Sukunimi asiaa

Tää sukunimeni on varsin harvinainen ja varmasti mieleenpainuva nimi - täysin suomalainen sana kuitenkin joka on hyvä juttu ... sitäpaitsi kohtalon oikku on siunannut minua hupaisalla yhteensattumalla syntymäaikani ja sukunimeni suhteen joten siitä tulee mielenkiintoinen kaksoismerkitys jolla voin hauskuuttaa virastojen tätejä loputtomiin ;-)

Sen verran tiedän nimeni historiaa että se juontaa laatokan rannalla olleisiin pariin pieneen kylään joissa sukunimestäni oli erilaisia variaatioita. Oma nimeni tarkoittaa sikäläisen tradition mukaan tulkattuna "Kaksikesäistä".

Suomessa sukunimeni on muistaakseni noin 150 henkiöllä joista jotain kautta sukulaisiani on ehkä noin 10-15.

Mielelläni säästäisin tämän sukunimen. Periaatteessa voisin ottaa myös vaimon nimen jos se ehdottomasti pakko olisi. Mutta sen sukunimen on sitten parempi olla joku tyyliin "Rautaportti" tai "Noitavasara" tai "Kuolemanvirta" tai jotain muuta ylettömän hienoa :D

Olen myös todella ylpeä siitä, tiedän sen historiastakin jotain, myös hauskoja yhteensattumia, joista en kuitenkaan täällä kerro.

En ottais naisen sukunimeä naimisiin mennessä, mut en kyl edellytä naisenkaan ottavan minun sukunimeäni. Saa ottaa, jos haluaa, mut saa pitää omansakin jos niin haluaa.

nyt mulla nyt mikään kauheen erikoinen sukunimi oo. aika tämmönen perus, muttei kuitenkaan mikään kaikista yleisinkään. Monesti tuo sukunimen loppu väännetään -nen-päätteeksi la-päätteen sijaan, ku tuo nen-päätteinen sukunimi on yleisempi.

Mutta joo.. oon kyllä valmis ottamaan miehen sukunimen, jos ja kun joskus selviydyn naimisiin asti. Ois kiva joku vähän erikoisempi ja harvinaisempi sukunimi, mutta kuiteski suomalainen. Maria Järvenhelmellä on ihana sukunimi :)

Minulla on melko mitäänsanomaton sukunimi. En ole siitä erityisen ylpeä, mutten toki häpeäkään sitä. Ukki oli innokas sukututkija, suvun vaiheet on kartoitettu 1300-luvulle asti ja sukunimi on suomennettu ruotsalaisesta versiosta joskus muinoin.

Jos olisin ollut vaikkapa Sikanen, olisin saattanut ottaakin vaimon sukunimen, jos vaimo olisi ollut suomalainen. Japanilaista sukunimeä en olisi ottanut, se olisi herättänyt liikaa oudoksuntaa. Perinteen miehenä olen kuitenkin oikein iloinen, että rouvastakin tuli Ratikka, kun menimme naimisiin. Mikään pakko se ei olisi ollut, mutta kyllähän se mieltä lämmittää, että meillä on sama sukunimi.

nimeeni ylpeenä, nimi ei miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Toki se, että sukunimi on äijän ei äidin, tekee hiukan tiukkaa, kun äijä ei kaipaa meikää.

Mutta toivottavasti tyttäret on aikoinaan musta ylpeitä ja kantaa nimee ylpeempänä.