaikat" on täytetty, turha tunkea mukaan. syynä voi olla tällaisen ihmisen itsetunto tai nenänvartta pitkin katsominen saattaa vain olla jonkun perusilme.
Uskon, että olen menettänyt useita ystäviä kateuden vuoksi. Suurin osa näistä sellaisia, jotka olen tuntenut useita vuosia, ja jotka ovat tunteneet minut hyvin, joten tuskin syynä välien viilenemiseen on ollut jonkin epämiellyttävän piirteen paljastuminen minussa. Vaikka tietenkin se on mahdollista.
Vakiona näissä tapauksissa olen vaistonnut ystävässäni pikkuhiljaa kasvavaa vihamielistä suhtautumista minua kohtaan, vaikka ulkoisesti kaikki on ollut hyvin, en ole mielestäni käyttäytynyt ärsyttävästi tai loukannut kyseistä henkilöä vaan ollut ystävällinen ja pyrkinyt olemaan hyvä ystävä. Tämä asteittainen vihamielisyyden kasvu on lopulta kärjistynyt siihen, että joko minulla itselläni on tämän aistimani salatun vihamielisyyden vuoksi niin vaikea olla kyseisen henkilön seurassa, että olen pitänyt parempana lopettaa yhteydenpidon, tai sitten henkilö on itse lopettanut yhteydenpidon minuun.
Kateuden puolesta puhuu se, että kerran kokiessani tämän kasvavan vihamielisyyden aistimisen eräässä ystävässäni kerroin asiasta toiselle ystävälleni ja pohdiskelin, mikäköhän mahtaa olla syynä tähän. Hän vastasi, että kateus. Sittemmin tästä henkilöstä ei enää kuulunut mitään, eikä hän vastannut yhteydenottooni. Sama kasvava vihamielisyys ja yhteyden katkaisu tapahtui myöhemmin tämän toisenkin ystävän taholta. Hänen kohdallaan siihen liittyi myös töykeä, epäkunnioittava ja suorastaan ilkeä käytös minua kohtaan ennen yhteyksien lopullista katkaisemista.
Eräs ystävä kykeni olemaan ystäväni niin kauan, kuin hän koki, että olen hänen alapuolellaan ja huonompi kuin hän. Hän selkeästi kilpaili kanssani kaikessa (yksipuolisesti.) Esimerkiksi jos kerroin haluavani hankkia jonkin asian, hän heti kertoi, että hänelläpä on jo sellainen, hänelläpä on sellainen paljon hienompi, tai hän meni ja osti sellaisen (tai hienomman) vaikkei aikaisemmin ollut edes aikeissa ostaa sellaista (ei ainakaan ollut aiemmin puhunut siitä.) Minua tämä aluksi lähinnä huvitti, enkä ollut hänelle kateellinen, sillä eihän se ole minulta pois jos jollakulla toisella on jotain, jonka voin itsekin hankkia.
Tai jos kerroin, että olen kokenut jotain, niin hänen täytyi heti kertoa, kuinka hän on kokenut jotain samanlaista, mutta paljon enemmän ja hienompaa. Huomasin, että hän ehkä myös pyrki tekemään minut itselleen kateelliseksi. Siinä vaiheessa minua alkoi jo vähän ärsyttää. Miksi pitää yrittää tehdä muita kateelliseksi? Se on samaa kuin haluta tuottaa kärsimystä ja pahaa oloa toiselle, eli pohjimmiltaan pelkkää ilkeyttä! Ja äärimmäisen lapsellista. Kokemukseni mukaan kateelliset ihmiset usein pyrkivät tekemään muita kateellisiksi itselleen.
Ilmeisesti tämä henkilö koki minut uhkaksi ja jotenkin kai uhkasin jo hänen omasta mielestä selkeää paremmuuttaan ja ylivertaisuuttaan, sillä hänessäkin aloin aistimaan jatkuvasti voimistuvaa ja kasvavaa vihamielistä asennetta, töykeyttä ja ivallisuutta minua kohtaan, joka kasvoi niin suureksi, että lopulta minulla oli aina niin vaikea ja paha olla tämän henkilön seurassa, että lopetin yhteydenpidon. Koin ettei hän ollut todellinen ystäväni.
Myös eräs toinen entinen ystäväni, joka sanoi itse olevansa minulle kateellinen oli vihamielinen, ilkeä ja inhottava, haastoi jatkuvasti riitaa, puhui selän takana pahaa ja puukotti selkään ennenkuin katkaisin välit. Hänenkin seurassaan oli lopulta hyvin raskasta ja vaikeaa olla.
Ja olen nuori, kaunis, iloinen, auttavainen, ystävällinen, pyrin olemaan hyvä ihminen ja hyvä ystävä. Ehkä se on joillekin liikaa. Itse en missään tapauksessa pyri tekemään muita kateellisiksi! Päinvastoin, nykyään vaikenen ja pyrin peittelemään asioita, joista minulle saatettaisiin olla kateellisia. Tiedän, että ihmiset saattavat tulla hyvin helposti (jopa ilman syytä) kateellisiksi ja olen menettänyt jo niin monta ystävää uskoakseni juuri kateuden vuoksi, että todella pelkään kateutta. En halua, että minulle ollaan kateellisia. Yhdyn täysin vanhaan viisauteen "kell´onni on, se onnen kätkeköön."
Olen kuullut monta tarinaa siitä, kuinka esimerkiksi useat lottovoittajat ovat menettäneet kaikki ystävänsä ja välit jopa sukulaisiin ovat katkenneet. Kateuden vuoksi. Joten yrittäminen tehdä muut kateellisiksi itselleen on melkein tyhmintä, mitä ihminen voi tehdä!
Rehellisesti sanottuna kuulostaa aika oudolta nää teidän jutut.. Paras ystäväni on pitkä, hoikka ja kauniskasvoinen ja hänellä on runsaasti ystäviä eikä ongelmia saada uusia. Eli en kyllä menisi allekirjoittamaan mitään sellaista väitettä että naista syrjittäisiin ulkonäön takia, vaan kyllä syynä taitaa olla jokin ihan muu...
Vastaavaa asia on ruodittu mm. tuolla ihannenainen palstalla ja syyksi sielä esitettiin esim. ylimielisyyttä tai yleistä tilannetajun puutetta.
Minä ainakin olen huomannut, että miesten kanssa kaveeraaminen on ollut jotenkin rennompaa. Tuskinpa kyse on pelkästään siitä, että naiset olisivat kateellisia toistensa ulkonäöstä, mutta usein naisten kanssa on oltava paljon tarkempi siitä, mitä sanoo tai tekee. Virheitä, olivat ne sitten tilannetajussa tai jossain muussa, ei välttämättä suvaita, eivätkä ne unohdukaan niinkuin itse ajattelisin. Noin parikymppisenä ei ollut ongelma kaveerata miesten kanssa, mutta nyt kun olen vähän vanhempi ja sekä minä että useimmat tuttavani vakituisissa parisuhteissa, niin naiskaverit ovat käytännöllisempiä. Heidän säilyttämisensä olen kokenut jollakin tavoin vaikeaksi. Olen myös joskus kokenut selkäänpuukottamista työpaikoilla, nimenomaan naisilta. Pätkätyöntekijä kun olen, niin työpaikat vaihtuvat, ja miesten kanssa tulee yleensä rennommin juttuun sielläkin. Nykyään olen tosin jo niin varovainen naisten suhteen, että mitään ikävää ei ole tapahtunut aikoihin. Naisia saa kohdella silkkihansikkain. Ehkä ne naiset, jotka helposti loukkaantuvat, osaavat automaattisesti olla vahingossa loukkaamatta toisia, eivätkä sitten törmää tähän. Minä en ole kovin loukkaantuvaista tyyppiä, ja olen joskus tahtomattani ja lähes huomaamattani loukannut tai muuten töpeksinyt. Saatan katua jälkeenpäin, mutta se ei välttämättä enää auta.
Jos nainen on oikeasti tosi kaunis, niin kyllä se on selvää, että harvempi haluaa ainakaan aidosti olla hänen ystävänsä. Ihan näteillä naisilla ytäviä vielä riittää, mutta todella kauniit naiset saavat kyllä paljon kateutta osakseen. Asian voi yritää selittää jollain ärsyttävyydellä, mutta taustalla on satavarmasti kateus!!!
Olen tekemässä lehtijuttua aiheesta. Olen keräämässä nimettömiä kokemuksia juttua varten. Jos sopii osallistua juttuun lyhyellä kokemuksella, vastaa ystävällisesti sähköpostiin [email protected]. Oikea ikä mukaan.
Tunnen monta pitkää, kaunista ja hoikkaa. Osa on kavereitani, osa ei. Kyllä näistä, kuten ihan samalla tavalla lyhyistä ja pulleista ja keskipituisista jne. erottuu ne sosiaalisesti lahjakkaat, joka siis on ihan oikeasti se todellinen syy sille miksi vuodesta toiseen joistakin tuntuu että heitä hyljeksitään. En kiellä, etteikö olisi ihmisiä jotka olisivat kateellisia teille. Mutta että syytätte sitä kokonaan teidän ongelmastanne? Lapsellista ja ylimielistä ajattelua, siinä teille syy ongelmaanne joka karkoittaa nekin ihmiset jotka eivät ole kateellisia vaan varustettuja hyvällä itsetunnolla!
Mulla oli eräs ystävä, joka oli juuri sellainen, että ei paljoa ystävystynyt tyttöjen kanssa.
Kerran hänellä oli toinen tyttöystävä, mutta se kariutui kokonaan, tiedättekö miksi? Hän yritti iskeä tuon ystävänsä poikaystävän salaa toisen tytön selän taakana. Ei vaan arvannut että tuo poika kertoisi siitä sille tyttöystävälleen. Ystävyys loppui siihen kokonaan. Juuri tällaisia nämä jotkut naiset ovat, jotka eivät haluakaan olla ystäviä toisille naisille.Kun he luulevat olevansa parempia ja älykkäämpiä, aina valmiina iskemään heidän miehensä, jos tajuaa että onpa tuossa hyvännäköinen, harmi kun en itse huomannut.
Naisena kyllä vaistoan tällaiset.