Niinpä niin ne vuodet vierii. Turhan monta vaan kerkesi vierähtää minulla, kunnes tajusin että nyt on aika lopettaa olemasta se "pikkusisko" joka on aina "vain" se pikkusisko joka saa niellä kaiken.
Minulla on vanhempia siskoja joiden kanssa välit ovat vaihdelleet. Yhden heistä kanssa olen ollut tosi läheisissäkin väleissä. Mutta nämä hyvät välit ovat johtuneet siitä (nyt myöhemmin tajuan sen) että minä olen jaksanut ottaa niin paljon vastaan sanomatta vastaan.
Kun lopulta kyllästyin tämän isosiskoni holhoamiseen, neuvomiseen, arvosteluun yms. sen nimissä "minähän vain tahdon sinulle hyvää" (?!) ja uskalsin sanoa mitä OIKEASTI AJATTELEN ja laitoin stopin... niin voisi sanoa että sinne meni tämä "läheisyys". Eli jos minä sanoin vastaan niin sain kuulla että "aina sä suutut kun sulle sanoo totuuden, ei sulle voi sanoa mitään, älä ole niin herkkä". Tekisi mieleni huutaa päin naamaa että HAISTAKAA PASKA JA JÄTTÄKÄÄ MUT JO VIHDOIN RAUHAAN! Aina on hyvät perustelut ja tarkoitusperät näille arvosteluille. Eli lopulta se syyllisyys kääntyy minulle, koska minä en tajua ottaa heidän juttujaan hyvänä asiana vaan "suutun". Minulle riittää yhdet vanhemmat jotka holhoavat, sen sulatan mutta mikseivät isosiskoni osaa kasvaa aikuisiksi ja antaa toisten elää?! Enhän minäkään heidän elämiään ole tonkimassa, arvostelemassa ja neuvomassa ja määräilemässä.
Tänään sain syntymäpäivälahjan siskoltani (ihme että hän sen muisti). Hän halusi tulla oikein moikkaamaan ja parantamaan välejämme ja selvittämään asioita. No juu, sain taas kuulla synttärionnitteluiden lisäksi saarnat ja muut motkotukset ja kuinka en arvosta sitä enkä tätä. Utelut tulivat ja puuttuminen lasteni kasvatukseen ym. mukavaa. Oikein mieltä ylensi että osasi sentään 35-vuotissynttäreilläni tulla selvittelemään välejämme. Hän sai lähes hysteerisen kohtauksen, kun huomasi etten se ollutkaan enää minä joka hermostun vaan hän. Jos Minä olisin käyttäytynyt noin, olisin kuullut kunniani. Ja itkien hän lähti pois, kun en "arvostanut hänen huolenpitoaan".
No juu, paljon sanomatta jää kuin harvoin tavataan, sanotaan laulussa. Tuli jälleen surullinen olo. Tuntui samalta kuin joskus lapsena, "eivät ne ymmärrä" mutta olen hiljaa koska en voi muutakaan.
Tajusin yhden asian tänään. Olen vahvempi! Ehkä olen vihdoin löytänyt tai löytämässä jonkinlaisen rauhan tässä raatelevassa suhteessani siskoihini tai ainakin tähän yhteen. En mennyt pois tolaltani vaan tunsin, että osaan olla aikuinen. En voi siskolleni mitään. Itselleni voin. Eikä minun tarvitse todistella heille enää mitään. Jos eivät tämmöisenä minua hyväksy, olkoot hyväksymättä. En aio pilata enää elämääni heidän takiaan suremalla ja vaipumalla masennukseen. Olkoot omissa oloissaan. On niitä muitakin ihmisiä elämässä ja ihan OIKEITA YSTÄVIÄ, joille kelpaa sellaisenaan.
Olenkohan nyt kauhean julma?? Toisten tallattavaksi en enää kuitenkaan suostu!
Minulla on vanhempia siskoja joiden kanssa välit ovat vaihdelleet. Yhden heistä kanssa olen ollut tosi läheisissäkin väleissä. Mutta nämä hyvät välit ovat johtuneet siitä (nyt myöhemmin tajuan sen) että minä olen jaksanut ottaa niin paljon vastaan sanomatta vastaan.
Kun lopulta kyllästyin tämän isosiskoni holhoamiseen, neuvomiseen, arvosteluun yms. sen nimissä "minähän vain tahdon sinulle hyvää" (?!) ja uskalsin sanoa mitä OIKEASTI AJATTELEN ja laitoin stopin... niin voisi sanoa että sinne meni tämä "läheisyys". Eli jos minä sanoin vastaan niin sain kuulla että "aina sä suutut kun sulle sanoo totuuden, ei sulle voi sanoa mitään, älä ole niin herkkä". Tekisi mieleni huutaa päin naamaa että HAISTAKAA PASKA JA JÄTTÄKÄÄ MUT JO VIHDOIN RAUHAAN! Aina on hyvät perustelut ja tarkoitusperät näille arvosteluille. Eli lopulta se syyllisyys kääntyy minulle, koska minä en tajua ottaa heidän juttujaan hyvänä asiana vaan "suutun". Minulle riittää yhdet vanhemmat jotka holhoavat, sen sulatan mutta mikseivät isosiskoni osaa kasvaa aikuisiksi ja antaa toisten elää?! Enhän minäkään heidän elämiään ole tonkimassa, arvostelemassa ja neuvomassa ja määräilemässä.
Tänään sain syntymäpäivälahjan siskoltani (ihme että hän sen muisti). Hän halusi tulla oikein moikkaamaan ja parantamaan välejämme ja selvittämään asioita. No juu, sain taas kuulla synttärionnitteluiden lisäksi saarnat ja muut motkotukset ja kuinka en arvosta sitä enkä tätä. Utelut tulivat ja puuttuminen lasteni kasvatukseen ym. mukavaa. Oikein mieltä ylensi että osasi sentään 35-vuotissynttäreilläni tulla selvittelemään välejämme. Hän sai lähes hysteerisen kohtauksen, kun huomasi etten se ollutkaan enää minä joka hermostun vaan hän. Jos Minä olisin käyttäytynyt noin, olisin kuullut kunniani. Ja itkien hän lähti pois, kun en "arvostanut hänen huolenpitoaan".
No juu, paljon sanomatta jää kuin harvoin tavataan, sanotaan laulussa. Tuli jälleen surullinen olo. Tuntui samalta kuin joskus lapsena, "eivät ne ymmärrä" mutta olen hiljaa koska en voi muutakaan.
Tajusin yhden asian tänään. Olen vahvempi! Ehkä olen vihdoin löytänyt tai löytämässä jonkinlaisen rauhan tässä raatelevassa suhteessani siskoihini tai ainakin tähän yhteen. En mennyt pois tolaltani vaan tunsin, että osaan olla aikuinen. En voi siskolleni mitään. Itselleni voin. Eikä minun tarvitse todistella heille enää mitään. Jos eivät tämmöisenä minua hyväksy, olkoot hyväksymättä. En aio pilata enää elämääni heidän takiaan suremalla ja vaipumalla masennukseen. Olkoot omissa oloissaan. On niitä muitakin ihmisiä elämässä ja ihan OIKEITA YSTÄVIÄ, joille kelpaa sellaisenaan.
Olenkohan nyt kauhean julma?? Toisten tallattavaksi en enää kuitenkaan suostu!
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Tajusin yhden asian tänään. Olen vahvempi! Ehkä olen vihdoin löytänyt tai löytämässä jonkinlaisen rauhan tässä raatelevassa suhteessani siskoihini tai ainakin tähän yhteen. En mennyt pois tolaltani vaan tunsin, että osaan olla aikuinen. En voi siskolleni mitään. Itselleni voin. Eikä minun tarvitse todistella heille enää mitään. Jos eivät tämmöisenä minua hyväksy, olkoot hyväksymättä. En aio pilata enää elämääni heidän takiaan suremalla ja vaipumalla masennukseen. Olkoot omissa oloissaan. On niitä muitakin ihmisiä elämässä ja ihan OIKEITA YSTÄVIÄ, joille kelpaa sellaisenaan."
Juuri näin. Kuulostaa siltä että siskosi eivät ole kovin aikuisia. Keskity sinä vaan itsesi kehittämiseen ja anna siskojesi huolehtia itse omasta aikuistumisestaan.
Voimia vaan sinulle.
olevasi tuollaisten asioiden yläpuolella. Monella menee ihmisikä eivätkä opi millään päästämään sisariaan tai vanhempiaan otteestaan. Ovat niinsanotusti läheisriippuvaisia eivätkä pääse irti, vaan jatkavat sitä samaa johon ovat lapsena oppineet ja opetelleet. Kuvittelevat voivansa mnipuloida ihmisiä lopun ikäänsä.
Itse en sinuna olisi tuollaisen siskon kanssa missään tekemisissä ennen kun anteeksi pyytää omaa typeryyttään ja kasvaa aikuisen oikeasti aikuiseksi.
Itse en ole sisarteni kanssa tekemisissä, kovasti ovat elämääni puuttuvaa sorttia hekin. Haluan elää oman elämäni itse ilman että sitä joku "vieras" ihminen on jatkuvasti sorkkimassa ja nokkimassa.
Ihan pelkään että tuppaavat joskus kylille, vaan eivätpä tiedä missä asun mykyisin kun heille en sitä ilmoita. Inhoittaa jo ajatuksin että tullaan tänne arvostelemaan ja pilkkaamaan jostain taas kerran. Hyi hitto, millaisia siskoja minullakin on.
Et ole julma. Ihan oikein teit, kun sanoit siskollesi suorat sanat ja otat heihin ihan kunnolla etäisyyttä. Itsekin olen tullut siihen tulokseen että kuluttavat ihmissuhteet kannattaa karsia pois. Siinä tekee vain itselleen palveluksen sillä laatu korvaa määrän :) Minäkään en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka kuvittelevat voivansa sanoa ja tehdä muille ihan mitä ikinä huvittaa.
Ihan mukava tietää, etten ole ainoa jolla on inhottavia sisaruksia. Tuntuu, ettei tässä ketjussa kirjoittaneilla kenelläkään ole kovin fiksuja tai aikuismaisia sisaruksia.
Et ole julma ja ihan oikeutettua tekstiä sinulta!
Jatka vain samaa rataa!
Olet vihdoin ja viimein saamassa "pääsi pystyyn" tämän asian suhteen, eivätkä iso-sisaruksesi TIETYSTIKÄÄN ole "onnellisia" sen johdosta!
Vastustusta tulee olemaan - believe me, mutta se kannattaa vaan ignoorata.
jos jossain epäonnistuin, niin siskoni riensi "auttamaan" mutta onnistuessani hän murjotti tai mitätöi koko asian.
Olen ollut kynnysmattona vuosia!
Kävin terapiassa juttelemassa ja sain neuvon. Minun on uskallettava luopua kynnysmaton-roolista ja suututtava kerran kunnolla.
Kädet tärisi ja sydän hakkasi, mutta tein sen. Siskoni meni itkua ruikuttaen valittamaan äidilleni, että mulle pitäs saada jotain rauhottavaa.
Jatkoin omia valintojani ja sisareni masentui. Hän joutui hakemaan ammattiapua.
Kyllä kannattaa pitää kiinni omasta vahvuudestaan ja nousta näiden loukkaajien yläpuolelle!!!
Joskus välit voivat vielä olla hyvät.