shokissa vieläkin

tylysti jätetty

Tapasinpa noin kaksi viikkoa sitten paikallisessa ravintolassa oikein mukavan miehen. Huomasin, että hänkin kiinnostui minusta. Haki tanssimaan ja sitten tanssittiinkin koko ilta yhdessä. Ja hauskaa oli. Illan päätyttyä mies olisi tullut mun luo, mutta sanoin että ei nyt heti. Vaihdettiin sitten numeroita.
Yöllä kotiin päästyäni puhelin soi, se mieshän siellä... olin otettu, mutta samalla myös vähän hämillinen sillä en ole saanut aikoihin tuollaista huomiota. Puhuttiin puolitoista tuntia sinä yönä. ja sovittiin että hän tulee seuraavana päivänä käymään.
Aamu tuli... ja mieheltä viesti, missä toivotettiin hyvät huomenet hunajalle. Sitten pian puhelin jo soikin. Meni muutama tunti ja mies oli mun ulko-ovella.
Sen jälkeen oltiinkin tiiviisti pari viikkoa yhdessä. Hän asui mun luona, koska oli eronnut muutama kk sitten ja asui muuten vanhemmillaan. Omaan asuntoon muutto on edessä viikon sisällä.

Kaikki sen miehen sanomiset ja tekemiset viittasi siihen että se on tosissaan mun kanssa. Esitteli mut kavereilleen, vanhemmilleen, lapsilleen... ja kaikille kertoi kuinka "hurahtanu" se on muhun.
Tottakai mäkin tykästyin todella tähän tyyppiin. Pitkään aikaan tunsin olevani onnellinen. Meillä oli todella hauskaa yhdessä, ainakin mun mielestä.

Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina, kun tulin töistä kotiin, sen vaatteet oli kadonnu ja avain pöydällä... kaikki murentui sekunnissa. Ei viestiä, ei mitään jäljellä koko miehestä.

Laitoin viestiä puhelimeen, ei vastausta. tais olla kolmannen viestini jälkeen kun siltä tuli lyhyt vastaus,jossa luki " tykkään susta, mutta en pysty nyt suhteeseen. täytyy saada ensin oma elämä kuntoon. olen pahoillani"
Siinä kaikki mitä se selvitti että miksi jätti mut.
Se että se jätti mut AIVAN täysin yllättäen, on ottanu tosi lujille selviytyä tästä.
Vielä edellisiltana oltiin rakasteltu ja oltiin toisissamme kiinni... ja seuraavana päivänä kaikki onkin ohi.Ilman mitään ennakkovaroitusta.
En todella käsitä tapahtunutta.
Oon laittanu viestejä, missä oon kertonu omista tunteista ja ajatuksista, mutta ei mitään vastausta. EI siis mitään. Aivan kuin koko miestä ei olisi enää olemassakaan. Vaatii aikamoista sydämen kylmettämistä kun ei laita mulle viestin viestiä. Oon todennäkösesti tehny itteni ihan typeräksi laittamalla viestejä, enhän ees tiedä lukeeko se niitä vai poistaako samantein kun näkee kuka on lähettäny.

Oon tosi surullinen. Olisin halunnu tietää oikean syyn miksi jätti mut, oppisi itestäänkin taas jotain.

24

2476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullinen74

      En voi sanoa muuta kuin miehet on just tollaisia. Ensin leikitään, et kaikki on hyvin ja ollaan ihastuneita ja suunnitellaan tulevaisuutta. Ja yks kaks kaikki on loppu, ilman selitystä. Mä kysyin kaksi kertaa MIKSI? Mutta en saanut vastausta ja en tule saamaan. Mun sydän itki ja suri ja hajosi, mutta elämää on vaan jatkettava. Siinä toivossa, että ehkä joku päivä tulee vastaan se oikea ihminen ja joka haluaa olla juuri minun kanssa ja minun takia. Loukkaamatta, kiitos. Voimia :o)

    • aivan samassa tilanteessa o...

      Olen aikoinaan kokenut täsmälleen saman kuin sinä nyt ja aavistan mitä käyt läpi.
      Onneksi sain seuraavat neuvot ja noudatin niitä myös. Myöhemmin tiesin että toimin oikein.
      Eli
      Mitä nyt teet.

      1) Välittömästi poistat kaikki tektiviestit ko. henkilöltä. Sekä saapuneet että lähetetyt. Joka ikinen.

      2) Poistat ko. henkilön numeron puhelimestasi.

      3) Hän toimi väärin ja kypsymättömästi sinua kohtaan. Hän saisi hävetä. Et sinä. Sinähän uskoit mitä hän lässytti. Huom! Ei ehkä turhan takia ole tullut avioero jos ko. henkilö on ollut moinen toisen tunteita huomioimaton ihminen myös avioliitossaan, josta ero tuli.
      Eli sinä säästyit huonolta suhteelta, vaikkei nyt siltä tunnu.

      4) Juo teetä, se auttaa shokkivaiheessa. Siivoa, mene kävelylle raittiiseen ilmaan, tapaa joku tuttu, ihan mitä vaan. Taikka ota nokoset, kirjoita ylös mitä sulle tapahtui, mitä tunnet juuri nyt. Kymmenen vuoden päästä voit katsoa tuota tekstiä ja miettiä miltä säästyit ja mistä mielipahasta selvisit oikein hienosti.

      5) Itke pettymystä, ulvo oikein kunnolla, mutta älä missään nimessä tekstittele ja kiusaa itseäsi lisää.

      • Tunteellinen sinkkumies

        Toi kirjoittaminen itseään varten auttaa todella paljon! Tiedän sen kokemuksesta.

      • lähtee uuteen

        suhteeseen aivan liian aikaisin eron jälkeen eivätkä näin ollen käy läpi eron aiheuttamia tuntojaan. Tällä sinun tapaamalla miehellä kävi juuri näin ja sääli, että ne tunnot tuli esille tällä tavalla ja sinä sait kärsiä sen vuoksi. Mitä tästä voidaan oppia on se, että irtautukaa kunnolla entisistä suhteista ennenkuin alatte uutta. TÄÄ ON TARKOITETTU KAIKILLE.

      • Rakastava osapuoli

        Mutta niitä ei ole kuitenkaan helppo noudattaa. Sydän kaipaisi jotain selityksiä. Jos on tuntenut kauan ja toimeen on tultu, on vaikea uskoa todeksi yhtenä päivänä, että toinen ei nyt vain jostain syystä halua enää kuullakaan mitään.

      • löytyy enemmänkin...
        lähtee uuteen kirjoitti:

        suhteeseen aivan liian aikaisin eron jälkeen eivätkä näin ollen käy läpi eron aiheuttamia tuntojaan. Tällä sinun tapaamalla miehellä kävi juuri näin ja sääli, että ne tunnot tuli esille tällä tavalla ja sinä sait kärsiä sen vuoksi. Mitä tästä voidaan oppia on se, että irtautukaa kunnolla entisistä suhteista ennenkuin alatte uutta. TÄÄ ON TARKOITETTU KAIKILLE.

        jotka tylysti jättävät toisen tekstarilla tai soittamalla. Itselleni kävi samoin viikko sitten, kaiken piti olla paremmin kuin hyvin, mut mies vaan kertoi tylysti, että se on loppu nyt. Koska hänellä ei ole aikaa, kas yllättäen aika olikin rajallista, juuri kun meidän piti alkaa tekeen toisiimme tuttavuutta. Tiedän alkuperäisen kirjoittajan tunteet, se voi olla todella raastavaa miettiä asioita, yrittää tehdä selkoa sille, miksi näin kävi. Itse sorruin siihen, että lähetin varmasti kymmeniä viestejä miehelle, vaatien selitystä häneltä ja sainkin aina sen saman stoorin kuulla "ei ole aikaa kenellekkään", syystä, jota en tiedä vieläkään, mutta arvailen, että hän palasi exänsä luo.

        Olen valvonut öitä, miettinyt paljon, ja usko pois sinä aloittaja, kaikki menee ajan myötä ohi, vaikka oletkin kokenut rankan pettymyksen. Itse olen viikon asiaa märehtinyt, siis todella paljon, ja tänään huomasin heti aamulla, että on paljon parempi olla kuin vaikka toissa aamuna. Kai se oma mielikin kyllästyy siihen ainaiseen miettimiseen ja on pakko alkaa ajattelemaan muitakin asioita. On vain ymmärrettävä, että se ihminen ei ollut arvoisesi, ja muistaa, että tärkeintä olet sinä itse ja sinun hyvin vointi. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee asioita, puhu ystävien kanssa, ulkoile jne...Niin mäkin olen tehnyt, vaikka vaikeaa onkin ollut se lähteminen vaikkapa lenkille, mut kunnon rääkki, se tekee hyvää :)) Tsemppiä sulle :)

      • tylysti jätetty
        Rakastava osapuoli kirjoitti:

        Mutta niitä ei ole kuitenkaan helppo noudattaa. Sydän kaipaisi jotain selityksiä. Jos on tuntenut kauan ja toimeen on tultu, on vaikea uskoa todeksi yhtenä päivänä, että toinen ei nyt vain jostain syystä halua enää kuullakaan mitään.

        ... ei ole helppoa noudattaa neuvoja, vaikka ne viisaita onkin, sillä sydän on siitä jämerä kapistus että siellä kun on se ikävä ja kaipuu ja se pakahtunu rakkaus, mitä et voikkaa enää antaa toiselle, niin on erittäin vaikea noudattaa mitää järkeviä neuvoja.

        Oon itkeny... jumalauste vaikka kuinka paljon, se helpottaa hetkeksi aina.
        Oon keksiny hommia itelle, että ois muuta ajateltavaa.

        Illat on vaikeita. Eikä siihen auta oikein mikää.

        Oon sentäs jo 38 vuotias, joten luulis että järkeä löytyy, mutta kun sydän päättääki jotain aivan muuta, niin ei siinä sit auta ku kärsiä nahoissaan ja YRITTÄÄ ottaa opikseen.

      • itsekin eronnut
        tylysti jätetty kirjoitti:

        todennäköisesti kaikki tapahtu ihan liian äkkiä.. ero takana ja ehkä odellakin tykkäs sinusta, mutta ei sitten ollutkaan valmis suhteeseen vaan halus alottaa ihan tyhjältä pöydältä. Älä syyttele itseäsi, mutta opi että vanha viisaus; "varokaa vasta eronneita".

      • itsekin eronnut
        itsekin eronnut kirjoitti:

        Ja vielä toinen juttu... miehet ei kelaile asioita samalla tavalla kun naiset. Olen huomannut, että miehet mieluummin menevät eteenpäin tai pakenevat, kun pohtivat ja käsittelevät niitä. Naiset sitten valitettavasti analysoivat itsensä puhki ja tässä asiassa tuntuu epäreilulta miten miehet pääsee helpommalla.

        Mutta se on kyllä parempi keino kun monien miesten tapa turruttaa asiat tuoppeja kumoamalla.

        On varmaan tietty niitäkin jotka voivat lähteä ja jättää tylysti. Näkisin itse asian suorastaan toisin päin, mutta tapahtuu siis molemmin päin. Kun vain tietäisi miksi?

    • niin että

      eihän se sinun vikasi ole, että mies on epätasapainossa itsensä kanssa. Varmasti hän piti sinusta ja olikin hurahtanut sinuun, mutta koska ilmeisesti on "vuoristorata"-tyyppinen tapaus, on sinun turha saada hänestä pysyvää miestä vierellesi. Voi myös olla, että hän käy ylipäätään elämässään kriisiä läpi aiemman suhteen tienoilta, asuntoakaan kun ei hänellä ole ja sitten vielä lapset yms.
      Jätä mies rauhaan ja muista ettet ole tehnyt mitään väärää. Ihastumisessa ja aidossa tykkäämisessä ei ole mitään hävettävää. Jos jollain on jotain hävettävää, niin sillä miehellä.

    • annastiina*

      Todella ikävää, että jouduit kokemaan noin kovan iskun. Se, että mies esitteli sinua eikä pitänyt pimennossa, on aika erikoinen juttu. Paremmin asian ymmärtäisi, jos näin ei olisi ollut.

      Me naiset mietimme ja pohdimme. Työstämme läpi asiaa ja selviämme siitä voittajina. Miehet turruttavat mieluimmin tunteensa. Joskus nämä ikävät asiat sitten purkautuvat heilläkin. Moni mies kirjoittaa tälläkin palstalla katkerasti naisista.

      Olen itsekin tullut pari kertaa kunnolla petetyksi. Olen 50 eli ei se ikää katso. Kun haluaa löytää kumppanin ja tulla rakastetuksi, niin silloin on myös helposti höynäytettävissä.

      MUTTA muistakaamme, että jos emme koskaan uskalla mitään, emme myös koskaan saa mitään.

      • tylysti jätetty

        Olet aivan oikeassa, että jos ei uskalla niin ei mitään ikinä saakkaan. Ajattelin että nyt kerrankin ainaisesta varuillani olosta syöksähdänkin suhteeseen niin etten aina aloittele varovasti jne. Joo ja mitä sain, paskaa niskaan asenteella, mutta kyllä mä tästä selviän.
        Oli niin helppo lähteä mukaan, kun mies oli muka niin tykästyny, ja osoitti sen... kunnes sitten lähti elämästäni yhtä nopeaa kuin oli siihen tullukki.

    • tylysti jätetty

      jo tässä vaiheessa kaikille jotka ovat laittaneet viestiä tähän mun aloittamaan keskusteluun.
      Olen saanut hyviä neuvoja ja kannustavia sanoja. Olen huomannut että syy ei ollut minussa, vaikka olen itseäni syytellyt.
      Ainut mikä harmittaa todella, on se että lähdinkin niin helposti mukaan sen miehen puheisiin. Nolottaa kun ehdin omille vanhemmillekin kertoa hänestä niin onnellisena ja sanoa että nyt taitaa olla loppu elämäni mies... paskan marjat, mua taidettiin viedä ihan 6-0.

      • mitään selittämättä

        Kun asioita tapahtuu epänormaaliin tahtiin, niin mieli tavallaan tulee jälkijunassa ja tunteet myös.
        Siksi mieli yrittää kelata asioita taaksepäin ("re-wind"), esimerkiksi tekstiviestitellään ihmiselle joka on täysin ennakoimattomasti ja yllättäen tai asiaa selittämättä (tai toista eroon valmistelematta) esimerkiksi kadonnut tai hylännyt.
        Tunteet voivat myös voimistua hylkääjää kohtaan koska hylkääjän virittelemille tunnesuhteelle ennen hylkäystä, eli entisten tunteiden päälle on hylkäyksen tapahduttua myös liimautunut nyt hätä, epätietoisuus omasta arvosta ja itsetunnosta, perusturvallisuuden hetkellinen heilahtaminen, jne.
        Tilannehan on ristiriitainen järjelle ja mielelle. Ensin on kaikki hyvin ja ihanaa. Sitten toinen vain häipyy kuin pieru saharaan.

        Mutta pointti on tämä että vaikka tunteet vahvistuisivat hylkäyksen jälkeen (teen mitä tahansa että saan hänet takaisin, en koskaan voi ketään rakastaa niin kuin häntä, ne vahvistuvat vain hetkellisesti ja tunnepiikki laimenee noin 6:ssa viikossa.

        Ellei sitten tee omaa itseään kohtaan sitä typeryyttä että ylläpitää yksipuolisesti omaa kuluttavaa ja turhauttavaa tunnepiikkiä viestitellen välinpitämättömälle tyypille selitystä vaatien.

        Tai pahimmassa tapauksessa aloita tunnekarusellia uudelleen ja "aloita alusta" niin söpösti ja vetoavasti katuvan hylkääjän kanssa.

        Jokainen tietää tämän ilmiön kuinka kadonneen omaiset saavat rauhan vasta kun läheisen kohtalo selviää ja he voivat haudata omaisensa.

        Myös rakkauden yllättäen kadotessa , mielen täytyy saada rauhassa haudata tunteensa. Ja kyllä se sen tekee, kun ei lähde pelailemaan vaan tekee päätöksen ja lupauksen itselleen, josta pitää kiinni. Eli: kuinka ihmistä saa kohdella minun mielestäni.

      • pari sanaa tunteista
        mitään selittämättä kirjoitti:

        Kuvailemasi mies vaikuttaa suoraan sanoen tunne-elämältään epätasapainoiselta. Ei normaali kaveri tolleen tosiaankaan toini, itsekki tajuut sen. Joten anna olla. Säästyit varmaan suuremmalta tunnemankeloinnilta kun tommonen jätkä häipy.

      • Rakastava osapuoli
        mitään selittämättä kirjoitti:

        Kun asioita tapahtuu epänormaaliin tahtiin, niin mieli tavallaan tulee jälkijunassa ja tunteet myös.
        Siksi mieli yrittää kelata asioita taaksepäin ("re-wind"), esimerkiksi tekstiviestitellään ihmiselle joka on täysin ennakoimattomasti ja yllättäen tai asiaa selittämättä (tai toista eroon valmistelematta) esimerkiksi kadonnut tai hylännyt.
        Tunteet voivat myös voimistua hylkääjää kohtaan koska hylkääjän virittelemille tunnesuhteelle ennen hylkäystä, eli entisten tunteiden päälle on hylkäyksen tapahduttua myös liimautunut nyt hätä, epätietoisuus omasta arvosta ja itsetunnosta, perusturvallisuuden hetkellinen heilahtaminen, jne.
        Tilannehan on ristiriitainen järjelle ja mielelle. Ensin on kaikki hyvin ja ihanaa. Sitten toinen vain häipyy kuin pieru saharaan.

        Mutta pointti on tämä että vaikka tunteet vahvistuisivat hylkäyksen jälkeen (teen mitä tahansa että saan hänet takaisin, en koskaan voi ketään rakastaa niin kuin häntä, ne vahvistuvat vain hetkellisesti ja tunnepiikki laimenee noin 6:ssa viikossa.

        Ellei sitten tee omaa itseään kohtaan sitä typeryyttä että ylläpitää yksipuolisesti omaa kuluttavaa ja turhauttavaa tunnepiikkiä viestitellen välinpitämättömälle tyypille selitystä vaatien.

        Tai pahimmassa tapauksessa aloita tunnekarusellia uudelleen ja "aloita alusta" niin söpösti ja vetoavasti katuvan hylkääjän kanssa.

        Jokainen tietää tämän ilmiön kuinka kadonneen omaiset saavat rauhan vasta kun läheisen kohtalo selviää ja he voivat haudata omaisensa.

        Myös rakkauden yllättäen kadotessa , mielen täytyy saada rauhassa haudata tunteensa. Ja kyllä se sen tekee, kun ei lähde pelailemaan vaan tekee päätöksen ja lupauksen itselleen, josta pitää kiinni. Eli: kuinka ihmistä saa kohdella minun mielestäni.

        Aina ei ole niin helppoa haudata sitä. Omalla kohdallani on oikeastaan pienoinen ihme etten ole törmännyt häneen. Ehkä asiaan vaikuttaa että oikeastaan olen vältellyt sellaisia paikkoja missä voisimme törmätä sattumalta. Yhteiset tuttavat jne ...... Siksi se olisi hyvä saada jotenkin järjestykseen.

        Vai miten sinä itse olisit, jos joutuisit yllättäen ihmisten nähden hylkääjäsi kanssa samaan pöytään ?

      • tilanteessa....

        Korrekti ja viileä. Mahdollisimman etäinen ja haluaisin nopeasti poistua tilanteesta.
        Marttyyriksi en rupeaisi enkä säälimään kokopäiväisesti itseäni. Se toinenhan tässä oli säälittävä.

      • pientä selvennystä kaipaa....
        tilanteessa.... kirjoitti:

        Vai miten sinä itse olisit, jos joutuisit yllättäen ihmisten nähden hylkääjäsi kanssa samaan pöytään ?

        Korrekti ja viileä. Mahdollisimman etäinen ja haluaisin nopeasti poistua tilanteesta.
        Marttyyriksi en rupeaisi enkä säälimään kokopäiväisesti itseäni. Se toinenhan tässä oli säälittävä.

        Mä käsitin että tuo suuri rakkaus oli kestänyt 2 viikkoa. Siis kaksi viikkoa? Ja sängyssä oltu, ja sukulaisille esitelty?
        Olipa vauhti. Kannattaa ottaa ehkä iisisti ja tutustua rauhassa seuraavalla kerralla että millanen ihminen tuo oikein on, onko heti pakko mennä sänkyyn ja muuta. Siis jos tosiaan tuo on ollu vain tuo 2 viikkoa.

      • tylysti jätetty
        Rakastava osapuoli kirjoitti:

        Aina ei ole niin helppoa haudata sitä. Omalla kohdallani on oikeastaan pienoinen ihme etten ole törmännyt häneen. Ehkä asiaan vaikuttaa että oikeastaan olen vältellyt sellaisia paikkoja missä voisimme törmätä sattumalta. Yhteiset tuttavat jne ...... Siksi se olisi hyvä saada jotenkin järjestykseen.

        Vai miten sinä itse olisit, jos joutuisit yllättäen ihmisten nähden hylkääjäsi kanssa samaan pöytään ?

        ...olisin samassa pöydässä ihan normaali itseni. Ehkäpä jopa odottaisin sopivaa hetkeä jututtaa miestä... kysyisin että kuinka menee.
        En vihaa sitä miestä joka mut jätti, en halua polttaa siltoja takanani... jos ei muuta niin sitte pientä small-talkia harrastan.

      • Rakastava osapuoli
        pientä selvennystä kaipaa.... kirjoitti:

        Mä käsitin että tuo suuri rakkaus oli kestänyt 2 viikkoa. Siis kaksi viikkoa? Ja sängyssä oltu, ja sukulaisille esitelty?
        Olipa vauhti. Kannattaa ottaa ehkä iisisti ja tutustua rauhassa seuraavalla kerralla että millanen ihminen tuo oikein on, onko heti pakko mennä sänkyyn ja muuta. Siis jos tosiaan tuo on ollu vain tuo 2 viikkoa.

        Me emme koskaan ole sängyssä olleet ja olemme tuntenteneet kauan toisemme. Liiankin kauan.

        Mutta vähän sinä vaikea olisi vain olla viileästi jututtaa. Ei siitä mitään tulisi.

    • FG.

      Aika tyypillistä miehen käyttäytymistä. Miehet yleensä vetäytyy kuoreensa ja miettii näitä asioita, vaikka eivät sitä ulospäin näytäkään.

      Teidän juttu alkoi muutenkin aika pirun nopeasti melkein kertarysäyksellä. Mies tuli vaan jossain välissä toisiin ajatuksiin ja mietti, että mitä ihmettä hän oikein touhuaa. Kai se vaan halusi hetken aikaa söpöillä ja kadota sitten maisemista.

      • *****

        miehet käyttäytyy noin??? Eikö ne halua nähdä naisen kyyneliä kertoessaan että nyt tää ei ookkaa enää kivaa tää yhdessä olo.
        Meinaako miehet että on helppo vaan lähteä ilmottamatta mitää etukäteen? Kai se on helppoa miehille sitten tehdä niin.
        Sehän on todella musertavaa naiselle joka on jätetty yllättäen, huomata kun tulee kotiin että ei ookkaa enää mitää. Tunnemyllerrys on aivan valtava... Ja sitten se asioiden miettiminen. Sitä kelaa ja kelaa tapahtunutta kaikilta asioiden puolilta kun ei ole saanut mitään vastauksia että miksi.
        Vaikka suhde ois ollu lyhytkin niin kyllä pitäisi toista osapuolta sen verran arvostaa ja kunnioittaa että juttelisi asiasta etukäteen. Olen sitä mieltä.

      • ****

        ... mies käyttäytyy noin? Varsinkin toi jättämistapa on tosi kylmä tapa jättää vaikkakin on lyhyestä suhteesta kysymys.
        Oli sitten suhde kestäny kauan tai vähän niin sen verran voisi toista osapuolta kunnioittaa ja arvostaa että kertoisi että tästä nyt ei taidakkaan tulla mitään. vai eikö mies kestä nähdä kyyneleitä? Katsoo että on helpompi vaan pyhkäistä mitää sanomatta veks koko suhteesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7970
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2256
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2170
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1735
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1242
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1232
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1127
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      782
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe