apua,en jaksa enään olla muusikon tyttöystävä.Kertokaa miten muut muusikoiden tyttöystävät tai vaimot kestää sen, että mies menee viikonloppuisin(yleensä keikat on viikonloppuisin) tai pyhisin pois.ennen jaksoin olla mukana jonkin verran,enään en.Ja se taisi tehdä pahaa suhteelle,koska näin miten jotkut tytöt /naiset tykkää pyrkiä muusikoiden seuraan keikka paikoilla.minulle se ei ollut helppoa katseltavaa.
En enään tiedä olenko mustasukkanen,en kai,enemmän yksinäinen.Mitä järkeä tässä on?Oisko ihan kivoja neuvoja?
En enään tiedä olenko mustasukkanen,en kai,enemmän yksinäinen.Mitä järkeä tässä on?Oisko ihan kivoja neuvoja?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toinen osapuoli voi tehdä töitä ja toinen on kotosalla. Tietysti niitä fanittaa enemmän kuin vaikka linja-auton kuljettajaa, vaikka se tapaa joka päivä liudan kauniita naisia ja tyttöjä.
Mitä sitä nyt mustasukkainen olemaan.
Yksinäisyys sen sijaan on ratkaistavissa. Mutta se ei siis vaikuta olevan se ydinongelma.
Tuo oli kuin minun suustani suoraan. Sillä erotuksella, että olen vaimo. Ikävä kyllä. Juuri sain soiton, että keikkaa lähdetään taas katsomaan, sillä mikäli ei ole omaa keikkaa, niin silloin pitää mennä ainakin jotain muuta katsomaan. Viikonloput luuhastetaan ja normaali perhe-elämä jää. Ja muusikoillahan usein alkoholi näyttelee melko suurta osaa elämässä. Mustasukkainen en ole, vaan ehkä vain pettynyt. Ja aika ajoin lasten puolesta surullinenkin.
Aikansa kaikkea sietää, mutta minulla ainakin sietorajan ylittyminen on hyvin hilkulla.
Mutta, minkäs teet... näin se menee...
no niinpä,sä olet vaimo niin sillai eri asia,lapset yhdistää ja niiden takia jaksaa akuemmin.Mä olen omien lasteni äiti ja siksi en jaksa olla kiertämässä mukana keikoilla.pettymys on se sana ,joka mullakin oli hukassa.en tosiaan sanonu alkoholista mitään,mut sekin siel on,aina 4 lonkkua muka. Ja se ikuinen pokerin pelaaminen.ÄÄH. Sitten kun ois aikaa olla yhdessä,toinen on väsynyt ja tahtoo katsella elokuvii joita minä olen jo tarpeeks kattellu yksikseni.IIK,en tiedä mitään enään muuta kuin, että kiva kuulla mitä muut muusikoiden naiset tai miehet ajattelee...
hei
niin lkoholi näyttelee osaansa siellä myös,muka 4 vaan aina.Ja pokerin peluu toinen.Sitten kun olisi aikaa olla yhdessä mies on väsynyt ,tahtoo katsella elokuvii,joita minä oon yksikseni jo katsellu.Ja baarit ym. ei miestä sitten enään tietysti kiinnosta.Onneksi en oo vaimo.
minun avokkini on myös muusikko, ollut jo useampia vuosia ja keikkoja pukkaa aina silloin tällöin ja avokki tykkää mennä myös katsomaan muusikkokavereittensa keikkoja. tämä ei minua haittaa ainakaan vielä ollenkaan (yhdessä oltu kaksi vuotta). mieheni on keikoilla (oli sitten soittamassa tai ei) asiallinen, eikä vedä turpaa täyteen, monesti ei ota mitään. olen itse myös ollut joskus mukana useampaan kertaankin ja hyvin on kaikki mennyt vaikka muutama nainen onkin mieheni juttusilla käynyt, se ei minua haittaa. meillä luottamus on 100% ja molemminpuolista, joten keikkailusta ei koudu ongelmia. molemmat osallistuvat kodin hoitoon, arjen pyörittämiseen jne yhtä paljon, joten keikkailut eivät ole noistakaan asioista pois. kannattaa varmaankin keskustella jos tilanne ei tyydytä. minä tein selväksi, etten jaksa keikoilla pahemmin juosta (vaikka avokki tästä pitäisi) ja hän saa keikkailla niin paljon kuin kiinnostaa, kunhan se ei sotke normaalia elämää tai tarkoita sitä, että joka kerta vetäistään perseet olalle.
Hienoa, että teitäkin on jotka muusikon kanssa pystyvät hyvin elämään. Niin meitä on moneen lähtöön :)
Sekin tietty vähän ehkä vaikuttaa, että minkälaisista muusikkopiireistä puhutaan. Esimerkiksi hanuristi tai viulisti saattaa olla ihan eri maata kuin rock-muusikko. Vaikka periaatteessa muusikoita kaikki ovatkin. Mieheni kuuluu tähän jälkimmäiseen kastiin ja ehkäpä yksi suurimmista harmeista meillä on se alkon käyttö. Keikan jälkeen kun pitää aina mennä "muutamalle". Ja sen muutaman tietää...
Me ollaan oltu yhdessä nyt 10 vuotta ja ekat viisi vuotta meni hienosti. Ei se silloin häirinnyt, mutta nyt kun on lapsia, niin haluaisi jo jotain vähän muuta sisältöä elämään.
Miehellä taas tuntuu vauhti sen kun kasvavan ja musiikki ja muut sivutuotteet tuntuu täyttävän pian jo pääosan elämästä. Joten, ehkäpä tässä on vain yksi vaihtoehto...
itse olen muusikon avovaimo!
Ja kun mieheen tutustuin niin ajattelin ihan samoja asioita, ja olin ihan varma että no jos nyt muutaman kerran nähään niin kait sitä pitää sitten päättää millanen elämän rytmi on ja tulisiko siitä mitään..
Itse kiersin keikoilla kesän verran kun rupesi tulemaan mitta täyteen... Se glamouri karsiutuu hyvin äkkiä:) Itse aina oottamassa, ensinnä sitä että tulee yö, sitten viihtyminen ja odottaminen baarissa ja pokerin pelaaminen yms. Ei hyvänen aika, ei ihmisen elämää.
Ja aloin sittenmin sanomaan ,että tämä elämä ei ole meikäläistä varten.:)
Ja ihan asiallisesti sanoin, että kaipaan elämääni normaalia kanssa käymistä, yhteisiä viikonloppuja yms.
Ja sanoin että ymmrärrän soiton ja siitä saatavan leivän mutta minä en jaksa.
Mies lopetti soittamisen. Omasta halustaan. Ja palasi normaaliin töihin ma-pe 7-16:)
Mutta tiedän justiinsa miltä susta tuntuu. Mutta jos miestä rakastat niinku varmasti teetkin niin ei ole kovin paljon vaihtoehtoja.:)
Sitä on joko rakennettava ihan oma elämä ja odottaa sitä toista puoliskoa kotiin ja kahtoa läpi sormies kaljan juonnit yms. tai ajatella ihan jotain muuta.
Mutta itse olen varrautunut siihen, että veri vetää varmasti jossain vaiheessa takaisin keikoille, mutta sitten lähdetään. Ja olen ajatellut ,että sitten kuljen joko mukana taas niin kauan kun jaksan mutta olen valmistauunut myös siihen yksinäiseen kotielämään mikä ei kovin ruususta ole;)
kiva että kuulin monenlaista erilaista versiota mutta kuitenkin samanlaista.rock muusikosta minulla oli kyse myös, ja itsekin esiinnyn joten ymmärrän jollain tasolla fanit ja matkustelun,mutta en sitten sitä että illat venyy aamuyöhön ja yhteinen aika joka olisi aamulla,on toinen niin väsy ettei edes ulkoilla yhdessä.tuo on tosi että joko sitä päättää olla mukana ja hyväksyä sen elämän sellaisenaan tai sitten ei.ihan yksinkertaista,ja kiitos kun kommentoitte te tyttöystävät ja muusat,ei sitä joka nurkalta muusikon tyttöystäviä löydä,tai vaimoja ja muut ystävät korkeintaan ajattelee että ooh miten hienoo elämää....hmph.
En ole muusikon muusa, mutta haluan ottaa kantaa siltikin. Mieheni on elänyt viitisen vuotta keikkaelämää normaalityön ohessa, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että viikot oli normaalityössä ja viikonloput ja kaikki lomat keikkailemassa.
Hän oli lopettanut keikkatyön juuri ennen kuin tapasimme. Hyvä niin. Olemme jutelleetkin asiasta ja olemme kumpikin sitä mieltä, että hyvä kun tapasimme vasta sen jälkeen kun hän oli lopettanut. Hän on ollut nytkin tuurailemassa jonkun verran ja olen ollut niillä keikoilla mukana.
Sen verran olen nähnyt jo sitä elämää, että kateeksi ei käy. Viikot saa reissata ympäri suomen maata ja laivallakin aina viikko kerralla. Hienous on siitä mielestäni kyllä kaukana enkä haluaisi että mieheni aloittaisi taas sen työn. Onneksi valitsi normaalin päivätyön sen sijasta. Muuten kyllä pistäisi miettimään, mitä toisessa tilanteessa tekisin. Yhteistä aikaa ei löytyisi ja minä haluan parisuhteen jossa aikaa löytyy yhteisiä hetkejä varten.
Voimia sinulle!!!
kiitos,tarvitsen voimia ja vielä mosta kertaa varmasti saan kohtauksia kun toinen tulee aamuyöllä kotiin siis minun luokse ja herättää vahingossa...
taas ymmärsin,että jos tunne olla toisen kanssa on vahva niin suhde jatkuu vaikka olisi valtameri välissä.eli katsellaan kuinka tästä taas eteenpäin.kiitos kuitenkin,tuun vielä monesti takasin tänne....