Skiken kokemuksia

k2-mies

Ostin skiket koska rullaluistimissa on tiettyjä negatiivisia juttuja kuten, nopeus joka kaatumistilanteessa voi olla vaarallinen, sekä herkkyys erilaisille urille sekä hiekalle mitä nyt keväisin on paljon pyöräteillä. Vaikka en ole koskaan kaatunut rullaluistilla 5 vuoden aikana, aina on mielessä tuo pieni pelko kaatumisesta. No voihan skikeillä kaatua, kuten minulle kävi heti ekalla lenkillä, mutta alhaisempi vauhti pienentää kaatumisen vammoja.

Eilen olin skikeillä eka kertaa matkassa. Skiket ovat selvästi hitaammat kuin rullaluistimet ja sietää hiekkaa ja kiveä alleen – niillä vetää vaikka tasaisella hiekkatiellä. ”Hitaus” aiheutuu hiukan pehmeimmistä pyöristä, välineiden raskaudesta, ja energiaa kuluu myös siihen, että runko antaa perää potkussa - millejä. Tehoja skiket ottaa kuin normaali luisteluhiihto – 15C- asteen pakkasessa, eli lentokelillä suksilla menee huomattavasti kevyemmin. Käytin kenkänä luisteluhiihdon monoja. Tarrakiinnitys on ihan kohtuullinen. Skiken jarrut ovat todella 10 , jarrutus onnistuu kummalla jalalla tahansa tai jopa molemmilla samaan aikaan, jarrun käyttö on äärettömän helppo eli nojaus taakse. Jarrujen avulla voi jopa kävellä jos niin haluaa leikkiä.

Vedin 16km ja se oli kova lenkki, ja onnistuin myös kaatumaan!!! Epähuomiossa tein kaarteessa kuten luistimilla tehdään, ja sehän ei skikeillä onnistu mitenkään – nurin menin ja naarmuja polveen. Varmaan tulen skikejä käyttämään, vaikkakin kesähelteillä normaalit rullaluistimet ovat täysin ehdoton valintani.

21

11076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väliinputoajat..

      Tuntuu että skikejen käyttöala jäisi aika pieneksi, rullaluistimet ja sauvat sittenkin näppärämpi vaihtoehto, varsinkin jos huhut laakereiden vesisuojausmahdollisuudesta totta. Skiket siinä mielessä vaarallisemmat että voivat jäädä mahastaan kiinni esteeseen, koska pyörät vain päissä, sama ongelma vielä pahempana rullasuksilla.

      • käyttökokemuksia

        skikestä, eli: omasta mielestä muutaman lenkin perusteella sanoisin että jos haluaa sauvaluistelusta vähän hiihdon omaisempaa niin silloin kannattaa satsata ennen skikeen(tai miksei powersliden cross/ nordic traineriin).Sauvaluistelulla tavallisilla rullaluistimilla ei mielestäni ole mitään tekemistä hiihdon kanssa.Skiken jarrut mielestäni paremmat kuin powersliden(tai ylipäätään rullasuksien).Skiken kiinni jäänti "mahastaan" on mielestäni teoreettinen, kukaan tuskin niin kuoppaisella tiellä luistelee(Skiken käyttö jossain sorapohja teillä on kyllä mainosmiesten haavekuvia).Skiken pyörien koko on kyllä omien kokemusten perusteella rullasuksiin verrattuna pelkkää plussaa.

      • Timba . . .
        käyttökokemuksia kirjoitti:

        Itse ostin Skiket koska tän kylä pyörätiet ovat niiin... paskassa kunnossa railoinee, jotka osin on täytetty jollain pitumilla. Eli ei olisi mitään asiaa ilman haarniskaa luistella rulliksilla. Tuohon että kun vertaillaan kuinka raskasta Skikeillä on luistella niin, saahan liikunta rasittaakkin ;)

        Mutta tosiaan pururadalle tai pitkää matkaa hiekkatietä en luistelisi. Mainosmiesten habatusta tai sitten saa olla jo perr... kovakuntoinen äijä niin kuin noissa filmin pätkissä usein näkee.

      • rullasukset

        rullaluistimet ovat täysin eri asia. rullasuksissa rullat/pyörät ovat suksen päissä.

    • mielenkiinnosta.

      Ei se skiken myyjä tainnut haluta kommentoida näillä palstoilla, miksi oli niistä luopumassa. Entäs muut? Onko kukaan ehtinyt tehdä paria lenkkiä enempää?

    • mielenkiinnosta.

      (Otetaan uusiksi, kun aamun viesti ei näy. Jos näitä tuleekin kaksi, se johtuu vain tämän palstan hienosta toiminnasta)

      Skikejä tälläkin palstalla kaupitellut kaveri ei halunnut ilmeisesti kertoa, miksi hän oli niistä luopumassa. Miten muut? Onko jo kokemusta pidemmästä käytöstä? Täällä vähän pohjoisemmassa lopetellaan vasta hiihtokautta, mutta nuo skiket kiinnostavat. Kannattaako investoida?

      • mielenkiinnosta.

        Ja niinhän siinä tietysti kävi, että edellinen viesti tulee näkyviin samalla kertaa uuden kanssa. Ja nyt tuo vastauslaskurikin osaa laskea oikein. Ainakin ennen tätä viestiä.

      • jskede

        Laittaisin skiket taksitermiä käyttäen kohtaan - "välikelin renkaat" jos sukset edustaa talvea. Raskasta se on skikeillä ja jos lämpöä on yli 15C, kyllä luistin on kivempi. Jos kuntoa riittää, niin kyllähän skikeillä voi painaa vaikka läpi kesän, mutta tämä onkin normaali kuntoilijan mielipide. Jos tuon "välikelin" jaksaa odotella, niin miksipä ostaa skikejä. Totta skiket teoriassa ovat turvallisemmat, sillä mitä nopeammin mennään, sitä isommat vaarat kaatumisessa.

      • MISTÄ
        jskede kirjoitti:

        niitä saa?
        Varhaisin toimitusajankohta näyttäisi olevan 29.6 -ehkä-
        Tietääkö joku, onko niitä jossakin saatavilla juuri NYT kun viikko 16 alkamassa?

      • MISTÄ IHMEESTÄ
        jskede kirjoitti:

        Laittaisin skiket taksitermiä käyttäen kohtaan - "välikelin renkaat" jos sukset edustaa talvea. Raskasta se on skikeillä ja jos lämpöä on yli 15C, kyllä luistin on kivempi. Jos kuntoa riittää, niin kyllähän skikeillä voi painaa vaikka läpi kesän, mutta tämä onkin normaali kuntoilijan mielipide. Jos tuon "välikelin" jaksaa odotella, niin miksipä ostaa skikejä. Totta skiket teoriassa ovat turvallisemmat, sillä mitä nopeammin mennään, sitä isommat vaarat kaatumisessa.

        semmoiset saisi nyt kun viikko 16 alkamassa?
        Varhaisin toimitusaika näyttäisi olevan 29.6...
        Ostaisin heti.

      • skike-naisella
        MISTÄ IHMEESTÄ kirjoitti:

        semmoiset saisi nyt kun viikko 16 alkamassa?
        Varhaisin toimitusaika näyttäisi olevan 29.6...
        Ostaisin heti.

        jonka näin tänään. Tosin vastatuuli painoi, mutta raskaannäköisesti hän roikotti skikejä asfaltilla. Pyörät näyttivät minipyörän pyöriltä. En kylläkään kysynyt ovatko skiket, mutta mitkä muutkaan ne olivat.

      • jts-1
        MISTÄ IHMEESTÄ kirjoitti:

        semmoiset saisi nyt kun viikko 16 alkamassa?
        Varhaisin toimitusaika näyttäisi olevan 29.6...
        Ostaisin heti.

        kaveri sanoi esittelytilaisuudessa että on vaikeuksia toimituksessa..hänelläkin meni autosta viimoset..tais yksi pari jäädä että pystyy esittelemään!

      • Jompe
        MISTÄ IHMEESTÄ kirjoitti:

        semmoiset saisi nyt kun viikko 16 alkamassa?
        Varhaisin toimitusaika näyttäisi olevan 29.6...
        Ostaisin heti.

        Vantaan Sportiassa on vielä 1-2 jäljellä(ma klo. 12.30)

      • Kuntoiluvälineet

        Käytin Skikejä koko viime kesän ja oon tosi tyytyväinen hankintaan.
        Se on muistettava että Skiket ovat kuntoiluvälineet, eivätkä mitkään kylästelyyn ja kruisailuun
        tarkoitetut hömppävehkeet.
        5 vuotta harrastin rullaluistinten kanssa värkkäystä mutta nyt sain onneksi myytyä pois.
        Viime kesänä pisin lenkki oli 80 km.
        Jalat oli kyllä melko soosina sen jälkeen.
        Eli jos kuntoa meinaa kohottaa niin osta Skiket.

      • 80kmskikettelyä
        Kuntoiluvälineet kirjoitti:

        Käytin Skikejä koko viime kesän ja oon tosi tyytyväinen hankintaan.
        Se on muistettava että Skiket ovat kuntoiluvälineet, eivätkä mitkään kylästelyyn ja kruisailuun
        tarkoitetut hömppävehkeet.
        5 vuotta harrastin rullaluistinten kanssa värkkäystä mutta nyt sain onneksi myytyä pois.
        Viime kesänä pisin lenkki oli 80 km.
        Jalat oli kyllä melko soosina sen jälkeen.
        Eli jos kuntoa meinaa kohottaa niin osta Skiket.

        juttuja taas. Sori tää oliki kaks vuotta vanha keskustelu... joku märehtii vanhoja...

        Tosi ufoa, 80 km muka.

        Kuntoa nostavat kaikki välineet, joilla syke nousee sopivasti.

      • Anttikv
        80kmskikettelyä kirjoitti:

        juttuja taas. Sori tää oliki kaks vuotta vanha keskustelu... joku märehtii vanhoja...

        Tosi ufoa, 80 km muka.

        Kuntoa nostavat kaikki välineet, joilla syke nousee sopivasti.

        Allekirjoitan. Skiket on parhaat kuntoiluvälineet mitä olen kokeillut. Suosittelen. Ensi kokemuksesta ei pidä vaan säikähtää; se on Kuntoilua eikä mitään sipsutusta. Luisteluhiihto tukee ja toisin päin. Skikekesän jälkeen on lumilla tosi hyvät tehot!

    • auttaaaa

      Tärkeää on laittaa rengaisiin maxpaineet (6bar), se helpottaa raskasta menoa selvästi verrattuna siihen että paineet ovat esim 3 bar.

    • te 2

      Muuten hyvä laji mutta renkaat puhkeavat jopa kaksi kertaa lenkin aikana.Vaihdoin renkaat umikumirenkaisiin joita saa puuiilosta hinta 3,5 eur kappale.Muutostyössä joutuu isontamaan pultin reijät isompaan akselipulttiin sopivaksi,ja kaksi rikkaa molemmille sisäreunoille.Renkaaksi kannattaa valita alkuperäistä rengasta pienempi rengas koska alkuperäisen kokoinen umpikumi rengas on liian painava ja niillä on liian raskasta hiihtää.Tavallinen rullaluistelu on aivan liian kevyttä.Skikeillä saa pienellä nopeudella pulssin nousemaan ja se on paljon turvallisempi laji.Skikeily on myös erittäin nopeasti laihduttava laji,jonka takia olen nyt alkanut uudestaan harrastamaan sitä.Suosittelen sitä vain asvaltilla hiihtämiseen,kuntopoluilla pitäisi olla ilmakumirenkaat mutta ne ovat tällä hetkellä niin huonolaatuisia.Hyvälaatuiset kumet kestäisi varmasti kovaa käyttöä jos niitä tehtäisiin suomessa

    • skiket vai rullikset

      eli onko skikkausta aivan turha yrittää ilman sauvoja? Ja ei sovi kesän helteille rentoon rullailuun?

      • rento reino

        Rennosti ja pipo päähän.

    • Danien eck

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      198
      2757
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      941
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      860
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      859
    7. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      93
      830
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      292
      827
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      719
    Aihe