Kertokaa naiset minulle, miten kestätte "seurustelua". Olen eronnut pitkästä liitosta ja monen epäonnen jälkeen löytänyt ihanan miehen, mutta minua vaivaa yksi asia valtavasti: Olen tottunut siihen, että oma mies on läsnä joka päivä. Miten kykenen sopeutumaan tällaiseen tapailuun, jossa tavataan, kun perhe- ja työvelvollisuudet antavat myöten? Pitää elää jatkuvassa ikävässä ja toisen läsnäolon ja kosketuksen puutteessa. Miten tällaisesta elämästä tulee mitään? Miehiä ei näytä vaivaavat tällaiset jutut. Enemmän näyttävät tykkäävän yksinelosta. En tiedä, miten jaksan. Näköpiirissä siis monta vuotta "seurustelua"...kamalaa...Mitä tämä elämä enää oikeastaan voi antaa, kun ei ole elämänkumppania? Ei se päivittäinen puhelinsoitto korvaa muruakaan yhteisestä ajasta ja lämmöstä. Eikä kiitos mitään sellaisia vastauksia, että etsi harrastus tms. Kun tykkään rakkaani läsnäolosta, niin ei sitä mikään harrastus tai muu ajanviete korvaa. Onneksi olen jo lähes keski-iässä niin ei tarvitse surullisena kovin kauaa enää täällä maan päällä vaeltaa!
naiset miten kestätte??
kertokaa
101335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos tämä kaveri sinua tosiaan rakastaa, kyllä hän haluaa olla elää kanssasi koko ajan eikä vain silloin tällöin. Hänellä on jossain tärkeä ihmissuhde tai jopa monta samaan aikaan josta/joista hän ei halua luopua. Jos mies sinusta todella välittää hän haluaa olla kanssasi ja jakaa aikaansa kanssasi. Varo ettet tule vedätetyksi. On tyyppejä jotka ovat niin narsistisia etteivät pysty menemään toisen tasolle, ajattelevat vain omia tarpeitaan, tyydytystään ja ylitsesi kävellään toistuvasti ja pitkään jos et pidä varaasi. Tämä voi kestää vuosia että olet antavana osapuolena ja aina surullinen ja pettynyt. Minun mieheni oli tällainen hurmuri. Nyt hän on jo siirtynyt hurmaamaan seuraavia uhrejaan.. Tiedän hänellä olevan niitä ainakin kaksi jo nyt.Mitään valmista ei mistään tule ja suhteenne junnaa samalla alkeellisella tasolla vaikka kuinka kauan jos vaan jaksat sitä hulluutta. Hän käy syömässä ja juomassa, makailee jonkun aikaa ja taas lähtee. Hän käy eri naisten luona muttei anna mitään syvällistä sinulle eikä heille, eikä ota vastuuta pitemmän päälle mistään, ja niitä suhteita riittää, - samaan aikaan kun häntä odottelet "työstä". Sinä maksat teet laitat ja tuot ja viet, koko ajan, loppujen lopuksi. Ja se odottelu on sinulle hirveää ja kuluttavaa. Neljä vuotta minäkin kestin sitä ja nyt olen loppu ja tämän sairaan avioliton lopetin. Olin ovimatto tälle kaverille. Älä enää ihmettele ja sure. Etsi itsellesi kunnon MIES. Varo näitä komeita seikkailijoita ja toisten hyväksikäyttäjiä.
Luulen, etten osannut oikein ilmaista itseäni ymmärrettävästi. Olen siis ollut avioliitossa ja eronnut. Tapailin joitain miehiä eron jälkeen, kaikki onnettomia suhteita. Nyt olen löytänyt hyvän miehen, mutta koska emme asu yhdessä, kärsin, vaikka emme ole tunteneet kauaakaan, koska olen tottunut elämään avioliitossa enkä tapailu/seurustelusuhteessa.
Olin eronnut miehestäni ja lasteni isästä miltei 10v. sitten, kunnes aloimme seurustella nykyisen mieheni kanssa. Siihen väliin mahtui kaksi seurustelusuhdetta ja kaksi lyhyempää suhdetta. Olin kuitenkin sen eron jälkeen pari vuotta kokonaan ilman miestä ja kun ensimmäinen kiinnostava tuli kohdalle, huomasin itsessäni samaa kuin mistä sinä kerroit. Todennäköisesti epäonnistuneesta ihmissuhteesta oli jäänyt jonkinlainen pelko, ja siksi olin todella epävarma, voisi sanoa etten antanut uudelle suhteelle riittävästi rauhaa ja mahdollisuutta kehittyä. Aloin pelätä miehen jättävän ja ahdistelin häntä sitoutumaan tiukemmin suhteeseemme. No, mies oli myös eronnut ja pelkonsa kai hänelläkin oli. Kaikki meni pieleen, uskotko..
Sitten oli ne pari romanssia, alussa puolin ja toisin voimakas ihastuminen, minkä jälkeen tunnelma "lässähti", emme sopineet riittävän hyvin yhteen kummankaan kanssa.
Toisessa pidemmässä suhteessa aikaa myöten miehessä ilmeni hyvin voimakasta kontrollinhalua. Seurustelimme pari vuotta, ja yritin päästä suhteesta jo aiemmin irti.. Ehkä toivoin muutosta, ehkä en uskaltanut olla yksin(vaikka kaikkien suhteiden välillä oli "toipumisaikaa").
Tavallaan kaikki nuo suhteet ovat jotakin opettaneet, erityisesti sen ettei toista voi eikä saa ahdistella tekemään liian nopeasti muutoksia tai päätöksiä. Nykyisessä suhteessani katson olevani maailman parhaan ja sopivimman miehen kanssa. Kipujakin on ollut, olemme asuneet yhdessä, mutta mies on työn vuoksi välillä poissa. Alussa hänellä oli kiire, olisi pitänyt muuttaa nopeasti yhteen, mennä naimisiin ym., sitten minulle tuli se into mennä naimisiin kun mies oli alkanut puntaroida asiaa tarkemmin. En tiedä menemmekö koskaan naimisiin, mutta kai nämä asiat pitää ottaa ajan kanssa käsittelyyn. Tiedän hänen olleen joskus minusta epävarma, minä olen välillä epävarma, kuitenkin yritämme muistaa huomioida toisiamme ja asioista puhuminenkin on tärkeää.
Minun piti antaa miehelle rauha keskittyä välillä muuhunkin kuin minuun, se oli vaikeaa ja on joskus vieläkin. Suhteemme on kuitenkin ajan myötä vain parantunut, siitä olemme molemmat samaa mieltä.
Jospa avoimesti kertoisit miehelle haluavasi enemmän yhteistä aikaa, mutta niin että hänenkin toiveensa huomioidaan. Jos hän haluaa välillä rauhaa, anna hänelle sitä. Ikäväntunteesta voi mieskin oppia jotakin olennaista parisuhteeseen liittyen!
Sinun pitää itse miettiä, kestätkö "seurustelua" vai et. On varmasti niin, että kaikki ihmiset, joilla jo on entinen perhe, avioliitto takana, eivät halua kiinteään parisuhteeseen. Itse olen sellainen nainen, minä rakastan nykyistä miestäni, mutta että lyötäisiin hynttyyt yhteen, ei kiitos. Onneksi hän on samaa mieltä. Paljon voi olla yhteisiä asioita ilman, että asutaan saman katon alla ja myös luottamusta, yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Ihmiset ovat erilaisia, toiset haluavat toisen jatkuvaa läsnäoloa, toiset eivät tarvitse sitä ollakseen silti onnellisia.
Jos tämä uusi miesystäväsi on selvästi sanonut, että ei nyt saman katon alle ainakaan vielä, niin sinun on sopeuduttava tai jätettävä. Jos jollekin sopii "yksinelo", niin häntä ahdistaa ajatuskin yhteiselosta ja jos siihen saa toisen suostumaan, niin tuskin lopputulos on hyvä.
Mutta mitä yhteenkuuluvuutta voi olla, jos ei asuta yhdessä. Minulla ei ainakaan ole mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta miehen kanssa, jolla on oma elämänsä eikä ole "meitä". Ajatellaan esim. joulua. Mies viettää joulun omien lastensa ja sukunsa kanssa. Minä - koska en halua olla jouluna yksin - vietän todennäköisesti joulun jälleen ex-mieheni seurassa. Siis kenellä on yhteistä kenen kanssa? Toinen juttu on se, että jos tapailen miestä tällaisessa suhteessa, niin en voi ikipäivinä tavata hänen sukuaan. Häpeäisin itseni maanrakoon. Enhän ole miehelle todellisuudessa mitään. Mitä yhteistä teillä sitten on??? Kysynpähän vaan?? Mitä yhteistä voi edes olla, jos ei ole mitään yhteistä. Matkalaukun pakkaaminen vuoron perään. Sekö on se yhteinen?? Arki jonka pitäisi olla yhteinen ja jaettu, on pelkkää yksinraadantaa. Äh, mitä enemmän mietin näitä juttuja, sitä äkäisemmäksi tulen. Ehkä heivaan koko tapaamiset ja aloitan etsinnän...monennenkohan kerran? Olen todella todella kyllästynyt näihin eronneisiin miehiin. Mitä ne naisia hakee, kun eivät naista tarvitse? Rikki on jo mennyt omakin sydämeni...hmm...lasketaanpas huvikseen...Ja joka ikinen kerta olen ollut niin onnellinen kunnes karu totuus on iskenyt vasten kasvoja. Ja kun muuta en pyydä, kuin että löytäisin miehen, joka haluaa kanssani jotain todellista.
"Ja kun muuta en pyydä, kuin että löytäisin miehen, joka haluaa kanssani jotain todellista. "
n kpl lapsia ja ok-talo:-)
näin meillä, mulle riittää vaimo ja purjevene:-)
Aivan samaa pohdin itse. Eron jälkeen (mies lähti nuoremman matkaan) löysinmukavan miehen, joka halusi muuttaa pian yhteen. Ite jarruttelin, koska ajattelin, että on katsottava, mitä huumavaiheen jälkeen tapahtuu. Mies toivoi edelleen, että muuttaisimme yhteen ja minä suostuin - mutta mies perui kaikkipuheensa ja sanoi haluavansa asua yksin. Olen miettinyt täsmälleen samaa kuin sinä: mistä syntyy yhteisyys ja "me", jos toista näkee max. 2x/vko? Tunnen olevani täysin yksin ja yksinäinen. Eme suunnittele yhdessä matkoja, emme jouluja juhannuksia. Hän viettää lomat ja juhlat omillaan ja minä lasteni kanssa tai yksin. Toivon, että löytäisin jonkun, joka uskaltaisi jakaa elämän iloineen ja suruinen kanssani, jonkun, jonka kanssa voisi olla jälleen me.
miksi erosit.?
Kaipa sitä eroaa, jos mies lähtee toisen naisen matkaan. Kai sinäkin olisit silloin eronnut?
pakkohan sitä on kestää jos jotain haluaa rakentaa. eihän sitä heti voi olla naimisissa, sinne on tehtävä matkaa... itse olen vielä ikävämmässä tilanteessa; kaukosuhteessa. mutta molemmat tehdään hulluna töitä siihen yhteiseen unelmaan että vielä asutaan saman katon alla, nukutaan samassa sängyssä ja elämä ei ole enää yhteisien ja erossa oltavien kuukausien laskemista.
onnea ja menestystä sunkin suhteeseen! =)