Mies+vieraat tisut

äippä

onko kellekään koitunut siitä mitään hyvää että mies on käynyt vieraissa? aina puhutaan mielipahasta ja muusta negatiivisesta tämän asian kohdalla. meille kävi niin että tullessani raskaaksi mieheni alkoi katselemaan vieraita naisia kovinkin näkyvästi, hän on aina ollut ns. tissiaddikti ja raskauteni aikaan kohdisti kaiken huomion vieraiden naisten tisseihin, joskus jopa äänekkäästikin. lopulta mies päätyi vieraan naisen kanssa sänkyyn ja kertoi tästä minulle seuraavana päivänä. olemme edelleen yhdessä. jos ihmettelet miksi, niin opin kaiken kokemamme pahan keskellä sen että en ole täällä maailmassa ainut haluttava nainen vaan mieheni kiihottuu muistakin ja kävi vain niin ikävästi ettei voinut halujaan hallita. en tiedä mikä minuun meni mutta osasin kääntää asian tavallaan positiiviseksi ja nykyisin kun sekstailemme, kiihotan joskus ajatusta sillä että mies kävi vieraissa, kuvitellen naisen täyden kympin naiseksi. jotenkin se tuo varmuutta itselleni kun ajattelee että vaikka mieheni saikin maistaa seksikästä naista välillä niin silti hän haluaa olla kanssani ja avioliitomme voi paremmin kuin koskaan. satuin nimittäin näkemään tämän naisen jonka kanssa mieheni oli ollut, tavallaan ymmärrän että häneen oli helppo langeta, voin sanoa tuntematta katkeruutta että hän oli kaunis, varmasti joka miehen unelma valtavine rintoineen, pitkine säärineen ja upeine uumineen. yritin vain antaa neuvoa niille joiden mies on maistanut vierasta, kääntäkää asia voitoksenne(kuulostaa hullulta) ja alkakaa fantasioida asiasta, tuosta upeasta naisesta joka hetken verran veti sinulle itsellesi vertoja, miehenne jäi silti luoksenne ja halusi vain sinut!

19

2727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riivinrauta

      No pyh...mä en ainakaan usko tuon tekstin on kirjoittanut "äippä"...on tainnut olla enemmänkin "isukki"...HAH HAH...mä en voi uskoa että kukaan petetty nainen voisi ajatella noin..no way!

    • hohhoijaa...

      ...paljo ittees arvostaa... en ymmärrä pätkääkään ajatuksenjouksuasi...

    • hohhoijaa...

      paljon itteäs arvostaa... en tajua pätkääkään ajatuksenjuoksuasi...

    • voi ei

      Toivottavasti kirjoitit tuskaasi, etkä oikeasti ajattele noin. Aivan hirveä ajatus. Ja turha selitellä ,ettei mies voinut haluilleen mitään. Olen nimittäin sitä mieltä, että MIES kyllä on halujensa herra. Se, jonka kohdalla on toisinpäin, ei ansaitse nimitystä mies.

    • Kai

      Sulla ei kyllä taida olla ihan kaikki kotona............................

    • provo.

      PROVO.

    • Sairasta...

      Ihan älytöntä. Eihän siitä mitään tule, jos me kaikki annamme halujemme määrätä ja alamme hyppimään hetken mielijohteesta jokaisen vastaantulevan, panettavan näköisen, sänkyyn. Pidän kiinni periaatteesta, että kun ollaan yhdessä, muiden kanssa ei vehtailla, vaikka joskus tekisikin mieli. Ajatukset ja teothan ovat eri asioita. Jokaisella on oltava sen verran vastuuta ja kunnioitusta puolisoaan kohtaan, ettei kuvailemaasi toimintaan ryhdy.

      Entäpä jos miehesi tulikin takaisin luoksesi vain sen takia, että kyseinen uhkea seksipakkaus lemppasi hänet, eikä hänellä ollut muuta paikkaa? - Tätäkin tapahtuu...

      • Nanna

        Mitenkäs se seksi pitkässä arjentäyteisessä parisuhteessa meneekään....? En usko että intohimo, jännitys ja seksuaalinen mielenkiinto omaa puolisoa kohtaan säilyy kovin hyvin vuosien kuluessa, vaikka seksi voikin olla ihan ok. Seksi on kuitenkin enemmän kuin rutiinitoimenpide ja parhaimmillaan se on jopa syvä henkinen kokemus. Sen pitäisi uudistaa ja puhdistaa meitä, antaa meille energiaa ja voimaa. Väitän, että paraskaan parisuhde ei pysty estämään seksielämän väljähtymistä jossain suhteen vaiheessa. Siksi on mielestäni ymmärrettävää, että ihmiset haksahtavat joskus suhteen ulkopuolelle. On jokaisen parin oma asia selvittää tällaiset syrjähypyt, mutta uskon että niistä todella voi olla enemmän hyötyä kuin haittaa suhteelle, jos suhteen perusta on kunnossa ja pari pystyy kasvamaan yhdessä tällaisten kokemusten kautta.

        Itsekin olen jo yli kymmenen vuotta naimisissa ollut nainen, ja kieltämättä seksielämä maistuu välillä puulta. Flirttailua ja ihastumista on ollut vieraisiin miehiin,mutta syrjähypyt ovat tapahtuneet ajatuksen tasolla, kunnes jokin aika sitten meninkin sitten yllättäen sänkyyn naisen kanssa. En vielä tiedä miten suhteemme tästä selviää, mutta jos se selviää, uskon että olemme tämän jälkeen aivan uudella tasolla sekä seksin- että muunkin elämän suhteen. Lisäihmetyksen tähän tuo itsellenikin se, että todella ihastuin naiseen, vaikka olen itsekin nainen.

        Elämä on joskus kummallista, eikä kaikkea voi aina kontrolloida. Uskon tällaisen olevan elämän luonnolliseen virtaan heittäytymistä, mistä useimmat ihmiset kieltäytyvät estäen oman ja usein myös kanssaeläjiensä kasvun. En kuitenkaan kannata ja tarkoita tällä sitä, että parisuhteessa elävät ihmiset saisivat hyppiä sänkyyn mielin määrin kenen kanssa tahansa. Jokainen pari luo kuitenkin omat sääntönsä suhteelleen.


      • Manna
        Nanna kirjoitti:

        Mitenkäs se seksi pitkässä arjentäyteisessä parisuhteessa meneekään....? En usko että intohimo, jännitys ja seksuaalinen mielenkiinto omaa puolisoa kohtaan säilyy kovin hyvin vuosien kuluessa, vaikka seksi voikin olla ihan ok. Seksi on kuitenkin enemmän kuin rutiinitoimenpide ja parhaimmillaan se on jopa syvä henkinen kokemus. Sen pitäisi uudistaa ja puhdistaa meitä, antaa meille energiaa ja voimaa. Väitän, että paraskaan parisuhde ei pysty estämään seksielämän väljähtymistä jossain suhteen vaiheessa. Siksi on mielestäni ymmärrettävää, että ihmiset haksahtavat joskus suhteen ulkopuolelle. On jokaisen parin oma asia selvittää tällaiset syrjähypyt, mutta uskon että niistä todella voi olla enemmän hyötyä kuin haittaa suhteelle, jos suhteen perusta on kunnossa ja pari pystyy kasvamaan yhdessä tällaisten kokemusten kautta.

        Itsekin olen jo yli kymmenen vuotta naimisissa ollut nainen, ja kieltämättä seksielämä maistuu välillä puulta. Flirttailua ja ihastumista on ollut vieraisiin miehiin,mutta syrjähypyt ovat tapahtuneet ajatuksen tasolla, kunnes jokin aika sitten meninkin sitten yllättäen sänkyyn naisen kanssa. En vielä tiedä miten suhteemme tästä selviää, mutta jos se selviää, uskon että olemme tämän jälkeen aivan uudella tasolla sekä seksin- että muunkin elämän suhteen. Lisäihmetyksen tähän tuo itsellenikin se, että todella ihastuin naiseen, vaikka olen itsekin nainen.

        Elämä on joskus kummallista, eikä kaikkea voi aina kontrolloida. Uskon tällaisen olevan elämän luonnolliseen virtaan heittäytymistä, mistä useimmat ihmiset kieltäytyvät estäen oman ja usein myös kanssaeläjiensä kasvun. En kuitenkaan kannata ja tarkoita tällä sitä, että parisuhteessa elävät ihmiset saisivat hyppiä sänkyyn mielin määrin kenen kanssa tahansa. Jokainen pari luo kuitenkin omat sääntönsä suhteelleen.

        Kyllä minun mielestäni ihmisen pitää osata kontrolloida itseään ja viettejään. Emme ole eläimiä sentään.

        Minusta pettäminen on pahimman laatuinen loukkaus puolisoaan kohtaan.

        Jokainen parisuhde kokee notkahduksensa, seksin alueella kuin muussakin paeisuhde-elämässä. Ratkaisu ei minusta ole kuitenkaan se, että haetaan jännitystä ja elämystä suhteen ulkopuolelta, hyppäämällä toisen syliin. Tai aloittamalla uusi parisuhde - sillä siihenkin tulee aikanaan arki mukaan.
        Ongelman purkaminen ja intohimon, jännityksen ym. mielenkiinnon löytyminen uudelleen itselleen, kumppanilleen ja molemmille, pitää alkaa suhteen sisältä, suhteesta itsestään. Ei hakemalla ulkopuolista jännitettä, kriisin kautta..

        Suhde säilyy viriilinä ja innokkaana sen joka alueella, jos suhteen eteen molemmat tekevät töitä ja varaavat itselleen kahdenkeskeistä aikaa, irti arjesta ja lapsista. Syrjähyppyjä ei tule, jos molemmilla on sama näkemys asiaan.

        Minä olen sitä mieltä, että jos suhteen perusta on kunnossa, (ja jos yksilöllä on oma itsetunto kunnossa) kummallaakaan osapuolella ei ole missään vaiheessa tarvetta syrjähypylle !! ei edes silloin, kun suhde on pahimmassa kriisissä, eikä ole edes "ystävän ja ymmärtäjän" tarvetta vastakkaisesta sukupuolesta (jota tapaillaan salaa puolisolta).

        Minä en edes näe, että syrjähyppy millään tavalla kasvattaisi ihmistä tai parisuhdetta - minusta pettäminen on pahimman laatuinen loukkaus!!!! suurimman välinpitämättömyyden osoitus toista osapuolta kohtaan!

        Elämä on kummallista, se ei mene aina suunnitelmien mukaan. Mutta mielestäni me todellakin voimme kontrolloida omia tekojamme! VAi teetkö aina aivan kaikkea hetken mielijohteesta? Silloinhan samaan piikkiin menee kaikki väkivaltaisuuskin, ei vain äkkirakastuminen tai seksuaalisen nautinnon haluaminen juuri nyt, koska minä haluan.

        Jos siis elämää ja tekojaan ei itse voi kontrolloida, pitäisi meidän hyväksyä tyynen kaikki väkivalta ja pahoinpitely ja kaikki se ikävä jota uutisista kuullaan pitäisi hyväksyä ja sallia, eikö?

        Mahdollisuuksia pettämiselle kun on ja tulee olemaan vaikka miten paljon..

        tämä on minun mielpiteeni, en hyväksyisi pettämistä enkä itse koskaan pettäisi.. mahdollisuuksia olisi ollut, ei vain kuulu elämänarvoihini, en voisi kohdata kummaniani jos olisin edes istunut toisen sylissä.. koen jopa tanssimisen pettämisenä, jollain tasolla. Etenkin silloin, jos puoliso kyllä tanssii muiden kanssa, muttei oman elämänkumppaninsa.. silloinhan hän ei kelpuuta elämänkumppaniaan tälläiseen "soidinmenoon, esileikkiin, fyysiseen läheisyyteen"

        Olen ehkä vanhanaikainen, mutta niin taitaa miehenikin olla. Ainakin asiasta on puhuttu useampaan kertaan ja samaa mieltä olemme asiasta.


    • Äiti myös

      Mitä ihmettä, olet oikeassa. Minua suorastaan kiihottaa ajatus miehestäni toisen naisen kanssa. Miksi pettämisen olisi oltava loppu suhteelle, kertoihan miehesi asiasta heti ja oma-aloitteisesti. Taitaa vähän kateus kalvaa moittijoitasi, otithan asiasta hyvää esiin, suhteenne toimii, kaikki on siis hyvin. En todellakaan tarkoita että kaikkien varattujen ihmisten tulisi hyppiä sängystä toiseen, mutta minua itseäni ajatus kiihottaa. ja miksei, onhan mieheni seksikäs, haluttava mies. Kun itsetunto on kohdallaa, voi seksuaalisuuttaankin toteuttaa kuten tahtoo, ei juuri niinkuin Kosmopolitanissa neuvotaan. Pää pystyyn kaikki naiset, nauttikaa itsestänne, miehestänne, ja vaikka -jos mieli tekee- niin vielä naisestakin. ;)

      • eletty.

        Säälin sinua ja lapsiasi.Kuinka he koskaan oppivat terveeseen ihmissuhteeseen kun vanhemmat hyppivät kenen tahansa miehen tai naisen perään?!Ja sitten vielä isi homoilee ja äiti lesboilee ihan vain siksi,että suhde tulee paremmaksi!Ja sitten normaali-panot seka ryhmäs..kas kun ei perheen koirakin jo ole hommas mukana.Haloo ihminen (?) IS ANYBODY HOME?..kopkop...joo tyhjää on kuten arvelinkin...Ja tässä kirjoittaa on äiti joka osaa ajatella aivoillaan eikä vaan sen mukaan mitä jokin telkka-sarja esittää.


      • Seli seli
        eletty. kirjoitti:

        Säälin sinua ja lapsiasi.Kuinka he koskaan oppivat terveeseen ihmissuhteeseen kun vanhemmat hyppivät kenen tahansa miehen tai naisen perään?!Ja sitten vielä isi homoilee ja äiti lesboilee ihan vain siksi,että suhde tulee paremmaksi!Ja sitten normaali-panot seka ryhmäs..kas kun ei perheen koirakin jo ole hommas mukana.Haloo ihminen (?) IS ANYBODY HOME?..kopkop...joo tyhjää on kuten arvelinkin...Ja tässä kirjoittaa on äiti joka osaa ajatella aivoillaan eikä vaan sen mukaan mitä jokin telkka-sarja esittää.

        tässä keskustelussahan näkyy selvästi se, että kutakuinkin kaikki syrjähyppyjä parisuhteen sulostuttajana pitävät ovat itse pettäjiä, jotka yrittävät peittää huonoa omaatuntoaan selittelemällä ja puolustelemalla tekojaan.


    • nova

      ajatella asiaa todellakin järkevästi. miten voit tulevaisuudessasi olla kuin ei mitään, äijäshän ajattelee sextaillessaan kanssasi kuitenki sitä uhkeaa viettelijätärtä, joka tod. lemppas ukon ku oli kerran testannut näitäkin pimuja löytyy. mut hei käy säkin vieraissa ja kerro äijälles kato mite mies kestää loukkauksen. ja sanot sit et ups niin vaan kävi etten enää pysty himojani hallitsee! mahtaakohan äijäs sen jälkee sua katella...

    • missyS

      eli koska mies petti minua parhaan ystäväni kanssa pitäisi minunkin nyt fantasioida hänestä..hyi helvetti että kuvottaa pitäisikö pyytäää koko ystävä perhe mukaan touhuun

      • Eliisa

        olen niin paljon pimee, etten aivan noin helposti hyväksyisi pettämistä. Eikä se takuulla minua kiihottaisi. Mieheni on todella tissi ja peppufantasti. Tuijottaa oikein, mutta kertoo sen minulle. Joskus se minua ärsyttää, mutta yleensä ei. Katselkoon minun puolesta, kunhan minä saan oman osuuteni.


    • heli

      miten joku voi ees aatella jotai tollasta??
      et taida paljonkaa välittää miehestäsi kun ajattelet jotain tollasta miehesi ja toinen nainen??
      miten se voi tuntua edes kivalta ajatukselta??
      no jokanenhan tekee mikä tuntuu parhaalta mut kuitenkin...
      itse en olisi voinu jatkaa seurustelua tollasen jutun takia,miehesihän on tosi törkeä sua kohtaa,käyttäytyy tollalailla kun olet vielä raskaana!!

    • Vaisnava

      Kärsimys johtuu monessa tapauksessa omasta asenteesta. On rohkaisevaa lukea, että jopa pettämisestä selviää, kun asennoituu oikein.

      • Niina :)

        Hulluja joka lähtöön. No jokainen tavallaan eihän sekään ole kuin elämää.
        Joku noin kun alkuperäinen kirjotta ja joku toisella tapaa.


    • tyllerö

      miksi jotkut keskittyy vain lapsiinsa, kun suhde mieheen on heikoilla.
      itse en antaisi syrjähyppyjä anteeksi, se on loukkaus ihmisarvoani kohtaan.

      miehet on sikamaisia ja itsekkäitä ja naiset tyhmiä kun uskovat että ne kuitenkin valitsevat heidät vaikka välillä maistelevat muitakin.
      Kerran pettää niin aina pettää!

      ehkä sinä selviät petetyksi tulemisesta kun ajattelet näin että valitsi kuitenkin sinut, itsensä pettämistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      663
      8059
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2322
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2261
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1827
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1346
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1247
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1222
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      885
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      860
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      788
    Aihe