Onkohan minulla muuta vaihtoehtoa kuin avioeron haku? Onkohan joku muu ollut samassa tilanteessa ja selvinnyt?
Yritän kertoa mahdollisimman lyhyesti.
Muutama vuosi sitten mies sairastui psyykkisesti, siitä selvittiin, jotenkin, mutta hän joutui lopettamaan yritystoimintansa, käy nyt muualla töissä. Meillä talo maalla, kaksi lasta (8 ja 10), minun äitini naapurissa, isäni menehtyi hiljattain. Ulkoisesti kaikki kai ok.
Mutta en enää jaksa miestä. Hän siis pystyy tehdastöihin, mutta ei paljon sitten muuhun. Tai minusta tuntuu, ettei halua pystyä. Hän teetättää talon töitä mielellään äidilläni, joka ilmeisesti pelkää miestäni ja tekee vaikkei jaksaisikaan. Itse kuljen töissä ja minulla pitkähkö työmatka, joten en jouda paljon osallistumaan, lisäksi lapset harrastavat paljon ja kuskaan heitä.
Ongelma on kun mies tulee kotiin. Ja viikonloput. Viikonloppuisin mies juo. Ei kohtuuttoman paljon, mutta juo ja hänellä on vielä psyykenlääkkeitä käytössä. Sitten hän lähinnä nukkuu, on väsynyt, ärtynyt, kielenkäyttö ei ole lapsille sopivaa (kiroilua, haistattelua). Varsinkin sunnuntai ja alkuviikko ovat kaameita,kun mies tunnu jaksavan/viitsivän mitään.
minä en ainakaan enää jaksa. Äitini ei jaksa. Olen alkanut harkita talon laittamista myyntiin ja osakkeen ostamista lähempää keskustaa. Mies haluaisi samaa, siis sitä osaketta, että pääsisi talon töistä. Mutta ei vielä tajua, että en halua häntä sinne osakkeeseen juomaan ja nukkumaan ja olemaan pahalla päällä. Lapset eivät halua muuttaa, olemme ns maanläheisiä ihmisiä ja viihdymme erinomaisesti maalla. Me kaksi naisihmistä vain emme pysty taloa hoitamaan.
Minkäänlaisia tunteita en ole tuntenut miestäni kohtaan enää vuosiin. Olen kai lähinnä sietänyt ja mukavuudenhaluisena ihmisenä olen antanut tilanteen jatkua - en ole jaksanut hakea muutosta. En usko, että mieskään välittää kuin itsestään ja omasta mukavuudestaan. Mutta nyt ollaan tultu pisteeseen, että täytyy ajatella lapsia - he oireilevat jo, poika ottaa mallia isän käytöksestä ja tyttö on erittäin vaikea välillä.
Uskoisin, että jos mies jättäisi viinan, elämäkin alkaisi sujua. Mutta se on hänelle kuulemma ainoa ilo enää elämässä. Selvästi puhun siis sairaasta miehestä, mutta luulen hän haluaakin olla sairas ja saamaton ja laiska. Koska jos hän pystyy vuorotyöhön, hänen pitäisi pystyä muuhunkin kuin juomaan ja nukkumaan. Alkoholi ja lääkkeet eivät sovi yhteen ja niiden kanssa mies on todella väsynyt. Hän ei siis vedä mitään perskänniä, mutta ottaa tarpeeksi, että sen huomaa.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun.
Yritän kertoa mahdollisimman lyhyesti.
Muutama vuosi sitten mies sairastui psyykkisesti, siitä selvittiin, jotenkin, mutta hän joutui lopettamaan yritystoimintansa, käy nyt muualla töissä. Meillä talo maalla, kaksi lasta (8 ja 10), minun äitini naapurissa, isäni menehtyi hiljattain. Ulkoisesti kaikki kai ok.
Mutta en enää jaksa miestä. Hän siis pystyy tehdastöihin, mutta ei paljon sitten muuhun. Tai minusta tuntuu, ettei halua pystyä. Hän teetättää talon töitä mielellään äidilläni, joka ilmeisesti pelkää miestäni ja tekee vaikkei jaksaisikaan. Itse kuljen töissä ja minulla pitkähkö työmatka, joten en jouda paljon osallistumaan, lisäksi lapset harrastavat paljon ja kuskaan heitä.
Ongelma on kun mies tulee kotiin. Ja viikonloput. Viikonloppuisin mies juo. Ei kohtuuttoman paljon, mutta juo ja hänellä on vielä psyykenlääkkeitä käytössä. Sitten hän lähinnä nukkuu, on väsynyt, ärtynyt, kielenkäyttö ei ole lapsille sopivaa (kiroilua, haistattelua). Varsinkin sunnuntai ja alkuviikko ovat kaameita,kun mies tunnu jaksavan/viitsivän mitään.
minä en ainakaan enää jaksa. Äitini ei jaksa. Olen alkanut harkita talon laittamista myyntiin ja osakkeen ostamista lähempää keskustaa. Mies haluaisi samaa, siis sitä osaketta, että pääsisi talon töistä. Mutta ei vielä tajua, että en halua häntä sinne osakkeeseen juomaan ja nukkumaan ja olemaan pahalla päällä. Lapset eivät halua muuttaa, olemme ns maanläheisiä ihmisiä ja viihdymme erinomaisesti maalla. Me kaksi naisihmistä vain emme pysty taloa hoitamaan.
Minkäänlaisia tunteita en ole tuntenut miestäni kohtaan enää vuosiin. Olen kai lähinnä sietänyt ja mukavuudenhaluisena ihmisenä olen antanut tilanteen jatkua - en ole jaksanut hakea muutosta. En usko, että mieskään välittää kuin itsestään ja omasta mukavuudestaan. Mutta nyt ollaan tultu pisteeseen, että täytyy ajatella lapsia - he oireilevat jo, poika ottaa mallia isän käytöksestä ja tyttö on erittäin vaikea välillä.
Uskoisin, että jos mies jättäisi viinan, elämäkin alkaisi sujua. Mutta se on hänelle kuulemma ainoa ilo enää elämässä. Selvästi puhun siis sairaasta miehestä, mutta luulen hän haluaakin olla sairas ja saamaton ja laiska. Koska jos hän pystyy vuorotyöhön, hänen pitäisi pystyä muuhunkin kuin juomaan ja nukkumaan. Alkoholi ja lääkkeet eivät sovi yhteen ja niiden kanssa mies on todella väsynyt. Hän ei siis vedä mitään perskänniä, mutta ottaa tarpeeksi, että sen huomaa.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voimia sinulle
Kannattaa selvittää selvittää tilanne nyt. Muuten sairastut itse. Lapsesi tulevat kohta murrosikään, joten tarvitset voimiasi siihenkin. Pelkäätkö viikonloppuja ? Keskustele aviomiehesi kanssa, jos sellainen onnistuu. Jos ei, tee ratkaisusi yksin. Onko sinulla turvallisuuden tunnetta? On muuten yksi tärkeimmistä asiosta elämässä jaksamisen kannalta. Elämä ei ole ohi.
miettinyt samaa. Alkoholistin vaimona ei ole helppoa. Nyt on alkanut heräämään ajatus, että parempi varmaan erota en jaksa kannatella häntä enää. Hän juo salaa, pulloja löytyy mistä milloinkin, milloinkaan hän ei myönnä juoneensa, vaikka sen huomaa. Tai korkeintaan pari kaljaa... Lantraa viinapulloja vedellä, jotta en huomaisi hänen juoneen.
Olen koittanut hyvällä ja pahalla. Olen kuunnellut ja tukenut masennuksen hoidossa...
En kerta kaikkiaan kohta jaksa tätä.
Humalassa hän on joko masenutnut tai uhakas, ei ole koskaan lyönyt.
En haluaisi luopua talostamme, en haluaisi luovuttaa tai hajoittaa lastemme kotia. Pelkään miten pärjään taloudellisesti...
En jaksa uskoa siihen, että minullekin olisi vielä tarjolla sellainen tavllinen ja turvallinen elämä, mukavan ja rakastavan ihmisen kanssa...
Tiedän pariskunnan jossa just tuo alkoholi vääristi ja sotki perhe-elämää. Jaksamisen äärirajoilla mentiin siis ja ero alkoi olla väistämätön tosi asia.
Vaimo laittoi vaihtoehdon : joko hoito tai ero.
Mies meni tällaiseen Minnesota-systeemiin johon myös perhe osallistui tarpeen mukaan.
Porukka kimpassa tänä päivänä, uusin eväin.
Kannattaa yrittää tosissaan tuotakin, niin sitten on mielenrauha että varmasti on kaikkensa yrittänyt eikä vaan antanut elämän ja tilanteen kuljettaa kuin räsynykkea.
Meillä on juuri tuo tilanne päällä, että hoito tai ero. Valitettavasti mies tahtoo mieluummin eron. Alkoholista luopuminen pelottaa toden teolla ja syyt juomiseen löytyvät kuulemma minusta. Olen hirveän surullinen, peloissani ja uupunut. Meillä on upeat lapset ja pitkästä, pitkästä aikaa talouspuolella vähän helpompaa. rakastan selvää miestäni, en tätä valehtelevaa, ilkeäsuista vierasta. Hänellä taitaa olla vielä liikaa juomatonta viinaa jäljellä.
Vaikka miehesi syyttää juomisestaan sinua, muista että syy ei todellakaan ole sinun. Sinä et ole aiheuttanut miehesi alkoholismia. Hän ehkä hakee syntipukkia juomiselleen.
Itse olen myös samassa tilanteessa, naimisissa alkoholistin ja masentuneen miehen kanssa, joka ei ole kiinnostunut muusta kuin työnteosta(onneksi edes se) ja juomisesta. Joskus on todella raskasta, ja mietin miten jaksan eteenpäin, tai uskallan ottaa ratkaisevan askeleen, avioeron. Aika näyttää...
Perheenjäsenen sairastuminen koettelee aina perhettä. Puolison ja vanhemman mielenterveyden järkkyessä ja sen johtaessa pitkäaikaiseen psyykesairauteen saa yleensä perheen hajoamaan.
On vaikea ymmärtää saiarastunutta, että hän on oikeasti sairas. Ei kukaan tahallaan sairastu ja ala vain jaksamattomaksi. Läheisten ymmärrys menee ajoittain epäilyksi ja se heijastuu käytökseen ja perheenjäsenten vuorovaikutukseen.
Alkoholi on myrkkyä kaikille ja erityisesti yhdistettynä psyykelääkkeisiin. Miehelläsi on pahaolo ja hän todennäköisesti on alkanut turruttaa sitä sekäkäytöllä, eli pillerit ja viina. Niihin syntyy riippuvuus ja alkoholi jo itsessään lisää masennusta, joten siihen tulisi puuttua.
Asiaa ei pidä jäädä sivusta ihmettelemmän vaan yrittää auttaa ja antaa selvät rajat. Hakeutuisin mieheni lääkärin vastaanotolle, yhdessä hänen kanssa ja ottaisin ongelman puheeksi. Tee se näkyväksi. Et kertonut miehesi sairaudesta, mihin hän on sairastunut. Oletko saanut hoitavalta taholta ohjausta ja kuntoutus-suunnitelmaa, jossa perhe on huomioitu?
Tilanne ei ole sinun vika, nyt joudut vain ottamaan "ohjat" käsiisi ja hankkimaan tietoa ko. sairaudesta. Tekemään miehellesi selväksi yhdessä hoitavan lääkkärin kanssa, että puolisosi valitsee juomisen ja perheen välillä. Päätös ja vastuu on hänellä, kun hänelle on annettu tietoa sairaudesta, lääkityksestä ja alkoholista ja sinun kannastasi.
Lapsillesi hän on isä nyt ja aina, päädyitpä mihin ratkaisuun tahansa. Näin hän säilyy elämässäsi lasten täysi-ikäisyyteen saakka.
Mietin myös asennettasi:
"tehdastöihin, mutta ei paljon sitten muuhun. Tai minusta tuntuu, ettei halua pystyä"
Eikö se ole positiivista, että hän kykenee töihin? Miehesi käy läpi sairastumistaan, omaa kokemustaan ja menetyksiään. Siinä itsetunto ja oikeus ihmisyyteen on koetuksella. Ei jaksa enää huomioida perhettä, kun pitää itse selvitä. Saako hän mistään tukea ja kuntoutusta?
Mikäli hän ei sitä halua niin aikuisena ihmisenä vastuu ja päätös on hänellä ja vain hänellä! Lopuksi pohtisin vielä, onko perhe ja ympäristö hyväksynyt hänen sairastumisensa ja hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän on? Vaaditaanko häneltä enempi kuin mihin hänen terveydentilansa edellyttää?
Vaikeita ja raskaita asioita. Sinun tulee ajatella myös omaa jaksamistasi ja lasten parasta, ettei sairastunut vedä kaikkia mukaansa. Tiedättekö mistä haette apua?
sairastuin psyykkisesti ja olen mielestäni siitä parantunut ja selvinnyt. Minä vain pelkään ettei vaimoni halua enää yhteistä elämää, se todella pelottaa. Psyykkisesti sairaan ihmisen kannalta parasta on lähimmäisten rakkaus, että voi tuntea läheisten lämmön ja välittämisen. Itsekin pystyn kyllä normaaliin perhe elämään ja teen kyllä kotona kaikkea mahdollista mitä perhe elämään kuuluukin. Käyn normaalisti töissä. Tulevaisuus vain pelottaa. Muuta en pyytäisi kuin rakkautta ja välittämistä. Rakasta miestäsi hän tarvitsee sitä. Hän ei voi sitä sinulta vaatia. Rakkaus ei katoa pitkässä suhteessa vaikka tuntuisi siltä. Itse rakastan vimoani ja lapsiani hyvin paljon. Rukoilen että vaimoni ja minun välinen suhde kestää kaikki tuulet ja myrskyt. Toivon ettette tekään eroa, vaan kestätte kaikki tuulet ja myrskyt. Ihanaa elämää teille, ja samoin toivon itselleni.
miten voit sanoa ap. kirjoittajalle "rakasta miestäsi". Hänen kertomuksessaan miehestään ei ollut kerrassaan mitään mihinkä tarttua. Töistään laistava, vastuuntunnoton, alkoholisoitunut - reppana, joka itsekin sanoo alkoholin olevan hänen ainoa ilonsa elämässä. Jos joku tällaista ihmistä sanoisi rakastavansakin, niin hän ei liioin rakastaisi edes itseään.
Ehkä ois syytä selvittää ne syyt miksi mies on alkanut juomaan??? Itse ainakin voin kertoa että ongelmat parisuhteessa tai esim työ voi masentaa niin pahasti että tuntuu kuin elämä olisi merkityksetöntä.. Kyllä nainen pystyy myös ajamaan miehen hulluuden partaalle.. Kannattaa tosiaan nyt selvittää ensiksi se mikä on laukaissut miehesi juopottelun ja mikäli on mennyt jo siihen asteelle että miehesi on alkoholisti niin työ tulee olee haastava muttei mahdoton!!! Itse arvelisin että tuo oman yrityksen menetys ja normaali päivätyö on ne suurimmat syyt jotka on laittanut miehen dokaamaan.. Eikö miestäsi kiinnosta lasten harrastukset? Yleensä lasten harrastukset on hyvin motivoivaa ajanvietettä esim jos muksut pelailee lätkää tai jalkapalloa on hyvin piristävää käydä turnauksissa ja näin ollen elämään tulee jotain järkevää sisältöä :) Koittakaa pärjäillä ja ei kannata aina sitä eroa alkaa ensimäisenä murehtimaan koska tiedäthän sinä sen että miehesi kuolee parin vuoden sisällä siitä kun otat sen eron.. Oletko niin kylmä ihminen että pystyt siihen?
Ensinnäkin kiitos kaikille vastanneille.
Voin kertoa, että mies on aina ollut kova juomaan. Alkoholin käyttö on ollut hänellä aina kuvasaa, se on kuulunut hänen viikonloppuihinsa jo seurusteluajoista. Hänen käyttönsä rajoittuu viikonloppuun ja minä en hyväksy sellaista käytöstä lasten nähden. En itsekään absolutisti ole, mutta minun käyttöni rajoituu pariin viinilasiin. Hänellä kohtuukäyttöä on pullo kirkasta. ja koska hän on pidemmän aikaa käyttänyt paljon, se pullo ei tunnu missään ja määriä täytyy lisätä.
Ja ei. miestä ei kiinnosta lasten harratukset. HÄnelle ne ovat jotakin ylimääräistä riesaa viikonloppuna - mieluummin hän hää kotiin nukkumaan kuin katsomaan lasten urheilua.
Ja tiedän senkin, että jos ero tulee, mies tosiaan luultavasti rappioituu täysin. Tai sitten ottaa lopultakin itseään niskasta kiinni. Eroa en todellakaan ollut ihan ensimäisenä hakemassa - tätä on jatkunut vuosia.
No, viimeisen keskustelun tuloksena mies lupasi vähentää juomista ja osallistua enemmän - hän ei kuitenkaan halua menettää meitä. Katsotaan nyt kestääkö tätä nyt kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta. Viime viikonloppuna nimittäin se alkoholinkäyttä todellakin pysyi kohtuudessa (pari terävää paukkua). Yleensä se retkahddus on tullut kuukauden sisällä. Tai sitten hän lopultakin ymmärtää miten tosissani olen.