ettekä te välttämättä osaa vastata, mutta miksi minä haluan päivittäin seksiä, mutta mieheni ei? Hän huomaa pettymykseni, kun uni alkaa painaa mieheni silmiä, mutta menee silti nukkumaan. 2-4 kertaa viikossa harrastamme, mutta suhteemme on kestänyt vasta vähän aikaa. Miehelläni on lapsi (3vee) toisesta avioliitosta, josta joutuu huolehtimaan. Minusta tulee vainoharhainen, sillä ainoa huomio, minkä mieheltä saan, on sitten kun lapsi on nukkumassa, ja silloinkin ehdimme olla valveilla vain vähän aikaa, ennen kuin miestä alkaa väsyttää. Voiko tämä kertoa siitä, ettei mieheni halua minua? Tai, että hänellä on toinen nainen mielessä? Minulla on paha miele, kun haluaisin mieheltäni läheisyyttä, mutta tunnun olevani koko ajan kakkonen. Illallakin, kun lapsi nukkuu. Tämän takia minusta tulee pirullinen, tietyllä tapaa, ja haluan usein "puhua" tai kysellä, mikä mielelläni on vialla. Hän ei sanoo, ettei mikään. Miten voin saada selville, onko miehelläni toinen nainen kuvioissa tai johtuuko hänen haluttomuutensa kenties minusta? Asia vaivaa minua sillä tavalla, että välillä on vaikea keskittyä muuhun.
Uskottomuudesta ei välttämättä
5
775
Vastaukset
- halut
ovat erilaisia. Se että miehesi ei halua seksiä niin paljon kuin sinä ei välttämättä mitenkään liity sinun haluttavuuteesi puhumattakaan toisista naisista. 2-4 krt/vko on kuitenkin ihan ok määrä (jos sitä nyt ylipäätänsä voi määrällä arvioida). Mitä enemmän asiasta jauhat tai suutut, sitä luultavammin hänelle tulee suorituspaineita. Sinun pitäisi mielestäni hyväksyä tämä tarpeidenne erilaisuus, ja keskittyä laatuun määrän sijaan.
- muutenkin
Jos suhteenne on kestänyt vasta vähän aikaa, niin tuntuu tuo seksijuttu aika luonnolliselta sinun puoleltasi. Olet rakastunut. Mutta et saa
mieheltäsi tarpeeksi huomiota ja hyvänäpitämistä.
Yritätkö saada miehesi tiiviimmin itsellesi tuolla seksijutulla. Onko se ainoa keino saada
mieheltä huomiota. Koita vaikka nyt pitää taukoa ja odota, että miehesi tekee aloitteen.
Häntä ehkä stressaa sinun jatkuva seksin tarpeesi ja rupeaa jo kohta välttelemään tilanteita joissa joutuu kanssasi kahdenkesken (aikaisin nukkumaan meneminen ym.).
Ei uskalla helliä ja pitää sinua hyvänä, kun ajattelee, että sen pitää johtaa aina yhdyntään. Pahimmillaan saattaa suorituspaineiden takia kärsiä impotentista.
Tuli vain tällaisia ajatuksia mieleen. - glaeigf
Lapsi oikeasti tarvitsee aikaa ja huomiota aivan eri tavalla kuin aikuinen ihminen. Sinä olet aikuinen, sori vaan, ja näin ollen sinun kuuluisi olla kykenevä tinkimään omista tarpeistasi jonkin verran. Jos et kykene jakamaan miehen huomiota tämän lapsen kanssa, et voi seurustella kyseisen miehen kanssa. Valitettavasti näin se vaan on.
- vaan libidosta
Tottakai lapsi tarvitsee huomiota, mutta sillä ei ole mitään tekemistä seksin määrän kanssa. Meillä on neljä lasta 0-14, ja seksiä on päivittäin - usein kahdesti. Kyse on libidosta, haluttaako paljon vai vähän.
- tiina*
Esitänpä vastakysymyksiä; oletko yhtään miettinyt miksi haluat seksiä päivittäin? Sehän teidän ongelma lienee; eikä siinä, että miehesi haluaa sekstailla vain 2-4 kertaa viikossa :),... Mitä muita harrastuksia ja yhteisiä mieltymyksiä teillä on kuin seksi? Oletko tutustunut tuohon 3-vuotiaaseen? Onko se nimenomaan niin, että miehesi JOUTUU huolehtimaan? Vai vain sinun mielestäsi joutuu huolehtimaan? Itse et yhtään välittäisi joutua huolehtimaan, vai?
Sinulla on paha mieli, kun haluaisit mieheltä läheisyyttä, mutta tunnet olevasi kakkonen. Noh, siinä osaan vähän neuvoa. Läheisyyttä ei saa kerjäämällä vaan antamalla sitä itse toiselle. Tässä auttaa nimenomaan muu kuin seksuaalinen läheisyys. Sen sijaan, että olet kade kolmivuotiaalle, osallistu enemmän hänen elämäänsä. Tehkää yhdessä kaikkea kivaa tai ihan vaan tavallista. Leikkikää, siivotkaa, leipokaa, peskää pyykkiä. Sellaista.
Eli: kun olet läheisempi lapsen kanssa, miehesi lähentyy sinua, tulet hänelle läheisemmäksi. Kun touhuat enemmän lapsen kanssa, kannat vastuuta lapsesta, väsyt ja uni alkaa painaa silmiäsi, etkä enää päivittäin jaksa muuta kuin vain ajatella seksiä... Jaa-a, pirullinen suunnitelma, tiedän, mutta pitäisi tehota :). Saat varmastikin mieheltäsi enemmän läheisyyttä ja huomiota.
Ai niin. Eräs miesystäväni kyselee tämän tästä "onkos kaikki okei". Se tuntuu hyvältä. Mutta jos hän kysyisi "mikä on vialla", niin se alkaisi ottaa nuppiin - suorastaan pilaisi tunnelmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377199Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265015L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694422TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153513Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242321Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3091836Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241736Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458