Uskottomuutta vai elämän värikkyyttä?

Nami

Miksi ihmiset suhtautuvat niin kriittisesti hairahduksiin ja sana pettäminenkin tuntuu liian ankaralta? Itse olen elänyt aivan onnekkaassa parisuhteessa ja monia vuosia ja nyt kun se suhde on tasaantunut, arkistunut ja selvä, on kiva katsoa mitä muita valintoja elämä olisi tielleni lykännyt. Pieni säpinä on suolaa jota elämä tarvitsee. En ole koskaan uskonut, että ihmistä on luotu elämään täysin valintojensa kanssa, jotka on nuorena tehnyt tai jossain elämänvaiheessa viisaaksi todennut. Miksi ei voisi antaa toisellekin mahdollisuutta kokeilla muuta, kunhan omat kulissit pysyisivät kasassa? Miksi ns. pettämisen tarvitsisi aina rikkoa se oma perhekuva ja sen tuoma turvallisuus? Se pieni hetki jonka kokee, kun toinen ihminen on sinua varten, välittää ja palvoo, auttaa jaksamaan omaa arkista puserrusta läpi elämän mutkaisten polkujen. Eikä sen tarvitse olla seksiä, vaan kosketus, sana, suudelma tai pieni ele, josta tietää että edelleen on maailma auki.Kaikki ei ole mustavalkoista, onneksi. Mitä mieltä olette?

31

2608

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pahatar

      Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Varsinkin naisten kanssa on ihana kokea sellaista läheisyyttä, joka tuo elämään piristystä pitkäksi aikaa. Ja onko se muka silloin omalta mieheltä pois? Kylläpä osasit asian muotoilla todella kauniisti, tuohon kiteytyy kaikki.

      • Nami

        Ehkäpä olen juuri kokenut tuollaisen satuhetken :)
        En vaan halua ajatella, että tässä pahassa maailmassa kaikki olisi kaavoihin laitettu.Rakastaminen on ilmaista ja sen arvo ei muuttunut edes eurojen myötä ;)
        Pieniä kipunahetkiä sinunkin elämääsi toivoen.

      • Pahatar
        Nami kirjoitti:

        Ne pienet kipunahetket ovat elämän suola! Ilman niitä elämän maku puuttuu ja se maistuu ihan vetiselle kaurapuurolle.
        Nauttikaamme siis elämän tuomista iloista, jookos!?

      • Nami
        Pahatar kirjoitti:

        mikropuurolle, sille 2 min. :)
        Tralaa, elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa! Pusi ja hali sinulle!

    • M 55

      Olen aikalailla samaa mieltä kanssasi. Se, että kenellä meillä on oikeus antaa lupa toiselle tehdä jotakin, tarkoittaa käännettynä sitä, että meillä olisi myös oikeus kieltää toiselta jotakin. Voimme määrätä vain itsestämme.
      Varmaan tarkoitit, että ei kiinnitä tarpeetonta huomiota toisen ihmissuhteisiin.
      Jos taas nämä suhteet ovat seurausta siitä, että oma suhde on loppu, niin asia on toinen. Lue noista aiemmista viesteistä mielipiteeni.
      Muuten olen asioista juuri samaa mieltä kanssasi ja kirjoitit suoraan asian ytimestä.

    • mies

      että epäilen parisuhteenne kestävyyttä. Jonain päivänä se todennäköisesti päätyy eroon. Mutta enhän tiedä, oletko mennytkin yhteen vain muutamiksi vuosiksi.

      Pettämättömyys on toisen kunnioittamista, pettäminen on toisen halveksimista. Siinä ero. Kaikki ei ole pettämistä, mutta niistä ei kannata puhua sitten pettämisenä. Pienet eleet ja naamavärkin vääntelemiset eivät ole pettämistä.

      • Nami

        pitäisikö siihen jäädä katsomaan paikalleen ja kivettyä? Ero tai ei, mutta nyt käsitit väärin, ei ollut kyse vain kahdesta sukupuolesta vaan esim. ystävyydestä jonkun kanssa ilman seksiä.

        Mielestäni toisen halveksunta ei ole oikea sana. Rakastan miestäni edelleen, mutta silti voin välittää jostakusta toisestakin. Kunnioittaen kumpaakin :)

      • Pahatar

        Pettäminen on ruma sana. Unohdetaan se. Puhutaan mielummin kyvystä rakastaa, rakastella, huomioida ja tuntea läheisyyttä monia ihmisiä kohtaan yhtä aikaa! Se on positiivinen kyky. Parhaimmassa tapauksessa se myös tuo lisää ulottuvuuksia siihen vakkarisuhteeseen. Eikä sen aina tarvitse johtaa eroon, niinkuin ennustat. Avoimuutta! Rakastelkaa toisianne!

        kykyä rakastella naapurin kanssa ja illalla puolison kanssa? Hyi hyi, ei sitä saa sanoa pettämiseksi, tulee huono olo!

      • mies.

    • nam-nam

      Jos kykenee rakastamaan yhtä ihmistä kykenee rakastamaan useita. Silloin kun oikeasti rakastaa, tajuaa myös sen, ettei rakastamiseen tarvita lupaa kumppanilta eikä keneltäkään.

    • Banshee

      Moniko kirjoitus tällä foorumilla on alkanut: "Ihanaa, kun puolisoni käy välillä naimassa muitakin kuin minua. Hänen säpinänsä muitten kanssa piristävät niin valtavasti tätä arkeen luisunutta elämäämme, minäkin tunnen oloni ihan uudistuneeksi kun hän puhkinussittuna palaa reissuiltaan. Kaikki se tuska, pelko, epävarmuus, itsensäsyyllistäminen, huonommuudentunne ja nöyryytys jonka tunnen on kyllä todellista elämän suolaa. Suosittelen kaikille!"

      Empatian laaja oppimäärä pakolliseksi kaikille, perkele.

    • Erik41

      vähän, mutta asiaa. Aivan kuin minun suustani.

    • Vaimo

      Kovinpa tuntui pinnalliselta tuo teksti. Minusta tuntuu, että et tiedä mitä on tosi rakkaus, jos ajattelet noin. Täydellinen rakkaus ei tarkoita sitä, että mennään mielihalujen mukaan miten vain. Olen varma, että monen yhtäaikainen "rakastaminen" näkyy kuitenkin myös avioliitossa tavalla tai toisella. Eli jos ajattelet vaimosi/miehesi lisäksi myös muita, tämä tulee ikään kuin väliinne, vaikka et sitä haluaisikaan. Ajatuksesi vaeltelevat myös muiden luona, joten et ole täydellisesti läsnä. Mielestäni yhteinen keskustelu ja fantasiointi ovat paras keino välttää avioliiton arkiintuminen, ei hetkelliset tai pitkäaikaiset syrjähyppelyt. Kulissiliittoja tuntuu olevan yhä enemmän, mutta ne ovat kuitenkin vain kuoret, jossa tunnepuoli on näivettynyt. En suosittele.

      • Tiina

        rakkautta ei ole olemassa, koska ei ole täydellisiä ihmisiäkään.

        Mielestäni on jopa mahdotonta rakastaa koko elämänsä pelkästään yhtä ihmistä. Harva ihminen löytää heti ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä ja näin tapahtuu. Yleensä matkan varrella huomaa, että kykenee rakastamaan muitakin ihmisiä eikä vain kumppaniaan ja miksi se olisi väärin?

        Itse en koskaan ole fantasioinut mieheni kanssa. Fantasia ei ole enää fantasia jos sen kertoo toiselle. Tunnut kovasti suosivan täydellisyyttä.. Eikö kehittyminen ole mahdollista vasta sitten, kun myöntää oman epätäydellisyytensä? Mielestäni suhde ajautuu kriisiin melko varhaisessa vaiheessa jos olettaa kumppanin ajatusten keskittyvän vain ja ainoastaan itseen. Ihan sama missä mieheni ajatukset vaeltelevat, minussa, naapurin tädin mekon alla vai pörssikursseissa. Minua kiinnostaa vain ne ajatukset, jotka hän vapaaehtoisesti kertoo minulle. Itse teen samoin. Parisuhteen helvetti on toisen jatkuva "täydellinen" läsnäolo, tai oikeastaan pelkkä läsnäolo. Elämässä on niin paljon muutakin kuin parisuhde, vaikka se olisikin tärkeä.

      • mies
        Tiina kirjoitti:

        ei pidä paikkaansa: täydellinen rakkaus on mahdollista jos sen eteen tehdään työtä. Täydellisen rakkauden luo mies ja nainen itse! Täydellinen rakkaus ei sen sijaan ole mahdollista jos miehesi ajatukset kulkevat naapurin naisen hameen alla. Silloinhan ollaan yhdessä ehkä vain rahan takia, jotta voisi muille näytellä miten rikkaita ollaan. Ja kuitenkin henkisesti ollaan aivan tumpelotasolla.

        Sinulle on ehkä mahdotonta rakastaa yhtä ihmistä läpi elämän, eikä varmaan pääty siihen toiseenkaan rakkauteen. Ero eron jälkeen. Minulle ja vaimolleni se on kuitenkin mahdollista, miksi?

        mies. kirjoitti:

        Ihanaa kun joku ajattelee samoin.

        ymmärsit viestini joko tahallisesti tai tahattomasti väärin. En trkoittanut olevani täydellisyyttä etsivä. Olemme myöntäneet liitossamme epätäydellisyytemme, ja juuri siksi se tuntuu niin mukavalta. Keskustelumme on vapaaehtoista emmekä kyttää toisiamme. Mieti ennen kuin kirjoittelet.

      • Tiina
        mies kirjoitti:

        Oman elämäni on tehnyt värikkääksi se, että kykenen rakastamaan enemmän kuin yhtä. Parisuhteeni ei ole koko elämäni enkä halua sen olevankaan. Miksi haluaisinkaan? Omasta mielestäni parisuhteet menevätkin pieleen sen takia, että omaan kumppaniin kohdistetaan kaikki odotukset, toivomukset ja vaatimukset mitä kukin tahtoo (tämä on muuten jopa tutkittu tosiasia). Parisuhde on parisuhde eikä työmaa. Itse määrittelisin parisuhteen pikemminkin lepo- kuin työpaikkana! Se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.

        Minulle ei ole mahdotonta rakastaa läpi elämän. Tähän mennessä ainakin rakastan yhä jokaista ihmistä, jota koskaan olen rakastanut, myös entisiä poikakavereitani (jotka ovat kyllä jo miehen iässä). En usko kertakäyttörakkauteen enkä siihen, että rakkaus loppuu, vaikkei eletäkään enää parisuhteessa.

        Ystävänrakkautta (vastakkaiseen sukupuoleen) voi myös tuntea niin suuresti, että tapailemme yhä erään lapsuudentuttavan kanssa, vaikka olemme asuneet vähintään 200 km:n päässä toisistamme viimeiset 25 vuotta.

      • Tiina
        Vaimo kirjoitti:

        ymmärsit viestini joko tahallisesti tai tahattomasti väärin. En trkoittanut olevani täydellisyyttä etsivä. Olemme myöntäneet liitossamme epätäydellisyytemme, ja juuri siksi se tuntuu niin mukavalta. Keskustelumme on vapaaehtoista emmekä kyttää toisiamme. Mieti ennen kuin kirjoittelet.

        sitä mitä kirjoitin. Perusajatukseni oli se, että vaikka rakastaa kahta se ei ole yhdeltä pois, vaan juuri päinvastoin.

      • Vaimo
        Tiina kirjoitti:

        sitä mitä kirjoitin. Perusajatukseni oli se, että vaikka rakastaa kahta se ei ole yhdeltä pois, vaan juuri päinvastoin.

        Säälittävää ajattelua, en voi muuta sanoa. Olet ilmeisimmin pintaliitäjä eikä ole aihetta jatkaa enempää, koska et kykene pitkäaikaiseen syvälliseen suhteeseen vaan etsit onneasi ympäri kyliä.

      • Tiina
        Vaimo kirjoitti:

        Säälittävää ajattelua, en voi muuta sanoa. Olet ilmeisimmin pintaliitäjä eikä ole aihetta jatkaa enempää, koska et kykene pitkäaikaiseen syvälliseen suhteeseen vaan etsit onneasi ympäri kyliä.

        Olen kaikkea muuta kuin pintaliitäjä ja onni on aina ollut juuri kohdallani.

      • hah
        Tiina kirjoitti:

        Olen kaikkea muuta kuin pintaliitäjä ja onni on aina ollut juuri kohdallani.

        ken tahtoo. Kell' onni on, se onnen kätkeköön. Kyllä minustakin tuntuu että noilla eväillä et kauaa yhden kanssa liitele.

      • Annukka
        Tiina kirjoitti:

        Olen kaikkea muuta kuin pintaliitäjä ja onni on aina ollut juuri kohdallani.

        minä kaksikymmentä vuotta sitten. Oli parisuhteita, oli rakkautta, oli myös muita rakkauksia. Kykenin rakastamaan yhtä ja kahta, mutta miksi nämä rakkauteni päättyivät aina. Noh, kyllä sinullakin se jokus eteen tulee, ainakin iän mukana sillä tuskin sitten aina löytyy niitä monia rakastettavia kun olet jo "ikäihminen". Ehkä sitten tajuat sen aidon rakkauden. Olen samaa mieltä aikaisempien kirjoittajien kanssa. Suhteesi ei tule kestämään...koska etsit koko ajan uutta onnea!

      • Tiina
        Annukka kirjoitti:

        mutta silti kohtaan sen silloin tällöin! Pystyn rakastamaan paljon ja saan myös paljon vastarakkautta, joka sekin on todellista ja aitoa. Mitä vanhempi rakkaus, sitä vahvempaa se on.

        Vaikka en enää koskaan rakastuisi keneenkään uuteen ihmiseen niin vanhat rakkaudet on ja pysyy. Millä perusteella väität, ettei suhteeni tule kestämään? En ole koskaan elämässäni joutunut katkaisemaan yhtäkään tärkeää miessuhdettani.

        Ei millään pahalla mutta kuinka monia rakkauksia niitä sitten on? Vahva rakkaus kestää...vuosikymmeniä. Ikääsi en tiedä mutta ei taida kovin vahvoja ne rakkaudet olla jos useita olet ehtinyt rakastamaan. Toki olen kanssasi samaa mieltä siitä että menneet rakkaudet ovat ja pysyvät, ainakin muistoissa. Itselläni on tämä rakkaus kestänyt 18 v. ja se kestää molemminpuolisesti. En haluasi saada takaisin niitä alle 20-vuotiaana hankittuja ns. rakkauskokemuksia...niissä ei ollut mitään aitoa rakkautta, ehkä vaan nuoruuden ihastumista ja luulemista sitä tunnetta rakkaudeksi.

        En tiedä ikääsi, mutta tunnut olevan melkoinen jakaja, koska annat ymmärtää kykeneväsi antamaan niin monelle. Elämäsi ei ole mielestäni kovin syvällistä, vaikka niin väitätkin. Se on todellakin vain pinnallista ja oikeastaan irstasta. Mutta onko tuo edes rakkautta?

        monta, mutta enemmän kuin yksi.

        Olen ollut mieheni kanssa lähemmäs 20v, mutta en ollenkaan vähättele rakkauksiani, jotka olivat ennen miestäni. Tapailenhan heitä yhä. En käsitä miten joku voi väittää, ettei ne ole aitoja, koska ovat kestäneet kauemmin kuin pitkä avioliittoni!

      • Tiina
        Vaimo kirjoitti:

        En tiedä ikääsi, mutta tunnut olevan melkoinen jakaja, koska annat ymmärtää kykeneväsi antamaan niin monelle. Elämäsi ei ole mielestäni kovin syvällistä, vaikka niin väitätkin. Se on todellakin vain pinnallista ja oikeastaan irstasta. Mutta onko tuo edes rakkautta?

        ...ttu jakamisesta on puhunut? Puhun rakkaudesta. Todellisesta himosta, jota ei kuitenkaan toteuteta käytännössä. Ainakaan tähän asti...

    • Mies40v

      Pettämisestä...olen 40 v mies. Elin nuoruuteni 18 vuotiaasta asti saman naisen kanssa. Ensimmäinen lapsi tuli vahingossa maailmaan parikymppisenä toinen kun olin 30 v. Rakastin omalla tavallani tätä naista mutta aina kun koitti sisäinen levottomuus, sitten tuli lähtö. Koin näitä pettämisen ja rakastamisen hetkiä niin tuhottoman paljon...oli hyviä ja huonoa. Naisia oli satakunta ja rakastin kaikkia...avioliittoni kulissit pysyivät paikoillaan. Ulkopuolisten silmissä olimme ihannepari. Vaimoni sai selville muutaman seikkailuni mutta antoi anteeksi. Silti, kaikki ei ollut hyvin, minun mielestäni. 34 vuotiaana aloin miettimään tätä elämää...tätäkö tämä elämä sitten on...mukamas onnellista elämää. Tein ratkaisuni, jätin perheeni, se oli kaikille parasta. 5 v. sitten tapasin naisen, eronneen ja itsenäisen. Pystyin olemaan oma itseni, kerroin hänelle heti alussa oman elämäntarinani, hän moralisoi eikä ymmärtänyt, yritti kyllä. Elämänasenteeni oli hänelle niin vierasta. Mutta ajan kuluessa hän oppi ymmärtämään. Sillä omalla varmuudellaan ja periaatteillaan hän rauhoitti sisäisen levottomuuteni. Minun on nyt hyvä olla. Naiseni rakastaa minua kaikkine vikoineni, hän rakastaa ja tunnen sen joka ikinen päivä. Mieleeni ei tule enää ne "hetket" mitä vietin, tämä elämä on juuri sitä mitä alitajunnassani olin aina halunnut. Ei levottomuutta ja rauhattomuutta. Suudelmia ja kosketuksia arjessa. Vaikka välillä tämäkin parisuhde yhdessä eläessä tuntuu seesteiseltä ja joskus jopa suorastaan "tylsältä", en koskaan vaihtaisi sitä siihen entiseen. Sisäinen mielenrauha on upea asia..harmi vaan että meni niin monta vuotta ennenkuin sen ymmärsin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      8000
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2289
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2203
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1779
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1270
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1169
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      850
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      821
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      756
    Aihe