Ystäväni sai vauvan reilut puoli vuotta sitten. Ystävyyttämme on kestänyt kohta 12 vuotta. Ennen oltiin tiiviisti tekemissä, toisin on nykyään. Ymmärrän toki että pieni lapsi vie paljon aikaa ja voimiakin (tosin hänellä on paljon tukijoukkoja jotka auttavat) ja aina ei ehdi pitää yhteyttä mutta.. Hän kyläilee paljon ja on tekemisissä sellaisten ystävien/tuttujen kanssa joilla on vauva/pieniä lapsia joten yhtä hyvin aikaa voisi mullekin jäädä? Vai olenko nyt niin eriasemassa kun minulla ei ole lapsia? Hänen maailmaansa ei mahdu enää kuin vauvat ja vauvajutut.. Moni muukin kaverini on saanut lapsia, mutta eivät he koskaan ole samalla lailla vauhkonneet, vaan ymmärtäneet että maailmassa voi olla vielä muutakin elämää!! Ei minun mielestäni olisi liikaa pyydetty jos ystäväni joskus edes soittaisi? Olen yrittänyt toisinaan soitella ja pyytää käymään, turhaan. Harmittaa ja suututtaa kun ystävyys näyttää loppuvan tähän.. Hän on kuitenkin paras ystäväni ollut vuosikausia. Monet äidit varmaankin näkevät punaista lukiessaan tämän, mutta ei tälläisen pitäsi ystävyyttä rikkoa! Meitä lapsettomia on paljon, eikä se tee meistä yhtään huonompaa ystävää!!
Ystävyys loppui vauvaan
mä vaan
51066
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kaveruksista toinen saa lapsen ja jämähtää ameebamaiselle tasolle kuin toinen opiskelee, tekee töitä, matkustaa ym.
Ja kun harvoin tavataan ei se lapsen teininä saanut osaa puhua enää mistään muusta kuin lapsista (ja on muutenkin jämähtänyt ajatusmaailmaltaan teinin tasolle) ja ei osoita mitään kiinnostusta muuhun. Koita siinä sitten jutella jostain itselle tärkeästä kun toinen imuttaa röökiä ja puhuu jotain tosi ääliömäistä... Ja kun itse koitat osoittaa kiinnostusta toisen elämään niin ei se lapsen saanut ole innostunut siitäkään. "Ota sidukkaa..." on se ainoa mitä tuon mamman suusta tulee ulos.
Ja tämä on oma kokemus, onneksi on muita ystäviä...myös niitä joilla on lapsi. Mutta he ovatkin niitä "ei lapsettomien dissaajia".
Terveisiä P:lle.....sä et ole enää 16v. koita kasvaa aikuiseksi, jooko.
Minä sain lapsen 20-vuotiaana, Sitä ennen mulla oli kavereita ja menoa. Mua ei koskaan kiinnostanut keskustella Pampperrssista tai tuttelista, mutta kaikki kaverit luuli, että olen vain lypsykone.
Ehkä et just nyt ole samassa elämäntilanteessa ystäväsi kanssa, mutta hän varmasti haluaa seuraasi vaipanvaihdon ja pullonlämmityksen aikana.
Kaikki uudet äidit vähän vauhkoontuu... Sori uusi elämä käsissä ja tollee... (oliko tarpeeks teini-kielellä)
Jos katsoisit edes hetken sen oman napasi ulkopuolelle, huomaisit, että se vauvan kanssa porhaltava kaverisi onkin edelleen sama ihminen,joka on ollu sun "bestis" niin tajuaisit sitä paremmin ja olisit sen tukena. Mut.... ehkä susta vaanb ei oo siihen.... ihQ tai jotain.
Et tainnut huomata alkuperäisen kirjoittajan kommenttia:
"Hän kyläilee paljon ja on tekemisissä sellaisten ystävien/tuttujen kanssa joilla on vauva/pieniä lapsia joten yhtä hyvin aikaa voisi mullekin jäädä?"
Jos äiti kaipaisi seuraa, hän ottaisi yhteyttä, kun jaksaa muidenkin kanssa olla. Mielestäni tässä suhteessa ei ole ihan kaikki kohdallaan, jos lapsen tulon jälkeen ei aikaa enää löydy. Epäilisiköhän äiti, että ap. ei pidä lapsista tai ei osaa iloita hänen lapsestaan. Lapsen saaminen on ollut kuitenkin melkoinen kärsimys ja siksi monet äidit eivät pysty tunnustamaan, että lapsen saantiin liittyisi myös epämiellyttäviä asioita, eikä haluta kuulla kaverilta mitään tällaisia realiteettejä, vaan halutaan olla lapsen kanssa satumaailmassa.
Hyvä ystävä ei noin vain unohda toista.
kommentin useampaan kertaan, etten kirjoittele mitä sattuu. Sinä olet kommentteinesi oikeassa, mutta se mitä minä koin, ei ehkä kuulu siihen kategoriaan.
Kun minä olin synnytysosastolla lapseni kanssa, minua onnitteli vain ne tuttavat joiden tiesin saaneen lapsia aijemmin. Sinkku frendit/bestikset ja yökiitäjät eivät moista asiaa vaivautuneet noteeraamaan.
Minä kaipasin seuraa, mutta ajattelin, että frendit vain luulisi minun tarvitsevan lapsenhoitajaa.
Otin yhteyttä ystäviini, pikkujoulut, vappu, rapubileet... kukaan ei enää halunnut olla seurassani, olin ilmeisesti saastunut!
Minua syrjittiin ystäväpiirissä lapsen saannin takia. Sen aikaiset "ystäväni" ihmettelevät nyt, kuinka kestin kaiken ilman frendien tukea.
Heille ja sinulle -jonka nimimerkki ja itsetuntemus koostuu viivoista- totean tylsän teinisti "NIINPÄ!"
kun ystävä saa vauvan niin kaikki aika menee sitten siinä ja ystävälle jää vähemmän aikaa.Et ole eriasemassa vaikka sulla ei lasta olekaan eikä se tee susta yhtään huonompaa ystävää.Mahdollista ettei hänellä vain ole aikaa tarpeeksi.Tuskin hän on unohtanut sua kun ootte jo kauan olleet ystäviä.Yritä vielä soitella ja kysellä kuulumisia yms.Älä sä kuitenkaan sitten häntä hylkää.