Yhteydenpito 25.ikävuoden jälkeen

Oon miettiny ihan samaa välillä! Kirjoituksesi sisälsi just niitä samoja asioita mitä itsekin kaipaisin=S Olis kiva tutustua!

...vaivaa liiallinen työnteko, työn miettiminen ja nopeuden sekä rahan palvonta. Meille on noussut materia päähän USA:n tavoin.

Eikö ihmisten tärkein resurssi ole kaikkialla aika? Vai onko se raha nykyään? Onko aika rahaa vai jotain muuta?

Ei siinä paljon ehdi bileitä huomioida kun pitää saada työt alta pois ja asuntovelka pukkaa päälle. Pitää saada bemari ja muuta sälää, muksuja, ehkä joku vosu/ukkeli nurkkiin pitämään menestyvää imagoa yllä. Koulua pitää käydä ettei häviä varustelukilvassa naapurille.

On potkittu pienenä ja ehkä isompanakin niin paljon päähän että kierre jatkuu jatkumistaan - tutustuminen venyy aina pidemmäksi. Se venyy kun jengi miettii vanhoja traumojaan ihmisten kanssa jotka näkee ehkä joka pv. Muutenkin jengi miettii hitosti, tekee hiton vähän. Ja meitä on niin vähän.

Meitä ei opeteta huomioimaan muita mitenkään erityisesti. Meillähän on ihmisarvo aika
korkea...puheissa.
Eikös misseistämmekin sanottu ulkomailla: "Liikaa aivoja, liian vähän rintoja?" Olen itse tavannut kovin monta suomalaista jotka ovat hämmästyttävän loogisia, kuin koneet, ja vasta kännissä löytävät ihmisyytensä ja tunnustavat heikkoutensa. Puhutaan vain ASIAA, ja "raivostutaan" jos mennään asian ulkopuolelle. Esitetään vahvaa, melkein kuin jumalaa. Niin kuin minäkin tässä kirjoittaessani kuin joku auktoriteetti. No suomalaisethan tottelee auktoriteetteja niin jatkan...

Kuvitellaan hyvän elämän olevan Hollywoodin hömppäsarjoista kotoisin. Ei kerrota kellekään mitään asioita ettei kuviteltu maine mene kuten TV:ssä.

Ei toista ihmistä tarvi enää, paitsi palkanmaksajan ominaisuudessa, ja silloin kun vituttaa tarvitaan paskakaivoa - onneksi on psykologit.

Onneksi meillä on mahdollisuus. Ja se mahdollisuus ei tule tv:stä. Se on teissä. Löytäkää se. Autan. Sigmund Freudia lainaten:
"Kaksi kykyä ihmisellä on: kyky rakastaa, ja kyky tehdä työtä. Kun ne ovat poissa balanssista, ihminen ei voi hyvin". Tulipas avauduttua. Enkä ole ees kännissä!

Tervetuloa suomalaiseen kulttuuriin. Tätä se on täällä.

Ulkomaillakin kulttuuri tietysti vaihtelee maittain, mutta itsekin toivoisin tuollaista tilannetta, minkä kerroit entisessä oleskelumaassasi vallitsevan ihmissuhdekulttuurin osalta.

Taitaa olla turha toivoa mitään muuta. Ehkä pitäisi muuttaa ulkomaille. Mutta tuskinpa minä menestyisin sosiaalisesti sielläkään, kun olen tässä suomalaisessa kulttuurissa kasvanut.

Siksi musta Suomeen tarvittaisiinkin huomaamatta kevyesti ja pehmeästi saapuvaa kulttuurin muutosta.

Jos ihmiset eivät osaa ottaa toisiaan huomioon, kiertokehä voi olla vaikkapa tällainen: ihminen tarvitsee hyväksyntää -> koulussa kiusataan, et saa sitä luokkatovereiltasi, et tunne kuuluvasi ryhmään, haet ryhmään kuulumista muualta -> no jos harrastuspiireissä ei onnaa (joo nuoret ja lapset osaavat olla ilkeitä vanhemmilta peritty toisten huomiotta jättäminen) voit koittaa etsiä sitä vaikka isovanhemmiltasi tai vanhemmiltasi -> suurilla sukupolvilla kai on ollut hyvä henki ja hyvät arvot, mutta täälläkin tulee sodan arvet vastaan jossain muodossa. Tuurista riippuu, miten käy.

Väittäisin, että tämä on uuden sukupolven ongelma. Ihannoidaan tv-sarjoja, otetaan mallia sieltä. USAlainen tapa tehdä elokuvia, on usein aika tyly. Ystävyys ei ihmisiä kiinnosta, vaan se, että olet suosittu, mikä nyt on "in", jos edustat itseäsi, olet oma itsesi, saatat hyvinkin olla "out".

Näin kirjakaupassa kirjan Paris Hiltonista. Oli jotenkin järkyttävää nähdä hänen lapsuuskuviaan, jotka olivat normaaleja, kuin kuka tahansa suomalainen tai ruotsalainen Hanna tai Emma. Ja nyt hänen elämänsä on olla oman tv-sarjansa sankari.

Mä uskon, että sinnikkäästi, kun yrittää ja puhuu, saa ihmisiä ymmärtämään, ja sitä kautta kulttuuri muuttuu.