Tapahtuipa kerran vuosituhannen vaihduttua seuraavaa.
Asuin vuokratalossa, jossa asun edelleenkin. Viereisellä koululla tehtiin isoa remonttia ja roskalavoille heiteltiin läjäpäin naulaisia lautoja. Kesän mittaan keräsin niitä talteen omaa käyttöäni varten, poistin naulat kovalla työllä yksitellen ja ladoin laudat siistiin tapuliin asuntoni nurkalle viedäkseni ne siitä myöhemmin kotipaikkakunnalleni autotallin rakennustarpeiksi.
Eräänä päivänä hiukan myöhemmin palailin kaupungilta kotiini. Lautatapulini viereen oli pysähtynyt keski-ikäinen mies metallinsinisellä tai -harmaalla mersullaan. Auton perässä oli peräkärry ja taisi miehellä olla rouvakin vieressä istumassa. Tilanne näytti hiukan epäilyttävältä, mutta arvelin vuokratalon asukkaiden ehkä olevan vaihtumassa. Tultuaan havaituksi mies ei ilmeisestikään tällä kertaa uskaltanut ryhtyä aikomiinsa puuhiin ikkunani alla olevan lautatapulin suhteen. Kirjasin kuitenkin varmuuden vuoksi auton rekisterinumeron ylös lapulle, jonka olen valitettavasti hukannut, mutta uskoisin sen vielä jostain löytyvän.
Eräänä päivänä jonkin verran myöhemmin havaitsin lautatapulini huvenneen murto-osaan entisestä. Kyseltyäni naapureiltani mahdollisia havaintoja kuulin juuri samanlaisen ajoneuvon olleen liikkeellä. Suuri lautaryöstö oli tapahtunut kirkkaassa päivänvalossa. Sankarimme oli naama peruslukemilla oikein toista silmää ummistaen tähystellyt lautoja valitakseen niistä mukaansa ehdottomasti kaikkein parhaimmat.
Mersuilija on tullut myöhemmin useinkin vastaani kaupungilla käydessäni. Usein olen ajatellut lähteä häntä seuraamaan voidaksemme yhdessä nauraa 'suurelle lautaryöstölle'. En tiedä, mitä hän on ryöstämillään laudoilla tehnyt. Todennäköisesti hän on käyttänyt ne johonkin kotinsa rakennustöihin. Itseäni ei kyllä kauheasti miellyttäisi vuodesta toiseen katsella tällaisia vähävaraisilta ihmisiltä varastetuista tarvikkeista tehtyjä rakennelmia. Mutta meitä on moneksi. Palakoon isäntä helvetin tulessa sitten aikoinaan.
Suuri lautaryöstäjä näyttäisi asuvan jossain Ounasmetsän suunnalla. Ainakin sinnepäin mersuilija on usein ollut ajelemassa tai sieltä tulossa.
Suuri lautaryöstö Rovaniemellä
6
1455
Vastaukset
- tuo ole
eiköhän tuo ole jo vähän vanha asia valitettavaksi jos on tapahtunut vuosituhannen vaihduttua. pitkään ne asiat kaivelee toisten mieltä.
- monta vuotta
samalla mersulla ajelee? Varmaan auton omistajakin vaihtunut.
- Kohtalontoveri
Vaikka asia on kuinka vanha, yhä se suututtaa. Jos joskus on joutunut pitkäkyntisen uhriksi, se suorastaan nostaa vihan vielä vuosienkin päästä. Tunuu niin suurelta loukkaukselta se,että jotkut on niin röyhkeitä,että eivät kunnioita ollenkaan kanssaihmisiään vaan ottavat toisen omaa. Minulta on vuosien varrella varastettu 2 polkupyörää, lumikola ym. pienempää sälää. Eikö varas tunne minkäänlaista häpeää? Kuinka ihminen joka rakentaa varastetusta laudasta, saattaa teelmäänsä katsella, muistamatta joka kerta, mistä rakennustarpeet on lähtöisin? Entä kun liikkuu varastetulla pyörällä, eikö peloita,että oikea omistaja tunnistaa omansa? Ja miten ihmeessä voi kuunnella varastettua cd-levyä niin että ei joka kerta muista, että on rosvo? Ei mahdu minun kallooni tuo varkaan elämä.
Ymmärrän oikein hyvin aloittajaa, hän jolta on varastettu, kyllä muistaa pitkään kärsimänsä vääryyden. Nyt naapurikyylät, teille olis oikeaa kyttäämistä. Katsokaapa sillä silmällä naapurinne rakennelmia, josko vaikka just teidän lähellä asuu rosvo. Ja perheenjäsenet; kyseenalaistakkapa teille ilmestyneen tavaran alkuperä. Pihaan itsestään ilmestyneen pyörän tai lumikolan voi palauttaa, se on oikealle omistajalleen tarpeellinen. Ja kyllä niitä pienempiäkin tavaroita voi vaivihkaa palauttaa. - Miialiinastiina
Kysymys kaikille pitkäkyntisille, varkaille, pikkurosvoille ja kleptomaaneille: Kun käytät vilpillä hankkimaasi tavaraa, muistatko alkuperän? Hävettääkö koskaan? Otitko tosi tarpeeseen? Ajatteletko koskaan uhria ja sitä miltä hänestä tuntuu? Tuleeko koskaan mieleen,että haluaisit palauttaa tavaran? Kaduttaako? Joudutko piilottelemaan varastamiasi tavaroita muilta perheenjäseniltä? Hankkiudutko eroon varastamistasi tavaroista esim. lahjoittamalla? Onko tekosi mielestäsi millään tavalla oikeutettu?
Vastatkaa. Seuraan aika läheltä erään kleptomaanin toimintaa työpaikallani ja haluaisin todella tietää, mitä hänen päänsä sisällä liikkuu.
Ja omaiset sekä perheenjäsenet. Oletteko huomanneet,että talouteenne ilmestyy tavaraa kummallisella tavalla? Oletteko tehneet asialle jotain? Vai onko kleptomaani niin ovela, että edes lähipiiri ei huomaa mitään?
Ottakaa kantaa, tätähän tapahtuu. Liian moni on menettänyt omaisuuttaan, mutta kun kyse on pienistä ja vähäarvoisista tavaroista, täytyy tappio kärsiä vain ja ostaa uusi tilalle. Ainahan ei onnistu hankkimaan vastaavaa menetetyn tilalle, kaupoissa kun kama kiertää niin nopeasti,että vastaava on loppuun myyty. - kärventäminen
on varmaankin jo alkanut. Jos ei lautavaras itse ole tätä juttua sattunut lukemaan, niin varmaan joku on siitä naapurinsa tunnistanut. Onhan jutun lukenut jo lähes tuhat paikallista.
Vääryydellä hankittuun asumukseen tahtoo itse piru asettua asumaan. Siinä se sitten saatavaansa ootteleiksee. Ja sillähän on aikaa...
Näin se käy.- ähäkutti.
kiitän olivat hyviä polttopuina. lämmitin taloani niillä peräti viikon. ps. ei sulla olis lisää niitä lautoja?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954