Ikävöin ex-poikaystävääni. Kaukosuhde.

Tyttö.

Tapasimme netissä. Meillä oli tosi suuri välimatka. Minulla ja poikaystävälläni. Lisäksi meillä oli n. 4-5vuotta ikäeroa. Itse olen vielä 14. Txtailimme lähes päivittäin. Hän oli ensimmäinen jonka kanssa olin koskaan seurustellut. Kerroimme toisillemme usein, kuinka paljon rakastimme toisiamme. Hän oli ihana. Kerran hän kuitenkin ehdotti viestissään, että mitä jos eroaisimme kun välimatka on niin suuri rasite, myöhemmin hän oli tosipahoillaan ja pyysi anteeksi ja kertoi ettei halunnutkaan erota, ei tiennyt oikeen itsekkään mikä häneen meni. Seurustelu jatkui. Jonain päivänä mulla oli ''huono päivä'' Ja mä päätin erota poikaystävästäni ja itkin koko päivän sen jälkeen. Olimme yhdessä n. 3kk. Ajattelin häntä eron jälkeenkin koko ajan. Olin oikeasti ihan maassa ja surullinen. Ikävöin.
Meidän oli ollut tarkoitus tavatakkin, hän olisi hakenut minut luokseen. Mutta sitä päivää ei sitten koskaan tullutkaan... Erottuamme päädyin pian yhteen toisen jätkän kanssa. Minusta tuntuu ettei mulla ole tälle uudelle jätkälle niin suuria tunteita, kuin mulla oli sille edelliselle, josta oikeasti välitin. Haluaisin hänet takaisin, mutta en haluaisi loukata nykyistäni ja lisäksi jotenki nolottais kai pyytää sitä takas ja ku en tiiä haluisko se enää.. :/
Mitä pitäisi tehdä??????

2

831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lailaila

      Minusta ei kyllä ole kovin reilua, että olet jonkin jätkän kanssa, vaikka tunnet syvemmin jotain toista miestä kohtaan. Vaikuttaa siltä, että seurustelet vain seurustelemisen vuoksi, etkä itse miehen. Lisäksi olet aika nuori vielä. Vaikka onhan se todella luonnollista etsiä kumppania, mutta mitä jos viettäisit vielä nuoruuttasi ja nauttisit elämästäsi ilman miestä? Tuossa iässä sitä vielä ikäänkuin etsii itseään ja ajatukset voivat muuttua.

      Varmaan miun neuvot kuulosti kamalilta kliseiltä, mutta itse olen huomannut, miten totta nuo asiat onkaan. Olen myöskin vielä aika nuori, mutta tosin vähän vanhempi kuin sinä eli 22 -vuotias.

      Mielestäni sinulla ei todellakaan ole mikään kiire sitoutumaan miehiin. Voit ihan hyvin keskittyä ystäviin, opiskeluun ja harrastuksiin, oppia tuntemaan itsesi. Mielestäni se, että tietää ja tuntee itsensä, hyväksyy itsensä, on perusedellytys sille, että voi jakaa elämänsä kumppaninsa kanssa. :)

      • Tyttö.

        kiitoos kiitos :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7970
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2256
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2170
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1735
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1242
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1232
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1127
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      782
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe