pienet perässä!
Saksalaiset eivät luovuta!
Nokia ei maksa takaisin Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltion vaatimia tukirahoja Bochumin tehtaan toiminnasta.
Osavaltion talousministeriön Nokialle asettama määräaika noin 41:n miljoonan euron tukiaisten ja korkojen takaisinmaksusta umpeutuu puoliltaöin.
Läntisen Saksan radio West-Deutsche Rundfuk kertoi, että rahoja ei ole tähän mennessä tullut Nordrhein-Westfalenin osavaltiopankin tilille.
Nokian edustaja kertoi WDR-radiolle, ettei Nokia ole rahoja maksanut eikä aio maksaa, vaan pyrkii jatkamaan neuvotteluja ja löytämään niiden kautta ratkaisun maksukiistaan.
Nokia sai Nordrhein-Westfalenin osavaltiolta tukiaisia perustaessaan Bochumin tehdasta. 2 300 työntekijää menettää työpaikkansa, kun Nokia siirtää Bochumin tehtaan toiminnot Romaniaan ja muualle Eurooppaan.
Nokia katsoo edelleen menetelleensä oikein.
Yhtiö on käynyt alkuvuoden ajan osavaltiohallituksen kanssa neuvotteluja tuloksetta. Osavaltiopankki on saanut osavaltion hallitukselta valtuudet käyttää kaikkia oikeudellisin keinoja tukirahojen saamiseksi takaisin Nokialta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.