eli heips kaikki laihduttajat! olen aivan kyllästynyt tähän mässäilyyn jota on kestänyt jo yli kuukauden ja 23.3 ajattelin virallisesti aloittaa kunnon tehokuurin! ihan ensimmäiseksi kysyisin sellaista, että onko kesäksi vielä mahdollista laihtua sellaiset 9-12kg? se olisi ihanaa :) tietysti kesällä vielä laihdutusta jatkan.
ruokavalio on kondiksessa, eli ei siitä sen enempää. pyrin arkisin käymään reippaalla kävelylenkillä/rauhallisella hölkkäjuoksulenkillä (6-12km) tai vaikka steppaamaan niin että hiki tulee. ennen ja jälkeen treenin teen lihaskuntoharjoituksia (ne polttavat tehokkaasti rasvaa lihaksien ympäriltä?). sitten viikonloppuisin liikun myös, mutta lihaskuntoa en tee. eli joka päivä pyrin liikkumaan, joitakin poikkeuspäiviä lukuunottamatta.
tuleeko tuloksia ennen 1.6? :)
huomenna tosiaan se aloitus.
ja hyvää kevättä siinä sivussa kevennellessä kaikille!
ruokavalio on kondiksessa, eli ei siitä sen enempää. pyrin arkisin käymään reippaalla kävelylenkillä/rauhallisella hölkkäjuoksulenkillä (6-12km) tai vaikka steppaamaan niin että hiki tulee. ennen ja jälkeen treenin teen lihaskuntoharjoituksia (ne polttavat tehokkaasti rasvaa lihaksien ympäriltä?). sitten viikonloppuisin liikun myös, mutta lihaskuntoa en tee. eli joka päivä pyrin liikkumaan, joitakin poikkeuspäiviä lukuunottamatta.
tuleeko tuloksia ennen 1.6? :)
huomenna tosiaan se aloitus.
ja hyvää kevättä siinä sivussa kevennellessä kaikille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuulostaa tuo 9-12 kg, aikaahan on 2kk ja viikko. Ei se mahdotonta ole, mutta tiukalla ruokavaliolla saat mielestäni olla, että tuo aikataulu täyttyy. Itse olen ollut laihiksella puol vuotta ja paino tippunut siinä ajassa pikkaisen vajaa 10 kiloa. Millään tehodietillä en kuitenkaan ole ollut. Olen syönyt n. 1500 kcal päivässä, välillä vähemmänkin, myös enemmänkin ja herkkuja mahtunut ruokavalioon. Liikuntaa olen harrastanut tunti päivässä hölkkää. Lihaskuntoliikkeitä olen tehnyt kolme kertaa viikossa nyt tämän vuoden puolella ja ihan pieniä sarjoja kotona. Niillä ei oo mun painon pudotukseen ollut mitään vaikutusta. Ylävartalo on mun ongelma, pömppismaha ja isot roikkutissit, jotka pilaa koko kropan ulkonäön, vaikka oisin kuinka laiha, kun niistä ei lähde grammaakan pois. Rinnan ympärys on pienentynyt, kun selkäläskit on vähentynyt, mutta rinnat itessään samankokoiset kuin ennenkin. Mutta tsemppiä sulle!
Kyllä sä tuloksia saat ihan varmasti aikaan ennen kesää ja jo muutaman kilon pudotus keventää oloa vaikkei sitä heti peilin kautta huomaiskaan.
lähtemään 1.6 mennessä. Ruokavalion saat pitää kyllä aika tiukkassa kontrollissa, jos haluat, että kiloja lähtee 9.
Itse aloitin laihikseni 8 kuukautta sitten. Kiloja kaikkinensa tippunut 12. Pidän kalorit 1500 joskus vähän alemmallakin. Liikun joka päivä tuollaiset 6 kilometriä joskus enemmänkin. Vettä juon päivässä tuollaiset 1,5 litraa. Herkkuja en hirveän usein syö. Minun mielestäni on parempi, että kilot tippuvat hitaasti saati sitten liian nopeasti. Hitaasti tiputtaessa kilot pysyvät paremmin poissa.
Tsemppiä sinulle tähän projektiin, ja kivaa kevättä.
Hei,
tsemppiä. Verkkoklinikan sivulla on laskuri, josta näet, paljonko sinun on liikuttava, että esimerkiksi 500 kaloria kuluu:
http://www.verkkoklinikka.fi/laskurit/kcal/
Keskustelupalstoilla kirjoittavat pohtivat, että 7000 - 7700 kaloria vastaa yhtä kiloa. Pelkällä liikunnalla painonpudotus on siis rankkaa puuhaa (,sillä liikkuva keho tarvitsee ravintoa ja muutakin elämää kuin liikuntaa on elettävä), mutta ruokavalion kanssahan sinulla ei ole ongelmia. Järkevää ruokaa ja liikuntaa, hyvä tulee.
Älä aseta aivan mahdottomia tavoitteita, eikös se puoli kiloa viikossa ole hyvä vauhti. Tsemppiä ja hyvää jatkoa.
Kilon viikossa saa kyllä pois runsaalla liikunnalla ja vähällä ruualla. Riippuu tietysti lähtöasetelmista. Jos on jo valmiiksi normaalipainoinen, ei kilot lähde yhtä helposti. Jos taas on hyvin ylipainoinen, lähtee monta kiloa heti nesteinä pois.
Mitä tarkoittaa "ruokavalio on kondiksessa"? Jos meinaa laihtua nopeasti, olis aika tärkeetä tietää kalorimäärä, jonka syö (ja sen pitäis olla pieni).
Minä oon syönyt 1000 kcal päivässä ja liikkunut 400-500 kcal:n edestä päivässä (paitsi tammikuussa ehkä 200kcal edestä) ja laihtunut 11 viikossa 11 kiloa. Kesään on nyt kymmenen viikkoa, eli 10 kiloa vois saada pois. Mulle riittää kuitenkin 8 kiloa, että olen kesätavoitteessani. Ei tämä mitenkään kauheeta ole. Ei mitään nälkiintymisoireita ja olo on ollut hyvä. Lihaksetkaan ei pääse surkastumaan, kun on paljon lihaskuntoliikuntaa, ja ruokavaliossa proteiinia.
näitä huomenna aloittajia kyllä riittää... toivottavasti sinä myös todella aloitit, jos yrität pysyvää pudotusta, riippuu tosin lähtötilanteesta, max 3kg/kk on mahdollista, jos pitää kiinni tavoitteeestaan eikä ala mässäilemään iltaisin. Yritä!