Laahari-naiset moottoritiellä

Paku-kuski

Olen ihmetellyt jo kauan tätä naisten pakonomaista tarvetta ajaa körötellä moottoritien keskikaistaa reilulla alinopeudella tai korkeintaan suurimmalla sallitulla. Erityisesti tämä vituttaa minua siksi, että joudun liikkumaan työni puolesta paljon motarilla.

Olen raksaäijä ja kuskailen vanhalla pakullani työkaluja yms. painavaa ja paskaista (uutta autoa ei tuon vuoksi kannata ostaa), joten meikäläisen on turha haaveilla nopeista kiihdytyksistä ja ohituksista. Joka helvetin päivä törmään seuraavanlaiseen ongelmaan:

Ajelen satasta, edellä kahdeksaakymppiä ajavaan rekkaan on matkaa parisensataa metriä. Koska en viitsi jäädä rekan taakse junnaammaan, niin vilkaisen ohitus mielessä taustapeiliin. Eikös perkele siellä olekin jo joku nissan micra nopealla kaistalla mukamas ohittamassa minua ja rekkaa.

Micra on sopivat 20 metriä minusta jäljestä, joten eteenkään ei viitsi tuupata, ettei nokka kiinni tuulilasissa jännittävä akka saa paniikkikohtausta ja tapahdu vaikka mitä. Micran nopeus on noin 2km/h suurempi kuin minun joten siinä sitten körötellään kylki kyljessä, kunnes minä sitten jarrutan, etten täräytä rekan perään. Micra pääsee nippa nappa rekan ohi siinä vaiheessa, kun "ohitus" on kestänyt noin 3 km.

Sitten, kun itse tarkoituksellisesti teen välimatkaa samaan edellä ajamaani rekkaan ja alan kiihdyttämään uudelleen ohitusta varten, niin eikös jumalauta taustapeilissä ole taas joku nakkipannu, jossa akka kädet valkoisina "ohittaa" "hitaampaa" liikennettä.

Eikä auta, vaikka kuinka laittaisin vilkkua vasemmalle, että hei, meikäkin ohittaisi, jos sinä et luuhaisi siinä ohituskaistalle. Ei auta ei. Siinä vaiheessa tulee aika väkivaltaisia ajatuksia mieleen. Seuraavalla kertaa kiilaan pokkana eteen.

Ja lähes poikkeuksetta ratissa on nainen. Tai sitten joku pitkätukkainen otus arabihuivissaan, josta ei ota selvää, että oliko pirkko vai martti.

Laahareille tiedoksi, että kannattaa matkustaa bussilla ja junalla viimeistään siinä vaiheessa, kun auton ratissa yli 80km/h nopeus alkaa tuntua Särkänniemen hurjimmilta vehkeiltä

16

1084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kallo

      Jos kertomasi mukaan nopeusero "Micraan" on 2 km/h, eiköhän se sinun pakukin liiku sen verran, että saat 150 m matkalla nostettua nopeuttasi esim. 5 km/h. Näin voit ohitustilanteessa tuupata kylmästi ohituskaistalle "Micran" eteen.
      Tietystikään et voi ennakoivasti hidastaa nopeuttasi samaa 5 km/h, niin voisit jatkaa jouhevasti ohitusta Micran perään.

      No worries!

    • Hersleppi

      Väännä siellä perillä mutteria vaan vähän rivakammin. Ja v-tunko välii silläkään tuntihommiss on.

    • sääjätkä

      rupee kaljotteleen äläkä täällä poraa ku nainen

    • Mainoksiin

      sitten ovat autokoulujen mainosasiakkaita. Ajavat juuri niinkuin pitää, ei koskaan kolareita, kun muut osaavat taidoillaan näitä varoa.
      Vuoden paras lukemani liikennekirjoitus.

      • peruutusharjoituksia :D LOL

        eilen oli yhden laajennustyönmaan takia tavallistakin ahtaamman kaupan parkkipaikalla naurussa pitelemistä. Ruudut oli täynnä joten käänsin auton tulosuuntaan ja sillä välin oli tuloväylällä olevan kapeaan kohtaan kerenny joku akka tulla ja tukkia väylän Volvo S40:llään. Kun hän huomasi ettei paikkoja ole sielläkään mistä tulen niin joutui peruuttamaan mutta oli siinä naurussa pitelemistä kun Volvo liikkui suunnilleen sentin kymmenessä sekunnissa kiemurrellen puolelta toisella, ratti aina ääriasentoon käännettynä, kesti kauan ennenkuin oli onnistunut peruuttamaan sen pari autonmittaa että pääsin itse välistä pois :D LOL

      • Ulrikki
        peruutusharjoituksia :D LOL kirjoitti:

        Se ei ole helppoa. Itse aina käännän pään taakse, peilistä katsoen menee kiemurteluksi.

      • jokumuu
        Ulrikki kirjoitti:

        Se ei ole helppoa. Itse aina käännän pään taakse, peilistä katsoen menee kiemurteluksi.

        Sivupeileistä katsoen auton taakse jää aina auton levyinen katvealue jonne ei suoraan peruuttamalla näe. Asian voi korjata nimenomaan kiemurtelulla, mitä tiukempia kurveja teet sitä pienemmäksi jäävät katveet. Asian pitäisi olla tuttu ainakin raskaan kaluston kuskeille.

        Tilannetta helpottaa jos sisäpeilin kautta näkee suoraan taakse. Kuorma-autoissa ja busseissa ei juuri näe, eikä aina henkilöautossakaan jos takalasi on tummennettu umpeen, sedanin hattuhylly on täynnä roinaa tai farmarin tavaratila lastattu kattoon asti.

    • ........................

      Miksi helvetissä aina pitää pilkata naisia ratissa? Kaikki liikenteen ongelmat on aina naisten syytä. Olen lopen kyllästynyt näihin misogyniaa lietsoviin machomiehiin.

      Minäkin alan tässä yleistämään sitten,että kaikki pakua kuljettavat äijät ovat suuria egoisteja jotka machoilullaan kompensoivat sitä, että heillä on hyvin pieni k**pä ja jotka tuntevat pakonomaista tarvetta roikkua edelläajavan perätuhdossa,vaikka edelläajava ajaa rajoitusten mukaan. Tuntuuko kivalta?

      Haukkukaa vain rumaksi feministilesboksi, vaikka sellainen en ole. En vihaa miehiä, vihaan vain miehiä, jotka viljelevät näitä typeriä stereotypioita naisten ajamisesta. Hyvät jatkot!

      • Mie vuan

        Minä tykkään naisista, autoilevista ja ei-autoilevista. Antaa noiden homojen kehua toisiaan.

    • jokumuu

      Ongelmasi on siis se, että moottoritiellä jotkut ajavat tasaisella nopeudella, joka on hiukan suurempi kuin sinun käyttämäsi nopeus?

      Voi murheen päivää.

      • liity tähän asiaan!

        Mutta kun joku tuossa kyseli, että miksi naisia aina pilkataan näissä autotouhuissa, niin on aivan pakko kertoa mielestäni yksi varsin hyvä syy!

        Olin menossa autopesulle ja eteeni oli ehtinyt yksi ämmä jonkun riisikipponsa kanssa. No ajattelin, että tupakan ehdin polttamaan siinä ulkosalla odotellessa. Ämmä ajoi sisään 'halliin' ja sammutti autonsa sinne. Mitään ei tapahtunut seuraavaan kymmeneen minuuttiin. (itse huomasin jo tuossa vaiheessa, että akka ei ollut syöttänyt kassalta saamaansa koodia koneeseen ennen ajoa sisälle) Ämmä sitten 10 min odottelun jälkeen alkoi hätääntyä ja käynnisti autonsa; se peruutti ensin pari senttiä ja sammutti taas autonsa. Sitten uusi startti ja samat sentit eteenpäin. Tätä jatkui seuraavat 10 minuuttia! Nauroin tottakai ulkona katsellen aivan kippurassa koko ajan. Ämmä huomasi tämän ja meni aivan noloksi ja hätääntyi entisestään. Seurasi kaameaa torven soittoa seuraavat 5 min ja mitään ei edelleenkään tapahtunut. Sitten akka peruutti kokonaan pois koneesta ja ajoi takaisin sisään - tällä kertaa niin vinoon ettei kone olisi kuitenkaan käynnistynyt. Viimein puolen tunnin tolkuttoman nauramisen jälkeen menin sisälle sanomaan myyjälle, että mene nyt hyvänen aika kertomaan tuolle tädille, mikä on vialla! Näin sitten tapahtuikin. Noin 45 min kesti akan auton pesu! Mutta oli kyllä niin vitun hauskaa, että aika kului kuin siivillä eikä oikeastaan odottelu edes vituttanut! Harmi vaan ettei ollut enempää yleisöä paikalla - oltais saatu kyllä vuosisadan naurut! Olis pitänyt kuvata tuo kännyllä ja laittaa vaikkapa youtubeen!

        Naiset ja autot eivät vain sovi yhteen!

      • liitykään
        liity tähän asiaan! kirjoitti:

        tarina kertonee enemmän itsestäsi. ei sitten tullut mieleen mennä ystävällisesti apuun. eräät ihmiset ja käytöstavat vaan ei kuulu yhteen.

        Siihen koneeseen joku koodi pitää syöttää? ainakaan itse en tajuaisi tuollaisesta paskan vertaa. Pesen autoni käsin, niinkuin se maaseudulla muutenkin pitää tehdä.

      • Apex One
        Ulrikki kirjoitti:

        Siihen koneeseen joku koodi pitää syöttää? ainakaan itse en tajuaisi tuollaisesta paskan vertaa. Pesen autoni käsin, niinkuin se maaseudulla muutenkin pitää tehdä.

        Toivottavasti kaveri sytyttää niillä röökeillään ei-riisikipponsa palamaan ja muut katselevat naureskellen vieressä, kun äijä sätkii kännykkänsä kanssa.

    • hanski ja enska

      Miksi sulle on ongelma, jos vauhti on korkeintaan suurin sallittu?? eihän sen kovempaa saa edes ohittaessa mennä.. Autokouluun kaltaisesi pitäis laittaa..

    • NiceAutoilija

      Itse olen huomannut naisena liikenteessä muutaman seikan. On totta, että itsekkin tulee äristyä usein, jos joku nysväri köröttelee edessä, että: varmaan taas joku ämmä ratissa. Ja niinhän siellä usein onkin. No, se naisista. Motarilla taas kun ohittelee vanhalla autolla miehiä uudemmissa autoissaan, syntyy mielenkiintoisia kilvanajoja. Mikä miehiin menee siinä kohtaa, kun nainen ajaa rinnalle ohittaakseen? Se onnettominkin nysväriäijä löytää silloin kaasupolkimen ja alkaa estää ohitusta. Ottaako jotenkin miehisyyden päälle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7975
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2259
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2178
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1746
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1243
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      1135
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      790
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe