Lähisukulaiseni kuoli viime yönä. Itse pärjään kyllä, mutta mietin äitiäni joka on edelleen todella shokissa tiedosta. Pitääkö hänen itse käydä lääkärissä hakemassa rauhoittavia vai voisinko esimerkiksi minä käydä lääkärillä hänen puolestaan, kertoa tilanteen ja pyytää rauhoittavia äidilleni? En usko, että äitini jaksaa lääkäriin lähteä rauhoittavia hakemaan.
Rauhoittavat ja sukulaisen kuolema
.....
31
4652
Vastaukset
- aaamu
...lääkäri ei voisi kirjoittaa reseptiä, etenkään rauhoittavia tms tapaamatta ihmistä, jolle ne tulevat. Oletko varma, ettet voisi lähteä lääkäriin äitisi kanssa yhdessä?
Tai, voithan pyytää lääkkeitä itsellesi...vaikka antaisit ne sitten äidillesi, joka kyllä tosin sekin taitaa olla vastoin lakia..mutta kuitenkin. - mimmu
Itse sain pienen annoksen diapamia hautajaisia varten pelkällä soitolla työpaikkalääkärille. Syynä saattoi olla , että heillä ei ollut antaa enää sille päivälle aikaa ja siellä oli potilastietoni vuosien takaa.
Ihan yleisesti ei näin kuitenkaan toimita, lääkäri puhelimessa sanoi.
viisainta olisi kuitenkin viedä äiti itse lääkärin pakeille, ihan oikean annoskoonkin suhteen. - aselkj
ja hoidatte asian päivystyksenä. Kannattaa aloittaa myös mielialalääkitys. Äidilläni, kun isäni kuoli, tämä auttoi todella paljon. Hän tosin aloitti sen ennen isäni kuolemaa, isä sairasti syöpää ja kuoleman tiedettiin tulevan.
- lääkäriltä
jos nyt niitä oikeasti tarvitsee.
Älä nyt ainakaan usko sitä kirjoittajaa, joka sanoi, että kannattaa aloittaa mielialalääkitys. Varmasti jonkun kannattaakin, mutta vähintään yhtä moni pärjää ilman. Harva kai haluaa läkkeitä käyttää, jos ei ole pakko. Joten mielialalääkkeet käyttöön vasta lääkärillä käynnin ja harkinnan jälkeen. Jos sittenkään.
Kyllä surusta ja läheisen kuolemasta selviytyminen on kiinni jokaisen omista voimavaroista ja elämäntilanteesta yleensä. Mun mies kuoli reilu vuosi sitten, enkä yhtään pilleriä ole tarvinnut. On mulla erilaisia reseptejä kaapissa pahan tilanteen varalle, niitä saa lääkäreiltä ERITTÄIN helposti, muttei mun kohdalle ole sellaista pahaa tilannetta vielä tullut.
Periaatteesta en vastusta lääkkeitä, mutta mä olen pärjännyt ilman. Välillä oon nukkunut tosi vähän, muttei sitä ole jatkunut viikkokausia. Joskus on itkettänyt paljon ja välillä ahdistanut ja masentanut. Kausittain se on mennyt, on sitten ollut helpompiakin pätkiä.
Elämä voittaa.- Aattoos
Jos apua on saaatavana tilapäiseen tuskaan niin miksi pitäisi ihmisen turhaa kärsiä? Ei niitä rauhoittavia tarvitse koko elämäänsä ottaa mutta jos haluaa pääst' pahimman hetken yli niin miksi ei turvautua apuun. Ihmisiä varten ne lääkkeet on. Sitäpaitsi parempi pieni pilleri kun viinaan hukuttaa suruaan.
- GKL
Aattoos kirjoitti:
Jos apua on saaatavana tilapäiseen tuskaan niin miksi pitäisi ihmisen turhaa kärsiä? Ei niitä rauhoittavia tarvitse koko elämäänsä ottaa mutta jos haluaa pääst' pahimman hetken yli niin miksi ei turvautua apuun. Ihmisiä varten ne lääkkeet on. Sitäpaitsi parempi pieni pilleri kun viinaan hukuttaa suruaan.
Ei viina tarvitse olla vaihtoehto pillereille !
Uskon jokaisen itse tietävän parhaiten tarvitseeko pillereitä tai ei.
Uskon myös jokaisen oman päätöksen olevan hyvä.
Itse en halunnut mieleialallääkkeitä. Minä koin että siirtäisin vaan suruani lääkkeillä, ja koin paremmaksi vaihtoehdoksi itkeä ja surra oman lapseni kuolemaa selviinpäin.
Alkoholia en käytä muutenkaan joten sekään ei suruani olisi auttanut mitenkään, eikä se ole kaikille itsestäänselvyys vetää pää täyteen.
Olisin taatusti saannut vaikka mitä lääkkeitä jos olisin pyytänyt. Hautajaisia varten halusin rauhoittavia ja niitä myös sain.
T&osin en niitä lopulta ottanut koska en halunnut missään nimessä unohtaa lapseni viimeistä " juhlaa" vaan kokea sen juuri niin kuin koin ilman mitään huumaavaa.
Olen taatusti ollut masentunut , kaikki klassiset oireet olen käynnyt läpi. On väsyttänyt, on itkettänyt, olen ollut sekava, mutta hengissä ollaan siitä huolimatta.
Nukahtamiseen pyysin nukahtamislääkkeitä jotta söin tarvittaessa.
Niiden avulla nukuin sentään muutaman tunnin .
En tuomitse heitä jotka tarvitsee lääkitystä, mutta tiedän ettei kaikki niitä tarvitse, eikä se tarkoita etteikö kyseinen henkilö sure tarpeeksi kovin.
En myöskään koe että olen kärsinyt yhtään enemmän vaikken lääkkeitä ole syönnyt. Olen kärsinyt surusta joka on ollut syvä ja suren edelleenkin lastani, mutta koen sen olevan luonnollista.
Kohtasin suruni , nyt elän sen kanssa, enkä ole kuollut vieläkään. - turhaan?
Aattoos kirjoitti:
Jos apua on saaatavana tilapäiseen tuskaan niin miksi pitäisi ihmisen turhaa kärsiä? Ei niitä rauhoittavia tarvitse koko elämäänsä ottaa mutta jos haluaa pääst' pahimman hetken yli niin miksi ei turvautua apuun. Ihmisiä varten ne lääkkeet on. Sitäpaitsi parempi pieni pilleri kun viinaan hukuttaa suruaan.
En mä koe kärsineeni turhaan, vaikken ole lääkkeitä ottanutkaan. Kärsin mitä kärsin, mutten kuvittele saavani sen kirkkaampaa kruunua vaikka kuinka kärsisin.
Kai se on asennekysymys... en mä ota särkylääkettäkään jokaiseen pikkukolotukseen, enkä flunssalääkkeitä aivastukseen. Mut syön kyllä lääkkeet, jos oikeasti sairastun, ja haen nukahtamis/mielialalääkkeet heti sinä päivänä, kun tulee olo etten pärjää ilman. Reilun vuoden olen pärjännyt, mutten mä kuvittele, että tästä olisi nyt selvitty, että tää olis ohi. Tarkoitin vain, että mun mielestäni kenenkään ei pidä hommata äidilleen mielialalääkkeitä siksi, että ne on jonkun toisen äitiä auttaneet. Lääkityksen aloittamisesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa ja toimia sit oman harkintansa mukaan. Ei näissä ole oikeita ja vääriä ratkaisuja. - rauta rouva
TÄYTYY TODETA että ootpa MUKA MELKOINEN rauta rouva
- rakastitko miestäsi edes? - Attoos
GKL kirjoitti:
Ei viina tarvitse olla vaihtoehto pillereille !
Uskon jokaisen itse tietävän parhaiten tarvitseeko pillereitä tai ei.
Uskon myös jokaisen oman päätöksen olevan hyvä.
Itse en halunnut mieleialallääkkeitä. Minä koin että siirtäisin vaan suruani lääkkeillä, ja koin paremmaksi vaihtoehdoksi itkeä ja surra oman lapseni kuolemaa selviinpäin.
Alkoholia en käytä muutenkaan joten sekään ei suruani olisi auttanut mitenkään, eikä se ole kaikille itsestäänselvyys vetää pää täyteen.
Olisin taatusti saannut vaikka mitä lääkkeitä jos olisin pyytänyt. Hautajaisia varten halusin rauhoittavia ja niitä myös sain.
T&osin en niitä lopulta ottanut koska en halunnut missään nimessä unohtaa lapseni viimeistä " juhlaa" vaan kokea sen juuri niin kuin koin ilman mitään huumaavaa.
Olen taatusti ollut masentunut , kaikki klassiset oireet olen käynnyt läpi. On väsyttänyt, on itkettänyt, olen ollut sekava, mutta hengissä ollaan siitä huolimatta.
Nukahtamiseen pyysin nukahtamislääkkeitä jotta söin tarvittaessa.
Niiden avulla nukuin sentään muutaman tunnin .
En tuomitse heitä jotka tarvitsee lääkitystä, mutta tiedän ettei kaikki niitä tarvitse, eikä se tarkoita etteikö kyseinen henkilö sure tarpeeksi kovin.
En myöskään koe että olen kärsinyt yhtään enemmän vaikken lääkkeitä ole syönnyt. Olen kärsinyt surusta joka on ollut syvä ja suren edelleenkin lastani, mutta koen sen olevan luonnollista.
Kohtasin suruni , nyt elän sen kanssa, enkä ole kuollut vieläkään.Ymmärrän kantasi täysin. Itse olen elämän kriiskohdissa joutunut turvautumaan lääkkeisiin, jotta olisin seuraavan päivän jaksanut kohdata. Ehkäpä sinulla on severran vahvempi luonne ja olet sisukkaampi. Itselläni kun nuo vastoinkäymiset ovat tahtoneet ottaa vallan kokonaan jolloin muuta vaihtoehtoa ei ole.
Noista rahoittavista senverran vielä että ne nyt ei paljon mielialaa nosta pikemminkin vain turruttavat pahimman tuskan jotta jotenkin pystyisi rationalisesti ajattelemaan.
Hyvää kevättä ja jaksamisia sinulle ja muille surun keskellä oleville. - niinpä niin.
rauta rouva kirjoitti:
TÄYTYY TODETA että ootpa MUKA MELKOINEN rauta rouva
- rakastitko miestäsi edes?Tosi looginen toi sun ajatusketju:
ei lääkkeitä -> ei rakkautta.
Just joo, pilleripurkkien määrähän on suorassa suhteessa rakkauden määrään.
Pientä on sunkin elämäsi. Aika surullista :( - pilleri purkista...
niinpä niin. kirjoitti:
Tosi looginen toi sun ajatusketju:
ei lääkkeitä -> ei rakkautta.
Just joo, pilleripurkkien määrähän on suorassa suhteessa rakkauden määrään.
Pientä on sunkin elämäsi. Aika surullista :(No hyvä kun heräsit...ittekkin..
Sinä et itse tunnu tietävän MITÄ todellinen tuska on
- voiko toiselle sanoa.. jooo--et tartte lääkkeitä sen kun KÄRSIT... tunne nahoissas se kuolema OOT SANKARI.. mun elämässä on kuule TOSI pientä SANA KUOLEMA..( ole toki ihan vapaasti surullinen mutta OLET taatusti ainut joka sen tekee).. minä itse sanon että LÄÄKKEET auttaa oikeen käytettynä ihan varmasti..
JOS JOKU RAUTA ROUVA EI HYVÄKSY NIITÄ NIIN SENKUN PAINUU SUOHON MIELI PITEINEEN ..tv. AIDOSTI SUREVA!!!- ja edelleen EPÄILEN RAKKAUTTASI OMAAN SURUUSI olet jotenkin läpi näkyvä vailla empatiaa.. - kerran.
pilleri purkista... kirjoitti:
No hyvä kun heräsit...ittekkin..
Sinä et itse tunnu tietävän MITÄ todellinen tuska on
- voiko toiselle sanoa.. jooo--et tartte lääkkeitä sen kun KÄRSIT... tunne nahoissas se kuolema OOT SANKARI.. mun elämässä on kuule TOSI pientä SANA KUOLEMA..( ole toki ihan vapaasti surullinen mutta OLET taatusti ainut joka sen tekee).. minä itse sanon että LÄÄKKEET auttaa oikeen käytettynä ihan varmasti..
JOS JOKU RAUTA ROUVA EI HYVÄKSY NIITÄ NIIN SENKUN PAINUU SUOHON MIELI PITEINEEN ..tv. AIDOSTI SUREVA!!!- ja edelleen EPÄILEN RAKKAUTTASI OMAAN SURUUSI olet jotenkin läpi näkyvä vailla empatiaa..Otetaan nyt oikein yksinkertaisesti:
Lääkkeitä lääkäriltä tarpeeseen = Hyvä.
Lääkkeitä jonkun toisen reseptillä lääkäriä näkemättä siksi, että joku toinen on niistä hyötynyt = Huono.
Mut toi nyt on vaan mun mielipide. Eikä ole mun asiani hyväksyä tai ole hyväksymättä kenenkään lääkkeiden käyttöä. En ymmärrä miksi sun on noin vaikea kestää, että joku on eri mieltä. Onko sun vaikea hyväksyä omaa lääkkeiden käyttöäsi? Kannattais ehkä harkita ja jopa kokeilla terapiaa pillerien kaveriksi. Toki terapioiden hyödyllisuudestäkin on monenlaisia mielipiteitä ja kokemuksia, eikä sitäkään pidä aloittaa vain siksi että se on jotain satunnaista kirjoittajaa (tässä tapauksessa minua) auttanut. Kuten lääkityksestä, terapiastakin kannattaa keskustella lääkärin kanssa.
Ja siitä kun kijoitit:
"ja edelleen EPÄILEN RAKKAUTTASI OMAAN SURUUSI"
En mä tosiaankaan suruani rakasta. Rakastan miestäni. Mutta rakasta sinä suruasi ihan rauhassa, ehkä se tuo sisältöä sun elämään. Mä kohdistan rakkauteni lapsiin. - xxx.www
kerran. kirjoitti:
Otetaan nyt oikein yksinkertaisesti:
Lääkkeitä lääkäriltä tarpeeseen = Hyvä.
Lääkkeitä jonkun toisen reseptillä lääkäriä näkemättä siksi, että joku toinen on niistä hyötynyt = Huono.
Mut toi nyt on vaan mun mielipide. Eikä ole mun asiani hyväksyä tai ole hyväksymättä kenenkään lääkkeiden käyttöä. En ymmärrä miksi sun on noin vaikea kestää, että joku on eri mieltä. Onko sun vaikea hyväksyä omaa lääkkeiden käyttöäsi? Kannattais ehkä harkita ja jopa kokeilla terapiaa pillerien kaveriksi. Toki terapioiden hyödyllisuudestäkin on monenlaisia mielipiteitä ja kokemuksia, eikä sitäkään pidä aloittaa vain siksi että se on jotain satunnaista kirjoittajaa (tässä tapauksessa minua) auttanut. Kuten lääkityksestä, terapiastakin kannattaa keskustella lääkärin kanssa.
Ja siitä kun kijoitit:
"ja edelleen EPÄILEN RAKKAUTTASI OMAAN SURUUSI"
En mä tosiaankaan suruani rakasta. Rakastan miestäni. Mutta rakasta sinä suruasi ihan rauhassa, ehkä se tuo sisältöä sun elämään. Mä kohdistan rakkauteni lapsiin.Minä olen täysin eri mieltä asioista kanssasi.
- jos terapiasi tepsii otappa puheen aiheeksi YMMÄRRYS...onko sitä olemassakaan sinussa...ja mistä sitä saisit toisia kohtaan!!!
Turha tulla enenpää sopertamaan sinun...et ole todellinen rakastavainen..jotain on ollu pielessä..sen aistii...!!! - päälle.
xxx.www kirjoitti:
Minä olen täysin eri mieltä asioista kanssasi.
- jos terapiasi tepsii otappa puheen aiheeksi YMMÄRRYS...onko sitä olemassakaan sinussa...ja mistä sitä saisit toisia kohtaan!!!
Turha tulla enenpää sopertamaan sinun...et ole todellinen rakastavainen..jotain on ollu pielessä..sen aistii...!!!Minä olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi neuvotellä lääkkeiden käytöstä lääkäri kanssa ja käyttää harkintaa. Syödä lääkkeitä tarpeeseen.
Sinä olet täysin eri mieltä.
Asia on harvinaisen selvä.
Herttaisen suvaitsevainenkin olet, ilmiselvästi juuri oikea ihminen saarnaamaan toisille ymmärryksestä. Ja taitava tekemään pitkälle meneviä vääriä johtopäätöksiä. Kaikkea hyvää sinulle ja menestystä valitsemallasi tiellä. - se koira älähtää...
päälle. kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että ihmisen pitäisi neuvotellä lääkkeiden käytöstä lääkäri kanssa ja käyttää harkintaa. Syödä lääkkeitä tarpeeseen.
Sinä olet täysin eri mieltä.
Asia on harvinaisen selvä.
Herttaisen suvaitsevainenkin olet, ilmiselvästi juuri oikea ihminen saarnaamaan toisille ymmärryksestä. Ja taitava tekemään pitkälle meneviä vääriä johtopäätöksiä. Kaikkea hyvää sinulle ja menestystä valitsemallasi tiellä.Minä todella epäilen RAKKAUTTASI kuolleeseen ..ja sillä siisti
SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ JOHON KALIKKA KALAHTAA...turha jankata sinun enää...en usko että kukaan surussa jankuttaa tälläistä paitsi jos esitetään surevaa ja ollaan niin polleeta...sen kun änkytät ihan mitä haluat ja rakasta mun puolesta mitä lystäät... ei kuulu mulle ...mutta RAUTA ROUVAA voi esittää!!!
olen tieni valinnut ja sillä toki pysyn..IHAN TASAN TARKKAAN!!! - Anonyymi
Attoos kirjoitti:
Ymmärrän kantasi täysin. Itse olen elämän kriiskohdissa joutunut turvautumaan lääkkeisiin, jotta olisin seuraavan päivän jaksanut kohdata. Ehkäpä sinulla on severran vahvempi luonne ja olet sisukkaampi. Itselläni kun nuo vastoinkäymiset ovat tahtoneet ottaa vallan kokonaan jolloin muuta vaihtoehtoa ei ole.
Noista rahoittavista senverran vielä että ne nyt ei paljon mielialaa nosta pikemminkin vain turruttavat pahimman tuskan jotta jotenkin pystyisi rationalisesti ajattelemaan.
Hyvää kevättä ja jaksamisia sinulle ja muille surun keskellä oleville.Anna ämmälle ryyppy viskiä, tunti ennen hautajaisia, kyllä se siitä tykkää.
- minkälainen
-kuule kuka ja miksi täällä sensuroidaan ja poistatetaan vastauksia sinulle??
-ei ne lääkkeet niin paha asia ole, SITÄ VOI KESKUSTELLA... TÄÄLLÄ KUN SIITÄ ON SAATU MYÖS APUA
me ei kaikki olla niin älyttömän kovia että kestetään elämän kolhut vaikkei olla mitään nappi ihmisiäkään... suru tuo meille ylimäärästä voimien kulutusta... ja kun alkaa tuntua ettei tosiaan enää JAKSA toisen kuolema on aina älyttömän raskasta...äitisi kannattaa mennä sinun kanssa lääkäriin... ja ole tukena siellä.. kyllä ne ammattinsa osaavat lekurit teitä osaa auttaa..!!! - gmegmwesgmesgsegegmed
rauhoittavat
- eva.stina
rauhoittavat ja mielialalääkkeet Ehkä olen niin heikko yksilö että ilman en selvinnyt enkä täysin vieläkään selviä Poikani äkillinen kuolema vaan 20 vuotiaana oli minulle liikaa En pysty ilman lääkkeitä ja terapiaa elämään normaalia elämää En pysty menemään minnekään paniikkikohtaukset vaivaa ja töissäkään ei oikein voi olla jos ei ota jotain
Syön todella pieniä annoksia Lääkärini ja terapeuttini sanoi että ne ei noin pienellä annostuksella sekoita päätä eikä tee elämää epätodelliseksi eikä kyllä turruta pois suruakaan Tekee vaan elämän edes vähän helpommaksi elää
Kyllä minä tiedän että on olemassa riippuvuus mutta hitonko väliä kun annosta ei ole tarvinnut suurentaa vuoteen Se on sama pieni pilleri kun silloin alussa ei pienempi eikä suurempi
Jotenkin kai moni ajattelee kun luin tätä keskustelua että vaan huonommat ihmiset tarttee lääkkeitä Ei se ihan noin mene Jos olette selvinneet ilman lääkettä se on todella hyvä mutta minä en jaksanut tuskaani ilman niitä eikä hävetä tippaakaan En osta miltään "huumediileriltä" vaan lääkärin määrämänä apteekista - Viola
eva.stina kirjoitti:
rauhoittavat ja mielialalääkkeet Ehkä olen niin heikko yksilö että ilman en selvinnyt enkä täysin vieläkään selviä Poikani äkillinen kuolema vaan 20 vuotiaana oli minulle liikaa En pysty ilman lääkkeitä ja terapiaa elämään normaalia elämää En pysty menemään minnekään paniikkikohtaukset vaivaa ja töissäkään ei oikein voi olla jos ei ota jotain
Syön todella pieniä annoksia Lääkärini ja terapeuttini sanoi että ne ei noin pienellä annostuksella sekoita päätä eikä tee elämää epätodelliseksi eikä kyllä turruta pois suruakaan Tekee vaan elämän edes vähän helpommaksi elää
Kyllä minä tiedän että on olemassa riippuvuus mutta hitonko väliä kun annosta ei ole tarvinnut suurentaa vuoteen Se on sama pieni pilleri kun silloin alussa ei pienempi eikä suurempi
Jotenkin kai moni ajattelee kun luin tätä keskustelua että vaan huonommat ihmiset tarttee lääkkeitä Ei se ihan noin mene Jos olette selvinneet ilman lääkettä se on todella hyvä mutta minä en jaksanut tuskaani ilman niitä eikä hävetä tippaakaan En osta miltään "huumediileriltä" vaan lääkärin määrämänä apteekistaPokani kuoli 3 kk sitten. Nukahtamislääkettä käytin yli 2 kk. Välillä olin pari yötä ilman ja valvoin ne, kun päässä pyöri kaikenlaiset ajatukset. Oli kuin vanne olisi kiristetty pään ympärille. Viime viikon olimme Lapissa ja hiihdin useita tunteja päivittäin. Runsas ulkoilu toi normaalin unen ja tämänkin viikon olen pystynyt nukkumaan ilman nukahtamislääkettä.
Runsas ulkoilu olisi hyväksi, mutta aina vain ei jaksa lähteä lenkille. Avantouinnin olen havainnut hyväksi rentouttajaksi itselleni.
En ole toistaiseksi ottanut muita rauhoittavia, sanon toistaiseksi, koska ei voi tietää mitä tässä on vielä edessä. En tunne itseäni mitenkään vahvaksi. Tällä hetkellä olen aika lyhytpinnainen kotiväelle, mikä on paha asia tietenkin. Toivottavasti tämä kausi menee ohitse pian.
Suru läheisen kuolemasta on tietenkin ihan luonnollinen asia, mutta kun pitäisi tässä yhteiskunnassa kuitenkin yrittää toimia tehokkaasti ja olla tuottava ja virkeä, vaikka ei olisi siihen voimia, niin miten sitten ? Ynpäristö ei kauan anna armoa surevalle, tämän olen jo itse työpaikallani joutunut aistimaan.
Hyvä, jos selviää ilman lääkkeitä ja muita korvaavia toimintoja suruprosessista, mutta ei kenenkään tarvitse tuntea, että olisi jotenkin heikompi, jos vaikka lääkkeisiin tilapäisesti tuvautuisi.Ei suru sinällään ole mikään masennus, mutta kyllä esim. oman lapsen kuolema on niin vaikea asia ihmisen elämässä, että se voi johtaa vaikka siihenkin. En ole koskaan itse ollut masennukseen taipuvainen, mutta nyt kyllä on joutunut niin kovan paikan eteen, että pelottaa tulevaisuuus. Päivä kerrallaan kuitenkin eteenpäin. Koettakaa selvitä ystävät. - tavat on hyviä.
Viola kirjoitti:
Pokani kuoli 3 kk sitten. Nukahtamislääkettä käytin yli 2 kk. Välillä olin pari yötä ilman ja valvoin ne, kun päässä pyöri kaikenlaiset ajatukset. Oli kuin vanne olisi kiristetty pään ympärille. Viime viikon olimme Lapissa ja hiihdin useita tunteja päivittäin. Runsas ulkoilu toi normaalin unen ja tämänkin viikon olen pystynyt nukkumaan ilman nukahtamislääkettä.
Runsas ulkoilu olisi hyväksi, mutta aina vain ei jaksa lähteä lenkille. Avantouinnin olen havainnut hyväksi rentouttajaksi itselleni.
En ole toistaiseksi ottanut muita rauhoittavia, sanon toistaiseksi, koska ei voi tietää mitä tässä on vielä edessä. En tunne itseäni mitenkään vahvaksi. Tällä hetkellä olen aika lyhytpinnainen kotiväelle, mikä on paha asia tietenkin. Toivottavasti tämä kausi menee ohitse pian.
Suru läheisen kuolemasta on tietenkin ihan luonnollinen asia, mutta kun pitäisi tässä yhteiskunnassa kuitenkin yrittää toimia tehokkaasti ja olla tuottava ja virkeä, vaikka ei olisi siihen voimia, niin miten sitten ? Ynpäristö ei kauan anna armoa surevalle, tämän olen jo itse työpaikallani joutunut aistimaan.
Hyvä, jos selviää ilman lääkkeitä ja muita korvaavia toimintoja suruprosessista, mutta ei kenenkään tarvitse tuntea, että olisi jotenkin heikompi, jos vaikka lääkkeisiin tilapäisesti tuvautuisi.Ei suru sinällään ole mikään masennus, mutta kyllä esim. oman lapsen kuolema on niin vaikea asia ihmisen elämässä, että se voi johtaa vaikka siihenkin. En ole koskaan itse ollut masennukseen taipuvainen, mutta nyt kyllä on joutunut niin kovan paikan eteen, että pelottaa tulevaisuuus. Päivä kerrallaan kuitenkin eteenpäin. Koettakaa selvitä ystävät.Mullakin oli nukkumisen kanssa ongelmia, kun mies kuoli. Nukahtamislääkkeitä lääkäri tarjosi, mutten ottanut. Mulla on pieniä lapsia. Ajatus, että olisin jotenkin tokkurainen lääkkeiden takia, jos lapset tarvitsis mua yöllä, oli mulle liian ahdistava.
Toki tajuan olevani eri tilanteessa, kuin esim. lastaan sureva. Kun 30v nainen jää yllätten yksin monen lapsen, keskeneräisen omakotitalon, opinto-, auto- ja talovelkojen kanssa, niin ihmiset enimmäkseen ymmärtää (säälii) ja hyväksyy kaikenlaista käytöstä. Auttajia riittää. Mun kohdalla siedettiin sekin, että olin töissä ihan hyödytön. Oli kyllä tosi kovapalkkainen suojatyöpaikka, mutta mulle se oli terapiaa, että sain palloilla siellä. Eipä tarvinnut olla kotona yksin omien ajatusteni kanssa. Lapsillekin tuntui olevan hyväksi, että arki jatkui. Pieninkin (3v) oli jo hoidossa miehen kuollessa.
Mulla on myös ollut koko ajan mahdollisuus terapiaan. Olen ymmärtänyt, ettei kaikilla ole sitä mahdollisuutta. Lääkkeitä tuntuu olevan paljon helpommin saatavilla. Jos terapiaan on mahdollisuutta, niin kannattaa kokeilla. Ensimmäiset 5kk kävin viikottain, sitten joka toinen viikko 7kk ja nykyään 3-4 viikon välein. Ja taidan jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Puhuminen on mun pelastajani. - eva.stina
Viola kirjoitti:
Pokani kuoli 3 kk sitten. Nukahtamislääkettä käytin yli 2 kk. Välillä olin pari yötä ilman ja valvoin ne, kun päässä pyöri kaikenlaiset ajatukset. Oli kuin vanne olisi kiristetty pään ympärille. Viime viikon olimme Lapissa ja hiihdin useita tunteja päivittäin. Runsas ulkoilu toi normaalin unen ja tämänkin viikon olen pystynyt nukkumaan ilman nukahtamislääkettä.
Runsas ulkoilu olisi hyväksi, mutta aina vain ei jaksa lähteä lenkille. Avantouinnin olen havainnut hyväksi rentouttajaksi itselleni.
En ole toistaiseksi ottanut muita rauhoittavia, sanon toistaiseksi, koska ei voi tietää mitä tässä on vielä edessä. En tunne itseäni mitenkään vahvaksi. Tällä hetkellä olen aika lyhytpinnainen kotiväelle, mikä on paha asia tietenkin. Toivottavasti tämä kausi menee ohitse pian.
Suru läheisen kuolemasta on tietenkin ihan luonnollinen asia, mutta kun pitäisi tässä yhteiskunnassa kuitenkin yrittää toimia tehokkaasti ja olla tuottava ja virkeä, vaikka ei olisi siihen voimia, niin miten sitten ? Ynpäristö ei kauan anna armoa surevalle, tämän olen jo itse työpaikallani joutunut aistimaan.
Hyvä, jos selviää ilman lääkkeitä ja muita korvaavia toimintoja suruprosessista, mutta ei kenenkään tarvitse tuntea, että olisi jotenkin heikompi, jos vaikka lääkkeisiin tilapäisesti tuvautuisi.Ei suru sinällään ole mikään masennus, mutta kyllä esim. oman lapsen kuolema on niin vaikea asia ihmisen elämässä, että se voi johtaa vaikka siihenkin. En ole koskaan itse ollut masennukseen taipuvainen, mutta nyt kyllä on joutunut niin kovan paikan eteen, että pelottaa tulevaisuuus. Päivä kerrallaan kuitenkin eteenpäin. Koettakaa selvitä ystävät.eikä sitä varmasti kukaan muu ymmärrä kun saman kokenut Olipa läheinen minkäikäinen tahansa niin kyllä kuoleman lopullisuuden hyväksyminen on rankkaa
(Ok minäkin uskon että sitten joskus tavataan lapsenikin kanssa mutta se ei lohduta tälläkään hetkellä kuitenkaan)
Minäkin sain liikunnasta avun käyn lenkillä ja jumpassa ja niin poispäin vaan kun ei voi ilman rauhoittavia mennä minnekään kun iskee se hirvee paniikki ilman mitään syytä Varmaan kai sitä hiipivää "hulluutta" mutta pakko on kuitenkin pystyä työssä käymään ja kodin ulkopuolellekin selvitä muutenkin
Seuraava kommentti tuossa että pelkää lääkkeitä ja tokkuraisuutta ettei kuule lasten tarpeita esim. yöllä Minuun ne ei vaikuta sillä tavalla etten tarvittaessa heräisi Lienee syy se että on niin pieni annos Haluaisin päästä siitä eroon mutta tuntuu että pitääkö tätä loppuelämän nytsitten syödä kun on aloittanut Olette varmaan olleet järkevämpiä ja vahvempia kaikki muut kun olette älynneet lopettaa lääkkeet ajoissa ja silti selvinneet
Joku tässä vannoi terapian apuun minäkin käyn edelleen harvakseltaan alussa kävin useinkin 2 kertaa viikossa jopa Sivumennen sanoen en ollut aikaisemmin joutunut koskaan turvautumaan mielialalääkkeisiin ei liioin rauhoittaviin eikä kyllä ole ollut mielenterveydenongelmia muutenkaan
Nyt taisi kerralla tulla niin kova isku että tästä ei välttämättä entiselleen tulekaan Voimia teille kaikille muille myös - Vielä rauhoittavista
eva.stina kirjoitti:
eikä sitä varmasti kukaan muu ymmärrä kun saman kokenut Olipa läheinen minkäikäinen tahansa niin kyllä kuoleman lopullisuuden hyväksyminen on rankkaa
(Ok minäkin uskon että sitten joskus tavataan lapsenikin kanssa mutta se ei lohduta tälläkään hetkellä kuitenkaan)
Minäkin sain liikunnasta avun käyn lenkillä ja jumpassa ja niin poispäin vaan kun ei voi ilman rauhoittavia mennä minnekään kun iskee se hirvee paniikki ilman mitään syytä Varmaan kai sitä hiipivää "hulluutta" mutta pakko on kuitenkin pystyä työssä käymään ja kodin ulkopuolellekin selvitä muutenkin
Seuraava kommentti tuossa että pelkää lääkkeitä ja tokkuraisuutta ettei kuule lasten tarpeita esim. yöllä Minuun ne ei vaikuta sillä tavalla etten tarvittaessa heräisi Lienee syy se että on niin pieni annos Haluaisin päästä siitä eroon mutta tuntuu että pitääkö tätä loppuelämän nytsitten syödä kun on aloittanut Olette varmaan olleet järkevämpiä ja vahvempia kaikki muut kun olette älynneet lopettaa lääkkeet ajoissa ja silti selvinneet
Joku tässä vannoi terapian apuun minäkin käyn edelleen harvakseltaan alussa kävin useinkin 2 kertaa viikossa jopa Sivumennen sanoen en ollut aikaisemmin joutunut koskaan turvautumaan mielialalääkkeisiin ei liioin rauhoittaviin eikä kyllä ole ollut mielenterveydenongelmia muutenkaan
Nyt taisi kerralla tulla niin kova isku että tästä ei välttämättä entiselleen tulekaan Voimia teille kaikille muille myösTäällä omalla paikkakunnallani (pieni) minun on vaikea mennä kauppoihin ym. Kun olimme Lapissa vieraalla paikkakunnalla pystyin hyvin käymään ulkona syömässä ja kaupoissa. Se oli aika vapauttavaa. En tiedä pelkäänkö kotipaikkakunnalla ihmisiä ja sitä, että he alkavat jotakin puhumaan ja kyselemään. Sinällään aika hullua, koska ne,jotka ovat jutelleet ovat olleet myötätuntoisia ja enimmäkseen ihan osaanottavia. Vika on kai itsessäni.
Eniten minua nyt häiritsee tosiaan se, että olen aika äksy kotona. Hermot menee ihan pikkuasioista. Se on sääli, ajatellen muuta perhettä. Nuorimmaiseni kanssa (jolla erikoisvaikeuksia) tulee yhteenottoja, vaikka en haluaisi. Hän puhuu myös paljon veljestään ja aina en jaksaisi.
Käytin, kuten aikaisemmin olen kertonut n. parin kuukauden ajan nukahtamislääkettä. En minäkään niistä tokkuraiseksi mennyt ja heräsin kyllä lääkkeestä huolimatta herkästi useita kertoja yössä. Ei ollut sivuvaikutuksia. On minulla lääkekaapissa resepti, jos vielä satun tarvitsemaan. Ulos pitäisi tästä lähteä, kun aurinkokin paistelee. Hyviä kevätpäiviä kaikille kaiksesta tästä raskaasta huolimatta.
- sureva äiti
Minä en halunnut mitään rauhottavia lääkkeitä ja onneksi oli semmonen lääkäri joka ei antanut reseptiä. Lääkäri oli traumoihin perehtynyt ja sanoi että parempi surra ja ikävöidä ilman niitä. Kokea se tuska ja kaipaus. Helpompaa jälkeenpäin. Nukahtamis lääkkeitä käytin ja käytän vieläkin välillä. Poikani kuolemasta on yli kaksi vuotta. Ja poikamme kuoli kaikkein traagisimmalla tavalla. Toinen surmasi hänet.
- äiti52
Kuinka nykyisin voit?Minä käytin alussa mietoa rauhoittavaa, että sain nukutuksi ja muutenkin silloin tällöin.Koin silti hirveää tuskaa ja raastavaa ikävää. En uskalla kuvitella edes mitä se olisi ollut ilman lääkettä!
Poikamme kuoli n.3 kuukautta myöhemmin kuin teidän.
Nykyisin menee kohtalaisen hyvin.Ennalleen elämä ei
tule varmasti koskaan.
- Tyhjä kuori
Sinuna pyytäisin lääkkeet itselleni, ja antaisin sitten äidilleni.
Itse sain työpaikkalääkäriltäni 30 kpl Oxamin 15mg -lääkkeitä kun veljeni kuoli 2 kk sitten. Pyysin niitä sähköpostitse, kerroin että tarvitsen rauhoittavia hautajaisiin, enkä pysty tulemaan puhumaan tästä kasvokkain koska murrun heti jos puhun asiasta. Lääkäri ymmärsi ja lähetti sisäpostissa reseptin. Ymmärrän kyllä ettei tuo ole minkään lääkärin etiikan mukaista, mutta silti tuolla hetkellä (ja edelleen) arvostan lääkäriä yli kaiken. Minulle oli todella tärkeää pitää itseni kasassa työpaikalla ja muiden ihmisten edessä, ja ajatuskin siitä että olisin puhunut veljeni kuolemasta jonkun tuntemattoman kanssa tuntui aivan ylitsepääsemättömältä.
Voin myös suositella tuota Oxamin 15mg, se on todella mieto rauhoittava, eikä siis mitenkään totaalisesti turruta. Mutta mulla se auttoi niinä kaikkein pahimpina iltoina, kun en pystynyt nukkumaan ja ahdisti niin ettei voinut hengittää. Yksi tabletti rauhoitti tarpeeksi jotta sain unen ja se terävin kärki surulta ja ahdistukselta katosi. Pidän edelleen pakkausta käsilaukussa, vaikken ole lääkkeitä syönyt sitten hautajaisten.
Osanottoni, ja voimia sinulle, sekä äidillesi.- varalla...
Mun äiti kuoli tänään.Kävin eilen lääkärissä sain viikon sairaslomaa ja pyysin myös rauhoittavia, diapamia.En ole vielä ottanut, koska kuolema ei ollut yllätys ja äitini vanha ja väsynyt.Mutta varmaan hautajaispäivänä tarvin apua jaksaa.Tyhjä on tunne kun äiti lähtee vaikka itsekkin olen yli 50:pin.Mun sisko ei voisi kuvitellakkaan ottavansa rauhoittavaa, niin erilaisia me ihmiset olemme.Voimia kaikille omaisensa menettäneille, pillerin kanssa tai ilman.
- syö kun tunnet tarvetta
varalla... kirjoitti:
Mun äiti kuoli tänään.Kävin eilen lääkärissä sain viikon sairaslomaa ja pyysin myös rauhoittavia, diapamia.En ole vielä ottanut, koska kuolema ei ollut yllätys ja äitini vanha ja väsynyt.Mutta varmaan hautajaispäivänä tarvin apua jaksaa.Tyhjä on tunne kun äiti lähtee vaikka itsekkin olen yli 50:pin.Mun sisko ei voisi kuvitellakkaan ottavansa rauhoittavaa, niin erilaisia me ihmiset olemme.Voimia kaikille omaisensa menettäneille, pillerin kanssa tai ilman.
- sulla on nyt hyvä olla.. ota tosiaan sitten kun alkaa siltä tuntumaan..KUN ALKAA AHDISTAMAAN ...minä itse sain rauhoittavat n. vuosi sitten kun äkillinen oman lapsen kuolema sai kerta kaikkiaan mun pöntön ihan tukkoon... JA AINA OLEN KÄYTTÄNYT NIITÄ TOSI HIENOSTI JA RAJOITETUSTI...sillai että ei elämä kärsi JA OLEN SAANUT ELÄMÄNI TAKAISIN...kerta kaikkiaan EN OLISI NYT TÄSSÄ JOS NÄITÄ LÄÄKKEITÄ EI OLISI OLLU APUNA ja nyt alkaa olla elämä siinä pisteessä eetä alan lopetella niiden oton..ja elää elämääni niinkuin ennenkin...voimia sinulle suruusi
- Likka
varalla... kirjoitti:
Mun äiti kuoli tänään.Kävin eilen lääkärissä sain viikon sairaslomaa ja pyysin myös rauhoittavia, diapamia.En ole vielä ottanut, koska kuolema ei ollut yllätys ja äitini vanha ja väsynyt.Mutta varmaan hautajaispäivänä tarvin apua jaksaa.Tyhjä on tunne kun äiti lähtee vaikka itsekkin olen yli 50:pin.Mun sisko ei voisi kuvitellakkaan ottavansa rauhoittavaa, niin erilaisia me ihmiset olemme.Voimia kaikille omaisensa menettäneille, pillerin kanssa tai ilman.
Kun isäni kuoli, niin seuraavana päivänä menin äitini kanssa lääkäriin ja saimme nukahtamis'lääkkeitä, joita äitini otti sitten kokonaiset kolme päivää, itse söin niitä viikon. Olisin itse ehkä tarvinnut niitä enemmän, mutta äiti ei ... Rauhoittavia en edes haluaisi, koska päivät menee ihan jees, enkä romahda ja hautajais päivänä pitää viimeistään itkeä, eikä siinä tilanteessa todellakaan tarvitse miettiä omaa käyttäytymistään, koska silloin jätetään ne viimeist jäähyväiset sille kaikkein rakkaimmalle ihmiselle. Nukahtamis'lääkkeitä ehkä olisin syönyt kauemminkin, koska pelkäsin unia, joita lääkkeitten aikana en nähnyt ... Mutta nyt kun enää en ole lääkkeittä ottanut, on niitä uniakin tullut ja itseasiassa on ihanaa nähdä isä ees' unessa, jota aluksi niin pelkäsin. Juuri kahden päivän takaisessa unessa näin isän ja hän näytti naaman ilmeillä, että hänellä on hyvä olla, ei kuitenkaan puhunut minulle mitään. Toivottavasti sekin aika tulee vielä. Isän kuolemasta on nyt 7 viikkoa ja 2 päivää. Kaikkea hyvää teille!
- nukkua
Likka kirjoitti:
Kun isäni kuoli, niin seuraavana päivänä menin äitini kanssa lääkäriin ja saimme nukahtamis'lääkkeitä, joita äitini otti sitten kokonaiset kolme päivää, itse söin niitä viikon. Olisin itse ehkä tarvinnut niitä enemmän, mutta äiti ei ... Rauhoittavia en edes haluaisi, koska päivät menee ihan jees, enkä romahda ja hautajais päivänä pitää viimeistään itkeä, eikä siinä tilanteessa todellakaan tarvitse miettiä omaa käyttäytymistään, koska silloin jätetään ne viimeist jäähyväiset sille kaikkein rakkaimmalle ihmiselle. Nukahtamis'lääkkeitä ehkä olisin syönyt kauemminkin, koska pelkäsin unia, joita lääkkeitten aikana en nähnyt ... Mutta nyt kun enää en ole lääkkeittä ottanut, on niitä uniakin tullut ja itseasiassa on ihanaa nähdä isä ees' unessa, jota aluksi niin pelkäsin. Juuri kahden päivän takaisessa unessa näin isän ja hän näytti naaman ilmeillä, että hänellä on hyvä olla, ei kuitenkaan puhunut minulle mitään. Toivottavasti sekin aika tulee vielä. Isän kuolemasta on nyt 7 viikkoa ja 2 päivää. Kaikkea hyvää teille!
- no se on siinä meidän kuitenkin ... PITÄÄ NUKKUA..
JA AIKAMOISEN TRAUMAATTISEN TAPAHTUMAN jälkeen monelle se on hirveä kokemus kun ei pystykkään.. miten elät jos et nuku?? ei kauaksi kanna sekään..eli kannattaa nukkua vaikka niillä nukahtamislääkkeillä..ei siitä heti jää koukkuun.. ja kun asian ohi pääsette niin sou wat..koettakaa kestää kaikki.. nukkukaa vaikka lääkkeillä tmv:lla kunhan nukutte...!!! - kuoli viikko sitten
Likka kirjoitti:
Kun isäni kuoli, niin seuraavana päivänä menin äitini kanssa lääkäriin ja saimme nukahtamis'lääkkeitä, joita äitini otti sitten kokonaiset kolme päivää, itse söin niitä viikon. Olisin itse ehkä tarvinnut niitä enemmän, mutta äiti ei ... Rauhoittavia en edes haluaisi, koska päivät menee ihan jees, enkä romahda ja hautajais päivänä pitää viimeistään itkeä, eikä siinä tilanteessa todellakaan tarvitse miettiä omaa käyttäytymistään, koska silloin jätetään ne viimeist jäähyväiset sille kaikkein rakkaimmalle ihmiselle. Nukahtamis'lääkkeitä ehkä olisin syönyt kauemminkin, koska pelkäsin unia, joita lääkkeitten aikana en nähnyt ... Mutta nyt kun enää en ole lääkkeittä ottanut, on niitä uniakin tullut ja itseasiassa on ihanaa nähdä isä ees' unessa, jota aluksi niin pelkäsin. Juuri kahden päivän takaisessa unessa näin isän ja hän näytti naaman ilmeillä, että hänellä on hyvä olla, ei kuitenkaan puhunut minulle mitään. Toivottavasti sekin aika tulee vielä. Isän kuolemasta on nyt 7 viikkoa ja 2 päivää. Kaikkea hyvää teille!
en millään vielä voi sitä hyväksyä. Lempi pikkuveleni kuolema oli kaikille yllätys.
Kävin katsomassa hänen ruumista oikeuslääketieeteellisellä. Tuntui todella pahalta. Siinä hän nukkui teräslavitsalla.
Olin jutellut hänen kanssa viikkoa aiemmin ja sovittu vaikka mitä. Hänelle tehtiin eilen avaus. Menen uudellen katsomaan häntä hänen tyttärensä kanssa ensiviikolla.
Ekaa kertaa elämässäni tunnen, että olen täysin poissa tolaltani. Tyhjyys on kamalaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle
"voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On70410030Suomi on täysin sekaisin
Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-20000104124390Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.
Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja903016Sano vain suoraan, että nyt riittää
ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh432855Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)
Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "2302668Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."
Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb552664- 1531855
Luokatonta toimintaa
Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista711710Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka
minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa141620Maailmankuulu homopingviini on kuollut
Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k61423