Olen seurustellut 2,5 vuotta poikaystäväni kanssa. Tavattiin netissä ja asutaan eri maissa, mutta viimeisen vuoden aikana ollaan tavattu useamman kerran ja viivytty pitkiä aikoja molempien kotimaissa. Ja kaikki sujui hyvin..
Nyt kuitenkin viimeisen parin kuukauden ajan on alkanut tuntua, että olen yksin tässä suhteessa. Mieheni on laiska ja aika saamaton - on ollut aina.
Ennen juttelimme tuntikausia mesessä, mutta nykyään se rajoittuu "moi, mitä kuuluu" -sanoihin.
Olen ottanut asian esille monta kertaa ja sanonut, että kaipaan enemmän huomiota mutta miehen kommentti on aina "ei kiinnosta".
En myöskään osaa enää puhua hänelle mistään. Viimeksi kun kerroin, että oli vaikea päivä niin kommentoi sanoilla "aha, voisit kirjoittaa draamaelokuvan elämästäsi."
Hänellä ei ole työpaikkaa - saati opiskelupaikkaa. Päivät hän istuu kotona tietokoneella.
Itselläni on kolme työtä ja monesti tästäkin asiasta on rutissut.
Olen kolmen viikon päästä muuttamassa mieheni kotimaahan mutta pari päivää sitten mies tylysti ilmoitti, ettei tarvitse tulla.
Itselläni on siellä työpaikka valmiina, sopimukset kirjoitettuna!
Oli lisäksi luvannut auttaa pankki asioissa mutta sanoi nyt myöhemmin, ettei olisi kuitenkaan siinä auttanut.
Olen kauan miettinyt mitä tämän asian kanssa tekisin. En jaksa enää olla se ainoa, joka suhteeseen panostaa, sillä tuntuu että saan aina paskaa niskaani.
Mies ei myöskään pidä tekemästäni ruoasta, vaan kehuu oman äitinsä keitoksia. Niinpä joudun aina kokkailujeni jälkeen tekemään vielä erikseen ruoan miehelle - samalla tavalla siis, kuin hänen äitinsä sen tekisi.
Mies ei koskaan tuo kukkia tai muita lahjoja, koska se on hänen mukaansa homoa.
Hän ei myöskään pidä vaatteistani - tai valkoisista farkuistani, sillä nekin ovat homoa.
Kerran kaupassa hän esitteli minulle vaatteita ja sanoi, että tälläisiä vaatteita hän haluaisi minun käyttävän.
Välillä olen miettinyt, että olenko jokin fantasiahahmo jota hän yrittää muokata mieluisaksi.
Haluaisin myös, että mieheni on mies eikä mikään lapsi. Hän on minua kaksi vuotta vanhempi(22), mutta antaa ymmärtää olevansa huomattavasti nuorempi.
En haluaisi olla suhteessa se päättävä osapuoli, sillä aina se on minusta kiinni, jos jonnekin olemme menossa.
Esimerkiksi täällä suomessa ollessamme olin kehitellyt kaikenlaista ohjelmaa, josta mies oli aluksi innoissaan.
Kun koitti päivä, että jotakin olisi pitänyt tehdä, niin hän mieluummin istui tietokoneellani.
Silti hän valittaa, kun en muka ole kehitellyt mitään tekemistä.
Ollako vai eikö olla yhdessä...
Nyt kuitenkin viimeisen parin kuukauden ajan on alkanut tuntua, että olen yksin tässä suhteessa. Mieheni on laiska ja aika saamaton - on ollut aina.
Ennen juttelimme tuntikausia mesessä, mutta nykyään se rajoittuu "moi, mitä kuuluu" -sanoihin.
Olen ottanut asian esille monta kertaa ja sanonut, että kaipaan enemmän huomiota mutta miehen kommentti on aina "ei kiinnosta".
En myöskään osaa enää puhua hänelle mistään. Viimeksi kun kerroin, että oli vaikea päivä niin kommentoi sanoilla "aha, voisit kirjoittaa draamaelokuvan elämästäsi."
Hänellä ei ole työpaikkaa - saati opiskelupaikkaa. Päivät hän istuu kotona tietokoneella.
Itselläni on kolme työtä ja monesti tästäkin asiasta on rutissut.
Olen kolmen viikon päästä muuttamassa mieheni kotimaahan mutta pari päivää sitten mies tylysti ilmoitti, ettei tarvitse tulla.
Itselläni on siellä työpaikka valmiina, sopimukset kirjoitettuna!
Oli lisäksi luvannut auttaa pankki asioissa mutta sanoi nyt myöhemmin, ettei olisi kuitenkaan siinä auttanut.
Olen kauan miettinyt mitä tämän asian kanssa tekisin. En jaksa enää olla se ainoa, joka suhteeseen panostaa, sillä tuntuu että saan aina paskaa niskaani.
Mies ei myöskään pidä tekemästäni ruoasta, vaan kehuu oman äitinsä keitoksia. Niinpä joudun aina kokkailujeni jälkeen tekemään vielä erikseen ruoan miehelle - samalla tavalla siis, kuin hänen äitinsä sen tekisi.
Mies ei koskaan tuo kukkia tai muita lahjoja, koska se on hänen mukaansa homoa.
Hän ei myöskään pidä vaatteistani - tai valkoisista farkuistani, sillä nekin ovat homoa.
Kerran kaupassa hän esitteli minulle vaatteita ja sanoi, että tälläisiä vaatteita hän haluaisi minun käyttävän.
Välillä olen miettinyt, että olenko jokin fantasiahahmo jota hän yrittää muokata mieluisaksi.
Haluaisin myös, että mieheni on mies eikä mikään lapsi. Hän on minua kaksi vuotta vanhempi(22), mutta antaa ymmärtää olevansa huomattavasti nuorempi.
En haluaisi olla suhteessa se päättävä osapuoli, sillä aina se on minusta kiinni, jos jonnekin olemme menossa.
Esimerkiksi täällä suomessa ollessamme olin kehitellyt kaikenlaista ohjelmaa, josta mies oli aluksi innoissaan.
Kun koitti päivä, että jotakin olisi pitänyt tehdä, niin hän mieluummin istui tietokoneellani.
Silti hän valittaa, kun en muka ole kehitellyt mitään tekemistä.
Ollako vai eikö olla yhdessä...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä lähde ei kannata.
Tiedät kyllä itse vastauksen tuohon kysymykseen.
miestä ei oikeasti kiinnosta
ja ottaisit tällaisen sitten vaivoiksesi ja elätettävksi, jota työ edes kiinnosta. Ei todellakaan kannata.
jos tollasen perässä muutat ulkomaille!!!
Ensinnäkin käytös sua kohtaan on ala-arvoista, ja kerran on suoraan sanonut että pysy poissa niin minkähän takia etes mietit lähtöä?