Miten?

Krisnalaisuus ei ole hindulaisuutta, vaan lansimaalaistunut lahko, joka pohjaa oppinsa yhteen hindujen pyhistä kirjoituksista. Vaikka hindulaisuudesta on hyvin monenlaisia eri suuntauksia, krisnalaiset vääristelevät sitä niin rajusti, ettei sitä voi hindulaisuudeksi kutsua.

...

Hindulaisuuteen kuuluu oleellisena osana usko jälleensyntymään. Sen mukaan ollaan sitä, miksi synnytään kulloiseenkin elämään. Elämällä elämänsä hyvin voi seuraavalla kerralla päästä parempaan elämään - kenties jopa hinduksi.

Tuon opin mukaan hinduksi ei siis voi alkaa/kääntyä. Hinduilla toisuskovaiset eivät ole vääräuskoisia. He ovat vain toisenlaisessa olotilassa. Kaikki uskonnot uskovat samaan yhteen jumalaan kuin hindutkin. Tapoja vain on monia.

Joiden hindulaisten oppisuuntien mukaa kuitenkin voi kenties myös alkaa hinduksi. Voit ainakaa tutustua uskontoon, alkaa noudattamaan heidän tapojaan jne. Hindulaisuus on ennenkaikkea elämäntapa, ei pelkkä uskonto meidän tapaamme.

syntymisoppi kirjoitti:

Hindulaisuuteen kuuluu oleellisena osana usko jälleensyntymään. Sen mukaan ollaan sitä, miksi synnytään kulloiseenkin elämään. Elämällä elämänsä hyvin voi seuraavalla kerralla päästä parempaan elämään - kenties jopa hinduksi.

Tuon opin mukaan hinduksi ei siis voi alkaa/kääntyä. Hinduilla toisuskovaiset eivät ole vääräuskoisia. He ovat vain toisenlaisessa olotilassa. Kaikki uskonnot uskovat samaan yhteen jumalaan kuin hindutkin. Tapoja vain on monia.

Joiden hindulaisten oppisuuntien mukaa kuitenkin voi kenties myös alkaa hinduksi. Voit ainakaa tutustua uskontoon, alkaa noudattamaan heidän tapojaan jne. Hindulaisuus on ennenkaikkea elämäntapa, ei pelkkä uskonto meidän tapaamme.

Lue lisää

Olen ollut edellisessä elämässäni ihan oikea Hindu. vanhemman kulttuurin aikana. Nyt olen syntynyt Suomalaisena, Onko tämä Rangaistus.

Miksi muutos kirjoitti:

Olen ollut edellisessä elämässäni ihan oikea Hindu. vanhemman kulttuurin aikana. Nyt olen syntynyt Suomalaisena, Onko tämä Rangaistus.

Aivan selkeästi on.

a71 kirjoitti:

Aivan selkeästi on.

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

Anonyymi00011 kirjoitti:

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

Transkriptio, muutamia katkelmia eri paikoista.

Miksi jotkut nykyaikaiset fyysikot vertaavat yhä useammin maailmankaikkeuden rakennetta jättimäiseen kiintolevyyn, joka ei koskaan poista mitään?
...

Kun muusikko koskettaa kieltä, syntyy ääni. Se täyttää huoneen, heijastuu seinistä, saa auringonsäteessä leijuvat pölyhiukkaset värähtelemään ja näyttää lopulta katoavan. Tulee hiljaista. Fysiikka on kuitenkin armoton.
Mikään tässä maailmassa ei katoa jälkiä jättämättä.
Energian säilymisen laki on maailmankaikkeuden tinkimätön kirjanpitäjä. Ääniaalto on vain muuttunut toiseen muotoon. Se lämmitti hieman ilmaa, siirsi liikemäärää seiniin ja muutti hienovaraisesti ympäröivän avaruuden rakennetta.
Fyysisesti tarkasteltuna tuo ääni siis jatkaa olemassaoloaan. Se on vain hajaantunut, muuttunut niin heikoksi ja hienovaraiseksi, ettei korvamme enää kykene havaitsemaan sitä.
... sama ei koske pelkästään ääntä, vaan myös ajatuksia, tapahtumia ja tekoja.
Koko ihmiskunnan historia on valtava kokoelma värähtelyjä, jotka ovat kerran syntyneet eivätkä fysiikan logiikan mukaan ole kadonneet minnekään. Jokainen henkäys, jokainen katse ja jokainen tehty päätös on jättänyt oman, vaikkakin mikroskooppisen, jälkensä todellisuuden kudokseen.
Jotkut tutkijat vertaavat tätä veden pintaan syntyviin renkaisiin. Kivi on jo vajonnut pohjaan ja veden pinta on jälleen tyyni, mutta aallot ovat ehtineet rantaan ja siirtäneet hiekanjyviä. Jos käytössämme olisi äärettömän tehokas supertietokone, joka kykenisi laskemaan jokaisen hiekanjyvän liikeradan käänteisessä järjestyksessä, voisimme teoriassa määrittää täysin tarkasti hetken, jolloin kivi putosi veteen.
Tähän sisältyy kiehtova paradoksi. Olemme tottuneet pitämään aikaa lineaarisena. Menneisyys on ohi eikä sitä enää ole. Informaation näkökulmasta menneisyys on kuitenkin vain arkistoitua tietoa.
Tässä mielessä maailmankaikkeus muistuttaa valtavaa, käsittämättömän monimutkaista kiintolevyä. Toisin kuin tietokoneissamme, siinä ei ole poistotoimintoa. Se säilyttää kaiken. Ainoa kysymys kuuluu: missä tämä arkisto sijaitsee ja voiko kukaan lukea sitä?
Ajatus siitä, ettei ympärillämme oleva avaruus ole tyhjä vaan toimii informaation kantajana, ei ole uusi. Jo kauan ennen kvanttimekaniikkaa ja kenttäteoriaa muinaiset ajattelijat väittivät, että on olemassa jokin kaiken läpäisevä perusolemus.
He eivät tunteneet nykyisiä teknisiä käsitteitä, joten he käyttivät runollisempia vertauskuvia. He puhuivat eetteristä, viidennestä elementistä ja kaikkein hienovaraisimmasta aineesta, joka yhdistää tähdet ja ihmissielut.
Heille ilma oli vain karkea ulkokuori. Sen takana piili jotakin paljon perustavampaa – väliaine, johon kaikkien koskaan tapahtuneiden tapahtumien kaiut jäävät kuin hyönteiset meripihkaan.
Skeptikot voivat huomauttaa, että tapahtuman lämpöjälki hajaantuu lopulta täydelliseksi kaaokseksi. Entropia kasvaa, eikä informaatiota voida palauttaa. Se on kuin yrittäisi koota poltetun kirjeen uudelleen mereen levitetystä tuhkasta.
Nykyaikaiset hypoteesit maailmankaikkeuden holografisesta luonteesta viittaavat kuitenkin siihen, että informaatio saattaa säilyä mustien aukkojen rajoilla tai itse aika-avaruuden rakenteessa järjestäytyneessä muodossa.
Jos näin on, jonnekin on juuri tällä hetkellä tallennettuna sinun ensimmäinen askeleesi, kaukaisen esi-isäsi ääni ja suurten valtakuntien perustamispäivä.
Länsimaisessa esoteerisessa perinteessä tätä maailmanlaajuista tietovarastoa kutsutaan tavallisesti Akašan aikakirjoiksi.
Itse sana aikakirjat voi johtaa harhaan, sillä se tuo mieleen pölyisen kirjaston, jossa kronikoitsija kirjoittaa merkintöjä loputtomaan kirjaan. Se on kuitenkin vain vertauskuva – ihmismielen yritys tehdä monimutkaisesta asiasta helpommin ymmärrettävä.
Todellisuudessa kyse on dynaamisesta informaatiokentästä. Se ei ole hyllyllä pölyttyvä kirja, vaan pikemminkin käyttöjärjestelmä, joka toimii taustalla samalla kun me elämme omaa elämäämme.
Mielenkiintoista on, ettei pääsy tähän pilvipohjaiseen tietovarastoon riipu maantieteestä. Ei tarvitse lähteä pitkille vaelluksille eikä etsiä salattuja voimapaikkoja.
Jos tällainen tietokanta on olemassa, se on kaikkialla: huoneessasi, suurkaupungissa ja avoimessa avaruudessa. Se läpäisee aineen kokonaan.
Siksi etäisyys siihen on nolla. Ongelmana on vain vastaanottimen virittäminen. Tavallisesti mielemme on viritetty arkielämän taajuudelle – työhön, rutiineihin ja huomisen suunnitelmiin. Tämä jokapäiväisen elämän kohina peittää tehokkaasti kaikki hienovaraiset signaalit.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

Transkriptio, muutamia katkelmia eri paikoista.

Miksi jotkut nykyaikaiset fyysikot vertaavat yhä useammin maailmankaikkeuden rakennetta jättimäiseen kiintolevyyn, joka ei koskaan poista mitään?
...

Kun muusikko koskettaa kieltä, syntyy ääni. Se täyttää huoneen, heijastuu seinistä, saa auringonsäteessä leijuvat pölyhiukkaset värähtelemään ja näyttää lopulta katoavan. Tulee hiljaista. Fysiikka on kuitenkin armoton.
Mikään tässä maailmassa ei katoa jälkiä jättämättä.
Energian säilymisen laki on maailmankaikkeuden tinkimätön kirjanpitäjä. Ääniaalto on vain muuttunut toiseen muotoon. Se lämmitti hieman ilmaa, siirsi liikemäärää seiniin ja muutti hienovaraisesti ympäröivän avaruuden rakennetta.
Fyysisesti tarkasteltuna tuo ääni siis jatkaa olemassaoloaan. Se on vain hajaantunut, muuttunut niin heikoksi ja hienovaraiseksi, ettei korvamme enää kykene havaitsemaan sitä.
... sama ei koske pelkästään ääntä, vaan myös ajatuksia, tapahtumia ja tekoja.
Koko ihmiskunnan historia on valtava kokoelma värähtelyjä, jotka ovat kerran syntyneet eivätkä fysiikan logiikan mukaan ole kadonneet minnekään. Jokainen henkäys, jokainen katse ja jokainen tehty päätös on jättänyt oman, vaikkakin mikroskooppisen, jälkensä todellisuuden kudokseen.
Jotkut tutkijat vertaavat tätä veden pintaan syntyviin renkaisiin. Kivi on jo vajonnut pohjaan ja veden pinta on jälleen tyyni, mutta aallot ovat ehtineet rantaan ja siirtäneet hiekanjyviä. Jos käytössämme olisi äärettömän tehokas supertietokone, joka kykenisi laskemaan jokaisen hiekanjyvän liikeradan käänteisessä järjestyksessä, voisimme teoriassa määrittää täysin tarkasti hetken, jolloin kivi putosi veteen.
Tähän sisältyy kiehtova paradoksi. Olemme tottuneet pitämään aikaa lineaarisena. Menneisyys on ohi eikä sitä enää ole. Informaation näkökulmasta menneisyys on kuitenkin vain arkistoitua tietoa.
Tässä mielessä maailmankaikkeus muistuttaa valtavaa, käsittämättömän monimutkaista kiintolevyä. Toisin kuin tietokoneissamme, siinä ei ole poistotoimintoa. Se säilyttää kaiken. Ainoa kysymys kuuluu: missä tämä arkisto sijaitsee ja voiko kukaan lukea sitä?
Ajatus siitä, ettei ympärillämme oleva avaruus ole tyhjä vaan toimii informaation kantajana, ei ole uusi. Jo kauan ennen kvanttimekaniikkaa ja kenttäteoriaa muinaiset ajattelijat väittivät, että on olemassa jokin kaiken läpäisevä perusolemus.
He eivät tunteneet nykyisiä teknisiä käsitteitä, joten he käyttivät runollisempia vertauskuvia. He puhuivat eetteristä, viidennestä elementistä ja kaikkein hienovaraisimmasta aineesta, joka yhdistää tähdet ja ihmissielut.
Heille ilma oli vain karkea ulkokuori. Sen takana piili jotakin paljon perustavampaa – väliaine, johon kaikkien koskaan tapahtuneiden tapahtumien kaiut jäävät kuin hyönteiset meripihkaan.
Skeptikot voivat huomauttaa, että tapahtuman lämpöjälki hajaantuu lopulta täydelliseksi kaaokseksi. Entropia kasvaa, eikä informaatiota voida palauttaa. Se on kuin yrittäisi koota poltetun kirjeen uudelleen mereen levitetystä tuhkasta.
Nykyaikaiset hypoteesit maailmankaikkeuden holografisesta luonteesta viittaavat kuitenkin siihen, että informaatio saattaa säilyä mustien aukkojen rajoilla tai itse aika-avaruuden rakenteessa järjestäytyneessä muodossa.
Jos näin on, jonnekin on juuri tällä hetkellä tallennettuna sinun ensimmäinen askeleesi, kaukaisen esi-isäsi ääni ja suurten valtakuntien perustamispäivä.
Länsimaisessa esoteerisessa perinteessä tätä maailmanlaajuista tietovarastoa kutsutaan tavallisesti Akašan aikakirjoiksi.
Itse sana aikakirjat voi johtaa harhaan, sillä se tuo mieleen pölyisen kirjaston, jossa kronikoitsija kirjoittaa merkintöjä loputtomaan kirjaan. Se on kuitenkin vain vertauskuva – ihmismielen yritys tehdä monimutkaisesta asiasta helpommin ymmärrettävä.
Todellisuudessa kyse on dynaamisesta informaatiokentästä. Se ei ole hyllyllä pölyttyvä kirja, vaan pikemminkin käyttöjärjestelmä, joka toimii taustalla samalla kun me elämme omaa elämäämme.
Mielenkiintoista on, ettei pääsy tähän pilvipohjaiseen tietovarastoon riipu maantieteestä. Ei tarvitse lähteä pitkille vaelluksille eikä etsiä salattuja voimapaikkoja.
Jos tällainen tietokanta on olemassa, se on kaikkialla: huoneessasi, suurkaupungissa ja avoimessa avaruudessa. Se läpäisee aineen kokonaan.
Siksi etäisyys siihen on nolla. Ongelmana on vain vastaanottimen virittäminen. Tavallisesti mielemme on viritetty arkielämän taajuudelle – työhön, rutiineihin ja huomisen suunnitelmiin. Tämä jokapäiväisen elämän kohina peittää tehokkaasti kaikki hienovaraiset signaalit.

Lue lisää

Informaation näkökulmasta menneisyys on kuitenkin vain arkistoitua tietoa.
Tässä mielessä maailmankaikkeus muistuttaa valtavaa, käsittämättömän monimutkaista kiintolevyä. Toisin kuin tietokoneissamme, siinä ei ole poistotoimintoa. Se säilyttää kaiken. Ainoa kysymys kuuluu: missä tämä arkisto sijaitsee ja voiko kukaan lukea sitä?

Anonyymi00013 kirjoitti:

Informaation näkökulmasta menneisyys on kuitenkin vain arkistoitua tietoa.
Tässä mielessä maailmankaikkeus muistuttaa valtavaa, käsittämättömän monimutkaista kiintolevyä. Toisin kuin tietokoneissamme, siinä ei ole poistotoimintoa. Se säilyttää kaiken. Ainoa kysymys kuuluu: missä tämä arkisto sijaitsee ja voiko kukaan lukea sitä?

Lue lisää

Siksi etäisyys siihen on nolla. Ongelmana on vain vastaanottimen virittäminen. Tavallisesti mielemme on viritetty arkielämän taajuudelle – työhön, rutiineihin ja huomisen suunnitelmiin. Tämä jokapäiväisen elämän kohina peittää tehokkaasti kaikki hienovaraiset signaalit.
Historia tuntee kuitenkin tapauksia, joissa tämä suojaus petti tai joissa poikkeuksellisen herkät ihmiset alkoivat yhtäkkiä havaita sellaista, mikä jäi muilta saavuttamattomiin.
Tutkijat kiistelevät tällaisten oivallusten luonteesta ja selittävät niitä usein alitajunnan toiminnalla tai väsyneiden aivojen erityispiirteillä. Liian usein nämä näyt sisälsivät kuitenkin tietoa, jota ihminen ei yksinkertaisesti voinut tietää oman kokemuksensa perusteella – kaavoja, historiallisia tosiasioita ja tuntemattomien ihmisten elämäkertojen yksityiskohtia.
Mistä nämä tiedot olivat peräisin, jos aivot eivät koskaan olleet vastaanottaneet niitä aistien kautta?
Se on edelleen arvoitus. Oliko kyse havaintovirheestä vai hetkellisestä yhteydestä juuri siihen arkistoon, josta muinaiset viisaat puhuivat?
Vähitellen vuosisatojen kuluessa käsitteet muuttuivat. Šamaanit puhuivat henkimaailmasta, teosofit astraalivalosta, ja akateemikko Vernadski muotoili noosfäärin käsitteen. Ajatuksen ydin pysyi kuitenkin samana.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Siksi etäisyys siihen on nolla. Ongelmana on vain vastaanottimen virittäminen. Tavallisesti mielemme on viritetty arkielämän taajuudelle – työhön, rutiineihin ja huomisen suunnitelmiin. Tämä jokapäiväisen elämän kohina peittää tehokkaasti kaikki hienovaraiset signaalit.
Historia tuntee kuitenkin tapauksia, joissa tämä suojaus petti tai joissa poikkeuksellisen herkät ihmiset alkoivat yhtäkkiä havaita sellaista, mikä jäi muilta saavuttamattomiin.
Tutkijat kiistelevät tällaisten oivallusten luonteesta ja selittävät niitä usein alitajunnan toiminnalla tai väsyneiden aivojen erityispiirteillä. Liian usein nämä näyt sisälsivät kuitenkin tietoa, jota ihminen ei yksinkertaisesti voinut tietää oman kokemuksensa perusteella – kaavoja, historiallisia tosiasioita ja tuntemattomien ihmisten elämäkertojen yksityiskohtia.
Mistä nämä tiedot olivat peräisin, jos aivot eivät koskaan olleet vastaanottaneet niitä aistien kautta?
Se on edelleen arvoitus. Oliko kyse havaintovirheestä vai hetkellisestä yhteydestä juuri siihen arkistoon, josta muinaiset viisaat puhuivat?
Vähitellen vuosisatojen kuluessa käsitteet muuttuivat. Šamaanit puhuivat henkimaailmasta, teosofit astraalivalosta, ja akateemikko Vernadski muotoili noosfäärin käsitteen. Ajatuksen ydin pysyi kuitenkin samana.

Lue lisää

Elämme valtavan tallennusjärjestelmän sisällä. Ja jos muinaiset olivat oikeassa, jokainen meistä ei ole pelkästään tarkkailija, vaan myös tämän suuren aikakirjan tahaton kanssakirjoittaja.
Jokainen ajatuksemme, jokainen tunteemme, jopa kaikkein ohimenevin, jättää jäljen tähän näkymättömään väliaineeseen. Lähetämme jatkuvasti tietoa yhteiseen eetteriin kartuttaen kirjastoa, joka oli olemassa jo ennen meitä ja säilyy meidän jälkeemmekin.
Ymmärtääksemme syvemmin, missä maailmankaikkeuden jokaisesta hetkestä kertovat tallenteet voisivat sijaita, meidän on siirrettävä katseemme nykyfysiikasta paljon vanhempiin ihmiskunnan ajattelun kerrostumiin.
Aristoteleen ajatusten muovaama eurooppalainen sivistys on tottunut toimimaan neljän alkuaineen varassa: tuli, vesi, maa ja ilma. Antiikin filosofien mukaan nämä olivat maailman rakennuspalikoita.
Idässä, vedalaisen kulttuurin kehdossa, viisaat kuitenkin tiesivät, ettei luettelo ollut täydellinen. He opettivat, että on olemassa viides perusolemus – jotakin, joka oli olemassa ennen tulta ja joka jää jäljelle vielä senkin jälkeen, kun vesi on haihtunut.
Tätä alkuperäistä perusolemusta kutsuttiin nimellä ākāśa. Sanskritista käännettynä sana ymmärretään usein yksinkertaistetusti tarkoittamaan taivasta tai avaruutta. Muinaiset tekstit, kuten Upaniṣadit, antoivat sille kuitenkin paljon syvemmän, lähes käsinkosketeltavan merkityksen.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Elämme valtavan tallennusjärjestelmän sisällä. Ja jos muinaiset olivat oikeassa, jokainen meistä ei ole pelkästään tarkkailija, vaan myös tämän suuren aikakirjan tahaton kanssakirjoittaja.
Jokainen ajatuksemme, jokainen tunteemme, jopa kaikkein ohimenevin, jättää jäljen tähän näkymättömään väliaineeseen. Lähetämme jatkuvasti tietoa yhteiseen eetteriin kartuttaen kirjastoa, joka oli olemassa jo ennen meitä ja säilyy meidän jälkeemmekin.
Ymmärtääksemme syvemmin, missä maailmankaikkeuden jokaisesta hetkestä kertovat tallenteet voisivat sijaita, meidän on siirrettävä katseemme nykyfysiikasta paljon vanhempiin ihmiskunnan ajattelun kerrostumiin.
Aristoteleen ajatusten muovaama eurooppalainen sivistys on tottunut toimimaan neljän alkuaineen varassa: tuli, vesi, maa ja ilma. Antiikin filosofien mukaan nämä olivat maailman rakennuspalikoita.
Idässä, vedalaisen kulttuurin kehdossa, viisaat kuitenkin tiesivät, ettei luettelo ollut täydellinen. He opettivat, että on olemassa viides perusolemus – jotakin, joka oli olemassa ennen tulta ja joka jää jäljelle vielä senkin jälkeen, kun vesi on haihtunut.
Tätä alkuperäistä perusolemusta kutsuttiin nimellä ākāśa. Sanskritista käännettynä sana ymmärretään usein yksinkertaistetusti tarkoittamaan taivasta tai avaruutta. Muinaiset tekstit, kuten Upaniṣadit, antoivat sille kuitenkin paljon syvemmän, lähes käsinkosketeltavan merkityksen.

Lue lisää

Tähän väliin:

Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi
Anonyymi-ap
2023-09-26 02:32:24

Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.
Anonyymi00004
2026-07-30 13:17:13
UUSI

Anonyymi00003 kirjoitti:

Tähän väliin:

Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi
Anonyymi-ap
2023-09-26 02:32:24

Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.

Tähän väliin:


Akasha tarkoittaa muinaisesta sanskritin kielestä käännettynä eetteriä tai avaruutta. Akasha on viides elementti, joka muodostaa maailmankaikkeuden. Se on kaikkein hienovaraisin ja näkymättömin, mutta samalla universaalisin elementti. Se ilmestyi maailmankaikkeuteemme ensimmäisenä ja sisälsi kaikki muut myöhemmin ilmestyneet elementit, kuten ilman, tulen, veden ja maan. Akasha eli eetteri toimii eräänlaisena informaatioenergiakenttänä, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden. Se on ikään kuin verkko tai kehys, josta kaikki muut universumin elementit ilmenevät ja joka on nivottu yhteen. Yksi akashan tärkeimmistä tehtävistä on varastoida tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta ja koostumuksesta. Se on eräänlainen kovalevy - nykyaikaisen tietokoneen kovalevy, joka sisältää kaiken tiedon ja kaikki ohjelmat tietokoneen toimintaa varten.

Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat, jotka sisältävät ehdottoman täydellistä tietoa kaikesta maailmankaikkeudessamme ja jopa sen ulkopuolella olevasta.


Monilla muinaisilla tietäjillä oli vapaa pääsy tähän universaaliin tietoverkkoon. Ja aivan kuten tietokoneella painamalla tiettyä näppäintä, ja tässä tapauksessa sanomalla tietyn äänivärähtelyn - mantran - voi saada tietyn tuloksen.


Vedoista tiedetään, että muinaisten aikojen tietäjät pyysivät ja saivat tästä maailmanlaajuisesta universaalista verkostosta mitä tahansa aineellisten elementtien yhdistelmiä.

Nyt ihmiskunnan rappeutumisen vuoksi tämän verkon ohjeet ovat unohtuneet ja kadonneet. Mutta nytkin on mahdollista päästä käsiksi tähän Universaaliseen tietoon. Menetelmät ja tiedot siitä sisältyvät muinaisiin pyhiin teksteihin - Vedoihin.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Tähän väliin:

Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi
Anonyymi-ap
2023-09-26 02:32:24

Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.
Anonyymi00004
2026-07-30 13:17:13
UUSI

Anonyymi00003 kirjoitti:

Tähän väliin:

Vedat on pranan ALKUPERÄINEN värähtely kosmoksessa, jota kutsutaan Akasha Shastraksi
Anonyymi-ap
2023-09-26 02:32:24

Eetteri värähtelee Vedojen värähtelystä. OM jne. Ja kun ihminen, jolla on puhdas sydän, pystyy vastaanottamaan nämä värähtelyt uskontokunnasta riippumatta, silloin sitä kutsutaan Vedaksi. Henkilö, jolla on puhdas tietoisuus, puhas sydän, voi vastaanottaa nämä värähtelyt kielestä riippumatta.

Puhtaassa muodossaan Vedat ovat aina olemassa akasha-shastran muodossa, joka on kaiken läpäisevää puhdasta tietoa kaikesta siitä, mitä henkisessä tai aineellisessa maailmassa on koskaan ollut olemassa. Niitä, jotka ovat saavuttaneet ominaisuudet, jotka antavat pääsyn tähän kaiken läpäisevään tietoon, kutsutaan valaistuneiksi. Kun nämä tietäjät kirjoittavat heille paljastuneen tiedon tekstien muotoon, he edustavat Vedan ilmenemismuotoa muiden ulottuvilla olevassa muodossa.

Tähän väliin:


Akasha tarkoittaa muinaisesta sanskritin kielestä käännettynä eetteriä tai avaruutta. Akasha on viides elementti, joka muodostaa maailmankaikkeuden. Se on kaikkein hienovaraisin ja näkymättömin, mutta samalla universaalisin elementti. Se ilmestyi maailmankaikkeuteemme ensimmäisenä ja sisälsi kaikki muut myöhemmin ilmestyneet elementit, kuten ilman, tulen, veden ja maan. Akasha eli eetteri toimii eräänlaisena informaatioenergiakenttänä, joka läpäisee koko maailmankaikkeuden. Se on ikään kuin verkko tai kehys, josta kaikki muut universumin elementit ilmenevät ja joka on nivottu yhteen. Yksi akashan tärkeimmistä tehtävistä on varastoida tietoa maailmankaikkeuden rakenteesta ja koostumuksesta. Se on eräänlainen kovalevy - nykyaikaisen tietokoneen kovalevy, joka sisältää kaiken tiedon ja kaikki ohjelmat tietokoneen toimintaa varten.

Erityisten informaatiokoodien - äänivärähtelyjen - avulla akashaan on tallennettu alkuperäiset Vedat, jotka sisältävät ehdottoman täydellistä tietoa kaikesta maailmankaikkeudessamme ja jopa sen ulkopuolella olevasta.


Monilla muinaisilla tietäjillä oli vapaa pääsy tähän universaaliin tietoverkkoon. Ja aivan kuten tietokoneella painamalla tiettyä näppäintä, ja tässä tapauksessa sanomalla tietyn äänivärähtelyn - mantran - voi saada tietyn tuloksen.


Vedoista tiedetään, että muinaisten aikojen tietäjät pyysivät ja saivat tästä maailmanlaajuisesta universaalista verkostosta mitä tahansa aineellisten elementtien yhdistelmiä.

Nyt ihmiskunnan rappeutumisen vuoksi tämän verkon ohjeet ovat unohtuneet ja kadonneet. Mutta nytkin on mahdollista päästä käsiksi tähän Universaaliseen tietoon. Menetelmät ja tiedot siitä sisältyvät muinaisiin pyhiin teksteihin - Vedoihin.

Lue lisää

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

Havainnollistaakseen tätä intialaiset opettajat käyttivät usein vertausta saviruukusta. Kun savenvalaja muotoilee ruukun, hän luo muodon rajaamalla osan avaruudesta saviseinämien sisään.
Ruukun sisällä oleva ilma näyttää olevan erillinen ulkopuolisesta maailmasta. Mutta jos ruukku rikotaan, sen sisällä ollut avaruus ei katoa eikä muutu. Se yhdistyy jälleen ympäröivään avaruuteen.
Samalla tavoin vedalaisten opetusten mukaan sielumme ja tietoisuutemme ovat vain väliaikaisia astioita, jotka ovat täynnä ikuista ākāśaa. Siksi kaikki, mitä tapahtuu sisällämme, tapahtuu todellisuudessa yhdessä yhteisessä kentässä.
Juuri tässä on Akašan aikakirjojen ajatuksen ydin maailmankaikkeuden kirjastona.
Jos tämä perusolemus on ikuinen ja muuttumaton ja jos se tallentaa jokaisen värähtelyn, siitä tulee väistämättä historian säilytyspaikka. Toisin kuin tuulen kuluttama kivi tai tulessa hiiltyvä paperi, eetteri ei hajoa.
Se oli olemassa jo silloin, kun Maa oli hehkuva tulipallo, ja se on olemassa vielä silloinkin, kun Aurinko on sammunut.
Hindulainen kosmologia kuvaa valtavia aikakausia, yuga-jaksoja, jotka kestävät miljoonia vuosia ja seuraavat toisiaan kuin vuodenajat. Sivilisaatiot kukoistavat ja katoavat. Hyveen aikakausi vaihtuu rappeutumisen aikakauteen, mutta ākāśa pysyy muuttumattomana taustana, jolla tämä suuri näytelmä tapahtuu.
Jotkut tutkijat katsovat, että juuri tästä ymmärryksestä sai alkunsa karman käsite. Tämän tulkinnan mukaan karma ei ole ankaran jumaluuden langettama rangaistus, vaan yksinkertainen fysikaalinen vaikutuksen ja vastavaikutuksen laki kimmoisassa väliaineessa.
Jos lyöt vettä, sen pintaan syntyy renkaita. Jos lähetät eetteriin ajatuksen, joka on täynnä vihaa tai rakkautta, se jättää jäljen, muuttaa kentän rakennetta ja palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin lähteeseensä.
Ākāśa ei unohda mitään, yksinkertaisesti siksi, ettei siitä pyyhitä mitään pois.
On mielenkiintoista, että muinaiset filosofiset koulukunnat, kuten Nyāya ja Vaiśeṣika, pitivät ääntä ākāśan ainoana ominaisuutena.
Tämä muistuttaa nykyisiä käsityksiä siitä, että informaatio välittyy aaltojen kautta. Vaikuttaa siltä, että jo tuhansia vuosia sitten ihmiset tavoittivat intuitiivisesti ajatuksen tiedonsiirron aaltoluonteesta ilman nykyaikaisia mittalaitteita.
He uskoivat, että ṛṣit kykenivät syvän meditaation tilassa kuulemaan tämän äänettömän äänen ja lukemaan eetteriin tallennettuja tiedon värähtelyjä samalla tavoin kuin musiikki on tallennettuna vinyylilevylle.
On ilmeistä, että tämä kuvaus poikkeaa suuresti yksinkertaisista myyteistä pilvien päällä istuvista jumalista. Se on johdonmukainen, lähes tekninen vertauskuva maailmankaikkeuden rakenteesta.
Maailmankaikkeus ei näyttäydy kaoottisena aineen kasautumana, vaan järjestäytyneenä rakenteena, jonka läpäisee älyllinen periaate. Ja jos muinaiset olivat oikeassa, ihminen ei keksi tietoa, vaan ainoastaan muistaa sen tai vastaanottaa sen tästä yhteisestä kentästä.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

Havainnollistaakseen tätä intialaiset opettajat käyttivät usein vertausta saviruukusta. Kun savenvalaja muotoilee ruukun, hän luo muodon rajaamalla osan avaruudesta saviseinämien sisään.
Ruukun sisällä oleva ilma näyttää olevan erillinen ulkopuolisesta maailmasta. Mutta jos ruukku rikotaan, sen sisällä ollut avaruus ei katoa eikä muutu. Se yhdistyy jälleen ympäröivään avaruuteen.
Samalla tavoin vedalaisten opetusten mukaan sielumme ja tietoisuutemme ovat vain väliaikaisia astioita, jotka ovat täynnä ikuista ākāśaa. Siksi kaikki, mitä tapahtuu sisällämme, tapahtuu todellisuudessa yhdessä yhteisessä kentässä.
Juuri tässä on Akašan aikakirjojen ajatuksen ydin maailmankaikkeuden kirjastona.
Jos tämä perusolemus on ikuinen ja muuttumaton ja jos se tallentaa jokaisen värähtelyn, siitä tulee väistämättä historian säilytyspaikka. Toisin kuin tuulen kuluttama kivi tai tulessa hiiltyvä paperi, eetteri ei hajoa.
Se oli olemassa jo silloin, kun Maa oli hehkuva tulipallo, ja se on olemassa vielä silloinkin, kun Aurinko on sammunut.
Hindulainen kosmologia kuvaa valtavia aikakausia, yuga-jaksoja, jotka kestävät miljoonia vuosia ja seuraavat toisiaan kuin vuodenajat. Sivilisaatiot kukoistavat ja katoavat. Hyveen aikakausi vaihtuu rappeutumisen aikakauteen, mutta ākāśa pysyy muuttumattomana taustana, jolla tämä suuri näytelmä tapahtuu.
Jotkut tutkijat katsovat, että juuri tästä ymmärryksestä sai alkunsa karman käsite. Tämän tulkinnan mukaan karma ei ole ankaran jumaluuden langettama rangaistus, vaan yksinkertainen fysikaalinen vaikutuksen ja vastavaikutuksen laki kimmoisassa väliaineessa.
Jos lyöt vettä, sen pintaan syntyy renkaita. Jos lähetät eetteriin ajatuksen, joka on täynnä vihaa tai rakkautta, se jättää jäljen, muuttaa kentän rakennetta ja palaa ennemmin tai myöhemmin takaisin lähteeseensä.
Ākāśa ei unohda mitään, yksinkertaisesti siksi, ettei siitä pyyhitä mitään pois.
On mielenkiintoista, että muinaiset filosofiset koulukunnat, kuten Nyāya ja Vaiśeṣika, pitivät ääntä ākāśan ainoana ominaisuutena.
Tämä muistuttaa nykyisiä käsityksiä siitä, että informaatio välittyy aaltojen kautta. Vaikuttaa siltä, että jo tuhansia vuosia sitten ihmiset tavoittivat intuitiivisesti ajatuksen tiedonsiirron aaltoluonteesta ilman nykyaikaisia mittalaitteita.
He uskoivat, että ṛṣit kykenivät syvän meditaation tilassa kuulemaan tämän äänettömän äänen ja lukemaan eetteriin tallennettuja tiedon värähtelyjä samalla tavoin kuin musiikki on tallennettuna vinyylilevylle.
On ilmeistä, että tämä kuvaus poikkeaa suuresti yksinkertaisista myyteistä pilvien päällä istuvista jumalista. Se on johdonmukainen, lähes tekninen vertauskuva maailmankaikkeuden rakenteesta.
Maailmankaikkeus ei näyttäydy kaoottisena aineen kasautumana, vaan järjestäytyneenä rakenteena, jonka läpäisee älyllinen periaate. Ja jos muinaiset olivat oikeassa, ihminen ei keksi tietoa, vaan ainoastaan muistaa sen tai vastaanottaa sen tästä yhteisestä kentästä.

Lue lisää

Tällainen näkemys asettaa koko tekijyyden käsitteen kyseenalaiseksi.
Onko nerokas sinfonia, suuri tieteellinen löytö tai profeetallinen näky erillisten aivojemme tuote? Vai virittyvätkö aivot kaikkein intensiivisimpinä hetkinä oikealle taajuudelle ja saavat käyttöönsä tiedostoja, jotka ovat olleet avoimesti saatavilla jo kauan ennen ihmiskunnan syntyä?
Tieteen historiassa tunnetaan lukuisia tapauksia, joissa ratkaisut eivät syntyneet laboratorioissa vaan unissa – aivan kuin jokin näkymätön käsi olisi asettanut valmiit vastaukset tutkijoiden mieleen.
Siirtykäämme ajatuksissamme muinaisen Intian kuumasta ilmastosta 1800-luvun jälkipuoliskon lumiseen ja tuuliseen Pietariin.
Siellä koeputkien, retorttien ja sakean tupakansavun keskellä avautuu kertomus, joka havainnollistaa erinomaisesti ajatusta yhteydestä ulkoiseen tiedonlähteeseen.
Olemme tottuneet pitämään tiedettä tiukkana tieteenalana, jossa löydöt syntyvät yksinomaan pitkällisen, huolellisen analyysin ja matemaattisten laskelmien tuloksena.
Dmitri Ivanovitš Mendelejevin tarina tuo tähän selkeään kuvaan kuitenkin selittämättömän piirteen, josta elämäkerturit ja tieteenhistorioitsijat ovat keskustelleet jo puolentoista vuosisadan ajan.
Helmikuu vuonna 1869 oli tutkijalle uuvuttava. Mendelejev yritti löytää perustavan lain, joka yhdistäisi kaikki siihen mennessä tunnetut kemialliset alkuaineet.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Tällainen näkemys asettaa koko tekijyyden käsitteen kyseenalaiseksi.
Onko nerokas sinfonia, suuri tieteellinen löytö tai profeetallinen näky erillisten aivojemme tuote? Vai virittyvätkö aivot kaikkein intensiivisimpinä hetkinä oikealle taajuudelle ja saavat käyttöönsä tiedostoja, jotka ovat olleet avoimesti saatavilla jo kauan ennen ihmiskunnan syntyä?
Tieteen historiassa tunnetaan lukuisia tapauksia, joissa ratkaisut eivät syntyneet laboratorioissa vaan unissa – aivan kuin jokin näkymätön käsi olisi asettanut valmiit vastaukset tutkijoiden mieleen.
Siirtykäämme ajatuksissamme muinaisen Intian kuumasta ilmastosta 1800-luvun jälkipuoliskon lumiseen ja tuuliseen Pietariin.
Siellä koeputkien, retorttien ja sakean tupakansavun keskellä avautuu kertomus, joka havainnollistaa erinomaisesti ajatusta yhteydestä ulkoiseen tiedonlähteeseen.
Olemme tottuneet pitämään tiedettä tiukkana tieteenalana, jossa löydöt syntyvät yksinomaan pitkällisen, huolellisen analyysin ja matemaattisten laskelmien tuloksena.
Dmitri Ivanovitš Mendelejevin tarina tuo tähän selkeään kuvaan kuitenkin selittämättömän piirteen, josta elämäkerturit ja tieteenhistorioitsijat ovat keskustelleet jo puolentoista vuosisadan ajan.
Helmikuu vuonna 1869 oli tutkijalle uuvuttava. Mendelejev yritti löytää perustavan lain, joka yhdistäisi kaikki siihen mennessä tunnetut kemialliset alkuaineet.

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/t/1730134/mantra-ja-rukous

Sanskritin kielessä ääniä, joista mantrat eli sanskritin aakkosten äänet koostuvat, kutsutaan aksharoiksi.

Akshara tarkoittaa ehtymätöntä tai tuhoutumatonta. ....

fysiikan tunnilta energian säilymislain? Energia ei katoa. Se vain muuttaa luonnettaan.

Akshara tarkoittaa äänen energistä luonnetta. Äänen ytimessä on tuhoutumaton energia, joka on valjastettava käyttöön.

Anonyymi00019 kirjoitti:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/1730134/mantra-ja-rukous

Sanskritin kielessä ääniä, joista mantrat eli sanskritin aakkosten äänet koostuvat, kutsutaan aksharoiksi.

Akshara tarkoittaa ehtymätöntä tai tuhoutumatonta. ....

fysiikan tunnilta energian säilymislain? Energia ei katoa. Se vain muuttaa luonnettaan.

Akshara tarkoittaa äänen energistä luonnetta. Äänen ytimessä on tuhoutumaton energia, joka on valjastettava käyttöön.

Lue lisää

Mendelejev yritti löytää perustavan lain, joka yhdistäisi kaikki siihen mennessä tunnetut kemialliset alkuaineet.
Hän tunsi, että ratkaisu oli aivan lähellä. Se tuntui suorastaan leijuvan ilmassa, mutta luisui aina viime hetkellä hänen ulottumattomiinsa.
Hänen työhuoneessaan vallitsi täydellinen kaaos.
Tutkija käytti itse tekemiään kortteja, joihin oli merkitty alkuaineiden nimet ja niiden atomimassat. Hän levitti ne pöydälle kuin pasianssin, siirteli niitä tuntikausia paikasta toiseen ja etsi säännönmukaisuuksia, mutta palapeli ei muodostunut kokonaisuudeksi.
...
Kolmen vuorokauden ajan Mendelejev työskenteli lähes tauotta. Jännitys saavutti äärimmäisen pisteensä.
Lopulta hän, täysin uupuneena, kävi pitkäkseen työhuoneensa sohvalle ja vaipui syvään uneen.
Juuri silloin, kun tietoisen mielen kontrolli sammui, tapahtui se, mistä nyt puhumme.
Tutkijan omien muistelmien mukaan hän näki koko taulukon yhdellä kertaa – ei osissa eikä epämääräisenä aavistuksena, vaan valmiina, johdonmukaisena rakenteena, jossa jokainen alkuaine, myös ne joita ei ollut vielä löydetty, oli omalla oikealla paikallaan.
Alkuaineet järjestyivät riveiksi atomimassojensa ja kemiallisten ominaisuuksiensa mukaisesti hämmästyttävällä tarkkuudella.
Herättyään Dmitri Ivanovitš tarttui välittömästi ensimmäiseen käteensä osuneeseen paperiin.
Se oli kirjeen kääntöpuoli, ja hän luonnosteli siihen kiireesti kaiken näkemänsä.
On mielenkiintoista, että myöhemmin tarvittiin vain yksi vähäinen korjaus. Kaikki muu unen tuoma rakenne osoittautui oikeaksi.
Skeptikot sanovat luonnollisesti, että aivot vain jatkoivat työskentelyään taustalla käsitellen sinne tallennettua tietoa.
Se on perusteltu huomautus. Silti hämmästyttävintä on se, millä tavalla ratkaisu ilmestyi. Ei vaiheittaisena päättelynä, vaan äkillisenä välähdyksenä – oivalluksena, joka toi koko kokonaisuuden näkyviin yhdellä kertaa.
Tämä tapaus pakottaa pohtimaan nerouden toimintamekanismia.
Ehkä uni tai syvän horroksen tila vaimentaa rationaalisen ajattelumme kohinan. Päivisin olemme liian keskittyneitä siihen, mikä on oikea tapa ajatella. Olemme tunnetun rajoittamia. Mutta kun logiikan vartija nukahtaa, tietoisuus saa mahdollisuuden ulottua kallon rajojen ulkopuolelle.
Vaikutelma on kuin Mendelejev ei olisi keksinyt jaksollista järjestelmää, vaan pikemminkin ladannut sen samasta tietovarannosta, josta muinaiset viisaat puhuivat.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Mendelejev yritti löytää perustavan lain, joka yhdistäisi kaikki siihen mennessä tunnetut kemialliset alkuaineet.
Hän tunsi, että ratkaisu oli aivan lähellä. Se tuntui suorastaan leijuvan ilmassa, mutta luisui aina viime hetkellä hänen ulottumattomiinsa.
Hänen työhuoneessaan vallitsi täydellinen kaaos.
Tutkija käytti itse tekemiään kortteja, joihin oli merkitty alkuaineiden nimet ja niiden atomimassat. Hän levitti ne pöydälle kuin pasianssin, siirteli niitä tuntikausia paikasta toiseen ja etsi säännönmukaisuuksia, mutta palapeli ei muodostunut kokonaisuudeksi.
...
Kolmen vuorokauden ajan Mendelejev työskenteli lähes tauotta. Jännitys saavutti äärimmäisen pisteensä.
Lopulta hän, täysin uupuneena, kävi pitkäkseen työhuoneensa sohvalle ja vaipui syvään uneen.
Juuri silloin, kun tietoisen mielen kontrolli sammui, tapahtui se, mistä nyt puhumme.
Tutkijan omien muistelmien mukaan hän näki koko taulukon yhdellä kertaa – ei osissa eikä epämääräisenä aavistuksena, vaan valmiina, johdonmukaisena rakenteena, jossa jokainen alkuaine, myös ne joita ei ollut vielä löydetty, oli omalla oikealla paikallaan.
Alkuaineet järjestyivät riveiksi atomimassojensa ja kemiallisten ominaisuuksiensa mukaisesti hämmästyttävällä tarkkuudella.
Herättyään Dmitri Ivanovitš tarttui välittömästi ensimmäiseen käteensä osuneeseen paperiin.
Se oli kirjeen kääntöpuoli, ja hän luonnosteli siihen kiireesti kaiken näkemänsä.
On mielenkiintoista, että myöhemmin tarvittiin vain yksi vähäinen korjaus. Kaikki muu unen tuoma rakenne osoittautui oikeaksi.
Skeptikot sanovat luonnollisesti, että aivot vain jatkoivat työskentelyään taustalla käsitellen sinne tallennettua tietoa.
Se on perusteltu huomautus. Silti hämmästyttävintä on se, millä tavalla ratkaisu ilmestyi. Ei vaiheittaisena päättelynä, vaan äkillisenä välähdyksenä – oivalluksena, joka toi koko kokonaisuuden näkyviin yhdellä kertaa.
Tämä tapaus pakottaa pohtimaan nerouden toimintamekanismia.
Ehkä uni tai syvän horroksen tila vaimentaa rationaalisen ajattelumme kohinan. Päivisin olemme liian keskittyneitä siihen, mikä on oikea tapa ajatella. Olemme tunnetun rajoittamia. Mutta kun logiikan vartija nukahtaa, tietoisuus saa mahdollisuuden ulottua kallon rajojen ulkopuolelle.
Vaikutelma on kuin Mendelejev ei olisi keksinyt jaksollista järjestelmää, vaan pikemminkin ladannut sen samasta tietovarannosta, josta muinaiset viisaat puhuivat.

Lue lisää

Taulukko oli jo olemassa maailmankaikkeuden informaatiokentässä ainoana mahdollisena tapana järjestää aine. Tutkija vain viritti vastaanottimensa oikealle taajuudelle.
Tällaiset kertomukset eivät ole tiedemaailmassa lainkaan harvinaisia. Niistä ei vain yleensä kirjoiteta kuivakielisissä tutkimusraporteissa.
Kemisti August Kekulé näki bentseenirenkaan rakenteen unessa käärmeenä, joka puri omaa häntäänsä. Niels Bohr näki atomin rakenteen unessa aurinkokunnan kaltaisena järjestelmänä. Ompelukoneen keksijä Elias Howe puolestaan kamppaili pitkään neulan rakenteen kanssa, kunnes hän näki unta keihäitä kantavista sotureista, joiden keihäänkärjissä oli reiät.
Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää sama kaava: loogisen ajattelun umpikuja, täydellinen uupumus, tietoisen kontrollin sammuminen ja äkillinen vastaus, joka näyttää ilmestyvän tyhjästä.
On mahdollista, että aivomme eivät toimi pelkästään ajatusten tuottajina vaan myös antennina.
Tavallisessa tietoisuuden tilassa tämä vastaanotin on täynnä arkielämän huolia, pelkoja ja loputonta sisäistä puhetta aiheuttamia häiriöitä. Mutta unen ja valveen rajatilassa eetteri näyttää kirkastuvan. Silloin Akašan kenttään – tai haluttaessa noosfääriin – tallennetulla tiedolla on mahdollisuus tavoittaa vastaanottajansa.
Mendelejev osoitti sitä itse tiedostamattaan, että pääsy tähän kirjastoon ei ole avoinna vain mystikoille ja joogeille, vaan myös puhtaasti rationaalisille ihmisille, jos heidän kysymyksensä maailmankaikkeudelle on riittävän voimakas ja vilpitön.
Nerous ei siis ehkä ole kyky laskea nopeasti tai painaa mieleen valtavia määriä tekstiä. Nero on ihminen, jonka sisäinen vastaanotin on poikkeuksellisen herkkä – kuin tarkasti viritetty langaton yhteys – ja joka pystyy havaitsemaan signaalin siellä, missä muut kuulevat vain hiljaisuuden.
Jaksollinen järjestelmä odotti miljoonien vuosien ajan hetkeään, kunnes Pietarissa löytyi ihminen, joka kykeni lukemaan tämän tiedoston ja siirtämään sen paperille.
Tämä johtaa ajatukseen, että kaikki suuret löydöt ovat pohjimmiltaan muistamista – sellaisten asioiden muistamista, jotka ovat jo kirjoitettuina maailmankaikkeuden lakeihin. Meidän tehtäväksemme jää vain löytää salasana tähän arkistoon.
Jos Mendelejevin tapausta voidaan verrata hetkelliseen onnistuneeseen yhteyteen palvelimeen järjestelmän uudelleenkäynnistyksen aikana, seuraava kertomuksemme henkilö vaikutti siltä kuin hänellä olisi ollut pysyvä ja häiriötön yhteys tähän informaatiokenttään.
Kyse on tietenkin Nikola Teslasta.
Jo eläessään hänestä tuli legenda – henkilö, joka seisoo tieteen historiassa täysin omassa luokassaan. Pitkä, sairaalloisen laiha ja läpitunkevan katseen omaava Tesla herätti aikalaisissaan yhtä aikaa ihailua ja taikauskoista pelkoa.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Taulukko oli jo olemassa maailmankaikkeuden informaatiokentässä ainoana mahdollisena tapana järjestää aine. Tutkija vain viritti vastaanottimensa oikealle taajuudelle.
Tällaiset kertomukset eivät ole tiedemaailmassa lainkaan harvinaisia. Niistä ei vain yleensä kirjoiteta kuivakielisissä tutkimusraporteissa.
Kemisti August Kekulé näki bentseenirenkaan rakenteen unessa käärmeenä, joka puri omaa häntäänsä. Niels Bohr näki atomin rakenteen unessa aurinkokunnan kaltaisena järjestelmänä. Ompelukoneen keksijä Elias Howe puolestaan kamppaili pitkään neulan rakenteen kanssa, kunnes hän näki unta keihäitä kantavista sotureista, joiden keihäänkärjissä oli reiät.
Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää sama kaava: loogisen ajattelun umpikuja, täydellinen uupumus, tietoisen kontrollin sammuminen ja äkillinen vastaus, joka näyttää ilmestyvän tyhjästä.
On mahdollista, että aivomme eivät toimi pelkästään ajatusten tuottajina vaan myös antennina.
Tavallisessa tietoisuuden tilassa tämä vastaanotin on täynnä arkielämän huolia, pelkoja ja loputonta sisäistä puhetta aiheuttamia häiriöitä. Mutta unen ja valveen rajatilassa eetteri näyttää kirkastuvan. Silloin Akašan kenttään – tai haluttaessa noosfääriin – tallennetulla tiedolla on mahdollisuus tavoittaa vastaanottajansa.
Mendelejev osoitti sitä itse tiedostamattaan, että pääsy tähän kirjastoon ei ole avoinna vain mystikoille ja joogeille, vaan myös puhtaasti rationaalisille ihmisille, jos heidän kysymyksensä maailmankaikkeudelle on riittävän voimakas ja vilpitön.
Nerous ei siis ehkä ole kyky laskea nopeasti tai painaa mieleen valtavia määriä tekstiä. Nero on ihminen, jonka sisäinen vastaanotin on poikkeuksellisen herkkä – kuin tarkasti viritetty langaton yhteys – ja joka pystyy havaitsemaan signaalin siellä, missä muut kuulevat vain hiljaisuuden.
Jaksollinen järjestelmä odotti miljoonien vuosien ajan hetkeään, kunnes Pietarissa löytyi ihminen, joka kykeni lukemaan tämän tiedoston ja siirtämään sen paperille.
Tämä johtaa ajatukseen, että kaikki suuret löydöt ovat pohjimmiltaan muistamista – sellaisten asioiden muistamista, jotka ovat jo kirjoitettuina maailmankaikkeuden lakeihin. Meidän tehtäväksemme jää vain löytää salasana tähän arkistoon.
Jos Mendelejevin tapausta voidaan verrata hetkelliseen onnistuneeseen yhteyteen palvelimeen järjestelmän uudelleenkäynnistyksen aikana, seuraava kertomuksemme henkilö vaikutti siltä kuin hänellä olisi ollut pysyvä ja häiriötön yhteys tähän informaatiokenttään.
Kyse on tietenkin Nikola Teslasta.
Jo eläessään hänestä tuli legenda – henkilö, joka seisoo tieteen historiassa täysin omassa luokassaan. Pitkä, sairaalloisen laiha ja läpitunkevan katseen omaava Tesla herätti aikalaisissaan yhtä aikaa ihailua ja taikauskoista pelkoa.

Lue lisää

Kyse on tietenkin Nikola Teslasta.
Jo eläessään hänestä tuli legenda – henkilö, joka seisoo tieteen historiassa täysin omassa luokassaan. Pitkä, sairaalloisen laiha ja läpitunkevan katseen omaava Tesla herätti aikalaisissaan yhtä aikaa ihailua ja taikauskoista pelkoa.
Hänen työskentelytapansa eivät sopineet lainkaan sen ajan tavanomaiseen insinööritaitoon.
Yleensä keksijä etenee yrityksen ja erehdyksen kautta. Ajatellaan esimerkiksi Thomas Edisonia, joka tarinan mukaan kokeili tuhansia erilaisia materiaaleja hehkulampun hehkulangaksi ennen kuin löysi oikean. Se on kokeilijan tie – totuuden etsimistä pimeässä huoneessa tunnustellen.
Tesla toimi kuitenkin täysin toisin.
Hän väitti, ettei tarvinnut piirustuksia, pienoismalleja eikä alustavia kokeita.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Kyse on tietenkin Nikola Teslasta.
Jo eläessään hänestä tuli legenda – henkilö, joka seisoo tieteen historiassa täysin omassa luokassaan. Pitkä, sairaalloisen laiha ja läpitunkevan katseen omaava Tesla herätti aikalaisissaan yhtä aikaa ihailua ja taikauskoista pelkoa.
Hänen työskentelytapansa eivät sopineet lainkaan sen ajan tavanomaiseen insinööritaitoon.
Yleensä keksijä etenee yrityksen ja erehdyksen kautta. Ajatellaan esimerkiksi Thomas Edisonia, joka tarinan mukaan kokeili tuhansia erilaisia materiaaleja hehkulampun hehkulangaksi ennen kuin löysi oikean. Se on kokeilijan tie – totuuden etsimistä pimeässä huoneessa tunnustellen.
Tesla toimi kuitenkin täysin toisin.
Hän väitti, ettei tarvinnut piirustuksia, pienoismalleja eikä alustavia kokeita.

Lue lisää

Vladimir Vernadsky oli geologi, mineralogi, geokemisti ja yksi modernin geokemian sekä biogeokemian perustajista. Hän tuli tunnetuksi erityisesti ajatuksesta, että elämä ei ole vain osa maapalloa, vaan aktiivinen voima, joka muokkaa koko planeetan kemiallisia ja geologisia prosesseja.

Vernadsky jakoi Maan kehityksen kolmeen suureen vaiheeseen:

Geosfääri – eloton aine: kallioperä, mineraalit, ilmakehä ja meret.
Biosfääri – kaikki elävät organismit yhdessä ympäristönsä kanssa. Hänen mukaansa eliöt muuttavat jatkuvasti Maan kemiaa esimerkiksi yhteyttämisen, hajotuksen ja ravinteiden kierron kautta.
Noosfääri – ihmisen ajattelun ja tiedon muodostama uusi kehitysvaihe.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Vladimir Vernadsky oli geologi, mineralogi, geokemisti ja yksi modernin geokemian sekä biogeokemian perustajista. Hän tuli tunnetuksi erityisesti ajatuksesta, että elämä ei ole vain osa maapalloa, vaan aktiivinen voima, joka muokkaa koko planeetan kemiallisia ja geologisia prosesseja.

Vernadsky jakoi Maan kehityksen kolmeen suureen vaiheeseen:

Geosfääri – eloton aine: kallioperä, mineraalit, ilmakehä ja meret.
Biosfääri – kaikki elävät organismit yhdessä ympäristönsä kanssa. Hänen mukaansa eliöt muuttavat jatkuvasti Maan kemiaa esimerkiksi yhteyttämisen, hajotuksen ja ravinteiden kierron kautta.
Noosfääri – ihmisen ajattelun ja tiedon muodostama uusi kehitysvaihe.

Lue lisää

Sana noosfääri tulee kreikan sanasta nous ("mieli" tai "järki") ja sphaira ("pallo" tai "kehä").

Vernadskyn mukaan noosfääri syntyy, kun ihmiskunnan tieto, tiede ja teknologia alkavat vaikuttaa Maahan yhtä voimakkaasti kuin luonnonvoimat. Tällöin ihmisen ajattelu muuttuu geologiseksi voimaksi

Anonyymi00024 kirjoitti:

Sana noosfääri tulee kreikan sanasta nous ("mieli" tai "järki") ja sphaira ("pallo" tai "kehä").

Vernadskyn mukaan noosfääri syntyy, kun ihmiskunnan tieto, tiede ja teknologia alkavat vaikuttaa Maahan yhtä voimakkaasti kuin luonnonvoimat. Tällöin ihmisen ajattelu muuttuu geologiseksi voimaksi

Lue lisää

Osa tekstistä otan täältä, transkriptiona:

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Anonyymi00025 kirjoitti:

Osa tekstistä otan täältä, transkriptiona:

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Lue lisää

Voit käyttää automaattista käännöstä itse; käännös on kuitenkin erittäin huono, joten on parempi, jos käännät tekstin itse transkriptin avulla.

Osa tekstistä otan täältä, transkriptiona:

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Anonyymi00026 kirjoitti:

Voit käyttää automaattista käännöstä itse; käännös on kuitenkin erittäin huono, joten on parempi, jos käännät tekstin itse transkriptin avulla.

Osa tekstistä otan täältä, transkriptiona:

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Lue lisää

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

The Akashic Records: A Cosmic Library of Information

In Hindu philosophy, the Akashic Records represent a universal memory bank. Derived from the Sanskrit word akasha (meaning sky, space, or ether), these records are believed to store all events, actions, and thoughts of every soul that has ever existed. They are not physical texts or scrolls but a metaphysical archive, eternally preserving the fabric of reality. These records, accessible through meditation, introspection, or spiritual guidance, provide a glimpse into the collective knowledge of the universe.

The Akashic Records are more than just a passive collection of information. They are said to influence the unfolding of events. In other words, they are both the storehouse and the script of cosmic existence. According to Hindu mysticism, everything that has happened, is happening, or will happen is recorded within this energetic field.

This understanding of the Akashic Records presents reality not as a linear sequence of time-bound events but as an interconnected web of information, where past, present, and future merge into one holistic system. This concept of non-linear time and interconnectedness eerily parallels ideas emerging in modern theoretical physics.

Anonyymi00027 kirjoitti:

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

The Akashic Records: A Cosmic Library of Information

In Hindu philosophy, the Akashic Records represent a universal memory bank. Derived from the Sanskrit word akasha (meaning sky, space, or ether), these records are believed to store all events, actions, and thoughts of every soul that has ever existed. They are not physical texts or scrolls but a metaphysical archive, eternally preserving the fabric of reality. These records, accessible through meditation, introspection, or spiritual guidance, provide a glimpse into the collective knowledge of the universe.

The Akashic Records are more than just a passive collection of information. They are said to influence the unfolding of events. In other words, they are both the storehouse and the script of cosmic existence. According to Hindu mysticism, everything that has happened, is happening, or will happen is recorded within this energetic field.

This understanding of the Akashic Records presents reality not as a linear sequence of time-bound events but as an interconnected web of information, where past, present, and future merge into one holistic system. This concept of non-linear time and interconnectedness eerily parallels ideas emerging in modern theoretical physics.

Lue lisää

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

Akashic-arkistot: Kosminen tietokirjasto

Hindufilosofiassa Akashic-arkistot edustavat universaalia muistipankkia. Nimensä sanskritin sanasta akasha (joka tarkoittaa taivasta, avaruutta tai eetteriä) saaneiden arkistojen uskotaan sisältävän kaikki tapahtumat, teot ja ajatukset jokaisesta sielusta, joka on koskaan elänyt. Ne eivät ole fyysisiä tekstejä tai kääröjä, vaan metafyysinen arkisto, joka säilyttää ikuisesti todellisuuden rakennetta. Näihin arkistoihin pääsee käsiksi meditaation, itsetutkiskelun tai hengellisen ohjauksen kautta, ja ne tarjoavat kurkistuksen universumin kollektiiviseen tietoon.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Palautetaan poistettu viestiketju:

Missä säilytetään koko ihmiskuntaa koskeva tietokanta. Akasha-kronikka

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

Akashic-arkistot: Kosminen tietokirjasto

Hindufilosofiassa Akashic-arkistot edustavat universaalia muistipankkia. Nimensä sanskritin sanasta akasha (joka tarkoittaa taivasta, avaruutta tai eetteriä) saaneiden arkistojen uskotaan sisältävän kaikki tapahtumat, teot ja ajatukset jokaisesta sielusta, joka on koskaan elänyt. Ne eivät ole fyysisiä tekstejä tai kääröjä, vaan metafyysinen arkisto, joka säilyttää ikuisesti todellisuuden rakennetta. Näihin arkistoihin pääsee käsiksi meditaation, itsetutkiskelun tai hengellisen ohjauksen kautta, ja ne tarjoavat kurkistuksen universumin kollektiiviseen tietoon.

Lue lisää

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

Quantum Information Theory: Reality as Information

Quantum information theory further pushes the boundaries of our understanding of the universe by suggesting that information is the most fundamental building block of reality. In classical physics, matter and energy were considered the core components of existence. However, quantum theory has shown that at the subatomic level, particles do not exist in definite states until they are observed. Before observation, they exist in a superposition of all possible states, described by probabilities.

This behavior has led some physicists to conclude that information — the data that describes these probabilities — is more fundamental than the particles themselves. In quantum information theory, the universe is seen as a vast network of quantum bits, or qubits, that store and process information. This perspective treats reality not as a collection of physical objects but as a flow of information that collapses into observable phenomena when measured.
The Striking Parallels Between the Akashic

When we compare the Akashic Records to the holographic universe and quantum information theory, the similarities are striking. Both the spiritual and scientific perspectives describe the universe as an interconnected web of information. Both suggest that all events, thoughts, and actions are stored in a vast cosmic database — whether metaphysical or mathematical. Let’s explore these parallels in more detail:

Information as the Foundation of Reality: The Akashic Records are described as a storehouse of information about every event in the universe. Similarly, quantum information theory suggests that the universe is fundamentally composed of information, stored and processed at the quantum level. The idea that reality is a manifestation of data is central to both the spiritual and scientific models.
The Holographic Nature of Reality: The holographic universe theory posits that everything we experience in three dimensions is a projection from a two-dimensional surface. This aligns with the concept of the Akashic Records, which propose that all information in the universe is stored in an invisible realm beyond the physical world, influencing what happens in the observable universe.
Non-Linearity of Time: In the Akashic Records, past, present, and future are not separate; they are part of a unified whole. Quantum mechanics, particularly the concept of superposition, suggests a similar idea — that multiple states exist simultaneously until observed. Time in quantum theory is also not strictly linear, much like how time operates in the Akashic model.
The Observer’s Role: In both systems, the act of observation or interaction plays a crucial role in shaping reality. In the Akashic Records, a person’s intent or consciousness can access or influence the cosmic records. In quantum mechanics, the act of observation collapses a wave function into a definite state. Both views suggest that the observer is an active participant in shaping reality.

Anonyymi00029 kirjoitti:

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

Quantum Information Theory: Reality as Information

Quantum information theory further pushes the boundaries of our understanding of the universe by suggesting that information is the most fundamental building block of reality. In classical physics, matter and energy were considered the core components of existence. However, quantum theory has shown that at the subatomic level, particles do not exist in definite states until they are observed. Before observation, they exist in a superposition of all possible states, described by probabilities.

This behavior has led some physicists to conclude that information — the data that describes these probabilities — is more fundamental than the particles themselves. In quantum information theory, the universe is seen as a vast network of quantum bits, or qubits, that store and process information. This perspective treats reality not as a collection of physical objects but as a flow of information that collapses into observable phenomena when measured.
The Striking Parallels Between the Akashic

When we compare the Akashic Records to the holographic universe and quantum information theory, the similarities are striking. Both the spiritual and scientific perspectives describe the universe as an interconnected web of information. Both suggest that all events, thoughts, and actions are stored in a vast cosmic database — whether metaphysical or mathematical. Let’s explore these parallels in more detail:

Information as the Foundation of Reality: The Akashic Records are described as a storehouse of information about every event in the universe. Similarly, quantum information theory suggests that the universe is fundamentally composed of information, stored and processed at the quantum level. The idea that reality is a manifestation of data is central to both the spiritual and scientific models.
The Holographic Nature of Reality: The holographic universe theory posits that everything we experience in three dimensions is a projection from a two-dimensional surface. This aligns with the concept of the Akashic Records, which propose that all information in the universe is stored in an invisible realm beyond the physical world, influencing what happens in the observable universe.
Non-Linearity of Time: In the Akashic Records, past, present, and future are not separate; they are part of a unified whole. Quantum mechanics, particularly the concept of superposition, suggests a similar idea — that multiple states exist simultaneously until observed. Time in quantum theory is also not strictly linear, much like how time operates in the Akashic model.
The Observer’s Role: In both systems, the act of observation or interaction plays a crucial role in shaping reality. In the Akashic Records, a person’s intent or consciousness can access or influence the cosmic records. In quantum mechanics, the act of observation collapses a wave function into a definite state. Both views suggest that the observer is an active participant in shaping reality.

Lue lisää

https://www.transcend.org/tms/2024/09/akashic-records-and-quantum-physics-exploring-the-infinite-truth/
Akashic Records and Quantum Physics: Exploring the Infinite Truth

Anonyymi00030 kirjoitti:

https://www.transcend.org/tms/2024/09/akashic-records-and-quantum-physics-exploring-the-infinite-truth/
Akashic Records and Quantum Physics: Exploring the Infinite Truth

Lue lisää

Akashic-arkistoja pidetään äärettömän viisauden ja tiedon lähteenä, johon pääsee käsiksi hengellisten harjoitusten kautta.
Kvanttifysiikan käsitteet, kuten nollapistekenttä ja kvanttikiintymys, ovat sopusoinnussa Akashic-arkistojen hengellisen käsitteen kanssa.
Akashic-arkistoja pidetään kosmisena hologrammina, jossa jokainen osa heijastaa kokonaisuutta, mikä viittaa tietoisuuden syvälliseen keskinäiseen yhteyteen.
Akashic-arkistoihin pääsyn uskotaan tarjoavan käytännön ohjausta henkilökohtaiseen kasvuun, ihmissuhteisiin ja uravalintoihin.
Akashic-arkistojen uskotaan sisältävän paitsi tallenteita menneistä tapahtumista myös tulevaisuuden mahdollisuuksia ja potentiaalia.
Jotkut kertovat saavansa yhteyden hengellisiin oppaisiin ja korkeampiin olentoihin tutkiessaan Akashic-arkistoja, mikä edistää heidän hengellistä kehitystään.
Menneiden elämien tutkiminen Akashic-arkistojen kautta voi tarjota oivalluksia toistuvista malleista, ratkaisemattomista asioista ja karman oppitunneista.
Akashic-arkistoja pidetään voimakkaana parantumisen ja muutoksen välineenä, joka käsittelee haasteita monilla tasoilla (fyysisellä, emotionaalisella, henkisellä ja hengellisellä).
Akashic-arkistojen käsite korostaa kaikkien olentojen keskinäistä yhteyttä ihmiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa.
Akashic-arkistojen parissa toimimista esitetään keinona herätä omaan todelliseen olemukseensa ja luoda yhdessä todellisuutta, joka on sopusoinnussa rakkauden, myötätunnon ja harmonian kanssa.

https://www.transcend.org/tms/2024/09/akashic-records-and-quantum-physics-exploring-the-infinite-truth/

Anonyymi00031 kirjoitti:

Akashic-arkistoja pidetään äärettömän viisauden ja tiedon lähteenä, johon pääsee käsiksi hengellisten harjoitusten kautta.
Kvanttifysiikan käsitteet, kuten nollapistekenttä ja kvanttikiintymys, ovat sopusoinnussa Akashic-arkistojen hengellisen käsitteen kanssa.
Akashic-arkistoja pidetään kosmisena hologrammina, jossa jokainen osa heijastaa kokonaisuutta, mikä viittaa tietoisuuden syvälliseen keskinäiseen yhteyteen.
Akashic-arkistoihin pääsyn uskotaan tarjoavan käytännön ohjausta henkilökohtaiseen kasvuun, ihmissuhteisiin ja uravalintoihin.
Akashic-arkistojen uskotaan sisältävän paitsi tallenteita menneistä tapahtumista myös tulevaisuuden mahdollisuuksia ja potentiaalia.
Jotkut kertovat saavansa yhteyden hengellisiin oppaisiin ja korkeampiin olentoihin tutkiessaan Akashic-arkistoja, mikä edistää heidän hengellistä kehitystään.
Menneiden elämien tutkiminen Akashic-arkistojen kautta voi tarjota oivalluksia toistuvista malleista, ratkaisemattomista asioista ja karman oppitunneista.
Akashic-arkistoja pidetään voimakkaana parantumisen ja muutoksen välineenä, joka käsittelee haasteita monilla tasoilla (fyysisellä, emotionaalisella, henkisellä ja hengellisellä).
Akashic-arkistojen käsite korostaa kaikkien olentojen keskinäistä yhteyttä ihmiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa.
Akashic-arkistojen parissa toimimista esitetään keinona herätä omaan todelliseen olemukseensa ja luoda yhdessä todellisuutta, joka on sopusoinnussa rakkauden, myötätunnon ja harmonian kanssa.

https://www.transcend.org/tms/2024/09/akashic-records-and-quantum-physics-exploring-the-infinite-truth/

Lue lisää

Näihin arkistoihin pääsee käsiksi meditaation, itsetutkiskelun tai hengellisen ohjauksen kautta, ja ne tarjoavat kurkistuksen universumin kollektiiviseen tietoon.

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

Akashic-arkistot: Kosminen tietokirjasto

Anonyymi00032 kirjoitti:

Näihin arkistoihin pääsee käsiksi meditaation, itsetutkiskelun tai hengellisen ohjauksen kautta, ja ne tarjoavat kurkistuksen universumin kollektiiviseen tietoon.

https://www.hinduamerican.org/blog/the-akashic-records-and-the-holographic-universe

Akashic-arkistot: Kosminen tietokirjasto

Lue lisää

Elämmekö simulaatiossa?
https://www.youtube.com/watch?v=giZA9NZQ8Mc

Nykyaikainen tutkimus vahvistaa Veda tiedon jälleen kerran.


https://trustmyscience.com/vivons-nous-dans-une-simulation-ancien-scientifique-nasa-realise-experience/
Vivons-nous dans une simulation ? Un ancien chercheur de la NASA réalise des expériences pour enfin répondre à la question

Elämmekö simulaatiossa? Entinen NASA:n tutkija tekee kokeita vastatakseen vihdoin tähän kysymykseen.

https://www.courrierinternational.com/article/courrier-des-idees-dans-quel-monde-vivons-nous

Courrier des idées. Dans quel monde vivons-nous ?

Voiko sitä kutsua ”todelliseksi”? Ja miten voimme olla varmoja siitä, ettemme jo elä simulaatiossa, josta emme ole edes tietoisia?

https://www.courrierinternational.com/article/courrier-des-idees-dans-quel-monde-vivons-nous

https://www.focus.de/panorama/welt/figuren-in-einer-fortgeschrittenen-virtuellen-welt-physik-professor-behauptet-dass-wir-alle-in-einer-simulierten-realitaet-leben_id_259535433.html

Physik-Professor behauptet, dass wir alle in einer simulierten Realität leben

ON HIENOA HUOMATA, ETTÄ NYKYAIKAISET TIEDEMIEHET OVAT TULLEET SAMAAN JOHTOPÄÄTÖKSEEN, JOKA ON JO MUINAISISSA VEDALAISISSA TEKSTEISSÄ.
https://www.forschung-und-wissen.de/nachrichten/physik/leben-wir-in-einer-computersimulation-neue-physik-koennten-es-beweisen-13378177
Gesetz der Informationsdynamik
Leben wir in einer Computersimulation? Neue Physik könnten es beweisen!
https://www.stara.fi/2017/09/26/tutkijat-maailmankaikkeus-on-vain-monimutkainen-hologrammi/

Tutkijat: ”Maailmankaikkeus on vain monimutkainen hologrammi”

https://www.ancient-origins.net/artifacts-ancient-writings/hindu-quantum-physics-0013945

The Search for Deep Reality: Ancient Hindu Texts and Quantum Physics

Syvän todellisuuden etsintä: Hindutekstit ja kvanttifysiikka: muinaiset hindutekstit ja kvanttifysiikka

Anonyymi00033 kirjoitti:

Elämmekö simulaatiossa?
https://www.youtube.com/watch?v=giZA9NZQ8Mc

Nykyaikainen tutkimus vahvistaa Veda tiedon jälleen kerran.


https://trustmyscience.com/vivons-nous-dans-une-simulation-ancien-scientifique-nasa-realise-experience/
Vivons-nous dans une simulation ? Un ancien chercheur de la NASA réalise des expériences pour enfin répondre à la question

Elämmekö simulaatiossa? Entinen NASA:n tutkija tekee kokeita vastatakseen vihdoin tähän kysymykseen.

https://www.courrierinternational.com/article/courrier-des-idees-dans-quel-monde-vivons-nous

Courrier des idées. Dans quel monde vivons-nous ?

Voiko sitä kutsua ”todelliseksi”? Ja miten voimme olla varmoja siitä, ettemme jo elä simulaatiossa, josta emme ole edes tietoisia?

https://www.courrierinternational.com/article/courrier-des-idees-dans-quel-monde-vivons-nous

https://www.focus.de/panorama/welt/figuren-in-einer-fortgeschrittenen-virtuellen-welt-physik-professor-behauptet-dass-wir-alle-in-einer-simulierten-realitaet-leben_id_259535433.html

Physik-Professor behauptet, dass wir alle in einer simulierten Realität leben

ON HIENOA HUOMATA, ETTÄ NYKYAIKAISET TIEDEMIEHET OVAT TULLEET SAMAAN JOHTOPÄÄTÖKSEEN, JOKA ON JO MUINAISISSA VEDALAISISSA TEKSTEISSÄ.
https://www.forschung-und-wissen.de/nachrichten/physik/leben-wir-in-einer-computersimulation-neue-physik-koennten-es-beweisen-13378177
Gesetz der Informationsdynamik
Leben wir in einer Computersimulation? Neue Physik könnten es beweisen!
https://www.stara.fi/2017/09/26/tutkijat-maailmankaikkeus-on-vain-monimutkainen-hologrammi/

Tutkijat: ”Maailmankaikkeus on vain monimutkainen hologrammi”

https://www.ancient-origins.net/artifacts-ancient-writings/hindu-quantum-physics-0013945

The Search for Deep Reality: Ancient Hindu Texts and Quantum Physics

Syvän todellisuuden etsintä: Hindutekstit ja kvanttifysiikka: muinaiset hindutekstit ja kvanttifysiikka

Lue lisää

Akashic Records ilmeisesti voi myös paljastaa, kuinka varhaiskristillinen usko kehittyi uskonnoksi, joka oikeutti ikuisen kidutuksen – ja kuinka sitä jopa markkinoitiin oikeudenmukaisena sovituksen muotona.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Akashic Records ilmeisesti voi myös paljastaa, kuinka varhaiskristillinen usko kehittyi uskonnoksi, joka oikeutti ikuisen kidutuksen – ja kuinka sitä jopa markkinoitiin oikeudenmukaisena sovituksen muotona.

Lue lisää

Voit käyttää automaattista käännöstä itse; käännös on kuitenkin erittäin huono, joten on parempi, jos käännät tekstin itse transkriptin avulla.

Osa tekstistä otan täältä, transkriptiona:

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA
Muistakaa Thomas Edison, joka legendan mukaan kokeili tuhansia materiaaleja hehkulampun hehkulankaan, ennen kuin löysi oikean. Se on kokeilijan tie, joka etsii totuutta tunnustelemalla pimeässä huoneessa.

Tesla sen sijaan toimi täysin toisin. Hän väitti, ettei tarvinnut piirustuksia, malleja eikä alustavia kokeita. Laite ilmestyi hänen tietoisuuteensa heti valmiina, loppuun asti viimeistä ruuvia myöten. Muistelmissaan hän kuvaili tätä prosessia hätkähdyttävän yksityiskohtaisesti.

Hän saattoi koota mielessään erittäin monimutkaisen turbiinin, käynnistää sen mielessään ja saada sen toimimaan viikkojen ajan. Hämmästyttävintä oli, että hän pystyi ajoittain tarkastamaan tämän mentaalisen mekanismin nähdäkseen, oliko osiin ilmaantunut kulumista. Kun sitten tuli aika koota laite todellisessa työpajassa, se toimi täsmälleen niin kuin hän oli sen mallintanut, ilman ainoatakaan jälkikäteen tehtyä muutosta.

Myöntäkää, että tämä ei kuulosta erehdyksille alttiin ihmisälyn työltä, vaan pikemminkin jo olemassa olevan täydellisen tiedoston täsmälliseltä kopioimiselta.

Tesla itse ei koskaan salannut vakaumustaan, että hänen ideansa eivät olleet hänen henkilökohtaisen luovuutensa tuotetta. Hän sanoi suoraan: "Aivoni ovat vain vastaanotin. Kosmisessa avaruudessa on olemassa eräänlainen ydin, josta ammennamme tietoa, voimaa ja inspiraatiota. En ole tunkeutunut tämän ytimen salaisuuksiin, mutta tiedän, että se on olemassa."

Nämä sanat, jotka lausui yksi historian suurimmista fyysikoista, toistavat lähes sanasta sanaan vedalaisten viisaiden opetukset Ākāśasta.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Voit käyttää automaattista käännöstä itse; käännös on kuitenkin erittäin huono, joten on parempi, jos käännät tekstin itse transkriptin avulla.

Osa tekstistä otan täältä, transkriptiona:

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Lue lisää

Jännää!

KAIKKI EXTREMISTEN VIESTIT JÄTETÄÄN HUOMIOTTA; MEILLE NIITÄ EI OLE OLEMASSA

Anonyymi00037 kirjoitti:

KAIKKI EXTREMISTEN VIESTIT JÄTETÄÄN HUOMIOTTA; MEILLE NIITÄ EI OLE OLEMASSA

Tesla itse ei koskaan salannut vakaumustaan, että hänen ideansa eivät olleet hänen henkilökohtaisen luovuutensa tuotetta. Hän sanoi suoraan: "Aivoni ovat vain vastaanotin. Kosmisessa avaruudessa on olemassa eräänlainen ydin, josta ammennamme tietoa, voimaa ja inspiraatiota. En ole tunkeutunut tämän ytimen salaisuuksiin, mutta tiedän, että se on olemassa."

Nämä sanat, jotka lausui yksi historian suurimmista fyysikoista, toistavat lähes sanasta sanaan vedalaisten viisaiden opetukset Ākāśasta.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Tesla itse ei koskaan salannut vakaumustaan, että hänen ideansa eivät olleet hänen henkilökohtaisen luovuutensa tuotetta. Hän sanoi suoraan: "Aivoni ovat vain vastaanotin. Kosmisessa avaruudessa on olemassa eräänlainen ydin, josta ammennamme tietoa, voimaa ja inspiraatiota. En ole tunkeutunut tämän ytimen salaisuuksiin, mutta tiedän, että se on olemassa."

Nämä sanat, jotka lausui yksi historian suurimmista fyysikoista, toistavat lähes sanasta sanaan vedalaisten viisaiden opetukset Ākāśasta.

Lue lisää

Nämä sanat, jotka lausui yksi historian suurimmista fyysikoista, toistavat lähes sanasta sanaan vedalaisten viisaiden opetukset **Ākāśasta**. Ero on vain terminologiassa.

Muinaiset puhuivat ;aailmankaikkeuden Älystä, kun taas Tesla käytti radiotekniikan käsitteitä kutsuen itseään vastaanottimeksi.

Hänen maailmankatsomuksensa perustui uskoon eetteriin. Silloinkin, kun Einsteinin suhteellisuusteorian lumoama tiedemaailma alkoi luopua eetterin käsitteestä, Tesla piti itsepintaisesti kiinni omasta näkemyksestään. Hänen mielestään avaruus ei ollut tyhjyyttä, vaan väliaine, joka oli täynnä energiaa ja informaatiota.

Hän uskoi, että virittymällä oikeaan resonanssiin voidaan paitsi ammentaa rajattomasti energiaa kirjaimellisesti ilmasta, myös välittää ajatuksia, kuvia ja ääntä välittömästi mihin tahansa kohtaan maapallolla.

Hänen kuuluisa Wardenclyffen torninsa oli yritys luoda juuri tällainen maailmanlaajuinen käyttöliittymä – laite, joka olisi yhdistänyt ihmiskunnan yhdeksi tietoverkoksi kauan ennen internetin syntyä.

Jotkut tutkijat arvelevat, että Tesla yritti rakentaa fyysisen laitteen vuorovaikutukseen sen kanssa, mitä esoteerikot kutsuvat hienovaraisiksi maailmoiksi. Hän mainitsi toistuvasti vastaanottaneensa outoja rytmisiä signaaleja, joiden hän uskoi voivan olla peräisin toisilta sivilisaatioilta tai älyllisiltä olennoilta. Hänen muistiinpanoissaan esiintyy myös mainintoja ajatuksen värähtelyistä.

Hän oli vakuuttunut siitä, että ajatus on aineellinen aalto. Ja jos onnistuttaisiin luomaan riittävän herkkä resonaattori, toisten ajatuksia voitaisiin lukea yhtä helposti kuin kuuntelemme radiolähetystä.

Teslan hahmon salaperäisyyttä lisää kertomus hänen viimeisistä päivistään. Hän kuoli yksin New Yorker -hotellin huoneessa, ympärillään vain kyyhkysensä, joihin hän oli kiintynyt erikoisella tavalla.

Heti hänen kuolemansa jälkeen hänen hotellihuoneeseensa saapuivat turvallisuuspalvelun edustajat. Suuri määrä laatikoita, jotka sisälsivät asiakirjoja, piirustuksia ja päiväkirjoja, takavarikoitiin ja julistettiin salaisiksi.

Virallisesti ilmoitettiin, ettei papereista löytynyt mitään arvokasta. Siitä huolimatta salaliittoteorioiden kannattajat ja riippumattomat historioitsijat pohtivat yhä, mitä agentit todellisuudessa etsivät.

On täysin mahdollista, että Tesla pääsi liian lähelle **Ākāśan** toimintamekanismin ymmärtämistä. Ehkä näissä kadonneissa arkistoissa oli ohjeita ei pelkästään kuolemansäteiden tai langattoman sähkönsiirron luomiseen, vaan myös algoritmeja, joiden avulla ihmisen tietoisuus voitaisiin virittää suoraan yhteyteen Maan tietokentän kanssa.

Jos oletetaan, että tällainen teknologia on mahdollinen, siitä tulisi historian vaarallisin tieto. Kuvitelkaa maailma, jossa ei ole salaisuuksia, jossa kaikki tieto on välittömästi saatavilla ja jossa jokainen valhe paljastuu heti.

Onko ihmiskunta valmis tällaiseen läpinäkyvyyteen?

Kertomus Teslan kadonneesta perinnöstä vihjaa, että ehkä meidän on vielä liian aikaista saada ylläpitäjän oikeudet tähän maailmanlaajuiseen kirjastoon.

Opettelemme yhä lukemaan tavu tavulta.

Sillä aikaa kun Nikola Tesla laboratoriossaan yritti havaita eetterin fyysisiä värähtelyjä kelojen ja muuntajien avulla, Lontoon ja New Yorkin sakeissa sumuissa tehtiin toisenlaista, teoreettisempaa työtä tämän alueen tutkimiseksi.

Edgar Cayce, joka jäi historiaan nukkuvana profeettana, tuli eläväksi todisteeksi siitä, että pääsyn maailmankaikkeuden tietovarastoon voi saada myös ihminen, jolla ei ole akateemista koulutusta eikä vihkimystä salaisiin veljeskuntiin. Hänen tarinansa ei niinkään kerro tiedon etsimisestä kuin pakotetusta palveluksesta oudon lahjan hyväksi, joka ilmeni äkillisesti ja muutti hänen koko elämänsä.

Caycen ilmiö poikkeaa ratkaisevasti Mendelejevin oivalluksista tai Teslan teknisistä näkemyksistä. He saivat tietoa välähdyksinä, kuin taivaan halki leikkaavina salamoina.

Caycella se muistutti pikemminkin puhelinkeskuksen operaattorin jokapäiväistä rutiinityötä. Menettely yhteyden tilaan siirtymiseksi oli aina samanlainen, lähes rituaalin kaltainen. Edgar asettui makaamaan sohvalle niin, että hänen päänsä oli aina pohjoiseen tai etelään päin riippuen Maan magneettikentän napaisuudesta kyseisenä hetkenä.

...
...

Kun hänen vaimonsa Gertrude tai pikakirjoittaja esitti kysymyksen, nukkuvan miehen ääni muuttui. Siitä tuli määrätietoinen, selkeä ja vailla tunnesävyä.

**"Meillä on keho."**

Näin hän tavallisesti aloitti istuntonsa, ikään kuin olisi ensin skannannut satojen kilometrien päässä olevan kohteen.

Täysin hämmästyttävää on se, että tässä tilassa Cayce, jolla ei ollut lääketieteellistä koulutusta, alkoi käyttää erittäin monimutkaista lääketieteellistä terminologiaa.

Hän kuvaili potilaan sisäelinten tilaa, antoi diagnooseja latinaksi ja saneli hoito-ohjeita, jotka sisälsivät harvinaisia yrttejä ja erityisiä osteopaattisia menetelmiä.

Lääkärit, jotka tarkistivat nämä lausunnot, olivat usein ymmällään. Kuvausten anatominen tarkkuus oli moitteeton.

Ajan myötä nukkuvalle profeetalle esitetyt kysymykset kuitenkin laajenivat lääketieteen ulkopuolelle.

Ihmiset halusivat tietää epäonnistumistensa syitä, outoja yhteyksiään muihin ihmisiin sekä maailmankaikkeutta koskevia kysymyksiä, ja Caycen kautta puhunut lähde vaihtoi kuuliaisesti aiheesta toiseen.

Juuri näistä pikakirjoitetuista muistiinpanoista, joita kertyi neljänkymmenen vuoden aikana kymmeniä tuhansia, löytyy yksi yksityiskohtaisimmista kuvauksista **Ākāśan aikakirjojen** toimintatavasta.

Transsitilassa Cayce ei kuvannut tätä paikkaa abstraktina kenttänä tai valona, vaan käytti itselleen ymmärrettävää vertausta: se oli kuin valtava kirjasto tai aikakirjojen sali.

Pikakirjoittaja Gladys Davisin muistiinpanojen mukaan nukkuva profeetta kertoi, että hänen tietoisuutensa poistui kehosta ja kulki valonsädettä pitkin kohti mahtavaa rakennusta.

Rakennuksen sisällä ei ollut seiniä, mutta siellä oli loputtomat rivit hyllyjä. Siellä hänet kohtasi vartija – vanhan miehen hahmossa ilmenevä olento – joka saatuaan henkilön nimen ja syntymäajan etsi oikean kirjan ja antoi sen Caycelle.

Tietyn ihmisen elämän kirja avautui oikealta sivulta, ja profeetta yksinkertaisesti luki siitä sen, mitä siihen oli kirjoitettu.

Tämä kuvaus muistuttaa hämmästyttävän paljon sitä, miten nykyään etsimme tiedostoja valtavasta arkistosta: hakupyyntö, avainsanahaku ja tuloksen saaminen.

Erityisen kiinnostavaa on se, miten näissä kirjoissa oleva tieto tulkittiin. Niihin ei tallentunut pelkästään ihmisten teot. Cayce väitti, että **aikomukset merkitsevät Ākāśan aikakirjoille enemmän kuin teot**.

Jos ihminen halusi auttaa mutta ei siihen kyennyt, se kirjattiin hyväksi teoksi.

Jos taas joku teki anteliaan lahjoituksen turhamaisuuden vuoksi, **Ākāśaan** tallentui itsekkyys.

Tämä tukee ajatusta, että eetterinen tietovarasto ei toimi fyysisten tapahtumien vaan värähtelyjen ja motiivien tasolla.

Siellä totuus tallentuu ilman niitä vääristymiä, joita tavallisesti luomme puolustellessamme itseämme.

Suurimmaksi arvoitukseksi jäi kuitenkin profeetan muistinmenetys. Herättyään Edgar…

Anonyymi00042 kirjoitti:

Edgar Cayce, joka jäi historiaan nukkuvana profeettana, tuli eläväksi todisteeksi siitä, että pääsyn maailmankaikkeuden tietovarastoon voi saada myös ihminen, jolla ei ole akateemista koulutusta eikä vihkimystä salaisiin veljeskuntiin. Hänen tarinansa ei niinkään kerro tiedon etsimisestä kuin pakotetusta palveluksesta oudon lahjan hyväksi, joka ilmeni äkillisesti ja muutti hänen koko elämänsä.

Caycen ilmiö poikkeaa ratkaisevasti Mendelejevin oivalluksista tai Teslan teknisistä näkemyksistä. He saivat tietoa välähdyksinä, kuin taivaan halki leikkaavina salamoina.

Caycella se muistutti pikemminkin puhelinkeskuksen operaattorin jokapäiväistä rutiinityötä. Menettely yhteyden tilaan siirtymiseksi oli aina samanlainen, lähes rituaalin kaltainen. Edgar asettui makaamaan sohvalle niin, että hänen päänsä oli aina pohjoiseen tai etelään päin riippuen Maan magneettikentän napaisuudesta kyseisenä hetkenä.

...
...

Kun hänen vaimonsa Gertrude tai pikakirjoittaja esitti kysymyksen, nukkuvan miehen ääni muuttui. Siitä tuli määrätietoinen, selkeä ja vailla tunnesävyä.

**"Meillä on keho."**

Näin hän tavallisesti aloitti istuntonsa, ikään kuin olisi ensin skannannut satojen kilometrien päässä olevan kohteen.

Täysin hämmästyttävää on se, että tässä tilassa Cayce, jolla ei ollut lääketieteellistä koulutusta, alkoi käyttää erittäin monimutkaista lääketieteellistä terminologiaa.

Hän kuvaili potilaan sisäelinten tilaa, antoi diagnooseja latinaksi ja saneli hoito-ohjeita, jotka sisälsivät harvinaisia yrttejä ja erityisiä osteopaattisia menetelmiä.

Lääkärit, jotka tarkistivat nämä lausunnot, olivat usein ymmällään. Kuvausten anatominen tarkkuus oli moitteeton.

Ajan myötä nukkuvalle profeetalle esitetyt kysymykset kuitenkin laajenivat lääketieteen ulkopuolelle.

Ihmiset halusivat tietää epäonnistumistensa syitä, outoja yhteyksiään muihin ihmisiin sekä maailmankaikkeutta koskevia kysymyksiä, ja Caycen kautta puhunut lähde vaihtoi kuuliaisesti aiheesta toiseen.

Juuri näistä pikakirjoitetuista muistiinpanoista, joita kertyi neljänkymmenen vuoden aikana kymmeniä tuhansia, löytyy yksi yksityiskohtaisimmista kuvauksista **Ākāśan aikakirjojen** toimintatavasta.

Transsitilassa Cayce ei kuvannut tätä paikkaa abstraktina kenttänä tai valona, vaan käytti itselleen ymmärrettävää vertausta: se oli kuin valtava kirjasto tai aikakirjojen sali.

Pikakirjoittaja Gladys Davisin muistiinpanojen mukaan nukkuva profeetta kertoi, että hänen tietoisuutensa poistui kehosta ja kulki valonsädettä pitkin kohti mahtavaa rakennusta.

Rakennuksen sisällä ei ollut seiniä, mutta siellä oli loputtomat rivit hyllyjä. Siellä hänet kohtasi vartija – vanhan miehen hahmossa ilmenevä olento – joka saatuaan henkilön nimen ja syntymäajan etsi oikean kirjan ja antoi sen Caycelle.

Tietyn ihmisen elämän kirja avautui oikealta sivulta, ja profeetta yksinkertaisesti luki siitä sen, mitä siihen oli kirjoitettu.

Tämä kuvaus muistuttaa hämmästyttävän paljon sitä, miten nykyään etsimme tiedostoja valtavasta arkistosta: hakupyyntö, avainsanahaku ja tuloksen saaminen.

Erityisen kiinnostavaa on se, miten näissä kirjoissa oleva tieto tulkittiin. Niihin ei tallentunut pelkästään ihmisten teot. Cayce väitti, että **aikomukset merkitsevät Ākāśan aikakirjoille enemmän kuin teot**.

Jos ihminen halusi auttaa mutta ei siihen kyennyt, se kirjattiin hyväksi teoksi.

Jos taas joku teki anteliaan lahjoituksen turhamaisuuden vuoksi, **Ākāśaan** tallentui itsekkyys.

Tämä tukee ajatusta, että eetterinen tietovarasto ei toimi fyysisten tapahtumien vaan värähtelyjen ja motiivien tasolla.

Siellä totuus tallentuu ilman niitä vääristymiä, joita tavallisesti luomme puolustellessamme itseämme.

Suurimmaksi arvoitukseksi jäi kuitenkin profeetan muistinmenetys. Herättyään Edgar…

Lue lisää

Profeetan suurimmaksi arvoitukseksi jäi kuitenkin muistinmenetys. Herättyään Edgar Cayce ei muistanut tapahtuneesta yhtään mitään. Kun hänelle luettiin ääneen se, mitä hän oli juuri sanonut, hän usein hämmästyi tai jopa pelästyi. Hän oli harras kristitty, ja monet ajatukset, joita hänen oma äänensä lausui – esimerkiksi jälleensyntymää tai Atlantiksen muinaisia sivilisaatioita koskevat käsitykset – olivat ristiriidassa hänen tietoisten vakaumustensa kanssa.

Tässä näemme havainnollisen esimerkin persoonallisuuden ja tiedonvälityksen kanavan erillisyydestä. Hänen egonsa, pelkonsa ja uskomuksensa jäivät sohvalle, kun taas hänen korkeampi minänsä liittyi puhtaaseen tiedonlähteeseen, jossa ei ole uskontoja vaan ainoastaan tosiasioita.

Caycen perinnön tutkijat arvelevat, että tämä unohtaminen oli eräänlainen suojamekanismi. Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti kykene kestämään näin valtavan tietomäärän suoraa kohtaamista valveilla ollessaan.

Jos Cayce olisi muistanut kaikki ne tuhannet ihmiset, joita hän hoiti, ja nähnyt syiden ja seurausten koko verkoston, hänen mielensä ei todennäköisesti olisi kestänyt sellaista kuormitusta. Luonto laski armollisesti esiripun.

Cayce jätti jälkeensä ainutlaatuisen perinnön. Hänen perustamansa **Association for Research and Enlightenment (A.R.E.)** säilyttää yhä näiden lukemisten arkistoja. Ne muistuttavat siitä, että jokaisella meistä on oma tiedostonsa tässä näkymättömässä arkistossa. Ja nukkuvan profeetan kokemuksen perusteella tämä arkisto voidaan avata silloin, kun tiedon etsimisen tarkoituksena on lähimmäisen auttaminen eikä pelkkä uteliaisuus.

Hänen elämänsä muodostui sillaksi 1900-luvun alun kuivakkaan materialismin ja sen ymmärryksen välille, että ihminen on enemmän kuin pelkkä biologisten kudosten kokonaisuus ja että maailmankaikkeus on enemmän kuin pelkkä atomien joukko.

Jos amerikkalainen mystikko Edgar Cayce tarvitsi monimutkaisen nukahtamisprosessin sammuttaakseen tietoisen mielensä ja päästäkseen yhteyteen tietokentän kanssa, niin maapallon toisella puolella, Bulgarian vuoristossa, eli nainen, jolle tämä yhteys ei ollut valinta vaan väistämättömyys.

Evangelia Pandeva Gušterova, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa nimellä Vanga, edustaa täysin toisenlaista, spontaanimpaa yhteyttä maailmankaikkeuden tietovarastoon. Hänen tarinaansa eivät kuulu tieteelliset menetelmät tai teosofiset käsitteet. Se kertoo siitä, kuinka fyysinen vamma voi paradoksaalisesti avata havaintokanavia, jotka tavallisesti ovat tavalliselta ihmiseltä suljettuina.

Virallisen elämäkerran mukaan ratkaiseva käänne tapahtui, kun nuori Vanga joutui pyörremyrskyn sieppaamaksi. Pölyn ja roskien täyttämä pyörre työnsi hiekkaa hänen silmiinsä, mikä johti täydelliseen sokeutumiseen. Sen ajan lääketiede oli voimaton.

Vangan ilmiötä tutkivat henkilöt kuitenkin arvelevat, että juuri tämä tragedia toimi eräänlaisena ulkoisen signaalin katkaisijana. Kun näköaisti – jonka kautta aivomme vastaanottavat jopa 90 prosenttia fyysistä maailmaa koskevasta tiedosta – lakkasi toimimasta, vapautuneet hermoverkon voimavarat ohjautuivat toisenlaisten signaalien käsittelyyn.

Ulkoinen pimeys muuttui sisäiseksi valoksi.

Vanga ei kutsunut näkyjään **Ākāśan aikakirjoiksi**. Yksinkertaiselle maalaisnaiselle sellaiset sanat olivat liian monimutkaisia. Hän sanoi näkevänsä jokaisen vierailijan ympärillä näkymättömiä olentoja, kuulevansa kauan sitten kuolleiden sukulaisten ääniä tai katsovansa ihmisen elämää kuin elokuvaa.

Tämä kuvaus on erittäin mielenkiintoinen. Se tukee oletusta, ettei tietokentällä ole omaa kieltä. Se välittää puhtaita merkityksiä ja mielikuvia, ja vastaanottajan aivot tulkitsevat ne itselleen ymmärrettäviin muotoihin.

Jos Cayce näki kirjaston, koska hän rakasti lukemista, Vanga näki eläviä ihmisiä ja kuuli ääniä, koska hänen tapansa hahmottaa maailmaa oli tunnepitoisempi ja välittömämpi.

Mielenkiintoinen yksityiskohta hänen käytännössään oli sokeripalojen käyttö.

Neuvonhakijoiden tuli tuoda mukanaan sokeripala, joka oli edellisen yön ollut heidän tyynynsä alla.

Skeptikot pitivät tätä maalaismaisena taikauskona.

Jotkut kiteiden ominaisuuksia tutkivat fyysikot ovat kuitenkin esittäneet rohkean hypoteesin. Sokerin kiteinen rakenne, samoin kuin tietokoneissamme käytetyn piin kiderakenne, kykenee mahdollisesti varastoimaan ja säilyttämään informaatiota.

Ehkä sokeripala toimi Vangalle eräänlaisena muistitikku­na, josta hän luki ihmisen ainutlaatuisen energiakoodin löytääkseen nopeammin hänen "tiedostonsa" yhteisestä tietokentästä.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Profeetan suurimmaksi arvoitukseksi jäi kuitenkin muistinmenetys. Herättyään Edgar Cayce ei muistanut tapahtuneesta yhtään mitään. Kun hänelle luettiin ääneen se, mitä hän oli juuri sanonut, hän usein hämmästyi tai jopa pelästyi. Hän oli harras kristitty, ja monet ajatukset, joita hänen oma äänensä lausui – esimerkiksi jälleensyntymää tai Atlantiksen muinaisia sivilisaatioita koskevat käsitykset – olivat ristiriidassa hänen tietoisten vakaumustensa kanssa.

Tässä näemme havainnollisen esimerkin persoonallisuuden ja tiedonvälityksen kanavan erillisyydestä. Hänen egonsa, pelkonsa ja uskomuksensa jäivät sohvalle, kun taas hänen korkeampi minänsä liittyi puhtaaseen tiedonlähteeseen, jossa ei ole uskontoja vaan ainoastaan tosiasioita.

Caycen perinnön tutkijat arvelevat, että tämä unohtaminen oli eräänlainen suojamekanismi. Ihmisen psyyke ei yksinkertaisesti kykene kestämään näin valtavan tietomäärän suoraa kohtaamista valveilla ollessaan.

Jos Cayce olisi muistanut kaikki ne tuhannet ihmiset, joita hän hoiti, ja nähnyt syiden ja seurausten koko verkoston, hänen mielensä ei todennäköisesti olisi kestänyt sellaista kuormitusta. Luonto laski armollisesti esiripun.

Cayce jätti jälkeensä ainutlaatuisen perinnön. Hänen perustamansa **Association for Research and Enlightenment (A.R.E.)** säilyttää yhä näiden lukemisten arkistoja. Ne muistuttavat siitä, että jokaisella meistä on oma tiedostonsa tässä näkymättömässä arkistossa. Ja nukkuvan profeetan kokemuksen perusteella tämä arkisto voidaan avata silloin, kun tiedon etsimisen tarkoituksena on lähimmäisen auttaminen eikä pelkkä uteliaisuus.

Hänen elämänsä muodostui sillaksi 1900-luvun alun kuivakkaan materialismin ja sen ymmärryksen välille, että ihminen on enemmän kuin pelkkä biologisten kudosten kokonaisuus ja että maailmankaikkeus on enemmän kuin pelkkä atomien joukko.

Jos amerikkalainen mystikko Edgar Cayce tarvitsi monimutkaisen nukahtamisprosessin sammuttaakseen tietoisen mielensä ja päästäkseen yhteyteen tietokentän kanssa, niin maapallon toisella puolella, Bulgarian vuoristossa, eli nainen, jolle tämä yhteys ei ollut valinta vaan väistämättömyys.

Evangelia Pandeva Gušterova, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa nimellä Vanga, edustaa täysin toisenlaista, spontaanimpaa yhteyttä maailmankaikkeuden tietovarastoon. Hänen tarinaansa eivät kuulu tieteelliset menetelmät tai teosofiset käsitteet. Se kertoo siitä, kuinka fyysinen vamma voi paradoksaalisesti avata havaintokanavia, jotka tavallisesti ovat tavalliselta ihmiseltä suljettuina.

Virallisen elämäkerran mukaan ratkaiseva käänne tapahtui, kun nuori Vanga joutui pyörremyrskyn sieppaamaksi. Pölyn ja roskien täyttämä pyörre työnsi hiekkaa hänen silmiinsä, mikä johti täydelliseen sokeutumiseen. Sen ajan lääketiede oli voimaton.

Vangan ilmiötä tutkivat henkilöt kuitenkin arvelevat, että juuri tämä tragedia toimi eräänlaisena ulkoisen signaalin katkaisijana. Kun näköaisti – jonka kautta aivomme vastaanottavat jopa 90 prosenttia fyysistä maailmaa koskevasta tiedosta – lakkasi toimimasta, vapautuneet hermoverkon voimavarat ohjautuivat toisenlaisten signaalien käsittelyyn.

Ulkoinen pimeys muuttui sisäiseksi valoksi.

Vanga ei kutsunut näkyjään **Ākāśan aikakirjoiksi**. Yksinkertaiselle maalaisnaiselle sellaiset sanat olivat liian monimutkaisia. Hän sanoi näkevänsä jokaisen vierailijan ympärillä näkymättömiä olentoja, kuulevansa kauan sitten kuolleiden sukulaisten ääniä tai katsovansa ihmisen elämää kuin elokuvaa.

Tämä kuvaus on erittäin mielenkiintoinen. Se tukee oletusta, ettei tietokentällä ole omaa kieltä. Se välittää puhtaita merkityksiä ja mielikuvia, ja vastaanottajan aivot tulkitsevat ne itselleen ymmärrettäviin muotoihin.

Jos Cayce näki kirjaston, koska hän rakasti lukemista, Vanga näki eläviä ihmisiä ja kuuli ääniä, koska hänen tapansa hahmottaa maailmaa oli tunnepitoisempi ja välittömämpi.

Mielenkiintoinen yksityiskohta hänen käytännössään oli sokeripalojen käyttö.

Neuvonhakijoiden tuli tuoda mukanaan sokeripala, joka oli edellisen yön ollut heidän tyynynsä alla.

Skeptikot pitivät tätä maalaismaisena taikauskona.

Jotkut kiteiden ominaisuuksia tutkivat fyysikot ovat kuitenkin esittäneet rohkean hypoteesin. Sokerin kiteinen rakenne, samoin kuin tietokoneissamme käytetyn piin kiderakenne, kykenee mahdollisesti varastoimaan ja säilyttämään informaatiota.

Ehkä sokeripala toimi Vangalle eräänlaisena muistitikku­na, josta hän luki ihmisen ainutlaatuisen energiakoodin löytääkseen nopeammin hänen "tiedostonsa" yhteisestä tietokentästä.

Lue lisää

Tarkkaillessaan potilaitaan Jung kohtasi ilmiön, jota ei voitu selittää yksittäisen ihmisen elämäntarinalla. Tavalliset ihmiset – maanviljelijät, toimistotyöntekijät ja muut – jotka eivät koskaan olleet lukeneet muinaisia tutkielmia eivätkä olleet kiinnostuneita mytologiasta, kuvasivat unissaan ja harhanäyissään yksityiskohtaisesti kertomuksia, jotka olivat tuttuja vain egyptiläisen tai sumerilaisen kulttuurin asiantuntijoille.
He piirsivät symboleja, mandaloita ja kuvioita, joita oli vuosisatojen ajan käytetty alkemiassa ja uskonnollisissa rituaaleissa toisilla mantereilla.
Täysin luonnollisesti heräsi kysymys: mistä tavallisen ihmisen mieleen oli tullut tällainen tieto?
Vastaus tähän kysymykseen johti kollektiivisen alitajunnan käsitteen muotoilemiseen.

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Anonyymi00044 kirjoitti:

Tarkkaillessaan potilaitaan Jung kohtasi ilmiön, jota ei voitu selittää yksittäisen ihmisen elämäntarinalla. Tavalliset ihmiset – maanviljelijät, toimistotyöntekijät ja muut – jotka eivät koskaan olleet lukeneet muinaisia tutkielmia eivätkä olleet kiinnostuneita mytologiasta, kuvasivat unissaan ja harhanäyissään yksityiskohtaisesti kertomuksia, jotka olivat tuttuja vain egyptiläisen tai sumerilaisen kulttuurin asiantuntijoille.
He piirsivät symboleja, mandaloita ja kuvioita, joita oli vuosisatojen ajan käytetty alkemiassa ja uskonnollisissa rituaaleissa toisilla mantereilla.
Täysin luonnollisesti heräsi kysymys: mistä tavallisen ihmisen mieleen oli tullut tällainen tieto?
Vastaus tähän kysymykseen johti kollektiivisen alitajunnan käsitteen muotoilemiseen.

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Lue lisää

He piirsivät symboleja, mandaloita ja kuvioita, joita oli vuosisatojen ajan käytetty alkemiassa ja uskonnollisissa rituaaleissa toisilla mantereilla.
Täysin luonnollisesti heräsi kysymys: mistä tavallisen ihmisen mieleen oli tullut tällainen tieto?
Vastaus tähän kysymykseen johti kollektiivisen alitajunnan käsitteen muotoilemiseen.
Jung esitti, ettei psyykemme ole syntyessämme tyhjä taulu.
Päinvastoin, tulemme tähän maailmaan ikään kuin valmiiksi asennetun ohjelmiston kanssa.
On olemassa syvä muistikerros, joka ei kuulu yksittäiselle persoonalle, vaan on koko ihmislajin yhteistä perintöä.
Tämä on Ākāśan aikakirjojen psykologinen vastine. Siinä missä mystikot sijoittivat tämän kirjaston jonnekin taivaalliseen eetteriin, Jung sijoitti sen omien aivojemme syvyyksiin, muinaisiin hermorakenteisiin, jotka olemme perineet esi-isiltämme.
Tässä yhteisessä kentässä eivät elä henget, vaan arkkityypit.
Ne ovat universaaleja perusmalleja – eräänlaisia tiedostoja tai käyttäytymisen malleja.
Viisas vanhus, suuri äiti, sankari ja varjo. Nämä hahmot ovat tunnistettavia jokaiselle ihmiselle riippumatta kulttuurista tai aikakaudesta.

Anonyymi00045 kirjoitti:

He piirsivät symboleja, mandaloita ja kuvioita, joita oli vuosisatojen ajan käytetty alkemiassa ja uskonnollisissa rituaaleissa toisilla mantereilla.
Täysin luonnollisesti heräsi kysymys: mistä tavallisen ihmisen mieleen oli tullut tällainen tieto?
Vastaus tähän kysymykseen johti kollektiivisen alitajunnan käsitteen muotoilemiseen.
Jung esitti, ettei psyykemme ole syntyessämme tyhjä taulu.
Päinvastoin, tulemme tähän maailmaan ikään kuin valmiiksi asennetun ohjelmiston kanssa.
On olemassa syvä muistikerros, joka ei kuulu yksittäiselle persoonalle, vaan on koko ihmislajin yhteistä perintöä.
Tämä on Ākāśan aikakirjojen psykologinen vastine. Siinä missä mystikot sijoittivat tämän kirjaston jonnekin taivaalliseen eetteriin, Jung sijoitti sen omien aivojemme syvyyksiin, muinaisiin hermorakenteisiin, jotka olemme perineet esi-isiltämme.
Tässä yhteisessä kentässä eivät elä henget, vaan arkkityypit.
Ne ovat universaaleja perusmalleja – eräänlaisia tiedostoja tai käyttäytymisen malleja.
Viisas vanhus, suuri äiti, sankari ja varjo. Nämä hahmot ovat tunnistettavia jokaiselle ihmiselle riippumatta kulttuurista tai aikakaudesta.

Lue lisää

Viisas vanhus, suuri äiti, sankari ja varjo – nämä hahmot ovat tunnistettavia jokaiselle ihmiselle, olipa hän New Yorkin asukas tai Australian alkuasukas.

Arkkityypit ovat kieli, jolla kollektiivinen alitajunta puhuu.

Juuri siksi valtamerten erottamien kansojen myytit muistuttavat niin paljon toisiaan. Lohikäärmeet, vedenpaisumukset, kuolevat ja jälleen eloon heräävät jumalat – kaikki tämä ei ole pelkkää sattumaa, vaan saman sisäisen tietovaraston ilmentymää.

Jungille oli erittäin tärkeää korostaa, ettei kollektiivinen alitajunta ole kuollut arkisto. Hän kuvasi sitä dynaamisena ja elävänä järjestelmänä.

Tietyissä elämänvaiheissa, kun ihminen ajautuu umpikujaan, tämä järjestelmä aktivoituu – yhteys muodostuu.

Tietoisuuteen murtautuu tarvittava arkkityyppi, joka tuo mukanaan energiaa ja ratkaisun ongelmaan. Usein tämä ratkaisu ilmenee enneunina tai äkillisinä oivalluksina.

Tämä kuvaus vastaa hämmästyttävän tarkasti sitä, miten Mendelejev ja Tesla kuvasivat omia oivalluksiaan. Ero on vain terminologiassa.

Toiset puhuivat kosmisesta mielestä, kun taas psykologi puhui viisaudesta, joka on kertynyt miljoonien vuosien evoluution aikana ja koodautunut DNA:hammme.

Jungin tutkimuksissa erityisen tärkeä käsite on synkronisiteetti.

Se tarkoittaa ilmiötä, jossa ihmisen sisäinen tila ja ulkoiset tapahtumat osuvat hämmästyttävällä tavalla yhteen ilman suoraa syy-seuraussuhdetta.

Esimerkiksi näet unta harvinaisesta hyönteisestä, ja seuraavana päivänä juuri sellainen lentää ikkunallesi. Jung piti tätä todisteena siitä, että sisäisen ja ulkoisen maailman välinen raja on vain suhteellinen.

Psyyke ja aine saattavat olla saman kolikon kaksi puolta.

Mielemme syvimmät kerrokset ovat upotettuina samaan kenttään, josta todellisuus itse on kudottu.

Näin ollen kollektiivinen alitajunta ei ole pelkästään kallon sisään suljettu muistivarasto, vaan jotakin, joka ulottuu fyysisen kehon rajojen ulkopuolelle ja koskettaa maailmankaikkeuden perusrakennetta.

Skeptikot voivat huomauttaa, että kyse on vain kauniista filosofisesta rakennelmasta.

Käytäntö kuitenkin osoittaa, että syventyminen tähän tilaan aktiivisen mielikuvituksen tai meditaation avulla voi antaa ihmisille tietoa, johon pelkkä logiikka ei yllä.

Jung itse kävi läpi syvän sukelluksen alitajuntaansa ja tallensi näkyjään kuuluisaan **Punaiseen kirjaansa**.

Tätä pitkään yleisöltä salassa pidettyä teosta ei lueta tieteellisenä tutkimuksena, vaan pikemminkin kertomuksena toisiin maailmoihin tehdyltä matkalta.

Hän kuvasi kohtaamisia olentojen kanssa, jotka keskustelivat hänen kanssaan ja antoivat hänelle opetuksia, jotka muistuttavat suuresti niitä, joista muinaiset profeetat kertoivat.

Näin 1900-luvun psykologia tuli tahtomattaankin oikeuttaneeksi muinaisen ajatuksen kaiken kattavasta tietoverkosta. Se antoi meille sanaston, jonka avulla voidaan keskustella mystisistä kokemuksista ilman uskonnollista sävyä.

Jungin tulkinnassa **Ākāśan aikakirjat** ovat kokemuksen valtameri, jossa me kaikki kellumme kuin saaret, joita yhdistää veden alla sama merenpohja.

Luulemme ajatustemme olevan erillisiä, mutta syvällä tasolla olemme kaikki yhteydessä samaan juurijärjestelmään.

Ja kun egon este ohenee unen, luovuuden tai hulluuden aikana, alamme kuulla koko ihmiskunnan äänen kaikuvan sisällämme.

Tämä ajatus johdattaa luonnollisesti seuraavaan kysymykseen: jos ajatus on aineellinen ja kollektiivinen, se voi paitsi säilyä myös vaikuttaa fyysiseen planeettaan ja luoda Maalle uudenlaisen kehän.

Samaan aikaan kun sveitsiläiset psykologit etsivät kollektiivista muistia ihmisen unien syvyyksistä, aivan toiseen suuntaan kulki erään tutkijan ajattelu – tutkijan, joka oli tottunut luottamaan vain tosiasioihin, vaakoihin ja kemialliseen analyysiin.

Vladimir Ivanovitš Vernadski, suuri venäläinen ajattelija ja luonnontieteilijä, tarkasteli maailmaa ei mytologian vaan mikroskoopin okulaarin ja geologisten karttojen kautta.

Hänelle planeettamme ei ollut pelkkä kivinen pallo veden ja kasvillisuuden peitossa, vaan äärimmäisen monimutkainen organismi, joka kulkee evoluution eri vaiheiden läpi.

Juuri Vernadskin oli määrä...

Anonyymi00046 kirjoitti:

Viisas vanhus, suuri äiti, sankari ja varjo – nämä hahmot ovat tunnistettavia jokaiselle ihmiselle, olipa hän New Yorkin asukas tai Australian alkuasukas.

Arkkityypit ovat kieli, jolla kollektiivinen alitajunta puhuu.

Juuri siksi valtamerten erottamien kansojen myytit muistuttavat niin paljon toisiaan. Lohikäärmeet, vedenpaisumukset, kuolevat ja jälleen eloon heräävät jumalat – kaikki tämä ei ole pelkkää sattumaa, vaan saman sisäisen tietovaraston ilmentymää.

Jungille oli erittäin tärkeää korostaa, ettei kollektiivinen alitajunta ole kuollut arkisto. Hän kuvasi sitä dynaamisena ja elävänä järjestelmänä.

Tietyissä elämänvaiheissa, kun ihminen ajautuu umpikujaan, tämä järjestelmä aktivoituu – yhteys muodostuu.

Tietoisuuteen murtautuu tarvittava arkkityyppi, joka tuo mukanaan energiaa ja ratkaisun ongelmaan. Usein tämä ratkaisu ilmenee enneunina tai äkillisinä oivalluksina.

Tämä kuvaus vastaa hämmästyttävän tarkasti sitä, miten Mendelejev ja Tesla kuvasivat omia oivalluksiaan. Ero on vain terminologiassa.

Toiset puhuivat kosmisesta mielestä, kun taas psykologi puhui viisaudesta, joka on kertynyt miljoonien vuosien evoluution aikana ja koodautunut DNA:hammme.

Jungin tutkimuksissa erityisen tärkeä käsite on synkronisiteetti.

Se tarkoittaa ilmiötä, jossa ihmisen sisäinen tila ja ulkoiset tapahtumat osuvat hämmästyttävällä tavalla yhteen ilman suoraa syy-seuraussuhdetta.

Esimerkiksi näet unta harvinaisesta hyönteisestä, ja seuraavana päivänä juuri sellainen lentää ikkunallesi. Jung piti tätä todisteena siitä, että sisäisen ja ulkoisen maailman välinen raja on vain suhteellinen.

Psyyke ja aine saattavat olla saman kolikon kaksi puolta.

Mielemme syvimmät kerrokset ovat upotettuina samaan kenttään, josta todellisuus itse on kudottu.

Näin ollen kollektiivinen alitajunta ei ole pelkästään kallon sisään suljettu muistivarasto, vaan jotakin, joka ulottuu fyysisen kehon rajojen ulkopuolelle ja koskettaa maailmankaikkeuden perusrakennetta.

Skeptikot voivat huomauttaa, että kyse on vain kauniista filosofisesta rakennelmasta.

Käytäntö kuitenkin osoittaa, että syventyminen tähän tilaan aktiivisen mielikuvituksen tai meditaation avulla voi antaa ihmisille tietoa, johon pelkkä logiikka ei yllä.

Jung itse kävi läpi syvän sukelluksen alitajuntaansa ja tallensi näkyjään kuuluisaan **Punaiseen kirjaansa**.

Tätä pitkään yleisöltä salassa pidettyä teosta ei lueta tieteellisenä tutkimuksena, vaan pikemminkin kertomuksena toisiin maailmoihin tehdyltä matkalta.

Hän kuvasi kohtaamisia olentojen kanssa, jotka keskustelivat hänen kanssaan ja antoivat hänelle opetuksia, jotka muistuttavat suuresti niitä, joista muinaiset profeetat kertoivat.

Näin 1900-luvun psykologia tuli tahtomattaankin oikeuttaneeksi muinaisen ajatuksen kaiken kattavasta tietoverkosta. Se antoi meille sanaston, jonka avulla voidaan keskustella mystisistä kokemuksista ilman uskonnollista sävyä.

Jungin tulkinnassa **Ākāśan aikakirjat** ovat kokemuksen valtameri, jossa me kaikki kellumme kuin saaret, joita yhdistää veden alla sama merenpohja.

Luulemme ajatustemme olevan erillisiä, mutta syvällä tasolla olemme kaikki yhteydessä samaan juurijärjestelmään.

Ja kun egon este ohenee unen, luovuuden tai hulluuden aikana, alamme kuulla koko ihmiskunnan äänen kaikuvan sisällämme.

Tämä ajatus johdattaa luonnollisesti seuraavaan kysymykseen: jos ajatus on aineellinen ja kollektiivinen, se voi paitsi säilyä myös vaikuttaa fyysiseen planeettaan ja luoda Maalle uudenlaisen kehän.

Samaan aikaan kun sveitsiläiset psykologit etsivät kollektiivista muistia ihmisen unien syvyyksistä, aivan toiseen suuntaan kulki erään tutkijan ajattelu – tutkijan, joka oli tottunut luottamaan vain tosiasioihin, vaakoihin ja kemialliseen analyysiin.

Vladimir Ivanovitš Vernadski, suuri venäläinen ajattelija ja luonnontieteilijä, tarkasteli maailmaa ei mytologian vaan mikroskoopin okulaarin ja geologisten karttojen kautta.

Hänelle planeettamme ei ollut pelkkä kivinen pallo veden ja kasvillisuuden peitossa, vaan äärimmäisen monimutkainen organismi, joka kulkee evoluution eri vaiheiden läpi.

Juuri Vernadskin oli määrä...

Lue lisää

Juuri siksi valtamerten erottamien kansojen myytit muistuttavat niin paljon toisiaan. Lohikäärmeet, vedenpaisumukset, kuolevat ja jälleen eloon heräävät jumalat – kaikki tämä ei ole pelkkää sattumaa, vaan saman sisäisen tietovaraston ilmentymää.

Jungille oli erittäin tärkeää korostaa, ettei kollektiivinen alitajunta ole kuollut arkisto. Hän kuvasi sitä dynaamisena ja elävänä järjestelmänä.

Tietyissä elämänvaiheissa, kun ihminen ajautuu umpikujaan, tämä järjestelmä aktivoituu – yhteys muodostuu.

Tietoisuuteen murtautuu tarvittava arkkityyppi, joka tuo mukanaan energiaa ja ratkaisun ongelmaan. Usein tämä ratkaisu ilmenee enneunina tai äkillisinä oivalluksina.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Juuri siksi valtamerten erottamien kansojen myytit muistuttavat niin paljon toisiaan. Lohikäärmeet, vedenpaisumukset, kuolevat ja jälleen eloon heräävät jumalat – kaikki tämä ei ole pelkkää sattumaa, vaan saman sisäisen tietovaraston ilmentymää.

Jungille oli erittäin tärkeää korostaa, ettei kollektiivinen alitajunta ole kuollut arkisto. Hän kuvasi sitä dynaamisena ja elävänä järjestelmänä.

Tietyissä elämänvaiheissa, kun ihminen ajautuu umpikujaan, tämä järjestelmä aktivoituu – yhteys muodostuu.

Tietoisuuteen murtautuu tarvittava arkkityyppi, joka tuo mukanaan energiaa ja ratkaisun ongelmaan. Usein tämä ratkaisu ilmenee enneunina tai äkillisinä oivalluksina.

Lue lisää

Vernadski ei tarkastellut maailmaa mytologian vaan mikroskoopin okulaarin ja geologisten karttojen kautta. Hänelle planeettamme ei ollut pelkkä kivinen pallo veden ja kasvillisuuden peitossa, vaan äärimmäisen monimutkainen organismi, joka kulkee evoluution eri vaiheiden läpi.

Juuri Vernadski muotoili käsitteen, joka hämmästyttävällä tavalla käänsi esoteerisen ajatuksen mentaalisesta kentästä akateemisen tieteen kuivakalle kielelle.

1900-luvun alussa työskennellessään Pariisissa ja keskustellessaan ranskalaisten ajattelijoiden, kuten Édouard Le Royn ja Pierre Teilhard de Chardinin, kanssa Vernadski tuli siihen johtopäätökseen, ettei Maan evoluutio päättynyt elämän syntymiseen.

Ensin oli geosfääri – eloton aine, kivet, vesi ja kaasut.

Sen jälkeen syntyi biosfääri, elävän aineen ohut kerros, joka alkoi aktiivisesti muuntaa Auringon energiaa ja muuttaa planeetan kemiallista koostumusta.

Mutta mitä tapahtuu seuraavaksi?

Näyttämölle ilmestyy ihminen, järjellä varustettu olento. Vernadskin mukaan tästä järjestä tulee uusi geologinen voima.

Näin syntyi käsite **noosfääri**, kreikan sanasta *noos* ("mieli", "järki"). Noosfääri on järjen sfääri, joka ympäröi Maata ilmakehän ja biosfäärin yläpuolella.

On selvää, ettei Vernadski tarkoittanut tällä mitään spiritististä mystiikkaa. Hän ajatteli geokemistin tavoin.

Ihmisen ajatus, joka toteutuu työn kautta, siirtää vuoria, muuttaa jokien kulkua, luo uusia kemiallisia alkuaineita ja vaikuttaa ilmastoon. Toisin sanoen aineeton tekijä – ajatus – alkaa hallita karkeaa ainetta.

Järjestä tulee planeetan mittakaavan voima.

Kun tätä teoriaa tarkastellaan hieman laajemmasta näkökulmasta, noosfääri muistuttaa kuitenkin hämmästyttävästi juuri sitä jumalten kirjastoa, josta aiemmin puhuttiin.

Vernadski kirjoitti, että noosfääri on yksi yhtenäinen, järjestäytynyt kokonaisuus.

Kaikki tieteelliset löydöt, kaikki kulttuuriset saavutukset ja kaikki ajatukset, jotka ihmiskunta on koskaan synnyttänyt, eivät häviä, vaan kietoutuvat osaksi tätä kehää.

Ne muodostavat tiheän tietoverkon, joka yhdistää ihmisiä voimakkaammin kuin mitkään valtioiden rajat.

Näin ollen elämme valtavan ajattelevan valtameren sisällä – valtameren, jonka itse luomme.

On mielenkiintoista huomata lähestymistapojen ero.

Intialaisille viisaille **Ākāśa** oli ikuinen ja muuttumaton olemus, joka oli olemassa jo ennen ajan alkua.

Vernadskille noosfääri sen sijaan on kehittyvä rakenne.

Se kasvaa yhdessä meidän kanssamme. Mitä enemmän ihmiskunta oppii, mitä monimutkaisemmiksi teknologiamme ja viestintäjärjestelmämme muuttuvat, sitä tiheämmäksi ja rikkaammaksi tämä kerros muodostuu.

Jotkut tutkijat arvelevat, että internet, joka nykyään ympäröi maapallon valokuituhermojen verkostolla, on noosfäärin ensimmäinen fyysinen ilmentymä.

Olemme kirjaimellisesti rakentaneet laitteiston sille ohjelmistolle, josta tiedemies kirjoitti sata vuotta sitten.

Tässä yhteydessä Pierre Teilhard de Chardin, joka oli paitsi paleontologi myös pappi, meni vielä pidemmälle.

Hän tulkitsi noosfäärin henkisen evoluution vaiheeksi, joka johtaa niin sanottuun **Omega-pisteeseen** – tilaan, jossa kaikkien ihmisten tietoisuudet sulautuvat yhdeksi jumalalliseksi ykseydeksi.

Vernadski pysyi materialismin perustalla ja vältti tällaisia teologisia johtopäätöksiä, mutta oli samaa mieltä siitä, että ihmiskunta on matkalla kohti täydellistä ykseyttä.

Yhden ihmisen yhdessä paikassa lausuma ajatus tulee noosfäärin ja sitä välittävien nykyteknologioiden ansiosta välittömästi koko ihmiskunnan omaisuudeksi.

Tässä herää kiinnostava kysymys tämän kentän informaation luonteesta.

Vernadski katsoi, että tieteellinen ajattelu on planeetanlaajuinen ilmiö.

Newtonin tai Einsteinin löytämät fysiikan lait eivät kuulu henkilökohtaisesti heille.

Ne ovat osa objektiivista todellisuutta, jota ihmiskunta vähitellen lukee ja omaksuu.

Tämä palauttaa meidät jälleen ajatukseen siitä, ettemme keksi vaan löydämme.

Tässä tulkinnassa noosfääri on kollektiivinen kiintolevy, jolle tallennamme tutkimustemme tulokset – ja tästä kiintolevystä tulee jatkuvasti helpommin kaikkien saavutettavissa.

Nykyihmiselle noosfäärin käsite on ehkä kaikkein helpoimmin hyväksyttävä vastine **Ākāśan aikakirjoille**. Se ei edellytä uskoa henkiin tai karmaan.

Riittää, että katsoo ikkunasta yö kaupungin valoja, taivaalla kulkevia satelliitteja ja loputtomia tietovirtoja, jotka läpäisevät avaruuden, ymmärtääkseen, että järjen sfääri on todella olemassa.

Me hengitämme informaatiota yhtä luonnollisesti kuin ilmaa. Jokainen lähettämämme viesti, jokainen verkkoon lataamamme...
https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Anonyymi00048 kirjoitti:

Vernadski ei tarkastellut maailmaa mytologian vaan mikroskoopin okulaarin ja geologisten karttojen kautta. Hänelle planeettamme ei ollut pelkkä kivinen pallo veden ja kasvillisuuden peitossa, vaan äärimmäisen monimutkainen organismi, joka kulkee evoluution eri vaiheiden läpi.

Juuri Vernadski muotoili käsitteen, joka hämmästyttävällä tavalla käänsi esoteerisen ajatuksen mentaalisesta kentästä akateemisen tieteen kuivakalle kielelle.

1900-luvun alussa työskennellessään Pariisissa ja keskustellessaan ranskalaisten ajattelijoiden, kuten Édouard Le Royn ja Pierre Teilhard de Chardinin, kanssa Vernadski tuli siihen johtopäätökseen, ettei Maan evoluutio päättynyt elämän syntymiseen.

Ensin oli geosfääri – eloton aine, kivet, vesi ja kaasut.

Sen jälkeen syntyi biosfääri, elävän aineen ohut kerros, joka alkoi aktiivisesti muuntaa Auringon energiaa ja muuttaa planeetan kemiallista koostumusta.

Mutta mitä tapahtuu seuraavaksi?

Näyttämölle ilmestyy ihminen, järjellä varustettu olento. Vernadskin mukaan tästä järjestä tulee uusi geologinen voima.

Näin syntyi käsite **noosfääri**, kreikan sanasta *noos* ("mieli", "järki"). Noosfääri on järjen sfääri, joka ympäröi Maata ilmakehän ja biosfäärin yläpuolella.

On selvää, ettei Vernadski tarkoittanut tällä mitään spiritististä mystiikkaa. Hän ajatteli geokemistin tavoin.

Ihmisen ajatus, joka toteutuu työn kautta, siirtää vuoria, muuttaa jokien kulkua, luo uusia kemiallisia alkuaineita ja vaikuttaa ilmastoon. Toisin sanoen aineeton tekijä – ajatus – alkaa hallita karkeaa ainetta.

Järjestä tulee planeetan mittakaavan voima.

Kun tätä teoriaa tarkastellaan hieman laajemmasta näkökulmasta, noosfääri muistuttaa kuitenkin hämmästyttävästi juuri sitä jumalten kirjastoa, josta aiemmin puhuttiin.

Vernadski kirjoitti, että noosfääri on yksi yhtenäinen, järjestäytynyt kokonaisuus.

Kaikki tieteelliset löydöt, kaikki kulttuuriset saavutukset ja kaikki ajatukset, jotka ihmiskunta on koskaan synnyttänyt, eivät häviä, vaan kietoutuvat osaksi tätä kehää.

Ne muodostavat tiheän tietoverkon, joka yhdistää ihmisiä voimakkaammin kuin mitkään valtioiden rajat.

Näin ollen elämme valtavan ajattelevan valtameren sisällä – valtameren, jonka itse luomme.

On mielenkiintoista huomata lähestymistapojen ero.

Intialaisille viisaille **Ākāśa** oli ikuinen ja muuttumaton olemus, joka oli olemassa jo ennen ajan alkua.

Vernadskille noosfääri sen sijaan on kehittyvä rakenne.

Se kasvaa yhdessä meidän kanssamme. Mitä enemmän ihmiskunta oppii, mitä monimutkaisemmiksi teknologiamme ja viestintäjärjestelmämme muuttuvat, sitä tiheämmäksi ja rikkaammaksi tämä kerros muodostuu.

Jotkut tutkijat arvelevat, että internet, joka nykyään ympäröi maapallon valokuituhermojen verkostolla, on noosfäärin ensimmäinen fyysinen ilmentymä.

Olemme kirjaimellisesti rakentaneet laitteiston sille ohjelmistolle, josta tiedemies kirjoitti sata vuotta sitten.

Tässä yhteydessä Pierre Teilhard de Chardin, joka oli paitsi paleontologi myös pappi, meni vielä pidemmälle.

Hän tulkitsi noosfäärin henkisen evoluution vaiheeksi, joka johtaa niin sanottuun **Omega-pisteeseen** – tilaan, jossa kaikkien ihmisten tietoisuudet sulautuvat yhdeksi jumalalliseksi ykseydeksi.

Vernadski pysyi materialismin perustalla ja vältti tällaisia teologisia johtopäätöksiä, mutta oli samaa mieltä siitä, että ihmiskunta on matkalla kohti täydellistä ykseyttä.

Yhden ihmisen yhdessä paikassa lausuma ajatus tulee noosfäärin ja sitä välittävien nykyteknologioiden ansiosta välittömästi koko ihmiskunnan omaisuudeksi.

Tässä herää kiinnostava kysymys tämän kentän informaation luonteesta.

Vernadski katsoi, että tieteellinen ajattelu on planeetanlaajuinen ilmiö.

Newtonin tai Einsteinin löytämät fysiikan lait eivät kuulu henkilökohtaisesti heille.

Ne ovat osa objektiivista todellisuutta, jota ihmiskunta vähitellen lukee ja omaksuu.

Tämä palauttaa meidät jälleen ajatukseen siitä, ettemme keksi vaan löydämme.

Tässä tulkinnassa noosfääri on kollektiivinen kiintolevy, jolle tallennamme tutkimustemme tulokset – ja tästä kiintolevystä tulee jatkuvasti helpommin kaikkien saavutettavissa.

Nykyihmiselle noosfäärin käsite on ehkä kaikkein helpoimmin hyväksyttävä vastine **Ākāśan aikakirjoille**. Se ei edellytä uskoa henkiin tai karmaan.

Riittää, että katsoo ikkunasta yö kaupungin valoja, taivaalla kulkevia satelliitteja ja loputtomia tietovirtoja, jotka läpäisevät avaruuden, ymmärtääkseen, että järjen sfääri on todella olemassa.

Me hengitämme informaatiota yhtä luonnollisesti kuin ilmaa. Jokainen lähettämämme viesti, jokainen verkkoon lataamamme...
https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Lue lisää

Tesla ei koskaan salannut vakaumustaan, ettei hänen ideansa olleet hänen henkilökohtaisen luovuutensa tuotetta. Hän sanoi suoraan:
"Aivoni ovat vain vastaanotin. Kosmisessa avaruudessa on eräänlainen ydin, josta ammennamme tietoa, voimaa ja inspiraatiota. En ole tunkeutunut tämän ytimen salaisuuksiin, mutta tiedän, että se on olemassa."
Nämä sanat, jotka lausui yksi historian suurimmista fyysikoista, toistavat lähes sanasta sanaan vedalaisten viisaiden opetukset Ākāśasta. Ero on vain terminologiassa. Muinaiset puhuivat maailmankaikkeuden mielestä, kun taas Tesla käytti radiotekniikan käsitteitä kutsuen itseään vastaanottimeksi.
Hänen maailmankuvansa perustui uskoon eetteriin. Silloinkin kun tieteellinen maailma, Einsteinin suhteellisuusteorian lumoamana, alkoi hylätä eetterin käsitteen, Tesla piti itsepintaisesti kiinni näkemyksestään. Hänelle avaruus ei ollut tyhjyyttä, vaan energiaa ja informaatiota täynnä oleva väliaine.

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Anonyymi00049 kirjoitti:

Tesla ei koskaan salannut vakaumustaan, ettei hänen ideansa olleet hänen henkilökohtaisen luovuutensa tuotetta. Hän sanoi suoraan:
"Aivoni ovat vain vastaanotin. Kosmisessa avaruudessa on eräänlainen ydin, josta ammennamme tietoa, voimaa ja inspiraatiota. En ole tunkeutunut tämän ytimen salaisuuksiin, mutta tiedän, että se on olemassa."
Nämä sanat, jotka lausui yksi historian suurimmista fyysikoista, toistavat lähes sanasta sanaan vedalaisten viisaiden opetukset Ākāśasta. Ero on vain terminologiassa. Muinaiset puhuivat maailmankaikkeuden mielestä, kun taas Tesla käytti radiotekniikan käsitteitä kutsuen itseään vastaanottimeksi.
Hänen maailmankuvansa perustui uskoon eetteriin. Silloinkin kun tieteellinen maailma, Einsteinin suhteellisuusteorian lumoamana, alkoi hylätä eetterin käsitteen, Tesla piti itsepintaisesti kiinni näkemyksestään. Hänelle avaruus ei ollut tyhjyyttä, vaan energiaa ja informaatiota täynnä oleva väliaine.

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Lue lisää

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Hänen maailmankuvansa perustui uskoon eetteriin. Silloinkin kun tieteellinen maailma, Einsteinin suhteellisuusteorian lumoamana, alkoi hylätä eetterin käsitteen, Tesla piti itsepintaisesti kiinni näkemyksestään. Hänelle avaruus ei ollut tyhjyyttä, vaan energiaa ja informaatiota täynnä oleva väliaine.
Hän uskoi, että virittymällä oikeaan resonanssiin voitaisiin paitsi ammentaa rajattomasti energiaa kirjaimellisesti ilmasta, myös siirtää ajatuksia, kuvia ja ääntä välittömästi mihin tahansa maapallon pisteeseen.
Hänen kuuluisa Wardenclyffen torninsa oli juuri tällaisen maailmanlaajuisen käyttöliittymän luomisyritys – laite, joka olisi yhdistänyt ihmiskunnan yhdeksi informaatiaverkoksi kauan ennen internetin syntyä.
Jotkut tutkijat arvelevat, että Tesla pyrki rakentamaan fyysisen laitteen vuorovaikutukseen sen kanssa, mitä esoteerikot kutsuvat hienoaineisiksi maailmoiksi. Hän mainitsi useaan otteeseen vastaanottaneensa outoja rytmisiä signaaleja, joiden hän uskoi voivan olla peräisin toisista sivilisaatioista tai älyllisiltä olennoilta. Hänen muistiinpanoissaan esiintyy myös viittauksia ajatusten värähtelyihin.
Tesla oli vakuuttunut siitä, että ajatus on aineellinen aalto. Jos onnistuttaisiin rakentamaan riittävän herkkä resonaattori, muiden ihmisten ajatuksia voitaisiin lukea yhtä helposti kuin kuuntelemme radiolähetystä.
Teslan hahmon arvoituksellisuutta lisää hänen viimeisten päiviensä historia. Hän kuoli yksin New Yorker -hotellin huoneessa, seuranaan vain kyyhkyset, joihin hän oli kiintynyt erikoisella tavalla.
Heti hänen kuolemansa jälkeen huoneeseen saapuivat turvallisuuspalvelun edustajat. Valtava määrä laatikoita, jotka sisälsivät asiakirjoja, piirustuksia ja päiväkirjoja, takavarikoitiin ja julistettiin salaisiksi. Virallisesti ilmoitettiin, ettei papereista löytynyt mitään arvokasta.

Anonyymi00050 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=m8T6CEisjzA

Hänen maailmankuvansa perustui uskoon eetteriin. Silloinkin kun tieteellinen maailma, Einsteinin suhteellisuusteorian lumoamana, alkoi hylätä eetterin käsitteen, Tesla piti itsepintaisesti kiinni näkemyksestään. Hänelle avaruus ei ollut tyhjyyttä, vaan energiaa ja informaatiota täynnä oleva väliaine.
Hän uskoi, että virittymällä oikeaan resonanssiin voitaisiin paitsi ammentaa rajattomasti energiaa kirjaimellisesti ilmasta, myös siirtää ajatuksia, kuvia ja ääntä välittömästi mihin tahansa maapallon pisteeseen.
Hänen kuuluisa Wardenclyffen torninsa oli juuri tällaisen maailmanlaajuisen käyttöliittymän luomisyritys – laite, joka olisi yhdistänyt ihmiskunnan yhdeksi informaatiaverkoksi kauan ennen internetin syntyä.
Jotkut tutkijat arvelevat, että Tesla pyrki rakentamaan fyysisen laitteen vuorovaikutukseen sen kanssa, mitä esoteerikot kutsuvat hienoaineisiksi maailmoiksi. Hän mainitsi useaan otteeseen vastaanottaneensa outoja rytmisiä signaaleja, joiden hän uskoi voivan olla peräisin toisista sivilisaatioista tai älyllisiltä olennoilta. Hänen muistiinpanoissaan esiintyy myös viittauksia ajatusten värähtelyihin.
Tesla oli vakuuttunut siitä, että ajatus on aineellinen aalto. Jos onnistuttaisiin rakentamaan riittävän herkkä resonaattori, muiden ihmisten ajatuksia voitaisiin lukea yhtä helposti kuin kuuntelemme radiolähetystä.
Teslan hahmon arvoituksellisuutta lisää hänen viimeisten päiviensä historia. Hän kuoli yksin New Yorker -hotellin huoneessa, seuranaan vain kyyhkyset, joihin hän oli kiintynyt erikoisella tavalla.
Heti hänen kuolemansa jälkeen huoneeseen saapuivat turvallisuuspalvelun edustajat. Valtava määrä laatikoita, jotka sisälsivät asiakirjoja, piirustuksia ja päiväkirjoja, takavarikoitiin ja julistettiin salaisiksi. Virallisesti ilmoitettiin, ettei papereista löytynyt mitään arvokasta.

Lue lisää

On täysin mahdollista, että Tesla oli päässyt liian lähelle Ākāśan toimintaperiaatteen ymmärtämistä. Ehkä näissä kadonneissa arkistoissa oli ohjeita, ei pelkästään kuolemansäteiden tai langattoman sähkönsiirron luomiseksi, vaan myös algoritmeja ihmisen tietoisuuden virittämiseksi suoraan yhteyteen Maan informaatiokentän kanssa.
Jos oletetaan, että tällainen teknologia olisi mahdollinen, siitä tulisi historian vaarallisinta tietoa. Kuvitelkaa maailma, jossa ei ole salaisuuksia, jossa mikä tahansa tieto on välittömästi saatavilla ja jossa jokainen valhe paljastuu heti.
Onko ihmiskunta valmis sellaiseen läpinäkyvyyteen?
Kertomus Teslan kadonneesta perinnöstä vihjaa siihen, että ehkä meidän on vielä liian aikaista saada järjestelmänvalvojan oikeudet tähän maailmanlaajuiseen kirjastoon.
Opettelemme yhä lukemaan tavu tavulta.
Sillä aikaa kun Nikola Tesla yritti laboratoriossaan havaita eetterin fyysisiä värähtelyjä kelojen ja muuntajien avulla, Lontoon ja New Yorkin tiheissä sumuissa tehtiin toisenlaista, teoreettisempaa työtä tämän alueen tutkimiseksi.

Anonyymi00051 kirjoitti:

On täysin mahdollista, että Tesla oli päässyt liian lähelle Ākāśan toimintaperiaatteen ymmärtämistä. Ehkä näissä kadonneissa arkistoissa oli ohjeita, ei pelkästään kuolemansäteiden tai langattoman sähkönsiirron luomiseksi, vaan myös algoritmeja ihmisen tietoisuuden virittämiseksi suoraan yhteyteen Maan informaatiokentän kanssa.
Jos oletetaan, että tällainen teknologia olisi mahdollinen, siitä tulisi historian vaarallisinta tietoa. Kuvitelkaa maailma, jossa ei ole salaisuuksia, jossa mikä tahansa tieto on välittömästi saatavilla ja jossa jokainen valhe paljastuu heti.
Onko ihmiskunta valmis sellaiseen läpinäkyvyyteen?
Kertomus Teslan kadonneesta perinnöstä vihjaa siihen, että ehkä meidän on vielä liian aikaista saada järjestelmänvalvojan oikeudet tähän maailmanlaajuiseen kirjastoon.
Opettelemme yhä lukemaan tavu tavulta.
Sillä aikaa kun Nikola Tesla yritti laboratoriossaan havaita eetterin fyysisiä värähtelyjä kelojen ja muuntajien avulla, Lontoon ja New Yorkin tiheissä sumuissa tehtiin toisenlaista, teoreettisempaa työtä tämän alueen tutkimiseksi.

Lue lisää

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g
Kuvittele, että heität salaisen asiakirjan tuleen. Onko tieto kadonnut ikuisesti? Kvanttimekaniikan absoluuttisten lakien mukaan vastaus on ei. Tietoa ei voi koskaan tuhota pysyvästi. Mutta kun Stephen Hawking tutki mustia aukkoja, hän löysi matemaattisen virheen, joka uhkasi romuttaa fysiikan kokonaan. Ratkaisu tähän paradoksiin paljasti kauhistuttavan totuuden: kolmiulotteinen universumimme on itse asiassa kaksiulotteisen kvanttitiedon holografinen projektio. Tässä mieltä hämmentävässä videossa tutkimme, kuinka huipputason teoreettiset fyysikot todistivat vahingossa muinaisten hindulaisien Akashic-kirjoitusten olemassaolon

Anonyymi00052 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g
Kuvittele, että heität salaisen asiakirjan tuleen. Onko tieto kadonnut ikuisesti? Kvanttimekaniikan absoluuttisten lakien mukaan vastaus on ei. Tietoa ei voi koskaan tuhota pysyvästi. Mutta kun Stephen Hawking tutki mustia aukkoja, hän löysi matemaattisen virheen, joka uhkasi romuttaa fysiikan kokonaan. Ratkaisu tähän paradoksiin paljasti kauhistuttavan totuuden: kolmiulotteinen universumimme on itse asiassa kaksiulotteisen kvanttitiedon holografinen projektio. Tässä mieltä hämmentävässä videossa tutkimme, kuinka huipputason teoreettiset fyysikot todistivat vahingossa muinaisten hindulaisien Akashic-kirjoitusten olemassaolon

Lue lisää

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g

Tässä mieltä hämmentävässä videossa tutkimme, kuinka huipputason teoreettiset fyysikot todistivat vahingossa muinaisten hindulaisien Akashic-kirjoitusten olemassaolon

Anonyymi00053 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g

Tässä mieltä hämmentävässä videossa tutkimme, kuinka huipputason teoreettiset fyysikot todistivat vahingossa muinaisten hindulaisien Akashic-kirjoitusten olemassaolon

Lue lisää

Tässä mieltä hämmentävässä videossa tutkimme, kuinka huipputason teoreettiset fyysikot todistivat vahingossa muinaisten hindulaisien Akashic-kirjoitusten olemassaolon. Analysoimme mustan aukon informaatioparadoksia, holografista periaatetta ja John Archibald Wheelerin ”It from bit” -teoriaa osoittaaksemme, että maailmankaikkeus on pohjimmiltaan ääretön kvanttikiintolevy. Mutta muinaiset rishit eivät tarvinneet supertietokoneita tämän selvittämiseen. Tuhansia vuosia sitten he kartoittivat juuri tämän matriisin ja kutsuivat todellisuuden tuhoutumatonta perustaa Akashaksi. Tutustu siihen, miten muinaiset käsitteet karma ja samskarat eivät ole mystisiä rangaistuksia, vaan erittäin tehokkaita algoritmisia palautesilmukoita, jotka koostuvat kvanttitiedoista ja jotka on pysyvästi kaiverrettu kosmiseen päätietokoneeseen. Älä enää pidä itseäsi biologisena sattumana

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g

Anonyymi00054 kirjoitti:

Tässä mieltä hämmentävässä videossa tutkimme, kuinka huipputason teoreettiset fyysikot todistivat vahingossa muinaisten hindulaisien Akashic-kirjoitusten olemassaolon. Analysoimme mustan aukon informaatioparadoksia, holografista periaatetta ja John Archibald Wheelerin ”It from bit” -teoriaa osoittaaksemme, että maailmankaikkeus on pohjimmiltaan ääretön kvanttikiintolevy. Mutta muinaiset rishit eivät tarvinneet supertietokoneita tämän selvittämiseen. Tuhansia vuosia sitten he kartoittivat juuri tämän matriisin ja kutsuivat todellisuuden tuhoutumatonta perustaa Akashaksi. Tutustu siihen, miten muinaiset käsitteet karma ja samskarat eivät ole mystisiä rangaistuksia, vaan erittäin tehokkaita algoritmisia palautesilmukoita, jotka koostuvat kvanttitiedoista ja jotka on pysyvästi kaiverrettu kosmiseen päätietokoneeseen. Älä enää pidä itseäsi biologisena sattumana

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g

Lue lisää

Mutta muinaiset rishit eivät tarvinneet supertietokoneita tämän selvittämiseen. Tuhansia vuosia sitten he kartoittivat juuri tämän matriisin ja kutsuivat todellisuuden tuhoutumatonta perustaa Akashaksi. Tutustu siihen, miten muinaiset käsitteet karma ja samskarat eivät ole mystisiä rangaistuksia, vaan erittäin tehokkaita algoritmisia palautesilmukoita, jotka koostuvat kvanttitiedoista ja jotka on pysyvästi kaiverrettu kosmiseen päätietokoneeseen. Älä enää pidä itseäsi biologisena sattumana

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g

Anonyymi00055 kirjoitti:

Mutta muinaiset rishit eivät tarvinneet supertietokoneita tämän selvittämiseen. Tuhansia vuosia sitten he kartoittivat juuri tämän matriisin ja kutsuivat todellisuuden tuhoutumatonta perustaa Akashaksi. Tutustu siihen, miten muinaiset käsitteet karma ja samskarat eivät ole mystisiä rangaistuksia, vaan erittäin tehokkaita algoritmisia palautesilmukoita, jotka koostuvat kvanttitiedoista ja jotka on pysyvästi kaiverrettu kosmiseen päätietokoneeseen. Älä enää pidä itseäsi biologisena sattumana

https://www.youtube.com/watch?v=5P8fq6d5d7g

Lue lisää

https://www.facebook.com/groups/695263405584468/posts/1233496375094499/

Akasha ja kvanttikenttä vedalaisessa filosofiassa

Muinaisessa vedalaisessa filosofiassa Akashaa kuvailtiin hienovaraiseksi kentäksi, joka sisältää jokaisen värähtelyn, ajatuksen ja mahdollisuuden.
Mystikot uskoivat sen olevan tila, jossa kaikki tieto elää – ajaton arkisto, jota usein kutsutaan Akashan arkistoiksi.
Vaikka fysiikka ei väitä mystisten arkistojen olemassaoloa, se kuvaa kvanttikenttää, joka sisältää kaikki todellisuuden potentiaaliset tilat samanaikaisesti.
Psykologia tuo mukaan vielä yhden ulottuvuuden. Ihmismieltä muovaavat mallit, muistot ja intuitiiviset oivallukset, jotka usein näyttävät tulevan tietoisuuden ulkopuolelta. Tämä luo tunteen, että tietoa vastaanotetaan laajemmasta kentästä.

Anonyymi00056 kirjoitti:

https://www.facebook.com/groups/695263405584468/posts/1233496375094499/

Akasha ja kvanttikenttä vedalaisessa filosofiassa

Muinaisessa vedalaisessa filosofiassa Akashaa kuvailtiin hienovaraiseksi kentäksi, joka sisältää jokaisen värähtelyn, ajatuksen ja mahdollisuuden.
Mystikot uskoivat sen olevan tila, jossa kaikki tieto elää – ajaton arkisto, jota usein kutsutaan Akashan arkistoiksi.
Vaikka fysiikka ei väitä mystisten arkistojen olemassaoloa, se kuvaa kvanttikenttää, joka sisältää kaikki todellisuuden potentiaaliset tilat samanaikaisesti.
Psykologia tuo mukaan vielä yhden ulottuvuuden. Ihmismieltä muovaavat mallit, muistot ja intuitiiviset oivallukset, jotka usein näyttävät tulevan tietoisuuden ulkopuolelta. Tämä luo tunteen, että tietoa vastaanotetaan laajemmasta kentästä.

Lue lisää

https://www.facebook.com/groups/695263405584468/posts/1233496375094499/

Akasha ja kvanttikenttä vedalaisessa filosofiassa

Muinaisessa vedalaisessa filosofiassa Akashaa kuvailtiin hienovaraiseksi kentäksi, joka sisältää jokaisen värähtelyn, ajatuksen ja mahdollisuuden.


Vaikka fysiikka ei väitä mystisten arkistojen olemassaoloa, se kuvaa kvanttikenttää, joka sisältää kaikki todellisuuden potentiaaliset tilat samanaikaisesti.

"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."

Hinduja ei enää kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.

Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.


Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.

Anonyymi00058 kirjoitti:

"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."

Hinduja ei enää kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.

Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.


Dogmaattinen kristillinen oppijärjestelmä voidaan tutkia hegemonisena ideologiana, joka legitimoi olemassa olevia yhteiskunnallisia valtasuhteita esittämällä ne osana jumalallista järjestystä ja moraalista kosmosta. Erityisesti yhteiskunnan alempien luokkien näkökulmasta uskonnollinen etiikka korosti nöyryyttä, kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja maallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä, samalla kun oikeudenmukaisuuden toteutuminen siirrettiin tuonpuoleiseen todellisuuteen. Tällainen ajattelurakenne saattoi vähentää välitöntä motivaatiota kyseenalaistaa tai vastustaa vallitsevia yhteiskunnallisia hierarkioita, koska kärsimykselle annettiin transsendentti merkitys ja tulevaisuuteen siirretty palkkio. Joten kristinusko ei ollut ainoastaan uskonnollinen oppijärjestelmä vaan myös kulttuurinen ja poliittinen instituutio, joka osallistui sosiaalisen järjestyksen ylläpitämiseen ohjaamalla yksilöiden moraalista tietoisuutta, käyttäytymistä ja käsityksiä oikeutetusta vallasta. Tällöin kristinuskonnollinen maailmankuva voidaan ymmärtää mekanismina, joka kanavoi tietoisuuden kehittymisen myötä syntyviä kriittisiä ja kapinallisia impulsseja pois yhteiskunnallisesta muutoksesta kohti yksilöllistä moraalista itsensä kehittämistä ja ”pelastuksen” tavoittelua.

Lue lisää

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Lue lisää

Dramaturgi kirjoitti:

"Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

Päinvastoin, kristityt eivät saisi kirjoittaa tänne, koska se on hindupalsta.

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.

”kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Mitä tarkoitat 'hindu-uskomuksella'? Intiassa ei ole vain yhtä uskomusta, samalla tavalla kuin Euroopassa ei ole yhtä yhteistä uskontoa tai uskomusjärjestelmää. Jos puhutaan 'hindu-uskomuksesta', voisi yhtä hyvin puhua 'eurooppalaisesta uskomuksesta'. Sekään ei tarkoita mitään yksittäistä asiaa, koska Euroopassa on monia uskontoja, maailmankatsomuksia ja kulttuureja."
Yhtä hyvin voisi sanoa "maapallon uskomus", se havainnollistaa samaa ongelmaa: se on liian laaja käsite. Intiassa, Euroopassa ja Amerikassa ihmisillä on lukemattomia erilaisia uskontoja, uskomuksia ja katsomuksia. Siksi ilmaisu "hindu-uskomus" on täysin harhaanjohtava, jos sillä annetaan ymmärtää, että kaikki ”hindut” uskovat täsmälleen samoihin asioihin.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Pitäisikö kristinuskoon väkisin takaisin pakottajalle kuitenkin suositella, että hän ottaisi asioista selvää ennen kuin alkaa puhua hinduista – mitä ikinä se sana "hindu" edes tarkoittaakaan? Miksi hän puhuu sellaisista asioista, joita ei edes ole olemassa? Yhtä hyvin voisi puhua vaikkapa "maapallouskomuksesta". Ennen kuin alkaa väittää mitään ”hinduista”, kannattaisi perehtyä "hindulaisuuden" eri koulukuntiin ja filosofioihin sekä ottaa asioista selvää.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset"

Olisi kyllä kamalaa, jos ei olisi vastakkaiset näkemykset. Asiat kannattaa selittää kuulijakunnan tason mukaan: toisille yksinkertaisemmin, kuten Raamatussa, toisille syvällisemmin ja vaikeammalla filosofisella tasolla, koska kuulijakunnan taso on erilainen.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Dramaturgi kirjoitti:

"Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

Päinvastoin, kristityt eivät saisi kirjoittaa tänne, koska se on hindupalsta.

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.

”kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Mitä tarkoitat 'hindu-uskomuksella'? Intiassa ei ole vain yhtä uskomusta, samalla tavalla kuin Euroopassa ei ole yhtä yhteistä uskontoa tai uskomusjärjestelmää. Jos puhutaan 'hindu-uskomuksesta', voisi yhtä hyvin puhua 'eurooppalaisesta uskomuksesta'. Sekään ei tarkoita mitään yksittäistä asiaa, koska Euroopassa on monia uskontoja, maailmankatsomuksia ja kulttuureja."
Yhtä hyvin voisi sanoa "maapallon uskomus", se havainnollistaa samaa ongelmaa: se on liian laaja käsite. Intiassa, Euroopassa ja Amerikassa ihmisillä on lukemattomia erilaisia uskontoja, uskomuksia ja katsomuksia. Siksi ilmaisu "hindu-uskomus" on täysin harhaanjohtava, jos sillä annetaan ymmärtää, että kaikki ”hindut” uskovat täsmälleen samoihin asioihin.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg
Pitäisikö kristinuskoon väkisin takaisin pakottajalle kuitenkin suositella, että hän ottaisi asioista selvää ennen kuin alkaa puhua hinduista – mitä ikinä se sana "hindu" edes tarkoittaakaan? Miksi hän puhuu sellaisista asioista, joita ei edes ole olemassa? Yhtä hyvin voisi puhua vaikkapa "maapallouskomuksesta". Ennen kuin alkaa väittää mitään ”hinduista”, kannattaisi perehtyä "hindulaisuuden" eri koulukuntiin ja filosofioihin sekä ottaa asioista selvää.
https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset"

Olisi kyllä kamalaa, jos ei olisi vastakkaiset näkemykset. Asiat kannattaa selittää kuulijakunnan tason mukaan: toisille yksinkertaisemmin, kuten Raamatussa, toisille syvällisemmin ja vaikeammalla filosofisella tasolla, koska kuulijakunnan taso on erilainen.

Lue lisää

Intian oppi. Idän oppi
”Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään”

”Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä.”

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.

On perinteitä, jotka korostavat tiedon tietä.

On joogaperinteitä.

On ei-teistisiä filosofioita.

On jopa materialistisia koulukuntia, jotka eivät hyväksyneet jumalia tai jälleensyntymää.

Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.

Lisäksi kysymys kuuluu:

Mihin sen pitäisi auttaa?

Jos joku sanoo, ettei jokin oppi auta "taivaaseen pääsyssä", hän on jo lähtenyt omasta uskonnollisesta oletuksestaan ja arvioi kaikkia muita sen mittarilla.

Mutta monet intialaiset traditiot eivät edes aseta kysymystä samalla tavalla.

Niissä ei "pelastumisesta taivaaseen" kristillisessä merkityksessä, vaan esimerkiksi vapautumisesta saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä, kiintymyksestä ja kärsimyksestä.

Toinen kysymys on vielä mielenkiintoisempi:

Jos miljoonat ihmiset ovat miljoonien vuosien ajan löytäneet näistä perinteistä merkitystä, moraalia, rauhaa ja henkisiä harjoituksia, voidaanko yksinkertaisesti sanoa:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään."

Vai kertooko tuo enemmän puhujan omasta näkökulmasta kuin itse perinteistä?

Anonyymi00062 kirjoitti:

Intian oppi. Idän oppi
”Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään”

”Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä.”

"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.

On perinteitä, jotka korostavat tiedon tietä.

On joogaperinteitä.

On ei-teistisiä filosofioita.

On jopa materialistisia koulukuntia, jotka eivät hyväksyneet jumalia tai jälleensyntymää.

Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.

Lisäksi kysymys kuuluu:

Mihin sen pitäisi auttaa?

Jos joku sanoo, ettei jokin oppi auta "taivaaseen pääsyssä", hän on jo lähtenyt omasta uskonnollisesta oletuksestaan ja arvioi kaikkia muita sen mittarilla.

Mutta monet intialaiset traditiot eivät edes aseta kysymystä samalla tavalla.

Niissä ei "pelastumisesta taivaaseen" kristillisessä merkityksessä, vaan esimerkiksi vapautumisesta saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä, kiintymyksestä ja kärsimyksestä.

Toinen kysymys on vielä mielenkiintoisempi:

Jos miljoonat ihmiset ovat miljoonien vuosien ajan löytäneet näistä perinteistä merkitystä, moraalia, rauhaa ja henkisiä harjoituksia, voidaanko yksinkertaisesti sanoa:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään."

Vai kertooko tuo enemmän puhujan omasta näkökulmasta kuin itse perinteistä?

Lue lisää

Ehkä tarkempi lause olisi:

"Se ei auta minua, koska en hyväksy sen lähtökohtia."

Se olisi rehellisempi väite.

Mutta väite siitä, että kokonainen miljoonia vuosia vanhojen filosofisten ja uskonnollisten traditioiden maailma olisi "ei mitään", vaatii ensin ymmärtämään, mitä ollaan arvostelemassa.

Muuten ei arvostella oppia.

Arvostellaan vain omaa mielikuvaa siitä.



"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.


"Tuo oppi ei auta ihmistä pääsemään taivaaseen."

hän on jo ottanut lähtökohdakseen tietyn uskonnollisen järjestelmän sisäisen käsityksen siitä, mitä ihmisen ongelma on ja mikä on ratkaisu siihen.

Toisin sanoen hän ei ensin kysy:

"Mikä tämän perinteen oma tavoite on?"

vaan hän kysyy:

"Auttaako tämä perinne saavuttamaan sen tavoitteen, jonka minun oma perinteeni määrittelee?"

Siinä on suuri ero.


Se olisi sama kuin arvostelisi lääkettä siitä, ettei se korjaa sellaista sairautta, jota varten sitä ei ole edes tarkoitettu.

Jos joku valmistaa lääkkeen päänsärkyyn, ei ole järkevää sanoa:

"Tämä lääke on hyödytön, koska se ei paranna murtunutta luuta."

Ongelma ei välttämättä ole lääkkeessä, vaan siinä, että sille annetaan väärä tehtävä.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Ehkä tarkempi lause olisi:

"Se ei auta minua, koska en hyväksy sen lähtökohtia."

Se olisi rehellisempi väite.

Mutta väite siitä, että kokonainen miljoonia vuosia vanhojen filosofisten ja uskonnollisten traditioiden maailma olisi "ei mitään", vaatii ensin ymmärtämään, mitä ollaan arvostelemassa.

Muuten ei arvostella oppia.

Arvostellaan vain omaa mielikuvaa siitä.



"Intian oppi ei ole koskaan auttanut mitään."

Jo ensimmäinen ongelma on sana "Intian oppi".

Mikä niistä?

Tällainen ilmaisu kuulostaa siltä kuin Intiassa olisi yksi ainoa oppikirja, yksi ainoa jumalakäsitys ja yksi ainoa tie, jota kaikki siellä seuraisivat.

Todellisuudessa Intian filosofiset ja uskonnolliset perinteet ovat valtava kokonaisuus, jossa on keskenään hyvin erilaisia filosofioita.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" muistuttaa hieman väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?

Protestanttisuutta?

Ortodoksisuutta?

Ateismia?

Eksistentialismia?

Platonin filosofiaa?

Tieteellistä maailmankuvaa?

Pelkkä maantieteellinen sana ei vielä kerro, mistä puhutaan.


"Tuo oppi ei auta ihmistä pääsemään taivaaseen."

hän on jo ottanut lähtökohdakseen tietyn uskonnollisen järjestelmän sisäisen käsityksen siitä, mitä ihmisen ongelma on ja mikä on ratkaisu siihen.

Toisin sanoen hän ei ensin kysy:

"Mikä tämän perinteen oma tavoite on?"

vaan hän kysyy:

"Auttaako tämä perinne saavuttamaan sen tavoitteen, jonka minun oma perinteeni määrittelee?"

Siinä on suuri ero.


Se olisi sama kuin arvostelisi lääkettä siitä, ettei se korjaa sellaista sairautta, jota varten sitä ei ole edes tarkoitettu.

Jos joku valmistaa lääkkeen päänsärkyyn, ei ole järkevää sanoa:

"Tämä lääke on hyödytön, koska se ei paranna murtunutta luuta."

Ongelma ei välttämättä ole lääkkeessä, vaan siinä, että sille annetaan väärä tehtävä.

Lue lisää

"Tämä lääke on hyödytön, koska se ei paranna murtunutta luuta."

Ongelma ei välttämättä ole lääkkeessä, vaan siinä, että sille annetaan väärä tehtävä.

Samoin monet intialaiset filosofiset ja uskonnolliset traditiot eivät lähtökohtaisesti kysy:

"Miten pääsen kristillisen käsityksen mukaiseen taivaaseen?"

Ne kysyvät erilaisia kysymyksiä:

Miksi ihminen kärsii?

Miksi tietoisuutemme samaistuu rajalliseen kehoon ja mieleen?

Mikä on tietämättömyyden alkuperä?

Miten ihminen vapautuu harhasta, kiintymyksestä ja sisäisestä levottomuudesta?

Mikä on todellinen itse?

Mikä on ihmisen suhde jumalalliseen todellisuuteen?

Näihin kysymyksiin eri intialaiset traditiot antavat erilaisia vastauksia.

Joissakin puhutaan mokṣasta, vapautumisesta syntymän ja kuoleman kierrosta eli saṃsārasta.


Joissakin korostetaan jñānaa, vapauttavaa tietoa todellisuuden luonteesta.

Joissakin harjoitetaan erilaisia joogisia teitä, joiden tavoitteena on tietoisuuden muuttuminen ja syveneminen.

Buddhalaiset traditiot puolestaan puhuvat esimerkiksi kärsimyksen juurten ymmärtämisestä ja vapautumisesta kiintymyksestä.

Näissä kaikissa on oma sisäinen logiikkansa.

Siksi ulkopuolinen arvio:

"Tämä ei auta, koska se ei vie taivaaseen minun määrittelemälläni tavalla"

ei vielä ole neutraali havainto.

Se on yhden maailmankuvan käyttämistä kaikkien muiden mittarina.

Vielä kiinnostavampi kysymys on tämä:

Jos jokin perinne olisi miljoonien vuosien ajan ollut täysin merkityksetön ja kykenemätön auttamaan ketään, miten se olisi säilynyt, kehittynyt ja vaikuttanut miljoonien ihmisten elämään?

Tämä ei yksin todista, että jokin oppi olisi automaattisesti totta.

Mutta se osoittaa, että väite:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään"

on hyvin vahva väite.

Se ei ole enää filosofinen arvio.

Se on väite miljoonien ihmisten kokemuksista, elämäntavoista ja henkisistä harjoituksista.

Monet ihmiset eri kulttuureissa ovat löytäneet uskonnollisista ja filosofisista perinteistä:

Anonyymi00064 kirjoitti:

"Tämä lääke on hyödytön, koska se ei paranna murtunutta luuta."

Ongelma ei välttämättä ole lääkkeessä, vaan siinä, että sille annetaan väärä tehtävä.

Samoin monet intialaiset filosofiset ja uskonnolliset traditiot eivät lähtökohtaisesti kysy:

"Miten pääsen kristillisen käsityksen mukaiseen taivaaseen?"

Ne kysyvät erilaisia kysymyksiä:

Miksi ihminen kärsii?

Miksi tietoisuutemme samaistuu rajalliseen kehoon ja mieleen?

Mikä on tietämättömyyden alkuperä?

Miten ihminen vapautuu harhasta, kiintymyksestä ja sisäisestä levottomuudesta?

Mikä on todellinen itse?

Mikä on ihmisen suhde jumalalliseen todellisuuteen?

Näihin kysymyksiin eri intialaiset traditiot antavat erilaisia vastauksia.

Joissakin puhutaan mokṣasta, vapautumisesta syntymän ja kuoleman kierrosta eli saṃsārasta.


Joissakin korostetaan jñānaa, vapauttavaa tietoa todellisuuden luonteesta.

Joissakin harjoitetaan erilaisia joogisia teitä, joiden tavoitteena on tietoisuuden muuttuminen ja syveneminen.

Buddhalaiset traditiot puolestaan puhuvat esimerkiksi kärsimyksen juurten ymmärtämisestä ja vapautumisesta kiintymyksestä.

Näissä kaikissa on oma sisäinen logiikkansa.

Siksi ulkopuolinen arvio:

"Tämä ei auta, koska se ei vie taivaaseen minun määrittelemälläni tavalla"

ei vielä ole neutraali havainto.

Se on yhden maailmankuvan käyttämistä kaikkien muiden mittarina.

Vielä kiinnostavampi kysymys on tämä:

Jos jokin perinne olisi miljoonien vuosien ajan ollut täysin merkityksetön ja kykenemätön auttamaan ketään, miten se olisi säilynyt, kehittynyt ja vaikuttanut miljoonien ihmisten elämään?

Tämä ei yksin todista, että jokin oppi olisi automaattisesti totta.

Mutta se osoittaa, että väite:

"Se ei ole koskaan auttanut mitään"

on hyvin vahva väite.

Se ei ole enää filosofinen arvio.

Se on väite miljoonien ihmisten kokemuksista, elämäntavoista ja henkisistä harjoituksista.

Monet ihmiset eri kulttuureissa ovat löytäneet uskonnollisista ja filosofisista perinteistä:

Lue lisää

Se ei ole enää filosofinen arvio.

Se on väite miljoonien ihmisten kokemuksista, elämäntavoista ja henkisistä harjoituksista.

Monet ihmiset eri kulttuureissa ovat löytäneet uskonnollisista ja filosofisista perinteistä:

merkityksen kokemuksen
eettisiä periaatteita
yhteisön
mielen harjoittamisen menetelmiä
rauhaa vaikeuksien keskellä
tapoja käsitellä kuolemaa ja kärsimystä

Silloin rehellisempi muotoilu voisi olla:

"Tämä perinne ei auta minua, koska en hyväksy sen perustavia oletuksia."

Se on täysin ymmärrettävä kanta.

Ihminen voi olla kristitty, hindu, buddhalainen, ateisti tai jonkin muun maailmankuvan kannattaja ja pitää omaa näkemystään totuutena.

Mutta ero on siinä, sanooko:

"Minä en hyväksy tätä."

vai:

"Tämä ei ole koskaan auttanut ketään."

Ensimmäinen on henkilökohtainen vakaumus.

Jälkimmäinen väittää tuntevansa kaikkien muiden kokemukset paremmin kuin he itse.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" on ensinnäkin ongelmallinen siksi, että se ei oikeastaan sano mitään täsmällistä. Se on niin laaja yleistys, että se menettää merkityksensä.

Se muistuttaa väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?
Protestanttisuutta?
Ortodoksisuutta?
Ateismia?
Eksistentialismia?
Platonin filosofiaa?
Stoalaisuutta?
Tieteellistä maailmankuvaa?

Kukaan ei pitäisi tällaista väitettä vakavasti otettavana, koska Eurooppa ei ole yksi oppi eikä yksi ajatusjärjestelmä. Sama koskee Intiaa.

"Intialainen oppi" ei ole yksi asia. Se ei ole yksi kirja, yksi jumalakäsitys, yksi filosofia tai yksi vastaus elämän ongelmiin. Se on valtava joukko erilaisia perinteitä, jotka ovat syntyneet tuhansien vuosien aikana ja jotka ovat usein keskenään erimielisiä jopa kaikkein perustavimmista kysymyksistä.

Kun joku sanoo "Intian oppi ei auta mitään", hän tekee siis saman virheen kuin väittäessään, että "eurooppalainen ajattelu on turhaa". Hän ottaa kokonaisen maanosan historian, kulttuurit, filosofiat ja uskonnot ja puristaa ne yhdeksi kuvitteelliseksi paketiksi — vain voidakseen torjua sen yhdellä lauseella.

Se ei ole argumentti. Se on luokitteluvirhe.

On aivan eri asia sanoa:

"En hyväksy advaita-vedāntan metafysiikkaa."

tai:

"En usko buddhalaisen nirvāṇa-käsityksen olevan oikea vastaus ihmisen kärsimykseen."

jne.

Näistä voidaan keskustella, koska ne kohdistuvat johonkin tiettyyn ajatukseen.

Mutta lause "Intian oppi ei auta" ei vielä kerro, mitä oppia tarkoitetaan, mitä ongelmaa sen pitäisi ratkaista tai millä perusteella sitä arvioidaan.

Se kertoo lähinnä puhujan omasta lähtökohdasta: hän on päättänyt jo etukäteen, että tietyn alueen perinteet ovat väärässä, eikä hän enää erottele niitä toisistaan.

Maantiede ei ole filosofia.

Intia ei ole oppi. Eurooppa ei ole oppi. Maantieteellinen nimi ei vielä ole argumentti.


"Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Jos joku sanoo: "Se ei auta elämän ongelmissa, kuten taivaaseen pääsyssä", siinä on jo mukana oletus, että kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella juuri kristillisesti ymmärrettyä taivasta ja että kaikki muut traditiot pitäisi arvioida sen yhden käsitteen kautta.

Mutta jos ihminen ei edes pidä kristillistä taivaskäsitystä tavoitteena, väite ei osu hänen kysymykseensä.

Se on vähän kuin sanoisi:

Anonyymi00065 kirjoitti:

Se ei ole enää filosofinen arvio.

Se on väite miljoonien ihmisten kokemuksista, elämäntavoista ja henkisistä harjoituksista.

Monet ihmiset eri kulttuureissa ovat löytäneet uskonnollisista ja filosofisista perinteistä:

merkityksen kokemuksen
eettisiä periaatteita
yhteisön
mielen harjoittamisen menetelmiä
rauhaa vaikeuksien keskellä
tapoja käsitellä kuolemaa ja kärsimystä

Silloin rehellisempi muotoilu voisi olla:

"Tämä perinne ei auta minua, koska en hyväksy sen perustavia oletuksia."

Se on täysin ymmärrettävä kanta.

Ihminen voi olla kristitty, hindu, buddhalainen, ateisti tai jonkin muun maailmankuvan kannattaja ja pitää omaa näkemystään totuutena.

Mutta ero on siinä, sanooko:

"Minä en hyväksy tätä."

vai:

"Tämä ei ole koskaan auttanut ketään."

Ensimmäinen on henkilökohtainen vakaumus.

Jälkimmäinen väittää tuntevansa kaikkien muiden kokemukset paremmin kuin he itse.


Siksi väite "Intian oppi ei auta" on ensinnäkin ongelmallinen siksi, että se ei oikeastaan sano mitään täsmällistä. Se on niin laaja yleistys, että se menettää merkityksensä.

Se muistuttaa väitettä:

"Eurooppalainen oppi ei auta mitään."

Mitä sillä tarkoitetaan?

Katolisuutta?
Protestanttisuutta?
Ortodoksisuutta?
Ateismia?
Eksistentialismia?
Platonin filosofiaa?
Stoalaisuutta?
Tieteellistä maailmankuvaa?

Kukaan ei pitäisi tällaista väitettä vakavasti otettavana, koska Eurooppa ei ole yksi oppi eikä yksi ajatusjärjestelmä. Sama koskee Intiaa.

"Intialainen oppi" ei ole yksi asia. Se ei ole yksi kirja, yksi jumalakäsitys, yksi filosofia tai yksi vastaus elämän ongelmiin. Se on valtava joukko erilaisia perinteitä, jotka ovat syntyneet tuhansien vuosien aikana ja jotka ovat usein keskenään erimielisiä jopa kaikkein perustavimmista kysymyksistä.

Kun joku sanoo "Intian oppi ei auta mitään", hän tekee siis saman virheen kuin väittäessään, että "eurooppalainen ajattelu on turhaa". Hän ottaa kokonaisen maanosan historian, kulttuurit, filosofiat ja uskonnot ja puristaa ne yhdeksi kuvitteelliseksi paketiksi — vain voidakseen torjua sen yhdellä lauseella.

Se ei ole argumentti. Se on luokitteluvirhe.

On aivan eri asia sanoa:

"En hyväksy advaita-vedāntan metafysiikkaa."

tai:

"En usko buddhalaisen nirvāṇa-käsityksen olevan oikea vastaus ihmisen kärsimykseen."

jne.

Näistä voidaan keskustella, koska ne kohdistuvat johonkin tiettyyn ajatukseen.

Mutta lause "Intian oppi ei auta" ei vielä kerro, mitä oppia tarkoitetaan, mitä ongelmaa sen pitäisi ratkaista tai millä perusteella sitä arvioidaan.

Se kertoo lähinnä puhujan omasta lähtökohdasta: hän on päättänyt jo etukäteen, että tietyn alueen perinteet ovat väärässä, eikä hän enää erottele niitä toisistaan.

Maantiede ei ole filosofia.

Intia ei ole oppi. Eurooppa ei ole oppi. Maantieteellinen nimi ei vielä ole argumentti.


"Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Jos joku sanoo: "Se ei auta elämän ongelmissa, kuten taivaaseen pääsyssä", siinä on jo mukana oletus, että kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella juuri kristillisesti ymmärrettyä taivasta ja että kaikki muut traditiot pitäisi arvioida sen yhden käsitteen kautta.

Mutta jos ihminen ei edes pidä kristillistä taivaskäsitystä tavoitteena, väite ei osu hänen kysymykseensä.

Se on vähän kuin sanoisi:

Lue lisää

"Ei auta elämän ongelmissa kuten Taivaaseen pääsyssä mitään. Ainoastaan muuttuu huonommaksi kuin aiemmin epöjumalanpalveluksen myötä."


Jos joku sanoo: "Se ei auta elämän ongelmissa, kuten taivaaseen pääsyssä", siinä on jo mukana oletus, että kaikkien ihmisten pitäisi tavoitella juuri kristillisesti ymmärrettyä taivasta ja että kaikki muut traditiot pitäisi arvioida sen yhden käsitteen kautta.

Mutta jos ihminen ei edes pidä kristillistä taivaskäsitystä tavoitteena, väite ei osu hänen kysymykseensä.

Se on vähän kuin sanoisi:

"Tämä kartta on huono, koska se ei johda paikkaan, johon en ole koskaan halunnut mennä."

Monissa intialaisissa perinteissä elämän perimmäinen päämäärä ei ole "pääsy taivaaseen" samalla tavalla kuin monissa kristillisissä tulkinnoissa. Jotkut tavoittelevat esimerkiksi vapautumista saṃsāran kierrosta, tietämättömyydestä ja kärsimyksestä. Toisissa suuntauksissa korostuvat jumalallinen yhteys, eettinen elämä, tietoisuus tai henkinen harjoitus.

Siksi väite "se ei auta taivaaseen pääsyssä" on hieman kehämäinen:

Ensin oletetaan, että taivas kristillisessä merkityksessä on ainoa oikea päämäärä.
Sitten arvioidaan kaikki muut traditiot sillä perusteella, johtavatko ne tähän samaan päämäärään.
Lopuksi todetaan, että ne eivät johda siihen, minkä jo alussa määriteltiin ainoaksi oikeaksi.

Tarkempi kysymys olisi:

"Auttaako tämä traditio saavuttamaan sen päämäärän, jota sen omat seuraajat tavoittelevat?"

Silloin keskustelu muuttuu reilummaksi. Voi arvioida eri oppien ajatuksia, perusteluja ja seurauksia ilman, että yksi uskonnollinen oletus asetetaan automaattisesti kaikkien muiden mittapuuksi.

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole edes olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.



Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä. Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri tuloksetta yritti valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.


Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea - hindujoki. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.


Sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.


“Hindulaisuus” on ulkopuolinen ja harhaanjohtava käsite

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole olemassa yhtenäisenä uskontona. Kyseessä on ulkopuolisten luoma kattotermi, joka syntyi historiallisista, kielellisistä ja hallinnollisista syistä – ei Intian omista perinteistä käsin.

Kun länsimaiset matkailijat ja myöhemmin englantilaiset siirtomaavalloittajat kohtasivat Intiassa valtavan määrän erilaisia uskonnollisia suuntauksia, filosofioita, kultteja ja paikallisia perinteitä, he lakkasivat ymmärtämästä yksityiskohtia. Moninaisuus koettiin kaoottisena, ja siksi se niputettiin yhdeksi sanaksi: hindu.

Tämä oli hallinnollinen ja kolonialistinen yksinkertaistus, ei teologinen määritelmä.


ntiassa ei ole yhtä uskontoa vaan tuhansia

Intiassa on:

lukemattomia filosofisia koulukuntia (darśanat)

useita keskenään ristiriitaisia metafyysisiä näkemyksiä

monoteistisia, dualistisia, ei-dualistisia ja ateistisia traditioita

bhakti-liikkeitä, tantrisia suuntauksia, rituaalisia ja askeettisia polkuja

sekä kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, sikhiläisyyttä jne.

Jos kaikki nämä kutsutaan “hindulaisuudeksi”, käsite menettää kaiken merkityksensä. Samalla logiikalla myös kristinusko olisi “hindulaisuutta”, koska Intiassa on miljoonia kristittyjä.


Sana “hindu” ei ole intialainen käsite

Nimi hindu ei ole peräisin:

sanskritista

vedalaisista teksteistä

buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista

eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu

Anonyymi00067 kirjoitti:

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole edes olemassa. Kun länsimaiset matkailijat, englantilaiset siirtomaavalloittajat näkivät kulttien ja myyttien moninaisuuden, vaikka ne on koottu yhteen ainoaan johtajaan, he lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

He lakkasivat ymmärtämästä kaikkia hienouksia ja sanoivat, että kaikki Intiassa asuvat ovat hinduja.

JOTEN KÄSITE "HINDU" ON VÄÄRÄ JA SELLAISTA ASIAA KUIN HINDU EI OLE EDES OLEMASSA.

Sanaa hindulaisuus käytetään kuuntelijakunnan tason vuoksi.

Intiassa on monia eri väestöryhmiä, tuhansia eri uskontoja, lukuisia eri filosofioita, paljon eri uskontoja, kuten myös kristinusko, islam jne. Minkälaisen "hindulaisuuden" haluatte valita? Kristinusko on myös hindulaisuutta, koska Intiassa on paljon kristittyjä.



Nimen "hindu" kehittivät ulkopuoliset, valloittajat, jotka eivät osanneet lausua Sindhu-joen nimeä oikein. Sanskritin leksikografi Sir Monier Williamsin mukaan sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä. Joidenkin lähteiden mukaan Aleksanteri Suuri oli se, joka nimesi Sindhu-joen ensimmäisenä uudelleen Induksi ja jätti pois sen alkukirjaimen "S", mikä helpotti kreikkalaisten ääntämistä. Tämä tuli tunnetuksi nimellä Indus. Tämä tapahtui, kun Aleksanteri tuloksetta yritti valloittaa Intian noin vuonna 325 eaa. Hänen makedonialaiset joukkonsa kutsuivat sen jälkeen Induksen itäpuolella olevaa maata Intiaksi, ja tätä nimeä käytettiin erityisesti Britannian hallinnon aikana. Tätä ennen alueen vedainen nimi oli Bharath Varsha, ja monet ihmiset kutsuvat sitä edelleen mieluummin sillä nimellä.


Myöhemmin, kun muslimimaahantunkeutujat saapuivat muun muassa Afganistanista ja Persiasta, he kutsuivat Sindhu-jokea - hindujoki. Tämän jälkeen nimitystä "hindu" käytettiin kuvaamaan asukkaita, jotka olivat kotoisin siitä Intian luoteisprovinssista, jossa Sindhu-joki sijaitsee, ja itse aluetta kutsuttiin nimellä "Hindustan". Koska sanskritin äänne "S" muuntuu parseekielessä "H:ksi", muslimit lausuivat Sindhun "hinduksi", vaikka alueen asukkaat eivät tuolloin itse käyttäneet nimeä "hindu". Muslimi-ulkomaalaiset käyttivät tätä sanaa yksilöidäkseen kyseisellä alueella asuvien ihmisten ja uskonnon. Tämän jälkeen myös intialaiset mukautuivat näihin vallanpitäjien asettamiin normeihin ja käyttivät nimityksiä hindu ja Hindustan. Muuten sanalla ei ole mitään merkitystä paitsi niille, jotka antavat sille arvoa tai käyttävät sitä nyt mukavuussyistä.


Sanoille Hindu tai Intia ei löydy alkuperäistä juurta. Näitä sanoja ei myöskään löydy mistään buddhalaisista tai jainilaisista teksteistä eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä.


“Hindulaisuus” on ulkopuolinen ja harhaanjohtava käsite

Todellisuudessa hindulaisuutta ei ole olemassa yhtenäisenä uskontona. Kyseessä on ulkopuolisten luoma kattotermi, joka syntyi historiallisista, kielellisistä ja hallinnollisista syistä – ei Intian omista perinteistä käsin.

Kun länsimaiset matkailijat ja myöhemmin englantilaiset siirtomaavalloittajat kohtasivat Intiassa valtavan määrän erilaisia uskonnollisia suuntauksia, filosofioita, kultteja ja paikallisia perinteitä, he lakkasivat ymmärtämästä yksityiskohtia. Moninaisuus koettiin kaoottisena, ja siksi se niputettiin yhdeksi sanaksi: hindu.

Tämä oli hallinnollinen ja kolonialistinen yksinkertaistus, ei teologinen määritelmä.


ntiassa ei ole yhtä uskontoa vaan tuhansia

Intiassa on:

lukemattomia filosofisia koulukuntia (darśanat)

useita keskenään ristiriitaisia metafyysisiä näkemyksiä

monoteistisia, dualistisia, ei-dualistisia ja ateistisia traditioita

bhakti-liikkeitä, tantrisia suuntauksia, rituaalisia ja askeettisia polkuja

sekä kristinuskoa, islamia, juutalaisuutta, sikhiläisyyttä jne.

Jos kaikki nämä kutsutaan “hindulaisuudeksi”, käsite menettää kaiken merkityksensä. Samalla logiikalla myös kristinusko olisi “hindulaisuutta”, koska Intiassa on miljoonia kristittyjä.


Sana “hindu” ei ole intialainen käsite

Nimi hindu ei ole peräisin:

sanskritista

vedalaisista teksteistä

buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista

eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu

Lue lisää

Sana “hindu” ei ole intialainen käsite

Nimi hindu ei ole peräisin:

sanskritista

vedalaisista teksteistä

buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista

eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu.

Muslimivalloittajat käyttivät sanaa hindu kuvaamaan maantieteellistä aluetta ja sen asukkaita, ei uskontoa.

Brittiläinen hallinto vakiinnutti termin uskonnolliseksi luokaksi.

Lopulta myös paikalliset omaksuivat termin hallinnollisista ja käytännöllisistä syistä.

Ennen tätä aluetta kutsuttiin Bharata-varshaksi, ja moni käyttää nimeä edelleen.


Sana hindu:

ei ole teologinen käsite

ei ole alkuperäinen

ei kuvaa mitään yhtenäistä uskontoa

Se on ulkopuolisten antama nimi, jota nykyään käytetään lähinnä:

mukavuussyistä

keskustelun yksinkertaistamiseksi

tai kuuntelijakunnan tason vuoksi

Todellisuudessa on mielekkäämpää puhua täsmällisistä traditioista, kuten:

gaudiya-vaišnavismi

shaivismi

shaktismi

advaita-vedānta

jne.

Kaikki muu on käsitteellistä sumutusta.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Sana “hindu” ei ole intialainen käsite

Nimi hindu ei ole peräisin:

sanskritista

vedalaisista teksteistä

buddhalaisista tai jainalaisista kirjoituksista

eikä mistään Intian 23 virallisesta kielestä

Sanskritin leksikografi Sir Monier Williams toteaa, ettei sanoille Hindu tai India löydy alkuperäistä sanskritjuurta.

Termin historia on seuraava:

Sindhu oli Indus-joen alkuperäinen nimi.

Kreikkalaiset (Aleksanteri Suuren aikana, n. 325 eaa.) pudottivat alkukirjaimen S → Indus.

Aluetta alettiin kutsua Indiaksi.

Persialais-arabialaisessa ääntämyksessä S muuttui H:ksi → Sindhu → Hindu.

Muslimivalloittajat käyttivät sanaa hindu kuvaamaan maantieteellistä aluetta ja sen asukkaita, ei uskontoa.

Brittiläinen hallinto vakiinnutti termin uskonnolliseksi luokaksi.

Lopulta myös paikalliset omaksuivat termin hallinnollisista ja käytännöllisistä syistä.

Ennen tätä aluetta kutsuttiin Bharata-varshaksi, ja moni käyttää nimeä edelleen.


Sana hindu:

ei ole teologinen käsite

ei ole alkuperäinen

ei kuvaa mitään yhtenäistä uskontoa

Se on ulkopuolisten antama nimi, jota nykyään käytetään lähinnä:

mukavuussyistä

keskustelun yksinkertaistamiseksi

tai kuuntelijakunnan tason vuoksi

Todellisuudessa on mielekkäämpää puhua täsmällisistä traditioista, kuten:

gaudiya-vaišnavismi

shaivismi

shaktismi

advaita-vedānta

jne.

Kaikki muu on käsitteellistä sumutusta.

Lue lisää

Kauhudramaturgi kirjoitti toisella palstalla:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

-----------------------




Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Kauhudramaturgi kirjoitti toisella palstalla:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

-----------------------




Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

Lue lisää

Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.


Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.


Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.

Lue lisää

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Lue lisää

Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.
Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.
Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.

Lue lisää

On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.

Anonyymi00074 kirjoitti:

On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.

Lue lisää

Palvotteko epäjumalia

Epäjumalanpalvonta (asat-upāsanā) ei ole ensisijaisesti kysymys esineistä, vaan tietoisuuden kohteesta. Se ei ala siitä, mitä katsotaan, vaan siitä, miten todellisuus tunnetaan (jñāna) ja mihin rakkaus (prema / bhakti) suuntautuu.

Kun sanotaan “Jumala (Bhagavān) on muodon (rūpa) tuolla puolen”, usein oletetaan, että muoto itsessään olisi rajoitus. Mutta Vedānta-ymmärryksessä rajoitus syntyy vain silloin, kun äärellinen (māyika) yritetään sijoittaa äärettömän (ananta) ylle. Bhagavān ei ole materiaan sidottu (prakṛta), vaan Hän on sekä kaiken sisäinen ydin (antar-yāmī) että samalla itsenäinen persoona (svayaṁ-rūpa).

Kaikki tämä huipentuu ajatukseen acintya-bhedābheda-tattva: samanaikainen käsittämätön ykseys ja ero. Jumala ei ole “yksi asia muiden joukossa”, mutta Hän ei myöskään ole tyhjä abstraktio (nirviśeṣa). Hän on todellisuus, jossa suhde (rasa) on olemassa ennen kaikkea käsitteellistämistä.

Tästä syystä arca-vigraha (arca-vigraha) ei ole “symboli” siinä mielessä kuin länsimainen semiotiikka usein olettaa. Se ei ole ihmisen mielikuvituksen projektio (kalpanā), vaan śāstra- (śāstra-pramāṇa) ja guru-paramparā -tradition (paramparā) kautta tunnistettu Jumalan läsnäolon vastaanottava muoto. Toisin sanoen: muoto ei “rajoita” Jumalaa, vaan Jumala suostuu tulemaan havaittavaksi rakkauden ehdoilla.

Epäjumalanpalvonta alkaa vasta silloin, kun tietoisuus irrotetaan tästä suhteesta ja kohde menettää yhteytensä Bhagavāniin. Silloin sama aineellinen objekti (puu, kivi, metalli) ei ole enää arca-vigraha vaan pelkkä prakṛta-objekti, koska bhakti-suhde (sevā-bhāva) puuttuu. Ero ei siis ole aineessa, vaan bhāva’ssa (tietoisuuden laadussa).

Tässä mielessä myös “palvonnan kritiikki” jää usein pintaan: se tarkastelee vain näkyvää muotoa (dṛśya), mutta ei sitä, mikä tekee muodosta pyhän (caitanya-sambandha).Pyhyys ei ole esineessä itsessään eikä myöskään subjektiivisessa mielikuvituksessa, vaan niiden välisessä elävässä suhteessa, jossa nimi (nāma), muoto (rūpa), ominaisuudet (guṇa) ja leikit (līlā) ovat Bhagavānin itseilmentymää (svayam-prakāśa).

Siksi Kṛṣṇa (Kṛṣṇa) ei ole vain teologinen käsite vaan keskus, jossa ääretön ei pysy etäisenä vaan tulee lähestyttäväksi ilman että lakkaa olemasta ääretön. Täydellinen Absoluutti ei poista suhdetta, vaan mahdollistaa sen äärimmäisen intensiteetin.

Silloin kysymys “palvotteko epäjumalia?” menettää tarkkuutensa, koska se olettaa, että kaikki muodollinen palvonta olisi sama ilmiö. Mutta me vastaamme: ei ole kyse siitä, onko muoto läsnä, vaan siitä, onko Bhagavān läsnä muodossa.

Ja juuri tässä kohtaa bhakti (bhakti-yoga) ei ole rituaalinen järjestelmä vaan tietoisuuden transformaatio: näkemisen tapa muuttuu niin, että maailma ei ole enää erillinen Jumalasta eikä Jumala ole enää poissa maailmasta. Molemmat väärinkäsitykset – materialistinen reduktio ja tyhjä abstraktio – ylitetään yhtä aikaa.

Epäjumalanpalvonnan (asat-upāsanā) ongelma ei ole vain väärä kohde, vaan väärä ontologia: mitä pidetään todellisena.

Ateistinen lähtökohta ei useinkaan ole “Jumalaa vastaan”, vaan se on hiljainen oletus, että todellisuus on pohjimmiltaan ei-persoonallinen (nirviśeṣa) ja että persoona on myöhempi, emergentti ilmiö. Tällöin kaikki muodot, nimet ja merkitykset redusoidaan aineellisiin prosesseihin (prakṛti-pariṇāma).

Gaudiya-siddhānta kääntää tämän asetelman: persoona (Bhagavān) ei ole seuraus tietoisuudesta, vaan tietoisuus on Bhagavānin (Bhagavān) energian (śakti) heijastus. Tämä ei ole sentimentaalinen väite, vaan ontologinen prioriteettikäänne.

Jos todellisuus olisi vain materiaa, “epäjumala” ei olisi virheellinen kohde – se olisi vain väärin tulkittu atomi-aggregaatio. Mutta silloin koko käsite “virheellinen palvonta” menettää perustansa, koska mikään ei olisi intrinsisesti merkityksellistä. Kritiikki epäjumalanpalvonnasta edellyttää jo valmiiksi, että on olemassa jokin korkeampi järjestys, jonka suhteen vääristymä voidaan tunnistaa.

Tässä kohtaa Gaudiya Vaiṣṇava -ajattelu ei hyväksy ateistista reduktiota eikä myöskään impersonalistista tyhjennystä (śūnyavāda / nirviśeṣa-vāda), vaan asettaa tilalle acintya-bhedābheda-tattvan: todellisuus on samanaikaisesti yksi ja moninainen siten, että ero ei kumoa ykseyttä eikä ykseys niele eroa.

Tämä tarkoittaa, että muoto (rūpa) ei ole “lisätty ominaisuus” Jumalassa (Bhagavān), vaan olemisen tapa, jossa ääretön (ananta) tulee suhteelliseksi ilman että lakkaa olemasta ääretön. Siksi arca-vigraha (arca-vigraha) ei ole representaation kopio, vaan läsnäolon keskipiste, jossa transsendenssi (para-tattva) ei menetä itseään manifestaation (vyakti) kautta.
Kristittyjen ekstremistien ja hindujen vihaajien kritiikki olettaa usein, että jos Jumala olisi todellinen, Hänen pitäisi olla havaittavissa samalla tavalla kuin aineellinen objekti. Gaudiya -logiikka kääntää tämän: jos Jumala olisi pelkkä aineellinen objekti, Hän ei olisi Jumala ollenkaan. Siksi “näkemisen” kriteeri ei voi olla pelkkä aistihavainto (indriya-pratyakṣa), vaan

Anonyymi00075 kirjoitti:

Palvotteko epäjumalia

Epäjumalanpalvonta (asat-upāsanā) ei ole ensisijaisesti kysymys esineistä, vaan tietoisuuden kohteesta. Se ei ala siitä, mitä katsotaan, vaan siitä, miten todellisuus tunnetaan (jñāna) ja mihin rakkaus (prema / bhakti) suuntautuu.

Kun sanotaan “Jumala (Bhagavān) on muodon (rūpa) tuolla puolen”, usein oletetaan, että muoto itsessään olisi rajoitus. Mutta Vedānta-ymmärryksessä rajoitus syntyy vain silloin, kun äärellinen (māyika) yritetään sijoittaa äärettömän (ananta) ylle. Bhagavān ei ole materiaan sidottu (prakṛta), vaan Hän on sekä kaiken sisäinen ydin (antar-yāmī) että samalla itsenäinen persoona (svayaṁ-rūpa).

Kaikki tämä huipentuu ajatukseen acintya-bhedābheda-tattva: samanaikainen käsittämätön ykseys ja ero. Jumala ei ole “yksi asia muiden joukossa”, mutta Hän ei myöskään ole tyhjä abstraktio (nirviśeṣa). Hän on todellisuus, jossa suhde (rasa) on olemassa ennen kaikkea käsitteellistämistä.

Tästä syystä arca-vigraha (arca-vigraha) ei ole “symboli” siinä mielessä kuin länsimainen semiotiikka usein olettaa. Se ei ole ihmisen mielikuvituksen projektio (kalpanā), vaan śāstra- (śāstra-pramāṇa) ja guru-paramparā -tradition (paramparā) kautta tunnistettu Jumalan läsnäolon vastaanottava muoto. Toisin sanoen: muoto ei “rajoita” Jumalaa, vaan Jumala suostuu tulemaan havaittavaksi rakkauden ehdoilla.

Epäjumalanpalvonta alkaa vasta silloin, kun tietoisuus irrotetaan tästä suhteesta ja kohde menettää yhteytensä Bhagavāniin. Silloin sama aineellinen objekti (puu, kivi, metalli) ei ole enää arca-vigraha vaan pelkkä prakṛta-objekti, koska bhakti-suhde (sevā-bhāva) puuttuu. Ero ei siis ole aineessa, vaan bhāva’ssa (tietoisuuden laadussa).

Tässä mielessä myös “palvonnan kritiikki” jää usein pintaan: se tarkastelee vain näkyvää muotoa (dṛśya), mutta ei sitä, mikä tekee muodosta pyhän (caitanya-sambandha).Pyhyys ei ole esineessä itsessään eikä myöskään subjektiivisessa mielikuvituksessa, vaan niiden välisessä elävässä suhteessa, jossa nimi (nāma), muoto (rūpa), ominaisuudet (guṇa) ja leikit (līlā) ovat Bhagavānin itseilmentymää (svayam-prakāśa).

Siksi Kṛṣṇa (Kṛṣṇa) ei ole vain teologinen käsite vaan keskus, jossa ääretön ei pysy etäisenä vaan tulee lähestyttäväksi ilman että lakkaa olemasta ääretön. Täydellinen Absoluutti ei poista suhdetta, vaan mahdollistaa sen äärimmäisen intensiteetin.

Silloin kysymys “palvotteko epäjumalia?” menettää tarkkuutensa, koska se olettaa, että kaikki muodollinen palvonta olisi sama ilmiö. Mutta me vastaamme: ei ole kyse siitä, onko muoto läsnä, vaan siitä, onko Bhagavān läsnä muodossa.

Ja juuri tässä kohtaa bhakti (bhakti-yoga) ei ole rituaalinen järjestelmä vaan tietoisuuden transformaatio: näkemisen tapa muuttuu niin, että maailma ei ole enää erillinen Jumalasta eikä Jumala ole enää poissa maailmasta. Molemmat väärinkäsitykset – materialistinen reduktio ja tyhjä abstraktio – ylitetään yhtä aikaa.

Epäjumalanpalvonnan (asat-upāsanā) ongelma ei ole vain väärä kohde, vaan väärä ontologia: mitä pidetään todellisena.

Ateistinen lähtökohta ei useinkaan ole “Jumalaa vastaan”, vaan se on hiljainen oletus, että todellisuus on pohjimmiltaan ei-persoonallinen (nirviśeṣa) ja että persoona on myöhempi, emergentti ilmiö. Tällöin kaikki muodot, nimet ja merkitykset redusoidaan aineellisiin prosesseihin (prakṛti-pariṇāma).

Gaudiya-siddhānta kääntää tämän asetelman: persoona (Bhagavān) ei ole seuraus tietoisuudesta, vaan tietoisuus on Bhagavānin (Bhagavān) energian (śakti) heijastus. Tämä ei ole sentimentaalinen väite, vaan ontologinen prioriteettikäänne.

Jos todellisuus olisi vain materiaa, “epäjumala” ei olisi virheellinen kohde – se olisi vain väärin tulkittu atomi-aggregaatio. Mutta silloin koko käsite “virheellinen palvonta” menettää perustansa, koska mikään ei olisi intrinsisesti merkityksellistä. Kritiikki epäjumalanpalvonnasta edellyttää jo valmiiksi, että on olemassa jokin korkeampi järjestys, jonka suhteen vääristymä voidaan tunnistaa.

Tässä kohtaa Gaudiya Vaiṣṇava -ajattelu ei hyväksy ateistista reduktiota eikä myöskään impersonalistista tyhjennystä (śūnyavāda / nirviśeṣa-vāda), vaan asettaa tilalle acintya-bhedābheda-tattvan: todellisuus on samanaikaisesti yksi ja moninainen siten, että ero ei kumoa ykseyttä eikä ykseys niele eroa.

Tämä tarkoittaa, että muoto (rūpa) ei ole “lisätty ominaisuus” Jumalassa (Bhagavān), vaan olemisen tapa, jossa ääretön (ananta) tulee suhteelliseksi ilman että lakkaa olemasta ääretön. Siksi arca-vigraha (arca-vigraha) ei ole representaation kopio, vaan läsnäolon keskipiste, jossa transsendenssi (para-tattva) ei menetä itseään manifestaation (vyakti) kautta.
Kristittyjen ekstremistien ja hindujen vihaajien kritiikki olettaa usein, että jos Jumala olisi todellinen, Hänen pitäisi olla havaittavissa samalla tavalla kuin aineellinen objekti. Gaudiya -logiikka kääntää tämän: jos Jumala olisi pelkkä aineellinen objekti, Hän ei olisi Jumala ollenkaan. Siksi “näkemisen” kriteeri ei voi olla pelkkä aistihavainto (indriya-pratyakṣa), vaan

Lue lisää

Monesti Gaudiya Vaiṣṇavat (Vaiṣṇava-sādhu) joutuvat ulkopuolisen kritiikin kohteeksi, jossa heidän palvontansa kuvataan epäjumalanpalvontana (asura-pūjā). Tämä on erityisen yleistä kristillisessä kontekstissa, jossa palvonta usein määritellään vain jumalan abstraktin käsitteen kautta. Kritiikki perustuu oletukseen: jos jumala (Bhagavān) voidaan konkretisoida muodossa (rūpa), se on väärin, ja kaikki muodollinen palvonta on epäjumalanpalvontaa.

Anonyymi00076 kirjoitti:

Monesti Gaudiya Vaiṣṇavat (Vaiṣṇava-sādhu) joutuvat ulkopuolisen kritiikin kohteeksi, jossa heidän palvontansa kuvataan epäjumalanpalvontana (asura-pūjā). Tämä on erityisen yleistä kristillisessä kontekstissa, jossa palvonta usein määritellään vain jumalan abstraktin käsitteen kautta. Kritiikki perustuu oletukseen: jos jumala (Bhagavān) voidaan konkretisoida muodossa (rūpa), se on väärin, ja kaikki muodollinen palvonta on epäjumalanpalvontaa.

Lue lisää

Acintya-bhedābheda-tattva (acintya-bhedābheda-tattva) opettaa, että Jumala (Bhagavān) on samanaikaisesti yksi ja moninainen, ja Hänen muodolliset ilmentymänsä eivät ole erillisiä olioita vaan Hänen itseilmentymänsä (svayaṁ-rūpa-prakāśa).

Kritiikki, joka väittää mūrti-palvonnan olevan epäjumalanpalvontaa (asura-pūjā), olettaa, että muoto rajoittaa Jumalaa, mutta muoto (rūpa) on väline (upakaraṇa), jonka kautta ääretön (ananta) voidaan kohdata rajallisessa havainnossa.
Jos muoto (rūpa) olisi rajoitus, silloin koko materia (prakṛti) rajoittaisi Jumalaa, mikä on teologisesti mahdotonta.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Acintya-bhedābheda-tattva (acintya-bhedābheda-tattva) opettaa, että Jumala (Bhagavān) on samanaikaisesti yksi ja moninainen, ja Hänen muodolliset ilmentymänsä eivät ole erillisiä olioita vaan Hänen itseilmentymänsä (svayaṁ-rūpa-prakāśa).

Kritiikki, joka väittää mūrti-palvonnan olevan epäjumalanpalvontaa (asura-pūjā), olettaa, että muoto rajoittaa Jumalaa, mutta muoto (rūpa) on väline (upakaraṇa), jonka kautta ääretön (ananta) voidaan kohdata rajallisessa havainnossa.
Jos muoto (rūpa) olisi rajoitus, silloin koko materia (prakṛti) rajoittaisi Jumalaa, mikä on teologisesti mahdotonta.

Lue lisää

Usein kristillinen kritiikki tekee seuraavan virheen: se sekoittaa arca-vigrahan (arca-vigraha) ja asura-pūjā:

Asura-pūjā tarkoittaa, että kohde asetetaan Jumalan (Bhagavān) sijalle ja tunnistetaan todelliseksi korkeimmaksi olennoksi, vaikka se ei sitä ole.
Arca-vigraha ei ole epäjumala, koska se ei ole irrallinen esine; se on tietoisuuden vastaanottopiste, jossa Bhagavān itse tulee läsnäolevaksi.
Siksi Kṛṣṇan (Kṛṣṇa) palvojat eivät palvo “kiveä” vaan Kṛṣṇaa muodossa (rūpa), jossa Kṛṣṇa itse antaa mahdollisuuden suoraan suhteeseen (bhakti-pratyakṣa).

Kristillinen syyllistäminen perustuu usein puutteelliseen epistemologiaan (pramāṇa): se huomioi vain indriya-pratyakṣa eli aistihavainnon eikä pratyakṣa-bhaktin syvempää havainnollista todellisuutta.

Anonyymi00078 kirjoitti:

Usein kristillinen kritiikki tekee seuraavan virheen: se sekoittaa arca-vigrahan (arca-vigraha) ja asura-pūjā:

Asura-pūjā tarkoittaa, että kohde asetetaan Jumalan (Bhagavān) sijalle ja tunnistetaan todelliseksi korkeimmaksi olennoksi, vaikka se ei sitä ole.
Arca-vigraha ei ole epäjumala, koska se ei ole irrallinen esine; se on tietoisuuden vastaanottopiste, jossa Bhagavān itse tulee läsnäolevaksi.
Siksi Kṛṣṇan (Kṛṣṇa) palvojat eivät palvo “kiveä” vaan Kṛṣṇaa muodossa (rūpa), jossa Kṛṣṇa itse antaa mahdollisuuden suoraan suhteeseen (bhakti-pratyakṣa).

Kristillinen syyllistäminen perustuu usein puutteelliseen epistemologiaan (pramāṇa): se huomioi vain indriya-pratyakṣa eli aistihavainnon eikä pratyakṣa-bhaktin syvempää havainnollista todellisuutta.

Lue lisää

Palvonta ei ole epäjumalanpalvontaa, koska se ei perustu välineeseen vaan suhteeseen (sambandha):

Kun mūrti (arca-vigraha) palvotaan oikealla tietoisuudella (bhāva) ja ohjeiden mukaisesti (śāstra), palvonta kohdistuu suoraan Bhagavāniin (Bhagavān) eikä mihinkään epäjumalaan (asura).
Kristillinen syyllistäminen olettaa, että vain yksi näkökulma Jumalaan on sallittu. Gaudiya Vaiṣṇava -logiikka korostaa, että monet muodot (rūpa) ja nimet (nāma) eivät ole ristiriidassa absoluuttisen kanssa, koska Jumala itse hyväksyy ilmestymisensä moninaisuudessa.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Palvonta ei ole epäjumalanpalvontaa, koska se ei perustu välineeseen vaan suhteeseen (sambandha):

Kun mūrti (arca-vigraha) palvotaan oikealla tietoisuudella (bhāva) ja ohjeiden mukaisesti (śāstra), palvonta kohdistuu suoraan Bhagavāniin (Bhagavān) eikä mihinkään epäjumalaan (asura).
Kristillinen syyllistäminen olettaa, että vain yksi näkökulma Jumalaan on sallittu. Gaudiya Vaiṣṇava -logiikka korostaa, että monet muodot (rūpa) ja nimet (nāma) eivät ole ristiriidassa absoluuttisen kanssa, koska Jumala itse hyväksyy ilmestymisensä moninaisuudessa.

Lue lisää

Arca-vigraha (mūrti) yhdistää śāstra-pramāṇan (tutkittava totuus) ja pratyakṣa-bhaktin (kokemuksellisen totuuden).
Palvonnan kohteena oleva muoto (rūpa) ei ole objektiivisesti materialistinen, vaan subjektiivisen ja objektiivisen todellisuuden rajapinta, jossa jumalallinen tietoisuus tulee vastaan.
Ateistisen tai kristillisen kritiikin syyllistäminen perustuu siihen, että vain esineellinen näkökulma otetaan huomioon, jolloin mūrtia pidetään “vääränä jumalana”, kun todellisuudessa palvonta on suoraa yhteyttä Bhagavāniin (Bhagavān).

Anonyymi00080 kirjoitti:

Arca-vigraha (mūrti) yhdistää śāstra-pramāṇan (tutkittava totuus) ja pratyakṣa-bhaktin (kokemuksellisen totuuden).
Palvonnan kohteena oleva muoto (rūpa) ei ole objektiivisesti materialistinen, vaan subjektiivisen ja objektiivisen todellisuuden rajapinta, jossa jumalallinen tietoisuus tulee vastaan.
Ateistisen tai kristillisen kritiikin syyllistäminen perustuu siihen, että vain esineellinen näkökulma otetaan huomioon, jolloin mūrtia pidetään “vääränä jumalana”, kun todellisuudessa palvonta on suoraa yhteyttä Bhagavāniin (Bhagavān).

Lue lisää

Ontologinen primitiivisyys:

Kristillinen teologia pyrkii usein abstraktiin monoteismiin, jossa Jumalan läsnäolo ja persoona on pelkästään käsite. Gaudiya aspektista tämä on ontologisesti vajavainen näkemys, koska se ei tunnusta:

Bhagavān on sekä ääretön että henkilökohtainen (ananta + rūpa)
Jumala ei ole vain käsitteellinen yläolento vaan suhteellisen ja absoluuttisen vuorovaikutuksen kohde (acintya-bhedābheda-tattva).

Anonyymi00081 kirjoitti:

Ontologinen primitiivisyys:

Kristillinen teologia pyrkii usein abstraktiin monoteismiin, jossa Jumalan läsnäolo ja persoona on pelkästään käsite. Gaudiya aspektista tämä on ontologisesti vajavainen näkemys, koska se ei tunnusta:

Bhagavān on sekä ääretön että henkilökohtainen (ananta rūpa)
Jumala ei ole vain käsitteellinen yläolento vaan suhteellisen ja absoluuttisen vuorovaikutuksen kohde (acintya-bhedābheda-tattva).

Lue lisää

Alttarihahmojen (arca-vigraha) merkitys
Arca-vigraha on pratyakṣa-puoli, väline, jonka kautta ääretön voidaan kohdata rajallisen tietoisuuden kautta.
Kritiikki, joka leimaa tämän epäjumalanpalvonnaksi, osoittaa vain kyvyttömyyttä erottaa väline (upakaraṇa) ja itse todellisuus (Bhagavān).


Ja kaikki tämä tekee kristillisestä ajattelusta epistemologisesti primitiivisen: se ei pysty käsittelemään monitasoista todellisuutta, jossa suhteellinen ja absoluuttinen yhdistyvät.
Acintya-bhedābheda ja kristillisen rajoitus

Anonyymi00082 kirjoitti:

Alttarihahmojen (arca-vigraha) merkitys
Arca-vigraha on pratyakṣa-puoli, väline, jonka kautta ääretön voidaan kohdata rajallisen tietoisuuden kautta.
Kritiikki, joka leimaa tämän epäjumalanpalvonnaksi, osoittaa vain kyvyttömyyttä erottaa väline (upakaraṇa) ja itse todellisuus (Bhagavān).


Ja kaikki tämä tekee kristillisestä ajattelusta epistemologisesti primitiivisen: se ei pysty käsittelemään monitasoista todellisuutta, jossa suhteellinen ja absoluuttinen yhdistyvät.
Acintya-bhedābheda ja kristillisen rajoitus

Lue lisää

Acintya-bhedābheda-tattva selittää, että todellisuus on samanaikaisesti yksi ja moninainen. Kristillinen kritiikki usein edustaa vain “yksi”-puolta, jolloin se ei kykene käsittämään palvonnan moninaista ja henkilökohtaista luonnetta.

Tämä näkyy erityisesti siinä, että mūrti-palvonta tulkitaan “vääränä” tai “primitiveenä”, koska se ei sovi yksinkertaiseen käsitykseen Jumalasta.


Mutta tämä on kognitiivinen rajoitus (jñāna-pāśa), ei todellinen moraalinen virhe.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Acintya-bhedābheda-tattva selittää, että todellisuus on samanaikaisesti yksi ja moninainen. Kristillinen kritiikki usein edustaa vain “yksi”-puolta, jolloin se ei kykene käsittämään palvonnan moninaista ja henkilökohtaista luonnetta.

Tämä näkyy erityisesti siinä, että mūrti-palvonta tulkitaan “vääränä” tai “primitiveenä”, koska se ei sovi yksinkertaiseen käsitykseen Jumalasta.


Mutta tämä on kognitiivinen rajoitus (jñāna-pāśa), ei todellinen moraalinen virhe.

Lue lisää

Kristillisen kritiikin primitiivisyys ilmenee kolmessa kohdassa:
Rajoittunut pramāṇa (vain indriya-pratyakṣa)
Epätäydellinen ontologia (Jumala abstraktina, ei henkilökohtaisena)
Kyvyttömyys käsittää acintya-bhedābheda-tattvan mukaista monitasoista todellisuutta

Anonyymi00084 kirjoitti:

Kristillisen kritiikin primitiivisyys ilmenee kolmessa kohdassa:
Rajoittunut pramāṇa (vain indriya-pratyakṣa)
Epätäydellinen ontologia (Jumala abstraktina, ei henkilökohtaisena)
Kyvyttömyys käsittää acintya-bhedābheda-tattvan mukaista monitasoista todellisuutta

Lue lisää

Tiedon validit lähteet (pramāṇa) eivät rajoitu pelkkään aistihavaintoon (pratyakṣa), vaan sisältävät:

śabda-pramāṇa (śāstra, pyhien tekstien autoriteetti)
anumāna (päättely)
ja erityisesti bhakti-pratyakṣa, jossa tietoisuus itse muuttuu vastaanottavaksi jumalalliselle läsnäololle

Kristillisessä teologisessa epistemologiassa korostuu usein toisenlainen painotus: Jumalan absoluuttinen transsendenssi suhteessa luotuun todellisuuteen sekä varovaisuus sen suhteen, miten Jumalan olemus voidaan liittää konkreettisiin esityksiin. Tämä johtaa vahvaan ikonografian teologiaan liittyvään keskusteluun, jossa representaatio ymmärretään ensisijaisesti viittaavana merkkinä eikä ontologisena läsnäolona.

Tässä ei ole kyse “paremmuudesta”, vaan kahdesta erilaisesta tavasta määritellä, mitä tarkoittaa “tietää Jumala”.

Anonyymi00085 kirjoitti:

Tiedon validit lähteet (pramāṇa) eivät rajoitu pelkkään aistihavaintoon (pratyakṣa), vaan sisältävät:

śabda-pramāṇa (śāstra, pyhien tekstien autoriteetti)
anumāna (päättely)
ja erityisesti bhakti-pratyakṣa, jossa tietoisuus itse muuttuu vastaanottavaksi jumalalliselle läsnäololle

Kristillisessä teologisessa epistemologiassa korostuu usein toisenlainen painotus: Jumalan absoluuttinen transsendenssi suhteessa luotuun todellisuuteen sekä varovaisuus sen suhteen, miten Jumalan olemus voidaan liittää konkreettisiin esityksiin. Tämä johtaa vahvaan ikonografian teologiaan liittyvään keskusteluun, jossa representaatio ymmärretään ensisijaisesti viittaavana merkkinä eikä ontologisena läsnäolona.

Tässä ei ole kyse “paremmuudesta”, vaan kahdesta erilaisesta tavasta määritellä, mitä tarkoittaa “tietää Jumala”.

Lue lisää

Ontologinen kysymys: representaatio vai manifestaation teoria
Meille arca-vigraha ei ole vain symboli, vaan:

Bhagavānin erityinen läsnäolon muoto, jossa Hän hyväksyy palvelun (sevā) ja vuorovaikutuksen (sambandha)

Tämä perustuu ajatukseen, että Jumalan śakti ei ole erillinen Hänestä, vaan täysin Hänen kontrollissaan (svatantra-śakti). Siksi Hän voi ilmetä missä tahansa muodossa ilman, että Hänen absoluuttisuutensa vähenee.

Kristillisessä metafysiikassa taas Jumalan ja luodun todellisuuden välinen ero korostuu usein niin vahvasti, että Jumalan “representoiminen” materiaalisen esineen kautta nähdään helposti teologisesti ongelmallisena, koska luotu ei voi sisältää luomatonta substanssia samalla tavalla.

Anonyymi00086 kirjoitti:

Ontologinen kysymys: representaatio vai manifestaation teoria
Meille arca-vigraha ei ole vain symboli, vaan:

Bhagavānin erityinen läsnäolon muoto, jossa Hän hyväksyy palvelun (sevā) ja vuorovaikutuksen (sambandha)

Tämä perustuu ajatukseen, että Jumalan śakti ei ole erillinen Hänestä, vaan täysin Hänen kontrollissaan (svatantra-śakti). Siksi Hän voi ilmetä missä tahansa muodossa ilman, että Hänen absoluuttisuutensa vähenee.

Kristillisessä metafysiikassa taas Jumalan ja luodun todellisuuden välinen ero korostuu usein niin vahvasti, että Jumalan “representoiminen” materiaalisen esineen kautta nähdään helposti teologisesti ongelmallisena, koska luotu ei voi sisältää luomatonta substanssia samalla tavalla.

Lue lisää

Filosofiassamme ratkaiseva tekijä ei ole materia (dravya), vaan bhāva (tietoisuuden laatu).

Sama fyysinen objekti voidaan ymmärtää kahdella tavalla:

ilman bhakti-yhteyttä: materia (prakṛta vastu)
bhakti-suhteessa: arca-vigraha, Jumalan vastaanottava läsnäolon muoto

Tässä mielessä “epäjumalanpalvonta” ei ole ontologinen väite esineestä, vaan väite tietoisuuden virheellisestä kohdistumisesta (viparyaya-jñāna).

Anonyymi00087 kirjoitti:

Filosofiassamme ratkaiseva tekijä ei ole materia (dravya), vaan bhāva (tietoisuuden laatu).

Sama fyysinen objekti voidaan ymmärtää kahdella tavalla:

ilman bhakti-yhteyttä: materia (prakṛta vastu)
bhakti-suhteessa: arca-vigraha, Jumalan vastaanottava läsnäolon muoto

Tässä mielessä “epäjumalanpalvonta” ei ole ontologinen väite esineestä, vaan väite tietoisuuden virheellisestä kohdistumisesta (viparyaya-jñāna).

Lue lisää

Kriittinen keskustelu kristillisen ja vaiṣṇava-teologian välillä ei siis koske pelkästään kuvia tai alttareita, vaan syvempää kysymystä:

Voiko ääretön (ananta) olla todella läsnä rajallisessa muodossa (rūpa) ilman reduktiota?
Vai onko kaikki materiaalisessa muodossa oleva väistämättä vain viittaus johonkin poissaolevaan?
Meille läsnäolo ei ole sidottu materiaan, vaan Jumalan omaan tahtoon (icchā-śakti). Siksi Hän voi olla aidosti läsnä ilman että Hän muuttuu materiaksi.

Anonyymi00088 kirjoitti:

Kriittinen keskustelu kristillisen ja vaiṣṇava-teologian välillä ei siis koske pelkästään kuvia tai alttareita, vaan syvempää kysymystä:

Voiko ääretön (ananta) olla todella läsnä rajallisessa muodossa (rūpa) ilman reduktiota?
Vai onko kaikki materiaalisessa muodossa oleva väistämättä vain viittaus johonkin poissaolevaan?
Meille läsnäolo ei ole sidottu materiaan, vaan Jumalan omaan tahtoon (icchā-śakti). Siksi Hän voi olla aidosti läsnä ilman että Hän muuttuu materiaksi.

Lue lisää

Hindupalstan ekstremistin viha itsessään hinduja vastaan on jo muuttunut eräänlaiseksi epäjumalaksi, koska se ottaa tietoisuudessa korkeimman aseman.

Jos joku käyttää suuren osan ajastaan, energiastaan ja identiteetistään hindujen tai jonkin muun uskonnollisen ryhmän vastustamiseen, hänen tietoisuutensa alkaa pyöriä tuon vastustamisen ympärillä. Tällöin hänen sisäinen keskuksensa ei enää ole Jumala, totuus tai rakkaus, vaan vihan kohde. Filosofisesti ilmaistuna jokin rajallinen ilmiö on saanut suhteettoman suuren merkityksen.

Anonyymi00090 kirjoitti:

Hindupalstan ekstremistin viha itsessään hinduja vastaan on jo muuttunut eräänlaiseksi epäjumalaksi, koska se ottaa tietoisuudessa korkeimman aseman.

Jos joku käyttää suuren osan ajastaan, energiastaan ja identiteetistään hindujen tai jonkin muun uskonnollisen ryhmän vastustamiseen, hänen tietoisuutensa alkaa pyöriä tuon vastustamisen ympärillä. Tällöin hänen sisäinen keskuksensa ei enää ole Jumala, totuus tai rakkaus, vaan vihan kohde. Filosofisesti ilmaistuna jokin rajallinen ilmiö on saanut suhteettoman suuren merkityksen.

Lue lisää

Todellinen ongelma ei ole vain väärä mielipide, vaan väärä tietoisuuden suuntautuminen. Jos ihminen sanoo palvovansa Jeesusta, mutta hänen sydämensä on jatkuvasti täynnä kaunaa ja aggressiota hinduja kohtaan, niin kuin koko itää kohtaan, voidaan kysyä, mikä käytännössä hallitsee hänen tietoisuuttaan: Jumala vai viha.

Anonyymi00091 kirjoitti:

Todellinen ongelma ei ole vain väärä mielipide, vaan väärä tietoisuuden suuntautuminen. Jos ihminen sanoo palvovansa Jeesusta, mutta hänen sydämensä on jatkuvasti täynnä kaunaa ja aggressiota hinduja kohtaan, niin kuin koko itää kohtaan, voidaan kysyä, mikä käytännössä hallitsee hänen tietoisuuttaan: Jumala vai viha.

Lue lisää

Kun joku vihaa hinduja vain siksi, että he ovat "hinduja", sitä voisi pitää ainakin hengellisenä harhana ja tietoisuuden vääristymänä. Voidaan jopa sanoa, että tällöin ihminen ei enää keskity Jeesukseen vaan omaan vastakkainasetteluunsa.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Kun joku vihaa hinduja vain siksi, että he ovat "hinduja", sitä voisi pitää ainakin hengellisenä harhana ja tietoisuuden vääristymänä. Voidaan jopa sanoa, että tällöin ihminen ei enää keskity Jeesukseen vaan omaan vastakkainasetteluunsa.

Lue lisää

Epäjumala ei aina ole patsas. Epäjumala on mikä tahansa rajallinen asia, jolle annetaan ehdoton arvo. Jos ihmisen sydän on täynnä vihaa hinduja kohtaan, silloin hänen palvontansa kohde ei käytännössä ole Jumala vaan oma vihansa. Silloin epäjumala ei seiso temppelissä kivestä tehtynä, vaan ihmisen omassa tietoisuudessa.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Epäjumala ei aina ole patsas. Epäjumala on mikä tahansa rajallinen asia, jolle annetaan ehdoton arvo. Jos ihmisen sydän on täynnä vihaa hinduja kohtaan, silloin hänen palvontansa kohde ei käytännössä ole Jumala vaan oma vihansa. Silloin epäjumala ei seiso temppelissä kivestä tehtynä, vaan ihmisen omassa tietoisuudessa.

Lue lisää

Pelkkä tauoton puhe rakkaudesta ei vielä todista, että ihminen elää Jeesuksen rakkaudessa. Jos joku puhuu tauotta Jumalan rakkaudesta, mutta samalla kantaa sydämessään jatkuvaa vihaa hinduja, koko itää tai muita uskonnollisia ryhmiä kohtaan, syntyy vakava ristiriita sanojen ja tietoisuuden välille.

Hengellisyyttä ei mitata ensisijaisesti sillä, mitä ihminen julistaa, vaan sillä, mihin hänen tietoisuutensa todella suuntautuu. Ihminen voi lausua Jeesuksen nimeä huulillaan, mutta jos hänen sydämensä on täynnä vihamielisyyttä, hänen todellinen kiintymyksensä saattaa olla jossakin muualla kuin Jeesuksessa.

Jos jonkun uskonnollinen identiteetti rakentuu ennen kaikkea toisten uskontojen vastustamiselle, halveksunnalle tai tuhoamiselle, silloin hänen tietoisuutensa keskipiste ei käytännössä ole rakkaus Jumalaan vaan vihamielisyys muita kohtaan. Tällöin ongelma ei ole pelkästään moraalinen vaan myös hengellinen: viha alkaa syrjäyttää Jumalan tietoisuuden keskuksesta.

Kysymys ei ole siitä, kuinka usein ihminen puhuu rakkaudesta, vaan siitä, heijastuuko rakkaus hänen suhteessaan muihin eläviin olentoihin. Jos sanat julistavat rakkautta mutta sydän etsii alistamista tai hävittämistä, sanat menettävät uskottavuutensa.

Ihmisen todellinen palvonnan kohde näkyy lopulta siinä, mitä hän puolustaa ja mihin hänen mielensä jatkuvasti palaa. Ei vain siinä, mitä hän sanoo uskovansa.
Äänestä
Anonyymi00035
2026-06-28 17:05:50

Anonyymi00033 kirjoitti:

Pelkkä tauoton puhe rakkaudesta ei vielä todista, että ihminen elää Jeesuksen rakkaudessa. Jos joku puhuu tauotta Jumalan rakkaudesta, mutta samalla kantaa sydämessään jatkuvaa vihaa hinduja, koko itää tai muita uskonnollisia ryhmiä kohtaan, syntyy vakava ristiriita sanojen ja tietoisuuden välille.

Hengellisyyttä ei mitata ensisijaisesti sillä, mitä ihminen julistaa, vaan sillä, mihin hänen tietoisuutensa todella suuntautuu. Ihminen voi lausua Jeesuksen nimeä huulillaan, mutta jos hänen sydämensä on täynnä vihamielisyyttä, hänen todellinen kiintymyksensä saattaa olla jossakin muualla kuin Jeesuksessa.

Jos jonkun uskonnollinen identiteetti rakentuu ennen kaikkea toisten uskontojen vastustamiselle, halveksunnalle tai tuhoamiselle, silloin hänen tietoisuutensa keskipiste ei käytännössä ole rakkaus Jumalaan vaan vihamielisyys muita kohtaan. Tällöin ongelma ei ole pelkästään moraalinen vaan myös hengellinen: viha alkaa syrjäyttää Jumalan tietoisuuden keskuksesta.

Kysymys ei ole siitä, kuinka usein ihminen puhuu rakkaudesta, vaan siitä, heijastuuko rakkaus hänen suhteessaan muihin eläviin olentoihin. Jos sanat julistavat rakkautta mutta sydän etsii alistamista tai hävittämistä, sanat menettävät uskottavuutensa.

Ihmisen todellinen palvonnan kohde näkyy lopulta siinä, mitä hän puolustaa ja mihin hänen mielensä jatkuvasti palaa. Ei vain siinä, mitä hän sanoo uskovansa.

Epäjumala ei aina ole patsas. Epäjumala on mikä tahansa rajallinen asia, jolle annetaan ehdoton arvo. Jos ihmisen sydän on täynnä vihaa hinduja kohtaan, silloin hänen palvontansa kohde ei käytännössä ole Jumala vaan oma vihansa. Silloin epäjumala ei seiso temppelissä kivestä tehtynä, vaan ihmisen omassa tietoisuudessa.


hmisen todellinen palvonnan kohde näkyy lopulta siinä, mitä hän puolustaa ja mihin hänen mielensä jatkuvasti palaa. Ei vain siinä, mitä hän sanoo uskovansa.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Pelkkä tauoton puhe rakkaudesta ei vielä todista, että ihminen elää Jeesuksen rakkaudessa. Jos joku puhuu tauotta Jumalan rakkaudesta, mutta samalla kantaa sydämessään jatkuvaa vihaa hinduja, koko itää tai muita uskonnollisia ryhmiä kohtaan, syntyy vakava ristiriita sanojen ja tietoisuuden välille.

Hengellisyyttä ei mitata ensisijaisesti sillä, mitä ihminen julistaa, vaan sillä, mihin hänen tietoisuutensa todella suuntautuu. Ihminen voi lausua Jeesuksen nimeä huulillaan, mutta jos hänen sydämensä on täynnä vihamielisyyttä, hänen todellinen kiintymyksensä saattaa olla jossakin muualla kuin Jeesuksessa.

Jos jonkun uskonnollinen identiteetti rakentuu ennen kaikkea toisten uskontojen vastustamiselle, halveksunnalle tai tuhoamiselle, silloin hänen tietoisuutensa keskipiste ei käytännössä ole rakkaus Jumalaan vaan vihamielisyys muita kohtaan. Tällöin ongelma ei ole pelkästään moraalinen vaan myös hengellinen: viha alkaa syrjäyttää Jumalan tietoisuuden keskuksesta.

Kysymys ei ole siitä, kuinka usein ihminen puhuu rakkaudesta, vaan siitä, heijastuuko rakkaus hänen suhteessaan muihin eläviin olentoihin. Jos sanat julistavat rakkautta mutta sydän etsii alistamista tai hävittämistä, sanat menettävät uskottavuutensa.

Ihmisen todellinen palvonnan kohde näkyy lopulta siinä, mitä hän puolustaa ja mihin hänen mielensä jatkuvasti palaa. Ei vain siinä, mitä hän sanoo uskovansa.
Äänestä
Anonyymi00035
2026-06-28 17:05:50

Anonyymi00033 kirjoitti:

Pelkkä tauoton puhe rakkaudesta ei vielä todista, että ihminen elää Jeesuksen rakkaudessa. Jos joku puhuu tauotta Jumalan rakkaudesta, mutta samalla kantaa sydämessään jatkuvaa vihaa hinduja, koko itää tai muita uskonnollisia ryhmiä kohtaan, syntyy vakava ristiriita sanojen ja tietoisuuden välille.

Hengellisyyttä ei mitata ensisijaisesti sillä, mitä ihminen julistaa, vaan sillä, mihin hänen tietoisuutensa todella suuntautuu. Ihminen voi lausua Jeesuksen nimeä huulillaan, mutta jos hänen sydämensä on täynnä vihamielisyyttä, hänen todellinen kiintymyksensä saattaa olla jossakin muualla kuin Jeesuksessa.

Jos jonkun uskonnollinen identiteetti rakentuu ennen kaikkea toisten uskontojen vastustamiselle, halveksunnalle tai tuhoamiselle, silloin hänen tietoisuutensa keskipiste ei käytännössä ole rakkaus Jumalaan vaan vihamielisyys muita kohtaan. Tällöin ongelma ei ole pelkästään moraalinen vaan myös hengellinen: viha alkaa syrjäyttää Jumalan tietoisuuden keskuksesta.

Kysymys ei ole siitä, kuinka usein ihminen puhuu rakkaudesta, vaan siitä, heijastuuko rakkaus hänen suhteessaan muihin eläviin olentoihin. Jos sanat julistavat rakkautta mutta sydän etsii alistamista tai hävittämistä, sanat menettävät uskottavuutensa.

Ihmisen todellinen palvonnan kohde näkyy lopulta siinä, mitä hän puolustaa ja mihin hänen mielensä jatkuvasti palaa. Ei vain siinä, mitä hän sanoo uskovansa.

Epäjumala ei aina ole patsas. Epäjumala on mikä tahansa rajallinen asia, jolle annetaan ehdoton arvo. Jos ihmisen sydän on täynnä vihaa hinduja kohtaan, silloin hänen palvontansa kohde ei käytännössä ole Jumala vaan oma vihansa. Silloin epäjumala ei seiso temppelissä kivestä tehtynä, vaan ihmisen omassa tietoisuudessa.


hmisen todellinen palvonnan kohde näkyy lopulta siinä, mitä hän puolustaa ja mihin hänen mielensä jatkuvasti palaa. Ei vain siinä, mitä hän sanoo uskovansa.

Lue lisää

Niin sanotussa saatanallisessa pahassa ”hindulaisuudessa” – mitä tahansa tuo termi sitten tarkoittikaan – ihmiset eivät palvo lainkaan eri jumalia, vaan saman jumalan eri ilmentymiä, jotka kaikki ovat samaa jumalaa; puolijumalien palvonta on eri asia.


Jumalallinen Totuus on yksi, mutta Hän ilmenee lukemattomissa muodoissa. Jumala ei ole rajoittunut yhteen ainoaan ilmestymisen tapaan, vaan Hän paljastaa itsensä eri muodoissa niiden olentojen sydämille, jotka kaipaavat yhteyttä Häneen.

Jos joku tuntee erityistä vetoa tummansävyiseen Śrī Kṛṣṇaan, hän voi palvoa Häntä, jonka kauneus ja suloisuus vetävät puoleensa kaikkia sydämiä. Jos taas joku tuntee syvää rakkautta vaaleaan Balarāmaan, hän voi palvoa Häntä rajattoman voiman, veljellisen rakkauden ja jumalallisen suojelun lähteenä. Kuitenkin Kṛṣṇa ja Balarāma eivät ole toisistaan erillisiä olentoja — He ovat sama korkein persoonallinen Jumaluus, joka ilmenee kahdessa rakastettavassa muodossa.

Jumalan monet muodot ovat Hänen eri ilmaisuja. Koska jokainen sielu on ainutlaatuinen, Jumala antaa jokaiselle mahdollisuuden lähestyä Häntä sen muodon kautta, joka herättää sydämessä syvimmän rakkauden.

Siksi ihminen voi palvoa sitä Jumalan muotoa, joka tuntuu hänelle kaikkein läheisimmältä ja rakkaimmalta. Kaikki aidot lähestymistavat johtavat samaan äärettömään Persoonaan, joka armollisesti ilmenee monin eri tavoin täyttääkseen rakastajiensa sydämet.

Kaikkinämä muodot eivät ole toisistaan erillisiä jumalia eivätkä itsenäisiä absoluutteja. He ovat yhden advaya-jñāna-tattvan, jakamattoman absoluuttisen todellisuuden, persoonallisia manifestaatioita. Bhagavān kykenee laajenemaan äärettömästi, koska Hänen toimintansa perustuu acintya-śaktiin, käsittämättömään hengelliseen energiaan. Materiaalisessa maailmassa kokonaisuus vähenee jakaantuessaan, mutta hengellisessä todellisuudessa täydellisyys voi synnyttää rajattomasti lisää täydellisyyttä ilman minkäänlaista heikkenemistä.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Niin sanotussa saatanallisessa pahassa ”hindulaisuudessa” – mitä tahansa tuo termi sitten tarkoittikaan – ihmiset eivät palvo lainkaan eri jumalia, vaan saman jumalan eri ilmentymiä, jotka kaikki ovat samaa jumalaa; puolijumalien palvonta on eri asia.


Jumalallinen Totuus on yksi, mutta Hän ilmenee lukemattomissa muodoissa. Jumala ei ole rajoittunut yhteen ainoaan ilmestymisen tapaan, vaan Hän paljastaa itsensä eri muodoissa niiden olentojen sydämille, jotka kaipaavat yhteyttä Häneen.

Jos joku tuntee erityistä vetoa tummansävyiseen Śrī Kṛṣṇaan, hän voi palvoa Häntä, jonka kauneus ja suloisuus vetävät puoleensa kaikkia sydämiä. Jos taas joku tuntee syvää rakkautta vaaleaan Balarāmaan, hän voi palvoa Häntä rajattoman voiman, veljellisen rakkauden ja jumalallisen suojelun lähteenä. Kuitenkin Kṛṣṇa ja Balarāma eivät ole toisistaan erillisiä olentoja — He ovat sama korkein persoonallinen Jumaluus, joka ilmenee kahdessa rakastettavassa muodossa.

Jumalan monet muodot ovat Hänen eri ilmaisuja. Koska jokainen sielu on ainutlaatuinen, Jumala antaa jokaiselle mahdollisuuden lähestyä Häntä sen muodon kautta, joka herättää sydämessä syvimmän rakkauden.

Siksi ihminen voi palvoa sitä Jumalan muotoa, joka tuntuu hänelle kaikkein läheisimmältä ja rakkaimmalta. Kaikki aidot lähestymistavat johtavat samaan äärettömään Persoonaan, joka armollisesti ilmenee monin eri tavoin täyttääkseen rakastajiensa sydämet.

Kaikkinämä muodot eivät ole toisistaan erillisiä jumalia eivätkä itsenäisiä absoluutteja. He ovat yhden advaya-jñāna-tattvan, jakamattoman absoluuttisen todellisuuden, persoonallisia manifestaatioita. Bhagavān kykenee laajenemaan äärettömästi, koska Hänen toimintansa perustuu acintya-śaktiin, käsittämättömään hengelliseen energiaan. Materiaalisessa maailmassa kokonaisuus vähenee jakaantuessaan, mutta hengellisessä todellisuudessa täydellisyys voi synnyttää rajattomasti lisää täydellisyyttä ilman minkäänlaista heikkenemistä.

Lue lisää

Kun ihmiset väittävät, että "hindulaisuudessa palvotaan monia jumalia", he yksinkertaistavat asiaa liikaa. Kyse ei ole useiden toisistaan riippumattomien jumalien palvonnasta.

On olemassa yksi korkein Jumala, joka voi ilmaista itsensä lukemattomissa täydellisissä persoonallisissa muodoissa. Nämä muodot eivät ole eri jumalia, vaan saman Jumalan erilaisia persoonallisia ilmenemismuotoja. He ovat yhtä Jumalaa samalla tavoin kuin yksi ihminen voi olla samanaikaisesti lapsi vanhemmilleen, vanhempi omille lapsilleen, ystävä ystävilleen ja opettaja oppilailleen jne. Roolit ovat erilaisia, mutta persoona on sama. Ero on siinä, että Jumalan kyky ilmaista itseään on rajaton.

Esimerkiksi Śrī Kṛṣṇa ja Śrī Balarāma eivät ole kaksi erillistä jumalaa. He ovat yksi ja sama korkein Persoona, joka ilmenee kahdessa muodossa jne.


Ihmiset kokevat Jumalan eri tavoin, koska jokainen yksilö on erilainen. Siksi Jumala antaa mahdollisuuden lähestyä itseään siinä muodossa, joka herättää kussakin ihmisessä syvimmän rakkauden ja luottamuksen.

Kyse ei ole siitä, että olisi monta korkeinta todellisuutta, vaan siitä, että yksi ääretön Jumala voi kohdata erilaiset ihmiset eri tavoin.

Tämä on myös tärkein ero Jumalan persoonallisten muotojen ja puolijumalien välillä. Puolijumalat eivät ole korkeimpia jumalia eivätkä Jumalan kilpailijoita. He ovat Jumalan palvelijoita, joille on uskottu erilaisia tehtäviä maailmankaikkeuden ylläpitämisessä. Heitä voidaan kunnioittaa, mutta he eivät ole kaiken alkuperäinen lähde.
Todellisuus on pohjimmiltaan yksi. Jumala voi kuitenkin ilmaista itsensä rajattomasti menettämättä mitään itsestään. Aineellisessa maailmassa jokin kokonaisuus pienenee, kun siitä erotetaan osia. Jumalan kohdalla näin ei ole. Jokainen Hänen ilmenemismuotonsa on Jumala, eikä alkuperäinen Jumala vähene.
Tästä syystä ei pidä ymmärtää monijumalaisuutena tavallisessa merkityksessä. Sen mukaan on olemassa yksi ääretön Jumala, joka voi ilmoittaa itsensä lukemattomilla persoonallisilla tavoilla säilyttäen aina täydellisen ykseytensä.

Anonyymi00074 kirjoitti:

On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.

Lue lisää

Vedalaisuus ei perustu uskoon ja uskonnolliseen dogmiin vaan ihmisen käyttäytymiseen ja elämäntapaan. Tämä selittää myös suvaitsevaisuuden muita uskontoja ja uskomuksia kohtaan. Sen kannattajat uskovat, että kaikki uskonnot ovat erilaisia tapoja palvoa samaa Jumalaa (tai puolijumalaa).

Siksi mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen.
Mikään uskonto ei voi vaatia itselleen monopolia henkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.


Nykyään uskonnon ja tieteen välillä on suuri ero, mitä ei ollut muinoin. Uskonnosta on tullut uskomus, koska se perustuu todistamattomiin postulaatteihin, joita pidetään epätieteellisinä. Tiede sen sijaan perustuu siihen, mitä voidaan havaita ja todistaa kokemuksen avulla.

Mutta silti Vedoissa jäljitetään tiedon kokonaisuutta, ja niissä mainitaan ja jopa kuvataan se, mitä tiede ei vieläkään voi todistaa.

Pyhien tekstien jokaisella sanalla on sekä yleinen että erityinen merkitys, ja lisäksi kaikki sanan muodostavat tavut ovat hyvin toiminnallisia. Äänteellä, kieliopillisella muodolla, tavuihin jakamisella, osilla, sijalla lauseessa, ajan ja mahdollisen toiminnan merkityksellä on suuri semanttinen merkitys.

Vedojen tieteellinen arvo ihmiskunnan hyväksi voidaan helposti todentaa.

Ensiksikin meillä on runsaasti tietoa, jonka vedalaiset tietäjät ovat tallentaneet Kirjoituksiin.

Toiseksi jokainen Vedojen osa voidaan todentaa nykyaikaisen tieteen tulosten perusteella ja kolmanneksi se voidaan todentaa välittömällä kokemuksella ihmisen havaintokyvyn tasolla.

Vedat eivät rajoitu aineellisen maailman tutkimiseen, vaan ne koskevat myös ihmistä itseään tutkimuskohteena ja hänen suhdettaan aineelliseen ja henkiseen maailmaan.

Juuri tämä lähestymistapa tutkimukseen tekee vedalaisesta tieteestä täydellisen ja täysin ainutlaatuisen.

Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengelliseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."

Hinduja ei enää kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.

Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.

Anonyymi00097 kirjoitti:

"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."

Hinduja ei enää kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.

Tämä uskonto oli suunniteltu lupaamaan ihmisille parempi kuolemanjälkeinen elämä, kylvämään helvetin pelkoa sekä opettamaan orjaluokalle alistumista ihannoivaa, masokistista filosofiaa, jotta tietoisuuden kasvava kapina murskattaisiin lopullisesti.

Lue lisää

"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."

Hinduja ei enää kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.

Anonyymi00098 kirjoitti:

"Tässä opetusta helvetistä Raamatun mukaan."

Hinduja ei enää kiinnosta, miten Raamatun mukaan on. Jos ottaa kaiken päinvastoin, tulee vähemmän huijatuksi.

Kristinuskoon takaisin väkisin pakottaja.

Ainoa kysymys, johon halutaan vastaus, on tämä: Miksi olet puhunut vuosikausia kristinuskosta ja Raamatusta ihmisille, jotka tuntevat ne jo erittäin hyvin?

Jos olet vakuuttunut toimintasi oikeellisuudesta, tähän kysymykseen vastaamisen pitäisi olla yksinkertaista. Siksi pyydän, että vastaat juuri tähän kysymykseen etkä ohita sitä tai vaihda puheenaihetta.

Mutta tiedän että sinulla ei ole rohkeutta vastata siihen.
Kysymys on yksinkertainen, mutta siihen ei näytä löytyvän vastausta. Sen sijaan keskustelu siirtyy aina sivuraiteille.
Jos olet vakuuttunut toimintasi oikeellisuudesta, tähän kysymykseen vastaamisen pitäisi olla helppoa. Siksi hindut haluavat, että vastaat juuri tähän kysymykseen etkä vaihda puheenaihetta.
Jos vastausta ei tule tälläkään kertaa, hindut tekee siitä omat johtopäätöksensä. Hiljaisuuskin on joskus vastaus.
Silloin herää vaikutelma, ettet halua perustella toimintaasi tai vastata siihen, miksi kohdistat julistuksesi juuri entisiin kristittyihin etkä niihin, jotka eivät tunne kristinuskoa. Jos julistuksellasi on selkeä peruste, sen kertomisen ei pitäisi olla vaikeaa.
Mutta hindut tietävät, ettei sinulla ole rohkeutta vastata tähän kysymykseen. Jokainen voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä, tykkäät psyykkisestä väkivallasta!

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

On ihmeellistä, ettei terroristilla ole rohkeutta vastata suoraan esitettyyn kysymykseen. Se herättää vaikutelman, että hän välttelee vastausta, vaikka kysymys koskee selkeästi hänen motiivejaan. Suora ja rehellinen vastaus olisi paras tapa poistaa epäselvyydet, mutta sen sijaan hän kiertää asian eikä vastaa siihen, mitä häneltä on nimenomaisesti kysytty.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

On outoa, että lähetyskäskyä muutetaan omien mieltymysten mukaiseksi. Siinä ei ole sanottu, että ekstremistie pitäisi kerta toisensa jälkeen toistaa samaa samoille ihmisille, joilla on kristillinen, vuosikymmeniä kestänyt tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun erittäin hyvin.

Anonyymi00099 kirjoitti:

Kristinuskoon takaisin väkisin pakottaja.

Ainoa kysymys, johon halutaan vastaus, on tämä: Miksi olet puhunut vuosikausia kristinuskosta ja Raamatusta ihmisille, jotka tuntevat ne jo erittäin hyvin?

Jos olet vakuuttunut toimintasi oikeellisuudesta, tähän kysymykseen vastaamisen pitäisi olla yksinkertaista. Siksi pyydän, että vastaat juuri tähän kysymykseen etkä ohita sitä tai vaihda puheenaihetta.

Mutta tiedän että sinulla ei ole rohkeutta vastata siihen.
Kysymys on yksinkertainen, mutta siihen ei näytä löytyvän vastausta. Sen sijaan keskustelu siirtyy aina sivuraiteille.
Jos olet vakuuttunut toimintasi oikeellisuudesta, tähän kysymykseen vastaamisen pitäisi olla helppoa. Siksi hindut haluavat, että vastaat juuri tähän kysymykseen etkä vaihda puheenaihetta.
Jos vastausta ei tule tälläkään kertaa, hindut tekee siitä omat johtopäätöksensä. Hiljaisuuskin on joskus vastaus.
Silloin herää vaikutelma, ettet halua perustella toimintaasi tai vastata siihen, miksi kohdistat julistuksesi juuri entisiin kristittyihin etkä niihin, jotka eivät tunne kristinuskoa. Jos julistuksellasi on selkeä peruste, sen kertomisen ei pitäisi olla vaikeaa.
Mutta hindut tietävät, ettei sinulla ole rohkeutta vastata tähän kysymykseen. Jokainen voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä, tykkäät psyykkisestä väkivallasta!

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

On ihmeellistä, ettei terroristilla ole rohkeutta vastata suoraan esitettyyn kysymykseen. Se herättää vaikutelman, että hän välttelee vastausta, vaikka kysymys koskee selkeästi hänen motiivejaan. Suora ja rehellinen vastaus olisi paras tapa poistaa epäselvyydet, mutta sen sijaan hän kiertää asian eikä vastaa siihen, mitä häneltä on nimenomaisesti kysytty.

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

On outoa, että lähetyskäskyä muutetaan omien mieltymysten mukaiseksi. Siinä ei ole sanottu, että ekstremistie pitäisi kerta toisensa jälkeen toistaa samaa samoille ihmisille, joilla on kristillinen, vuosikymmeniä kestänyt tausta, jotka on kastettu ja jotka tuntevat Raamatun erittäin hyvin.

Lue lisää

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

Anonyymi00100 kirjoitti:

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

Lue lisää

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset"

Olisi kyllä kamalaa, jos ei olisi vastakkaiset näkemykset. Asiat kannattaa selittää kuulijakunnan tason mukaan: toisille yksinkertaisemmin, kuten Raamatussa, toisille syvällisemmin ja vaikeammalla filosofisella tasolla, koska kuulijakunnan taso on erilainen.

Minkä tahansa uskonnollisen perinteen tutkimisessa on ensimmäiseksi otettava huomioon uskonnollisen hermeneutiikan menetelmät. Hermeneutiikka on tulkinnan taidetta, teoriaa tekstien, myös pyhien kirjoitusten tekstien, tulkinnasta ja ymmärtämisestä.

Tutkiessaan mitä tahansa pyhää teosta tutkija kohtaa väistämättä ongelman sen oikeasta tulkinnasta ja ymmärtämisestä.

Tämä ongelma on erityisen akuutti, kun luetaan Vedalaisia jne. tekstejä.

Esimerkiksi sanskritin kielessä, jolla Veda-kirjat on kirjoitettu, jokaisella sanalla voi olla yhdeksästä neljäänkymmeneen jne. eri merkitystä, ja vastaavasti jokainen shloka (”jae”) voidaan lukea eri tavoin.

Näin ollen ei ole helppoa ymmärtää tiettyyn tekstiin sisältyvää tarkkaa merkitystä. Tämä tehtävä olisi mahdoton ratkaista, jos Veda ei alun perin sisältäisi vihjeitä.

Veda-tekstien lukemiseen on Vedoissa menetelmä, joka auttaa ymmärtämään vedalaisten kirjoitusten suoran merkityksen ja välttämään väärintulkintoja .

Tämä tehtävä olisi ollut ratkaisematon, elleivät Vedat itse olisi alun perin sisältäneet avainta ratkaisuun.

Pyhien tekstien tulkintaongelma on läsnä myös muissa uskonnoissa.

Pyhien tekstien semanttista moninaisuutta hyväksikäyttäen ihmiset tulkitsevat näitä kirjoja usein omien tarpeidensa ja intressiensä mukaan.

Tämä tarina havainnollistaa, miten ilmeisetkin tekstit voidaan tulkita omalla tavalla, jos halutaan. Entä kirjoitusten esoteerisemmat osat? Valitettavasti ihmisillä on usein taipumus tulkita pyhien kirjojen ohjeita väärin, jotta asiat pysyisivät ”yksinkertaisina”.

Niinpä tekstin oikean, väärentämättömän ymmärtämisen tiede on kaiken henkisen harjoittelun perusta.

Se on eräänlainen avain, jonka puuttuminen mitätöi kaikki yrityksemme ymmärtää pyhiä tutkielmia.


Sanskritin ymmärtäminen ei tarkoita ainoastaan sanojen kääntämistä toiselle kielelle, vaan myös kieliopin, käsitteiden, filosofisen taustan ja perinteisten merkityskerrostumien tuntemista.
Vedalaisessa filosofiassa puhutaan yleisesti kuudesta pääkoulukunnasta, joilla kullakin on omat tulkintamenetelmänsä ja filosofiset lähtökohtansa. Vaikka nämä koulukunnat perustuvat samoihin pyhiin teksteihin ja lukevat samoja sanskritinkielisiä lähteitä, ne voivat päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin.
Tämä osoittaa, kuinka hienovarainen ja haastava sanskritin ymmärtäminen on. Pienikin ero sanan merkityksen, kieliopillisen rakenteen tai asiayhteyden tulkinnassa voi johtaa täysin erilaiseen filosofiseen näkemykseen.
Tarkastelemme siis sitä, kuinka totuutta käsittelevistä teksteistä voidaan päätyä virheellisiin johtopäätöksiin. Tämä ei johdu välttämättä itse tekstistä, vaan usein siitä, että lukijan ymmärrys, menetelmät tai ennakko-oletukset vaikuttavat tulkintaan.
Nykymaailmassa monilla ei ole syvällistä sanskritin kielen tuntemusta eikä pitkäaikaista perehtymistä vedalaiseen ajatteluperinteeseen. Tämän vuoksi samaa alkuperäistä lähdettä voidaan lukea eri tavoin, ja eri tulkitsijat voivat päätyä jopa vastakkaisiin näkemyksiin.
Sanskrit ei ole pelkästään kieli, vaan kokonainen tiedon ja filosofisen ajattelun järjestelmä, jonka täydellinen ymmärtäminen edellyttää sekä kielellistä että henkistä perehtyneisyyttä.

Anonyymi00103 kirjoitti:

Minkä tahansa uskonnollisen perinteen tutkimisessa on ensimmäiseksi otettava huomioon uskonnollisen hermeneutiikan menetelmät. Hermeneutiikka on tulkinnan taidetta, teoriaa tekstien, myös pyhien kirjoitusten tekstien, tulkinnasta ja ymmärtämisestä.

Tutkiessaan mitä tahansa pyhää teosta tutkija kohtaa väistämättä ongelman sen oikeasta tulkinnasta ja ymmärtämisestä.

Tämä ongelma on erityisen akuutti, kun luetaan Vedalaisia jne. tekstejä.

Esimerkiksi sanskritin kielessä, jolla Veda-kirjat on kirjoitettu, jokaisella sanalla voi olla yhdeksästä neljäänkymmeneen jne. eri merkitystä, ja vastaavasti jokainen shloka (”jae”) voidaan lukea eri tavoin.

Näin ollen ei ole helppoa ymmärtää tiettyyn tekstiin sisältyvää tarkkaa merkitystä. Tämä tehtävä olisi mahdoton ratkaista, jos Veda ei alun perin sisältäisi vihjeitä.

Veda-tekstien lukemiseen on Vedoissa menetelmä, joka auttaa ymmärtämään vedalaisten kirjoitusten suoran merkityksen ja välttämään väärintulkintoja .

Tämä tehtävä olisi ollut ratkaisematon, elleivät Vedat itse olisi alun perin sisältäneet avainta ratkaisuun.

Pyhien tekstien tulkintaongelma on läsnä myös muissa uskonnoissa.

Pyhien tekstien semanttista moninaisuutta hyväksikäyttäen ihmiset tulkitsevat näitä kirjoja usein omien tarpeidensa ja intressiensä mukaan.

Tämä tarina havainnollistaa, miten ilmeisetkin tekstit voidaan tulkita omalla tavalla, jos halutaan. Entä kirjoitusten esoteerisemmat osat? Valitettavasti ihmisillä on usein taipumus tulkita pyhien kirjojen ohjeita väärin, jotta asiat pysyisivät ”yksinkertaisina”.

Niinpä tekstin oikean, väärentämättömän ymmärtämisen tiede on kaiken henkisen harjoittelun perusta.

Se on eräänlainen avain, jonka puuttuminen mitätöi kaikki yrityksemme ymmärtää pyhiä tutkielmia.


Sanskritin ymmärtäminen ei tarkoita ainoastaan sanojen kääntämistä toiselle kielelle, vaan myös kieliopin, käsitteiden, filosofisen taustan ja perinteisten merkityskerrostumien tuntemista.
Vedalaisessa filosofiassa puhutaan yleisesti kuudesta pääkoulukunnasta, joilla kullakin on omat tulkintamenetelmänsä ja filosofiset lähtökohtansa. Vaikka nämä koulukunnat perustuvat samoihin pyhiin teksteihin ja lukevat samoja sanskritinkielisiä lähteitä, ne voivat päätyä hyvin erilaisiin johtopäätöksiin.
Tämä osoittaa, kuinka hienovarainen ja haastava sanskritin ymmärtäminen on. Pienikin ero sanan merkityksen, kieliopillisen rakenteen tai asiayhteyden tulkinnassa voi johtaa täysin erilaiseen filosofiseen näkemykseen.
Tarkastelemme siis sitä, kuinka totuutta käsittelevistä teksteistä voidaan päätyä virheellisiin johtopäätöksiin. Tämä ei johdu välttämättä itse tekstistä, vaan usein siitä, että lukijan ymmärrys, menetelmät tai ennakko-oletukset vaikuttavat tulkintaan.
Nykymaailmassa monilla ei ole syvällistä sanskritin kielen tuntemusta eikä pitkäaikaista perehtymistä vedalaiseen ajatteluperinteeseen. Tämän vuoksi samaa alkuperäistä lähdettä voidaan lukea eri tavoin, ja eri tulkitsijat voivat päätyä jopa vastakkaisiin näkemyksiin.
Sanskrit ei ole pelkästään kieli, vaan kokonainen tiedon ja filosofisen ajattelun järjestelmä, jonka täydellinen ymmärtäminen edellyttää sekä kielellistä että henkistä perehtyneisyyttä.

Lue lisää

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"


Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme?

Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista


TEKSTIT OVAT KOODATTUJA, ne ei avaudu jokaiselle.

Wikipedian kirjoittaja ei osaa sanskritia.

Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää


Jopa aineellisessa tietämyksessä on tiettyjä porrastuksia sen mukaan, mistä osa-alueesta olet kiinnostunut.

Dharma Shastra kuuluu Vedanga-katogoriaan.

Yksi kuudesta Vedangasta. Juuri Kalpa Vedanga.

Kuusi Vedangaa ovat ne kuusi tieteenalaa, aihetta, haaraa, jotka ihmisen on opittava ennen kuin hän edes aloittaa Vedojen opiskelun.

Henkilö ei voi edes opiskella Vedoja, jos hän ei ole oppinut Vedangoja. On mahdotonta ymmärtää Vedoja, jos ei ole opiskellut Vedangoja.

Koska ennen kuin edes alkaa opiskella Vedoja, on tutkittava, mitä äänteitä ja vivahteita on olemassa ja miten ne eroavat toisistaan.

Kuten tiedämme, Shastra ja erityisesti Shruti välitettiin suullisesti. Ja siksi, jotta shastroja voi oppia, vastaanottaa ja jopa välittää oikein, on ensin kuultava ääntäminen ja äänteet oikein.


Joku, joka ei tunne ääntämystä, fonetiikkaa, hän ei voi vastaanottaa Vedoja edes kuulemalla niitä.

Ensimmäinen on shiksha, joka opetetaan, miten lausutaan, äännetään oikein (sanskritin sanat, tavut jne.).

Kun oppilas on oppinut Shiksan, hän opiskelee Chandasta.

Sanojen ja tavujen painotus, ääntäminen, sillä jos sanaa äännettäessä painotetaan sanan väärää osaa, koko sanan merkitys voi muuttua kokonaan.

Kun oppilas on jo oppinut Chandasan, hänen tulisi aloittaa Niruktan oppiminen.

Nirutka - oppia, mitä sanat tarkoittavat.

Sen jälkeen hänen tulisi oppia Vyakaranaa, kielioppi.
Itse asiassa Vyakarana tulee ennen Niruktaa.
Vyakarana, sanskritin kieliopin oppimiseen kuluu 12 vuotta, pelkän kieliopin oppimiseen, 12 vuotta intensiivistä opiskelua, hyvin vaikea kieli.

Sanskritin kielen kieliopin oppimisen jälkeen on aloitettava Nirukta, eli on tunnettava etymologia jne.

KUN OPPILAS ON JO OPISKELLUT NIRUKTAN, VOI JO ALOITTAA VEDALAISTEN PYHIEN TEKSTIEN TUTKIMISEN.

TÄSSÄ VAIHEESSA HÄNEN ON PEREHDYTTÄVÄ KALPA VEDANGAAN UUDELLEEN.

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"


Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme? Siihen menee yli 20 vuottaa lähes tauotonta opiskelua!

Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista

koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista

Eli ennen,kun edes aloittaa tutkimuksen, menne yli 20 vuotta!

Osaako kristinuskoon pakottaja täydellisesti sanskritia? Tekoäly ei pysty ymmärtämään sanskritia, kääntää sen väärin, tutkittu ja todistettu.


"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.

NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.


PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO

HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´


Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.


Tekoälyn vastaukset Vedoista ovat vääriä


On todella hämmästyttävää, miten kaikki kommentoivat Vedoja, tietämättä niistä yhtään mitään. Myös Wikipedian raportti Vedoista on suurilta osin väärä. Mielenkiinnosta testasin Tekoälyä ja esitin erilaisia kysymyksiä Vedoista. Joka ikinen vastaus oli väärä. Jotkut vastaukset olivat suorastaan päinvastaisia kuin Vedat. Ja mitä se voisikaan tietää, koska Vedat eivät koske vain maapalloa eivätkä vain meidän maailmankaikkeuttamme, vaan kaikkia lukemattomia maailmankaikkeuksia kaikkina aikoina. Eivätkä Vedat koske ainoastaan ihmiskuntaa vaan myös muita elämänmuotoja muissa universumeissa.

Anonyymi00104 kirjoitti:

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"


Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme?

Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista


TEKSTIT OVAT KOODATTUJA, ne ei avaudu jokaiselle.

Wikipedian kirjoittaja ei osaa sanskritia.

Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää


Jopa aineellisessa tietämyksessä on tiettyjä porrastuksia sen mukaan, mistä osa-alueesta olet kiinnostunut.

Dharma Shastra kuuluu Vedanga-katogoriaan.

Yksi kuudesta Vedangasta. Juuri Kalpa Vedanga.

Kuusi Vedangaa ovat ne kuusi tieteenalaa, aihetta, haaraa, jotka ihmisen on opittava ennen kuin hän edes aloittaa Vedojen opiskelun.

Henkilö ei voi edes opiskella Vedoja, jos hän ei ole oppinut Vedangoja. On mahdotonta ymmärtää Vedoja, jos ei ole opiskellut Vedangoja.

Koska ennen kuin edes alkaa opiskella Vedoja, on tutkittava, mitä äänteitä ja vivahteita on olemassa ja miten ne eroavat toisistaan.

Kuten tiedämme, Shastra ja erityisesti Shruti välitettiin suullisesti. Ja siksi, jotta shastroja voi oppia, vastaanottaa ja jopa välittää oikein, on ensin kuultava ääntäminen ja äänteet oikein.


Joku, joka ei tunne ääntämystä, fonetiikkaa, hän ei voi vastaanottaa Vedoja edes kuulemalla niitä.

Ensimmäinen on shiksha, joka opetetaan, miten lausutaan, äännetään oikein (sanskritin sanat, tavut jne.).

Kun oppilas on oppinut Shiksan, hän opiskelee Chandasta.

Sanojen ja tavujen painotus, ääntäminen, sillä jos sanaa äännettäessä painotetaan sanan väärää osaa, koko sanan merkitys voi muuttua kokonaan.

Kun oppilas on jo oppinut Chandasan, hänen tulisi aloittaa Niruktan oppiminen.

Nirutka - oppia, mitä sanat tarkoittavat.

Sen jälkeen hänen tulisi oppia Vyakaranaa, kielioppi.
Itse asiassa Vyakarana tulee ennen Niruktaa.
Vyakarana, sanskritin kieliopin oppimiseen kuluu 12 vuotta, pelkän kieliopin oppimiseen, 12 vuotta intensiivistä opiskelua, hyvin vaikea kieli.

Sanskritin kielen kieliopin oppimisen jälkeen on aloitettava Nirukta, eli on tunnettava etymologia jne.

KUN OPPILAS ON JO OPISKELLUT NIRUKTAN, VOI JO ALOITTAA VEDALAISTEN PYHIEN TEKSTIEN TUTKIMISEN.

TÄSSÄ VAIHEESSA HÄNEN ON PEREHDYTTÄVÄ KALPA VEDANGAAN UUDELLEEN.

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"


Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme? Siihen menee yli 20 vuottaa lähes tauotonta opiskelua!

Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista

koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista

Eli ennen,kun edes aloittaa tutkimuksen, menne yli 20 vuotta!

Osaako kristinuskoon pakottaja täydellisesti sanskritia? Tekoäly ei pysty ymmärtämään sanskritia, kääntää sen väärin, tutkittu ja todistettu.


"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.

NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.


PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO

HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´


Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.


Tekoälyn vastaukset Vedoista ovat vääriä


On todella hämmästyttävää, miten kaikki kommentoivat Vedoja, tietämättä niistä yhtään mitään. Myös Wikipedian raportti Vedoista on suurilta osin väärä. Mielenkiinnosta testasin Tekoälyä ja esitin erilaisia kysymyksiä Vedoista. Joka ikinen vastaus oli väärä. Jotkut vastaukset olivat suorastaan päinvastaisia kuin Vedat. Ja mitä se voisikaan tietää, koska Vedat eivät koske vain maapalloa eivätkä vain meidän maailmankaikkeuttamme, vaan kaikkia lukemattomia maailmankaikkeuksia kaikkina aikoina. Eivätkä Vedat koske ainoastaan ihmiskuntaa vaan myös muita elämänmuotoja muissa universumeissa.

Lue lisää

Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää.

Sanskritissa kielen rakenne itsessään on looginen.
Otetaan nyt esimerkiksi leksikaalinen rikkaus. Yksi leksikaalisen rikkauden ominaisuuksista on synonyymisarjan pituus. Sanskritissa monien usein käytettyjen sanojen synonyymien määrä on yksinkertaisesti huikea. Otetaan esimerkiksi sana "vesi".
Esimerkiksi sanskritin kielessä on ainakin 209 synonyymiä sanalle ”vesi”Kaikki ne kuuluvat alun perin sanskritin kieleen, eli ne eivät ole lainattuja muista kielistä.

Sanskritin kehittyneen tapausjärjestelmän ansiosta lauseen sanajärjestys voi olla lähes mikä tahansa, mikä antaa paljon enemmän mahdollisuuksia ilmaisuun ja monimutkaisten, mutta erilaisten metristen kuvioiden luomiseen runoudessa. Esimerkiksi englannissa on vain yksikkö ja monikko. Sanskritissa on kaksoissana, joka on ilmaisuvoimaisempi ja kauniimpi. Sanskritin kielen konjugaatiossa on esimerkiksi kolme menneen ajan ja kaksi tulevan ajan lajia.

Sanskritissa on paljon ihmeteltävää. Se on kieli, jossa samoilla sanoilla voi ilmaista kaksi-, kolmi- tai jopa useampia merkityksiä, tai ne voi kirjoittaa niin, että ne ovat yksiselitteisiä.

Sanskritin kieli on kieli, joka tekee kaikesta tiedettä. Nykymaailmassa ihmiset jaetaan tiedemiehiin ja runoilijoihin, fyysikoihin ja sanoittajiin. Sanskritin veda-perinteessä tällaista jakoa ei ollut.

Tosiasia on, että sama lause, säe tai mantra sanskritiksi ilmaisee monia merkityksiä OLEMASSAOLON ERI TASOILLA. Ilman avainta on mahdotonta saada selville alkuperäistä merkitystä.

Mikä tämä avain on?
Ne ovat tiettyjä peruskäsitteitä, jotka ovat periytyneet opettajalta oppilaalle pitkin oppilasperintöketjua. Nämä käsitteet muodostavat ... jonka prisman läpi teksti saa kokonaisvaltaisen merkityksen.

Anonyymi00105 kirjoitti:

Kaikki riippu myös kääntäjästä. Sanskritia on kovin vaikea kääntää.

Sanskritissa kielen rakenne itsessään on looginen.
Otetaan nyt esimerkiksi leksikaalinen rikkaus. Yksi leksikaalisen rikkauden ominaisuuksista on synonyymisarjan pituus. Sanskritissa monien usein käytettyjen sanojen synonyymien määrä on yksinkertaisesti huikea. Otetaan esimerkiksi sana "vesi".
Esimerkiksi sanskritin kielessä on ainakin 209 synonyymiä sanalle ”vesi”Kaikki ne kuuluvat alun perin sanskritin kieleen, eli ne eivät ole lainattuja muista kielistä.

Sanskritin kehittyneen tapausjärjestelmän ansiosta lauseen sanajärjestys voi olla lähes mikä tahansa, mikä antaa paljon enemmän mahdollisuuksia ilmaisuun ja monimutkaisten, mutta erilaisten metristen kuvioiden luomiseen runoudessa. Esimerkiksi englannissa on vain yksikkö ja monikko. Sanskritissa on kaksoissana, joka on ilmaisuvoimaisempi ja kauniimpi. Sanskritin kielen konjugaatiossa on esimerkiksi kolme menneen ajan ja kaksi tulevan ajan lajia.

Sanskritissa on paljon ihmeteltävää. Se on kieli, jossa samoilla sanoilla voi ilmaista kaksi-, kolmi- tai jopa useampia merkityksiä, tai ne voi kirjoittaa niin, että ne ovat yksiselitteisiä.

Sanskritin kieli on kieli, joka tekee kaikesta tiedettä. Nykymaailmassa ihmiset jaetaan tiedemiehiin ja runoilijoihin, fyysikoihin ja sanoittajiin. Sanskritin veda-perinteessä tällaista jakoa ei ollut.

Tosiasia on, että sama lause, säe tai mantra sanskritiksi ilmaisee monia merkityksiä OLEMASSAOLON ERI TASOILLA. Ilman avainta on mahdotonta saada selville alkuperäistä merkitystä.

Mikä tämä avain on?
Ne ovat tiettyjä peruskäsitteitä, jotka ovat periytyneet opettajalta oppilaalle pitkin oppilasperintöketjua. Nämä käsitteet muodostavat ... jonka prisman läpi teksti saa kokonaisvaltaisen merkityksen.

Lue lisää

Dramaturgi kirjoitti:

"Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

Päinvastoin, kristityt eivät saisi kirjoittaa tänne, koska se ei edes ole kristinuskon palsta.


"Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"


Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme?

Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista

Anonyymi00106 kirjoitti:

Dramaturgi kirjoitti:

"Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"

Päinvastoin, kristityt eivät saisi kirjoittaa tänne, koska se ei edes ole kristinuskon palsta.


"Tietokone ja tekoäly vastaavat kysymyksiisi.Turha tänne kirjoitella"


Aiotko alkaa opettaa meille omaa filosofiaamme?

Tekoäly ja wikipedia eivät voi tietää mitään Vedoista eikä "hindulaisudesta" koska ennen kuin voit edes alkaa oppia Vedoista ja hindulaisuudsta, sinun on käytävä läpi 6 edellistä vaihetta, muuten ei ymmärrä mitään Vedoista

Lue lisää

Mikä olisi parempi tapa hallita kansanjoukkoja kuin opettaa heille ikuista kidutusta? Se on toiminut; hindupalstan kristityt terroristi myös levittää tätä saatanallista ikuisen kidutusen oppia uhkailun avulla. He ovat itsekin sen opin uhreja.


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

--------------------------

Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-co

Anonyymi00107 kirjoitti:

Mikä olisi parempi tapa hallita kansanjoukkoja kuin opettaa heille ikuista kidutusta? Se on toiminut; hindupalstan kristityt terroristi myös levittää tätä saatanallista ikuisen kidutusen oppia uhkailun avulla. He ovat itsekin sen opin uhreja.


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

--------------------------

Kauheata uskoon käännyttämistä...
Anonyymi-ap
2024-08-31 10:10:58

Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

Ensin uhri kaadetaan ja sitten käännetään ja viedän luolastoon, eikä pois päästetä, ennenkuin olet maksanut lahkolle sen viimeisenkin euron.

Tulevat vielä kuolinvuoteen vierelle lukemaan pitkiä rukouksiaan salkussa valmiiksi painetut testamenttilomakkeet..


https://www.nwpastorate.org.uk/wp-co

Lue lisää

Yksikään uskonnollinen perinne ei voi perustellusti väittää omistavansa yksinoikeuden kaikkeen henkiseen totuuteen. Tällainen vaatimus edellyttäisi täydellistä tietoa todellisuuden koko laajuudesta, ihmiskunnan historiasta, tietoisuuden kehityksestä sekä Jumalan tai Absoluutin toiminnasta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Koska yksittäinen ihminen tai yhteisö ei voi osoittaa hallitsevansa tällaista kokonaisnäkemystä, ehdoton väite omasta yksinoikeudesta totuuteen perustuu usein enemmän uskoon omaan erinomaisuuteen kuin todelliseen tietoon.
Kun uskonnollinen yhteisö alkaa pitää itseään ainoana pelastuksen, totuuden tai jumalallisen ilmoituksen haltijana, syntyy helposti dogmatismi. Dogmatismi ei tarkoita vahvaa vakaumusta sinänsä, vaan kyvyttömyyttä tunnistaa, että todellisuus voi olla laajempi kuin oma käsitteellinen järjestelmämme. Historia osoittaa, että juuri tällaiset yksinoikeusvaatimukset ovat usein synnyttäneet uskonnollisia konflikteja, vainoja ja vastakkainasetteluja. Mitä kapeammaksi ihmisen maailmankuva muodostuu, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää muiden ihmisten kokemuksia, näkemyksiä ja henkisiä pyrkimyksiä.
Vedalaisesta näkökulmasta katsottuna ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla. Jokainen yksilö lähestyy totuutta omien kykyjensä, kokemustensa, kulttuurinsa ja sisäisen kehitysvaiheensa kautta. Tämän vuoksi myös uskonnolliset opetukset ilmenevät erilaisina. Se, mikä yhdelle ihmiselle on syvällinen metafyysinen opetus, voi toiselle olla käsittämätöntä. Vastaavasti yksinkertainen moraalinen opetus voi olla välttämätön lähtökohta henkilölle, joka ei vielä kykene vastaanottamaan syvällisempiä filosofisia näkemyksiä.
Tässä mielessä ihmisen uskonto kuvastaa usein hänen senhetkistä tietoisuuden tasoaan. Jos uskonnollinen ymmärrys on yksinkertainen tai alkeellinen, se ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Jokainen oppiminen alkaa perustasolta. Lapsi opettelee ensin kirjaimet ennen kuin hän kykenee lukemaan kirjallisuutta tai tutkimaan filosofiaa. Samalla tavoin henkinen kehitys etenee vaiheittain. Se, mikä tänään näyttää rajalliselta, voi toimia perustana syvemmälle ymmärrykselle tulevaisuudessa.
Ongelma syntyy silloin, kun väliaikainen kehitysvaihe julistetaan lopulliseksi päämääräksi. Kun ihminen kiinnittyy omaan käsitykseensä niin voimakkaasti, ettei hän enää ole valmis oppimaan tai tutkimaan syvempiä merkityksiä, kehitys pysähtyy. Dogmatismi muuttaa uskonnon välineestä päämääräksi. Sen sijaan että uskonto auttaisi ihmistä laajentamaan tietoisuuttaan, siitä tulee järjestelmä, joka rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan kasvaa.
Tästä syystä lähes jokaisen uskonnollisen perinteen piirissä voidaan havaita kaksi erilaista lähestymistapaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka pyrkivät ymmärtämään opetusten sisäisen, symbolisen ja syvällisen merkityksen. He eivät tyydy ulkoisiin muotoihin, rituaaleihin tai kirjaimellisiin tulkintoihin, vaan etsivät niiden taustalla olevia periaatteita ja kokemuksellista totuutta. Toiseen ryhmään kuuluvat ne, joiden suhde uskontoon jää pääasiassa ulkoiselle tasolle. He voivat tuntea opinkappaleet, rituaalit ja perinteet, mutta eivät välttämättä tavoita niiden syvempää tarkoitusta.
Sama ero löytyy kaikista suurista uskonnollisista traditioista. On niitä, jotka näkevät pyhissä teksteissä kirjaimia, ja niitä, jotka pyrkivät näkemään niiden merkityksen. On niitä, jotka tarkastelevat uskontoa identiteettinä, ja niitä, jotka käyttävät sitä tietoisuuden muuttamisen välineenä. Ulkoinen uskonto voi erottaa ihmisiä toisistaan, mutta sisäinen ymmärrys pyrkii näkemään sen yhteisen perustan, joka ilmenee erilaisissa kulttuureissa ja erilaisina opetuksina.
Tämän näkemyksen mukaan uskonnon todellinen arvo ei määräydy sen perusteella, kuinka voimakkaasti ihminen puolustaa omaa perinnettään, vaan sen perusteella, kuinka paljon hänen tietoisuutensa, myötätuntonsa, viisautensa ja kykynsä ymmärtää todellisuutta ovat kehittyneet. Uskonto on silloin väline sisäiseen kasvuun eikä päämäärä sinänsä.

Vedalaisen perinteen mukaan jokainen elävä olento etenee pitkän kehitysprosessin kautta. Tietoisuus kasvaa vähitellen kokemusten, tekojen ja oppimisen myötä. Siksi ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla. Se, mikä yhdelle ihmiselle on itsestään selvää, voi toiselle olla vielä käsittämätöntä. Tästä syystä myös opetusten on oltava erilaisia eri ihmisille ja eri kehitysvaiheissa oleville yhteisöille.

Anonyymi00108 kirjoitti:

Yksikään uskonnollinen perinne ei voi perustellusti väittää omistavansa yksinoikeuden kaikkeen henkiseen totuuteen. Tällainen vaatimus edellyttäisi täydellistä tietoa todellisuuden koko laajuudesta, ihmiskunnan historiasta, tietoisuuden kehityksestä sekä Jumalan tai Absoluutin toiminnasta kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa. Koska yksittäinen ihminen tai yhteisö ei voi osoittaa hallitsevansa tällaista kokonaisnäkemystä, ehdoton väite omasta yksinoikeudesta totuuteen perustuu usein enemmän uskoon omaan erinomaisuuteen kuin todelliseen tietoon.
Kun uskonnollinen yhteisö alkaa pitää itseään ainoana pelastuksen, totuuden tai jumalallisen ilmoituksen haltijana, syntyy helposti dogmatismi. Dogmatismi ei tarkoita vahvaa vakaumusta sinänsä, vaan kyvyttömyyttä tunnistaa, että todellisuus voi olla laajempi kuin oma käsitteellinen järjestelmämme. Historia osoittaa, että juuri tällaiset yksinoikeusvaatimukset ovat usein synnyttäneet uskonnollisia konflikteja, vainoja ja vastakkainasetteluja. Mitä kapeammaksi ihmisen maailmankuva muodostuu, sitä vaikeammaksi käy ymmärtää muiden ihmisten kokemuksia, näkemyksiä ja henkisiä pyrkimyksiä.
Vedalaisesta näkökulmasta katsottuna ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla. Jokainen yksilö lähestyy totuutta omien kykyjensä, kokemustensa, kulttuurinsa ja sisäisen kehitysvaiheensa kautta. Tämän vuoksi myös uskonnolliset opetukset ilmenevät erilaisina. Se, mikä yhdelle ihmiselle on syvällinen metafyysinen opetus, voi toiselle olla käsittämätöntä. Vastaavasti yksinkertainen moraalinen opetus voi olla välttämätön lähtökohta henkilölle, joka ei vielä kykene vastaanottamaan syvällisempiä filosofisia näkemyksiä.
Tässä mielessä ihmisen uskonto kuvastaa usein hänen senhetkistä tietoisuuden tasoaan. Jos uskonnollinen ymmärrys on yksinkertainen tai alkeellinen, se ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Jokainen oppiminen alkaa perustasolta. Lapsi opettelee ensin kirjaimet ennen kuin hän kykenee lukemaan kirjallisuutta tai tutkimaan filosofiaa. Samalla tavoin henkinen kehitys etenee vaiheittain. Se, mikä tänään näyttää rajalliselta, voi toimia perustana syvemmälle ymmärrykselle tulevaisuudessa.
Ongelma syntyy silloin, kun väliaikainen kehitysvaihe julistetaan lopulliseksi päämääräksi. Kun ihminen kiinnittyy omaan käsitykseensä niin voimakkaasti, ettei hän enää ole valmis oppimaan tai tutkimaan syvempiä merkityksiä, kehitys pysähtyy. Dogmatismi muuttaa uskonnon välineestä päämääräksi. Sen sijaan että uskonto auttaisi ihmistä laajentamaan tietoisuuttaan, siitä tulee järjestelmä, joka rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan kasvaa.
Tästä syystä lähes jokaisen uskonnollisen perinteen piirissä voidaan havaita kaksi erilaista lähestymistapaa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka pyrkivät ymmärtämään opetusten sisäisen, symbolisen ja syvällisen merkityksen. He eivät tyydy ulkoisiin muotoihin, rituaaleihin tai kirjaimellisiin tulkintoihin, vaan etsivät niiden taustalla olevia periaatteita ja kokemuksellista totuutta. Toiseen ryhmään kuuluvat ne, joiden suhde uskontoon jää pääasiassa ulkoiselle tasolle. He voivat tuntea opinkappaleet, rituaalit ja perinteet, mutta eivät välttämättä tavoita niiden syvempää tarkoitusta.
Sama ero löytyy kaikista suurista uskonnollisista traditioista. On niitä, jotka näkevät pyhissä teksteissä kirjaimia, ja niitä, jotka pyrkivät näkemään niiden merkityksen. On niitä, jotka tarkastelevat uskontoa identiteettinä, ja niitä, jotka käyttävät sitä tietoisuuden muuttamisen välineenä. Ulkoinen uskonto voi erottaa ihmisiä toisistaan, mutta sisäinen ymmärrys pyrkii näkemään sen yhteisen perustan, joka ilmenee erilaisissa kulttuureissa ja erilaisina opetuksina.
Tämän näkemyksen mukaan uskonnon todellinen arvo ei määräydy sen perusteella, kuinka voimakkaasti ihminen puolustaa omaa perinnettään, vaan sen perusteella, kuinka paljon hänen tietoisuutensa, myötätuntonsa, viisautensa ja kykynsä ymmärtää todellisuutta ovat kehittyneet. Uskonto on silloin väline sisäiseen kasvuun eikä päämäärä sinänsä.

Vedalaisen perinteen mukaan jokainen elävä olento etenee pitkän kehitysprosessin kautta. Tietoisuus kasvaa vähitellen kokemusten, tekojen ja oppimisen myötä. Siksi ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla. Se, mikä yhdelle ihmiselle on itsestään selvää, voi toiselle olla vielä käsittämätöntä. Tästä syystä myös opetusten on oltava erilaisia eri ihmisille ja eri kehitysvaiheissa oleville yhteisöille.

Lue lisää

Vastuu kasvaa tietoisuuden mukana. Mitä enemmän ihminen ymmärtää tekojensa seurauksia, sitä suurempi vastuu hänellä on niiden vaikutuksista. Tämän vuoksi moraalisia ja karmallisia seurauksia ei tarkastella ainoastaan tekojen ulkoisen muodon perusteella, vaan myös tietoisuuden, aikomusten ja ymmärryksen perusteella.
Tästä näkökulmasta katsottuna uskonnolliset opetukset eivät ole välttämättä keskenään ristiriitaisia, vaan ne voivat olla suunnattuja erilaisille ihmisille erilaisissa olosuhteissa. Jollekin ihmiselle uskonto merkitsee ensisijaisesti moraalisten sääntöjen opettelua. Toiselle se merkitsee filosofista pohdintaa. Kolmannelle se merkitsee rakkauden, palvelun ja Jumalasuhteen syventämistä. Samalla tavoin kuin koulutuksessa on alkeis-, keski- ja korkeampia tasoja, myös henkisessä elämässä voidaan nähdä erilaisia kehitysvaiheita.

Tämän vuoksi vedalainen perinne ei yleensä korosta ajatusta, että kaikki ihmiset olisivat velvollisia omaksumaan täsmälleen saman uskonnollisen muodon tai harjoituksen. Olennaisempaa on se, auttaako jokin opetus ihmistä kehittymään seuraavaan vaiheeseen omalla polullaan.
Paramparamme filosofiassa uskonnon korkein tarkoitus ei ole taivaallisten nautintojen saavuttaminen eikä rangaistuksen välttäminen. Tällaiset motiivit voidaan nähdä henkisen kehityksen alkuvaiheina.

Anonyymi00109 kirjoitti:

Vastuu kasvaa tietoisuuden mukana. Mitä enemmän ihminen ymmärtää tekojensa seurauksia, sitä suurempi vastuu hänellä on niiden vaikutuksista. Tämän vuoksi moraalisia ja karmallisia seurauksia ei tarkastella ainoastaan tekojen ulkoisen muodon perusteella, vaan myös tietoisuuden, aikomusten ja ymmärryksen perusteella.
Tästä näkökulmasta katsottuna uskonnolliset opetukset eivät ole välttämättä keskenään ristiriitaisia, vaan ne voivat olla suunnattuja erilaisille ihmisille erilaisissa olosuhteissa. Jollekin ihmiselle uskonto merkitsee ensisijaisesti moraalisten sääntöjen opettelua. Toiselle se merkitsee filosofista pohdintaa. Kolmannelle se merkitsee rakkauden, palvelun ja Jumalasuhteen syventämistä. Samalla tavoin kuin koulutuksessa on alkeis-, keski- ja korkeampia tasoja, myös henkisessä elämässä voidaan nähdä erilaisia kehitysvaiheita.

Tämän vuoksi vedalainen perinne ei yleensä korosta ajatusta, että kaikki ihmiset olisivat velvollisia omaksumaan täsmälleen saman uskonnollisen muodon tai harjoituksen. Olennaisempaa on se, auttaako jokin opetus ihmistä kehittymään seuraavaan vaiheeseen omalla polullaan.
Paramparamme filosofiassa uskonnon korkein tarkoitus ei ole taivaallisten nautintojen saavuttaminen eikä rangaistuksen välttäminen. Tällaiset motiivit voidaan nähdä henkisen kehityksen alkuvaiheina.

Lue lisää

Kysyit:

"onko hindu tieto täydellistä, tutkittua kokonaan?

lisääkö luonnontiede uutta vanhaan tietoon?

soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?
saako hän keksiä uutta tai soveltaa vanhan vain?

luoko luonnontiede paineita hindun opeille?
kun vertaa kristinuskon paineille, jota luonnontiede synnytti"


Vastaus:

"luoko luonnontiede paineita hindun opeille?
kun vertaa kristinuskon paineille, jota luonnontiede synnytti"

Ei minkäänlaisia paineita.
Olemme myös siinä mielessä erilaisia, ettemme ole koskaan edes väittäneet, että vain meidän polkumme on ainoa oikea.
Toisin kuin kristinuskossa, emme pakota ketään uskomaan mitään. Jokaisen oma asia on, uskooko mihinkään vai ei, kun kerran mitään pelastettavaa ei edes ole.

"Saako hän keksiä uutta vai ainoastaan soveltaa vanhaa?"
Kyllä, hän voi olla luova, kehittää uusia sovelluksia ja esittää uusia oivalluksia, koska kaikki tieto on perimmäisessä mielessä jo Vedoissa läsnä, vaikka sitä ei aina ilmaista samoilla käsitteillä tai termeillä kuin nykyään. Siksi uudet ideat ovat vain olemassa olevan tiedon uusia sovelluksina tai ilmentyminä, eivät edes esiinny täysin uutena tietona.

Veda ei ole pelkästään kokoelma muinaisia tekstejä, vaan kaiken tiedon alkuperäinen lähde (sarva-jñāna-maya). Siksi uudet tieteelliset löydöt eivät lainkiaan kumoa Vedaa, vaan voivat korkeintaan vahvistaa, havainnollistaa tai auttaa ymmärtämään sitä, mitä Veda on jo ilmaissut omalla kielellään ja omilla käsitteillään.
"Saako hän keksiä uutta vai ainoastaan soveltaa vanhaa?"

Saa.

Vedalaisen epistemologian mukaan todellinen tieto on ikuista. Ihminen ei varsinaisesti luo uutta tietoa, vaan löytää tai palauttaa mieleensä sellaista, mikä on aina ollut olemassa. Tieteelliset löydöt ovat tässä mielessä uusia ihmiselle, mutta eivät todellisuudelle itselleen. Veda nähdään tämän ikuisen tiedon ilmoitettuna lähteenä, minkä vuoksi uusia havaintoja voidaan pitää saman totuuden myöhempinä ilmentyminä tai sovelluksina.
"Soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?"

Oppinut bhakta ei ole sidottu pelkkään vanhan toistamiseen. Hän voi kehittää uusia selitysmalleja, sovelluksia ja opetustapoja, kunhan ne ovat sopusoinnussa vedalaisen tiedon periaatteiden kanssa. Luovuus ei tarkoita totuuden muuttamista, vaan ikuisen tiedon ilmaisemista tavalla, joka puhuttelee kulloistakin aikaa, kulttuuria ja ymmärrystä.
Veda on apauruṣeya, minkä vuoksi se jo sisältää kaiken todellista tietoa koskevan perustan. Tieto ei synny ontologisesti (olemassaolon tasolla) uutena, vaan tulee vähitellen ihmisen tietoisuuteen epistemologisen (tiedon saavuttamista koskevan) prosessin kautta. Tieteelliset löydöt eivät siis luo uusia luonnonlakeja tai totuuksia, vaan empiirisesti (havaintoon ja kokeeseen perustuen) paljastavat sellaisia rakenteita ja periaatteita, jotka ovat aina olleet olemassa.
"Soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?"

Paramparamme filosofiassa todellisuus nähdään objektiivisena ja järjestyneenä systeeminä, jota ylläpitää ṛta (universaali järjestys) ja dharma (todellisuuden sisäinen laki ja tarkoituksenmukainen järjestys). Moderni tiede tutkii tätä järjestystä induktiivisella (havaintojen pohjalta yleistävällä), deduktiivisella (yleisestä yksittäiseen päättelevällä) ja hypoteettis-deduktiivisella (hypoteesien testaamiseen perustuvalla) menetelmällä. Vedalaisen näkemyksen mukaan nämä menetelmät eivät luo totuutta, vaan ainoastaan lähestyvät sitä asteittain.

Tästä syystä oppinut bhakta voi soveltaa vedalaista tietoa uusiin tilanteisiin, kehittää uusia käsitteellisiä malleja (teoreettisia jäsennyksiä), analogioita (vastaavuuksia), pedagogisia menetelmiä (opetustapoja) ja jopa uusia teknologisia sovelluksia, kunhan ne säilyttävät epistemisen koherenssin (sisäisen tiedollisen johdonmukaisuuden) śāstran jne. kanssa. Luovuus ei tällöin merkitse uusien absoluuttisten totuuksien tuottamista, vaan ikuisen tiedon kontekstualisointia (sovittamista uuteen historialliseen, kulttuuriseen tai tieteelliseen kontekstiin) ja hermeneuttista (tulkinnallista) syventämistä.

Vedalaisesta näkökulmasta kaikki autenttinen tiede on viime kädessä todellisuuden järjestyksen dekoodaamista (rakenteen ja lainalaisuuksien paljastamista), ei sen keksimistä. Tässä mielessä tieteellinen innovaatio voidaan ymmärtää heuristisena (uutta oivallusta synnyttävänä) prosessina, jossa aiemmin implisiittinen (piilevä) tieto muuttuu eksplisiittiseksi (selkeästi ilmaistavaksi). Vedan katsotaan sisältävän tämän tiedon siemenmuodossa (bīja-rūpa), kun taas ihmiskunnan tutkimus avaa sitä vähitellen historiallisessa ajassa.
Kaikki uusi on vain vanhaa, joka on jo kauan sitten unohdettu.

Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.


”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

Anonyymi00110 kirjoitti:

Kysyit:

"onko hindu tieto täydellistä, tutkittua kokonaan?

lisääkö luonnontiede uutta vanhaan tietoon?

soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?
saako hän keksiä uutta tai soveltaa vanhan vain?

luoko luonnontiede paineita hindun opeille?
kun vertaa kristinuskon paineille, jota luonnontiede synnytti"


Vastaus:

"luoko luonnontiede paineita hindun opeille?
kun vertaa kristinuskon paineille, jota luonnontiede synnytti"

Ei minkäänlaisia paineita.
Olemme myös siinä mielessä erilaisia, ettemme ole koskaan edes väittäneet, että vain meidän polkumme on ainoa oikea.
Toisin kuin kristinuskossa, emme pakota ketään uskomaan mitään. Jokaisen oma asia on, uskooko mihinkään vai ei, kun kerran mitään pelastettavaa ei edes ole.

"Saako hän keksiä uutta vai ainoastaan soveltaa vanhaa?"
Kyllä, hän voi olla luova, kehittää uusia sovelluksia ja esittää uusia oivalluksia, koska kaikki tieto on perimmäisessä mielessä jo Vedoissa läsnä, vaikka sitä ei aina ilmaista samoilla käsitteillä tai termeillä kuin nykyään. Siksi uudet ideat ovat vain olemassa olevan tiedon uusia sovelluksina tai ilmentyminä, eivät edes esiinny täysin uutena tietona.

Veda ei ole pelkästään kokoelma muinaisia tekstejä, vaan kaiken tiedon alkuperäinen lähde (sarva-jñāna-maya). Siksi uudet tieteelliset löydöt eivät lainkiaan kumoa Vedaa, vaan voivat korkeintaan vahvistaa, havainnollistaa tai auttaa ymmärtämään sitä, mitä Veda on jo ilmaissut omalla kielellään ja omilla käsitteillään.
"Saako hän keksiä uutta vai ainoastaan soveltaa vanhaa?"

Saa.

Vedalaisen epistemologian mukaan todellinen tieto on ikuista. Ihminen ei varsinaisesti luo uutta tietoa, vaan löytää tai palauttaa mieleensä sellaista, mikä on aina ollut olemassa. Tieteelliset löydöt ovat tässä mielessä uusia ihmiselle, mutta eivät todellisuudelle itselleen. Veda nähdään tämän ikuisen tiedon ilmoitettuna lähteenä, minkä vuoksi uusia havaintoja voidaan pitää saman totuuden myöhempinä ilmentyminä tai sovelluksina.
"Soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?"

Oppinut bhakta ei ole sidottu pelkkään vanhan toistamiseen. Hän voi kehittää uusia selitysmalleja, sovelluksia ja opetustapoja, kunhan ne ovat sopusoinnussa vedalaisen tiedon periaatteiden kanssa. Luovuus ei tarkoita totuuden muuttamista, vaan ikuisen tiedon ilmaisemista tavalla, joka puhuttelee kulloistakin aikaa, kulttuuria ja ymmärrystä.
Veda on apauruṣeya, minkä vuoksi se jo sisältää kaiken todellista tietoa koskevan perustan. Tieto ei synny ontologisesti (olemassaolon tasolla) uutena, vaan tulee vähitellen ihmisen tietoisuuteen epistemologisen (tiedon saavuttamista koskevan) prosessin kautta. Tieteelliset löydöt eivät siis luo uusia luonnonlakeja tai totuuksia, vaan empiirisesti (havaintoon ja kokeeseen perustuen) paljastavat sellaisia rakenteita ja periaatteita, jotka ovat aina olleet olemassa.
"Soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?"

Paramparamme filosofiassa todellisuus nähdään objektiivisena ja järjestyneenä systeeminä, jota ylläpitää ṛta (universaali järjestys) ja dharma (todellisuuden sisäinen laki ja tarkoituksenmukainen järjestys). Moderni tiede tutkii tätä järjestystä induktiivisella (havaintojen pohjalta yleistävällä), deduktiivisella (yleisestä yksittäiseen päättelevällä) ja hypoteettis-deduktiivisella (hypoteesien testaamiseen perustuvalla) menetelmällä. Vedalaisen näkemyksen mukaan nämä menetelmät eivät luo totuutta, vaan ainoastaan lähestyvät sitä asteittain.

Tästä syystä oppinut bhakta voi soveltaa vedalaista tietoa uusiin tilanteisiin, kehittää uusia käsitteellisiä malleja (teoreettisia jäsennyksiä), analogioita (vastaavuuksia), pedagogisia menetelmiä (opetustapoja) ja jopa uusia teknologisia sovelluksia, kunhan ne säilyttävät epistemisen koherenssin (sisäisen tiedollisen johdonmukaisuuden) śāstran jne. kanssa. Luovuus ei tällöin merkitse uusien absoluuttisten totuuksien tuottamista, vaan ikuisen tiedon kontekstualisointia (sovittamista uuteen historialliseen, kulttuuriseen tai tieteelliseen kontekstiin) ja hermeneuttista (tulkinnallista) syventämistä.

Vedalaisesta näkökulmasta kaikki autenttinen tiede on viime kädessä todellisuuden järjestyksen dekoodaamista (rakenteen ja lainalaisuuksien paljastamista), ei sen keksimistä. Tässä mielessä tieteellinen innovaatio voidaan ymmärtää heuristisena (uutta oivallusta synnyttävänä) prosessina, jossa aiemmin implisiittinen (piilevä) tieto muuttuu eksplisiittiseksi (selkeästi ilmaistavaksi). Vedan katsotaan sisältävän tämän tiedon siemenmuodossa (bīja-rūpa), kun taas ihmiskunnan tutkimus avaa sitä vähitellen historiallisessa ajassa.
Kaikki uusi on vain vanhaa, joka on jo kauan sitten unohdettu.

Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.


”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

Lue lisää

Sielusta on kiistelty toistuvasti: onko se olemassa ja millä tavoin? ...on jopa väitelty siitä, onko eläimillä sielu. René Descartes esimerkiksi kutsui eläviä olentoja mekaanisiksi järjestelmiksi. On myös käyty keskusteluja siitä, onko naisilla sielu.

... vuonna 585 pidettiin pieni piispojen kokous, jossa pohdittiin, onko naisilla sielu. Yhden äänen enemmistöllä voitti näkemys, että naisilla on sielu. Voimme pitää tätä iloisena tapahtumana.

Kun puhe siirtyy kasveihin, epäilykset ovat vielä suurempia. Tiedämme kuitenkin, että kasvit reagoivat ympäristöönsä: ne kurottuvat kohti valoa ja niin edelleen. Siksi vedat sanovat, että siellä missä on havaittavissa tietoisuuden ja elämän merkkejä, siellä on myös sielu.

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Vedisen maailmankuvan mukaan sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

(S. Prabhun luennosta, eri paikoista. Käännösvirheet suomen kielellä.

S. Prabhu- on filosofi ja orientalistisen tutkimuksen asiantuntija, professori. Hänen keskeisiä tutkimusalojaan ovat indoeurooppalaisten sivilisaatio, vedinen kulttuuri ja maailmankuva sekä kulttuurien keskinäinen vuorovaikutus. Luennoillaan hän esittää monipuolista havainnollistavaa aineistoa, hypoteesien tarkastelusta ja päätyen jälleensyntymisoppiin maailman uskonnoissa. Muinainen vedinen kulttuuria - kaikkien maapallon kulttuurien perusta.)

Pahuus, joka tunkeutuu uskonnolliseen sfääriin, ilmenee suvaitsemattomuutena. Juuri näin se voidaan tunnistaa, vaikka se peittäisikin itsensä uskonnollisella kielenkäytöllä.

Mikä on suvaitsemattomuuden vaara?

Jakaessaan Jumalan keskenään, repimällä Hänet palasiksi, uskonnot ikään kuin antavat ymmärtää kaikille maan ihmisille, että Yhtä Jumalaa ei ole, että ainoa ”yksi jumala”, joka hallitsee kaikkialla, on raha ja vahvojen valta. Joten uskonnot, saarnaten ”ainoaa oikeaa tietä” (siinä mielessä, että kaikki muut tiet ovat vääriä), ovat itse asiassa jumalattomuuden levittäjiä.

Kun kaksi aidosti uskovista ihmistä eri uskonnoista kohtaavat, he ymmärtävät toisiaan erinomaisesti ja pitävät toisiaan veljinä.

Vaikka he suhtautuvat Jumalaan omalla tavallaan, he ymmärtävät Hänen eri ilmentymiään ja ominaisuuksiaan.

Ne, jotka uskonnon varjolla harjoittavat ahneutta, yrittävät aina julistaa Jumalan oman uskontonsa omaisuudeksi vahvistaakseen valtaansa tässä maailmassa.

Anonyymi00113 kirjoitti:

Pahuus, joka tunkeutuu uskonnolliseen sfääriin, ilmenee suvaitsemattomuutena. Juuri näin se voidaan tunnistaa, vaikka se peittäisikin itsensä uskonnollisella kielenkäytöllä.

Mikä on suvaitsemattomuuden vaara?

Jakaessaan Jumalan keskenään, repimällä Hänet palasiksi, uskonnot ikään kuin antavat ymmärtää kaikille maan ihmisille, että Yhtä Jumalaa ei ole, että ainoa ”yksi jumala”, joka hallitsee kaikkialla, on raha ja vahvojen valta. Joten uskonnot, saarnaten ”ainoaa oikeaa tietä” (siinä mielessä, että kaikki muut tiet ovat vääriä), ovat itse asiassa jumalattomuuden levittäjiä.

Kun kaksi aidosti uskovista ihmistä eri uskonnoista kohtaavat, he ymmärtävät toisiaan erinomaisesti ja pitävät toisiaan veljinä.

Vaikka he suhtautuvat Jumalaan omalla tavallaan, he ymmärtävät Hänen eri ilmentymiään ja ominaisuuksiaan.

Ne, jotka uskonnon varjolla harjoittavat ahneutta, yrittävät aina julistaa Jumalan oman uskontonsa omaisuudeksi vahvistaakseen valtaansa tässä maailmassa.

Lue lisää

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, eivät ole vielä tulleet todellisiksi ihmisiksi; vaikka heillä onkin ihmiskeho, he ovat kaksijalkaisia eläimiä, joiden tietoisuuden taso on hyvin alhainen.

Anonyymi00114 kirjoitti:

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, eivät ole vielä tulleet todellisiksi ihmisiksi; vaikka heillä onkin ihmiskeho, he ovat kaksijalkaisia eläimiä, joiden tietoisuuden taso on hyvin alhainen.

Lue lisää

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, eivät ole vielä tulleet todellisiksi ihmisiksi; vaikka heillä onkin ihmiskeho, he ovat kaksijalkaisia eläimiä, joiden tietoisuuden taso on hyvin alhainen.


Ihmiskeho antaa olennolle ainutlaatuisen mahdollisuuden itsensä tutkimiseen. Sanskritin perinteessä sanotaan, että pelkkä ihmisen ulkoinen muoto ei vielä tarkoita korkeaa ihmisyyttä. Jos olento käyttää elämäänsä vain syömiseen, nukkumiseen, lisääntymiseen ja oman aseman puolustamiseen, hän toimii tietoisuuden alimmalla tasolla. Tällaista voidaan kuvata sanalla **dvipada-paśu** (द्विपद-पशु), ”kaksijalkainen eläin”. Ilmaus ei tarkoita, että ihmisen arvo katoaisi, vaan että hänen tietoisuutensa ei ole vielä kehittynyt sille tasolle, johon ihmiselämä antaa mahdollisuuden.

Ihmiselämä on harvinainen tilaisuus, koska ihmisellä on kyky kysyä olemassaolon perimmäisiä kysymyksiä: ”Kuka minä olen? Mikä on tietoisuuden alkuperä? Miksi koen kärsimystä ja tyytymättömyyttä, vaikka saavutan haluamiani asioita?” Eläin toimii pääasiassa luonnollisten viettien ohjaamana, mutta ihmisellä on mahdollisuus tarkastella omia halujaan ja ylittää pelkkä vaistojen seuraaminen.

Aineellinen elämä perustuu samaistumiseen väliaikaisen kehon ja mielen kanssa. Kun tietoisuus unohtaa oman syvemmän luonteensa, se joutuu toistuvien kokemusten ja seurausten ketjuun (*saṁsāra*). Tätä ei nähdä ikuisena kostona, vaan seurauksena tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta.

Karma tarkoittaa tässä näkökulmassa luonnollista syyn ja seurauksen lakia: jokainen teko, ajatus ja halu muokkaa tietoisuutta ja tulevia kokemuksia. Samalla ihmisellä on mahdollisuus muuttaa suuntaansa kehittämällä viisautta, myötätuntoa, itsekuria ja korkeampaa tietoisuutta.

Siksi suurin tragedia ei ole jokin ulkoinen rangaistus, vaan se, että ikuinen tietoisuuden olento käyttää arvokkaan ihmiselämänsä pelkästään alempien halujen tyydyttämiseen eikä koskaan tutki omaa todellista luontoaan. Todellinen ihmisyys tarkoittaa tietoisuuden kasvua: siirtymistä pelkästä selviytymisestä kohti ymmärrystä, vapautta ja rakkaudellista yhteyttä kaiken olemassa olevan kanssa.

Ihmiset eivät ole aina valmiita vastaanottamaan tällaista tietoa.
Tätä voidaan havainnollistaa vertauksella: miksi siemenet eivät kasva kivillä? Ei siksi, että siemen olisi väärä, vaan siksi, että maa ei ole sopiva.

Samalla tavalla tieto on kuin siemen, joka tarvitsee vastaanottavan ”maaperän” — eli sydämen tilan, uskon ja tietoisuuden.

Ihmisen sydän voi kovettua elämän kokemusten, väärän seuran tai kielteisten vaikutteiden vuoksi. Tällöin se ei helposti vastaanota syvällistä tietoa.

Anonyymi00117 kirjoitti:

Ihmiset eivät ole aina valmiita vastaanottamaan tällaista tietoa.
Tätä voidaan havainnollistaa vertauksella: miksi siemenet eivät kasva kivillä? Ei siksi, että siemen olisi väärä, vaan siksi, että maa ei ole sopiva.

Samalla tavalla tieto on kuin siemen, joka tarvitsee vastaanottavan ”maaperän” — eli sydämen tilan, uskon ja tietoisuuden.

Ihmisen sydän voi kovettua elämän kokemusten, väärän seuran tai kielteisten vaikutteiden vuoksi. Tällöin se ei helposti vastaanota syvällistä tietoa.

Lue lisää

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?
Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.

Anonyymi00118 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.
Korkein voima ilmenisi pikemminkin kykynä pidättäytyä voimansa käytöstä silloin, kun sen käyttö olisi helppoa. Todellinen kaikkivaltius näkyisi kärsivällisyydessä, armossa ja vapauden antamisessa – siinä, että rajalliselle olennolle annetaan mahdollisuus kasvaa, erehtyä ja löytää totuus omasta tahdostaan. Sellainen voima ei vähene lempeydestä, vaan juuri lempeys paljastaa sen varmuuden omasta suuruudestaan.
Siksi voidaan kysyä: voiko kaikkivoipa todella tarvita pelon ylläpitämää kunnioitusta? Jos kunnioitus perustuu yksin pelkoon, se ei ole vapaasti annettua, vaan pakon synnyttämää. Aito kunnioitus syntyy vasta silloin, kun olento tunnistaa suuruuden, joka ei nöyryytä vaan kohottaa, joka ei pakota vaan kutsuu, joka ei murskaa heikkoutta vaan kantaa sitä. Sellainen suuruus ei vaadi pelkoa – se herättää luottamusta.

Jos kaikkivaltius todella tarvitsee pelkoa säilyttääkseen arvovaltansa, sen asema näyttää olevan yllättävän hauras. Kaikkivaltias, joka joutuu turvautumaan uhkauksiin pitääkseen luotunsa kuuliaisina, muistuttaa vähemmän ääretöntä viisautta ja enemmän epävarmaa hallitsijaa, joka ripustaa joka kadunkulmaan kyltin: "Rakasta minua – tai kadut sitä ikuisesti." On vaikea nähdä, miten tällainen asetelma olisi osoitus rajattomasta suuruudesta. Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan.
Onhan se toki vaikuttavaa voittaa taistelussa vastustaja, jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta puolustautua. Mikä sankariteko! Ääretön voima murskaa rajallisen olennon ja odottaa sitten aplodeja. Se on suunnilleen yhtä kunniakasta kuin aikuinen julistautuisi nyrkkeilyn maailmanmestariksi voitettuaan taaperon. Jos tämä on kaikkivaltiuden korkein näytös, rima on asetettu hämmästyttävän matalalle.
Vielä erikoisemmaksi asia muuttuu, kun sama kaikkivaltius ilmoittaa olevansa rakkaus itse. Sanoma kuuluu suunnilleen näin: "Rakastan sinua ehdoitta. Sinulla on vapaa tahto. Voit valita itse. Mutta jos valitset väärin, sinua kidutetaan ikuisesti." Tällainen "vapaus" muistuttaa enemmän kiristäjän tarjousta kuin rakastavan vanhemman kutsua. Valinta on vapaa aivan samalla tavalla kuin lompakon luovuttaminen ryöstäjälle on vapaaehtoista – teknisesti vaihtoehtoja on, mutta niiden seuraukset tekevät valinnasta näennäisen.
Jos kaikkivaltias todella on kaikkivaltias, miksi hänen täytyy hallita pelolla? Miksi ääretön tarvitsee rajallisen olennon pelkäämään itseään? Eikö täydellisen olennon pitäisi kyetä herättämään kunnioitusta ilman uhkauksia? Vai onko kaikkivaltiuden itseluottamus niin horjuva, että sitä täytyy tukea ikuisen rangaistuksen varoituskylteillä?
Todellinen voima ei huuda. Se ei uhkaile. Se ei tarvitse kidutuskammiota vakuuttaakseen olevansa oikeassa. Vain epävarmuus tarvitsee pakkoa, ja vain auktoriteetti, joka pelkää menettävänsä otteensa, joutuu muistuttamaan jatkuvasti seurauksista.
Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.

Lue lisää

Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.
Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.

Anonyymi00119 kirjoitti:

Ehkä juuri siinä on suurin paradoksi: mitä enemmän kaikkivaltius tarvitsee pelkoa, sitä vähemmän se näyttää kaikkivaltiaalta. Todellinen suuruus ei tarvitse helvettiä tuekseen. Jos rakkaus on todella ääretöntä, sen ei pitäisi tarvita rinnalleen ikuista kidutusta uskottavuutensa takaamiseksi. Muuten rakkaus alkaa näyttää yllättävän paljon suojelurahavaatimukselta kosmisessa mittakaavassa.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Sillä aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan. Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra.
Tästä nousee vielä häiritsevämpi kysymys: entä jos ongelma ei olekaan ihmisessä vaan siinä kuvassa, joka kaikkivaltiaasta on rakennettu? Entä jos pelolla hallitseva olento ei käyttäydy niin kuin täydellinen Jumala käyttäytyisi, vaan niin kuin joku, joka haluaa tulla pidetyksi Jumalana? Historia tuntee lukemattomia hallitsijoita, jotka ovat vaatineet ehdotonta uskollisuutta, julistaneet itsensä erehtymättömiksi ja uhanneet ankarilla rangaistuksilla kaikkia, jotka epäilevät heidän valtaansa. Sellainen käytös ei ole ollut merkki jumaluudesta, vaan vallan epävarmuudesta.
Sillä kuka tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua omasta suuruudestaan? Se, joka todella on suuri – vai se, joka pelkää paljastuvansa tavalliseksi? Mitä äänekkäämmin auktoriteetti julistaa omaa erehtymättömyyttään ja mitä ankarammin se rankaisee epäilystä, sitä luonnollisemmaksi käy kysymys, yrittääkö se suojella totuutta vai omaa asemaansa.
Ehkä kaikkein ironisinta on, että jos joku olento todella olisi Jumala, hänen ei tarvitsisi koskaan sanoa olevansa sellainen. Hänen olemuksensa riittäisi. Totuus ei tarvitse uhkauksia tullakseen todeksi, eikä ääretön tarvitse pelkoa tullakseen tunnustetuksi. Vain se, joka ei voi luottaa siihen, että totuus kantaa itsensä, joutuu turvautumaan pelotteluun.
Siksi kysymys kuuluu: paljastaako pelolla hallitseva kaikkivaltius todellisuudessa äärettömän voiman – vai paljastaako se jotakin aivan muuta? Ehkä suurin epäilyn aihe ei ole ihmisen usko, vaan se kuva Jumalasta, joka näyttää käyttäytyvän hämmästyttävän samalla tavalla kuin historian itsevaltaisimmat hallitsijat. Jos jokin olento vaatii: "Palvo minua, tai kärsit ikuisesti", kysymys ei ehkä ole ensimmäiseksi siitä, onko ihminen tarpeeksi kuuliainen, vaan siitä, miksi todella kaikkivaltiaan pitäisi koskaan esittää tällainen vaatimus.
Pikemminkin se herättää kysymyksen, kuinka vakuuttunut kaikkivaltius itse on omasta arvostaan. Aidosti kaikkivaltiaan ei pitäisi tarvita pelkoa todistamaan suuruuttaan, sillä todellinen suuruus ei riipu siitä, kuinka tehokkaasti se saa heikommat vapisemaan. Se on olemassa riippumatta siitä, tunnustaako kukaan sitä vai ei.
Se, joka todella on ääretön, ei joudu jatkuvasti muistuttamaan siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät kumarra. Uhkausten toistaminen viittaa siihen, että kuuliaisuus on saavutettava seurauksilla eikä itse totuuden tai hyvyyden vetovoimalla. Mutta jos totuus todella on totuus, miksi sen rinnalle tarvitaan pelko? Miksi ääretön hyvyys tarvitsee tuekseen äärettömän rangaistuksen?
Pelko ei todista auktoriteetin oikeutusta. Se todistaa vain, että auktoriteetilla on voimaa pakottaa. Historian jokainen tyranni on ymmärtänyt tämän. Pelko voi saada ihmiset polvistumaan, lausumaan oikeat sanat ja vakuuttamaan uskollisuuttaan, mutta yksikään näistä ei vielä kerro, että vallankäyttäjä olisi oikeassa. Pelko tuottaa alistumista, ei totuutta.
Juuri tässä piilee paradoksi. Mitä enemmän kaikkivaltius korostaa rangaistustaan, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen rakkauteen. Mitä useammin kuulija muistutetaan ikuisista seurauksista, sitä vaikeammaksi käy uskoa, että kuuliaisuus syntyy vapaasta tahdosta. Kun vaihtoehtoina ovat palvonta tai loputon kärsimys, valinnan vapautta varjostaa aina pakon varjo.

Lue lisää

Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.

Anonyymi00120 kirjoitti:

Jos kaikkivaltius todella olisi rajaton, sen arvon ei pitäisi olla riippuvainen yhdestäkään kumarruksesta. Ääretön ei kasva ihmisen ylistyksestä eikä pienene ihmisen epäuskosta. Aurinko ei lakkaa loistamasta siksi, että joku sulkee silmänsä. Totuus ei muutu valheeksi siksi, että joku epäilee sitä. Miksi siis täydellinen Jumala tarvitsisi jatkuvaa tunnustusta asemalleen tai uhkauksia sen tueksi?
Ehkä juuri siinä on kaikkein syvin ristiriita. Pelkoa tarvitseva valta näyttää aina jollakin tavalla epävarmalta. Se joutuu suojelemaan asemaansa rangaistuksilla, koska se ei luota siihen, että sen hyvyys yksin riittäisi vetämään puoleensa. Mutta jos näin olisi, silloin pelko ei olisi merkki kaikkivaltiudesta vaan merkki siitä, että vallan täytyy jatkuvasti puolustaa itseään. Todellinen suuruus ei vaadi uskollisuudenvaloja. Se herättää ne ilman pakkoa.
Se, että itseään Jumalaksi kutsuva olento murskaa vapisevan, mitättömän ihmisolennon, ei herätä mielikuvaa äärettömästä rakkaudesta eikä täydellisestä viisaudesta. Se herättää pikemminkin mielikuvan vallasta, joka osoittaa voimansa kaikkein heikoimpaan. Mutta mitä kunniaa on siinä, että ääretön voittaa rajallisen? Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa?
Jos Jumala todella on täydellinen, hänen ei pitäisi tarvita pelon synnyttämää kuuliaisuutta eikä kärsimyksen uhkaa todistaakseen asemansa. Todellinen suuruus ei etsi kohteekseen heikoimpia. Se nostaa heidät ylös.
Siksi ajatus kaikkivaltiaasta, joka rankaisee rajallista ihmistä loputtomalla kärsimyksellä tämän erehdyksistä tai epäuskosta, tuntuu oudosti epäsuhtaiselta. Ääretön voima kohdistuu äärelliseen olentoon, jonka ymmärrys, elinikä ja kyvyt ovat rajalliset. Sellainen ei muistuta oikeudenmukaisuutta vaan voiman yksipuolista käyttöä.
Ehkä juuri tästä syystä monet kysyvät, vastaako tällainen kuva lainkaan sitä, mitä sanalla Jumala tarkoitetaan. Jos jokin olento vaatii palvontaa, uhkaa epäilijöitä ikuisella rangaistuksella ja osoittaa mahtinsa kaikkein heikoimpiin, herää väistämättä kysymys: kuvaako tämä täydellistä Jumalaa – vai ainoastaan olentoa, joka vaatii itseään pidettävän Jumalana?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman väärinkäyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei ole tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Jos kaikkivaltius osoittaa mahtinsa juuri murskaamalla heikoimman, silloin sen suuruus näyttää rakentuvan epäsuhdalle, ei ylevyydelle. Sama teko, joka olisi ihmisten keskuudessa moraalisesti tuomittava – vahvempi käyttää ylivoimaansa heikompaa vastaan – muuttuu tuskin yleväksi vain siksi, että vallan mittakaava kasvaa äärettömäksi. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä suurempi myös sen moraalinen vastuu on.
Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että voi tuhota. Todellinen suuruus ilmenee siinä, ettei tuhoa, vaikka voisi. Se näkyy itsehillinnässä, armossa ja siinä, että voima suojelee heikkoutta sen sijaan, että käyttäisi sitä hyväkseen. Juuri kyky pidättäytyä voimansa käytöstä on vahvuuden korkein muoto.
Siksi kysymys kuuluu: jos kaikkivaltias todella on täydellinen, miksi hänen suuruutensa tarvitsisi näkyä heikoimman murskaamisessa eikä heikoimman nostamisessa? Eikö juuri jälkimmäinen olisi äärettömän voiman arvokkaampi ja johdonmukaisempi ilmentymä?
Mitä suuruutta on murskata olento, jolla ei koskaan ollutkaan todellista mahdollisuutta vastustaa? Sehän ei ole voiman koetus vaan voiman yksipuolinen käyttö. Äärettömän ja äärellisen välillä ei voi olla tasavertaista kamppailua. Ei ole rohkeutta voittaa vastustaja, joka ei voi voittaa takaisin. Ei ole kunniaa nujertaa se, joka on alusta asti täysin avuton.
Voiman arvo ei määräydy sen perusteella, mitä se kykenee tekemään, vaan sen perusteella, mitä se päättää olla tekemättä. Jokainen kaikkivaltias kykenee murskaamaan heikon – juuri siksi siinä ei ole mitään ihailtavaa. Ihailtavaa on se, että rajaton voima pidättäytyy käyttämästä ylivoimaansa silloin, kun sillä ei ole vastassaan tasavertaista osapuolta.
Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.

Lue lisää

Kukaan ei ylistäisi ihmistä jaloudesta, jos hän ylpeilisi murskanneensa muurahaisen tai voittaneensa vastasyntyneen painiottelussa. Päinvastoin, sellainen herättäisi lähinnä hämmennystä ja moraalista paheksuntaa. Miksi sama teko muuttuisi yleväksi vain siksi, että voiman epäsuhta kasvaa äärettömäksi? Jos moraaliset mittapuut kumoutuvat pelkästään vallan suuruuden vuoksi, silloin voima itse korvaa moraalin.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Samoin, jos Jumala todella olisi ääretön, hänen olemuksensa olisi riippumaton siitä, kumartuuko yksikään ihminen hänen eteensä.
Juuri siksi pelolla hallitseva kaikkivaltius näyttää paradoksaaliselta. Mitä enemmän se korostaa kykyään rangaista, sitä vähemmän huomio kiinnittyy sen oletettuun täydellisyyteen. Äärettömän voiman pitäisi tehdä pelottelusta tarpeetonta, ei välttämätöntä. Jos kaikkivaltiaan täytyy jatkuvasti muistuttaa heikoimpia siitä, mitä heille tapahtuu tottelemattomuudesta, kysymys ei enää koske voiman määrää vaan sen luonnetta.
Ehkä kaikkein syvin kysymys on tämä: jos täydellinen olento kohtaa rajallisen, erehtyväisen ja hauraan ihmisen, miksi täydellisyyden tunnusmerkki olisi tämän murskaaminen? Eikö täydellisempi voima ilmenisi juuri päinvastoin – siinä, että ääretön käyttää rajatonta voimaansa suojellakseen heikkoa, ei tuhotakseen häntä? Jos kaikkivaltius todella on täydellisyyttä, sen suurin osoitus ei olisi kyky rangaista, vaan kyky olla rankaisematta silloin, kun rankaiseminen olisi helpointa.
Todellinen suuruus ei tarvitse näyttäviä voimanosoituksia kaikkein heikoimpia vastaan. Se ilmenee siinä, että ääretön ei koe pienintäkään tarvetta todistaa itseään äärelliselle. Vuori ei tarvitse muurahaisen tunnustusta ollakseen vuori. Aurinko ei tarvitse kenenkään hyväksyntää loistaakseen. Ne ovat sitä, mitä ovat, riippumatta siitä, tunnistaako kukaan niiden suuruutta.
Juuri siinä piilee todellisen suuruuden tunnusmerkki: se ei ole riippuvainen ulkopuolisesta vahvistuksesta. Mitä täydellisempi jokin on, sitä vähemmän sen tarvitsee vaatia tunnustusta itselleen. Täydellisyys ei kasva ylistyksestä eikä vähene epäilystä. Se ei joudu puolustamaan asemaansa, sillä sen olemassaolo ei riipu siitä, kuinka moni siihen uskoo.
Siksi on vaikea sovittaa yhteen ajatusta äärettömästä Jumalasta ja ajatusta olennosta, joka vaatii jatkuvaa palvontaa sekä liittää epäuskoon ankaria rangaistuksia. Jos ääretön todella on ääretön, mitä voisi yksi rajallinen ihminen häneltä ottaa pois? Voiko ihmisen epäusko vähentää kaikkivaltiutta? Voiko epäilys haavoittaa täydellisyyttä? Jos ei voi, miksi siihen pitäisi vastata vihalla tai kostolla?
Pelon vaatimus näyttää kuuluvan vallalle, joka kokee asemansa uhatuksi. Historia osoittaa, että juuri epävarmat hallitsijat ovat vaatineet äänekkäimmin uskollisuudenvaloja, tukahduttaneet epäilyn ja tehneet tottelemattomuudesta rikoksen. He eivät tehneet niin siksi, että heidän valtansa olisi ollut horjumaton, vaan siksi, että he pelkäsivät sen horjuvan. Todella vakaa valta ei tarvitse jatkuvaa vakuuttelua omasta oikeutuksestaan.
Jos tätä periaatetta sovelletaan ajatukseen täydellisestä Jumalasta, seuraus on mielenkiintoinen. Mitä täydellisemmäksi Jumala ymmärretään, sitä vähemmän uskottavalta näyttää ajatus, että hän tarvitsisi ihmisen palvontaa tai pelolla ylläpidettyä kuuliaisuutta. Ääretön ei tarvitse äärellisen hyväksyntää sen enempää kuin valtameri tarvitsee vesipisaran lupaa ollakseen valtameri.
Ehkä juuri tästä syystä todellinen jumaluus tunnistettaisiin ennen kaikkea levollisuudesta. Sen ei tarvitsisi korottaa ääntään, uhata, todistella tai vaatia. Sen läsnäolo olisi riittävä. Sen hyvyys vetäisi puoleensa ilman pakkoa, ja sen totuus kantaisi ilman rangaistuksen varjoa. Sillä se, mikä on todella ääretöntä, ei tarvitse pelkoa tullakseen suureksi – se on suuri jo ennen kuin yksikään olento kumartaa sen edessä.

Anonyymi00110 kirjoitti:

Kysyit:

"onko hindu tieto täydellistä, tutkittua kokonaan?

lisääkö luonnontiede uutta vanhaan tietoon?

soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?
saako hän keksiä uutta tai soveltaa vanhan vain?

luoko luonnontiede paineita hindun opeille?
kun vertaa kristinuskon paineille, jota luonnontiede synnytti"


Vastaus:

"luoko luonnontiede paineita hindun opeille?
kun vertaa kristinuskon paineille, jota luonnontiede synnytti"

Ei minkäänlaisia paineita.
Olemme myös siinä mielessä erilaisia, ettemme ole koskaan edes väittäneet, että vain meidän polkumme on ainoa oikea.
Toisin kuin kristinuskossa, emme pakota ketään uskomaan mitään. Jokaisen oma asia on, uskooko mihinkään vai ei, kun kerran mitään pelastettavaa ei edes ole.

"Saako hän keksiä uutta vai ainoastaan soveltaa vanhaa?"
Kyllä, hän voi olla luova, kehittää uusia sovelluksia ja esittää uusia oivalluksia, koska kaikki tieto on perimmäisessä mielessä jo Vedoissa läsnä, vaikka sitä ei aina ilmaista samoilla käsitteillä tai termeillä kuin nykyään. Siksi uudet ideat ovat vain olemassa olevan tiedon uusia sovelluksina tai ilmentyminä, eivät edes esiinny täysin uutena tietona.

Veda ei ole pelkästään kokoelma muinaisia tekstejä, vaan kaiken tiedon alkuperäinen lähde (sarva-jñāna-maya). Siksi uudet tieteelliset löydöt eivät lainkiaan kumoa Vedaa, vaan voivat korkeintaan vahvistaa, havainnollistaa tai auttaa ymmärtämään sitä, mitä Veda on jo ilmaissut omalla kielellään ja omilla käsitteillään.
"Saako hän keksiä uutta vai ainoastaan soveltaa vanhaa?"

Saa.

Vedalaisen epistemologian mukaan todellinen tieto on ikuista. Ihminen ei varsinaisesti luo uutta tietoa, vaan löytää tai palauttaa mieleensä sellaista, mikä on aina ollut olemassa. Tieteelliset löydöt ovat tässä mielessä uusia ihmiselle, mutta eivät todellisuudelle itselleen. Veda nähdään tämän ikuisen tiedon ilmoitettuna lähteenä, minkä vuoksi uusia havaintoja voidaan pitää saman totuuden myöhempinä ilmentyminä tai sovelluksina.
"Soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?"

Oppinut bhakta ei ole sidottu pelkkään vanhan toistamiseen. Hän voi kehittää uusia selitysmalleja, sovelluksia ja opetustapoja, kunhan ne ovat sopusoinnussa vedalaisen tiedon periaatteiden kanssa. Luovuus ei tarkoita totuuden muuttamista, vaan ikuisen tiedon ilmaisemista tavalla, joka puhuttelee kulloistakin aikaa, kulttuuria ja ymmärrystä.
Veda on apauruṣeya, minkä vuoksi se jo sisältää kaiken todellista tietoa koskevan perustan. Tieto ei synny ontologisesti (olemassaolon tasolla) uutena, vaan tulee vähitellen ihmisen tietoisuuteen epistemologisen (tiedon saavuttamista koskevan) prosessin kautta. Tieteelliset löydöt eivät siis luo uusia luonnonlakeja tai totuuksia, vaan empiirisesti (havaintoon ja kokeeseen perustuen) paljastavat sellaisia rakenteita ja periaatteita, jotka ovat aina olleet olemassa.
"Soveltaako oppinut bhakta vanhaa tietoa?"

Paramparamme filosofiassa todellisuus nähdään objektiivisena ja järjestyneenä systeeminä, jota ylläpitää ṛta (universaali järjestys) ja dharma (todellisuuden sisäinen laki ja tarkoituksenmukainen järjestys). Moderni tiede tutkii tätä järjestystä induktiivisella (havaintojen pohjalta yleistävällä), deduktiivisella (yleisestä yksittäiseen päättelevällä) ja hypoteettis-deduktiivisella (hypoteesien testaamiseen perustuvalla) menetelmällä. Vedalaisen näkemyksen mukaan nämä menetelmät eivät luo totuutta, vaan ainoastaan lähestyvät sitä asteittain.

Tästä syystä oppinut bhakta voi soveltaa vedalaista tietoa uusiin tilanteisiin, kehittää uusia käsitteellisiä malleja (teoreettisia jäsennyksiä), analogioita (vastaavuuksia), pedagogisia menetelmiä (opetustapoja) ja jopa uusia teknologisia sovelluksia, kunhan ne säilyttävät epistemisen koherenssin (sisäisen tiedollisen johdonmukaisuuden) śāstran jne. kanssa. Luovuus ei tällöin merkitse uusien absoluuttisten totuuksien tuottamista, vaan ikuisen tiedon kontekstualisointia (sovittamista uuteen historialliseen, kulttuuriseen tai tieteelliseen kontekstiin) ja hermeneuttista (tulkinnallista) syventämistä.

Vedalaisesta näkökulmasta kaikki autenttinen tiede on viime kädessä todellisuuden järjestyksen dekoodaamista (rakenteen ja lainalaisuuksien paljastamista), ei sen keksimistä. Tässä mielessä tieteellinen innovaatio voidaan ymmärtää heuristisena (uutta oivallusta synnyttävänä) prosessina, jossa aiemmin implisiittinen (piilevä) tieto muuttuu eksplisiittiseksi (selkeästi ilmaistavaksi). Vedan katsotaan sisältävän tämän tiedon siemenmuodossa (bīja-rūpa), kun taas ihmiskunnan tutkimus avaa sitä vähitellen historiallisessa ajassa.
Kaikki uusi on vain vanhaa, joka on jo kauan sitten unohdettu.

Kaikki tiede on jo olemassa Vedoissa.


”Aina kun pidän luennon kvanttifysiikasta, minusta tuntuu kuin puhuisin Vedantasta!” - Hans Peter Dürr.

Lue lisää

Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.


Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.

Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.


Myös entisaikoina korkeakulttuuri ja primitiivinen elämä elivät rinnakkain.

Lisäksi sivistyneet ja sivistymättömät ihmiset elävät rinnakkain jopa nyt saman aikakauden sisällä.
Niinpä afrikkalaisista pygmeistä ja Amazonin intiaaneista ei tule sivistyneitä, sillä Vedojen mukaan ne ovat yksinkertaisesti erilaisia ihmiselämän muotoja.

Erilaisia ihmiselämän muotoja on universumissamme 400 000, kaikki heistä eivät ole biologisia elämänmuotoja.


Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.

Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.

Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.

Koska tietoisuuden taso on kovin erilainen.

Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.

Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

Vielä nykyäänkin on kannibaalien heimoja, heille ei voi viedä korkeampaa tietoa heti, mutta voi vaikka sanoa, että älä tapa ihan kaikkia ihmisiä, vaan valikoivasti, koska he ovat eläimen tasolla, he eivät voi ottaa korkeampaa tietoa vastaan lainkaan, paitsi jos heillä on tarpeeksi sukritia edellisistä elämistä, silloin he voivat ottaa vastaan enemmän.

Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.

Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.

Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.

Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

Anonyymi00123 kirjoitti:

Yksikään uskonto ei voi julistautua henkisen viisauden monopoliasemaan, toisin sanoen yksinoikeuteen. Jos joku väittää, että hänen uskonnollinen suuntauksensa on ainoa ja oikea, se on seurausta tietämättömyydestä, sivistyksen alhaisesta tasosta, joka on vaarallista sekä henkilölle itselleen että koko sivilisaatiolle.


Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.

Kaikkien uskontojen kannattajat jaetaan kahteen ryhmään: niihin, jotka ovat ymmärtäneet sisäisen piilotetun merkityksen, ja niihin, joilla on pinnallinen ymmärrys.


Myös entisaikoina korkeakulttuuri ja primitiivinen elämä elivät rinnakkain.

Lisäksi sivistyneet ja sivistymättömät ihmiset elävät rinnakkain jopa nyt saman aikakauden sisällä.
Niinpä afrikkalaisista pygmeistä ja Amazonin intiaaneista ei tule sivistyneitä, sillä Vedojen mukaan ne ovat yksinkertaisesti erilaisia ihmiselämän muotoja.

Erilaisia ihmiselämän muotoja on universumissamme 400 000, kaikki heistä eivät ole biologisia elämänmuotoja.


Mutta jopa maapallolla on erilaisia ihmiselämänmuotoja, biologisia elämänmuotoja, joitakin ihmisiä jne. jotka ovat liian erilaisia keskenään.

Maapallolla elää nykyäänkin hyvin yksinkertaisia ja hyvin kehittyneitä ihmismäisiä olentoja, joiden tietoisuuden taso on hyvin erilainen.

Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.

Koska tietoisuuden taso on kovin erilainen.

Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

He eivät saa karman reaktiota esimerkiksi eläinten tappamisesta juuri lainkaan, koska heiltä eivät voi vaatia enempää.

Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

Vielä nykyäänkin on kannibaalien heimoja, heille ei voi viedä korkeampaa tietoa heti, mutta voi vaikka sanoa, että älä tapa ihan kaikkia ihmisiä, vaan valikoivasti, koska he ovat eläimen tasolla, he eivät voi ottaa korkeampaa tietoa vastaan lainkaan, paitsi jos heillä on tarpeeksi sukritia edellisistä elämistä, silloin he voivat ottaa vastaan enemmän.

Siksi viidakkotason villi-ihmiset eivät voi heti ottaa vastaan korkeamman henkisen tiedon tasoa, vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.

Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.

Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.

Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

Lue lisää

vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.

Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.

Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.

Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

Ei ole niin, että on vain yksi uskonto ja kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla "pelastuakseen", muuten on ikuinen helvetti.

Kyseenalaistaminen on älykkyyden tunnusmerkki.

Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.

Jos joku puhuu taivaista ja paratiiseista, joissa kadut on tehty kullasta, ja jos se on kaikki, mihin ihminen kykenee, ja jos se on hänen motiivinsa yläraja, se on silloin niin.

Itsekkyyden motiivi on ilmeisesti myös tärkeää ennen kuin ottaa seuraavan askelman, hieman korkeamman.

Anonyymi00124 kirjoitti:

vaan he kehittyvät elämästä toiseen.

Niille, jotka ovat hieman kehittyneempiä, voi jo sanoa: älä tapa jne.

Mutta hyvin kehittyneet tietävät sen joka tapauksessa, miksi sanoa itsestäänselvyyksiä.

Se, mikä on syntiä yhdelle ihmiselle, ei ole syntiä toiselle, koska tietoisuuden taso on erilainen.

Mitä korkeampi tietoisuuden taso, sitä suurempi vastuu.

Ei ole niin, että on vain yksi uskonto ja kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla "pelastuakseen", muuten on ikuinen helvetti.

Kyseenalaistaminen on älykkyyden tunnusmerkki.

Mikään uskonto maailmassa ei voi vaatia itselleen monopolia hengkiseen viisauteen, siis yksinoikeutta.

Ihmisen uskonto vastaa hänen senhetkistä tietoisuuden ja kehityksen tasoaan. Jos uskonto on alkeellinen, se tarkoittaa, että ihminen ei kykene nyt enempään, mutta kykenee siihen myöhemmin - ehkä. Tämä primitiivisyyden taso on tarpeellinen - aluksi, ellei siihen liity dogmatismia, jolloin se on tie alaspäin, taantumuksellinen.

Jos joku puhuu taivaista ja paratiiseista, joissa kadut on tehty kullasta, ja jos se on kaikki, mihin ihminen kykenee, ja jos se on hänen motiivinsa yläraja, se on silloin niin.

Itsekkyyden motiivi on ilmeisesti myös tärkeää ennen kuin ottaa seuraavan askelman, hieman korkeamman.

Lue lisää

"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.

Itse asiassa se sairautesi on nyt paljon vaarallisempa, ennen "jeesuspelastustasi" koska se on vaarallista nyt myös muille eihmisille. Olet edelleen vaarallinen, nyt vain muille.`



Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.



"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.

Itse asiassa se sairautesi on nyt paljon vaarallisempa, ennen "jeesuspelastustasi" koska se on vaarallista nyt myös muille eihmisille. Olet edelleen vaarallinen, nyt vain muille.`

Anonyymi00125 kirjoitti:

"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.

Itse asiassa se sairautesi on nyt paljon vaarallisempa, ennen "jeesuspelastustasi" koska se on vaarallista nyt myös muille eihmisille. Olet edelleen vaarallinen, nyt vain muille.`



Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.



"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.

Itse asiassa se sairautesi on nyt paljon vaarallisempa, ennen "jeesuspelastustasi" koska se on vaarallista nyt myös muille eihmisille. Olet edelleen vaarallinen, nyt vain muille.`

Lue lisää

Todellisuudessa ei ole olemassa ei intialaista tai amerikkalaista uskontoa, vaan on vain sielun uskonto.


Ontologisesta ja perenialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna uskonto ei viime kädessä jakaudu kansallisiin, kulttuurisiin tai historiallis-maantieteellisiin kategorioihin, kuten “intialainen”, “egyptiläinen” tai “amerikkalainen” uskonto. Tällaiset luokitukset kuvaavat ensisijaisesti uskonnollisten ilmiöiden ulkoisia, institutionaalisia ja kulttuurisesti määräytyneitä muotoja, eivät itse uskonnollisen kokemuksen tai hengellisen todellisuuden perusolemusta.



Syvemmällä tasolla voidaan puhua yhdestä universaalista uskonnosta, jota voidaan nimittää sielun uskonnoksi. Tällä tarkoitetaan sielun luontaista ja ontologista suhdetta Jumalaan, joka ei ole kulttuurisidonnainen vaan kuuluu kaikkiin inhimillisiin yhteisöihin ja aikakausiin. Vaishnava-filosofian mukaan tämä suhde määrittää sielun alkuperäisen identiteetin ja tarkoituksen, ja kaikki historialliset uskonnot voidaan ymmärtää tämän perustavan hengellisen todellisuuden erilaisina ilmaisuina ja pedagogisina muotoina.

Uskontotieteellisesti tarkasteltuna tämä näkemys edustaa universalistista ja essentialistista uskonnon käsitettä, jossa uskonnollinen moninaisuus ei merkitse perimmäisen totuuden moninaisuutta, vaan pikemminkin erilaisten symbolisten kielten ja käytäntöjen kehittymistä vastaamaan eri kulttuurien ja historiallisten tilanteiden tarpeita. Näin uskonnolliset erot nähdään aksidentaalisina, kun taas sielun suhde Jumalaan ymmärretään substanssina.



Tällainen lähestymistapa haastaa modernin uskonnonluokittelun, joka usein painottaa institutionaalisia rajoja ja oppijärjestelmiä, ja siirtää huomion yksilön sisäiseen hengelliseen todellisuuteen. Samalla se tarjoaa teoreettisen perustan uskonnolliselle dialogille ja keskinäiselle kunnioitukselle, koska eri uskontojen ytimessä nähdään yhteinen eksistentiaalinen ja metafyysinen perusta.

Anonyymi00126 kirjoitti:

Todellisuudessa ei ole olemassa ei intialaista tai amerikkalaista uskontoa, vaan on vain sielun uskonto.


Ontologisesta ja perenialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna uskonto ei viime kädessä jakaudu kansallisiin, kulttuurisiin tai historiallis-maantieteellisiin kategorioihin, kuten “intialainen”, “egyptiläinen” tai “amerikkalainen” uskonto. Tällaiset luokitukset kuvaavat ensisijaisesti uskonnollisten ilmiöiden ulkoisia, institutionaalisia ja kulttuurisesti määräytyneitä muotoja, eivät itse uskonnollisen kokemuksen tai hengellisen todellisuuden perusolemusta.



Syvemmällä tasolla voidaan puhua yhdestä universaalista uskonnosta, jota voidaan nimittää sielun uskonnoksi. Tällä tarkoitetaan sielun luontaista ja ontologista suhdetta Jumalaan, joka ei ole kulttuurisidonnainen vaan kuuluu kaikkiin inhimillisiin yhteisöihin ja aikakausiin. Vaishnava-filosofian mukaan tämä suhde määrittää sielun alkuperäisen identiteetin ja tarkoituksen, ja kaikki historialliset uskonnot voidaan ymmärtää tämän perustavan hengellisen todellisuuden erilaisina ilmaisuina ja pedagogisina muotoina.

Uskontotieteellisesti tarkasteltuna tämä näkemys edustaa universalistista ja essentialistista uskonnon käsitettä, jossa uskonnollinen moninaisuus ei merkitse perimmäisen totuuden moninaisuutta, vaan pikemminkin erilaisten symbolisten kielten ja käytäntöjen kehittymistä vastaamaan eri kulttuurien ja historiallisten tilanteiden tarpeita. Näin uskonnolliset erot nähdään aksidentaalisina, kun taas sielun suhde Jumalaan ymmärretään substanssina.



Tällainen lähestymistapa haastaa modernin uskonnonluokittelun, joka usein painottaa institutionaalisia rajoja ja oppijärjestelmiä, ja siirtää huomion yksilön sisäiseen hengelliseen todellisuuteen. Samalla se tarjoaa teoreettisen perustan uskonnolliselle dialogille ja keskinäiselle kunnioitukselle, koska eri uskontojen ytimessä nähdään yhteinen eksistentiaalinen ja metafyysinen perusta.

Lue lisää

Yleistäen voimme sanoa, että uskonnon tarkoituksena on opettaa ihmistä näkemään Jumala aina ja kaikessa, koska on väärin ajatella luomakuntaa ilman Luojaa. Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.

Anonyymi00127 kirjoitti:

Yleistäen voimme sanoa, että uskonnon tarkoituksena on opettaa ihmistä näkemään Jumala aina ja kaikessa, koska on väärin ajatella luomakuntaa ilman Luojaa. Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.

Lue lisää

Klassisen määritelmän mukaan yksilöllisen sielun (jīva) perusolemus ja alkuperäinen asema on olla Korkeimman Jumalan (Bhagavān) ikuinen palvelija. Tämä käsitys ilmaistaan eksplisiittisesti teoksessa Śrī Caitanya-caritāmṛta (Madhya-līlā 20.108), jossa sielun identiteetti määritellään funktionaalisesti ja relationaalisesti: sielu ymmärretään ensisijaisesti suhteessaan Jumalaan, ei kulttuuristen, etnisten tai uskonnollisten kategorioiden kautta.



Tämä ontologinen lähtökohta merkitsee, että uskonnolliset identiteetit kuten “kristitty”, “hindu” tai “muslimi” nähdään sekundaarisina ja kontingentteina ilmiöinä, jotka liittyvät historiallisiin ja sosiaalisiin konteksteihin, eivät sielun perimmäiseen olemukseen. Näin vaishnava-filosofia edustaa universaalistista antropologiaa, jossa kaikki elävät olennot jakavat saman metafyysisen statuksen Jumalan ikuisina osasina (aṁśa).

Anonyymi00128 kirjoitti:

Klassisen määritelmän mukaan yksilöllisen sielun (jīva) perusolemus ja alkuperäinen asema on olla Korkeimman Jumalan (Bhagavān) ikuinen palvelija. Tämä käsitys ilmaistaan eksplisiittisesti teoksessa Śrī Caitanya-caritāmṛta (Madhya-līlā 20.108), jossa sielun identiteetti määritellään funktionaalisesti ja relationaalisesti: sielu ymmärretään ensisijaisesti suhteessaan Jumalaan, ei kulttuuristen, etnisten tai uskonnollisten kategorioiden kautta.



Tämä ontologinen lähtökohta merkitsee, että uskonnolliset identiteetit kuten “kristitty”, “hindu” tai “muslimi” nähdään sekundaarisina ja kontingentteina ilmiöinä, jotka liittyvät historiallisiin ja sosiaalisiin konteksteihin, eivät sielun perimmäiseen olemukseen. Näin vaishnava-filosofia edustaa universaalistista antropologiaa, jossa kaikki elävät olennot jakavat saman metafyysisen statuksen Jumalan ikuisina osasina (aṁśa).

Lue lisää

Tämä ontologinen lähtökohta merkitsee, että uskonnolliset identiteetit kuten “kristitty”, “hindu” tai “muslimi” nähdään sekundaarisina ja kontingentteina ilmiöinä, jotka liittyvät historiallisiin ja sosiaalisiin konteksteihin, eivät sielun perimmäiseen olemukseen. Näin vaishnava-filosofia edustaa universaalistista antropologiaa, jossa kaikki elävät olennot jakavat saman metafyysisen statuksen Jumalan ikuisina osasina (aṁśa).

Anonyymi00129 kirjoitti:

Tämä ontologinen lähtökohta merkitsee, että uskonnolliset identiteetit kuten “kristitty”, “hindu” tai “muslimi” nähdään sekundaarisina ja kontingentteina ilmiöinä, jotka liittyvät historiallisiin ja sosiaalisiin konteksteihin, eivät sielun perimmäiseen olemukseen. Näin vaishnava-filosofia edustaa universaalistista antropologiaa, jossa kaikki elävät olennot jakavat saman metafyysisen statuksen Jumalan ikuisina osasina (aṁśa).

Lue lisää

Epistemologinen näkökulma ja uskonnollinen pluralismi

Tämä metafyysinen näkemys johtaa erityiseen epistemologiseen asenteeseen uskonnollista moninaisuutta kohtaan. Koska jokainen ihminen ymmärretään ensisijaisesti sieluna, jonka olemassaolo ja tarkoitus ovat riippuvaisia Jumalasta, vaishnava ei tarkastele muita uskontoja pelkästään oppijärjestelminä tai dogmaattisina kokonaisuuksina, vaan ihmisten pyrkimyksinä suhteeseen Korkeimman kanssa.

Tästä seuraa mahdollisuus kokea yhteyttä ja hengellistä sukulaisuutta muiden monoteististen traditioiden edustajien kanssa.

Anonyymi00130 kirjoitti:

Epistemologinen näkökulma ja uskonnollinen pluralismi

Tämä metafyysinen näkemys johtaa erityiseen epistemologiseen asenteeseen uskonnollista moninaisuutta kohtaan. Koska jokainen ihminen ymmärretään ensisijaisesti sieluna, jonka olemassaolo ja tarkoitus ovat riippuvaisia Jumalasta, vaishnava ei tarkastele muita uskontoja pelkästään oppijärjestelminä tai dogmaattisina kokonaisuuksina, vaan ihmisten pyrkimyksinä suhteeseen Korkeimman kanssa.

Tästä seuraa mahdollisuus kokea yhteyttä ja hengellistä sukulaisuutta muiden monoteististen traditioiden edustajien kanssa.

Lue lisää

Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.




Henkisesti kypsä yksilö hahmottaa aineellisen todellisuuden relationaalisesti, eli erottamattomassa yhteydessä Jumalaan, jota vaishnava-filosofiassa pidetään kaiken olemassaolon perimmäisenä lähteenä ja ylläpitäjänä. Tällainen näkökulma ylittää dualistisen vastakkainasettelun “henkisen” ja “aineellisen” välillä, ja ymmärtää myös materiaalisen maailman Jumalan energioiden ilmentymänä.

Tämän ontologisen näkemyksen seurauksena yksilö kykenee tunnistamaan Jumalan immanentin läsnäolon jokaisessa elävässä olennossa, riippumatta näiden moraalisesta, sosiaalisesta tai uskonnollisesta asemasta. Vaishnava-teologiassa tämä vastaa käsitystä Paramātmāsta, Jumalan sisäisestä aspektista, joka asuu kaikkien olentojen sydämessä. Näin ollen jopa kaikkein moraalisesti vajavaisimpana pidetty yksilö ei menetä ontologista yhteyttään Jumalaan.



Tämä periaate laajenee loogisesti myös uskonnolliseen moninaisuuteen. Mikäli Jumalan läsnäolo tunnistetaan jokaisessa elävässä olennossa, on johdonmukaista olettaa, että sama läsnäolo voi ilmetä myös erilaisissa uskonnollisissa traditioissa, vaikka niiden opilliset muodot ja käsitteelliset rakenteet poikkeaisivat toisistaan. Näin henkinen kypsyys ei ilmene ainoastaan henkilökohtaisena hurskautena, vaan kykynä havaita Jumalan toiminta ja merkitys myös oman tradition ulkopuolella.

Anonyymi00131 kirjoitti:

Henkisesti kypsä ihminen näkee jopa aineellisen maailman sen yhteydessä Jumalaan, hän kykenee tuntemaan Jumalan läsnäolon jokaisen elävän olennon sydämessä - jopa kaikkein syntisimmän, sitä enemmän hänen pitäisi oppia näkemään Jumala muissa uskonnoissa.




Henkisesti kypsä yksilö hahmottaa aineellisen todellisuuden relationaalisesti, eli erottamattomassa yhteydessä Jumalaan, jota vaishnava-filosofiassa pidetään kaiken olemassaolon perimmäisenä lähteenä ja ylläpitäjänä. Tällainen näkökulma ylittää dualistisen vastakkainasettelun “henkisen” ja “aineellisen” välillä, ja ymmärtää myös materiaalisen maailman Jumalan energioiden ilmentymänä.

Tämän ontologisen näkemyksen seurauksena yksilö kykenee tunnistamaan Jumalan immanentin läsnäolon jokaisessa elävässä olennossa, riippumatta näiden moraalisesta, sosiaalisesta tai uskonnollisesta asemasta. Vaishnava-teologiassa tämä vastaa käsitystä Paramātmāsta, Jumalan sisäisestä aspektista, joka asuu kaikkien olentojen sydämessä. Näin ollen jopa kaikkein moraalisesti vajavaisimpana pidetty yksilö ei menetä ontologista yhteyttään Jumalaan.



Tämä periaate laajenee loogisesti myös uskonnolliseen moninaisuuteen. Mikäli Jumalan läsnäolo tunnistetaan jokaisessa elävässä olennossa, on johdonmukaista olettaa, että sama läsnäolo voi ilmetä myös erilaisissa uskonnollisissa traditioissa, vaikka niiden opilliset muodot ja käsitteelliset rakenteet poikkeaisivat toisistaan. Näin henkinen kypsyys ei ilmene ainoastaan henkilökohtaisena hurskautena, vaan kykynä havaita Jumalan toiminta ja merkitys myös oman tradition ulkopuolella.

Lue lisää

Tämä periaate laajenee loogisesti myös uskonnolliseen moninaisuuteen. Mikäli Jumalan läsnäolo tunnistetaan jokaisessa elävässä olennossa, on johdonmukaista olettaa, että sama läsnäolo voi ilmetä myös erilaisissa uskonnollisissa traditioissa, vaikka niiden opilliset muodot ja käsitteelliset rakenteet poikkeaisivat toisistaan. Näin henkinen kypsyys ei ilmene ainoastaan henkilökohtaisena hurskautena, vaan kykynä havaita Jumalan toiminta ja merkitys myös oman tradition ulkopuolella.

Anonyymi00132 kirjoitti:

Tämä periaate laajenee loogisesti myös uskonnolliseen moninaisuuteen. Mikäli Jumalan läsnäolo tunnistetaan jokaisessa elävässä olennossa, on johdonmukaista olettaa, että sama läsnäolo voi ilmetä myös erilaisissa uskonnollisissa traditioissa, vaikka niiden opilliset muodot ja käsitteelliset rakenteet poikkeaisivat toisistaan. Näin henkinen kypsyys ei ilmene ainoastaan henkilökohtaisena hurskautena, vaan kykynä havaita Jumalan toiminta ja merkitys myös oman tradition ulkopuolella.

Lue lisää

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19060968/jumala-ja-puolijumalat-mika-ero-heidan-valilla-on

Anonyymi00133 kirjoitti:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19060968/jumala-ja-puolijumalat-mika-ero-heidan-valilla-on

Lue lisää

Jumala ja puolijumalat, mikä ero heidän välillä on
Anonyymi-ap
2025-08-23 13:13:48

Jumala ja puolijumalat, mikä ero heidän välillä on

Ero on jonkin verran samanlainen kuin ero ”Jumalan” ja ”enkeleiden” välillä. Jumala on vain yksi (eri ilmenemismuodoissa), mutta enkeleitä on miljoonia.

Joku kysyi temppelin (alttarin) rakentamisesta kotiin, ja koska ilmeisesti hän haluaa palvoa Jumalaa (Krishnaa) eikä puolijumalia, tästä on syytä puhua.
Asia on niin, että monissa maailman uskonnoissa palvotaan puolijumalia, ja Jumalaa palvotaan hyvin harvoin. Ihmiset eivät tiedä, että he palvovat puolijumalia, he luulevat palvovansa Jumalaa. Toissijaisen maailman luojan palvominen on puolijumalan palvomista, hän ei ole jumala, vaan tavallinen kuolevainen, kuten me kaikki.


Muiden uskontojen edustajilla on harhaluulo, että "hindulaisuudessa" on monia jumalia. Itse asiassa näin ei ole.

On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa elementtien, luonnonilmiöiden ja elämän erilaisesta hallinnasta. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.

Puolijumalat. Keitä he ovat?

Puolijumalat ovat jivoja (sieluja) eli tavallisia eläviä olentoja, joille Jumala antaa valtuudet edustaa Itseään maailmankaikkeuden hallinnassa.

Ensimmäinen puolijumala on Brahma.

Kaikkiaan puolijumalia on kolmekymmentäkolme miljoonaa.

He asuvat universumin ylemmillä alueilla, joita kutsutaan Svargaksi eli paratiisiksi.

Puolijumala-sanan sanskritinkielinen vastine on deva tai devata. Srimad-Bhagavatamin mukaan ajatus siitä, että Krishna olisi puolijumala, on väärinkäsitys.

On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa erilaisista hallintotavoista. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.

Kaikki puolijumalat ovat palvelijoita, jotka toteuttavat Korkeimman Herran käskyjä. Kaikkia puolijumalia tulisi kunnioittaa asianmukaisesti.
Termit sura tai deva (upa-deva) ovat peräisin Vedoista.


Käännös länsimaisille kielille on toinen asia.

Deva tarkoittaa Jumaluutta, ja sillä voidaan viitata sekä Korkeimpaan että Hänen kumppaneihinsa tässä maailmassa.

Analyyttisen mielen omaavan länsimaisen ihmisen on helpompi nähdä erottelu kuin samanaikainen erottelu ja ykseys.

Siksi meidän on helpompi hahmottaa termit Jumala ja puolijumala joksikin täysin erilliseksi kuin ymmärtää jumaluuden asteiden samanaikainen ykseys ja ero.

Puolijumalat (Shivaa lukuun ottamatta) ovat ihan tavallisia jivoja, jotka Krishna on valtuuttanut suorittamaan palveluksia maailmankaikkeuden hallinnoijina.

Upa-devat ovat samaa tattvaa, mutta pykälää alempana.

Se on kuin vanhempi ja nuorempi upseeri.

Devoja ja upa-devoja voi verrata arkkienkeleihin ja enkeleihin, mutta siihen ei ole tarvetta, sillä Veda-perinne on itsenäinen ja riippumaton.

Se ei tarvitse vertailuja, lisäyksiä ja terminologian lainauksia.

Emme palvo puolijumalia, mutta kunnioitamme heitä Jumalan edustajina aineellisessa maailmassa.

Jokaisella lukemattomalla universumilla on oma Brahmansa, Durgansa ja oma Shivansa. Maailmassa on miljoonia puolijumalia, mutta Jumala on vain yksi.


Siksi bhakta kunnioittaa puolijumalia Jumalan edustajina, mutta ei ylimpänä auktoriteettina.

Vain ne, jotka eivät tunne Jumalaa, pitävät puolijumalia ylimpinä hallitsijoina.

Bhakta kunnioittaa puolijumalia, mutta hän ei koskaan unohda, että Krishna on Korkein.

Puolijumalat ovat siis kaikille yhteisiä, mutta eri kulttuureissa heitä kutsutaan eri nimillä.

Esimerkiksi kysymys:

Mitä Vedat sanovat egyptiläisten jumalien panteonista. Onko mahdollista korreloida tietämystä muinaisista vedalaisista ja egyptiläisistä jumalista?
sivilisaatioiden ja sen, mitä tiedämme Egyptistä?

Ei ole olemassa egyptiläisiä tai vedalaisia jumalia.

Jumala on yksi kaikille, ja puolijumalat ovat myös kaikille yhteisiä.

Mutta eri kansojen käsitys niistä voi olla erilainen.

Tämä erityinen käsitys ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisella kansalla olisi omat jumalansa.

Nimet voivat vaihdella ja ymmärryksen syvyys voi vaihdella, mutta eivät itse jumalat.

Anonyymi00134 kirjoitti:

Jumala ja puolijumalat, mikä ero heidän välillä on
Anonyymi-ap
2025-08-23 13:13:48

Jumala ja puolijumalat, mikä ero heidän välillä on

Ero on jonkin verran samanlainen kuin ero ”Jumalan” ja ”enkeleiden” välillä. Jumala on vain yksi (eri ilmenemismuodoissa), mutta enkeleitä on miljoonia.

Joku kysyi temppelin (alttarin) rakentamisesta kotiin, ja koska ilmeisesti hän haluaa palvoa Jumalaa (Krishnaa) eikä puolijumalia, tästä on syytä puhua.
Asia on niin, että monissa maailman uskonnoissa palvotaan puolijumalia, ja Jumalaa palvotaan hyvin harvoin. Ihmiset eivät tiedä, että he palvovat puolijumalia, he luulevat palvovansa Jumalaa. Toissijaisen maailman luojan palvominen on puolijumalan palvomista, hän ei ole jumala, vaan tavallinen kuolevainen, kuten me kaikki.


Muiden uskontojen edustajilla on harhaluulo, että "hindulaisuudessa" on monia jumalia. Itse asiassa näin ei ole.

On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa elementtien, luonnonilmiöiden ja elämän erilaisesta hallinnasta. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.

Puolijumalat. Keitä he ovat?

Puolijumalat ovat jivoja (sieluja) eli tavallisia eläviä olentoja, joille Jumala antaa valtuudet edustaa Itseään maailmankaikkeuden hallinnassa.

Ensimmäinen puolijumala on Brahma.

Kaikkiaan puolijumalia on kolmekymmentäkolme miljoonaa.

He asuvat universumin ylemmillä alueilla, joita kutsutaan Svargaksi eli paratiisiksi.

Puolijumala-sanan sanskritinkielinen vastine on deva tai devata. Srimad-Bhagavatamin mukaan ajatus siitä, että Krishna olisi puolijumala, on väärinkäsitys.

On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa erilaisista hallintotavoista. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.

Kaikki puolijumalat ovat palvelijoita, jotka toteuttavat Korkeimman Herran käskyjä. Kaikkia puolijumalia tulisi kunnioittaa asianmukaisesti.
Termit sura tai deva (upa-deva) ovat peräisin Vedoista.


Käännös länsimaisille kielille on toinen asia.

Deva tarkoittaa Jumaluutta, ja sillä voidaan viitata sekä Korkeimpaan että Hänen kumppaneihinsa tässä maailmassa.

Analyyttisen mielen omaavan länsimaisen ihmisen on helpompi nähdä erottelu kuin samanaikainen erottelu ja ykseys.

Siksi meidän on helpompi hahmottaa termit Jumala ja puolijumala joksikin täysin erilliseksi kuin ymmärtää jumaluuden asteiden samanaikainen ykseys ja ero.

Puolijumalat (Shivaa lukuun ottamatta) ovat ihan tavallisia jivoja, jotka Krishna on valtuuttanut suorittamaan palveluksia maailmankaikkeuden hallinnoijina.

Upa-devat ovat samaa tattvaa, mutta pykälää alempana.

Se on kuin vanhempi ja nuorempi upseeri.

Devoja ja upa-devoja voi verrata arkkienkeleihin ja enkeleihin, mutta siihen ei ole tarvetta, sillä Veda-perinne on itsenäinen ja riippumaton.

Se ei tarvitse vertailuja, lisäyksiä ja terminologian lainauksia.

Emme palvo puolijumalia, mutta kunnioitamme heitä Jumalan edustajina aineellisessa maailmassa.

Jokaisella lukemattomalla universumilla on oma Brahmansa, Durgansa ja oma Shivansa. Maailmassa on miljoonia puolijumalia, mutta Jumala on vain yksi.


Siksi bhakta kunnioittaa puolijumalia Jumalan edustajina, mutta ei ylimpänä auktoriteettina.

Vain ne, jotka eivät tunne Jumalaa, pitävät puolijumalia ylimpinä hallitsijoina.

Bhakta kunnioittaa puolijumalia, mutta hän ei koskaan unohda, että Krishna on Korkein.

Puolijumalat ovat siis kaikille yhteisiä, mutta eri kulttuureissa heitä kutsutaan eri nimillä.

Esimerkiksi kysymys:

Mitä Vedat sanovat egyptiläisten jumalien panteonista. Onko mahdollista korreloida tietämystä muinaisista vedalaisista ja egyptiläisistä jumalista?
sivilisaatioiden ja sen, mitä tiedämme Egyptistä?

Ei ole olemassa egyptiläisiä tai vedalaisia jumalia.

Jumala on yksi kaikille, ja puolijumalat ovat myös kaikille yhteisiä.

Mutta eri kansojen käsitys niistä voi olla erilainen.

Tämä erityinen käsitys ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisella kansalla olisi omat jumalansa.

Nimet voivat vaihdella ja ymmärryksen syvyys voi vaihdella, mutta eivät itse jumalat.

Lue lisää

Esimerkiksi kysymys:

Mitä Vedat sanovat egyptiläisten jumalien panteonista. Onko mahdollista korreloida tietämystä muinaisista vedalaisista ja egyptiläisistä jumalista?
sivilisaatioiden ja sen, mitä tiedämme Egyptistä?

Ei ole olemassa egyptiläisiä tai vedalaisia jumalia.

Jumala on yksi kaikille, ja puolijumalat ovat myös kaikille yhteisiä.

Mutta eri kansojen käsitys niistä voi olla erilainen.

Tämä erityinen käsitys ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisella kansalla olisi omat jumalansa.

Nimet voivat vaihdella ja ymmärryksen syvyys voi vaihdella, mutta eivät itse jumalat.

Anonyymi00135 kirjoitti:

Esimerkiksi kysymys:

Mitä Vedat sanovat egyptiläisten jumalien panteonista. Onko mahdollista korreloida tietämystä muinaisista vedalaisista ja egyptiläisistä jumalista?
sivilisaatioiden ja sen, mitä tiedämme Egyptistä?

Ei ole olemassa egyptiläisiä tai vedalaisia jumalia.

Jumala on yksi kaikille, ja puolijumalat ovat myös kaikille yhteisiä.

Mutta eri kansojen käsitys niistä voi olla erilainen.

Tämä erityinen käsitys ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisella kansalla olisi omat jumalansa.

Nimet voivat vaihdella ja ymmärryksen syvyys voi vaihdella, mutta eivät itse jumalat.

Lue lisää

Puolijumalat ovat jivoja (sieluja) eli tavallisia eläviä olentoja, joille Jumala antaa valtuudet edustaa Itseään maailmankaikkeuden hallinnassa.

Ensimmäinen puolijumala on Brahma.

Kaikkiaan puolijumalia on kolmekymmentäkolme miljoonaa.

He asuvat universumin ylemmillä alueilla, joita kutsutaan Svargaksi eli paratiisiksi.

Puolijumala-sanan sanskritinkielinen vastine on deva tai devata. Srimad-Bhagavatamin mukaan ajatus siitä, että Krishna olisi puolijumala, on väärinkäsitys.

On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa erilaisista hallintotavoista. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.

Anonyymi00136 kirjoitti:

Puolijumalat ovat jivoja (sieluja) eli tavallisia eläviä olentoja, joille Jumala antaa valtuudet edustaa Itseään maailmankaikkeuden hallinnassa.

Ensimmäinen puolijumala on Brahma.

Kaikkiaan puolijumalia on kolmekymmentäkolme miljoonaa.

He asuvat universumin ylemmillä alueilla, joita kutsutaan Svargaksi eli paratiisiksi.

Puolijumala-sanan sanskritinkielinen vastine on deva tai devata. Srimad-Bhagavatamin mukaan ajatus siitä, että Krishna olisi puolijumala, on väärinkäsitys.

On vain yksi Jumala, mutta on monia muita voimakkaita eläviä olentoja, jotka ovat vastuussa erilaisista hallintotavoista. Heitä kutsutaan puolijumaliksi.

Lue lisää

Tämä ehdollistuneen sielun kaksitietoisuus johtaa siihen, että Jumala antaa hänelle tehtäväksi hallita maailmankaikkeutta.


Puolijumalat ovat ehdollistuneiden sielujen johtajia, jotka on varustettu auktoriteetilla ja luottamuksella.
Tämä ehdollistuneen sielun dualistinen tietoisuus johtaa siihen, että Jumala antaa hänelle tehtäväksi hallita maailmankaikkeutta. Puolijumalat ovat ehdollistuneiden sielujen johtajia, jotka on varustettu Herran auktoriteetilla ja luottamuksella. Aivan kuten pitkään vankilassa olleille vangeille uskotaan joskus jokin hallinnollinen virka ja heille annetaan tehtäväksi pitää yllä järjestystä vankilassa, samoin luotettavat ehdollistuneet sielut uskotaan toimimaan ehdollistuneiden sielujen johtajina.

Anonyymi00137 kirjoitti:

Tämä ehdollistuneen sielun kaksitietoisuus johtaa siihen, että Jumala antaa hänelle tehtäväksi hallita maailmankaikkeutta.


Puolijumalat ovat ehdollistuneiden sielujen johtajia, jotka on varustettu auktoriteetilla ja luottamuksella.
Tämä ehdollistuneen sielun dualistinen tietoisuus johtaa siihen, että Jumala antaa hänelle tehtäväksi hallita maailmankaikkeutta. Puolijumalat ovat ehdollistuneiden sielujen johtajia, jotka on varustettu Herran auktoriteetilla ja luottamuksella. Aivan kuten pitkään vankilassa olleille vangeille uskotaan joskus jokin hallinnollinen virka ja heille annetaan tehtäväksi pitää yllä järjestystä vankilassa, samoin luotettavat ehdollistuneet sielut uskotaan toimimaan ehdollistuneiden sielujen johtajina.

Lue lisää

Puolijumalat ovat siis Jumalan"henkilökuntaa" aineellisessa maailmassa.

Pyhät kirjat ja korkeammat olennot Jumalan luomakunnassa on monia ulottuvuuksia. On alempia eri planeettoja. On myös monia Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia.

Nämä olennot ovat meitä korkeamman ja hienovaraisemman luonteen omaavia olentoja, mutta eivät kuitenkaan ole Jumalaa.

Tähän luokkaan kuuluvat myös puolijumalat. He vastaavat presidentin ministerikabinettia, joka ohjaa yksittäisten ministeriöiden työtä. Kabinetin jäsenen ja varsinaisen valtionpäämiehen, presidentin, välillä on ero.

Anonyymi00138 kirjoitti:

Puolijumalat ovat siis Jumalan"henkilökuntaa" aineellisessa maailmassa.

Pyhät kirjat ja korkeammat olennot Jumalan luomakunnassa on monia ulottuvuuksia. On alempia eri planeettoja. On myös monia Jumalan palvelijoita ja sanansaattajia.

Nämä olennot ovat meitä korkeamman ja hienovaraisemman luonteen omaavia olentoja, mutta eivät kuitenkaan ole Jumalaa.

Tähän luokkaan kuuluvat myös puolijumalat. He vastaavat presidentin ministerikabinettia, joka ohjaa yksittäisten ministeriöiden työtä. Kabinetin jäsenen ja varsinaisen valtionpäämiehen, presidentin, välillä on ero.

Lue lisää

Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä. He valvovat aineellisen maailman asioiden tilaa.


Ihmiset samaistavat usein virheellisesti puolijumalat tai ne, jotka edustavat Jumalaa, Jumalaan itseensä.

(Enkelit) alemman tason puolijumalat ovat luonteeltaan samanlaisia olentoja kuin puolijumalat, mutta toisin kuin puolijumalat, heillä ei ole tiettyjä "hallinnollisia tehtäviä".

Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä.

Anonyymi00139 kirjoitti:

Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä. He valvovat aineellisen maailman asioiden tilaa.


Ihmiset samaistavat usein virheellisesti puolijumalat tai ne, jotka edustavat Jumalaa, Jumalaan itseensä.

(Enkelit) alemman tason puolijumalat ovat luonteeltaan samanlaisia olentoja kuin puolijumalat, mutta toisin kuin puolijumalat, heillä ei ole tiettyjä "hallinnollisia tehtäviä".

Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä.

Lue lisää

Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä.

He valvovat aineellisen maailman asioiden tilaa.
Ihmiset samaistavat usein virheellisesti puolijumalat tai ne, jotka edustavat Jumalaa, Jumalaan itseensä.


Puolijumalat ovat maailmankaikkeutemme hallitus, ja he ovat vastuussa eri elementeistä jne.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19060968/jumala-ja-puolijumalat-mika-ero-heidan-valilla-on

Anonyymi00140 kirjoitti:

Puolijumalat eli devat ovat Jumalan kabinetin jäseniä.

He valvovat aineellisen maailman asioiden tilaa.
Ihmiset samaistavat usein virheellisesti puolijumalat tai ne, jotka edustavat Jumalaa, Jumalaan itseensä.


Puolijumalat ovat maailmankaikkeutemme hallitus, ja he ovat vastuussa eri elementeistä jne.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19060968/jumala-ja-puolijumalat-mika-ero-heidan-valilla-on

Lue lisää

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

https://vedabase.io/en/lib

Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa

Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.

namo mahā-vadānyāya kṛṣṇa-prema-pradāya te
kṛṣṇāya kṛṣṇa-caitanya-nāmne gaura-tviṣe namaḥ

Tällainen persoona edustaa todellisuudessa Śrī Caitanya Mahāprabhua, sillä hänen sydämensä on aina täynnä myötätuntoa kaikkia ehdollistuneita sieluja kohtaan.

Anonyymi00141 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

”Rakas Jumalani, anna minun kärsiä ikuisesti helvetillisessä tilassa ja ottaa vastaan kaikkien elävien olentojen syntiset reaktiot. Ole hyvä ja päätä heidän sairas aineellinen elämänsä.”

https://vedabase.io/en/lib

Selitys
Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura antaa seuraavan selityksen tähän säkeeseen. Länsimaissa kristityt uskovat, että Jeesus Kristus, heidän henkinen mestarinsa, ilmestyi hävittääkseen kaikki seuraajiensa synnit. Tätä tarkoitusta varten Jeesus Kristus ilmestyi ja poistui. Tässä kuitenkin näemme, että Śrī Vāsudeva Datta Ṭhākura ja Śrīla Haridāsa Ṭhākura ovat monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus. Jeesus Kristus vapautti vain seuraajansa syntisten reaktioiden seurauksista, mutta Vāsudeva Datta on tässä valmis ottamaan kaikkien universumin olentojen synnit itselleen. Näin ollen Vāsudeva Dattan asema on miljoonia kertoja korkeampi kuin Jeesus Kristusn. Vaiṣṇava on niin jalomielinen, että hän on valmis riskeeraamaan kaiken vapauttaakseen ehdollistuneet sielut aineellisesta olemassaolosta. Śrīla Vāsudeva Datta Ṭhākura on universaalin rakkauden ruumiillistuma, sillä hän oli valmis uhraamaan kaiken ja omistautumaan täysin Jumalan palvelemiseen.

Śrīla Vāsudeva Datta tiesi hyvin, että Śrī Caitanya Mahāprabhu on alkuperäinen Jumaluuden Persoona, itse transsendenssi, aineellisen harhan ja māyān käsityksen yläpuolella. Jeesus Kristus poisti varmasti seuraajiensa syntisten tekojen reaktiot armollaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi täysin vapauttanut heidät aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Ihminen voi vapautua synneistä kerran, mutta kristillisessä perinteessä on tapana tunnustaa synnit ja silti tehdä ne uudelleen. Vapautumalla synneistä ja ryhtymällä niihin uudelleen ei voi saavuttaa vapautta aineellisen olemassaolon kärsimyksistä. Sairas ihminen voi mennä lääkärin luo saadakseen helpotusta, mutta sairaalasta lähdettyään hän voi jälleen sairastua epähygieenisten tapojensa vuoksi. Näin aineellinen olemassaolo jatkuu. Śrīla Vāsudeva Datta halusi vapauttaa ehdollistuneet sielut täydellisesti aineellisesta olemassaolosta, niin ettei heillä enää olisi mahdollisuutta tehdä syntisiä tekoja. Tämä on merkittävä ero Śrīla Vāsudeva Dattan ja Jeesus Kristusn välillä. On suuri loukkaus saada synnit anteeksi ja tehdä sitten samat synnit uudelleen. Tällainen loukkaus on vaarallisempi kuin syntinen toiminta itsessään. Vāsudeva Datta oli niin jalomielinen, että hän pyysi Śrī Caitanya Mahāprabhua siirtämään kaikki loukkaavat teot hänen kannettavakseen, jotta ehdollistuneet sielut puhdistuisivat ja palaisivat takaisin kotiin, takaisin Jumalan luo. Tämä rukous oli täysin vilpitön.



Vāsudeva Dattan esimerkki on ainutlaatuinen paitsi tässä maailmassa myös koko universumissa. Se on hedelmällisiin tekoihin kiintyneiden toimijoiden tai maallisten filosofien spekulaation tuolla puolen. Ulkoisen energian harhaamina ja vähäisen tiedon vuoksi ihmiset kadehtivat toisiaan. Tämän vuoksi he sotkeutuvat hedelmälliseen toimintaan ja yrittävät paeta sitä mentaalisen spekulaation avulla. Näin ollen eivät karmīt eivätkä jñānīt puhdistu. Śrīla Bhaktisiddhānta Ṭhākuran sanoin he ovat kukarmījä ja kujñānījä — huonoja toimijoita ja huonoja spekuloijia. Siksi māyāvādien ja karmījen tulisi kiinnittää huomionsa jalomieliseen Vāsudeva Dattaan, joka halusi kärsiä muiden puolesta helvetillisessä tilassa. Kenenkään ei tulisi pitää Vāsudeva Dattaa maallisena hyväntekijänä tai sosiaalityöntekijänä. Hän ei myöskään ollut kiinnostunut sulautumaan Brahmanin säteilyyn eikä saavuttamaan aineellista kunniaa tai mainetta. Hän oli kaukana filantrooppien, filosofien ja hedelmällisten toimijoiden yläpuolella. Hän oli ylevin persoona, joka on koskaan osoittanut armoa ehdollistuneille sieluille. Tämä ei ole liioittelua hänen transsendentaalisista ominaisuuksistaan — se on täysin totta. Itse asiassa Vāsudeva Dattalle ei ole mitään vertailukohtaa. Täydellisenä Vaiṣṇavana hän oli para-duḥkha-duḥkhī, syvästi murheellinen nähdessään muiden kärsivän. Koko maailma puhdistuu pelkästään tällaisen suuren hartaan ilmestymisestä. Hänen transsendentaalisen läsnäolonsa kautta koko maailma ylistyy, ja myös kaikki ehdollistuneet sielut tulevat ylistetyiksi. Kuten Narottama dāsa Ṭhākura vahvistaa, Vāsudeva Datta on Śrī Caitanya Mahāprabhun ihanteellinen hartauspalvelija:

gaurāṅgera saṅgi-gaṇe, nitya-siddha kari’ māne,
se yāya vrajendra-suta-pāśa

Se, joka toteuttaa Śrī Caitanya Mahāprabhun tehtävää, tulee nähdä ikuisesti vapautuneena. Hän on transsendentaalinen persoona eikä kuulu tähän aineelliseen maailmaan. Tällainen hartauspalvelija, joka työskentelee koko väestön vapauttamiseksi, on yhtä jalomielinen kuin Śrī Caitanya Mahāprabhu itse.

namo mahā-vadānyāya kṛṣṇa-prema-pradāya te
kṛṣṇāya kṛṣṇa-caitanya-nāmne gaura-tviṣe namaḥ

Tällainen persoona edustaa todellisuudessa Śrī Caitanya Mahāprabhua, sillä hänen sydämensä on aina täynnä myötätuntoa kaikkia ehdollistuneita sieluja kohtaan.

Lue lisää

Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

Kärsimyksen teologia

Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.

Anonyymi00142 kirjoitti:

Vāsudeva Datta: valmis kärsimään kaikkien elävien olentojen puolesta, riippumatta uskosta

Tämä nähdään rajattomana universaalina myötätuntona (mahā-vadānyatā).

Kärsimyksen teologia

Kukaan ei voi todella vapauttaa toista ilman Kṛṣṇan tahtoa.

Bhakta haluaa kärsiä toisten puolesta.

Jumala itse vapauttaa sielut nähdessään tällaisen rakkauden.

Eli Vāsudeva Dattan tarjous on ennen kaikkea rakkauden huipentuma, ei mekaaninen syntien siirto.

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Tämä tekee Vāsudeva Dattan rukouksesta poikkeuksellisen.

Gaudiya-vaiṣṇava -näkökulmasta: Jeesus nähdään suurena hengellisenä opettajana.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.

Vāsudeva Dattan myötätunto nähdään teologisesti universaalimpana.

Kyse ei ole kilpailusta, vaan rakkauden mittaamisesta myötätunnon laajuuden kautta.

Lopulta kaiken vapautuksen antaa Kṛṣṇa – bhaktat ovat Hänen armonsa kanavia.
Kyseinen kohta ei ensisijaisesti pyri asettamaan Jeesusta ja Vāsudeva Dattāa kilpailuasetelmaan, vaan havainnollistamaan puhtaan bhaktan myötätunnon teologista syvyyttä. Kun Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākura kommentoi tätä säettä, hän tekee sen Gaudiya-metafysiikan kehyksessä, jossa Jumala on Kṛṣṇa, korkein persoonallinen todellisuus, ja Hänen puhtaat palvelijansa voivat heijastaa Hänen rajatonta armoaan poikkeuksellisella tavalla.

Kristillisessä teologiassa Jeesus nähdään lunastajana, joka ottaa seuraajiensa synnit kantaakseen. Gaudiya-kommentaarissa tämä ymmärretään rajattuna pelastustehtävänä: Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.

Lue lisää

monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Anonyymi00143 kirjoitti:

monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Lue lisää

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”

Anonyymi00144 kirjoitti:

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Anonyymi00145 kirjoitti:

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Lue lisää

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Gauḍīya-vaiṣṇavismin näkökulmasta tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.

Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.

Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:

uskoa
kääntymystä
vastaanottamista

Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.


Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:


Tässä mielessä Gauḍīya-vaiṣṇavismin huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Anonyymi00146 kirjoitti:

Jeesus Kristus edustaa kristillisessä ajattelussa liittosuhdetta: pelastus liittyy suhteeseen häneen, uskoon, kääntymiseen ja vastaanottamiseen. Armo on kyllä ääretöntä, mutta se ilmenee relationaalisesti – ihminen astuu siihen sisään. Pelastus on universaalisti tarjolla, mutta ei universaalisti automaattinen; se toteutuu niissä, jotka “tulevat hänen luokseen”. Tässä mielessä pelastus on ehdollisesti universaali: avoin kaikille, mutta toteutuva suhteen kautta.

Gauḍīya-vaiṣṇavismin näkökulmasta tämä voidaan nähdä tiettynä dharma-rakenteena — Jumalan ja jīvan välinen vastavuoroisuus (reciprocity), jossa armo (kṛpā) kohtaa vastaanottavaisuuden.

Mutta para-duḥkha-duḥkhī-ihanteessa astutaan vielä askel tämänkin rakenteen “läpi”.

Tässä myötätunto (karuṇā) ei enää asetu vastavuoroisuuden kehykseen. Bhakta ei odota:

uskoa
kääntymystä
vastaanottamista

Hän ei edes aseta niitä implisiittisiksi ehdoiksi. Hänen näkökulmastaan toisen kärsimys on riittävä peruste toimia.


Näin para-duḥkha-duḥkhī ei kumoa vastavuoroisuutta, vaan paljastaa sen syvemmän tason. Se näyttää, että rakkaus voi ilmetä kahdella tasolla samanaikaisesti:


Tässä mielessä Gauḍīya-vaiṣṇavismin huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Lue lisää

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

https://vedabase.io/en/lib

Anonyymi00147 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/cc/madhya/15/163/

https://vedabase.io/en/lib

Lue lisää

Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.

-----------------

monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”

Anonyymi00148 kirjoitti:

Jeesus vapauttaa ne, jotka turvautuvat häneen. Sen sijaan Vasudeva Datta ilmaisee rukouksessaan halunsa kärsiä kaikkien universumin elävien olentojen puolesta, riippumatta heidän uskonnostaan, asemastaan tai hengellisestä tietoisuudestaan. Tämä universaalius on se teologinen kohta, jota kommentaari korostaa.

-----------------

monia miljoonia kertoja edistyneempiä kuin edes Jeesus Kristus.

Huippu ei ole vain universaali pelastusoppi, vaan universaali myötätunto, joka ei odota mitään vastineeksi — ei edes pelastusta.

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Pelastetaan myös ”ulkopuolisia” – ihmisiä, jotka eivät usko siihen ”oikein”

Tämä poistaa vastakkainasettelun. Kyse ei ole siitä, että “vain tietyt pelastuvat”

Lue lisää

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Anonyymi00149 kirjoitti:

Onko kyse Jeesuksen vähättelystä?

Historiallisesti Gaudiya-ācāryat eivät nähneet Jeesusta tavallisena ihmisenä, vaan: suurena pyhänä, Jumalan edustajana, śaktyāveśa-avatāran kaltaisena voimaantuneena lähettiläänä (joidenkin tulkintojen mukaan)

Vertailu on siis sisäistä teologista retoriikkaa, ei poleeminen hyökkäys.
Syvempi periaate: Karuṇā (myötätunto)

Gaudiya-traditiossa korkein hengellinen tila ei ole vain vapautus (mokṣa), vaan:

halu kärsiä itse, jotta yksikin sielu pääsisi takaisin Jumalan luo.

Lue lisää

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.

Anonyymi00150 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.
Jos kaikkivaltius tarvitsee pelkoa säilyttääkseen asemansa, silloin sen suuruus näyttää lepäävän heikomman avuttomuuden varassa. Mutta todellinen suuruus ei etsi vahvistusta alistamisesta. Se ei tarvitse todisteeksi murskattuja vastustajia eikä nöyryytettyjä alamaisia. Päinvastoin: mitä suurempi voima on, sitä vähemmän sillä on tarvetta osoittaa itseään väkivallan, uhkailun tai pakottamisen kautta.

Lue lisää

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.

Anonyymi00151 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa? Mitä kunniaa äärettömälle olennolle olisi siinä, että rajallinen olento vapisee hänen edessään, jos tuo vapina syntyy pelkästään ylivoimaisen mahdin edessä? Pelko voi pakottaa alistumaan, mutta se ei synnytä aitoa kunnioitusta eikä rakkautta. Se saa olennon vaikenemaan, muttei avaamaan sydäntään.

Lue lisää

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa?

Anonyymi00152 kirjoitti:

Todellinen suuruus ei ilmene siinä, että kaikkivaltias murskaa pienen ja heikon olennon voimallaan. Mitä arvoa olisi sellaisella voimalla, joka kykenee ainoastaan herättämään pelkoa?

Lue lisää

Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse älykkäiden kristittyjen sanoma.

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Jumalan ikioma Auschwitz
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.


Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

Älykkäät kristityt sanovat:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen

Jumalan ikioma Auschwitz

On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä, eivät kaktuksia. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä ja ovat jälleen tulossa ihmisiksi.

Anonyymi00153 kirjoitti:

Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse älykkäiden kristittyjen sanoma.

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Jumalan ikioma Auschwitz
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.


Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

Älykkäät kristityt sanovat:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen

Jumalan ikioma Auschwitz

On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä, eivät kaktuksia. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä ja ovat jälleen tulossa ihmisiksi.

Lue lisää

Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä, eivät kaktuksia. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä ja ovat jälleen tulossa ihmisiksi.

Asiat kannattaa selittää kuulijakunnan tason mukaan: toisille yksinkertaisemmin, kuten Raamatussa, toisille syvällisemmin ja vaikeammalla filosofisella tasolla, koska kuulijakunnan taso on erilainen.

Anonyymi00157 kirjoitti:

Asiat kannattaa selittää kuulijakunnan tason mukaan: toisille yksinkertaisemmin, kuten Raamatussa, toisille syvällisemmin ja vaikeammalla filosofisella tasolla, koska kuulijakunnan taso on erilainen.

Lue lisää

Ne akasa jutut on jänniä!

Anonyymi00158 kirjoitti:

Ne akasa jutut on jänniä!

Kyllä!

Anonyymi00158 kirjoitti:

Ne akasa jutut on jänniä!

Juu, kiitos linkeistä, intenetissä on vielä lisää, aion alkaa perehtymään!