Mä oon ihan hukassa kun rakas on intissä. Nytkin se taas lähti ja mä osaa muuta kuin itkeä... Kuinka voi toista ihmistä näin kaivata ja rakastaa... Kokoajan on sellanen tunne että hajoan kohta.
Tiedän että se tulee takasi ens tai seuraavana vkloppuna mutta sitte se taas lähtee pois...kuinka tätä jaksaa vielä kaheksan kuukautta?! Kun öisin on vieressä tyhjä tila ja sydän itkee...mä kaipaan niitä käsiä pitämään mun käsistä kiinni öisin ja aamuisin niitä unisia kasvoja mun viereen. Mutta nyt on vaan tyhjää...vaan ikävä. Puolet musta on muualla...tyhjä olo.
Kuinka te muut ootte jaksanu? Mä luulin että neljän vuoden yhdessäolon jälkeen tää olis ollu helpompaa mutta ei näköjään. Mulle ainakaan.
Tiedän että se tulee takasi ens tai seuraavana vkloppuna mutta sitte se taas lähtee pois...kuinka tätä jaksaa vielä kaheksan kuukautta?! Kun öisin on vieressä tyhjä tila ja sydän itkee...mä kaipaan niitä käsiä pitämään mun käsistä kiinni öisin ja aamuisin niitä unisia kasvoja mun viereen. Mutta nyt on vaan tyhjää...vaan ikävä. Puolet musta on muualla...tyhjä olo.
Kuinka te muut ootte jaksanu? Mä luulin että neljän vuoden yhdessäolon jälkeen tää olis ollu helpompaa mutta ei näköjään. Mulle ainakaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
siis vali vali vali vali...
joutuuhan sitä muutkin kestämään. kelaa ku venäjällä jätkät joutuu kaheks vuodeks inttiin eikä ne pääse sieltä lomille ku muutaman kerran sinä aikana. tai jotain sellasta.
itekin ikävöin ja itkin sillon kun jätkäkaveri oli intissä mutta ei auta itku markkinoilla. ja aika menee helvetin nopeesti. hanki elämä jos tuntuu että ikävä tappaa sut. saat vähä muuta ajateltavaa.
ja mieti sitäki ku jotkut ei ikinä saa omaa kultaa vaik kuin haluis. sulla sentään on oma kulta. se nyt vaan laitettii johonki korpeen sotaa treenaamaan ja tulee kohta takasin, sitte se ei enää lähe, muuta ku sinne kertauksiin..
Tiedän kuinka pahalta se tuntuu jäädä ikkunaan katsomaan kun perävalot loppuu näkymästä. Sun pitää vaan yrittää jaksaa, vaikka tiedän että helpommin sanottu kuin tehty. Mieti hiljaa mielessäsi mikä olisi hauskaa tekemistä sinulle itelles esim. harrastaa jotain missä mieli virkistyy ja unohtaa kaiken hetkeksi. Ite opiskelin kun ukko oli intissä, aina vaan itku tuli kun se lähti, mutta se kasvattaa ihmistä. Välillä tuntuu eläminen sen toisen kanssa itsestään selvyydeltä...näin ei kuitenkaan ole. Nauti niistä hetkistä mitä saat hänen kanssaan, mutta älä unohda sitä hetkeä kun saat olla ihan yksin ja toteuttaa itseäsi. Voi olla että tämä tilaisuus on ehkä viimeinen, kun saat olla yksin. Etsit vaan positiivisella asenteella elämästä niitä iloisia asioita, jaat niitä hyvien ystävien kanssa. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu. Ei muutakuin pää pystyyn ja lippu korkealle. Hymyä vaan huuleen ja menoks!!
P.S. kännykkä on keksitty...hienoa nykyaikaa :)
Mun mies myös intissä, kuukausi kohta takana päin. Ekan viikon ajan itkee pillitin, vaikka mulla on oma elämäkin niin aina kun tuli kotiin niin heti se hirviä ikävä tuli enkä saanut ees mitään syödyksi. Taisi pari iltaa mennä niinkin että nyhjötin vaan sängyssä ja itkin (suorastaan rääyin) tyynyyn ja purin tunteita.
Mutta sitten seuraavalla viikolla se alko jo helpottaa, kun tiesi että seuraavana viikonloppuna se tulee kotiin! Enää en oo paljoo itkeskellyt, vaikka kyllähän tää pahalta tuntuu vieläkin. Sen ekan viikon valitin (tosin en miehelle, sehän siellä enempi kärsii) mut enää en kehtaa ees valittaa. Todellakin niin moni tän joutuu kokemaan... ja tämä jos mikä suhteen testaa. Kyllä tästä jotain hyviäkin puolia löytää.
Yllättäen sitä jopa huomasi että hei nyt on enempi aikaa vähän itellekki!
Kyllä se siittä, voimia sulle:)
olen lähdössä reilun kuukauden päästä englantiin 1/2 vuodeksi. päätöksen tein vasta pari päivää sitten. olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta 1 1/2 vuotta. en tiedä miten kestän sen ajan erossa. ainoa asia mikä lohduttaa on tieto että takaisin tultuani muutamme yhteen. siis jos suhteemme kestää 1/2 vuoden erossa olemisen. nytkin itkettää kun edes ajattelen asiaa. onko kellään neuvoja tai samanlaisia kokemuksia?
Mä olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta vuoden ja kesä ollaan asuttu yhdessä. Vietetään lähes kaikki vapaa-aika yhdessä, ja ikävä toista tulee jo, jos on päivän poissa kotoa. Miten sitä tottuukin toiseen ja rakastaa toista niin ettei osaa olla ilman. Ja kohta on pakko... Lähden kolmen viikon päästä vuodeksi opiskelijavaihtoon etelä-eurooppaan. Itku tulee jo nyt kun vain miettiikin miten varmasti ikävöi toista. Tässä tilanteessa sitä ajattelee että olisi suunnatonta luksusta jos näkisi rakkaan vaikka sitten edes joka toinen viikonloppu, suinkaan väheksymättä teidän ikävää, jotka olette intin takia erossa. Mutta, te olette sentään samassa maassa, puhelut ovat vielä halpoja ja näette kuitenkin, ainakin intin loppuvaiheessa joka viikonloppu.
Joka tapauksessa, olen sitä mieltä, että ero tulee kasvattamaan meitä ihmisinä, ja jos vuoden jälkeen olemme vielä yhdessä, niin voin olla jo varman kaikesta ja suhde on tarkoitettu kestämään. Jos välit menevät poikki niin tuskin suhde olisi silloin muutenkaan kestänyt koko loppuelämää. Lisäksi, jos loppuelämän viettää sitten yhdessä, niin onpahan nyt ainakin vuosi aikaa tehdä aivan omia juttuja ja itsenäistyä :)
Samassa veneessä ollaan... Poikaystäväni lähti myös kuukausi sitten inttiin. Vuoden hän siellä on. Tätä ikävää ei voinut kuvitellakaan etukäteen. En uskonut, miten ikävä voi tuntua jopa fyysisenä kipuna koko ruumiissa. Se lamaannuttaa, ei voi tehdä muuta kuin maata sängyssä, tuijottaa kattoa ja itkeä. Viikot ovat täynnä odotusta. Odotan vain viikonloppua, että näkisin hänet. Sitten hän tulee väsyneenä ja pahantuulisena. Silti nautin joka hetkestä. Sunnuntai-ilta vain tulee aivan liian nopeasti silloinkin. Tämänkin illan olen itkenyt. Tulen itkemään vielä monta, monta iltaa. Se ilta, kun hän on lähtenyt, tuntuu kaikista kamalimmalta. Huomenna kai on jo helpompaa. Vielä 11 kuukautta. Lohdutonta.
En minäkään ymmärrä, miten tällaista voi kestää. Miten voin elää elämääni täällä, kun tiedän hänen kärsivän 200 kilometrin päässä. Tulee niin voimaton olo, kun ei voi edes auttaa.
Noh, tästä ei sinulle ollut varmasti apua. Samankaltaisia tunteita on silti muillakin. Rankkaa tästä tulee, mutta rakkaus on vahva tunne -selvästikin, kun se ihmisen tähän kuntoon saa näin helposti. Ehkä sen voima auttaa jaksamaan. Toivon niin.
Voimaa sulle!
mää ainaskii opiin olween yKsin ku pienenä jo äitio Ei ollu koskaakotona se vaa lähti aamull ja sanos hEipppa. sitte mä vaan opin se tällee
joo no tämmöstä mulla etten oo pariin kk nähnyt poikaystävääni..ja ikävä on kyllä kova, koska en tule näkemäänkään häntä seuraavaan pariin kk. Ikävä on ikävää ja on ikävää kun kaikilla on ikävä...mutta koitetaan keksiä parempaa tekemistä ikävämme keskellä!=)
Onpas kovasti läheisyysriippuvaisia liikenteessä. Joo ottakaa lapsukaiset ilo irti. Muutaman vuoden päästä se on "rakas" käy jo hermoille niin että tarvii kenkää antaa. Opetelkaa itsenäisiksi nyt kun siihen on mahdollisuus niin elämän tuomat iskut eivät vie pohjaa pois. Me (siis miehet) olemme tuossa intti iässä vielä kovin epäluotettavia ja se paikka (siis intti) tekee miehistä poikia. Hyvät loppukesät vaan tytöille:)