Olen vähän ulkona suhteen aloittamisesta. Pidän eräästä samoilla tunneilla käyvästä vastakkaista sukupuolta olevasta henkilöstä ja uskon hänenkin pitävän minusta. Olemme kuitenkin molemmat luonteeltamme ujoja eikä kumpikaan uskalla tehdä aloitetta. Olemme nyt olleet yhdeksän kuukauden ajan samoilla saksan tunneilla (3 h viikko) eikä sydämeni saa rauhaa muina aikana.
Mutta en osaa tehdä aloitetta. Kyseinen henkilö ei istu saksan tunnilla aivan vieressäni ja välituntisin en häntä oikein näe. Kesken tunninkaan en voi asiaa kysyä. Mitä luokkatoverit tai siitä sanoisivat? Olen kuin häkkilintu, joka kyllä näkee vapauden, mutta kalterit (tässä tapauksessa sosiaalinen häpeä) estää lentoni.
Olen etsinyt käsiini hänen puhelinnumeronsa ja osoitetietonsa. Monena iltana olen istunut huoneessani kännykkä kädessäni ja numero valmiina, mutten ole vielä uskaltanut painaa sitä vihreää luuria. Ehkä en uskalla koskaan? Olen vasta 13-vuotias, mutta laskeeko kynnys milloinkaan? Vai kasvaako se vain vuosi vuodelta? Käykö lopulta niin, että joku vähemmän ujo kysyy häntä ulos ja minä kadun lopun elämäni sitä, etten rohjennut silloin aikoinaan tarttua siihen mahdollisuuteen, joka minulle oli annettu.
Mutta onko hän se oikea minulle? Se lopullinen. Jos hän olisi unelmien prinsessani, ei meillä olisi ollut milloinkaan riitoja vaan kohtaamisemme olisivat olleet kävelyä ruusujen lehdillä. Viime tiistaina annettu saksanläksyjen määrä kuitenkin koitteli suhteemme perustaa. Kertokaa te muutkin, miten olette kokeneet rakkaussuhteenne opettajiin ja selvinneet niistä?
13-v poika pyytää apua
7
1132
Vastaukset
- siitä se lähtee,
leffaan jälkeen voi jutskata leffasta ja muusta.
Olin ala-asteella nelikossa, joka aloitteli styylamisen perusteita. Kaksi paria yhdessä harrastivat kaikenlaista, mitä sen ikäiset lapset tekevät. Kotibileitäkin oli.
14-vuotiaana aloitin luokkakaverin kanssa styylaaman nimikkeellä ensirakkaus ja suhde kesti vuoden. Tyttö ihastui rinnakkaisluokkalaiseen:-)
Eipä hätää, menin mehudiskoon ja luulin, että luokkakaverin kaveri (tyttö) oli tanssimassa ja menin hakemaan tanssimaan, mutta hän olikin aivan toinen mutta samassa lukiossa. Tämä tyttö oli juuri jätetty ekakerran takia aivan syyttä ja hän kaipasi kovasti seuraa ja olin valmis. Olimme yhdessä 5 vuotta, tyttö rengasti minut kihlasormuksella vuoden seurustelun jälkeen, mutta meni sittemmin kurssikaverinsa kanssa naimisiin:-)
Eipä hätää taas, menin opiskelijabileisiin ja sieltä löytyi nainen joka tarvitsi laastarisuhdetta kuten minäkin ja olimme yhdessä kolmisen kuukautta. Tämä suhde lopahti itsekseen, kumpikaan ei enää jaksanut pitää yhteyttä.
Sitten olin sinkkuna vuoden ja tutustuin ja ihastuin moneen, mutta ei tärpännyt tanssimista pidemmälle. Menin sitten korkeakoulun sekakuoroon naisia katseleman ja sieltä vaimo löysi mut:-)
Opettajista ei ole koulussa styylamisen kannalta ollut haittaa, jos ei tunneilla häiritse opetusta. Välitunnila saa pitää kädestä, pussailla ja halia suomen lainkin mukaan niin paljon kuin huvittaa:-) - Konkari Kalle
jos et saa vaimoa 7 vuotiaana niin mahdollisuus meni jo.
- harvinaista
Kysyvätkö tuon ikäiset neuvoja aikuisilta?
Kiva jos neuvot kelpaa, vaikka olet jo 13. - alikehittynyt ope
Jätä opettaja rauhaan, ettet aseta opettajaa pahaan tilanteeseen. Moni nuori ihastuu opettajaan, mutta se on kaukorakkautta, ja pitäisi jäädäkin sille asteelle.
- katoavat viestit
Kyllä 13-vuotias voi kauko-ihailla opettajaa, mutta ei enempää. 13-vuotiaita saattaa olla joka lähtöön, uskotaan.
- poistuuks nää heti?
Hengaili vapaaehtoisesti, eikä saanut vanhemmiten traumoja. Kaikki muut olivat sitä mieltä, että se ei ollut oikein.
- 13w tyttö
Mä oon kans 13v. tyttö ja vähän ujo.
Itse ainakin jos olisin ihan satavarma molemminpuolisesta tunteesta ottaisin selville vaikka tytön mesen (ellei sulla jo oo sitä) ja juttelisin muuten vaa mesessä. Sitten kun tuntisimme jo vähän paremmin uskaltaisin ehkä kertoa tunteistani ellei toinen osapuoli olisi jo tehnyt sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242361Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3431949Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241856Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o101653Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581478Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17980- 63845
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2788