Rullaveikkaukset 2008

Veke veikkaaja

Pistetään pystyyn tämän vuoden spekulaatiot!

Kuka vie SM-kisat?

Mikä on Suomen joukkue EM-\MM-kisoihin?

Huhun mukaan Valtonen ja Brandt mukana kuvioissa. Pystyykö hitaat pikismiehet pistämään kampoihin täysverisille ja nopeakinttuisille rullamiehille. Mielenkiintoinen kausi tulossa, ei muuta kun keskustelut pystyyn ja löylyä kiukaalle;)

- Veke -

63

5231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keravan Herala

      Miesten osalta kansainvälistä menestystä tuskin on odotettavissa tänäkään kesänä. Muutama sijoitus maailmancupissa mahdollista saada 20 sakkiin, mutta vaatii tuuria.
      Naisten puolella tilanne näyttää surkealta koska nuoria ei edes tulossa lajin pariin.
      Kotimaan kisoja hallinnee sama "ikämiespoikien" porukka kuin tähänkin asti. Eli ei mitään uutta auringon alla.

    • jaksaa jauhaa

      samaa asiaa pauhaa. Jaksakoon, mutta sama levy, sama ura, samat sävelet, samat sanat. Talvella Turun jäistä ja pikaluistelun sm-veikkauksista, keväällä maajoukkueesta, rullaluistelijoiden hyysäämisestä liiton taholta, kesällä siitä ihmeellisestä marathon strokesta, syksyllä hän haukkuu täällä kaikki, erikoisesti vuoden luistelijavalinnat... TOSI SPEKULAATTORI on tämä Turun puolen mies. Ja aina hän jaksaa haukkua markettirimpulat, kakarat, rusettiluistelut. Joku on jo kirjoitellut, että palsta on vain huippuluistelijoiden palsta. Kattia kanssa, mutta näin moni muu ajattelee. Tämä suvereeni rulliskoutsi näkee maailmassa vaan sen huipun, yleensä se on jo niin huippua, että sen huippua ei näy. Ei Finlandiassa eikä oikeastaan muuallakaan. Paitsi jäällä, jossa noita jääkenttien kiitäjiä on niin ilo katsella. Ja tätä tarinaa tulee... uskokaa tai älkää. Ei taida uskaltaa enää käyttää rullakoutsi-nimimerkkiä, kun muut nimimerkit on pakissa. Loppuun puristetaan aina tuttu hymiö ;)

      Hmmm, Veke olis tosi hieno nimimerkki sulle. Hyvä keskustelunavaus, jos jaksat pitää huumoria loppuun asti yllä. Tosin tätä epäilen ja taas pahinta pelkään. Sillä ne kuuluisat kielikuvat hyppivät silmille ja se kuuluisa ruskea väri lentää uhkaavasti ruudun läpi...

      Mutta ei ehkä tällä kertaa... optimismia kehiin!

      • pysy poissa

        optimismi on ainakin omasta kirjoituksestasi todella kaukana.Mene muualle jakamaan arvailujasi ja kurjuuttasi.

      • Kurjan värssy
        pysy poissa kirjoitti:

        optimismi on ainakin omasta kirjoituksestasi todella kaukana.Mene muualle jakamaan arvailujasi ja kurjuuttasi.

        Optimismikin on kaukana minusta, todella säälittävä tilanne.

        Pysy poissa! Lapsellisuuttako? Lapsikin kehittyy jossain vaiheessa aikuiseksi. Pitäisikö minun pysyäkseni poissa katkaista yhteydet nettiin. Siis en viitsisi hajoittaa tiekkariani tai tehdä mitään muutakaan yhtä tyhmää. Olen sittenkin optimisti (aloin jo pelätä) enkä pysy poissa.

        Meitä kurjuuttamme veisaavia on muitakin, joita olet yrittänyt siunata "pysy poissa" saarnoilla. Paitsi nämä huiput ja nakuluistelijat, joille sepität ylistysvirsiä. Mutta autakoon armias, jos käytän sauvoja, markettirimpuloita tai tai tarvitsen neuvoja luistelun opetteluun, niin olet antamassa porttikiellon. Mutta netti on keksitty, porttikieltoa ei voi antaa meille kuin unissasi.

        Olisi yksi uusi virsi, uusi saarna. Saarnasi kiertävät vuodenaikoja. Samaa virttä viserrät joka kevät. Samat nimet, samat jutut, samat... Mikset vaihda aiheita, älä ota niin tosissaan aina, ei kaikki maailmassa ole huippua, huumoria kehiin ainakin välillä.

        Kukaan ei jaksa samaa, samaa, samaa.

        Aamen.

      • Monten Munkki

        Aaah.. Olipas makiat talviunet. Nyt talvirähmät pois silmistä ja Rullakoutsia herättelemään ;) Kyllä me koutsin kanssa tullaan teitä tänne jututtamaan kunhan lumet sulaa ja tekniikkatestit\reenit saadaan aloitettua. Yritetäämpä tänä kautena keskustella aikuismaisesti niin ei tule turhia mutinoita, hieman ihmetyttää tämä vihamielisyys tällä palstalla. Ei muuta kun suuta hevosenkengälle ja ulos rullistelemaan.

      • mutta mikä
        Monten Munkki kirjoitti:

        oli veikkauksesi? Kesällä veikkailtiin, että oletkin "rullakoutsi"-nimimerkin kaksoisolento. Siis "Montenegron Munkki". Tämä on oma veikkaukseni.

      • Montenegron Munkki
        mutta mikä kirjoitti:

        oli veikkauksesi? Kesällä veikkailtiin, että oletkin "rullakoutsi"-nimimerkin kaksoisolento. Siis "Montenegron Munkki". Tämä on oma veikkaukseni.

        Paha veikata tässä vaiheessa, kun ei tiedä ketkä edes luistelee tänä vuonna. Mutta alkukausi avaa silmiä.

        Tänään käytiin koutsin kanssa painelemassa pitkin pyöräteitä, olihan raskasta näin talven jälkeen.

      • Kosovon Pommi
        Monten Munkki kirjoitti:

        Aaah.. Olipas makiat talviunet. Nyt talvirähmät pois silmistä ja Rullakoutsia herättelemään ;) Kyllä me koutsin kanssa tullaan teitä tänne jututtamaan kunhan lumet sulaa ja tekniikkatestit\reenit saadaan aloitettua. Yritetäämpä tänä kautena keskustella aikuismaisesti niin ei tule turhia mutinoita, hieman ihmetyttää tämä vihamielisyys tällä palstalla. Ei muuta kun suuta hevosenkengälle ja ulos rullistelemaan.

        itsensä Montenegron Munkkina. Kun Montenegron Munkki on vihdoin herännyt, hän voi herättää Rullakoutsin eli itsensä unesta. Ja mistä pirun unesta???? Rullakoutsi on ollut ahkerin kirjoittaja koko talven ajan suomi24ssä eri nimimerkeillä. Yleensä hampaat irvessä, muita haukkuen. Rullakoutsin juttuihin löytyvät takuulla linkit. Se talviunesta. Tämä Rullakoutsi on silmänkääntötemppujen mestari. Vielä muka vihamielisyyttä tällä palstalla. Totuus on se, että ennen kuin Rullakoutsi-nimimerkki ilmestyi palstalle, keskustelu oli täällä aika sopuisaa ja rauhallista. Vihamielisyys "hieman ihmetyttää" muka. Vasta muutama paivä ja viikko sitten täällä on tullut häneltä kuraa täyssangollinen.

        Muka "makiat talviunet". Muka pitää herätellä Rullakoutsia. Varsinainen satusetä tämä Rullakoutsi. Pitäisikö minun nipistellä itseäni, että olenko hereillä vai talviunessa. Miten voi olla, että molemmat olisivat yhtäaikaa vaipuneet talviuneen. Heehhehheeeeeh. No samana persoonana niin voi käydäkin. Mutta kyllä he=rullakoutsi on ollut koko talven täällä.

      • pyörätiet
        Montenegron Munkki kirjoitti:

        Paha veikata tässä vaiheessa, kun ei tiedä ketkä edes luistelee tänä vuonna. Mutta alkukausi avaa silmiä.

        Tänään käytiin koutsin kanssa painelemassa pitkin pyöräteitä, olihan raskasta näin talven jälkeen.

        Meillä täälläpäin ei ole harjauksesta tietoakaan.

      • Korsikan Kukko
        Kosovon Pommi kirjoitti:

        Juohtui mieleen edellisistä viesteistä. Jokin aikaa sitten heräsin unesta ja ajatukset hulmahtivat uniseen mieleeni. Kaikki tuntui oudosti niin unenomaiselta. Oikein tuli nipisteltyä itseäni, josko olisin oikeasti hereillä. Taidan olla hereillä kaikesta päätellen. Onneksi en ole edes puolittunut kahdeksi persoonaksi. Että Montenegron Munkki ja Rullakoutsi talviunessa. No ovat sitten unisia miehiä olleet. Ovatko olleet unessa yhtä unisia vai toinen unisempi kuin toinen. En ole ennen kuullut kaksoistalviunesta. Aikamoinen yhteisunisaavutus rullaluistelun alalla. Yksissä miehissä, mahdollisesti käsi kädessä, "talvirähmät karistettuaan" he sitten saapuvat tänne meitä jututtamaan mahdollisesti punainen matto avattuna ja levittettynä heidän eteensä ja kunniafanfaarien kajahdellen. Kuulen jo heidän tahdikkaat askeleensa ajatuksissani. Näin siis Montenegron Munkki suunnittelee edellisessä viestissään meille maan matoisille. Toisessa viestissään Montenegron Munkki ylistää raskasta yhteislenkkiään Rullakoutsin kanssa pitkän talven jälkeen. Ylivoimainen kaksikko, aina yhdessä, talviunessa ja muussa elämässä. Yhteinen herätys, yhteislenkit, yhteiset jutut ja tarinat. Hyvä näin. Kaksinaisuus joka on kuin yhdestä kivestä veistetty. Kaksi miestä joka on kuin yksi. Munkki ja koutsi. Koutsimunkki. Montenegron Munkkikoutsi.

        Mitä tämä on. Untako edelleen? Joudun maallikkona taas nipistämään itseäni. Hereillä ollaan. Siis munkki ja koutsi. Kumpi on kumpi. Onko koutsi munkki vai munkki koutsi. Asia lienee näin kaikesta huolimatta: yksi mies mutta kaksi nimimerkkiä. Nyt olen hereillä. Mutta joskus unisten ajatusten selkiyttäminen on hyvästä.

      • Kosovon Pommi
        Korsikan Kukko kirjoitti:

        Ei kuulu inahdustakaan. Päättivät olla yksissä tuumissa olla hiljaa, nimittäin tämä Rullakoutsi&MontenegronMunkki, telepaattista kykyä!!!

      • Korsikan Kukko
        Kosovon Pommi kirjoitti:

        Ei kuulu inahdustakaan. Päättivät olla yksissä tuumissa olla hiljaa, nimittäin tämä Rullakoutsi&MontenegronMunkki, telepaattista kykyä!!!

        johdonmukaista päättelykykyä. Kykenet samoihin huippusaavutuksiin (kuin minäkin) kuin alalla kuin alalla. Mikä muuten on ÄO:si?

      • Kosovon Pommi
        Korsikan Kukko kirjoitti:

        johdonmukaista päättelykykyä. Kykenet samoihin huippusaavutuksiin (kuin minäkin) kuin alalla kuin alalla. Mikä muuten on ÄO:si?

        Se on O jos verenluovutuskorttiin on luottamista. Olen kyllä ihan järjissäni vai mitä tarkoitat? Ainakaan meillä ei näytä olevan mitään telemaattisia kykyjä kuten noilla eräillä. Älä yritäkään vertailla minua itseesi. En tunne ainakaan minkäänlaista hengenheimolaisuutta korsikalaisiin - tarkoitan tätä Napoleonia, joka taitaa olla jos ei ainoa niin ainakin tunnetuin korsikalainen. Hän syntyi Ajacciossa Korsikassa. Tarkoittaako tuo Korsikan kukko tuota surkeaa Napoleonia? Muka Korsikan Kukko. Mene itseesi!

        Muuten eikö tällä palstalla pitänyt keskustella rullaluistelusta eikä verenluovutuksesta?

        ÄÖ ei ole veriryhmä, mutta sun ääöösi voi ollakin 0 . Kosovon Pummilta voi odottaa näköjään mitä vaan. Ajatuksesi ei oikein kulje näinä päivinä vai heräsitkö sinäkin talviunilta?Ei ainakaan meillä ole mitään telepaattista yhteyttä.

        Tuo Montenegron Munkki alias Rullakoutsi on todella mielenkiintoinen tapaus. Eikö sinustakin. Sanoisin, että tämä nimimerkkipelleily ms-pelleily on vuosituhannen suurin huijaus. Otetaanpa esimerkki. Tämä munkkikoutsi on mm. pannut KC Boutietten suuhun sellaisia sanoja, joita tämä ei ole koskaan sanonut. Yleensä, jos siteerataan jonkun sanomisia, mainitaan tarkka lähde. Muuten siteeraus tulkitaan huuhaaksi. Lukekaapa seuraavasta linkistä. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=1500000000000048&posting=22000000028487277#22000000028487277

        Mitä KC munkkikoutsin väittämänä sanoo, selvisi jokaiselle. Otanpa toisen linkin, jossa KC Boutiette puhuu itse videolla. Hän sanoo samasta asiasta täysin toisella tavalla.
        http://sportsillustrated.cnn.com/olympics/events/1998/nagano/athlete_of_day/boutiette.html

        Klikatkaapa nyt kohdasta, jossa lukee TNT Interview ja kuunnelkaa, mitä hänellä on sanottaavaa! Hänhän sanoo kaiken rullaluistelusta tasan tarkkaan toisinpäin, kuin mitä munkkikoutsi on väittänyt.

        Myöskään väite KC Boutietten ennenaikaisesta vetäytymisestä rullisradoilta ei pidä paikkaansa kuten seuraavista tammikuun Miamin maratonuutisista selviää.
        http://www.inlineplanet.com/08/01/miim.html

        Ja vielä tulokset:
        http://www.inlineplanet.com/forum/viewtopic.php?p=9037

        Ja kuin pisteeksi i:n päälle munkki sanoo ylimielisen varmasti: "Tässä asiassa on siis muutkin samaa mieltä kun koutsi;)". Munkin ja koutsin telepaattinen yhteys on täydellistä, suorastaan ylimaallista. Vasen käsi tietää tarkkaan mitä oikea tekee!

        Edellisestä viestistä jäi pois suomennos:
        "Rullaluistelun ja pikaluistelun välillä on eräs ero. Rullaluistelussa vartalo tekee työtä paljon enemmän ja rullaus tapahtuu pyörän kanteilla. Voitte nähdä, että puristukseni pyörän ulkokanteilla ovat todella isot ja jalkani heilahtavat taake ja käytän paljon hyväksi ylävartalon liikettä. Jäällä ylävartalon on oltava paljon vakaampi. Alla ovat yhden millimetrin terät, joka pureutuu jäähän, mikä antaa enemmän voimaa, mikä antaa enemmän vauhtia." Näin sanoo siis Boutiette clipissä jo vuonna 1998 eli noin kymmenen vuotta sitten. Ja se on täysin päinvastaista rullaluistelusta ja dp:stä, mitä Montenegron munkki alias Rullakoutsi väittää KC:n muka sanoneen:
        "...taannoin rullailun lopettanut rullalegenda KC Boutiette sanoi, että hänen mielestään ei mitään DB:tä ole olemassa, on vain rullaluistelutekniikka." Kaikki epärehellisyys paljastuu aikanaan, sanokaa minun sanoneen, niin totta kuin olen Korsikan Kukko.

      • juurikin

        lopetti hommat kun huomasi että kaikki ylävartalon vemputukset ja jalkojen heittely olivatkin täyttä huuhaata?

        Lähtiessään sitten kaiketi totesi tuon
        Rullakoutsin siteeraaman lauseen; hänen mielestään ei mitään DB:tä ole olemassa, on vain rullaluistelutekniikka.

        Tuo tuntuisi hyvin sopivan pettyneen ja harhautetun miehen jäähyväissanoiksi.

      • rullakoutsi
        Montenegron Munkki kirjoitti:

        Paha veikata tässä vaiheessa, kun ei tiedä ketkä edes luistelee tänä vuonna. Mutta alkukausi avaa silmiä.

        Tänään käytiin koutsin kanssa painelemassa pitkin pyöräteitä, olihan raskasta näin talven jälkeen.

        käytiin tosiaan munkin kanssa lenkillä.hyvinhän se tekniikka löytyi ja kovaa meni. kyllä talven hiitolenkit antaa hyvän pohjan rullaluistelulle.

      • tuo Montenegron munkki
        rullakoutsi kirjoitti:

        käytiin tosiaan munkin kanssa lenkillä.hyvinhän se tekniikka löytyi ja kovaa meni. kyllä talven hiitolenkit antaa hyvän pohjan rullaluistelulle.

        että olisi ollut raskasta näin talven jälkeen, hmmm?

      • Kosovon Pommi
        rullakoutsi kirjoitti:

        käytiin tosiaan munkin kanssa lenkillä.hyvinhän se tekniikka löytyi ja kovaa meni. kyllä talven hiitolenkit antaa hyvän pohjan rullaluistelulle.

        hiihtolenkeillä, kun sanoitte juuri että herättelitte toisianne talviunesta? Toinen kysymys, mistä Raisiossa ja Turun suunnalla löytyi lunta? Kolmas kysymys, jota joku muukin kysyi, miten munkki väsyi lenkillä ja rullakoutsi ei, jos olitte talviunilla?

      • Kosovon Pommi
        rullakoutsi kirjoitti:

        käytiin tosiaan munkin kanssa lenkillä.hyvinhän se tekniikka löytyi ja kovaa meni. kyllä talven hiitolenkit antaa hyvän pohjan rullaluistelulle.

        tekniikka löytyi ja kovaa meni. Niinpä niin. Sittenhän ei tarvitse enää treenata. Tekniikka on kerralla valmis ja jo ensimmäisellä kerralla meni kovaa. Teitkö muuten enkan?

      • Monten Munkki
        Korsikan Kukko kirjoitti:

        ÄÖ ei ole veriryhmä, mutta sun ääöösi voi ollakin 0 . Kosovon Pummilta voi odottaa näköjään mitä vaan. Ajatuksesi ei oikein kulje näinä päivinä vai heräsitkö sinäkin talviunilta?Ei ainakaan meillä ole mitään telepaattista yhteyttä.

        Tuo Montenegron Munkki alias Rullakoutsi on todella mielenkiintoinen tapaus. Eikö sinustakin. Sanoisin, että tämä nimimerkkipelleily ms-pelleily on vuosituhannen suurin huijaus. Otetaanpa esimerkki. Tämä munkkikoutsi on mm. pannut KC Boutietten suuhun sellaisia sanoja, joita tämä ei ole koskaan sanonut. Yleensä, jos siteerataan jonkun sanomisia, mainitaan tarkka lähde. Muuten siteeraus tulkitaan huuhaaksi. Lukekaapa seuraavasta linkistä. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=1500000000000048&posting=22000000028487277#22000000028487277

        Mitä KC munkkikoutsin väittämänä sanoo, selvisi jokaiselle. Otanpa toisen linkin, jossa KC Boutiette puhuu itse videolla. Hän sanoo samasta asiasta täysin toisella tavalla.
        http://sportsillustrated.cnn.com/olympics/events/1998/nagano/athlete_of_day/boutiette.html

        Klikatkaapa nyt kohdasta, jossa lukee TNT Interview ja kuunnelkaa, mitä hänellä on sanottaavaa! Hänhän sanoo kaiken rullaluistelusta tasan tarkkaan toisinpäin, kuin mitä munkkikoutsi on väittänyt.

        Myöskään väite KC Boutietten ennenaikaisesta vetäytymisestä rullisradoilta ei pidä paikkaansa kuten seuraavista tammikuun Miamin maratonuutisista selviää.
        http://www.inlineplanet.com/08/01/miim.html

        Ja vielä tulokset:
        http://www.inlineplanet.com/forum/viewtopic.php?p=9037

        Ja kuin pisteeksi i:n päälle munkki sanoo ylimielisen varmasti: "Tässä asiassa on siis muutkin samaa mieltä kun koutsi;)". Munkin ja koutsin telepaattinen yhteys on täydellistä, suorastaan ylimaallista. Vasen käsi tietää tarkkaan mitä oikea tekee!

        Eipä puhu KC tuossa "tnt interview" kohdassa mitään double pushista, hän sanoo vain, että rullilla käytetää korostuneemmin ulkokantteja ja vartalon liikettä kuin jäällä. Juuri tästä puhuin muinoin, KC nimenomaan aikanaan korosti, että Double Push on hänen mielestään väärä termi koska ulkokantilla olo ei ole työntö!

      • Korsikan Kukka
        Kosovon Pommi kirjoitti:

        tekniikka löytyi ja kovaa meni. Niinpä niin. Sittenhän ei tarvitse enää treenata. Tekniikka on kerralla valmis ja jo ensimmäisellä kerralla meni kovaa. Teitkö muuten enkan?

        jassoo jassoo, mitä sössötystä syherrät, puhu suoraan asiasta ja äläkä jassottele, pummi!!!

        Katsos asian ydintä. Pahin ongelma kuntoilijalla (ehkä monilla kilpaluistelijoillakin) on vetää heti ekalla kerralla "kovaa" eli itsensä piippuun. viisas ottaa monta lenkkiä rauhallisesti, jopa monta kymmentä lenkkiä, ennenkuin vetää kovaa. Tämä totuus eikä mikään jasso jasso.

        Eliittiluistelijakin aloittaa peruskuntokaudella. Tai on aloittanut jo talvella kauan sitten. Sydäntalvi on parasta peruskunnon luomisaikaa. "Talviuni" pitäisi panna pannaan heti alkuun. Eikä mitään jassoo.

        Montenegron Munkki ja Rullakoutsi puhuivat taas palturia. Toinen sanoi, että molemmat olivat talviunessa ja toinen sanoi, että talvella olisi hiihdetty. Kumpi valehtelee? Sekin vielä, että heti "kovaa meni". Osaanhan minäkin kirjoittaa "kovaa meni" vaikka kuinka monta kertaa, kovaa meni, kovaa meni kovaa meni, kovaa meni. Täh, kuinka monta kertaa pitää toistaa. Yleensä Korsikan Kukko on laulupäällä aamusin. Nythän on ilta. Menee rytmi sekasin.

        Tämä "kovaameno" on aivaan suoraaaaaan sanottuna palturia eikä mitään jasso jassoo. Lisäksi olen vieläkin samaa mieltä, että Montenegron Munkki ja Rullakoutsi ovat sama henkilö, puhuvat samalla tyylillä ja yhtä potkua palturia minkäs kerkiivät ja iliman henkiästymäti. Mutta epäilen että lenkillä henkästyvät minkäs kerkiivät eikä mittään j.... no mikä se sana oli kun henkästyttää taas?

      • vähän tekemistä?
        Korsikan Kukka kirjoitti:

        Ei voi kuin ihmetellä tämän yhden huuhaan j a t k u v a a valitusta ja ihmettelyä siitä kuka on minkäkin nimimerkin takana. Puhuisit joskus a s i a a äläkä aina irvi toisten kirjoituksia.IHAN SAMA vaikka joku kirjoittaisi sadalla eri nimimerkillä!ovat sentään liittyneet asiaan eli rullaluisteluun.siis oikeasti asiaa toisin kuin eräät täällä (kuten minäkin nyt kun en yrityksistä huolimatta voinut olla provosoitumatta).Suurin osa onkin jo antanut tämän huuhailla rauhassa. koitan jaksaa taas minäkin.anteeksi te kaikki muut purkaukseni.

      • kujanpää häämöttää
        Monten Munkki kirjoitti:

        Eipä puhu KC tuossa "tnt interview" kohdassa mitään double pushista, hän sanoo vain, että rullilla käytetää korostuneemmin ulkokantteja ja vartalon liikettä kuin jäällä. Juuri tästä puhuin muinoin, KC nimenomaan aikanaan korosti, että Double Push on hänen mielestään väärä termi koska ulkokantilla olo ei ole työntö!

        Voi Jeesus tätä tyhmääkin tyhmempää väittelyä samasta ainaisesta aiheesta.

      • Lapin Jäkälä
        vähän tekemistä? kirjoitti:

        Ei voi kuin ihmetellä tämän yhden huuhaan j a t k u v a a valitusta ja ihmettelyä siitä kuka on minkäkin nimimerkin takana. Puhuisit joskus a s i a a äläkä aina irvi toisten kirjoituksia.IHAN SAMA vaikka joku kirjoittaisi sadalla eri nimimerkillä!ovat sentään liittyneet asiaan eli rullaluisteluun.siis oikeasti asiaa toisin kuin eräät täällä (kuten minäkin nyt kun en yrityksistä huolimatta voinut olla provosoitumatta).Suurin osa onkin jo antanut tämän huuhailla rauhassa. koitan jaksaa taas minäkin.anteeksi te kaikki muut purkaukseni.

        älä vaivu epätoivoon, jatkukoon keskustelu, tämähän on keskustelufoorumi
        1.maistele nyt omiakin juttujasi - tämä on jälkimakua
        2.lupsakoita juttujahan nämä
        3.vaikka vain esimakua...

        Jos et enää kestä
        1.vaihda foorumia
        2.keskustelualuetta
        3.keskusteluaihetta
        4.rauhoitu

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, tavataan sanoa.

      • loppuun asti
        kujanpää häämöttää kirjoitti:

        Voi Jeesus tätä tyhmääkin tyhmempää väittelyä samasta ainaisesta aiheesta.

        kujanjuoksua. Ilman tyyliä. Säälittä.

        Ja viihdyttävää keskustelua. Katkotta.

        Ilman lopputulosta. Ratkaisutta.

        JATKAKAA SAMAA LINJAA. LUKIJOIDEN MÄÄRÄN KASVU ON VARMAA.

      • Kosovon Pommi
        loppuun asti kirjoitti:

        kujanjuoksua. Ilman tyyliä. Säälittä.

        Ja viihdyttävää keskustelua. Katkotta.

        Ilman lopputulosta. Ratkaisutta.

        JATKAKAA SAMAA LINJAA. LUKIJOIDEN MÄÄRÄN KASVU ON VARMAA.

        paisuu kuin pullataikina emännän leivinpöydällä kun saamme lukijoita lisää. Rullaluistelusta tulee kesän suosituin hittiharrastus. Rullis saa ja ottaa oman tilansa, joka sille kuuluu! Skiket, rullasukset, sauvakavelyt ja kaikki maaiman humputukset jäävät jalkoihin!

      • älä vain lottoa, veikkaukse...
        Lapin Jäkälä kirjoitti:

        älä vaivu epätoivoon, jatkukoon keskustelu, tämähän on keskustelufoorumi
        1.maistele nyt omiakin juttujasi - tämä on jälkimakua
        2.lupsakoita juttujahan nämä
        3.vaikka vain esimakua...

        Jos et enää kestä
        1.vaihda foorumia
        2.keskustelualuetta
        3.keskusteluaihetta
        4.rauhoitu

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, tavataan sanoa.

        toivon että noudatat neljää viimeistä oikein HYVÄÄ ohjetta.Aamen ja halleluja.

      • Korsikan Kukko
        älä vain lottoa, veikkaukse... kirjoitti:

        toivon että noudatat neljää viimeistä oikein HYVÄÄ ohjetta.Aamen ja halleluja.

        koska, viestisi on niin sekava. Selitä tuolle Kosovon Pommille. Se voi ymmärtää kun sen ÄO on 0 .

      • Kosovon Pommi
        Korsikan Kukko kirjoitti:

        koska, viestisi on niin sekava. Selitä tuolle Kosovon Pommille. Se voi ymmärtää kun sen ÄO on 0 .

        otat liikaa oppia siltä toiselta kukolta joka syntyi Korsikalla. Veriryhmäni on 0 ja siinäkin plussa perässä. Ääööni liikkuu aivan toisissa sfääreissä kuin sinun. Mittasin tieteellisesti oman ääööni netissä olleella hienolla ohjelmalla ja ääöö oli 999999. Nummerot eivät edes riittäneet valtavan älyn mittailuun.

        Sulla voi olla kukkolisää omassa älyssäsi. Kukkoilet ja kie'ut aivan liikaa näissä karkeloissa. Et edes kerkiä mitään merkittavää sanomaan sille munkkikoutsille. Puhumattakaan rullaluistelusta.

      • kiperää ja kitkerää
        Kosovon Pommi kirjoitti:

        paisuu kuin pullataikina emännän leivinpöydällä kun saamme lukijoita lisää. Rullaluistelusta tulee kesän suosituin hittiharrastus. Rullis saa ja ottaa oman tilansa, joka sille kuuluu! Skiket, rullasukset, sauvakavelyt ja kaikki maaiman humputukset jäävät jalkoihin!

        joo, jatketaan tällä upealla "palstan parhaat kysymykset" aihealueella

        kosovon mukkikoutsi, kuka vi**u se on?
        laakerien parhaat öljyt?
        onko deebee alien-teknologiaa?,
        onko Chad alien?,
        saako markettiluistimilla luistella?,
        onko luistelu ekologinen harrastus?,
        tiukkeneeko perse luistelemalla?,
        voiko asfaltti olla surkeampaa kuin kaikkein surkein asfaltti?,
        Voiko laihialla luistella?,
        jos kaadun niin korvaanko asfalttiin tulleet naarmut tielaitokselle?,
        voiko koiraa potkaista jos emäntä ei näe?,
        voiko luistelemalla tienata euron, miten?
        jos menen kovaa niin kuinka kovaa menen?,
        paljonko väliä on kilometrillä ja metrillä?,
        Jos syke on 80, niin onko se leposykkeeni?
        kenelle pitää soittaa jos rengas menee puhki skikestä?
        Kumpi voittaa otsikot: lätkäpelaaja(karalahti) vai rullaluistelija (Sauli)?
        Kumpi olen: minä vai sinä?

      • Kosovon Pommi
        kiperää ja kitkerää kirjoitti:

        pitäisi alkaa valmentaa Saulia, molemmat kun tupakoivat kovasti. Paitsi että tota koutsi joutuu pitämään tupakkitaukoja heh. Mutta taitaa Saulin ajatusmaailma olla kovasti toisenlainen kuin rullakoutsin. Koutsin mietelmät on alallaan kattavasti ainoalaatuinen. Riitti kiiti... I quit!

      • niagaran viegara

        hyvä jos lopetit kukkoilija. ei suvaita moista vihamielisyyttä.

    • on intoa täynnä

      ja se näyttää muilta puuttuvan.sen kerran kun joku avaa keskustelun,niin heti löytyy mollaajia.
      tyypillistä.

      jos ei ole parempaa kommentoitavaa niin ei kannata tulla näille keskustelusivuille ollenkaan.

      minä veikkaan että tämä kausi tuo uusia nimiä tuloslistoille.ainakin junnusarjoissa.lepola?kinnunen?

    • jts

      sitä vartenhan noita veikkauksia tehdään että syntyis keskustelua, se on ihan ok homma.

      "Hitaat pikismiehet", tuohon en ihan voi yhtyä.
      Lyhyemmillä matkoilla ne voivat olla ihan kovakin sana.Pitemmillä matkoilla ei taida pikismiehillä olla asiaa kärkeen.

      No jos nyt kuitenkin pitäis jotain veikata niin kyllä Ilmavirta vie ykköspytyt jos vain pääsee osallistumaan. Mutta sitten onkin jo kisaa seuraavista sijoista. Kyllä minä veikkaan Räsäsen Nikoa aika korkealle, ainakin pitemmillä matkoilla.Sitten tietenkin Suihkoset ym. maailman kiertäjät.

      • Eikka ...

        on pari kaveria. En tiedä käyttävätkö rimpuloita vai vampuloita, mutta tuntuvat käyvän pari kolme kertaa rullamaratonilla sauvvoja työntäen. En tiedä ovat tilastoissa. Kai ne sitten. Mutta eivät ole varmasti huippuja. Junioreista en tiedä mitään. Pitäisi ensin saada junnutoimintaa tännepäin.

    • hevoinen

      Sm kisoista, jos Valtonen/Ilmavirta uskaltaa samalle viivalle ni jompikumpi noista. Muuten joku nuorempi kaveri kepittää muut.
      Huhuista en tiedä mutta eiköhän noi alkukesän skabat avaa silmiä. Valtosella ei ainkaan jäällä mene häävisti, josko siirtyis takasin rullapuolelle.

      Naisissa tullee kovempi kamppailu ku viimekesänä.
      Oliks se se Maarit josta tää yks povasi mestaria jollekin vuodelle. Ei se vissiin tullu maininneeksi et mikä vuosi se ois..

      Mut kokonaisuutena vois sanoo et sitä samaa ku viimeks... adjöö!

      • Ogelin kävijä

        Tulee talvisin pari kertaa viikossa käytyä Ogelin radalla, joten ehkä kuulun sisäpiiriin (vaikka kierränkin ulkorinkiä).
        Kuulemani mukaan Valtoselta meni viime kesä sairastelussa, joten hän ei juuri päässyt kilpailuihin mukaan, eikä hän myöskään ehtinyt kunnolla kuntoutua talven kilpailuihin. Lopputalvesta häntä ei sitten enää kilpailuissa nähtykään.
        Kuulin jostakin että ei hän kuitenkaan ole mitenkään heivannut hommia, vaan on harjoitellut jo täysillä tulevaa kautta varten.
        Koska hän ei näytä olevan mukana WIC teamissa niin voisi olettaa että tähtäin on vahvasti jääpuolella.
        Valtonenhan kyllä uskaltaa samalle viivalle kenen kanssa tahansa(jos ei sitten kieltoa tule maajoukkueen tai valmentajan taholta) ja veikkaisin että hän on kotimaassa ykkönen aina kun on mukana. Tosin kyllä Ilmavirta aina hyvän vastuksen tarjoaa. Muitakin vastuksen tarjoajia löytyy; Räsänen ja Foxin miehistä Suihkonen. Viimekesänä panin merkille myös muutamia HTL:ssä luistelevia uusia nimiä jotka saattavat tehdä läpimurtonsa jo ensikesänä.
        Naisissa ei taida vielä Katin voittajaa löytyä. Maarit voisi kunto-ominaisuuksiensa puolesta olla mahdollinen haastaja, jos on saanut tekniikkaansa tau'on aikana kehitettyä.
        Toivottavasti varsinkin naisten puolella löytyisi uusia haastajia; tuloslista alkaa jo olla aika vakiomallinen (ja turhan lyhyt).

        Eniten kuitenkin toivoisin osanottajamäärien kasvua nuorten sarjoihin.

    • puheenollen
    • SM-maratonin

      tlokset 2008. Jos semmoiset pidetään ja jos nämä ao. luistelijat siellä ovat mukana.

      1. Valtonen
      2. Ilmavirta
      3. Poutala
      4. Räsänen
      5. Suihkonen
      6. Pappinen
      7. Puuronen
      8. Ylänen
      9. Lottanen
      10. Lepola

      • tarve

        spekuloida :-D...herranenaika.
        kisoista ei ole tietoakaan (sulla tosin näyttää olevan),mutta kai se on balsamia omalle egolle laittaa oma nimensä listalle :-D.

      • unohtui

        tuolta listalta. Hänet sijoittaisin sijalle 3.

      • tämän ketjun
        tarve kirjoitti:

        spekuloida :-D...herranenaika.
        kisoista ei ole tietoakaan (sulla tosin näyttää olevan),mutta kai se on balsamia omalle egolle laittaa oma nimensä listalle :-D.

        otsikko! Ei siinä vittuilemaan pyydetä.

      • johon
        tämän ketjun kirjoitti:

        otsikko! Ei siinä vittuilemaan pyydetä.

        kalikka kopsahtaa ;-)

      • SanttuSerkku
        unohtui kirjoitti:

        tuolta listalta. Hänet sijoittaisin sijalle 3.

        taisi jäädä poijjilta listalta,mutta se oli varmaan vahinko :-D

        ..ja se joku on tällä hetkellä jonkun "Super Big Bill Beggin" piiskattavana leirillä jossain Etelä-Italiassa :-D.

        Mutta sesonkihan näyttää mihin tämän nousevan staran, nimeä tuskin tarvitsee mainita,
        ;-D,taidot riittävät tulevalla kaudella.

        Minä uskallan veikata häntä tämän vuoden ykköseksi,olihan hän jo viimevuonnakin maan TOP3 :-D.

        Ne joilla jo muisti on päässyt pettämään:
        http://www.luisteluliitto.fi/artikkeliarkisto/?num=15387

        Kateus vaan ilmenee ihmisillä niin monella lailla.

      • taisi älähtää
        johon kirjoitti:

        kalikka kopsahtaa ;-)

        Kerro nimesi, niin sijoitan sinut 100 listalle, jos sinne mahdut :-)

    • Kallaveden Kiiski

      veikkaan seuraavat luistelijat;

      Miehet:
      Brandt
      Saikkonen
      Suihkonen
      Ylönen

      NaisetTytöt:
      Koota
      Hyttinen?

      Junnut:
      Arousva
      Lepola
      Kerola
      Kinnunen
      Saikkonen

      PS.Mikä on tämän veikkauskisan pääpalkinto?! ;-)

      • valmentajakerho

        Olisi kiva nähdä juniorien maajoukkueessa noin monta luistelijaa, mutta tokkopa tapahtuu.
        Pikaluistelupuolen ansioituneet valmentajat eivät anna lahjakkaiden junnujen sitoutua rullaluisteluun. Hyvänä treeninä pitkin hampain.
        Dennis on pois laskuista, samoin tod.näk. Verneri. Naisissa, jos äiti-Anitaa tarkoitit, niin realismia kehiin. Ei mitään, siis ei mitään jakoa. Mutta jos siellä tyttöjunnupuolta tarkoitit, niin Saana Hyttinen olisi loistava lahjakkuus. Veikkaanpa, ettei ääsjokilaisten huumori riitä, jos Saana kilpailisi rullillakin. Niillähän voisi menestyäkin. Kati kuuluu naisiin, jos tuloskunto ja motivaatio samaa tasoa kuin viime vuonna ja hieman lisää voimaa potkuun. Miehissä paletti auki. Teemu on muuten Ylänen.
        Katsellaan ja odotellaan sisähallikisoja.

      • Miksi?
        valmentajakerho kirjoitti:

        Onko Dennis lopettanu luistelun?Vai veikö jääkiekko?
        Olisi tosin ymmärrettävää,kilpaileminen maajoukkuetasolla sekä jääkiekossa ja rullaluistelussa ei loputtomiin onnistu.

        Entä Verneri?Eikö rullaluistelu enää jaksa kiinnostaa?

        Sisähallikisat tuskin kertoo totuutta.Pikaluistelijat ovat silloin vielä levolla,short-träckkarit toipumassa viikonlopun kisoista.Ja eikös maan huiput ole silloin Zugissa?

    • veikkaukseni:

      SM kisat:

      - järjestelyt menevät taas kerran pieleen

      - Kisa-ajankohta aivan väärin valittu (menee Likolammen soutujen kanssa päällekkäin).

      - Sauvaluistelijat häiritsevät taas muita. Heidän lähtönsä pitäisi olla ennen, jälkeen tai samassa ryhmässä sauvattomien kanssa, joko samaan-tai eri suuntaan... Ei kuitenkaan siten kuin tämä surkea kisajärjestäjä oli nämä lähtijät sijoittanut.

      - Jos sauvaluistelijoita taas ei ole mukana, niin mestaruudet menevät aivan väärin, koska mukana olessaan he kuitenkin olisivat olleet muita nopeampia (onhan heillä Ruikonperän reittiennätyskin).

      - sijoitukset 20 - 30 ovat pielessä, koska järjestäjä ei osaa sanoa jäikö sijalle 20 sijoittunut kärjestä 6 vai 8 kierrosta. Tulokset pitäisi siis mitätöidä.

      - Palkinnot ovat jälleen surkeita ja osanottomaksut liian korkeat. Kyllä järjestäjien pitää vähintään osanottomaksun arvoinen palkinto taata jokaiselle osallistujalle.

      - asfaltti on taas liian karkea, liian liukas, liian pehmeä, sitä ei ole riittävästi jne...

      - Virolaiset olisivat järjestäneet paremmat SM-kilpailut

      - Miksi pikaluistelijat eivät taaskaan olleet mukana. Vaikka he eivät saisikaan tällä palstalle keskustella, niin kyllä heidän ehdottomasti pitäisi tulla viivalle. (Ja se kympin Suomen ennätyskin huono, ja ne matkustelevat paljon eikä silti pärjäis rullaluistelijoille vaikka ottaisivat sauvat avuksi...)

      EM/MM Valinnat:

      - Menevät pieleen kuten aina ennenkin

      - Liitto suosii ei-menestyviä suosikkejaan. Jos valintakriteerit olisivat selvillä olisimme saaneet oikeat mitaliehdokkaat arvokisoihin. Tällä systeemillä oikeat lahjakkuuset eivät pääse esille. Kyllä liiton on ehdottomasti seurattava myös näiden lahjakkuuksien harjoituslenkkien aikoja. Koska olosuhteet harjoituslenkeillä eivät tietysti ole samat kuin näissä liiton suosikeilleen salaa järjestämissä katsastukilpailuissa, pitää näiden harjoituslenkkien tuloksissa huomioida ja kompensoida vastatuuli, vastamäki ym olosuhdetekijät.

      Muuta:

      Liitto ei tänäkään kautena järjestä rahaa, valmentajia, junioreja, toimitsijoita, leirejä jne... Laji kuolee taas kerran pois.

      • Maunulan Meedio

        Viestini oli ensin kateissa pari, kolme tuntia.
        Kun sitten kirjoitin sen muistista uudelleen niin sittenpä tämä kadonnutkin putkahti esille.
        Kyllä kulkee sähkö kimuraisesti ja hitaasti!

      • tökkii välillä
        Maunulan Meedio kirjoitti:

        pahasti. Olihan se juuri taannoin kokonaan poikki muutaman päivän. Muutenkin esiintyy hitauksia ja katkoksia. Mutta ei taida parempaakaan foorumia löytyä. Paras olisi foorumi, joka olisi paremmin valvottu ja jonne pitäisi rekisteröityä ensin omalla nimellään ja sen jälkeen kirjautua omilla tunnuksillaan. Keskustelun taso ja nettietiketti paranisivat 100%

      • J.C.

        saman viestin uudelleen (tarkoittaa samalla otsikolla ja nimimerkillä), palvelu ei hyväksy viestiä. Vaan toteaa, että olet jo lähettänyt samanlaisen viestin. Näin voi kokeilla lähtikö viesti todella tietokoneeltasi eteenpäin. Mutta jos vaihdat välillä Otsikkoa tai Nimimerkkiä, samansisältöinen viesti lähtee toiseen kertaan. Näin se näyttää suunnilleen olevan. Itse olen sotkeutunut usein tässä asiassa. Joskus taas viesti lähtee keskeneräisenä, jos painat väärää nappulaa vahingossa eikä tule mitään erillistä hyväksymiskehotetta. Yksinkertaisiakin puutteita on Suomi24:ssa

      • sivuille!!!
        tökkii välillä kirjoitti:

        pahasti. Olihan se juuri taannoin kokonaan poikki muutaman päivän. Muutenkin esiintyy hitauksia ja katkoksia. Mutta ei taida parempaakaan foorumia löytyä. Paras olisi foorumi, joka olisi paremmin valvottu ja jonne pitäisi rekisteröityä ensin omalla nimellään ja sen jälkeen kirjautua omilla tunnuksillaan. Keskustelun taso ja nettietiketti paranisivat 100%

        Monilla muilla urheilulajeilla on omat keskustelufoorumit liiton sivuilla.Se varmaan kohtentaisi nettietikettiä.

    • Maunulan Meedio

      SM kisat:

      - järjestelyt menevät taas kerran pieleen

      - Kisa-ajankohta aivan väärin valittu (menee Likolammen soutujen kanssa päällekkäin).

      - Sauvaluistelijat häiritsevät taas muita. Heidän lähtönsä pitäisi olla ennen, jälkeen tai samassa ryhmässä sauvattomien kanssa, joko samaan-tai eri suuntaan... Ei kuitenkaan siten kuin tämä surkea kisajärjestäjä oli nämä lähtijät sijoittanut.

      - Jos sauvaluistelijoita taas ei ole mukana, niin mestaruudet menevät aivan väärin, koska mukana olessaan he kuitenkin olisivat olleet muita nopeampia (onhan heillä Ruikonperän reittiennätyskin).

      - sijoitukset 20 - 30 ovat pielessä, koska järjestäjä ei osaa sanoa jäikö sijalle 20 sijoittunut kärjestä 6 vai 8 kierrosta. Tulokset pitäisi siis mitätöidä.

      - Palkinnot ovat jälleen surkeita ja osanottomaksut liian korkeat. Kyllä järjestäjien pitää vähintään osanottomaksun arvoinen palkinto taata jokaiselle osallistujalle.

      - asfaltti on taas liian karkea, liian liukas, liian pehmeä, sitä ei ole riittävästi jne...

      - Virolaiset olisivat järjestäneet paremmat SM-kilpailut

      - Miksi pikaluistelijat eivät taaskaan olleet mukana. Vaikka he eivät saisikaan tällä palstalle keskustella, niin kyllä heidän ehdottomasti pitäisi tulla viivalle. (Ja se kympin Suomen ennätyskin huono, ja ne matkustelevat paljon eikä silti pärjäis rullaluistelijoille vaikka ottaisivat sauvat avuksi...)

      EM/MM Valinnat:

      - Menevät pieleen kuten aina ennenkin

      - Liitto suosii ei-menestyviä suosikkejaan. Jos valintakriteerit olisivat selvillä olisimme saaneet oikeat mitaliehdokkaat arvokisoihin. Tällä systeemillä oikeat lahjakkuuset eivät pääse esille. Kyllä liiton on ehdottomasti seurattava myös näiden lahjakkuuksien harjoituslenkkien aikoja. Koska olosuhteet harjoituslenkeillä eivät tietysti ole samat kuin näissä liiton suosikeilleen salaa järjestämissä katsastukilpailuissa, pitää näiden harjoituslenkkien tuloksissa huomioida ja kompensoida vastatuuli, vastamäki ym olosuhdetekijät.

      Muuta:

      - Liitto ei tänäkään kautena järjestä rahaa, valmentajia, junioreja, toimitsijoita, leirejä jne... Laji kuolee taas kerran pois.
      - Marathon stroke tekee lopullisen läpimurtonsa ja DB pellet joutuvat häpeään
      - Uusia voimavektoreita ulos, ylös, alas ja taaksepäin löydetään

      Eli kaikenkaikkiaan homma etenee tuttua rataansa.

      Hyvää luistelukautta kaikille!

      • ???

        Tässä urheilulajissa on kansainvälinen käytäntö, että kaikki maat yrittää järjestää omat SM kisansa about samaan aikaan,jos olen asian oikein ymmärtänyt.

        Se siksi,että WICciläiset saavat rauhassa kerätä pisteitään kesän mittaan...
        Ja että jokainen voi varata lentolippunsa jo vuoden alussa,niin koko budjettirumba tulee halvemmaksi.

        Mutta tätä käytäntöä ei meidän leveysasteilla taideta omaksua,sillä meillä on joko lunta,tai hiekkaa tai räntää tai vesisadetta,tai soutua tai että on liian aikaista tai ties mitä.Katsotaan mitä svedut tekee,ja nehän ei tekee sen päin peetä jo pitkän aikaa ;-)

        Rullaluistelusesonki alkaa virallisesti 19.4 ja se joka ei vielä ole sesonkivalmis,niin voi voi.
        Glada Vappen..

      • Eki.

        ..mutta asiaa - upeasti niputettu monen vuoden tekstit, toki voisit vielä ottaa kantaa
        - Laakereihin, miten puhdistetaan/mitkä öljyt
        - Luistimiin, mitkä hyvät
        - onks nää hyvät
        -

      • huolto käy
        Eki. kirjoitti:

        kätevästi näillä vinkeillä;
        http://www.luisteluliitto.fi/rullaluistelu/valineet_ja_huolto/
        öljy tietty oliivi ja luistimet on tietty Bont (ei siis James...).What else?!
        Enjoy ;-)

      • oikein kätevä

      • skatergirl
        oikein kätevä kirjoitti:

        tapa saada rullaluisteluharrastus loppumaan.

        sivu se on. Mikä vika? lopeta hyvä mies harrastuksesi, jos noin pessimistinen asenne. No joo, laita sitä ennen oma huolto-ohjeesi sivuille. Hyvää kesää muille.

      • Onko kaikki kotona?
        huolto käy kirjoitti:

        kätevästi näillä vinkeillä;
        http://www.luisteluliitto.fi/rullaluistelu/valineet_ja_huolto/
        öljy tietty oliivi ja luistimet on tietty Bont (ei siis James...).What else?!
        Enjoy ;-)

        Ollaanko sitä Lontoossa vai Suomessa? Apua saa 112. One-one-two, jos suomi ei kelpaa. Turhia soittoja ei saa tehdä.

      • Eki.
        skatergirl kirjoitti:

        sivu se on. Mikä vika? lopeta hyvä mies harrastuksesi, jos noin pessimistinen asenne. No joo, laita sitä ennen oma huolto-ohjeesi sivuille. Hyvää kesää muille.

        Intersportin alennuskorista esim. Turbine ABEC7 -laakereita 8€/16kpl esim 4 pakettia.

        Kun laakerit/luistimet kastuvat tms.
        1. jätetään kuivumaan
        2. muutamien tuntien kuluttua kun osa laakereista on jumiutunut ja pinnat kuivuneet pyhitään pahimmat hiekat kaikilta pinnolta pois(huom. Renkaita irrottamatta). Luistimet jalkaan ja pakolla/massalla) pistetään pyörät pyörimään(avataan pahimmat tukokset).
        3. "free spin" luokkaa 0.1 kierrosta riittää
        4. renkaat joissa "forced spin" on 0 otetaan irti ja "totaali" jumiutuneet laakerit vaihdetaan uusiin "halpis -laakereihin"
        5. Seuraavalla lenkillä laakerit sitten taas vetryvät hyvään käyttökuntoon parin ekan kilometrin aikana.

        Kokemuksesta: Yllämainitulla tavalla huolletut laakerit pyörivät(luistellessa) ihan yhtähyvin kuin esim. sisäänajetut(100-200km) K2/IQL9 -laakerit. Uusia laakereita tarvitaan luokkaa 1-2 /kunnollinen kastuminen

      • XTECH

        miten olis tämä?aika helppo puhdistus kaikille pitkäkyntisille ja muillekin...:-D

        http://xtech-skates.de/index.php?page=shop&detail=1&id_prod=53&&lang_id=de_DE&PHPSESSID=20565f4df093689b885ce81a9d698375

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7955
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2245
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      2145
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1711
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1230
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1229
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1113
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      839
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      762
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      736
    Aihe