Totuus naisista

Man

Nuorten naisten fasistisen pahuuden vankina
eli valikoituja panuismeja
Motto:

Vain meditointi ja Mestari Panun opetusten lukeminen pelasti minut turhalta suuttumukselta.
-Paul Pekkarinen
Jos jokin on helppoa, niin omasta intressistään vieraantuminen intoilijaksi, joka muodin mukaisesti ottaa kantaa milloin naisten, milloin homojen ja milloin lehtivihreän puutteesta kärsivien olmien puolesta, vaikkei itse ole nainen, homo eikä olmi. Se, mikä on vaikeaa, on oman itsensä ja oman intressinsä löytäminen.

Ei minulla sinänsä ole mitään ns. edistyksellisyyttä vastaan, ja kannatan tasavertaisia oikeuksia niin homoille kuin olmeillekin. Luonnon etu ja maailmanrauha ovat osa minunkin etuani. Naisten etu ei ole. Sen olen aikuistumiseni myötä oppinut.

***

Profeminismihömpötys on luonut pilvin pimein sellaisia miehiä, joita kiinnostaa naisessa vain ja ainoastaan se, onko naisella yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Mutta koska naiset - nimenomaan naiset - valitsevat miehensä, eivät kiinnostusten yhteensopivuutta, vaan julkista markkina-arvoa ylläpitäen, juuri tällaiset miehet jäävät ilman naista, koska he yrittävät aina markkina-arvoltaan korkeampia kohteita. Nainenhan ei halua tehdä mitään miehen kanssa, vaan - loinen kun on - miehen kustannuksella.

***

Henkilö, jolla on vittu, on vittunsa limojen kautta pyhittynyt olennoksi, jota ei saa kahlita tavoilla, laeilla, asetuksilla eikä reiluus- ja moraalisäännöillä.Hänelle on annettu valta tappaa ja tuhota vapaasti, miehiä.

***

En ole enää valmis joustamaan milliäkään. Joustaminen ei kannata. Periaatteena ja johtotähtenä olkoon: silloin ämmä kun sanot ensimmäisen poikkipuolisen sanan niin tuossa on ovi.

***

Naiset - loisia kun ovat - eivät todellakaan halua sellaista miestä, jonka kanssa voisivat yhdessä puuhata, vaan nimenomaan loiselle isäntäeläimen, josta verta imemällä voisivat rahoittaa sen, mitä tekevät yhdessä ystävättäriensä kanssa. Nainen ei rakasta, vaan loisii. Tämä oli minullekin karvas kalkki, kun sen ymmärsin.

***

Joskus nuorena poikana näin kauhuelokuvan, jossa nuori kundi lähtee mm. siskonsa ja tyttöystävänsä kanssa retkelle ja he yöpyvät kummitustalossa, jossa paholaiset tai hirviöt asettuvat asumaan siskoon ja tyttöystävään. Siskosta tulee teräväkyntinen hirviö ja tyttöystävästä hirvittävästi hekottava turvonnut kammotus. Nämä hirviöt rääkkäävät ja kiusaavat nuorta kundia hirveästi, ja kun hän lopulta yrittää surmata tyttöystävän, tämä palautuu hetkeksi entiselleen, jotta hän ei voisi tehdä sitä. Mutta heti sen jälkeen tyttö muuttuu taas kätkättäväksi hirviöksi.

Juuri tällaisia nuoret naiset ovat: kätkättäviä hirviöitä, jotka pitkin, terävin hampain nakertavat miesten kiveksiä ja jotka sitten hetken teeskentelevät ihanaa rakastettua, jotta mies ei voisi kostaa kärsimystään hirviölle.

***

Kyllä minullekin olisi suuri huvi jos saisin edes yhden luokallisen abityttöjä huomaamaan millaista moraalitonta saastaa ovat, tajuamaan että heidän syntinsä on liian suuri heidän kannettavakseen - ja vetämään itsensä joukolla hirteen.

***

Naisen fasistisella vallan- ja murhanhimolla ei ole rajoja. Ja "ritarillinen" mies uskoo mitä tahansa naisen kertomia valheita, koska akkavalta on tuhonnut miesten keskeisen veljeyden ja solidaarisuuden.

***

Vittu haluaa maailmaan Harmagedonin sodan. Siksi Bushkin on parempi kuin vallan- ja murhanhimoinen vittu.

***

Anja Kauranen on oikein yllyttänyt miesvihaan: hänen Pelon maantieteessään esiintyvää miespiiriä ei todellakaan tunnu liikuttavan muu kuin jonkinlainen itsetarkoituksellinen ilkeys. Missäköhän kohdassa porukka tajuaa, että Kauranen on taantumuksellinen menneen talven lumien kaupittelija?

***

Ja mistä se raiskaajan naisviha johtuu? Siitäkö, että miehen haarojen välissä möllöttää pahuuselin? Vai siitä, että asianomainen on joutunut kokemaan niin alentavaa kohtelua ikäisiltään tytöiltä, että on vähitellen menettänyt kykynsä tuntea naisia kohtaan mitään muuta kuin vihaa?

***

Jos väität todella, että Suomessa olisi hyvät naiset, sinulla kyllä iso pyörä sutii pahasti. Miten helvetissä itsestään liikoja luulevat kääkät, jotka valehtelevat päin naamaa, voisivat olla *hyviä*?

***

Suomalaisten ämmien maksa lilluu asetaldehydissä. Enemmän täällä on raittiita miehiä. Kokonaan toinen juttu on, että suomalaiset ämmät pystyvät vetämään viinaa kuin pesusienet ja polttamaan kuin korsteenit ja silti kirkkain silmin väittämään olevansa raittiita. On varsin tavallista, että suomalainen tyttö on itseymmärryksensä mukaan alkoholiton ja savuton ja silti vetää niin viinaa kuin tupakkaakin huomattavia määriä. Niiden huumeidenkäyttökin on aina olevinaan intellektuaalisesta uteliaisuudesta kumpuavaa kokeilua, vaikka raja selvään happohenttuun olisi ylitetty jo aikapäiviä.

***

"Haluan miehen, joka osaa puhua tunteistaan". Ei pidä paikkaansa. Mies, joka osaa puhua tunteistaan, saa kenkää heti.

***

"Kyllä te miehetkin" on ämmien ikivanha konsti vaihtaa puheenaihetta, jottei tarvitsisi ottaa kantaa epämukavaan arvosteluun. Tiedoksesi: tuota vanhaa temppua on käytetty täällä jo niin kauan, ettei se enää mene läpi.

***

Avoin valehtelu omista tunteista on yllättävän toimiva tapa saada pimppaa. Rehellisyys ei kannata.

***

Kun puheenaiheena ovat _naisten_ valheet, tarvitaan aina määrätietoista puheenjohtajaa, joka estää naisia vaihtamasta puheenaihetta. Liian monta kertaa on aloitettu puhe tästä aiheesta, ja sitten naiset ovat vaivihkaa vaihtaneet puheenaihetta niin että ennen kuin on huomattukaan on päädytty pyytämään naisilta anteeksi miesten olemassaoloa.

***

Kyllähän sinä tiedät että laki ja moraali ei ole miehille ja naisille sama. Se on aina niin maan kauhia asia se pelon maantiede. Se, että naiset eivät voi kulkea tissi paljaana kaupungilla pelkäämättä raiskausta on aivan hirviää ja kauhiaa, nainenhan on herkkä ja ihana olento jota meidän on hengellämme ja elämällämme varjeltava, sen lisäksi tietysti että naisille kuuluu oikeus päästä miesten ohitse työelämässä vaikkeivät muuta osaisi kuin ottaa pomolta suihin.

Se, että miehet ovat kaupungilla jatkuvassa turpatällin ja pahoinpitelyn, mahdollisesti hengiltä hakkaamisen vaarassa, on tietysti aivan eri asia. Miestenhän kuuluukin elää darwinilaisen valinnan maailmassa, jossa heikot tapetaan.

***

Sinäkin varmaan myönnät että kommunismin ainoa relevantti esiintymismuoto Siperian leirivangin näkökulmasta oli se kommunismi, joka tuomitsi ihmisiä metsätöihin 45 asteen pakkasessa ilman talvivaatteita ruostuneella ja harittavalla justeerilla - se, että lännen intellektuellit kovasti selittivät omaa kommunismiaan erilaiseksi ja paljon paremmaksi, oli sen Gulag-leirin z/k:n näkökulmasta aivan yhdentekevää. Vastaavalla tavalla ainoa oleellinen feminismi meidän nuorten naisten fasistisesta pahuudesta kärsivien miesten kannalta on se feminismi, joka on muotoutunut käytännössä meidän yhteiskunnassamme kyyniseksi edunvalvonnaksi, miesvihaksi ja piittaamattomuudeksi miesten tunteista. Siis se naistenlehtien vulgäärifeminismi. Kaikki - KAIKKI - teoreettisesti olemassaolevat toiset ja paremmat feminismit ovat Suomen, tämän meille alemman tason miehille rakennetun siperialaisen vankileirin, näkökulmasta presiis yhtä irrelevantteja kuin lännen "paremmat kommunismit" sen leirivangin näkökulmasta.

***

Nuorten naisten eläimellinen valhe ja alhaisuus ei tunne rajoja. Nuori nainen on hekottava hirviödemoni, joka mulkoilee virtsankeltaisin silmin ja järsii jäytöhampaillaan miesten kiveksiä.

***

Kun NKVD eli Naisten KansainVälinen Detektiiviagentuuri on päättänyt laittaa sinut käpälälautaan, niin on täysin toissijaista, minkä lain perusteella ja mistä rikoksesta syytetään. Sopiva laki ja sopiva rikos löytyy aina: ahdistelu, kotirauhan häirintä, raiskauksesta epäilemiseen johtavat suhteet (= "toi on niin ruma, että sille ei kukaan anna vapaaehtoisesti, siispä jos se osoittaa mielenkiintoa kehenkään naiseen, se on jo raiskauksen valmistelua"). Ja poliisin on nykyään pakko ottaa täysin hatusta vetäistyt rikosilmoitukset todesta, koska "naisiin kohdistuvasta väkivallasta" on tehty sellainen kauhea asia ja koko yhteiskunnan ongelma, että poliisi joutuu pelkäämään syytettä virkavirheestä ja femakoiden ajojahtia, jos se ei tutki selvästi kiusantekomielessä tehtyjä rikosilmoituksia vakavissaan. Luultavasti tällä on jotain yhteyttä siihen, että pääkaupunkiseudulla enää puolet kaikista rikoksista selvitetään: akat ylikuormittavat oikeuslaitosta oikuillaan.
***

Naiset eivät osaa käyttäytyä asiallisesti. Jos osaisivat, ne eivät olisi naisia.

***

Nuorten naisten ongelman lopullinen ratkaisu:

Kaikki nuoret naiset, joilla ei ole aviomiestä ja lapsia, surmataan silpomalla julkisesti. Ruumiit otetaan talteen ja kierrätetään. Nahoista tehdään lampunvarjostimia, pääkalloista yöastioita ja luista huiluja.

Kaikki 2 vuotta nuoremmat tytöt kootaan sitten vanhemmiltaan talteen ja suljetaan sisäoppilaitoksiin, joissa heitä mm. opetellaan soittamaan nuorten naisten luista kaiverretuilla huiluilla. Heille kerrotaan, että heistäkin tehdään tällaisia kauniita koriste-esineitä sitten kun he täyttävät 18; vain poikkeustapauksessa he joutuvat jonkun miehen synnytyskoneiksi.

Tietenkin kaikki tytöt joutuvat vaimoiksi miesten haaremeihin, mutta koska heidät pidetään suljettuina haaremeihin, jokainen luulee olevansa yksi harvoista, jotka joutuivat haaremiin eivätkä päässeet luuhuiluiksi eivätkä yöastioiksi.

Alkuvaiheen teurastus ei olisi edes välttämätön: pikkutytöille näytettävät kuvat teloituksista ja silpomisista voitaisiin lavastaa ketään tappamatta, ja huilut voitaisiin tehdä eläinten luusta tai erikoismuovista. Myös pääkallo-vessanpytyt voisivat olla keinotekoista materiaalia.

Tulos olisi tietenkin se, että tytöt joutuisivat viettämään elämänsä yksin, itseään halveksien, itse elämää vihaten (koska heille olisi opetettu, että huiluksi ja vessanpytyksi pääseminen on kunnia, mutta vaimoksi joutuminen vain toiseksi parasta). Mutta minä kysyn teiltä: miten tällainen itsehalveksunnan täyttämä yksinäisyys oleellisesti eroaisi ATM-miehen kohtalosta yhteiskunnassa, jossa seksuaalinen kelpoisuus on ihmisarvon ainoa mittari?

***

Kun nyt tiedostat fasistisen, stalinistisen, apokalyptisen ja kaiken moraalin liejuun raastavan pahuutesi, sanalla sanoen NAISEUTESI, eikö sinusta tunnukin siltä, että syntisi ja saastaisuutesi on liian hirveä, jotta sinulla olisi oikeutta edes elää? Katso peiliin. Saatana katsoo takaisin!

***

Minulla on tietty systeemi turpaanvedoilleni: Niin kauan kuin minusta tuntuu, että toinen oikeasti yrittää asettua asemaani, siivilöidä asian ytimen esiin provokaatioiden seasta ja vastata siihen, puhun asiaan. Mutta kun toinen alkaa inttää sellaista, mikä minusta kuuluu naissukupuolen yleisiin puolustusmekanismeihin ja itsepetos- ja totuudenhämärrysrituaaleihin, hän katoaa näkyvistä erillisenä ihmisenä ja sulautuu naisten suureen vihollislaumaan, siihen inhaan ja liejuiseen. Silloin häntä kuuluukin vetää turpaan niin että niskanikamat nirskahtavat. Niiden puolustusmekanismien kohteeksi joutuminen nimittäin sattuu sekin. Silloin tuntuu siltä ettei tule otetuksi vakavasti ihmisenä, että tuo toinen luulee minusta selviydyttävän noilla kuluneilla kliseillä.

***

Sen kuuluukin ottaa lujille. Minä olen nuorena ollut hyvin feminismimyönteinen mies, enkä muodin takia vaan aidosta vakaumuksesta. Vasta systemaattisen pilkan ja rääkkäyksen jälkeen minusta on tullut tällainen. Myös muiden miesten mielipiteet ovat syntyneet vastaavanlaisten nöyryytysten tuloksena. Kaikki tämä naisviha, halveksunta ja katkeruus on oikeutettua ja aiheellista, sillä on inhimillisesti ymmärrettävät syynsä. Sinun kuuluukin siis kärsiä puheistamme ja miettiä tykönäsi, oletko itse omilla teoillasi ja käytökselläsi osallistunut tämän naisvihan uusintamiseen. Paitsi että naisena sinut tietysti on aivopesty ajattelemaan, että miesten naisviha johtuu yksinomaan heidän myötäsyntyisestä miehisestä pahuudestaan, joten sinulta lienee turha odottaa minkäänlaista kriittistä itsetutkistelua.

***

Noinko vaikeaa on hyväksyä sitä, että minulla todella on jotain sanottavaa, joka vastaa hyvin monien miesten kokemuksia naissukupuolesta? Että artikuloin vain sen, mitä moni mies on halunnut aina sanoa, mutta ei ole uskaltanut, koska on pelännyt leimautuvansa äärioikeistolaiseksi tms?

***

http://www.geocities.com/faolchu.geo/panuismit.html

8

1240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eeva

      Mitä väliä sillä on mitä mieltä SINÄ olet? Olet yksi hyttysenpaska tässä maailmankaikkeudessa, et suinkaan maailman napa. Koeta pitää erossa omat henkilökohtaiset pettymyksen ja turhautumisen tunteesi ja ikiaikaiset totuudet. Niillä kun ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

      • Rupi

        Eeva hyvä! Leimasit juuri itsesi! Vastaat kuvausta jokaisen sanasi kohdalta. But who cares?


    • Nainen

      Viestisi on sairasmielinen. Jos et vielä ole psykiatrisessa hoidossa, hakeudu sinne heti.

      • Paavi

        -lehdessä Nr 26-27 oli juttu " Äidin testamentti tyttärelle". Luepa se. Siinä nainen isänsä hautajaisissa herää huomaamaan miten hirveä ihminen hän on ollut.
        Juttu oli palkittu ensimmäisellä sijalla kirjotuskilpailussa.
        Se pitäisi määrätä pakolliseksi maan jokaiselle ilmoitustaululle, oppikirjoihin ja kehystettynä versiona hääparille Raamatun ohella.
        Moni nainen ei varmaankaan osaa aavista omaa kammottavaa käytöstään.
        Tuollaista tekstiä syntyy väärikohdellulta mieheltä. Osaan kuvitella taustalla juuri kuvatunlaisen naisen.


    • Pentti

      Kirjoittaja kärjistää, mutta ei enempää kuin jotkut valtamediassakin nykyään vapaasti mellastavat feministit. On oikeasti ajateltu asioita.

    • Gaia

      Taidat olla aika vihainen (nuori?) mies? Parin naiskokemuksesi perusteella sinun ei kuitenkaan tulisi julistaa subjektiivista käsitystäsi totuudeksi. Vaikka mikäpä sen helpompaa olisikaan? Ja maailmahan on samanlaisia esimerkkejä pullollaan…

      Kuulostat pelottavan paljon eräältä ihmiseltä, jonka joskus tunsin. Hän puhui valehtelevista naisista samaan sävyyn. Hänen mielestään myös hänen ystävänsä valehtelivat, hallitus valehteli ja ufojen manipuloivilta säteiltä pystyi suojautumaan alumiinifoliolla. Ymmärtänet, että kaikessa provosoivuudessaan kirjoituksesi on jokseenkin… häiriintynyt. Mutta uskon, että asenteistasi on enemmän haittaa sinulle itsellesi kuin minulle tai muille naisille.

      Naiset eivät mielestäsi ole reiluja, oikeudenmukaisia, eikä heillä ole moraalia. Tekstisi perusteella samat määreet sopivat sinuun. Ei pitäisi käydä osoittelemaan, kun samalla todistaa olevansa itse osoittelunsa kohteen kaltainen. Ei mikään ihme, että olet lähipiirissäsi törmännyt julmiin naisiin… Julmat miehet saavat meissä sellaisen reaktion aikaan.

      Älä jousta, jos siltä tuntuu. Kivaahan sitä on yksinkin.:P

      Vai että naiset loisivat? Voisin kertoa yhdeltä istumalta yhtä monta esimerkkiä loisivista miehistä. Eli todettakoon, että isäntä- tai emäntäeläimiä kaipaavia loiseläjiä on molemmissa sukupuolissa. Jos sinä oletkin törmännyt vain loisnaisiin, johtunee tämä siitä, että olet hetero (?)…

      Otantasi ”totuuttasi” varten taitaa olla melko pieni. Yleistyksiä tehdessä on järkevää vertailla tarpeeksi suurta ryhmää, jotta johtopäätöksissä olisi edes hitunen älyä. Vai uskotko mieluummin omaa empiiristä kokemuspiiriäsi kuin Stakesin, Tilastokeskuksen tai muiden laajempien instanssien tuloksia, joissa todistetaan yksiselitteisesti, että kyllä ne suomalaiset miehet edelleenkin vetävät viinaa enemmän kuin naiset… Lauantaina kaupungilla heiluvat naiset eivät ole koko naissukupuoli, vaan murto-osa siitä. Eli lakkaahan jo yleistämästä, ettet vaikuta ihan hölmöltä!

      Turvaudutko useinkin väkivaltaan, kun verbaliikkasi ei riitä? Tunnetko riittämättömyyttä, jota kompensoit fyysisellä ylivertaisuudellasi? Sinun on turha selittää, että ”puolustusmekanismien kohteeksi joutuminen nimittäin sattuu sekin”… Taidat vähän valehdella itsekin. Tosiasiassahan et kykene kontrolloimaan reaktioitasi ja ärsytyskynnyksesi on matala. Aika monella on ja niin kauan, kun et kuulu minun maailmaani, se on minulle yhdentekevää. Mutta miksi ihmeessä käytät itse näitä samoja ”puollustusmekanismeja” sekä "itsepetos- ja totuudenhämärrysrituaaleja"? Ala puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä!

      Naisvihan takana ovat samat syyt kuin juutalais-, rotu- tai miesvihankin takana. Eli jokaisella vihaajalla on omat syynsä ja kokemuksensa, jotka ovat johtaneet näihin tunteisiin. Varmasti moni entinen poikaystäväni vihaa minua, mutta en suostu ottamaan kollektiivista taakkaa kantaakseni. Samalla tavalla olen saanut paskaa niskaani, minua on kohdeltu huonosti, pilkattu ja murskattu. Mutta en minä kaikkia miehiä vihaa, kuten en vihaa kaikkia vittumaisia naisiakaan.

      Koko sukupuolihömpötys alkaa ottamaan aivoon. Kivikautista. Minä olen hölmö. Sinä olet hölmö. Kaikki ovat hölmöjä. Mitä siitä?

    • revitty

      Olen nainen ja erittäin vaarallinen sellainen. Tosin edustan älykkäämpää ääripäätä, jolloin valitsen kohteikseni vain tasa-arvoisia miehiä. En voisi satuttaa minua heikompaa.
      Näin ennen. Minulle kävi hassusti. Tapasin miehen, joka osasi pistää kampoihin. Nyt kärsin. Olen niin rakastunut, että antaisin hänen tehdä mitä tahansa ja olisin valmis alistumaan kaikkeen, kunhan hän vain rakastaisi minua. Hän taitaa olla juuri sinunlaisesi mies, joka ei uskalla enää rakastua.
      Nainen osaa olla piru, mutta niin osaa mieskin.
      Olisi mielenkiintoista vaihtaa kanssasi vielä pari sanaa.

    • Kick

      Olihan pitkä teksti.. Eipä mittään, asialleen omistautuneen ihmisen tekstiä on aina viihdyttävää lukea, aiheesta riippumatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      657
      8035
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2310
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2237
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1809
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1315
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1245
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1195
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      856
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      851
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      773
    Aihe