PUHUN KAIKKIEN PETEETYJEN JA SILTI NIIN RAKASTUNEIDEN PUOLESTA!
Avopuolisoni...kihlattuni on pettänyt useita kertoja viimeisen vuoden aikana. Olemme/olimme kihloissa, uusi asunto, joka on rakennettu riitojen ja tuskan voimalla, lasta yritetty ilman tuloksia. Rakas pettää koko ajan, mutta samalla vakuuttaa rakkauttaan minulle...kieroa..vai sairasta...sairasta ainakin on se, että aina yritän antaa anteeksi ja haluan yrittää jatkaa hänen kanssaan.
Rakastan aivan liikaa häntä pettämisestä huolimatta, enkä uskalla ajatella elämää ilman häntä...taas sinkun elämää...pienessä yksiössä/kaksiossa..baareissa kulkemista ja uuden rakkaan löytämistä. En kerta kaikkiaan jaksaa aloittaa tuota sinkun elämän rumbaa uudelleen, luulin jo päässeeni elämässä eteenpäin ja saaneeni jotain mistä pitää kiinni.
Mitä tästä eteenpäin? tulevaisuus yksin pelottaa, pelkästään yhden yön nukkuminen ilman häntä tuntuu tukahduttavalta, silti tuntuu, etten saa hengitettyä edes hänen seurassaan, luotin niin häneen ja aitoon rehelliseen, aikuismaiseen rakkauteen, jossa rakennetaan yhdessä tulevaisuutta ja perhettä. Tuntuu että tukehdun, uni ei tule, eikä ruoka maistu, työt maistuu puulta ja jokaikiseen aamun herääminen on yhtä tuskaa. Aamulla herätessä olen väsyneenpi, kuin illalla nukkumaan mennessä.
Kirjoittakaa kohtalotoverit..TARKOITAN NAISET...kokemuksia. Miten pääsitte eroon tuskallisesta suhteesta, jossa kuitenkin rakastitte toista. Miten tälläisen jälkeen saa itsensä kokoon, omantunnon kohdilleen ja tuntee taas itsensä vahvaksi. Kuinka tulen taas onnelliseksi?
Avopuolisoni...kihlattuni on pettänyt useita kertoja viimeisen vuoden aikana. Olemme/olimme kihloissa, uusi asunto, joka on rakennettu riitojen ja tuskan voimalla, lasta yritetty ilman tuloksia. Rakas pettää koko ajan, mutta samalla vakuuttaa rakkauttaan minulle...kieroa..vai sairasta...sairasta ainakin on se, että aina yritän antaa anteeksi ja haluan yrittää jatkaa hänen kanssaan.
Rakastan aivan liikaa häntä pettämisestä huolimatta, enkä uskalla ajatella elämää ilman häntä...taas sinkun elämää...pienessä yksiössä/kaksiossa..baareissa kulkemista ja uuden rakkaan löytämistä. En kerta kaikkiaan jaksaa aloittaa tuota sinkun elämän rumbaa uudelleen, luulin jo päässeeni elämässä eteenpäin ja saaneeni jotain mistä pitää kiinni.
Mitä tästä eteenpäin? tulevaisuus yksin pelottaa, pelkästään yhden yön nukkuminen ilman häntä tuntuu tukahduttavalta, silti tuntuu, etten saa hengitettyä edes hänen seurassaan, luotin niin häneen ja aitoon rehelliseen, aikuismaiseen rakkauteen, jossa rakennetaan yhdessä tulevaisuutta ja perhettä. Tuntuu että tukehdun, uni ei tule, eikä ruoka maistu, työt maistuu puulta ja jokaikiseen aamun herääminen on yhtä tuskaa. Aamulla herätessä olen väsyneenpi, kuin illalla nukkumaan mennessä.
Kirjoittakaa kohtalotoverit..TARKOITAN NAISET...kokemuksia. Miten pääsitte eroon tuskallisesta suhteesta, jossa kuitenkin rakastitte toista. Miten tälläisen jälkeen saa itsensä kokoon, omantunnon kohdilleen ja tuntee taas itsensä vahvaksi. Kuinka tulen taas onnelliseksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eikö olisi aika päättää, pidätkö hänet sellaisena kuin hän on, tai sitten marssit ulos suhteesta ennen kuin hän jättää sinut.
Niin..unohdin tuossa viestissä mainita myös sen että puolisoni rakastajar, tai mikä lie sitten onkin tietää minun nimeni ja mitä teen työkseni ja varmasti myös paljon muuta. Puolisoni ei suostu kertomaan mitään hänestä...epäreilua. Tuntuu entistä pahemmalta, että tuo H### tietää minusta, mutta minä en hänestä. Tunnen olevani salaliiton uhri, ties mitä ovat puhuneet selkäni takana minusta
Vaikka kuinka haluaisi ja välillä jopa uskoisikin voivansa antaa anteeksi ja jatkaa puhtaalta pöydältä, niin eihän se tule koskaan enää jatkumaan sellaisena kuin sen tulisi jatkua, koska kaiken onnelisuuden perustana on luottamus, mutta kun sen menettää kerran, sitä ei tule enää koskaan.
Näin se valitettavasti on, meillä naisilla varmaan on jokin valitettava halu yrittää vielä silloinkin vaikka näkisimme kaiken jo olevan mennyttä, me jatkamme vain itsemme kiduttamista - MIKSI?
Ja vaikka tuo kumppani ei edes välttämättä enää jatkaisikaan pettämistä, niin luottamus on kadonnut ja sen myötä se kaiken perusta sille onnelliselle yhteiselämälle.
Ole onnellinen, että teillä ei ole lasta, koska on aivan varmaa, että aikuinen ihminen löytää itselleen kyllä jotain parempaa tilalle kuin pettävän puolison, mutta jos on yhteisiä lapsia niin silloin he ovat kaikkeen syyttömiä, mutta kuitenkin joutuvat kaikkein eniten kärsimään -
Toivotan sinulle rohkeutta tehdä oma päätöksesi, älä jää odottamaan sitä, että sairastut siihen kun olet tuskan ja ikävän vallassa liian pitkään, koska sellainen suhde ei mitenkään voi jatkua pitkään, eikä ainakaan onnellisena!
Itse olen katunut kun en aikoinani tehnyt ratkaisua, lapsen takia olen yrittänyt jaksaa nyt jo 20-v sairastuen 2 kertaa syöpään, fibromyalkiaan, astmaan jne... enää ei ole juuri mitään tunteita, on vaan tapa asua samassa osoitteessa ja vieläkin usein huomaan nukahtavani kostea tyyny pään alla, mutta nykyisin kyyneleeni ovat harmista kun en aikoinani tehnyt päätöstäni, nyt olen pian 60-v ja vanhuus edessä, pian olen aivan yksin, vaikka en tiedä pettääkö puolisoni, mutta koska luottamus on mennyt en voi enää koskaan luottaa, eli samaa kidutusta jatkuu edelleen, milloin teen ratkaisuni lopullisesti - sen aika näyttää...
Toivon sinulle parempaa tulevaisuutta, kenekään ei tarvitse alistua sellaiseen nöryytykseen!
Minulla on samantapainen tilanne. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja tuona aikana avomieheni on pettänyt minua useasti. En osaa enään luottaa häneen. Rakastan ja saan rakkautta osakseni, mutta takaraivossa kolkuttaa kokoajan että tämä ei kestä..älä luota! Muutimme yhdessä toiselle paikkakunnalle josta emme tunteneet ketään. Nyt tuntuu että elämäni olisi vaihtopenkillä. Muiden elämä kulkee eteenpäin mutta minun ei. Minä katselen sivusta kun toiset perustavat perheitä ja menevät naimisiin. Minä pidän kulissia yllä ja toivon että kaikki asiat järjestyy omalla painollaan. Nyt on kuukauden ajan tuntunut siltä että pitää tehdä päätös. Joko jatkan kulissia tai lähden! En halua elältäni tämmöistä. Halua oikeuden tavoitella kaikkea tuota mitä ystäväni ovat saanet! Minä myös haluan tulla äidiksi ja kokea miltä tuntuu olla osa tervettä ydin perhettä! Vaikeaa tässä on vain tuon päätöksen tekeminen ja toiselle sen kertominen!! Toivottavasti jonain päivänä kerron!
Itse lähes 10v riuduttavan suhteen jälkeen vain lähdin pois erään riidan yhteydessä.
Katkaisin välit täysin. Muutin numeron alkuun jossa asioin vain läheisimpien ystävieni kanssa. Joten mies ei päässyt enää yli puhumaan minua.
Ole onnellinen että teillä ei ole lapsia. Olet 110 kertaa paremmassa lähtötilanteessa kuin että lähdet alle 2v. kanssa tulevaisuutta rakentamaan.
Jos teillä olisi lapsi jättäisit ilman muuta tuollaisen isän, joka ei perheeseensä panosta.
Itsetunnoton mies on juuri tuollainen kaikille exille tai uusille rakastetuilleenkin pitää
olla uskottu- oma avovaimo saa kärsiä.
Muista että vapaana sulla on aina mahdollisuus löytää uusi onni uusi mies.
Lorvin kanssa asuessa eläessä , elämä menee hukkaan.
Itselläni hieman samanlainen tilanne ollut. Olen ollut reilun vuoden kihloissa miesystäväni kanssa, yhteensä olemme olleet reilu kaksi vuotta yhdessä. Suhde alkoi alunperin jo huonoissa merkeissä. Mies petti minua nettituttavuuden kanssa ja jatkoi touhujaan edelleen netissä. Sain tietää aina näistä touhuista ja joka kerta hän lupasi lopettaa ja sanoi,ettei mitään ole tapahtunut.
Hölmö annoin aina anteeksi. Ystäväni pitivät minua tyhmänä, kun en heivannut miestä pellolle. En vaan pystynyt, rakastin kai häntä ja en olisi jaksanut enää aloittaa uutta suhdetta jonkun toisen kanssa.
Nyt kun mieheni on lopettanut pettämisen(olen tästä suht varma) ja olemme muuttamassa yhteen, niin yhtäkkiä tajuankin jotain. Ne kaikki teot satuttavat nyt, kun kaiken pitäisi olla hyvin. Ärsyynnyn kaikesta, mäkätän, riitelemme pikkuasioista. Uskon, että kaikki tämä on lähtöisin noista aikaisemmista tapahtumista. Nyt mietin joka päivä, että tämä suhde ei johda mihinkään ja se on kohta ohi.
Toivon vaan, että olisin osannut jo alunperin lopettaa suhteen ajoissa...
älä tee lasta tollaisen miehen kanssa, silloin teitä on vähintään 2 jotka kärsii ja jos häippäset sen jälkeen suhteesta, lapsi kainalossa yh:na ei ole hääviä olla. Ansaitset paremman miehen!
Kuinka vaikeaa se onkaan, kun ei uskalla erota eikä voi luottaa toisen sanaan!
Pohdin omalta kohdaltani MIKSI EN USKALTANUT irrottautua ja ITSENÄISTYÄ ajoissa - vasta avopuolison kuoltua on ollut pakko oppia luottamaan itseensä, olla riippumaton, itsenäinen ja VAPAA päättäämään omaa elämää koskevista asioista. Parisuhde ei ollut koskaan ruusuinen alkoholin ja pettämisen särjettyä luottamuksen"ruukun", suhde ei voinut korjaantua entiselleen enää ja soida suloisesti kuten alussa ennen petoksen paljastumista.
Naiset ovat kovin julmia ja samalla tyhmiä itseään ja toisiaan kohtaan alkaessaan suhteeseen varattujen miesten kanssa. KUN on henkisesti/ tunnetasolla sitoutunut varattuun kumppaniin, sitoo omat energiansa/tunteensa siten, ettei enää olekaan vapaa ottamaan vastaan VAPAATA kumppania, vaikka sellainen osuisi kohdalle.
Todellinen RAKKAUS ON ENERGIAN VAIHDOA parhaimmillaan.(ajatus- telepatia-tunne- voima)
Toivotan rohkeutta irrottautua ja itsenäistyä ajoissa. Mitä nuorempana uskaltaa nähdä todellisen tilanteen, keskusteltuaan kumppanin kanssa syistä tekoihinsa ja annettuaan toiselle vielä KERRAN mahdollisuuden parantaa tapansa, voi saada tilaisuuksia löytää luotetavan ja rakentavan suhteen loppuelämäkseen.
Ei ole kenellekään hyväksi roikkua suhteessa, jossa vain toinen on uskollinen ja luottamuksen arvoinen.
Ota nyt järki käteen hyvä ihminen. Miksi kaikki muuttuisi lapsen myötä. Jos jo alkuvaiheessa pitää pettää tuskinpa se tulee koskaan muuttumaan. Älä ainakaan lasta tee tässä vaiheessa. Jospa tosiaan jättäisit kummanisi vähäksi aikaan niin näkisit että muitakin kunnon miehiä voi löytyä tai kumppanisi näkisi etttei sinua kohdella ihan miten vaan.
Tuo sinun tarinasi kuulostaa aivan samalta kuin mitä minulle tapahtui. Mies oli reissuhommissa ja minä hoidin kotiamme uskollisesti. Seisoin monessa asiassa hänen rinnallaan.. Hän petti minua monesti.. aina lupasi että ei petä enää ja rakastaa minua. Loppujen lopuksi minulla oli niin paha olla että en kestänyt enää. Oli pakko lähteä.. Kyllähän se outoa oli aluksi olla ja asua yksin, mutta päivä päivältä tuntui, että tein oikea ratkaisun. Älä sinäkään kiduta itseäsi, ansaitset varmasti paljon parempaa. Toistaiseksi minä olen vielä sinkku, eikä ole siitä kiinni että vientiä ei olisi, en vaan ole löytänyt vielä sitä oikeaa vierelleni. Mielummin olen yksin kuin huonossa suhteessa mieli maassa. Eksäni seurustelee jo uuden kanssa, mutta kohtelee häntä aivan samoin kuin minua. Tsemppiä ja älä sinä hukkaa elämääsi, kun täällä ollaan vain kerran.
Lähde rakentamaan päämäärätietoisuutta/vahvuutta, esim. Ellien sivuilta "räjäytä tajuntasi"-etäkurssin avulla ja hyviä ajatuksia löydät myös selibaattipäiväkirja-blogista(löytyy googlen avulla). Älä anna itseäsi kohdeltavan kaltoin. Nyt tunnet itsesi heikoksi ja näet vaihtoehtona vain alistumisen tilanteeseen. Mutta yritä "rakentaa" itsestäsi vahvempaa ihmistä ja jonain päivänä sinulla on mahdollisuus päästä ahdingosta pois. Tsemppiä!
Kerroit mieluummin eläväsi tuota elämää, kun olevasi taas sinkkuna yksiössä.
Selvä. Oma on elämäsi.
Mikä siis olikaan ongelmana?