Puututaanko elämääsi

Meillä päin yritys puuttua on kova joskus kun vanhuksilla on liikaa joutoaikaa, mutta jo se että välissä kulkee useampi valtakunnanraja helpottaa omien reviirien muodostamista.

Isä pähkäilee juurikin näitä autokysymyksiä ja iloisesti kirmaamme joskus kimpassa pesettämään autoni, jotta saapi valitsemani instanssin kelvollisuuden tarkistaa hän. Muuten isä, havaintojeni mukaan miehille ominaiseen tapaan, pitäytyy lähinnä oman elämänsä elämisessä ja suo saman muille. Autoon liittyvä huomio onkin kai hänelle semmoinen rosoinen tapa kertoa että välittää ja on tarvittaessa tukena elämässä.

Äiti on sitten ihan eri maata, kuten äideillä tapana tuppaa olemaan. Tulokulmaa vaihdellen hyökätään milloin huutokauppalöydön, milloin saatanallisen hirvenpaistin kanssa. Ratikka on analyseerannut RR:n äitisuhdetta ja analyysissa vilahtanut vereslihalla olo on tuttua toisinaan.

Eli äiti-tytär-suhteessa molempiin sattuu aina joskus vähän saatanasti. Periaatteessa kumpikin tietää ne rajat. Mutta äidillä on kova polte erinäisistä syistä mennä niiden yli, "ihan äitinä ja naisena, ei millään pahalla ja ei toki jos et halua". Tyttärellä on tieto siitä, että rajat on sovittu kummankin noudatettaviksi. Jos rajoja napakasti puolustaa, tuppaa tulemaan syyllinen olo, jos ei puolusta niin tulee klaustrofobia ja mutsi testaa niitä rajoja sit tiuhemmin.

Sukutapaamiset on ihan jees. Mahtaviakin toisinaan.

nuormpana vanhemmat koittivat ohjeistaa mutta kova kallo oli sulloin:) nyt enemmän hallinnon (vaimon)kanssa puhutaan mutta muuten itsenäisesti päätän asioista ja koitan kartaa sukutapaamisia aina

Saan ihan rauhassa tehdä omat valintani, mokani ja elää elämääni. Vanhemmillani/sukulaisillani on oma elämänsä ja minulla omani, kaikki pitävät korrektin kunnioittavan etäisyyden toisten asioihin.

enään tässä iässä kukaan puuttumassa elämääni. Ihan itse saan hoitaa hommani. Äiti joskus siskon säestyksellä neuvoo mulle jotain.

Naiset nyt on sellasia,että antaa ohjeita mielellään. ;D Systeri kyllä vaatettaa mua mielellään.

Osti uuden t-paidankin vasta Hesan reissulla. Paidassa lukee muotovalio mustalla pohjalla. Ja on oikeen punaiset vauhtiraidatkin hihoissa.

ole enää isovanhempia jotka neuvois.Vaikka joskus toivois että olis.
Vanhemmat ei juurikaan puutu ja sukukin on niin pieni ettei noita sukutapaamisiakaan juur tapahdu.
Sisko on joka kans neuvoo aina tiukan paikan tullen.

joskus aikoinaan äiti yritti puuttua minun kodissani kuinka yms. pöytä pyyhitään ja sitä ennen molemmat yrittivät puuttua mies valintaani ja tommoisiin pikku juttuihin, mutta ei muuten.

On tässä jo monen monta vuotta saanut rauhassa olla, että itse joutuu kyselemään tarvittaessa ja silloin kyllä kuuntelen ohjeistukset mielelläni vaikka en aina kaikkea noudatakaan.

Eikä sukukaan ole mitenkään tenttaajia, normi kuulumiset vaihdetaan ja en karta sukutapaamisia.

arkipäivän pikkuasioissa kukaan puutu mun elämääni.

Isommissa asioissa sit taas mielelläni otan neuvoja vastaan, esim. ex-anopilta, exältä ja omilta vanhemmiltakin joskus. Siksi koska ne tietää monista asioista, joista itse en mitään tiedä.

äitiä oisin varmaan kuollu jo nälkään. Ja miespuoliset henkilöt on hoitaneet remonttihommat ja vastaavat. Mutta ei ne siihen puutu miten mä elämäni elän.

Ja kaikki sukulaiset ja muutki tuttavat kyselee että koskas menet naimisiin ja teet lapsia. Eikä niille kelpaa vastaukseksi että ei oo löytyny miestä, joka kelpais. En pidä sukujuhlista. Kattele nyt omia sukulaisia jurrissa. OMG!!! Ei ikinä!

"Istutko mielelläsi sukujuhlissa tentattavana? Vai kartatko sukutapaamisia?"

En ota tollasista kekkereistä mitään stressiä. Osallistun jos siltä tuntuu, eli yleensä en.