Ei jaksa enää yksinään kärvistellä vaan oli pakko avautua, vaikka sitten tänne. Oon kolmekymppinen nainen ja muutin puolisen vuotta sitten avopuolisoni kanssa yhteen asumaan. Seurusteltiin vuoden verran kunnes sitten päätettiin ostaa yhteinen koti. Periaatteessa meillä on kaikki perusasiat (talous, työ jne..) hyvin.. Mua rassaa yksi asia.. mä olen kotona jatkuvasti yksin. Vaikka mies olis kotona se on linnoittautunut meidän saunarakennukseen tekemään omia juttujaan tai sitten se istuu siellä ja viettää aikaansa kavereidensa kanssa ja useinmiten kännäten.. Ei siinä mitään jos näin oliskin vaan joskus, mutta kun aina ja jatkuvasti. Yhdessä me ei tehdä yhtään mitään keskenämme. Mä oon meistä se joka käy töissä ja onpas tosi kivaa tulla kotiin kun ei ketään suoraansanottuna kiinnosta olenko mä kotona vaiko en. Mä en saisi valittaa siitä että hän viettää kaiken aikansa kavereidensa kanssa vaan koska hänellä on aina ovet auki kavereilleen mun pitäisi se hyväksyä. Mutta mä haluaisin aikaa hänen kanssaan koska siksi kai yhdessä asutaan että oltaisiin myös yhdessä.. Mä olen yrittänyt jutella asioista hyvällä sekä pahalla mutta ei se tunnu auttavan. Mä oon vaan niin hiton yksinäinen kotona kun olla ja voi. Mä kaipaisin joskus mun miehen seuraa, mutta kai se on liikaa pyydetty. Vapaapäivinä mä istun käytännössä yksin sisällä kämppää siivoten tai sitten teen asioita yksinäni tai kavereiden kanssa, hänen kanssaan en koskaan mitään. Olis kiva joskus vaikka käydä kävelyllä ym... mutta senkin hän tekee mieluimmin kavereidensa kanssa kuin minun. Mä en oikein ymmärrä mitä hittoa mä tässä avoliitossa teen, mikä mun tehtävä on.. Sekö että mä siivoan taloa, pesen pyykit, hoidan tiskit ja silloin kun herraa huvittaa annan 'pesää'. Mä en ite saa mitään pyytää, jos pyydän mulle annetaan vastaukseksi että' me ei olla enää mitään teinejä vaan kolmekymppisiä, elämä on silloin toisenlaista.' Ihan kiva selitys, mutta mun mielestä on ihminen 20, 30 tai 60 niin jos toista rakastaa niin kai sen kanssa pitäis viettää aikaakin. Kertokaa te viisaammat oonko mä ihan hullu jos mä haluaisin edes joskus että mun kanssa tehtäis jotain tai keskusteltais jostain, enkä vaan olis joku 'maskotti' joka pitää olla kotona koska kaikilla kavereillakin on semmoinen? En mä vaadi mitään kyljessä kyhnyttämistä tai ettei hänen kaverit saisi meillä käydä. Vaan meidän yhteistä elämää mä kaipaan, sitä miksi MINUN mielestäni yhteen muutettiin.
kaksin yksin
kyllästyttää
61210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miehesi ei siis käy töissä?
joo ja ei... hän on ollut työtön melkein koko seurustelumme ajan, mutta vuoden alusta perusti oman yrityksen jota pyörittää kotoa käsin. Melko rennolla otteella, eli silloin kun huvittaa. Hirveetä painetta en ole kyllä työnteon osalta havainnut. Mulla on se periaate ollut että niin kauan kun hoitaa itse omat raha-asiansa tekee työkseen mitä tahtoo. Hänelle ei kertomansa mukaan sovi 7-16 tyyliset työajat , saati sitten että olisi jonkun alaisena. Toistaiseksi olemme molemmat hoitaneet omat raha-asiamme , eikä sen suhteen ole nokan koputtamista.
Se vaan tosiaan harmittaa kun tuntuu että aikaa on kaikille muille muttei mulle. Ei ole kiva jatkuvasti tulla töistä kotiin kun on aina joku kaveri kylässä eikä äijää näy mailla eikä halmeilla. En tiedä, mutta yksinäistä tää vaan on. Joskus ois kiva kun tulee kotiin olis joku kysymässä miten päivä meni tai muuten vaan toivottais tervetulleeks.
Tänään taas hyvä esimerkki päivistä. Vihdoinkin mulla on vapaapäivä. Koko hiivatin päivän olen itsekseni ollut omassa seurassani, kun herra touhuaa vaihteeksi saunalla. Ja loppuhuipennukseksi yllätys yllätys... meille tuli kaveri kylään ja aikoo jäädä yöksi. Senhän siis tietää jo etukäteen miten ilta menee. Eli minä istun sisällä katson itsekseni tv:tä ja touhuilen ja hän viihdyttää ystäväänsä saunalla. Juu, ja ei auta se että menen mukaan ... ihan kiva ajatus ja kokeiltu on, mutta mitä mä teen miesten seurassa, joiden kanssa ei ole sitten mitään jutunjuurta... autoista ja talojen rakentamisesta kun en tiedä mitään. ... että näin...
Minulle tuli mieleen oitis että ehkä miehesi on vielä "kloppi", epäkypsempi suhteeseen kuin sinä. Ehkä hän ajattelee että "et anna hänen hengittää", vaikka kyseessä olisivatkin hänen omat pelkonsa esim. sitoutumisesta?
Toisaalta kysyisin onko miehesi ainut lapsi ja/tai hyvin hemmoteltu tai onko äippä voimamimmi imukuppeineen? Näiden lasten käsitys niin henkisestä kuin materiaalisestakin jakamisesta on joskus aikuisenakin hyvin itsekeskeinen.
Alkoholin käytön kanssa on syytä olla varuillaan. Samoin taloudellisen vastuuttomuuden.
Toki olet oikeassa vaatiessasi yhdessäoloa ja ennenkaikkea kompromissia ääritilanteeseen. Ja jos hän ei siihen suostu tai PYSTY, mieti tarkkaan mitä suhde sinulle antaa.
Onnea kevääseen!
Kiitoksia viesteistä. Kyllähän tän mun miehen lapsuudessa on paljon hämäriä asioita jotka varmaankin paljolti vaikuttaa tähän päivään. Viimeisen vuoden aikana kuitenkin onneksi kehitystäkin on joissain asioissa tapahtunut.Nykyisin hän kuitenkin on oppinut edes jollain tapaa näyttämään välittämisensä ja jopa pystyy sen sanomaan. Vaikee vaan ymmärtää välillä sitä että jos tosissaan välittää myös ajattelee toista jollain tapaa.Käytös kun ei oikein aina vastaa mielestäni sitä. Aikaisemmat suhteet hänellä on ollut yli 10 vuotta nuorempien kanssa. Hän itse kun on 34 ja edeltäjäni tällähetkellä taitaa olla 22v. Voisin kuvitella ainakin käytöksen perusteella että hän on tottunut saamaan kaiken haluamansa naiselta, eikä nainen saa kuitenkaan häneltä juurikaan mitään pyytää. Tyytyä vain olemaan siinä.Nuorten ja kokemattomien tyttösten kanssa se on toiminut kun eivät osaa varmaan mitään vielä suhteelta vaatia... en tiedä,toisaalta sekään ei häntä kaiketi sitte ole miellyttänyt.. On tässä välillä asioita rautakangen kanssa väännetty. Jopa psykologin juttusilla ollaan käyty, koska kyllä tää mies haluaa hirveesti kuitenkin yrittää. Mä tiedän että hän rakastaa mua tosi paljon, en mä sitä epäile, harmittaa vaan kun tällä tyylillä tää suhde ei kovin kauas kanna. Tietty pitäis olla optimisti ja aatella et, kun hän nyt on kumminin kehittynyt tunnepuolella vuodenkin aikana, ehkä hän jatkaa edelleenkin sitä kehittymistään. Siihen mä yritän kovasti uskoa.
Se on kuitenkin jännä, ettei hän kuitenkaan ravaa ravintoloissa kavereidensa kanssa, vaan niinkuin itsekkin sanoo haluaa olla kotona koska viihtyy kotona. Eikä mitään poikamiehen seikkaluhaluja tunnu olevan vaan hän kyllä nauttii ihan tavallisesta kotielämästä. Se vaan että kun päästäisi mut siihen kotielämäänsä mukaan. Vaikee selittää koko juttua, kun osa asioista varmaan ulkopuolisen silmissä kuulostaa siltä ettei miestä vois vähempää kiinnostaa. Mutta ei se ole niinkään... se olis liian helppoa jos niin olisi ja kyllä mäkin tiedän koska kuitenkin kannattaa luovuttaa.. Mä luulen että tää mies on vaan tietyllätapaa ´tunnevammainen´. Ei vaan ole koskaan oikein ollut normi parisuhteessa eikä muutenkaan toi tunnepuoli ole koskaan ollut oikein kunnossa. No mutta, empä heitä kirvestä kaivoon vaan annan aikaa ja yritän hiljalleen opettaa. :)
Kaikille hyvää kavättä ja yritetään jaksaa...
Jos tuon alkoholin käytön ottaisi pois. Eli tyypillä on nainen ja silti kaikki poikamiehen vapaudet. Tuollaista suhdetta toivon itsellenikin (olen mies...). Kannattaa alkaa harrastaa jotain kavereiden kanssa, niin ei ole niin yksinäistä. Niin miehesikin tekee.
tule tuosta kummemmaksi muuttumaan. Nyt sinun on aika lähteä ja etsiä sellainen mies, jonka kanssa voit kokea yhteisyyttä, rakkautta, hellyyttä, kunnioitusta. Tuolle miehelle olet lähinnä kodinhoitaja ja kunnytjokutäytyykuitenkinolla ihminen. Eihän teillä ole lapsia? Toivottavasti ei, silloin minä sinuna nostaisin pian kytkintä.... Jos on lapsia niin asia on paljon monimutkaisempi.