hyvä yleisön osaston juttu Iloa liikuntaan. Näin se juuri pitäisi kouluissa olla, ei kilpailua, vain mukavaa yhdessäoloa. Onhan meiläki Kirin kilpailut, jossa sitten pääsee halutessaan kilpaladulle.
Ittelä kytevät vieläki kouluaikaiset traumat liikuntatunneista, kun melkein aina kilpailtiin, tai pallo- ym. peleissä jako oli ne hyvät ja me huonot. Eipä ole kouluaikojen jälkeen tehnyt mieli ottaa osaa mihinkään liikuntatapahtumiin, ei edes leikkimielellä. Jos koululiikunta olisi mielekästä, jokainen ehkä luonnostaan löytäisi oman lajinsa liikkua, ja siitä jäisi kipinä liikkumiseen koko loppuelämäksi.
Ittelä kytevät vieläki kouluaikaiset traumat liikuntatunneista, kun melkein aina kilpailtiin, tai pallo- ym. peleissä jako oli ne hyvät ja me huonot. Eipä ole kouluaikojen jälkeen tehnyt mieli ottaa osaa mihinkään liikuntatapahtumiin, ei edes leikkimielellä. Jos koululiikunta olisi mielekästä, jokainen ehkä luonnostaan löytäisi oman lajinsa liikkua, ja siitä jäisi kipinä liikkumiseen koko loppuelämäksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kirjoitit asiaa. Sitä se on vieläki koululiikunta.
Ihan puistattaa vieläki ko miettii omia kouluaikoja. Jos et hiihä kilpaa 3 km niin hiihät 10 km Ratsutiellä tai Muodoslompolon latua. Siskojen vanhoilla hikilauvoilla piti hiihtää kilpalatu ko kympistä niillä ei ois hengissä selvinny. Kammo jäi kilpailuihin. Sama jatku lapsen kouluaikana. Ei kyllä kannusta kethään!
Niihän se oli sillon.Eikö ne opet oo oppinu että ei tarvi voittaa vaa osallistua,tai siihe aikhan se oli silhen ..Vai nykysin vanhempien vishin täyty opetella ,tai opettaa että tärkeintä on nauttia just hiihosta tai potkiskesta tai ??
Muistan kyllä erittäin hyvin ku yläasteella piti hiihtää 20 asteen pakkasessaki, ei auttanut flunssa hiihtää piti, minusta se oli oli jo ihmisrääkkäystä . En tiä mikä on tänä päivänä pakkasraja kouluissa, mutta ennen sitä ei tunnettu. jos oikas väärässä paikkaa niin kyllä joutu varmasti hiihtään lenkin uudestaan. Ja hiihtokilpailut kun tuli niin ei ollu pakkasrajaa
lähinnä kilpailua, ei ole muuttunut miksikään.
Ja liikunnanopethan ovat niitä entisiä hyviä, jotka eivät voi ymmärtää, miltä häviäminen lajissa kuin lajissa lapseta tuntuu. Ei ainakaan innosta liikkumaan, olen sen omasta lapsesta huomannut.
Olen aikuinen ja olen oppinu nauttimaan hiihdosta,uinnista,ja,paljon muusta sen jälkeen kun ei tarvinnut kilpailla.
Ja aikoinaan olin aina ylijäämä.
Siihen aikaan parhaat valitsi joukkueet pesikseen ,jalitsukseen tai?.Aina olin vimppa.
Ja kuiteski vielä aina muistaa ne inhottavat valinnat.
omilta kouluajoilta ja omista kokemuksista. Mikä mättää, kun edelleenkin kuulee, että se on tämmöistä?
Siellä oli henkiset kilpailut vastapainoksi niille, jotka olivat enempi eteviä muussa ko urheilussa.
Opettajat sen talkoilla tehit ja kerjäsit palkinnot, ylheensä kirjoja.
Tietenki oli niitä, jokka ei koskhaan pääsheet loistahmaan muuta ko pahanteossa, mutta minusta oli ennen enämpi yhteisöllisyyttä, ei kilpailua ikävässä mielessä!
opettajilta ymmärrystä. Ei lapsi/nuori kuitenkaan missään muussa kouluaineessa laita itseään niin fyysisesti peliin kuin liikunnassa, ja siinä epäonnistumiset eivät ainakaan vahvista itsetuntoa. Jokaisella on varmasti jokin mieleinen laji, ja siinä opettajan pitäisi olla kannustamassa, jotta edes se pieni kipinä liikuntaan säilyisi koko loppuelämän.
kun joukkuetta muodostettiin? mitähäh saatana, sehän on mahdotonta?
mie olen kans 40 ja viimeinen joukkueeseen plokattu aina...