Mun on ihan pakko päästä kirjoittamaan ja avautumaan, koska en oikeasti voi enää kenellekään tästä puhua. Palstan aiheeseenkaan ei oikeestaan liity.
Ongelmanani on siis uskomattoman heikko itsetunto. Mä vihaan kaikkea mussa, siis ihan kaikkea, en ole nätti, fiksu etc. Mä en kestä kattoa valokuvia itsestäni tai videokamerakuvaa, hyvä jos peiliin pystyn kattomaan itkemättä. Mä siis lähes poikkeuksetta alan kieriskelemään itsesäälissä joka kerta kun nään itseni jostain.
Mä oon yrittänyt kaikkeni et pystyisin olemaan jotenkin sinut itteni kanssa, mut mikää ei toimi. Psykiatrilla en oo vielä vieraillut, mut kai sinne kannattaa mennä, kun normaaliin elämään must ei muute oikein tunnu olevan.
Mä oon miettinyt kauneusleikkauksia ja kaikkea, mut ei sit kuitenkaan oo uskallusta. Ja sen lisäksi en osaa valita, mitä mä leikkaisin. Kaikkein mieluiten lähes kaiken.
Mä en ole enää teini, se on yksi asia, mikä mua huolestuttaakin. EN siis ole teini, vaan jo 23vuotias, ja mun olisi jo pitänyt päästä eroon näistä pinnallisista turhamaisista jutuista. Mut kun mä en pääse eroon näistä ajatuksista! Mä tunnen itteni niin epäonnistuneeksi yksilöksi, et mä olisin jo melkein valmis kuolemaan. Itteeni en kyl ikinä tappaisi, mut silloin tällöin toivon mielessäni joutuvani onnettomuuteen jne.
Mul on mies, mut nyt mua on alkanut mietittyttää miten tää mies voi olla mun kanssa. Miten se voi pitää mua kauniina...Tai sanoo sen mulle. Samoin mun perhe ja monet ystävät miehen perhe ja joskus tuntemattomatkin ihmiset sanoo niin. Mut mä en voi uskoa sitä. Voiko ihmiset olla oikeesti niin julmia, että ne sanois noin, jos se ei olisi totta?? Voiko ne oikeesti vitsailla mun kustannuksella. Tai tarkottaakse kaunis niille " no et sä nyt mikään susiruma oo ja pidetäänpä sut tyytyväisenä, joten sanotaa et oot kaunis" tai jotain muuta.
Silloin tällöin pidän itsestäni, mut aina kun erehdyn näkemään valokuvia itsestäni, mä alan taas inhoon omaa kuvaani. SIlloin tulee tyhmä olo, et miten voi olla mahdollista, että hetken aikaa kuvittelin olevani nättikin...
Mulle ois tärkeetä että ois edes joku jossa mä olisin "jotain". Mut julmaa kyllä, mulle ei kyl jumala oo suonut sit himpsusen vertaa (lapsellista sanoo, kun niin paljon huonompiosaisia ihmisiä, mut itsekkäästi omaa elämää ajatellen näin). En ole edes mikään älyttömän fiksu tai älykäs.
Mut ennenkuin kukaan laittaa mitään laihdutusohjeita, voin kertoa, että olen mittojen mukaan hoikka (?) 170/57. Ruumiinmalli on vissiin kaikkee muuta ku kauniilla naisella.
No nyt selveni, minkä takia laitoin tän viestin tälle palstalle. Olen luultavasti hyvä esimerkki naisesta, joka ei vastaa ihannenaista, jo pelkästää ruikuttamisen ja itsesäälimisen takia ;).
Oisko ketään jolla olis yhtään samoja tuntemuksia?
Ongelmanani on siis uskomattoman heikko itsetunto. Mä vihaan kaikkea mussa, siis ihan kaikkea, en ole nätti, fiksu etc. Mä en kestä kattoa valokuvia itsestäni tai videokamerakuvaa, hyvä jos peiliin pystyn kattomaan itkemättä. Mä siis lähes poikkeuksetta alan kieriskelemään itsesäälissä joka kerta kun nään itseni jostain.
Mä oon yrittänyt kaikkeni et pystyisin olemaan jotenkin sinut itteni kanssa, mut mikää ei toimi. Psykiatrilla en oo vielä vieraillut, mut kai sinne kannattaa mennä, kun normaaliin elämään must ei muute oikein tunnu olevan.
Mä oon miettinyt kauneusleikkauksia ja kaikkea, mut ei sit kuitenkaan oo uskallusta. Ja sen lisäksi en osaa valita, mitä mä leikkaisin. Kaikkein mieluiten lähes kaiken.
Mä en ole enää teini, se on yksi asia, mikä mua huolestuttaakin. EN siis ole teini, vaan jo 23vuotias, ja mun olisi jo pitänyt päästä eroon näistä pinnallisista turhamaisista jutuista. Mut kun mä en pääse eroon näistä ajatuksista! Mä tunnen itteni niin epäonnistuneeksi yksilöksi, et mä olisin jo melkein valmis kuolemaan. Itteeni en kyl ikinä tappaisi, mut silloin tällöin toivon mielessäni joutuvani onnettomuuteen jne.
Mul on mies, mut nyt mua on alkanut mietittyttää miten tää mies voi olla mun kanssa. Miten se voi pitää mua kauniina...Tai sanoo sen mulle. Samoin mun perhe ja monet ystävät miehen perhe ja joskus tuntemattomatkin ihmiset sanoo niin. Mut mä en voi uskoa sitä. Voiko ihmiset olla oikeesti niin julmia, että ne sanois noin, jos se ei olisi totta?? Voiko ne oikeesti vitsailla mun kustannuksella. Tai tarkottaakse kaunis niille " no et sä nyt mikään susiruma oo ja pidetäänpä sut tyytyväisenä, joten sanotaa et oot kaunis" tai jotain muuta.
Silloin tällöin pidän itsestäni, mut aina kun erehdyn näkemään valokuvia itsestäni, mä alan taas inhoon omaa kuvaani. SIlloin tulee tyhmä olo, et miten voi olla mahdollista, että hetken aikaa kuvittelin olevani nättikin...
Mulle ois tärkeetä että ois edes joku jossa mä olisin "jotain". Mut julmaa kyllä, mulle ei kyl jumala oo suonut sit himpsusen vertaa (lapsellista sanoo, kun niin paljon huonompiosaisia ihmisiä, mut itsekkäästi omaa elämää ajatellen näin). En ole edes mikään älyttömän fiksu tai älykäs.
Mut ennenkuin kukaan laittaa mitään laihdutusohjeita, voin kertoa, että olen mittojen mukaan hoikka (?) 170/57. Ruumiinmalli on vissiin kaikkee muuta ku kauniilla naisella.
No nyt selveni, minkä takia laitoin tän viestin tälle palstalle. Olen luultavasti hyvä esimerkki naisesta, joka ei vastaa ihannenaista, jo pelkästää ruikuttamisen ja itsesäälimisen takia ;).
Oisko ketään jolla olis yhtään samoja tuntemuksia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ole kuin äärimmäinen ratkaisu, ja jos et ole aivan susiruma niin sun ei kannata mennä sellaiseen. Aivan varmasti nimittäin kelpaat kyllä jollekin, kaikilla on omat kauneusihanteensa ja paljastan sulle jotain mitä te naiset ette ehkä tiedä: ei kaikki miehet edes hae mitään Miss Suomi 2008 Satu Tuomistoa, kiistämättä hän on kaunis mutta kun monet meistä haluaisi rinnalleen tavallisen suomalaisen naisen.
Sitäpaitsi sullahan on jo mies, joten koitapa kehittää itsetuntoasi ja pidä miehesi onnellisena (tää ei ollut mitään kaksimielinen kommentti), niin hän pysyy rinnallasi.