Mies pettää aina vaan

asiahan ei minulle kuulu mutta

Alkaa vaan jo häiritsemään vierestä seuraaminen. Siis mitä tehdä?
Mies jäi vaimolleen kiinni jokin aika sitten kakkossuhteestaan, päätti lopettaa kakkossuhteen kaveriini. Hyvä niin.
Mutta nyt onkin haluamassa takaisin kaverini. Eli lepytti vaimon ja lapset kotona, ja nyt lepyttää kaveriani. Jotta tämän kanssa suhde taas alkaisi.
Viestejä joita kaverini on näytäänyt mies on kertonut rakastavansa kaveriani eikä vaimoaan. Mutta taloudellisesti heidän on vaikea erota nyt heti sekä vaimo kärsii jostain mielenterveyshäiriöstä, ja mies epäilee vaimon selviämistä lasten kanssa ja muutenkin. Mutta ehdottomasti kaverilleni on vakuuttanut ettei enään rakasta vaimoaan ja haluaa tulevaisuuden kaverini kanssa.
Olen käskenyt kaverini olemaan tyly miehelle ja unohtamaan varatun miehen. Mutta heillä oli pidemmän aikaa melko tiivis suhde ennen kiinni jäämistä. Ja nyt taas tapaavat useasti. Joten epäilen pahasti ettei kaverini itse pysty lopettamaan suhdetta ja mieskään ei halua. Vaikuttaa molemmat olevan yhdessä onnellisen oloisia. Mutta kun mies palaa kotiinsa lähettelevät sähköpostia ja tekstiviestejä useita päivittäin ja ikävöivät toisiaan.
Onko kellään kokemuksia tälläisestä? Millä suhde loppuisi. Koska kaverini loppuen lopuksi kärsii vaikka nyt ei sitä tunnustakaan.Ja mies tuskin eroaa ihan heti.
Ja silloin kun olivat edellisen kerran yhdessä, niin joka toinen viikko kaverini oli lopettamassa suhdetta, ja aina mies puhui takaisin. Koska vaikutti silloin ettei ainakaan tunteita puuttunut jutusta. Kaveripiirissämme se kylläkin alkoi olemaan jo vitsi, heidän tapailun lopettaminen. Eli varmoja keinoja tarvittaisiin. Vai pitääkö meidän kaveripiirin vain hyväksyä tuo varattumies? Tuntuu ristiriitaiselta kun oikeasti ei tiedä mitä miehen päässä liikkuu, rakastaako kaveriamme oikeasti. Tai onko kaverimme vain sokaistunut mieheen, joka onkin suurenluokan kusettaja.

7

979

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkuvasti yksin

      runkkailla kotonaan.Ilmankos "pettäjäkakkoset" itsemurhia tekevät?

    • kirjoittaa

      Oletko itse se kakkonen. " pitääkö meidän kaveripiirin hyväksyä ukkomies", jos tarina on tosi, mitä se teille kuuluu. Ei se vaan noin mene. Hahhaa.

    • tiina*

      kuule vain sopeutua tilanteeseen. Meillä jokaisella on oma elämä iloineen ja suruineen, omat kärsimykset, omat mokat. Ne pitää hyväksyä sellaisenaan. Jos kaverisi ja mies ovat onnellisen oloisia yhdessä, niin suo heille se ilo!

      • kai...

        Kaikkea sitä kuulee. Onko tossa järkeä?
        Oletko itse helposti antava varattu aninen?


      • tiina*
        kai... kirjoitti:

        Kaikkea sitä kuulee. Onko tossa järkeä?
        Oletko itse helposti antava varattu aninen?

        järkeä viestissäni on. Ihan muuhunkin vastaustani voi soveltaa eikä vain tähän asiaan. Se kun vaan on niin, että jokainen tekee omat ratkaisunsa (uutta sinulle?). Ellei kaverin ratkaisu miellytä, niin so what? Toista ihmistä ei voi muuttaa, ei kumppania, ei kaveriakaan :O! Hänet on hyväksyttävä sellaisenaan tai sitten saa olla ilman ainakin sitä kaveria. Ellei tämä päde sinuun, niin sitten teet itse aina niin kuin kaverit sinulle sanovat. Jättäisitkö kumppanisikin (vaikka rakastaisit häntä), jos kaveri sitä vaatisi? Eikö sinulla itsellä olisi siinä asiassa mitään sanottavaa?

        PS. Muista aina että antaessaan saa :).


    • "vai kaveri"

      jo kertoikin, mitä h.....tiä se asia sinulle kuuluu?

    • asiahan ei minulle kuulu mutta

      No vaikuttaa siltä ettei millään ole enään mitään väliä.
      Annetaan vaan kaikkien varattujen miesten hengailla vapaiden naisten kanssa. Niin se vasta on mukavaa. Ja kaikki vaimot ovat onnellisia lastensa kanssa kotona. Itse en ainakaan olisi mutta.....
      Onneksi ei asia itseäni henk. koht. kosketa niin syvästi,vaikka kylläkin ärsyttää. Mutta olen ollut onnellisesti naimisissa viimeiset 8-vuotta ilman pettämistä. Niin kuin suurinosa kaveripiiriämmekin. Lähinnä olisin halunnut tietää miten helpoiten pääsee eroon varatusta miehestä auttaako siihen mikään, jos suhteenosapuolet eivät vielä sitä näe?
      Enkä periaatteestakaan halua ymmärtää pettämistä varsinkin kun se on niin julkista ja vaikuttaa muihinkin kuin heihin kahteen, ottaen huomioon että molemmilla on lapsia, ystäviä/kavereita/sukulaisia. Ja itse en halua että kaveripiirissämme on varattumies, joka aiheuttaa käytöksellään mahdollisesti surua jollekin piiriin kuuluvista. Kun sen pitäisi olla estettävissä varhaisella asioihin puuttumisella. Jospa vaikka siellä miehen kotonakin vaimo alkaisi selviämään mielenterveysongelmista nopeammin, kun mies ei jatkaisi pettämistä. Pitäähän myös miettiä miehen perheen kannalta että kakkossuhteen lopettaminen on paras vaihtoehto mitä vain on, ei yksistään että kaverimme pääsee eroon pettämiseen taipuvasta miehestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe