Näitä suhde-pettämis-mitä teen-keskusteluja on varmasti jo ihan tarpeeksi... mutta silti on minunkin "kysyttävä neuvoa". Oikeastihan tiedän, että mun pitää tehdä päätös itse, ja silleen... mutta se kun on niin vaikeeta.
Tilanne on se, että olen seurustellut 16-vuotiaasta asti ensimmäisen poikaystäväni kanssa(olen nyt 22v.) ja yhdessä olemme asuneet n. 2,5 vuotta. Suhteemme oli alussa etäsuhde, eli asuimme eri paikkakunnilla, minä opiskelija-asuntolassa ja hän kotonaan. Näimme toisiamme viikonloppuisin joko hänen luonaan tai minun vanhempieni luona. Myös kesälomat, ym. lomat olimme yhdessä. Kouluni loputtua muutin hänen kanssaan yhdessä asumaan hänen kotikaupunkiinsa.
Pian sen jälkeen petin ensimmäisen kerran... Baarista lähdin toisen miehen kanssa ja aamuyöllä menin kotiin. Morkkis oli kamala ja lopulta kerroin miehelleni ja hän sanoi arvanneensa(ei kyllä kertonut mistä ja luulenkin, ettei oikeasti arvannut). Minä itkin ja pyysin anteeksi, hän antoi, eikä asiasta ole sen jälkeen puhuttu. Hän myöskin luottaa minuun täysin, ei ole vastaan baarissa käyntejäni, tms.
Noin puoli vuotta tämän jälkeen petin seuraavan kerran, minulla oli pieni suhde mieheen, suutelimme ja menimme muutaman kerran sänkyyn. En kertonut miehelleni, eikä minulla ollut edes kauhean syyllinen olo... Vähän tämän jälkeen "erosimme" pariksi päiväksi, mies meni äitinsä luokse, mutta emme voineet olla erossa toisistamme. Olen pettänyt vielä muutaman kerran, yhdellä kertaa hänen ystävänsä kanssa. Viimeisestä kerrasta on kylläkin jo yli puoli vuotta. Joka kerralla olen ollut humalassa... En ole kertonut näistäkään miehelleni, vaikka pientä syyllisyyttä olen joskus tuntenut.
Nyt minun tekisi mieleni muuttaa yksin asumaan, olla vapaa tekemään mitä huvittaa, eikä KÄYTTÄÄ HYVÄKSENI mieheni kiltteyttä. Mutta kun hän ei halua erota! Ei sitten millään... en halua kertoa miehelle että olen pettänyt monesti, sillä tavalla hän ehkä suostuisi eroon, mutta se sattuisi niin pahasti, enkä halua hänen kärsivän. Hän rakastaa minua paljon, näyttää sen... vaikka tietysti hänessäkin on huonoja puolia.
En tiedä rakastanko häntä...? En tiedä mitä se rakkaus on, ei sitä varmaan ainakaan, että pettää toista... *huooh* Mutta kun toisinaan olen niin onnellinen mieheni kanssa, enkä haluaisi missään tapauksessa erota hänestä.
Kyllä nämä suhteet on sitten HE*VETIN vaikeita...
Tilanne on se, että olen seurustellut 16-vuotiaasta asti ensimmäisen poikaystäväni kanssa(olen nyt 22v.) ja yhdessä olemme asuneet n. 2,5 vuotta. Suhteemme oli alussa etäsuhde, eli asuimme eri paikkakunnilla, minä opiskelija-asuntolassa ja hän kotonaan. Näimme toisiamme viikonloppuisin joko hänen luonaan tai minun vanhempieni luona. Myös kesälomat, ym. lomat olimme yhdessä. Kouluni loputtua muutin hänen kanssaan yhdessä asumaan hänen kotikaupunkiinsa.
Pian sen jälkeen petin ensimmäisen kerran... Baarista lähdin toisen miehen kanssa ja aamuyöllä menin kotiin. Morkkis oli kamala ja lopulta kerroin miehelleni ja hän sanoi arvanneensa(ei kyllä kertonut mistä ja luulenkin, ettei oikeasti arvannut). Minä itkin ja pyysin anteeksi, hän antoi, eikä asiasta ole sen jälkeen puhuttu. Hän myöskin luottaa minuun täysin, ei ole vastaan baarissa käyntejäni, tms.
Noin puoli vuotta tämän jälkeen petin seuraavan kerran, minulla oli pieni suhde mieheen, suutelimme ja menimme muutaman kerran sänkyyn. En kertonut miehelleni, eikä minulla ollut edes kauhean syyllinen olo... Vähän tämän jälkeen "erosimme" pariksi päiväksi, mies meni äitinsä luokse, mutta emme voineet olla erossa toisistamme. Olen pettänyt vielä muutaman kerran, yhdellä kertaa hänen ystävänsä kanssa. Viimeisestä kerrasta on kylläkin jo yli puoli vuotta. Joka kerralla olen ollut humalassa... En ole kertonut näistäkään miehelleni, vaikka pientä syyllisyyttä olen joskus tuntenut.
Nyt minun tekisi mieleni muuttaa yksin asumaan, olla vapaa tekemään mitä huvittaa, eikä KÄYTTÄÄ HYVÄKSENI mieheni kiltteyttä. Mutta kun hän ei halua erota! Ei sitten millään... en halua kertoa miehelle että olen pettänyt monesti, sillä tavalla hän ehkä suostuisi eroon, mutta se sattuisi niin pahasti, enkä halua hänen kärsivän. Hän rakastaa minua paljon, näyttää sen... vaikka tietysti hänessäkin on huonoja puolia.
En tiedä rakastanko häntä...? En tiedä mitä se rakkaus on, ei sitä varmaan ainakaan, että pettää toista... *huooh* Mutta kun toisinaan olen niin onnellinen mieheni kanssa, enkä haluaisi missään tapauksessa erota hänestä.
Kyllä nämä suhteet on sitten HE*VETIN vaikeita...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllähän ne on vaikeita kun niistä humalapäissään semmoisia tekee. On aika tekopyhää tehdä tommoista toisen selän takana ja sitten kuitenkin olla mukamas satuttamatta häntä sillä että kertoisi omista mokailuistaan. Ehkä kuitenkin haluat enemmän suojella omia kasvojasi pettäjän leimalta? Ethän voi puhua mistään tunteista miestä kohtaan jos jatkuvasti teet hänelle tuollaista. Alkoholiahan voi toki syyttää mutta tuskin sitäkään on kukaan sulle väkisin juottanut. Anteeksi vaan mutta en keksi mitään hyvää sanottavaa sun puolesta. Paranna tapasi tai ota asia puheeksi, mutta älä pilaa toisen elämää ongelmiesi takia.
Ja vietä itsenäisen sinkkunaisen villiä elämää ainakin muutama vuosi. Ehkä vielä joskus kykenet luomaan kunnollisen ja kestävän parisuhteen ja olemaan toisen luottamuksen arvoinen.
Nyt olet tunne-elämältäsi vielä teinityttö...
Asiaa puhuu M34. Nuorena kun pyrkii olemaan sinkku ja elämään elämää vapaana, sitoutumatta ja kokemaan asioita joita ei sitten varattuna tehdä ellei halua loukata puolisoaan, rakastettuaan.
Ruoho aidan toisella puolella menettää hohtoaan kun on kokenut kaikenlaista nuorempana. Niihin asioihin liittyvät tunteet, jännitys, jopa syyllisyys tulevat tutuiksi ja jopas on tullut rutkasti elämänkokemusta :-)
Hyvät syksyn alut ja rohkeutta ottaa oma elämä omiin käsiin.
AARRRGGHH!!!!
Miä vittu siinä nyt mättää?
Oletteko onnellisia? Tappeletteko koko ajan? Vainoatte toisianne? Kannattaako erota?
Sinua nolottaa ja hävettää!
Miksi? Se on se moraalin ääni joka meihin kaikkiin on istutettu lapsesta asti.
Ehkä sinä tarvitset tässä elämän tilanteessa juuri sitä. Kenties jos olisit aina kieltäytynyt olisit nyt katkeroitunut akka ja miettisit eroa koska oma elämäsi on valunut hukkaan... Olisit ansainnut taivaspaikan?
Mun pointti on se että ihminen ei ole luonnostaa yksiavioinen. Ympäröivä maailman järjestys opettaa jälkeläisensä tiettyyn käyttäytymis malliin. Petätkö oikeasti enemmän miestäsi vai moraalin ääntä jota toiset ihmiset valvoo?
Sinä olet ihminen, sinulla on tarpeesi. Kerro niistä miehellesi, ei mitään tarvi tilittää tai menneitä myöntää. Antreeksi antoa ei voi totuudella ostaa.
ja painu helvetin kauas täällä ei tuollaisia kaivata! huora mikä huora kun munan perässä juoksee
huora olet.