Miksi mies ei puhu?

Ymmällään taas

Miksi mies ei pysty puhumaan? Tunteistaan, toiveistaan, haaveistaan tai edes ajatuksistaan. Mies sulkeutuu kuin simpukka ja jos haluaisi sen kanssa jutella, niin sulkeutuu vielä tiukempaan. Jos taas antaa olla rauhassa, niin sanoja saa ihan turhaan odottaa jopa kuukausikaupalla. Siis niitä tyhjiä jokapäiväisiä "miten meni päivä"-sanoja lukuunottamatta.

Miksi mies lähtee mieluummin kävelemään, ennen kuin suostuu puhumaan, keskustelemaan? Eikö olisi helpompi sanoa, mikä painaa mieltä, tai vaikka edes "en halua olla enää tässä avioliitossa" tai "olen löytänyt toisen ihmisen" kuin että lähtee sanomatta sanaakaan? Ja ilman, että miehestä kuulee lähdön jälkeen vain hätäisen tekstiviestin "selvittelen nyt ajatuksiani, otan yhteyttä myöhemmin", ja sitten saa päiväkausia itkeä sydän syrjällään, että missä mennään, mitä tein väärin.

Ei tietysti pidä yleistää, on varmasti keskustelutaitoisia miehiä olemassa - niin tämäkin oli vielä puoli vuotta sitten. Mitä tapahtui? Mitä voin tehdä? Mitä meille tapahtui? Miten saan mieheen jälleen yhteyden?

Ja: miten saan miehen solmun aukeamaan, että pääsemme yhdessä pinnalle, tiiminä? Sillä avioliitto on tiimityötä, ei suinkaan sooloilua ja omia (tärkeitä) päätöksiä konsultoimatta toista millään tavalla. Ei kai kukaan mene ostamaan taloa toiselta puolelta maata ja vaan ilmoita, että nytpä muutetaan Piikkiöön. Samalla tavalla ei toinen voi lähteä avioliitosta vain ilmoittamalla, että nytpä lähden. Ongelmista pitää pystyä keskustelemaan!

19

3421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaksaa

      1.Äänihuulten tulehdus, lääkäri kiletänyt puhumasta!

      2.Alzheimer- tai dementtia, ei löydä sanoja tai ei muista mitä oli sanomassa, tai mitä kysyttiin!

      3.Vittuuntunut painostukseesi!

      • PPLS

        "3.Vittuuntunut painostukseesi!"

        Lue teksti ajatuksen kanssa: "Jos taas antaa olla rauhassa, niin sanoja saa ihan turhaan odottaa jopa kuukausikaupalla."

        Missä tässä on painostuksesta kyse???


      • itse---------
        PPLS kirjoitti:

        "3.Vittuuntunut painostukseesi!"

        Lue teksti ajatuksen kanssa: "Jos taas antaa olla rauhassa, niin sanoja saa ihan turhaan odottaa jopa kuukausikaupalla."

        Missä tässä on painostuksesta kyse???

        ja lue myös ykkönen ja kakkonen!

        Mies ei jaksa jauhaa moista potaskaa, kaikki on jo sanottu!


      • äänekäs
        PPLS kirjoitti:

        "3.Vittuuntunut painostukseesi!"

        Lue teksti ajatuksen kanssa: "Jos taas antaa olla rauhassa, niin sanoja saa ihan turhaan odottaa jopa kuukausikaupalla."

        Missä tässä on painostuksesta kyse???

        Pakko vastata sinulle. Ihmettelen itsekkin miesten puhetaidottomuutta. Oma miehenikään ei puhu. Ei minulle, ei lapsille. Emme utele, pitäköön ajatuksensa, kunhan ei oleta, että me ne tiedettäisiin, vaikka välillä siltä tuntuu, että hän kuvittelee meidän ilman muuta tietävän, miltä hänestä tuntuu.
        Minulla on kahdeksan isoveljeä. He kyllä puhuu vaimoilleen ja lapsilleen tunteista. Ei se ole mitään lässyttämistä vaan asiallista keskustelua omista ajatuksista, haluista, tulevaisuuden toiveista ja siitä, mikä kulloinkin harmittaa tai stressaa.
        Oma mieheni etääntyy meistä (muusta perheestä) päivä päivältä enemmän ja enemmän. Lapset kysyy kaiken minulta ja meillä on mukavia juttutuokioita ruokapöydässä. Samaan aikaan mies istuu olohuoneessa ja tuijottaa telkusta jotain tyhjänpäiväistä saippuaa, tietämättä olenkaan, miltä meistä muista tuntuu. Meillä on asiat ok, miehelläni tuskinpa vaan.


      • kaaleppi
        itse--------- kirjoitti:

        ja lue myös ykkönen ja kakkonen!

        Mies ei jaksa jauhaa moista potaskaa, kaikki on jo sanottu!

        MEILLÄ ON NENÄN ALLE SUOTU AUKKO SEN TAKIA ETTÄ SIELT TULIS ASIAA ULOS PÄIN. SAATANA JOS JÄTKILLE OLIS ASIAA NIIN HUULET LEPATTAS JAT5KUVASTI PRKL!!! että sappi kiehuu kun mulla just sellanen karhu kotona. ei jumalauta saa sanaa suusta ja sit vimppona karjutaa "just ton takia"!!!!!
        pyysin viemää pilkille minut..ei vastausta.pyysin lähtee koirii viemää lentokentälle..ei vastausta..aikani kyselin ja sit tiuskasin et jumalauta mikä nyt vaivaa NI MINÄ KU EN ANNA OLLA RAUHASSA HÄNEN TIETOKONEELLA!! huhuhh


      • nyt onnellinen
        äänekäs kirjoitti:

        Pakko vastata sinulle. Ihmettelen itsekkin miesten puhetaidottomuutta. Oma miehenikään ei puhu. Ei minulle, ei lapsille. Emme utele, pitäköön ajatuksensa, kunhan ei oleta, että me ne tiedettäisiin, vaikka välillä siltä tuntuu, että hän kuvittelee meidän ilman muuta tietävän, miltä hänestä tuntuu.
        Minulla on kahdeksan isoveljeä. He kyllä puhuu vaimoilleen ja lapsilleen tunteista. Ei se ole mitään lässyttämistä vaan asiallista keskustelua omista ajatuksista, haluista, tulevaisuuden toiveista ja siitä, mikä kulloinkin harmittaa tai stressaa.
        Oma mieheni etääntyy meistä (muusta perheestä) päivä päivältä enemmän ja enemmän. Lapset kysyy kaiken minulta ja meillä on mukavia juttutuokioita ruokapöydässä. Samaan aikaan mies istuu olohuoneessa ja tuijottaa telkusta jotain tyhjänpäiväistä saippuaa, tietämättä olenkaan, miltä meistä muista tuntuu. Meillä on asiat ok, miehelläni tuskinpa vaan.

        Erosin juuri tollasesta puhumaatomasta, itsekkäästä saippuasarjojen äärellä jöröttäjästä. Paras ratkaisu, ehottomasti. Jöröttäköön ja sääliköön itteään vaikka lopun ikäänsä. Kuvittelin että mies luulee meidän muiden tietävän automaattisesti, miltä hänestä tuntuu. Sitten vuosien kulkiessa tajusin ettei hänestä tunnu miltään. Hänestä puuttuu määrätty emotionaalinen syvyys ja kyky huomioida muita, edes itseään. Päivät täytetään ulkoisella, palikkatesti-tason nettipeleillä, saippuasarjoilla, lojumisella, päivätirsoilla. Välillä käydään kavereiden kanssa ryyppäämässä, jos kotoa haetaan ja mukaan pyydetään. Oma-aloitteisuus tasan nolla, kotityöt, lastenhoito, autohuolto, rempat ja ihan kaikki sysätään muiden hoidettaviksi. Minun tai äidin. Äidin, jolle kohta nelikymppinen mies on paapottava pikku mussukka. Masentunut mies ei ole, onpahan vain laiska, itsekäs, mykkä elämässä makoilija. Totesi että ei nyt vaan siivoa, että nyt vaan huvittaa pelata, että ei nyt vain osaa puhua ja mistä sitä sitten pitäs yleensä puhua? Luoja...jos parisuhde oli rikki jo, pahasti, ei reagoinut mitenkään kauniista keskusteluyrityksistäni huolimatta. Auta armias jos pelikoneet hajosivat..sitten kyllä löytyi virtaa ja yritystä tilanteen korjaamisrksi. Ja että kaikki oli miehen mielestä hyvin o.O Ettei muuta kyennyt kuin itkua tihrustamaan ja säälimään itseään kun lopulta sanoin että ero parasta kummallekin. Ei puhetta tullut edes siinä vaiheessa. On varmaan ollut ex-elämässään kala.


    • niin......

      Kerrot omassa viestissäsi miehestä jonka kanssa seurustelin kuusi vuotta. Ihan turhaan meni se aika. Ei saanut sanaa suustaan ennekuin olin sen jättänyt ja kolme vuotta mennyt erossa. Hän ei vain osannut. No, seuraava mies kyllä puhui mutta puhui paljon ja paskaa. Odotan sitä kolmatta kertaa joka toden sanoo. Se joka osaa puhua sen tarpeellisen eikä yhtään enempää. Ja muuten kyllä sitten on hauska. Jos en sellaista löydä niin olen mieluummin yksin. Sinuna en hukkaisia aikaa tuollaiseen. Mutta koita nyt kuitenkin sanoa että en pysty olemaan kanssasi tässä suhteessa jos ei puhuta. Ja kysy sitten tajuaako hän? Kirjoita hänelle kirje että kaksi viikkoa annat aikaa koska muuten lähdet.

      • ***x***

        Tarpeellisen, mutta ei yhtään enempää. Minäkin kun olen karjalaisii, puhun kyllä paljon enemmän. En tosin mitään paskaa. Muuten vain mukavia.


      • olemassa......
        ***x*** kirjoitti:

        Tarpeellisen, mutta ei yhtään enempää. Minäkin kun olen karjalaisii, puhun kyllä paljon enemmän. En tosin mitään paskaa. Muuten vain mukavia.

        no sinunlaisen mie just tarviisin.. =)

        t. edellinen


      • ***x***
        olemassa...... kirjoitti:

        no sinunlaisen mie just tarviisin.. =)

        t. edellinen

        Kun olin muutama vuosi sitten jonkin aikaa ns. sinkku, niin kyllä oli kysyntää.


      • multahan et kysynyt mut

        heitän pienen kommentin.. tollainen tyyppi vastaa siihen mun kohal ainakin et jos en riitä tälläsena ni soromnoo.. tai lähtee ovet paukkuen kamuille.on siel mököttämäs ja PUHUMASSA PASKAA yön yli, ja tulee kotiin ja kaik on taas ku ennen.kunnes samaa kysytään ja sama toistuu,. oravanpyöräs mennääään..liirum laarumia kaikki.


    • Malviina``

      Mies ei uskalla ehkä sinulle puhua,koska ehkä on jotain omia ongelmia tai uusi suhde tai olet dominoiva, niin hän tietää ,että ei voi voittaa sinua enää missään asiassa.Ehkä hän on päättänyt jättää sinua,jos niin on, tule aika ja hän sano se sitten, ehkä hänen juuri nyt vaikea päästää sanoja suusta.

    • suu..

      No, saat kuitenkin tuon paljon puhuvan tekstiviestin.. mieshän siis selvästi käy läpi jotakin prosessia --jotkut ja joissakin tilanteissa vaan on vaikea puhua keskeneräisiä ajatuksia.. tosin sitäkin voi harjoitella..

      Kirjoita itse miehellesi tekstiviesti omista ajatuksistasi, tunteistasi, peloistasi, puhumattomuudesta, mitä tarvitset/haluat jne.. joskus kirjoittaminen/tekstaaminen on helpompaa ja pussin suu aukeaa..

    • ja on masentunut

      Eikä puhu, ole puhunut koko ikänään asioistaan. Anoppi on maininnut kyseisen ongelman= puhumattomuuden olleen ongelmana lapsesta saakka.. Nyttemmin anoppini vain mainitsee että "erotkaa" jos puhun poikansa ongelmista edes sanallakaan, ne on kuulema omia ongelmiani ;)) Jep-jep, omiapa hyvinkin..
      Ja masennus siinä sitten todettiin puhumattomuuden syyksi kun pakotin kaverin lääkärille (psykiatrille) asian takia, kun meillä oli kuten yllä. Ollut masentunut kai sitten koko lapsuutensa..

    • voisi olla

      Sellainen, että jos ne mielipiteet tai omien tuntemusten kerronta on jyrätty samantien telaketjurintaliivittuleenfeministiasenteella tai ehkä lievemmälläkin niin eipä varmaan enää kiinnosta puhua. Minulla ei ole tilanne ihan tuollainen mutta eipä tee mieli kertoa miksi ei huvita puhua tai yleensäkään puhua muusta kuin niistä jokapäiväisistä on se, että lopulta kun olen kertonut mikä rassaa on vika ollut minussa eikä tilanne muutu ellen minä muutu. No eipä toista voikaan muuttaa mutta parempi muuttua kuin aloittaa riita ja muuttua :)

    • pettety

      Hiljaisen miehen mielipide. En ole koskaan ollut puhekone, lähes keskiverto puhumaan. Kotonani ei puhuttu vaikeista asioista,ei tunteista, miten päivä meni loulussa jne. Avioliiton alkuaika, lasten syntymiset, koulut meni melkomukavasti. Voipa sanoa että olimme jopa rakastuneita, teimme mukavia lomamatkoja kotimaassa. Sattuipa vakava sairaus(syöpä) yhdelle jäsenelle. Siitäkin selvittiin pääosin hyvin vaikka rankkaa olikin. Hoitojen loputtua työterv.lääk. määräsi toisen puolison mielenterveystoimistoon, asia jota en ole koskaan voinut ymmärtää. Se leimasi koko perheen, ystäviä kaikkosi jne. alkoi painaa mieltäni. "hoidot" ei baikuttanut mitään, mutta alkoipa hoitoryhmässä melkoinen säpinä ja menoja oli joka viikko mikä milläkin nimikkeellä. Oli ensin yömyöhään, vuorokauden saunareissu. Oli sovittu ryhm. että kenellekkään ei kerrota mitään. Lopulta kun tätä oli jatjunut pari vuotta, petti pelihermo,olispitänyt paljon ennen katkaista tilanne. Mitään ei muka ole tapahtunut, tosin mitään ei voi kertoakkaan noista reissuista. Useammasta yrityksestä selvittää asia, ei ole tullut mitään. Parikertaa kävimme ulkopuolisella "sovittelijalla" jonka tuomio oli että kun ei ole kertonut mitään sopimatonta, minun on annettva anteeksi ja tilanne nollattva. Uskooko kukaan jos yönyli matkoilla on saman verran miehiä ja naisia, etteikö siellä jotakin myös harrasteta, itse olen lukuisia kerroja havainnut, kyllä nuoretäiditkin on kovia petoja. Olen ajautunut pakosta mt.toimiston asiakkaaksi ja olen pitkällä sairaslomalla, voitte vain kuvitella miltä tuntuu mennä kun tietää että sieltä tämä helvetti on alkanut. Olen todella katkera tilanteesta (sairauskin voitettiin), väärillä perusteilla mielentuhotoimisto tuhoaa koko perheen elämän, jolla olisi ollut tulevaisuutta, lapsetaikuisia jne. Ei ole paljoa puhuttavaa keskenään, odotan vaan mitä tulee, todennäköisesti kaikki menee hajalle koti ja vapaa-ajan paikka ym. Syvästi katkeroitunut mies.

    • vai ei

      Kyllä vain ex-mieheni meni ostamaan talon toiselta paikkakunnalta,kiertäen kaartaen kertoi joskus jotain,puhua ei kerennyt sanojensa mukaan.Huonekaluliikkeitä kierrettiin yhdessä ja muistan lauseen"nämä tulevat vain minulle".Jostain syystä exän naapuriin olikin mukava muuttaa puhumatta mitään.En tiedä vieläkään mikä mätti,mutta jos vain pitäis ymmärtää ja antaa eron astua voimaan

    • 18+4

      Suuresti vain ihmettelen akkojen suunnatonta halua päästä naimisiin ja lisääntymään.
      Ei ihme että siinä touhussa ja kälätyksessä aijä kuin äijä menee sanattomaksi.

    • Toope Ankka

      On olemassa melko helppo tapa saada mies avautumaan ja puhumaan.

      Anna sille anaaliseksiä.

      Se etääntyy, koska ei saa tuupata sinua peräsuoleen. Anaaliseksi pelastaa avioliittosi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4592
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3403
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      41
      1438
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1353
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1206
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      998
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe