Miten mies toimii?

Ei se nyt erityisesti suomalaisen miehen toimintamalliin kuulu, että suhteessa vain jurotetaan eikä tehdä mitään. Sinun miehesi toimintamalliin se voi kuulua. Ei tämmöisestä tapauksesta voi mitään yleistyksiä tehdä.

Nosta kissa pöydälle ja juttele miehesi kanssa asiasta. Jos ei muu auta, kerro että suhde on vaakalaudalla tuon asian kanssa. Luulisi, että sen jälkeen viimeistään löytyy keskusteluhaluja. Älä kuitenkaan aloita keskustelua tuolla. Jos miehesi ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, kerro vasta sitten, mitä pahimmillaan voi käydä.

Keskustelemattomuutta?

Miehesi ei tiedä, mitä odotat. Hän luulee, että olet tyytyväinen. Hän luulee osoittaneensa välittämisensä ja rakkautensa. Hän ei osaa kysyä sinulta, koska luulee tietävänsä. Hän tuo rahaa, tekee kotitöitä, on hellä... vai kuinka?

Tiedätkö sinä todella, mitä hän haluaa?

BTW, mitä haluaisit häneltä? Oletko kertonut todella rautalangasta vääntäen, tyyliin "minusta olisi sitten ihanaa jos vaikka tänään hoitaisit meille vadin juustoja ja pullon viiniä ja hierontaöljyä..." (siis tämä sanotaan aamulla tai keskellä päivää).

(Suomalaisen) miehen toimintamalliin kuuluu, että ei lähdetä erityisesti yrittämään mitään hakuammuntajuttuja.

Jos haluat jotain spontaania, vaihda miestä. Noin 5% ukoista jaksaa olla spontaani vuosia.

Itselläni samanlainen mies. Kotiintultuaan rojahtaa sohvaan ja siinä löhöää koko illan, toisinaan kitaten kaljaa. Minä hoidan kodin ja elukat.. joskus kun nalkuttaa niin saa sen imuroimaan muuten kaikki hommat on vastuullani. Tuntuu että saa rätin kanssa kulkea perässä siivoamassa hänen jälkiä.

Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen että kaikissa miehissä(ihmisissä) on jotain mätää. Se mikä puuttuu toiselta saralta, kompensoituu toisella.
Vaikka mieheni on ns. perinteinen mies (naisen paikka hellan ja nyrkin välissä [kuvainnollisesti]) hän on kuitenkin kiltti, hellä ja rakastaivainen. Tiedän etten voisi löytää toista joka rakastaisi minua enemmän, saati kestäisi alituista nakuttamistani. Tunnen oloni turvalliseksi hänen seurassaan. Kun on takana rikkonaisia suhteita, osaa arvostaa sitä että pystyy luottamaan toiseen täysin. Että vaikka olisikin sillä toisella huono päivä takana niin tiedän etten nyrkistä saa. Täydellistä ihmistä ei vain ole olemassa. Jostain täytyy aina tinkiä.

Meilläkin seksielämä oli n. vuosi sitten täysin kuollutta. Annoin velvollisuudesta, silloin kun jaksoin. Silloin muutenkin liikuin aika pitkälti samoilla linjoilla kanssasi, mietin tulevaisuutta ja mahdollista eroa. Tuntui ettei jaksanut. Miehen mielestä suhteessamme ei ollut mitään vikaa, kun koitin hänen kanssaan aiheesta keskustella.
Jotenkin siitä kuopasta vaan löysin ylös, ja nyt taas elämä maistuu. Seksielämä virkistyi uusien kokeilujen myötä. Myös omat harrastukset auttoivat -pääsi hetkeksi pois siitä sekaisesta kämpästä, jota ei ollut työpäivän jälkeen jaksanut yksin siivota.

Nykyisin tulevaisuus ei enää pelota. Tiedän mitä se (noin suunnilleen) pitää sisällään ja aijon jossain vaiheessa jäädäkin kotiäidiksi, silloin on enemmän aikaa hoitaa sitä kotia, huolehtikoon mies raha-asioista.

Juttele miehesi kanssa! Kysy onko hänen mielestään kaikki asiat kohdallaan. Vaadi häntä tekemään asioita. Kerro että olet tosissasi.
Tehkää vaikka lista yhteisten kodinasioiden hoitamisesta, esim sinä hoidat pyykin hän astiat tms. Jos mies ei siitäkään huolimatta muutu, ei kai auta muuta kuin pakata tavarat ja sanoa "kiitos ja näkemiin".

Voimia! Kyllä se elämä vielä voittaa.

En tiedä kauanko olette ollut yhdessä ja millainen tausta teillä on? Itse muutin suoraan kotoa kihlattuni luo ja minulta oli jäänyt yksineläminen väliin.Kihlattuni taas oli asunut jo yksin nuoresta pitäen,joten oli tottunut huolehtimaan kodistaan.Minä kylläkin elätin meidät ja tein raskasta työtä(vaimoni opiskeli), mutta kotityöt eivät oikein innostanut.Tein kylläkin aina ruuan meillä(vaimoni ei välittänyt siitä) ja tamppasin matot ja autoin siivouksissa,ja tein taloyhtiön pihatyöt kun taas hän hoiti pyykinpesun ja yleisen siisteyden järjestyksen.Olin aina tottunut epäjärjestykseen ja siksi ehkä en ollut niin "siisti" ihminen.

Olen luonteeltani hyvin hellä ja huomaavainen ja järjestän yllätyksiä,mutta työpäivän päätteeksi kyllä tarvitsen lepohetkiä ja että vaan saan olla. Mutta ajan kanssa mikään mitä tein ei tuntunut riittävän ja sain aina kuunnella "nalkutusta" kun en muka tee tarpeeksi. Yritin parhaani mukaan auttaa ja oppia mutta yleensä kaikki keskustelut loppuivat huutoon. Ja sitten reilun kahden vuoden avioliiton jälkeen erottiin.

No nyt olen asunut yksin ja joutunut tekemään kaiken itse ja voin sanoa että olen oppinut paljon,eritoten kommunikoinnin taidon!! Kaikki naiset joita olen tavannut ovat ihmetelleet että ylipäänsä laitan ruokaa ja pesen pyykit ja nykyään jopa siivoilen "silloin tällöin"!;) Mutta itse petyin avioliittoon niin paljon että nykyään en uskalla alkaa mihinkään vakavaan, vaan itsesuojeluvaisto menee päälle.Jos joskus vielä alan vakavampaan suhteeseen niin tiedän mitä tekisin toisin!

Omalta osaltani voin sanoa, että jutelkaa ja sanokaa mitä kumppaniltanne toivotte,mutta esittäkää asianne loukkaamatta toista.Älkää missään nimessä syyttäkö toisianne "sinä" muodossa, vaan keskustelkaa "me" muodossa!
Haluaisin myös tietää mitä naiset meiltä miehiltä odottavat? Ja onko kaltaisellani miehellä toivoa??=0)
Toivon todella teille kaikkea hyvää ja että työskentelisitte suhteenne eteen! Eroaminen on liian helppoa,ja voin sanoa ettei se kannata!