Peiliin katsomista

parempi vaihtoehto

Ei todellakaan kannata katsoa peiliin sen enempää, kuin että näyttää siistiltä. Sen sijaan kannattaa miettiä näille keskustelupalstoille kirjoittajia, tai käydä työpaikoissa katsomassa millaista sählääjää siellä on. Miettikää nyt, joku tänne kirjoittava itsestään liikoja kuvitteleva narsistikin on saanut töitä, moni työtön päihittää sellaiset mennen tullen! Se luuserisakki, jolle osaava työtön on uhka, niillähän se suurin tarve on mustamaalata työttömiä. Niiden lisäksi, jotka tarvitsevat kahden euron tuntipalkkaista työvoimaa.

Työssä on ihmisiä, joiden korkeinta osaamista on sanoa muita luuseriksi, paljon muuhun ne eivät pystykään. Minä ainakin olen ihan onnellinen, sillä olin mm. määräajan yhdessä valtion virastossa, jossa osastolla suunnilleen kaksi seitsemästä osasi jotain, muut osasivat lähinnä marista mitä kaikkea eivät ehdi. PikkuPäällikkö kaikista onnettomin tapaus, käytännössä iso päällikkö ja toinen osaajista tekivät ne työt, mitkä tuolle päällikölle olisi kuulunut. Huvittavinta, että yksi pahimmista kiireen valittajista on saanut ylennyksen. En tajua millä avuilla, ilmeisesti marisemalla tarpeeksi.

2

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osaava työtön

      Näinhän se valitettavasti monesti menee. Monesti olen törmännyt samaan ilmiöön. Suhteet on suuri apu työnsaannissa ja etenemisessä. Myös se, että osaa tarpeeksi tuoda itseään esiin vaikkei taitoja olisikaan. Isommissa työpaikoissa on hyvä luikerrella vuorovastaavien(tehtaissa)ja muiden paremmassa asemassa olevien suosioon. Kiirettä kannattaa valitella ja vähätellä kaikkien muiden osaamista.
      Ne hiljaiset puurtajat valitettavasti jäävät huomiotta ja unohduksiin vaikka tekisivät kaksinverroin töitä näihin kovaäänisiin itsensä esilletuojiin verrattuna.
      Osaamisella ei ole monessakaan paikassa loppupeleissä mitään arvoa-valitettavasti.

      • joskus tukityöllistetty

        Tiedän omasta kokemuksestani ollessani tukityössä, niin muutamat vakihenkilöt teetättivät töitänsä, itse luistellen niistä vetäen "lonkkaa".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe