Mikähän helvetti mussa on vikana

M85.

Kun kaikille muille aina suodaan se onni. Ja tuntuu, ettei muita sinkkuja olekaan.

8

1705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuule kyllä

      ihan oikeesti ihan väärä luulo. Meitä sinkkuja on pilvin pimein, mutta kunnollisten sinkkujen ongelmana on vaan, miten kohdata toinen kunnollinen sinkku. Pitää vaan jaksaa liikkua eri tapahtumissa ja paikoissa (johan se on ihan toivottavaa ihan omaksi iloksikin), niin on mahdollisuus kohdata se oma puolisko. Jos on jokin asia mikä sattuu kiinnostamaan ( kai jokaisella on sentään jokin kiinnostuksen kohde)niin sellaisen harrastuksen parista juuri voi löytää samanhenkisen ihmisen omaan elämään. Kotiin jos jää niin sieltä ei kukaan osaa kyllä etsiä.
      Ja kuule ei se yhteiselokaan aina yhtä onnea ole. Kyllä arkielämä vaatii aika paljon sopeutumista toiseen ihmiseen ja päinvastoin. Ei se yhteiselo todellakaan onnistu jos kumpikin on itsekkäin odotuksin liikkeellä.
      Ja se että tuntuu ettei muita sinkkuja olekaan, niin se on kyllä nyt pelkkä tunne. Se ei ole todellakaan koko totuus. Kun säkin pääset tosta nähtävästi jonkinlaisesta itsesurkuttelusta tai mitä se nyt onkin eroon, ja opit hyväksymään oman olotilasi ja itsesi, niin hyvin todennäköisesti sullakin on kohta siinä se toinen ihminen nenän edessä, katsopas kun se tapahtuu yleensä täysin yllättäen ja odottamatta sen oikean kohtaaminen! Nyt kun on kesä taas tulossa niin toivon todella että säkin löydät sen oman kullan kainaloosi, mutta älä vaan sille sit ala surkuttelee omaa kohtaloas. Ilosen ihmisen kanssa on paljon kivempi olla ... tsemppiä tulevaan toivoo yks toinen sinkku... ;)

      • vielä se

        että ei sussakaan muuta vikaa tartte olla kuin että sulla on ollut vain niin huono tuuri tähän asti, ettet vaan ole kohdannut sitä oikeaa...:)Mutta tuuri voi kääntyä aivan odottamatta joten olepa valppaana. Onni voi olla odottamassa jo kulman takana...


      • M85.
        vielä se kirjoitti:

        että ei sussakaan muuta vikaa tartte olla kuin että sulla on ollut vain niin huono tuuri tähän asti, ettet vaan ole kohdannut sitä oikeaa...:)Mutta tuuri voi kääntyä aivan odottamatta joten olepa valppaana. Onni voi olla odottamassa jo kulman takana...

        Katella kun aina muilla on joku kun itsekin kaipaa rakkautta.


      • Top-Raimo
        M85. kirjoitti:

        Katella kun aina muilla on joku kun itsekin kaipaa rakkautta.

        homoseksiä Raimon kanssa? Nuuhkisit hanskaani..


      • M85.
        Top-Raimo kirjoitti:

        homoseksiä Raimon kanssa? Nuuhkisit hanskaani..

        ajatuskin kiehtoo. huoh.


    • kamala olla ..

      Voi kuule, sinä olet vielä nuori ja löydät takuulla kaverin itsellesi.
      Toista se on tällaisella vanhalla sinkulla, jolla ei ole enää toivoakaan löytää uutta ystävää loppuiäksi.
      Olen pian 50v ja ollut yksin noin 10v.Näin vanhaa ei enää kukaan halua.Odotan vain viikatemiehen saapumista.Sekin karttaa minua.Edes se ei halua tavata minua..

      • jos jalka

        vielä nousee ja vähän muukin niin juuripa sellaista kunnollista 30-50 v olen etsiskellyt ja sillä silmällä katsellut. Minusta taas on tuntunut että kaikki kivat 'sopivan ikäiset' seurustelevat vähintäänkin tai sitten vaan heitä ei kiinnosta.
        Olisiko sittenkin kyseessä se, että heitä pitäisi kolauttaa puulla päähän ja hiuksista raahata suojaan ,sitten kun tokenevat niin sanoisi että kuules kaveri, olisin kiinnostunut tutustumaan tositarkoituksella...
        Vai mitä mieltä olette, miten teistä voi tulkita oletteko kiinnostuneita ja kannattaako jatkaa yrittämistä vai jättää silleen? Ehdotuksia kaivataan


    • Huomauttaja.

      Onni kirjoitetaan isolla alkukirjaimella :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe