olen käsitellyt eroa jo reilun vuoden eikä valoa meinaa näkyä... Mielialani vaihtelevat hirveästi ja tänään on taas ollut huono päivä joten halusin tänne vuodattaa... Jospa joku on samassa jamassa. Sain juuri masennuslääkkeetkin mutta ne eivät ole alkaneet vielä vaikuttaa.
Sitä ei tajuakkaan miten arvokas joku asia on ennenkuin sen menettää. Olin todella onnellinen poikaystäväni kanssa, mutta nyt vasta jälkeenpäin tajuan kuinka onnellinen. Oloni on yksinäinen ja minulla on kova ikävä häntä. En usko että tulen koskaan saamaan yhtä ihanaa ihmistä rinnalleni kuin hän. Hänessä oli kaikki se mitä halusin ja hän olikin minulle liian hyvä. Miksi sitä aina tavoittelee pilvilinnoja ja ihastuu sellaisiin ihmisiin ketä ei voi ikinä saada. (tai no, sain kolmeksi vuodeksi mutta hän tuota eroa sitten lopulta halusi)
Nyt pitäisi etsiä uutta kumppania mutta kukaan ei enää kelpaa minulle. Kukaan ei ole yhtä hyvä kuin hän. Kun on kerran saanut oikein unelmien kumppanin niin miksi pitäisi tyytyä yhtään vähempään. (tai no ehkä siksi että muuten tulee viettämään lopun elämäänsä yksin) Mutta ei voi tuntua elämä yhtä ihanalta kenenkään muun kanssa... En vaan voi uskoa sitä...
Sitä ei tajuakkaan miten arvokas joku asia on ennenkuin sen menettää. Olin todella onnellinen poikaystäväni kanssa, mutta nyt vasta jälkeenpäin tajuan kuinka onnellinen. Oloni on yksinäinen ja minulla on kova ikävä häntä. En usko että tulen koskaan saamaan yhtä ihanaa ihmistä rinnalleni kuin hän. Hänessä oli kaikki se mitä halusin ja hän olikin minulle liian hyvä. Miksi sitä aina tavoittelee pilvilinnoja ja ihastuu sellaisiin ihmisiin ketä ei voi ikinä saada. (tai no, sain kolmeksi vuodeksi mutta hän tuota eroa sitten lopulta halusi)
Nyt pitäisi etsiä uutta kumppania mutta kukaan ei enää kelpaa minulle. Kukaan ei ole yhtä hyvä kuin hän. Kun on kerran saanut oikein unelmien kumppanin niin miksi pitäisi tyytyä yhtään vähempään. (tai no ehkä siksi että muuten tulee viettämään lopun elämäänsä yksin) Mutta ei voi tuntua elämä yhtä ihanalta kenenkään muun kanssa... En vaan voi uskoa sitä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Heips...tiedän miltä sinusta tuntuu. Omasta erostani tulee kuluneeksi puoli vuotta, mutta koville ottaa vieläkin. Tiedän, että eroaminen ei ole koskaan helppoa ja vie oman aikansa päästä siitä yli, mutta välillä kyllä tuntuu "kohtuuttomalta", kun vaikka kuinka yrittää päästä eteenpäin niin huomaa että aika menee eteenpäin, mutta itse ei.
Se on totta, että kun toisen menettää (oli se päätös sitten oma tai toisen), niin silloin muistaa toisesta vain ne hyvät ja ihanat asiat eli silloin ymmärtää mitä on ollut ja mitä on menettänyt ja sehän tekee eroprosessista niin vaikean.
Meidän suhteemme päättyi minun aloitteestani. Mielestäni miehellä ei ollut tarpeeksi aikaa minulle, eikä ollut valmis sitoutumaan tarpeeksi suhteeseemme. Tein sen päätöksen vaikka rakastinkin kyseistä miestä. Sitähän tässä sitten miettii, että teinkö oikein? Pahalta tuntuu ja vieläkin päivittäin ajattelen häntä ja välillä se itku sieltä tulee väkisin. Ja se kaipaus ja ikävä, loppuuko se koskaan?
Jaksamisia sinulle!