Lähdin erään miehen mukaan baari-illan jälkeen. Yö vietettiin ihan kivoissa merkeissä ja aamulla sama jatkui.. Itse olin jo lähdössä kotiin, mutta mies pyysi minut takaisin sänkyyn ja sen jälkeen suihkuun. Meillä oli todella hauskaa ja ymmärsimme toistemme huumoria. Mies antoi minulle puhelinnumeronsa ja laitoin hänelle myös viestin seuraavana päivänä. Viestissä kyselin vain kuulumisia enkä ehdotellut mitään sen enempää. Mitään vastausta en kuitenkaan saanut... nyt olen miettinyt että miksi? Pitäisikö vain unohtaa vai mitä?
mikä miehiä vaivaa?
17
6055
Vastaukset
- Saara
Pyysikö hän sinun puhelinnumeroasi?
Kuvailemasi tyyppi kuulostaa "perjantaipillumieheltä", joita liikkuu useitakin ravintoloissa viikonloppuisin.
Olen tutustunut itse erääseen oikein mukavaan mieheen (hyvä keskustelija, kohtelias ja kodista päätellen varakaskin), jonka kanssa on sittemmin käyty "neuvotteluja" useina perjantai-iltoina molempien kantakapakassa. Menimme kerran hänen luokseen jatkoille isommalla porukalla, jolloin näin kuinka tämä poikamies elelee. On vain sellainen mies, ettei edes päiväkahville lähde. Nainen kelpaa perjantaisin yövieraaksi. En minä sellaiseen suostu.- ihmettelijä
ei pyytänyt minun numeroa... antoi vain omansa. Miehet ovat välillä arvaamattomia eikä niitä kannata aina ottaa tosissaan, varsinkaan kun ovat kännissä.
- ihmettelijä
Meillä näyttää olevan sama nimimerkki!
Mä oon kuitenkin kirjoittanut enempi tuonne Miehen logiikka puolelle joten älkääs sekoittako meitä. Kumpi vaihtaa nimeä? - ihmettelijä2
ihmettelijä kirjoitti:
Meillä näyttää olevan sama nimimerkki!
Mä oon kuitenkin kirjoittanut enempi tuonne Miehen logiikka puolelle joten älkääs sekoittako meitä. Kumpi vaihtaa nimeä?.. en huomannutkaan. Olen sitten vaikka ihmettelijä2.
- Faust
Ei vastannut, siis missä ajassa? Kaikki eivät katso velvollisuudekseen kanniskella kännykkäänsä mukanansa aina ja kaikkialla, ja pitää sitä päällä korvan juuressa päivin öin ja suihkussa ja saunassa.
Itse olen ollut myös vastaavanlaisissa tilanteessa kertaa viestin vastaanottavana osapuolena, ja joskus kun olen vastannut -syystä tai toisesta -vasta parin päivän päästä, niin suhtautuminen on ollut kovasti penseää, että "mikset vastannut heti?"
Tietysti, olet ehkä jo odottanut kauemminkin vastausta. Jos vastaa, niin hyvä, jos ei, niin ehkä sitä ei sittenkään kiinnosta, ja se siitä.
Tekniikka ei ole myöskään aukottoman luotettavaa. Ehkä viestisi ei jostakin syystä tavoittanut kohdettaan. Voit lähettää ihan hyvin uuden, ei se vielä jahtaamista ole.
Eikä miehiä mikään vaivaa, ei mikään mikä ei vaivaisi kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa. Jos kokemuksesi on ollut toistuva eri tapausten kanssa, se tietysti houkuttaa yleistämään, mutta koetetaan päästä siitä kuitenkin. Vahvistukaamme kärsivällisyydessä. Kommunikaatio on joskus herkkä juttu.
Viestitelkää toisillenne!
-F.- Järkile
Erittäin hyvin sanottu siellä jossain! Itsekin olen ihmetellyt, miksi joillain on niin kauhea kiire saada vastauksia tekstiviesteihin. Jos ei vastaa riittävän opeasti, alkaa kauhea pommitus "mikset vastaa?"-, tai "oletko vihainen"-viesteillä. Jos on kiireellistä asiaa, kannattaa ennemmin soittaa.
Tämä kirjoitus ei siis ollut tarkoitettu alkuperäiselle kirjoittajalle, vaan kaikille hätähousuille. - Saara
Järkile kirjoitti:
Erittäin hyvin sanottu siellä jossain! Itsekin olen ihmetellyt, miksi joillain on niin kauhea kiire saada vastauksia tekstiviesteihin. Jos ei vastaa riittävän opeasti, alkaa kauhea pommitus "mikset vastaa?"-, tai "oletko vihainen"-viesteillä. Jos on kiireellistä asiaa, kannattaa ennemmin soittaa.
Tämä kirjoitus ei siis ollut tarkoitettu alkuperäiselle kirjoittajalle, vaan kaikille hätähousuille.Tämäkin asia on jo "tieteellisesti" tutkittu! nnaiset ja miehet suhtautuvat tekstiviesteihin eri tavalla, vastaavat eri tavalla yms. Eli taas yksi asia, jossa voi kompastua naisten ja miesten erilaiseen ajatusmaailmaan.
- mies
Jos mies ei ota kännisen baaripanon jälkeen yhteyttä, haukutaan hänen olleen ainoastaan pillun perässä. Jos taas mies ottaa yhden illan jutun jälkeen yhteyttä, on hän naisen mielestä inhottava takertuja. Eli tekipä mies mitä tahansa, niin aina on huonosti...
- Äijjä
No jopas jotakin. Ehkä sinun olisi parasta jatkaa selibaattiasi.
- mies
herätkää. numero nyt annetaan vain muodon vuoksi. ei mitää vaatimuksia. poista koko numero. turha on. jos ei vastaa, älä inise!
- Hehhe
Sai tarpeekseen sinun pilluasi. Nyt etsii jo uutta. Olet menneen talven panoja.
- Janne
Miksi ihmettelet? Eihän kunnon mies sitoudu jakorasioihin - niitä käytetään!
Ei-kunnon mies taas hakee joka ilta baarista uuden! Oma vikanne naiset! Miksi olette kulutustavaraa! - Mies26
Mutta kaikki miehet eivät tee noin! On myös mukavia kundeja jotka ottavat jatkossa yhteyttä. Itse ainakin ottaisin, ehdottomasti.
- shapir
Ei miehiä mikään vaivaa. Niillä on vaan sellanen lahkeessa ja itse olet pannut sen seisomaan ja vastannut teostasi. Ei varmaan kukaan mies jättäisi (siis vapaa) tilannetta käyttämättä. Luulempa että jos olis jokin varattu mies olisi sua edes noin lähelle ottanut. Toivottavasti et ole helpponakki miehille. Pistäppä jalkovälisi suppuun seuraavalla kerralla, niin mies kiinnostuu siitä enemmän. Itse olen sitä lajia että ensin katson muutaman viikon ja annan vain halata, ennenkä alan muuhun.
- mies
pano ja siinä kaikki
älä ala jankuttamaan jotain feministisoopaa ja tunnepaskaa tuollaisen yhden yön paneskelun jälkeen
sehän oli vain mekaaninen yö
panoa panoa panoa?
minä en mene tuntemattoman kanssa sänkyyn niin kuin sinä teet, enkä myöskään odota tuntemattomilta ihmisiltä mitään huomiota osakseni
taidat olla naiivi nainen? - kiva tyttö
Minä en ainakaan ala pikaseuralaisille soittelemaan. Miehet saa soittaa ja tekstata minulle. Jos hoito soittaa ja tahtoisi tavata tarkoin harkitsen oliko niin kivaa, että tahtoisin nähdä, sillä aina piilee vaara että taas jämähtää kiinni johonkin vähemmän mukavaan juttuun.
Jos mies antaa minulle oman numeronsa, mutta ei pyydä minun numeroani poistan sen viimeistään kuukauden kuluttua. Koskaan en pyydä numeroa. Ainoa mahdollinen tilanne miksi ottaisin häneen yhteyttä on "kiittää" häntä saamastani hyppykupasta tms.
Ei kannata olla lelu. Ainakin kannattaa yrittää varmistua siitä, että sängyssä kumpikin osapuoli saa suunnilleen yhtä paljon. - mies
Tässä syy tai syyt:
-tuli morkkis kun elää parisuhteessa josta ei maininnut
-pussit tyhjänä, ei kiirettä yhteydenottoon
-kelaa asioita
-tykkää yhden illan pimpasta ja rupeaa ahdistamaan lähempi tuttavuus
Ottaa yhteyttä kun tilanne on taas "rauhallinen" ja painetta kasseissa.
Tosi on......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766