Virolaisia työntekijöitä runsaasti PK-seudulla.

Tunnen suomalaisia, jotka käyvät PK-seudulla töissä Porvoosta, Hangosta ja Hämeenlinnasta asti. Heille ja virolaisille työntekijöille nostan hattua. He ovat päättäneet pärjätä.

Tässä maassa on kylliksi siivelläeläijiä, veronkiertäjiä ja hinttareita.
4517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minäkin kuljen pääkaupunkiseudulla töissä vaikka Turusta saakka, jos siitä maksetaan riittävästi PALKKAA.

Pärjääminen on sitä, että tulojen ja menojen erotus on riittävästi positiivinen.

Äänestä
  • ...jälkikirjoitukseksi alottajalle lisätä, että tässä maassa on riittävästi mulkkuja, joidenka mielestä muiden pitäisi tehdä sellaista, mitä eivät itsekään tekisi

    Äänestä

Koska tunnen jonkin verran Suomessa työskenteleviä eteläisen veljeskansamme edustajia, niin huomauttaisin että eestiläisen mieshenkilön veronmaksumoraali poikkeaa jonkin verran suomalaisesta. Heille on tärkeintä saada omat taskut täyteen mämmiä, eikä tukea suomalaista byrokratiaa turhia veroja maksamalla.

Ruikuttajia tai siivelläeläjiä he eivät ole, siitä olen samaa mieltä kanssasi. Töitä painavat kuin pirut. Ja maksaahan ne vähän verojakin - välillisiä. Kaiken kaikkiaan eestiläinen on melko hyödyllinen otus.

Äänestä

sinun kaltaisillesi kusipäille nyrkkiä. olet päättänyt kuolla, tässä maassa on liikaa ahdasmielisiä kusipäitä ja runkkareita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aarre kirjoitti:

Tunnen suomalaisia, jotka käyvät PK-seudulla töissä Porvoosta, Hangosta ja Hämeenlinnasta asti. Heille ja virolaisille työntekijöille nostan hattua. He ovat päättäneet pärjätä.

Tässä maassa on kylliksi siivelläeläijiä, veronkiertäjiä ja hinttareita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu