Kertokaa nyt ihmeessä mitä Paperiliiton pitäisi tehdä käynnissä olevissa neuvotteluissa että työpaikkoja kestäisi edes vähän suomessa??Kun kannattava ei riitä niin mikä on tarpeeksi kannattavaa?Totuushan on se ettei mikään riitä omistajille!
Helou,kaikki omasta mielestä viisaat
Paper1
3314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
alentaa! Vain silloin on edellytykset siihen, että työpaikat pysyvät Suomessa. Sekään ei tietenkään ole varmaa. Jos kuitenkin työnantaja joutuu vielä korottamaan palkkoja, se pistää putiikin kiinni!
Pesonen ja kumppanit mallia tuosta alentamisesta,
mutta näyttää olevan juuri toisin päin ,herrojen
liksat ovat nousseet aivan järjettömästi ja
kuitenkin itketään ainoastaan työn tekijöiden
palkkojen "kalleutta"
Onko yksikään ammattiryhmä suomessa alentanut palkkojaan ikinä? Jos inflaatio on 3% vuodessa niin vaikkapa 3 vuoden sopimuksessa 8% palkankorotukset olisivat oikeasti palkanalennuksia.
Mieti sitä.
Ylisuuret korotukset kiihdyttävät inflaatiota, ja ketkäköhän sellaiset itselleen kiristivät? Tai siis luulivat kiristävänsä.