Fedex

Fedexhän tietenkin nosti koko tenniksen uudelle tasolle tultuaan tourille ja on uskomaton suoritus pysyä noin ylivoimaisena huippuna noin kauan. Silti huipulta putoaminen on kaikille siellä olleille/oleville fakta. Ainahan tulee se parempi joka lyö laudalta. Kysymys on siis F:n kohdalla vaan siitä, että milloin aika on koittanut tehdä tilaa seuraajille.

Fedukan kohdalla tilanne on hankala. Koska lähes kaikki on saavutettuna, huipulla pysymiseksi tarvittanee yhä uskomaton motivaatio harjoitteluun.

Siis miksi jatkaa kurinalaista toimintaa päivästä toiseen kun laakeriseppeleet on jo päässä?

A)Voisi tapella edellisvuotiset pisteet pitääkseen.

B)Kova juttu F:n mielestä voisi ehkä olla voittaa French Open ja olympiakulta.

Pisteet tuo vaan viikkoja maailman ykkösenä ikuisessa rallissa.

Jos GSlamia ajatellaan, ranskanleipä voi Fedukalle olla liian iso nieltäväksi. Itse en usko F:n itsekään uskovan, että Ranskan Avoimet on voitettavissa. Nadal on keskinkertaisuus muiden huippujen joukossa muilla alustoilla kuin massalla. Kuitenkin, tiilimurkalla syömään, kävelemään, puhumaan ja pelaamaankin aika hyvin oppinut Nadal on paha nakki maailman ykköselle Ranskassa. Jos Fedukka ei voittanut Nadaa hiekalla aiemmin, niin mistä jäähdyttelyvaiheessa uusi potku (kunto/rohkeus/varmuus) nyt - kun itseluottamus on siirretty muille.

Eli mistä siis motivaatio tulevaisuuteen, jos kaikki pokaalit on jo hyllyllä paitsi Roland Garros ainiin ja ne Olumpuksen renkaat?
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Niinpä... kirjoitti:

Fedexhän tietenkin nosti koko tenniksen uudelle tasolle tultuaan tourille ja on uskomaton suoritus pysyä noin ylivoimaisena huippuna noin kauan. Silti huipulta putoaminen on kaikille siellä olleille/oleville fakta. Ainahan tulee se parempi joka lyö laudalta. Kysymys on siis F:n kohdalla vaan siitä, että milloin aika on koittanut tehdä tilaa seuraajille.

Fedukan kohdalla tilanne on hankala. Koska lähes kaikki on saavutettuna, huipulla pysymiseksi tarvittanee yhä uskomaton motivaatio harjoitteluun.

Siis miksi jatkaa kurinalaista toimintaa päivästä toiseen kun laakeriseppeleet on jo päässä?

A)Voisi tapella edellisvuotiset pisteet pitääkseen.

B)Kova juttu F:n mielestä voisi ehkä olla voittaa French Open ja olympiakulta.

Pisteet tuo vaan viikkoja maailman ykkösenä ikuisessa rallissa.

Jos GSlamia ajatellaan, ranskanleipä voi Fedukalle olla liian iso nieltäväksi. Itse en usko F:n itsekään uskovan, että Ranskan Avoimet on voitettavissa. Nadal on keskinkertaisuus muiden huippujen joukossa muilla alustoilla kuin massalla. Kuitenkin, tiilimurkalla syömään, kävelemään, puhumaan ja pelaamaankin aika hyvin oppinut Nadal on paha nakki maailman ykköselle Ranskassa. Jos Fedukka ei voittanut Nadaa hiekalla aiemmin, niin mistä jäähdyttelyvaiheessa uusi potku (kunto/rohkeus/varmuus) nyt - kun itseluottamus on siirretty muille.

Eli mistä siis motivaatio tulevaisuuteen, jos kaikki pokaalit on jo hyllyllä paitsi Roland Garros ainiin ja ne Olumpuksen renkaat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu