Muistaako kukaan!?

taitoluistelija hakusessa

Muistaako kukaan miespuolista taitoluistelijaa 90-luvulta, jonka taitomerkkinä olivat "miekkailu" samalla kun teki omia jalkakuvioita. Sama tyyppi myös tapasi juosta luistimiensa kärjillä jään päästä päähän sekä tehdä piruetteja risti-istunnassa jään päällä.

4

2742

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistetaan

      Kyllä vaan.
      Kyseessä lienee ranskalainen philippe candeloro (pahoittelen, jos kirjoitusasu jotenkin väärä). Teki myös voltteja kuten naispuolinen kollegansa Surya Bonale.

      • SKT9

        Persoonallinen kaveri tämä Ranskan Philippe Candeloro. Hänellä oli saavutuksena mm. kaksi olympiapronssia. Tuo miekkailu-askelsarja kuului hänen Kolme Muskettisoturia-ohjelmaansa, jossa hän esitti D'Artagnania. Tosi upea ohjelma!

        Muita Candeloron erikoisuuksia olivat esim. tuo polvillaan pyöritty piruetti (taidettiin sittemmin kieltää kilpailusuorituksena, mutta näytöksissä hän sitä esitti sen jälkeenkin, kuten myös taaksepäin volttia, joka niin ikään on kiellettu kilpailuissa). Se "sammakkohyppely" kentän päästä päähän oli myös Candeloron omia juttuja.

        Loppunäytösnumeroissa Candeloro muistettaneen erityisesti "strippausnumeroistaan", hän riisui mielellään paitansa villitäkseen naispuoliset katsojansa.

        Pidin Candelorosta, vaikkakaan hänen perusluistelunsa ei yltänyt jonkun Ilja Kulikin tasolle. Mutta hän teki kaikki kolmoishypyt (ei nelosta) ja oli varsin vahvahermoinen kilpailija ja loistava esittäjä. Ensi kertaa näin hänet omissa EM-kilpailuissamme Helsingissä 1993, jossa hänellä oli hauska intiaaniaiheinen ohjelma hapsuliiveineen ja otsapantoineen. Amatööriuransa jälkeen hän perusti perheen ja esiintyi kiertueilla näytösluistelijana.


    • Jhycj

      "Kummittelee" minulle vieläkin, vaikka näin näytöksen 1999! Eikä näytöksessä ollut mitään erityistä. Leimaisin hänet vaaralliseksi, jos pystyisin. 14 vuotta on pitkä aika "kummitella".

    • nur-Se

      Mulle tulee mieleen Oula Jääskeläinen. Hänkin esitti jonkun "kapteeni koukun"
      TV:ssä esiintyi ennen kisoja jossain hauskassa lauantai iltaohjelmassa ja piti näyttää osaamistaan rullaluistimilla Ketkähän olivat ne kaksi tv-juontajaa jotka tekivät tätä ohjelmaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      931
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      598
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      562
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      551
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. 45
      454
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe